Mitä elitistit katsovat?

Bad Rain 12.7.2004 13:18
Spider-Man 2

Vauhdikkaasti ja toimivasti lisää sitä samaa.



S.W.A.T.

Suurimmaksi osaksi ihan viihdyttävää pullistelua, olisi kaivannut enemmän Bad Boys 2:n tyylistä matalaotsaisuutta ja alatyylin one-linereita.



Cidade de Deus/City Of God

Elokuva joka luultavasti jää mieleen keskimääräistä pidemmäksi aikaa. Rion lapsi/nuorisojengikuvaus on vaihtelevasti hauskaa ja surullista katsottavaa, mutta yhtä kaikki vaikuttavaa ja hyvin tehtyä.



Gattaca

Joo, näin tämän vasta nyt. Andrew Niccolin ohjaama, rauhallisessa tempossa etenevä sci-fi-tarina oli ihan positiivinen yllätys ja Jude Law oikein hyvä.



Warning: Parental Advisory

VH1-kanavan tuottama TV-leffa senaattorinrouva Tipper Goren(Mariel Hemingway) johtaman PMRC-järjestön hyökkäyksestä rocksanoituksia vastaan 80-luvulla. Frank Zappa(Griffin Dunne), John Denver(Tim Guinee) ja Dee Snider(mies itse) puolustautuvat. Suurimmaksi osaksi kieli poskessa tehty elokuva on paikoitellen oikein hauska, vaikkei mikään suuri merkkiteos olekaan.

Pienenä anekdoottina tähän se, että elokuvan lopussa mainitaan Frank Zappan levyjen säästyneen 'Parental Advisory'-tarroilta, mutta tämä on vain osittain totta; yksi Zappa-albumi eli "Jazz From Hell" sai tarran kanteensa – huvittavaa tässä on se että mainittu albumi on kokonaan instrumentaalilevy.



Rebel Without A Cause

Nuori Kapinallinen on eittämättä paikkansa elokuvahistoriassa ansainnut ja James Dean oli karismaattinen näyttelijä. Yhtä totta on kuitenkin se että elokuva on tietyiltä osiltaan auttamattomasti vanhentunut.
Kat 12.7.2004 16:27

GEN-X-COPS



Aina yhtä viihdyttävä.



MIRACLES

Tykkään tästä, on kovin koominen jopa Jackie-elokuvaksi.



JIANG HU

Ei ehkä ihan niin hyvä kuin odotin, mutta tyylistä paljon pisteitä (ja Andy Laun

ja Jacky Cheungin kampauksista).



ANIMAL CRACKERS

Ei ole Marxien paras, mutta onhan tämä silti aivan hauska.



HUMISEVA HARJU

Ah niin ihanaa ja surullista romantiikkaa.



BULLETPROOF MONK

Tämä oli just sellainen kuin odotinkin, eli aika huono. CYF on tosin aina yhtä karismaattinen.
Jumbu 13.7.2004 22:27

Ingmar Bergman: Talvenvaloa (DVD) ***½



Edward Dmytryk: Shalako (DVD) **½

Jean-Jacques Beineix: Diiva (DVD) ****

Vittorio De Sica: Polkupyörävaras (DVD) *****

Orson Welles: The Trial (DVD) ****½

Robert Altman: The Player (DVD) **½

Robert Aldrich: Kiss Me Deadly (DVD) *****

Gordon Parks: Shaft´s Big Score (TV) ***

Sam Peckinpah: Wild Bunch (DVD) ****

Jean-Pierre Melville: Punainen ympyrä (VHS) *****

Fritz Lang: Tohtori Mabusen testamentti (VHS) *****

Charles Vidor: Gilda (VHS) ****½
Alien Sun 15.7.2004 11:38

Kurosawan Unet – Tällaisen levittäminen pitäisi kieltää lailla.





Kurosawa: Kätketty Linnake ***



PT Anderson: Punch Drunk Love – En vieläkään keksi mitä tähän voisi sanoa, paitsi että tätä katsellessa söin ruisleipää jossa oli päällä nakkia, juustoa, ketsuppia ja sinappia. onneksi en harrasta puhelinseksiä.
dodo 15.7.2004 13:34

Vecher Nakanune Ivana Kupala (1968) DVD



Wohow!!! Viikon löytö. Neuvostoliittolainen 60-luvulla tehty surrealistinen "taide on kivaa"-leffa, joka oli tosin täyskiellossa kotimaassaan n. 20 vuotta. Leffa sisältää mm. väkivaltaisia kääpiö pappeja/munkkeja... Onko kukaan nähnyt muita Yuri Ilyenkon leffoja? Valitettavasti Venäjä DVD:ssä ei ole tekstejä (onneksi leffassa on suhteellisen vähän dialogia), ja kuvanlaatukin on kehno (tosin ws toi sentään on). Menee minun neuvosto top 10:n heti.



Sobachye serdtse (1988) DVD

aka Heart of a Dog. Bulgakovin tarinaan perustuva TV-leffa...



Kin-Dza-Dza (1986) DVD

Venäjä DVD:ssä ei ole tekstejä. Leffana vieläkin toimiva ja erittäin sympaattinen scifi.



The Sexy Killer (1976) DVD

Shaw Brotherssien tiukka ”blaxploitaation”henkeen väännetty toimintaleffa. Juoni muistuttaa Coffyn juonta, jos nyt muistan Coffyn juonen oikein…



the Ceiling at Utsunomiya (1956) DVD

Japanilaisen kauhuleffan mestarin Nobuo Nakagawan periodidraama, jossa yllättäen on myös yksi kummitus...



Death Row Woman (1960) DVD

Lisää Japani draamaa...



+ pari Bondia:

Dr. No (1962) LD

From Russia with Love (1963) LD

Goldfinger (1964) LD

Thunderball (1965) LD

You Only Live Twice (1967) LD

Diamonds Are Forever (1971) LD
Kat 15.7.2004 14:45

Loppuviikko menee tuskaillessa, joten laitetaas nyt jo ekan lomaviikon saldoa:





KILL BILL 1



FRIDAY THE 13TH

Lukekaa K-Mikon kommentti tuolta ylempää, oli niin osuvasti sanottu.



HORSE FEATHERS

Swordfish! biggrin.gif



SPIDERMAN 2

Tämähän oli yllättävän hyvä.



HÄMÄRÄSTÄ AAMUNKOITTOON 3

En ole kakkosta jaksanut koskaan katsoa alkua pidemmälle, joten

vähän epäröin tätäkin. Ihan katsottava tapaus kuitenkin.



ja vielä...



MONTY PYTHON FLYING CIRCUS SEASON 3

Sketsit senkuin huononee, eli paranee...
k-mikko 15.7.2004 15:02
Kat (15.7.2004 13:46)
Loppuviikko menee tuskaillessa


Oho! Pitäsköhän tänään katsoa joku elokuva välttyäkseen tyhjältä viikolta. Oiskohan Franco tehnyt jonkun länkkärin niin saisiva molemmant putket vielä jatkoa.
Flash 15.7.2004 20:03

Viime viikko:





Root: Elixir (dvd) ***1/2



Jodorowsky: Santa sangre (dvd) Jodorowskyn ja Alan Jonesin kommenttiraidalla



Bertolucci: The Dreamers (35mm) ****1/2



Cardona: Las luchadoras contra la momia / Wrestling Women vs. the Aztec Mummy (16mm) ***
dodo 15.7.2004 20:06
Flash (15.7.2004 20:04)
Cardona: Las luchadoras contra la momia / Wrestling Women vs. the Aztec Mummy (16mm) ***


Heh... Unohdin omalta listaltani tämän blink.gif
TL 15.7.2004 20:08

Dodo, voitko kertoa mistä tilaat venäläiset levysi?





OT, sori.
dodo 15.7.2004 20:19
Tuomas Laasanen (15.7.2004 20:09)
Dodo, voitko kertoa mistä tilaat venäläiset levysi?



OT, sori.


Huusin noi eBaystä. ”Smartdvd” nimisellä myyjällä on aina venäjä DVD:tä kaupan. Tosin en oikein pidä myyjästä; ei meinaa millään vastata viesteihin yms… Mutta parempaakaan paikkaa en ole keksinyt… Jos joku tietää kertokoon!



http://cgi6.ebay.com/ws/eBayISAPI.dll?View...&sort=3&rows=50
Ehetyz 15.7.2004 20:59

Huh huh, tulikin katsottua oikein kunnolla leffoja viikon aikana.





Mathieu Kassovitz: Purppuravirrat **** (TV)

Erittäin tyylikäs ranskalaistrilleri, joka piti otteessaan loppuun asti. Jean Reno vetäisee taas kerran aivan mahtavan roolisuorituksen, eikä se kungfuilukohtaus loppujen lopuksi niin sopimaton ollutkaan. Maskula antoi kolme tähteä, minä pistän vielä yhden päälle.



Thomas Vinterberg: Juhlat **** (TV)

Yllättävän hyvä dogma-leffa. Näyttelijät osaavat hommansa, tarina jaksaa kiinnostaa, ja kamerakaan ei heilu niin paljon, että alkaisi ärsyttää. Dogma-leffoja vaivaavalta turhalta "mummot kahvipöydässä"-jorinalta on myös vältytty.



James Hickox: Children of the corn 3 *** (DVD)

Ei paskempi osa maissilapsien loppumattomassa jatkumossa. Parempi kuin ykkönen, suunnilleen samaa tasoa hilpeän kakkososan kanssa. Future filmin DVD vaikuttaisi olevan leikkaamaton, ainakaan en mitään leikkauksia huomannut. Mutta; levyn kuva on todella surkea fullscreen, jonka lisäksi kuvanlaatu heittelehtii varsinkin efektikohtauksissa tavalla, joka tuo mieleen Erotic nights of the living deadin genitaali-insertit. Kelpo viihdettä silti.



Alan Rudolph: Breakfast of champions **** (DVD)

Pakkohan tämä oli Vonnegut-fanina tsekata, varsinkin kun levy irtosi vaivaisella seitsemällä egellä. Eikä mikään huono ostos ollutkaan. Vonnegutin romaanin fiilis on taltioitu onnistuneesti, ja huumori toimii. Näyttelijät, varsinkin Nick Nolte ja Bruce Willis ovat aivan mahtavia.



Peter Medak: Romeo is bleeding ***** (DVD)

Aivan mahtava. Yksi ysärin parhaita rikoselokuvia A Bronx talen ohella. Ihan tippa tuli linssiin. Siitä viisi tähteä.



Spike Jonze: Being John Malkovich ***½ (DVD)

Ei taida kaivata esittelyjä. Hieno komediafantasia, joka ikävä kyllä menettää osittain teränsä useamman katselukerran jälkeen.



Joseph Zito: Red scorpion *½ (DVD)

Jii-haa!! Dolph Lundgren on ryssä! Dolph Lundgren ampuu miljoona kuubalaista afrikassa. Mitä vittua kuubalaiset afrikassa tekevät? En tiedä!! Dolph Lundgren haavoittuu ja rakastuu vanhaan bushmannipappaan, joka opettaa tälle elämänarvoja tjsp. Sitten Dolph menee ja tappaa kaikki muut ryssät! Ja kuubalaiset myös! Kohokohtana kuubalaiselta kenraalilta ammutaan KK:lla käsi irti. Siitä puolitoista tähteä.



Jess Franco: Faceless **** (VHS)

Mitäs tästä sanoisi? Francon parhaimmistoa. Zoominappula pysyy kurissa, ja tunnelma on mukavan ahdistava. Kunhan vain Jess olisi tehnyt enemmänkin tämän tasoisia elokuvia. Ainoana huonona kohtauksena mainittava keskivaiheilla nähtävä hinttitappelu, joka läsäyttää hilpeydestään huolimatta (tai juuri siitä johtuen) tunnelmaa pahasti.



Roy Garret: Amazonia: The Catherine Miles story *** (DVD)

Melko kökösti alkava viidakkotarina saa vasta puolivälin jälkeen kunnolla tuulta alleen, ja loppupuolella nousee jo oikeasti hyväksi elokuvaksi. Tarina on yllättävän kiinnostava, mutta pienehkö budjetti ja hirvittävä kamerankäyttö häiritsevät. Voin vain kuvitella, kuinka hienon elokuvan esim. Ruggero Deodato olisi tarinasta vääntänyt. Nyt leffa jää alkupuolen tylsyyden ja kehnon ohjauksen takia tasolle "ihan kiva". Mieluummin tätä kuitenkin katsoo kuin esimerkiksi...



Patrick J. Mathews: The Nostril Picker * (DVD)

Aivan hirveää kuraa. Leffa kuuluu Vipcon Sicko-sarjaan. Miksi, sitä en tiedä. Sickohupia leffasta ei saa repimälläkään, rankimmassa kohtauksessa leffan päähenkilä jahtaa transua huoneistossaan dildo kädessään. Kohtaus on leffassa tylsempi kuin kirjoitettuna. Gore-efektit on myös ryssitty totaalisesti. Pari kohtalaisen pätevän näköistä efektiä kyllä löytyisi, mutta nekin pilataan jättämällä kaikki ääniefektit pois. Kaiken kaikkiaan Nostril Picker vaikuttaa lähinnä keskitasoa huonommalta kotivideolta.



Näiden lisäksi tuli katsottua kaveriporukassa pari jaksoa Trash Videon Juhlajätkiä.
Jumbu 15.7.2004 21:39
Ehetyz (15.7.2004 20:00)
Mitä vittua kuubalaiset afrikassa tekevät? En tiedä!!


En tiedä mitä elokuvassa tekivät, mutta reaalimaailmassa he tekivät siellä vallankumousta tai jotain.
k-mikko 15.7.2004 23:29

Koska tiedän, että enempää ei tule katsottua tällä viikolla, niin ainoaksi elokuvaksi jäi

Delirio Caldo aka Delirium. Renato Polselli on unohdettu nero. Pitää katsoa uudestaan mahdollisimman pian, koska nyt mielessä pyöri vähän liikaa muut asiat. Silti hyvä, vaikkei niin hyvä kuin Reincarnation of Isabel.
Bastard 16.7.2004 12:32

Viikon aikana katsotut





Story of Adele H.

‑Katselu meni pätkittäiseksi, joten ei oikein avautunut. Mutta Adjani....aaah....

Aquasanta Joe

‑Kovasti haukuttu spagu oli mielestäni ihan viihdyttävä ja paikoin tyylikäs

Minute to Pray, Second to Die

‑Ok spagu tämäkin, olisi kiva nähdä se eurooppalainen loppuratkaisu

Man Who Laughs

‑Pitkästä aikaa tuli katseltua taas mykkäleffaa. Loistava

Viva Django

‑Mahtava elokuva. Lopun kohtaus hautuumaalla on niin perkeleen hieno