Mitä elitistit katsovat?

V for Vendetta ***

Ihan ok mutta Moore-fiiliksestä jää kuitenkin paljon uupumaan.



The Constant Gardener ***



Hyvä tarina mutta elokuvana ei mitenkään erikoinen.



Paradise Now ****



Yllättävänkin seesteinen ja vähäeleinen juttu. Ennakkokohu pisti odottamaan jotain hiukan päräyttävämpää.



Good Night, and Good Luck. ***



Strathairnilta hyvä roolisuoritus eikä Clooneyn ohjauskaan mitenkään huonoa ole.

Donner:

Lethal Weapon 4 DVD

Ei yllä toiminnalla eikä huumorilla edeltäjiensä tasolle mutta ei missään nimessä katselukelvoton. Varsinkin hammaslääkärikohtauksessa oli sitä aitoutta johon Jean Pierre Kusela painottaa Nauravassa kulkurissa ja lopun Jet Li kamppailu oli hieno. Varsinkin Riggsin & Murtaughin pohtiminen kannattaako lähteä haastamaan on ikimuistettava. Kuvauksesta vastaava Andrzej Bartkowiak tekee mieletöntä jälkeä.



af Hällström: Noita palaa elämään VHS

Muutamia hienoja kohtauksia ja upeat roolit Aku Korhoselta ja Mirja Manelta. Mulle vaan ei vieläkään putua tämä suomalainen yli teatraalinen näytteleminen pitemmän päälle.



Ravich: The Astronaut's Wife DVD

Rosemary's Baby meets The Hidden. Olen varmaan ainut joka on pitänyt tästä. Toimi hyvin pikkutunneilla aistit herkkinä. Ei sorru missään vaiheessa liialliseen rautalangasta vääntelyyn vaan jättää sopivasti tarinaan aukkoja ja katsojan mielikuvitukselle pelivaraa. Monessa kohtaa oikeasti toivoo, että vaimolle ei lopulta tapahdu mitään pahaa.



Nichols: Carnal Knowledge DVD

Tämä elokuva on täyttä elämää. 35 vuotta vanha ja silti niin pirun tuore. Jack Nicholsonin & Art Garfunkelin keskustelut naisista ovat timangia. Candice Bergen ja Ann-Margret kruunaa elokuvan lahjoillaan. Trivian mukaan eka elokuva, jossa näytetään kortsu. Ann Margretilla on oikeasti isot!

Pari viikkoa:

Frankenhooker

Ok, mäkin alan väsähtää tähän, vaikka räjähtelevät huorat on aina jees. Päähenkilö on karismaton, mutta onneksi sutenööri paikkaa paljon. Pari kaljaa ja leffa meni ohitse jättämättä ihmeemmin jälkiä. Ilmeisesti tämä nyt oli unrated, ja eroja bongasin aiemmin näkemääni R-versioon lähinnä aivan lopusta. ****



52 Pick Up

Rikolliset ovat vikiseviä homoja, psykoottisia alkoholisteja tai muuten vain kusipäitä, kun taas pääosan bisnesmies onkin Mies, joka bylsii 30 vuotta nuorempia naisia, mutta saa vaimoltaan anteeksi kunhan todistaa miehuutensa. Tästä kaikesta huolimatta tulos yrittää olla (valitettavasti) jotain muuta kuin Death Wishiä korkeista sleazearvoistaan huolimatta. Hyvä silti. ****



Bell of Hell

Asiallisen ahdistava. Autenttiset eläintenmurjomiset olisi voitu jättää pois, ei niillä saavutettu mitään. ****



Syriana

Iljalla oli tähän jotain vastapointteja, jotka olen jo unohtanut. Anyways, liikaa henkilöitä, että olisi toiminut. Nyt pari olisi voinut jättää pois niin syy-seuraus ‑suhteissakin voisi olla jotain järkeä. Hyvin Traffic-mainen, mutta huonompi. ***



Decoys

Jahas, alienit kampuksella. Yhdet tissit, muuta ei mieleen jäänytkään. Kauhukomedia, joka ei naurata eikä jännitä. *





Bad Lieutenant

Hyvä valinta krapulamorkkikseen. En mä tästä edes mahdottomasti pidä, mutta taas tuli katsottua. Keitel "kuulustelemassa" autossa istuvia tyttöjä on oleellisimpia kohtauksia elokuvissa Levottomien polttareiden ohella, ja toimii ihan eri tasolla kuin muu elokuva. ***





Chopping Mall

DeCoteau(?) taitaa Elitistin haastattelussa todeta, että ei ei-pornoelokuviin tarvita alastomuutta, mikä on a) väärin ja b) väitteen vääryys tiedettiin vielä 80-luvulla. Mutta eipä se tästä elokuvaa tee. Sokea Wynorski löysi sattumalta jyvän Lost Empiressä. *



Football Factory

Vähän arveluttavaa tehdä tällaisista kusipäistä millään tasolla sympaattisia. Helppoa ja sujuvaa väkivaltaviihdettä. Pitäisi se Firm hommata katsottavaksi. ****



Mad Max

En kait ollut ikinä nähnyt. Kakkonen parempi ehkäpä, vaikea sanoa puolueettomasti. Kivuliaan näköisiä stuntteja, ja yllättävän vanhanaikainen fiilis esim. musiikissa ja leikkauksessa. Tarkoituksella? ****



Reikä sydämessä

Lukasia ahdistaa, joten katsojaa pitää kanssa. Mutta miksi? Ei tämä kyllä ollut erityisen pornonvastainen, niin kuin taidettiin väittää. Moodyssonin 3 ensimmäistä olivat kuitenkin kaikki hyviä elleivät erinomaisa, tämä ei edes hetkittäin keskinkertainen. *



Cabin Fever

Koska Hostelia en nähnyt, piti viime sunnuntaina tsekata sitten Rothin Cabin Fever. ****



Bird with the Crystal Plumage

Jep, en ollut tätäkään aiemmin nähnyt. Pelkäsin Cat O'Nine Tailsin takia pahinta, mutta tämähän oli hyvä. Hienot musiikit Morriconelta. J&B:tä meni huolella. Argentolle epätyypillisesti mukana oli sekä huumoria että yksi murhista oli voimakkaasti seksuaalisviritteinen. ****



+ sitten Night Visions ja mm. Armageddonin Tohka's cut

k-mikko ( 4.4.2006 23:16)

Argentolle epätyypillisesti mukana oli sekä huumoria että yksi murhista oli

Useimmissa Argenton 1970-luvun leffoissa on huumoria (ks. erityisesti Four Flies on Grey Velvet, Cinque Giornate, Profondo Rosson dir.cut).

Lauri Lehtinen ( 5.4.2006 11:40)

k-mikko ( 4.4.2006 23:16)

Argentolle epätyypillisesti mukana oli sekä huumoria että yksi murhista oli

Useimmissa Argenton 1970-luvun leffoissa on huumoria (ks. erityisesti Four Flies on Grey Velvet, Cinque Giornate, Profondo Rosson dir.cut).

On myönnettävä, että noista kolmesta olen nähnyt vain Profondo Rosson, josta en tähän hätään muista vastaavaa kuin Bird with the Crystal Plumagen taiteilija. Laitatko vaikka spoiler-tageilla muistinvirkistystä Deep Redistä.

k-mikko ( 5.4.2006 11:48)

Lauri Lehtinen ( 5.4.2006 11:40)

k-mikko ( 4.4.2006 23:16)

Argentolle epätyypillisesti mukana oli sekä huumoria että yksi murhista oli

Useimmissa Argenton 1970-luvun leffoissa on huumoria (ks. erityisesti Four Flies on Grey Velvet, Cinque Giornate, Profondo Rosson dir.cut).

On myönnettävä, että noista kolmesta olen nähnyt vain Profondo Rosson, josta en tähän hätään muista vastaavaa kuin Bird with the Crystal Plumagen taiteilija. Laitatko vaikka spoiler-tageilla muistinvirkistystä Deep Redistä.

Melkein kaikissa Daria Nicolodin kohtauksissa David Hemmingsille tapahtuu koomisia kommelluksia, Carlon äidin seniili hössötys on tavallaan hauskaa ja Hemmingsin brittiläinen tapa kommentoida asioita ("there's someone in the house absolutely trying to kill me, you know?") sisältää paljon hermostuneen ironista huumoria. Ja monien kohtausten taustalla tapahtuu paljon huumorilla kuvattua meininkiä kuten kahden äijän kiroiluskaba (jollainen käydään myös Cat O'Nine Tailsissa).



Myös mm. Phantom of the Operassa on omat vitsinsä, mutta niiden suhteen en halua virkistää edes omaa muistiani.

Zulawski: "Possession" (1981) – omituisin ja arvaamattomin katsomiskokemus pitkään aikaan. Tämä liikkuu niin lähellä itsetarkoituksellisen lopputyönaurettavuuden ja nerokkaan painajais/mielisairauskuvauksen rajalla, että hätiköidyt tuomiot ovat vaarana. Yli kaksituntinen elokuva alkaa hyvin mielenkiintoisesti avioliittonsa kanssa taistelevan parin esittelyllä. Tappelut, huudot, punottavat silmät, mulkoilevat silmät, pakkoliikkeenomaiset eleet, riuhtomiset ja kanssaihmisten puuttuminen takaavat, että katsoja kiinnostuu tästä perin omituisesta tilanteesta. Mitä sieltä paljastuu ei välttämättä toimi kovin hyvin, sillä elokuva on mahdollista tulkita äärivanhoilliseksi uskonnolliseksi saarnaksi pahan ja hyvän muodossa. Toisaalta muutamat kohtaukset ovat niin piinaavan tehokkaita, että itse koen tämän ensisijaisesti subjektiivisen hulluuden ja rajamaille ajautumisen kuvauksena hieman Polanskin Inhon tyyliin jääden kuitenkin kauas kyseisestä mestariteoksesta. Kummassakin elokuvassa naisen seksuaalisuus on olennainen osa teemaa, mutta Zulawskin elokuvassa tuo on juuri kiusallisen lähellä mainittua uskonnollista vanhoillisuutta, joka elokuvasta on tulkittavissa. Kameratyöskentely ja valaisu ovat läpi elokuvan huikean hienoa, ja Berliinin katuja on harvoin hyväilty näin massiivisin vedoin ja ajoin. Zulawski hyödyntää ympäristöä hieman samalla tavalla kuin Greenaway. Symmetrinen alkupuolen kuva, jossa pilvetön taivas heijastaa valonsa pitkältä ja autiolta mukulakivipeitteeltä on kuin A Zed & Two Noughts päiväsaikaan. Pitkä ja ahdistava tunnelikohtaus lienee ollut inspiraation lähteenä Noénkin visioissa.

Welles: "The Trial" (1962) – lavasteet ja valaisu luovat kiitettävän painajaismaisen ja mittasuhteiltaan vääristyneen maailman tähän Kafka-filmatisointiin. Itse tarina ja dialogi eivät aivan vastaa rakennetun maailman intensiteettiä, mutta loppukohtauksen nerokkuus, jossa tiivistyy tuomitsemisen ja tappamisen välinen problematiikka, jättää pääosin positiiviset ajatukset mieleen. Muistuttaa aika paljon legendaarista The Lady from Shanghaita, joka hyödyntää samanlaisia korkeita kuvakulmia hektisen ja hiostavan maailmansa rakentamisessa.



Bresson: "Journal d'un curé de campagne" (1951) – minimalistinen asetelma nuoresta papista, joka saapuu pieneen ranskalaiseen maalaiskylään kohdaten yksinäisyyden ja epävarmuuden. Bresson käsittelee hienovaraisesti subjektiivisen uskonnollisen vakaumuksen ja kuoleman ongelmia, jotka tuovat mieleen Bergmanin melankolisimpiin lukeutuvan mestariteoksen Nattvardsgästerna, jossa iäkäs pappi elää masentuneena uskonsa menettämisen rajalla. Kumpikin elokuva hyödyntää kuolonvalkeaa talvimaisemaa, jonka tasaisuutta mustat puut ja oksat repivät. Bressonin elokuva sivuaa myös itsemurhaa uskomattoman hienosti, tarinaa kantaa nuoren papin kertojaääni, päiväkirja. Jälleen kerran Bresson asettaa hahmonsa tilanteisiin, joissa he tahtomattaan näyttävät sisimmän itsensä silmien ja eleiden kautta. Dialogi on täysin viimeisen päälle harkittua, vähäistä, terävää ja epätoivoista, hiljaisuus on suuressa roolissa. Tämä nousee ehkä hienoimmaksi Bressonin elokuvaksi.



Karukoski: "Tyttö sinä olet tähti" (2005) – laulajatytön tarina joka rävähtää käyntiin hyvin ja mielenkiinnon aktivoivasti. Kohtaukset levy-yhtiön tiloissa ja hississä sisältävät hyvää matskua raadollisen ja kaupallisen "musiikki"bisneksen luonteesta. Sune toimii hyvin suhteessa kahteen räppärikaveriinsa, jotka myös ovat melko huvittavia sohijoita. Dialogi on asiallista (hauskaa, paljon kirosanoja) eikä överiksi vedettyä. Lopetus ei tarjoa mitään kovin persoonallista tai herättävää, vaisu ja harmiton päätös. Ensimmäinen puolisko kuitenkin sisältää hyvää matskua kahden päähenkilön kohtaamisesta ja hankalaksi kehittyvästä tilanteesta demon tekemisen merkeissä.



Dreyer: "Blade af Satans bog" (1921) – neljään episodiin rakentunut tarina inhimillisen Saatanan esiintymisestä kautta historian. Juudaksen petos ajanlaskun alusta, Espanjan tulenkatkuinen inkvisitio 1500-luvulla, Ranskan vallankumous 1700-luvulla ja Suomen sisällissota "meidän ajaltamme", siis elokuvantekijöiden ajalta vuodelta 1918. Dreyer käsittelee itselleen läheistä aihetta hyvin ja hillitysti. Kuten Dreyerin myöhäisemmissäkin mestariteoksissa, voimakas uskonnollisuus ei välity sokeasti ja "totuutena" vaan pikemminkin väkivaltaisena, kunkin omalla tavallaan tulkitsemana myyttinä. Saatanan hahmo on varjoisan hieno ja surumielinen.



Villaronga: "El Mar" (2000) – synkkä ja todentuntuinen kuvaus väkivallasta ja sen vaikutuksesta maailmankuvaansa rakentavaan lapseen. Alun lapsikohtaukset, väkivalta ja kosto, ovat melko säväyttävää materiaalia ja tästä siirrytään hienosti sisällissodanaikaisen Espanjaan. Päähenkilöön alustettu aggressiivisuus välittyy sekä seksuaalisissa mieltymyksissä että väkivaltaisessa toiminnassa, siis kahdessa vahvimmassa vietissä. Uskonnon läsnäolo on voimakas ja sen sokaiseva yliote ihmiseen välittyy myös hyvin, vaikkakin ajoittain Villaronga unohtaa peitellä omaa vakaumustaan kaikkine marttyyrikuolemaviittauksineen ja risteineen. Silti vakuuttava saavutus niin uskonto- kuin homoaiheisten elokuvien joukkoon.



Cheh: "The New One-Armed Swordsman" (1971) – trilogian viimeinen osa jossa Wang Yun tilalla sohii yhdellä kädellä David Chiang, tähän päivään mennessä laajan uran tehnyt veteraani. Alkutekstijakso on loistava ja nostaa tunnelman aika toiveikkaaksi. Tämä on mahdollisesti vielä parempi ja funkympi kuin Return of the One-Armed Swordsman, joka on suuri parannus ensimmäisen elokuvan väsyneisyyteen. Päätösosan taistelu sillalla on legendaarinen ja näkemistäni Cheheistä toistaiseksi paras (=liuchialiangmaisin.)



Bergman: "Sommarlek" (1951) – keski-ikää lähestyvä balleriinatyttö alkaa välikohtauksen myötä muistella kesäistä rakkauttaan Sommaren med Monikan tyyliin. Sujuvasti eri aikatasoissa liikkuva tarina, jossa ei juuri mitään turhaa. Bergman kuvaa skandinaavisen merenrantakesän kuumuutta ja valoisuutta, mikä toimii kahden rakastavan päähenkilön "sisäisenä maailmana." Tragedian käännekohta välittyy yllättäen ja julmasti, silti mikään ei ole pakotettua tai perusteetonta.



Brooks: "Spaceballs" (1987) – lapsuuden suosikki ja kaikkien aikojen parhaimpia leffaparodioita. Katsoin tämän kakarana vitun monta kertaa putkeen yhdenkin viikon aikana, ja edelleen monen vuoden tauon jälkeen tämä naurattaa lähes joka minuutillaan ja kohtauksellaan. Täydellinen elokuva sillä se onnistuu siinä mitä se yrittääkin eikä elokuvassa ole mitään turhaa, ylimääräistä tai junnaavaa. Gagit vittuilevat mm. elokuvabisnekselle, Hollywood-tuotannoille, juutalaisille ja natseille, hahmot ovat kärjistettyjä ja hyvin näyteltyjä; ääliömäiset avaruusboltsit, snobistinen druidiprinsessa, loistava Rick Moranis Dark Helmetinä ja renttumainen Lone Starr. Hauskinta on että en ikinä ole erityisesti välittänyt Star Wars ‑elokuvista enkä tod. näk. tule niitä enää ikinä katsomaan. Spaceballsin parissa tulee naurettua vielä lukuisia kertoja.



Bergman: "Hamnstad" (1948) – varhainen ohjaus jossa seurataan parikymppisen ruotsalaistytön haavoittunutta lapsuutta ja kaipuuta vapauteen. Tuntuu että Bergmanin varhaistuotantokin sisältää vain mestarillisia kuvauksia elämän ja kuoleman kysymyksistä nuoren tai vanhemman ihmisen silmin.



Resnais: "Pas sur la bouche" (2003) – kevyt ja iloinen musikaali 20-luvun Ranskaan sijoittuen. Kaksituntinen kartanoelokuva sisältää hyviä musiikkihetkiä, positiivisuutta ja huumoria liittyen avioliittoon ja kiemurteleviin ihmissuhteisiin. Ajoittain naiivista ja huolettomasta kokonaisuudesta jää kuitenkin enemmän iloa kuin turhautuneisuutta mieleen.



Bergman: "För att inte tala om alla dessa kvinnor" (1964) – piikittelevä satiiri kriitikoista, henkilöpalvonnasta, taidesnobailusta ja kaikkien Suurten Mestarien takaa löytyvästä kuolevaisesta ihmisestä. Bergmanin ensimmäinen värielokuva ei yllä miehen parhaimpien komedioiden tasolle, mutta silti tämän vajaan 80-minuuttisen sisältämä vittuilumäärä on ilahduttava. Elokuvan nimi lisää sen vinkeyttä; teema ei kohdistu erityisesti naisiin (joita sellistin kartanossa toki asuu ja palvoo) vaan luovan työn tekijän ympärillä hääräävään laumaan yleisesti.

Pari viikkoa:

Jodorowsky: Holy Mountain – *****

Fulci: Beyond – ***

Bay: Bad Boys 2 – ***

Tamahori: Once Were Warriors – *****

Leone: C'era una volta il West – *****

Soderbergh: Solaris – ***1/2



Sitten tuli katsottua joukko lyhäreitä:



René Clair: Entr'acte

Mannus Franken & Joris Ivens: Regen

Orson Welles: The Hearts of Age

Man Ray: Cine Poeme

Jean Cocteau: Blood of Poet



NV-setti:



Roth: Hostel – ****

Séria: Dont Deliver Us from Evil – ***1/2

Leman: Call of Cthulhu – **1/2

Martino: All the Colors of the Dark – ****1/2

Ibáñez-Serrador: Would You Kill a Child? – ****1/2

Yuasa: Super Monster – ***

Cardona: Wrestling Women vs. the Aztec Mummy – ****

Masterbrain ( 5.4.2006 23:16)

Sitten tuli katsottua joukko kyhäreitä:



René Clair: Entr'acte

Mannus Franken & Joris Ivens: Regen

Orson Welles: The Hearts of Age

Man Ray: Cine Poeme

Jean Cocteau: Blood of Poet

Juuri todistettuna nuo samat lyhärit + Night Visions:



Roth: Hostel – ***

Séria: Dont Deliver Us from Evil – ***

Leman: The Call of Cthulhu – ***

Martino: All the Colors of the Dark – ****½

Ibáñez-Serrador: Would You Kill a Child? – ****½

Yuasa: Super Monster – ***

Cardona: Wrestling Women vs. the Aztec Mummy – ****

Babluani: Tzameti aka 13 – suurin osa teistä tulee rakastamaan tätä

http://film.guardian.co.uk/News_Story/Crit...1680098,00.html

http://www.bbc.co.uk/films/2005/11/30/13_2005_review.shtml



Eiköhän nähdä vielä syksyllä festareillakin.

Fleming, Cukor, Wood:

Gone With the Wind

Edellisestä katselukerrasta olikin vierähtänyt varmaan kymmenisen vuotta. Edelleen etenkin visuaalisesti omaa laatuaan ja Scarlett on ihana.



Forster: Monster's Ball

Mulla on ollut joku outo ennakkoasenne tätä elokuvaa kohtaan. "Ihan kiva" pätkä, jota tuskin tulee katsottua ikinä uudestaan. Thornton on hot, Halle on hot.



Argento: Suspiria

Kauhun aatelia ja nätti kuin pieni porsas. Vähän harmitti, että joutu kattomaan italiadubilla. Profondo Rosson ohella paras Goblin-soundtrack.



Miike: Happiness of the Katakuris

Parasta Miikeä ja hyvä remake Quiet Familysta.

Eipä ollut hyvä viikko...

Yukio Noda: Yakuza Deka (dvd) 5/10

– Tavanomainen ja hieman löysästi ohjattu perus-Chiba, jonka koomisten kevennysten merkitys vakavaksi kirjoitetussa juonessa jäi mysteeriksi. Räikeä värien käyttö ja 70s-muodin esittely kiinnostivat muutenkin paljon tarinaa enemmän, joten vertailu Black Tight Killersiin on helppoa niin hyvässä kuin pahassakin.



Rob Zombie: The House of 1000 Corpses (dvd) 6/10

– Vaikea tapaus kommentoitavaksi, koska suhtautuminen elokuvaa kohtaan vaihtui monta kertaa jo sitä katsoessa. Jatkuva leikkaaminen 16mm:n materiaaliin rikkoi kokonaisuutta pahasti ja teki siitä ärsyttävästi hyppivän, vaikka Zombie oli ilmeisesti hakenut tasaisesti läpi elokuvan kestävää hysteeristä tunnelmaa. Näin sekopäiset elokuvat ovat kuitenkin aina jotenkin ilahduttavia ja yksittäisten kohtausten tasolla mukana oli paljon aivan nerokkaita ideoita, joten varmasti tämä 2000-luvun Mother’s Day tulee vielä joskus katsottua uudestaan.



Lee Soo-Youn: The Uninvited (dvd) 3/10

– Alkuun kiinnostavalta tuntunut mysteeri menetti kaiken voimansa kun kävi selväksi että tekijöitä on kiinnostanut vain itsetarkoituksellinen outoilu, ei tarinan avaaminen katsojalle. Korealaisille tyypillinen sliipattu kuvaus vain lisäsi muovista tunnelmaa ja itseltäni loppuikin mielenkiinto hyvissä ajoin ennen kaksituntisen elokuvan puoliväliä.



Carlos Puerto: Escalofrío / Satan’s Blood (dvd) 6/10

– Pikkukivaa saatanallista (s)exploitaatiota 70-luvun Espanjasta. Kohokohdaksi jäi puolivälissä ollut saatanallinen rituaali, jossa harrastettiin ryhmäseksiä pentagrammin sisällä mustien kynttilöiden palaessa sinisenä taustalla. Tämän jälkeen tarina vähän levisi käsiin mutta kiinnostus säilyi kohtuullisesti pätevän toteutuksen ja satunnaisten outojen ideoiden ansiosta, joista vaikuttavin oli jotenkin svankmajermaisesti epätodellinen elävä posliininukke. Tunnustusta myös melko pimeästä loppuratkaisusta.



Mamoru Oshii: Urusei Yatsura 2: Beautiful Dreamer (dvd) 6/10

– Edelleen ihan hyvä elokuva mutta ei kuitenkaan erityisen onnistunut UY-filmatisointi. Tarina ei mene yksiin mangan luonteen kanssa ja Takahashin nopeasti rytmitetyn vitsivirran sijaan Oshii maalailee rauhallisesti ja melko hienovaraista huumoria käyttäen. Suomalaisen dvd:n tekstit ovat ok mutta lauseet ovat välillä hieman outoja. Miinusta myös kylttien ym. tekstien suomentamatta jättämisestä. Nyt animesta pitäviltä pikkulapsilta menee elokuvahistorian hämmästyttävin natseihin & kahviin liittyvä vitsi ohi!



Michele Massimo Tarantini: Napoli Si Ribella / A Man Called Magnum (dvd) 5-7/10

– Ei pitäisi yrittää katsoa elokuvia liian väsyneenä, jälkimmäiset 45 minuuttia olivat aika pilkkimistä. Aika sekava yritys kuitenkin. Toiminta ja juoni olivat hyvin tasapainossa mutta taso vaihteli kummasti kohtauksen mukaan, välillä oli todella tiukkaa settiä ja välillä todella löysää. Hyvät musiikit, mutta tunnarin jatkuva soittaminen taustalla alkoi käymään hermoille. Operazione Kappa – Sparate A Vistan tunnarin jatkuva käyttäminen taas oli aika halpa temppu, eikä se edes sopinut kohtauksiin, joissa sitä käytettiin. Myös Merendan koomisen sidekickin olisi voinut jättää pois. Napolin maisemat olivat välillä ilahduttavan tuttuja. Yhdessä takaa-ajossa mentiin samaa tietä, joka nähdään Napoli Violentassa heti alkutekstien aikana auton kääntyessä ulos tunnelista. Melkein odotti niiden ajavan nokkakolarin. Täytyy katsoa joskus uusiksi virkeämpänä.



Junji Sakamoto: Face (vcd) 6/10

– Art house –draama ylipainoisesta ja syrjäytyneestä Masakosta, joka tulee vahingossa tappaneeksi siskonsa ja lähtee pakomatkalle mukanaan vain hieman rahaa. Päämäärättömästi kulkevan matkansa aikana nainen tapaa uusia ihmisiä, joutuu mitä kummallisimpiin tilanteisiin ja oppii siinä sivussa paljon normaalin elämän iloista ja suruista. Ongelmia aiheuttavat etsintöjään jatkavat poliisivoimat ja Masakon tapa luottaa kaikkiin epämääräisiin tyyppeihin. Sakamoton tapa kertoa tarinaa on erittäin vähäeleinen ja tyhjillä maisemakuvilla tunnelmoiva Takeshi Kitanon tyyliin. Tutun oloista on myös pieniin yksityiskohtiin keskittyvä huumori ja paljon tilaa saava musiikkitausta, joka on elokuvaan yllättävän hyvin sopivaa vanhaa amerikkalaista viihdemusiikkia. 130 minuutin kestossa on kuitenkin piinaavaa tyhjäkäyntiä erityisesti toisen levyn alussa ja teknistä puolta olisi voinut vielä hieroa – ensimmäisen 40 minuutin aikana leikkaukset ovat todella levottomia ja jättävät tapahtumia arvailun varaan. CAT III –luokituksen tuoneet raiskaukset ovat aivan irrallaan muusta elokuvasta. Joka tapauksessa virheineenkin mielenkiintoinen ja mieleenjäävä elokuva.



Jim Wynorski: Chopping Mall (dvd) 5/10

– Tavaratalon hallinnasta riistäytyvistä vartijaroboteista olisi voinut saada irti muutakin kuin tällaista perinteistä bimbokauhua ja scream queenien esittelyä. Väkisin hauskaksi kirjoitettu dialogi ja paperilta vuorosanansa lukevat ”näyttelijät” ovat aina aika tappava yhdistelmä. Meno paranee ensimmäisen puolituntisen jälkeen, kun teinihuumori tiputetaan pois ja tapahtumat alkavat keskittymään pitkin öisen kauppakeskuksen käytäviä rullaavien tappajarobottien ympärille. Välillä trash-fiilikset ovat varsin erinomaisia mutta loppuratkaisu pettää pahasti.



Godfrey Ho: Ninja Dragon (vhs) 2/10

– En varmaankaan olisi ostanut tätä kirpputorilta 2 eurolla, jos hintalappu ei olisi peittänyt kannen varoitusta ”A Joseph Lai release.” Halppishonkkarin ja uusien ninjakohtauksien yhteenleikkaaminen muuttaa Richard Harrisonin tappavaksi ninjaksi, mikä on about ainoa hauska juttu.

Viikko:

Night Visions



Eli Roth: Hostel

Erittäin viihdyttävä. Tämä oli oiva osoitus siitä, että Roth löysi nopeasti keskinkertaisen Cabin Feverin jälkeen oman paikkansa. Tässä kaikki oli tarkkaan harkittua alun elämysmatkailijat+huumeet+naiset=sekoiluista loppupuolta kohti yltyvään erinomaisen viihdyttävään gorefestiin. Tuntuu, että suurimmalle osalle ei uponnut aivan yhtä hyvin, mitä ihmettelen suuresti. Shocky on oikeassa. ****+



Gerard Damiano: The Story of Joanna

Monipuolinen porno. ***+



Chicho Ibáñez-Serrador: Would You Kill a Child? (¿Quién puede matar a un niño?)

Joistakin suvantovaiheista huolimatta toimi oikein hyvin varsinkin yön alkuvaiheessa. (Luulisin, että myöhemmässä esityksessä olleet eivät välttämättä jaksaneet keskittyä) Elokuvan nimi toimi myös pointtina, kun . Jos kylässä kerran oli alunperin 100-200 henkilöä niin noita lapsia oli niistä kyllä aikamoinen prosentti, niitä tuntui olevan joka puolella. Loppupuolen hidastettu kohtaus oli hieno. ****-



Andrew Leman: The Call of Cthulhu

Olosuhteiden pakosta jouduin katsomaan tämän uusiksi ja täten missasin 2001 Maniacsin (koska halusin katsoa Don't deliver us from evilin...). Hyvähän tämä toki oli. ***½, Tämän jälkeinen ylläridokkari "Ihminen, pelasta planeettasi" (vai maailmasi vai mikä se olikaan) oli juuri sopiva piristysruiske valmistautuessa seuraavaan leffaan. ***



Joël Séria: Don't Deliver Us from Evil (Mais ne nous délivrez pas du mal)

Illan odotetuin eikä missään tapauksessa pettymys. Molemmat pääosan näyttelijät vetivät erinomaisen roolin ja tunnelma oli koko elokuvan ajan täysin kohdallaan. R1-kiekko menee hankintaan. ****



Wes Craven: The Hills Have Eyes

Tämän olin viimeksi katsonut joskus 80-luvulla ja nyt osui pahimman väsymyksen aikaan. Ei toiminut muutoin kuin paikoitellen siis... ***+



William Crain: Dr. Black, Mr. Hyde

Alkoi hyvin (lääkärin vastaanotto), jatkui hyvin (Kyttien läpät, "What if I insist?, baaritappelu (ilmeisestikin melko must-kohtaus ainakin tämän ajan bläkkäreissä), päähenkilön muuntautuminen ja loppu ampui hienolla tavalla yli (king kong). ***½



René Cardona: Wrestling Women vs. the Aztec Mummy (Las Luchadoras contra la momia)

Totaalinen wtf-elämys, joka osui ajankohdaltaan täydellisesti oikeaan. Harvoin tulee naurettua näin makeasti. ****



Noriaki Yuasa: Super Monster (Uchu kaijû Gamera)

Gamera vs. Kaikki. Jos tällainen elokuva tulee tällä tavoin puun takaa varoittamatta aamuyöstä ties kuinka monen tunnin valvomisen jälkeen, niin vaikeahan siitä on toipua. ***+



Muut:



Woo-Suk Kang: Silmido

Paska. **



Gary Sherman: Dead & Buried

Mukavan viihdyttävä ja raaka(kin) kauhuilu. Joku voisi järjestää elämysmatkan: Potter's Bluff, Hobb's End, Salem's Lot... näitähän riittää. ***½



John Hillcoat: The Proposition

Todella hienosti kuvattu gorelänkkäri kärpäsillä ja limalla maustettuna. Tarinalla ei sinänsä ollut paljoa tarjottavaa, mutta who cares. Näyttelijöistä lähinnä pääosan Guy Pearce ja Amerikan Samuli Edelmann Ray Winstone vetivät hyvät suoritukset. ***½



Kim Ki-Duk: Bad Guy (Nabbeun namja)

Tylsähkö. ***-



Lisäksi Lostia ja Weedsin eka kausi. Joku hypetti jossain vaiheessa tuota Weedsiä, mutta ei tuo ainakaan minulle iskenyt. Kymmenen jakson joukossa oli ainostaan kaksi hyvää.



edit. Niin joo Winstone on kuulemma britti eikä amerikkalainen...

JaJa ( 7.4.2006 18:35)

Amerikan Samuli Edelmann Ray Winstone

Me confused.

Ilja Rautsi ( 7.4.2006 19:19)

JaJa ( 7.4.2006 18:35)

Amerikan Samuli Edelmann Ray Winstone

Me confused.

Öh... En löytänyt sopivia kuvia netistä, mutta: Ray Winstonella oli Propositionissa paljon samaa kuin Samulilla Häjyissä. Molemmat ovat toki tehneet paljon muutakin, mutta anyways.



Lihavia tuhisevia sikoja molemmat.