Mitä elitistit katsovat?

Kalatozishvili:

Soy Cuba/Ya Kuba (dvd) *****

Miike: Chakushin ari (One Missed Call) (35mm) *

Lipschutz & Rosenblatt: The Education of Shelby Knox (tv) **

Solondz: Storytelling (tv) ***

Pitof: Catwoman (tv) *

Refn: Pusher 3 (dvd) ****

Kieslowski: Blizna (Arpi) (vhs) ***

Thornton: Sling Blade (dvd) *****

vko

VHS



Barb Wire



Tässä ei ollut mitään hyvää. Pamela on ruma eikä hänessä ole ollenkaan samaa huumoria kuin esim. Shaquillessa tai Hulk Hoganissa. Silti tavoitteena on kuulemma Oscarin voittaminen.



*



Breakfast of Champions



Kiinnostava mutta epätasainen. Willis ja Nolte hyvässä vedossa.



** 1/2



Poor White Trash (part 2)



Nimensä veroinen.



*** 1/2



Prey



D.H Lawrencen Fox-novellin kalkkunainen scifimukaelma (mieshahmo on tässä avaruusolio...). Ihan viihdyttävä, muutamassa kohdassa sai jopa nauraa kunnolla. Erityisesti tässä: http://www.badmovies.org/multimedia/moviesu/alienprey1.mpg



**



DIVX



Badi



Repesin varsinkin alkupuolella aina kun Badi oli kuvassa, mutta muuten tää oli aika tylsä, enkä usko että tekstitys olisi auttanut asiaa.



**

Martino : 2019 After the Fall Of New York

Ihan kivaa Post-Apocalypse italoroskaa olisi saanut olla vielä enemmän väkivaltaa ja nopeatempoisempi, kyllähän tämän katsoi.

***

Pyun : The Sword And The Sorcerer

Huvittavan kömpelö Conan rip-off, en osannut olla pitämättä.

***½

Soavi : La Setta

Parempi kuin tylsä The Church hunompi kuin Dellamorte Dellamore mutta hämärämpi kun molemmat yhteensä.

****

Ellis : Final Destination 2

Ihan kivaa väkivaltaa mutta ei oikein muuta

**½

Malone : House on The Haunted Hill (1999)

Voi morjens

*½



Jotain muutakin mutten muista mitä

Atadeniz: "Kilink Istanbul'da" (1967) – loistavaa outoilua, trippailua ja rippailua Turkista. Parasta tässä on alituinen eteenpäin jyrääminen ja toiminta, jotka 70 minuutin pituuteen yhdistettyinä tekevät tästä nautittavan ö-kokemuksen. Kilinkin puku on vähintään yhtä kova kuin Kriminalin. Leikkaukset ja "siirtymät" ovat äärihauskoja. Hahmojen nimet ovat myös täyttä mielikuvituksen juhlaa, meillä on Kilink vastaan Superhero!

Atadeniz: "Kilink uçan adama karsi" (1967) – turhahko suora jatko-osa ensimmäiselle KILINKille (turha tämä ei ole siinä mielessä, että eka Kilink päättyy aivan kesken, kuin seinään, ja tämä jatkaa suoraan siitä.) Komediaelementtejä on yritetty hakea sivuhahmoilla kuten pelleilevällä venekapteenilla, mutta kyllä jo itse Kilink vastassaan Flying Man huolehtivat komediapuolesta. Ekat 20 minuuttia ovat suoria lainauksia pelkästään Kilink Istanbul'dasta, jonka pituus kokonaisuudessaan on 70 min. Jatko-osan loppupuoli on myös tuhoutunut ja se kuvataan Kreikka-dvd:llä stillein ja kertojaäänellä. Kokonaispituus 48 minuuttia ja kaukana Istandul'dan ja Strip and Killin huippuudesta.



Atadeniz: "Kilink soy ve öldür" (1967) – Strip and Kill on kuvaukseltaan ja leikkaukseltaan paljon koherentimpi ja "elokuvamaisempi" kuin hulvattoman sekamelskaisa Kilink Istandul'da. Toinen jatko-osa on aloitusosan tavoin suunnattoman nopeatempoinen ja viihdyttävä, tuntuu että koko ajan on jokin elämää suurempi takaa-ajo tai matsi käynnissä (tätä korostaa lähes joka kohtauksen taustalla kuuluva mahtipontinen ja Bond "-lainauksia" sisältävä musiikki!) Silti suurin hupi irtoaa Kilinkin ja naissukupuolen keskinäisistä suhteista sekä tosiasiasta, että tämän elokuvan lopullinen funktio on ylistää ja julistaa maailmalle turkkilaisen poliisin ylivertaisuutta interpolien rinnalla! Loistavaa!!



Zucker: "The Naked Gun" (1988) – legendaarisen trilogian aloitusosa, joka sisältää hyvää materiaalia mutta meinaa vähän hiljentyä lopun pitkän pesismatsin aikana.



Zucker: "The Naked Gun 2 1/2" (1991) – paljon kohokohtia ja "mautonta" huumoria mm. Alzheimerin taudista ja itsemurhasta. Lukemattomia katseluita kestävää materiaalia.



Segal: "The Naked Gun 33 1/3" (1994) – en muistanutkaan miten vitun hyvä tämä kolmososa on. Lopun Oscar-gaala sisältää aivan loistavaa Hollywood-vittuilua ja muuta pirullista gägeilyä. Runkkaus-, homo-, ja vankila-aiheinen huumori on myös timanttisella tasolla.



Deodato: "Una Ondata di piacere" (1975) – Polanskin Veitsi vedessä ‑leffaa mukaileva seasploitaatio muuttuu hitaiden alkuminuuttien jälkeen hyväksi nakuilu- ja ristiinnaintihaahuiluksi paranoidilla tunnelmalla. Viimeistään psykedeelis-vivahteisen ja pitkähkön underwater-kohtauksen jälkeen tästä on hankala olla pitämättä. Hitch-hike on myös hyvä vertailukohta, sillä luihu John Steiner on vallanhalussaan ja arvaamattomuudessaan lähellä David Hessiä. Maisemat avomerellä ja rannikolla ovat upeita.



Eastwood: "Mystic River" (2003) – paljon synkkiä miehiä ja vaanivaa urbaanimaisemaa, jonka kaduille rakentuu rauhallisesti esittäytyvä, avautuva ja kehittyvä kasvutarina. Keskeiset näyttelijät Robbins, Penn, Bacon ja Fishburne tekevät hyvää työtä rooleissaan, jotka vaativat paljon hiljaisuutta. Loppuratkaisu on pöyristyttävä ja kehno, sillä siinä hukataan mielestäni hyvä potentiaali liialliseen keskusteluun ja omien tekojen oikeutuksen jankutukseen. Toisin sanoen lopun varsinaiset tapahtumat esim. siellä joella ovat hyvää ja rankkaa materiaalia, mutta tätä seuraava höpötys täysin turhaa ja vahingollista.



Edgar Reitzin ensimmäisen mammutin sain päätökseen. "Heimat – Eine deutsche Chronik" (1984) on siis saksalaisen Reitzin minisarja, joka kattaa elämän pienessä Schabbachin kylässä aikavälillä 1919-1982. Kokonaispituutta 11-osaisella Heimatilla on reilut 15 tuntia ja meininki muuttuu toisen maailmansodan jälkeen asteittain intensiivisemmäksi ja ravisuttavammaksi kuvaukseksi vanhenemisen ja kuoleman teemoista. Odotin ennen katsomista Heimatin annin keskittyvän toiseen maailmansotaan ja natsismiin, mutta ne ovat esillä vain hyvin hillitysti, kuten voi kuvitella asioiden olleen pienessä saksalaiskylässä 1930-luvusta eteenpäin. Heimat on ensimmäinen kohtaamani elokuvateos, jota ei ole pienessäkään määrin mahdollista syyttää yksipuolisesta tai osoittelevasta natsipahuuden kuvauksesta. Silti se on natsismiteemankin ytimessä (uskaltaessaan) kuvata tavallisia saksalaisia ihmisiä vuosisadan ensimmäisen puoliskon maailmassa.



Episodien 7-11 sisältö keskittyy Amerikkaan muuttaneen Paulin palaamiseen vanhan vaimonsa ja omaistensa nähtäville ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Tämän hahmon kautta ollaan sillä maaperällä, jota Bergman ja Ozu ovat aikaisemmin järisyttäneet. Reitz kuvaa uskomattoman hienosti sitä, miten ihminen havahtuu laiminlyönteihinsä ja muistojensa merkityksiin vaarallisen helposti vasta lähelle osuneen kuoleman ja peruuttamattomuuden myötä. Jos Ozu ohjasi Tokyo monogatariinsa elokuvahistorian mykistävimmän ja kauneimman kuolinkohtauksen, vastaavat Reitzin rakennelmat Heimatin loppupuoliskolla samaa melankolian, luonnollisuuden ja pettymyksen viiltävää kohtaamista. On mahdotonta unohtaa tai sivuuttaa kohtauksia, joissa vanha Maria tapaa kylään ehtineen poikansa vuosien tauon jälkeen. Heimat etenee vuosisadan alkupuolella lähes vuoden kerrallaan, mutta loppua kohden 1969-1982 kokonaisia vuosikymmeniäkin liikutaan kerralla eteenpäin, mikä tietenkin tehostaa vanhenemisen ja ajan kulumisen teemaa hahmojen kautta. Jos Heimatista pitäisi valita yksi päähenkilö, olisi se ehdottomasti Paulin aviopuoliso ja elämänsä Schabbachissa viettänyt Maria, mutta Reitz muovaa hyvinkin perusteellisesti myös lukuisia sivuhahmoja ja muita perheenjäseniä – hyvänä esimerkkinä nuoreen Hermanniin keskittyvä episodi, joka on hyvä vertailukohta erään Sateenvarjo-leffan näkemykseen (ensi)rakkaudesta.



Heimat on todennäköisesti kaikkien aikojen hienoin televisiosarja, joka nousee samalle tasolle Dreyerin (erit. Gertrud), Bergmanin, Wajdan (Sukupolvi, Tuhkaa ja timanttia) Tarkovskin, Kurosawan ja Duras:n (India Song) kaltaisten nimien kanssa. Yhtäläisyydet näkyvät myös elokuvavälineen hyödyntämisessä visuaalisissa ulkokuvissa (talvi ja sota), älyttömän upeissa aikasiirtymissä (vuosilukutekstien ajoitus, johnsaylesmaiset leikkaukset) sekä pitkissä kamera-ajoissa silloin kun niitä oikeasti tarvitaan. Alkupuolella on pientä "pysähtyneisyyttä" havaittavissa muutamassa episodissa, mutta niiden vaikutus kokonaisuuden inhimilliseen kosketuspintaan on olematon. Tämän jälkeen Reitz teki vielä Heimat 2:n (1992, 25h) ja Heimat 3:n (2004, +10h), jotka sijoittuvat Saksan tapahtumiin myöhäisempinä vuosikymmeninä aina vuosituhannen vaihtumiseen asti. Koko trilogia on julkaistu dvd:llä Englannissa ja Amerikassa.

The Exorcist: Dominion

Scraderin elokuva on tyylikästä ja hillittyä fiilistelyä. Vaikka suoranaista kauhua esitelläänkin ainoastaan hetkittäin, on tunnelma painostava ja synkkä. Loppu oli kuitenkin antikliimaksi.



The Exorcist: The Beginning

Rennyn versio. Helvetin surkea kliseenippu, jonka jälkeen toivoo että suomipoika ei pääse enää koskaan ohjaamaan yhtään mitään. Alun taistelutanner on kyllä ihan hieno rennymäisen yliampuvalla tavalla.



The Exorcist II: The Heretic

Paljon parjattu, mutta teknisestä hölynpölystä ja muutamista muista typeryyksistä huolimatta varsin hyvä elokuva.



The Exorcist III: Legion

Enpä muistanutkaan että Legion on näin hyvä, lienee sarjan paras Manaaja. Blattyn kliininen ohjaustyyli ja näyttelijäsuoritukset sopivat hienosti yhteen. Elokuvan musta huumorikin toimii mainiosti, eikä vaikuta päälleliimatulta.



Pitäisi varmaan katsoa se ensimmäinenkin Manaaja, mutta kun ei meinaa viitsiä.



Undead

Zombiekomediaa Australiasta ja aineksia olisi vaikka mihin. Sääli että typerä käsikirjoitus ja ärsyttävimmät henkilöhahmot aikoihin pilaavat lähes kaiken. Visuaalinen ilme on kuitenkin hieno ja Felicity Mason nätti kuin mikä.



Needful Things

King-filmatisointien kärkeä. Toimii kaikilta osa-alueiltaan helvetin hyvin ja Max Von Sydow on sopivan pirullinen päähenkilö.



Riding the Bullet

King-filmatisointien pohjasakkaa. Mick Garris pitäisi lähettää kuuhun samalla raketilla Renny Harlinin kanssa.



Kingdom Hospital

Yllättävän hyvä, kenties sen takia koska odotukset olivat täysin olemattomat. Ei tässä oltu yritetty Trieriä juurikaan kopioida, joten hankala sarjasta on sen vuoksi suuttua. Rigetillä ja KH:lla on eroa kuin yöllä ja päivällä. Täytejaksoja ja typeryyksiä löytyy kuitenkin sen verran, että 5-6 jakson minisarjana Kingdom Hospital toimisi paljon paremmin.

Hostel (2005)

Ei mikään huono mutta ei mikään klassikkokaan. Tuli vähän mieleen joku Eurotrip-tyyppinen teinirävellys lisägorella.



The Hills Have Eyes (1977)



Alkuperäinen Hills saa sympatiapojoja rosoisuudesta. Lähtökohta on mielenkiintoinen ja aiheesta olisi varmaan saanut lisääkin irti. Voipi olla että tulee vielä tsekattua jatko-osia ja mahdollisesti uusi versio.



9-ya rota (2005)



Ihan ok, ei myöskään mikään mestariteos. Tyylikästä kuvausta ja tunnelmointia paikoitellen mutta liikaa armeijakliseitä.

James B. Rogers:

American Pie 2 (tv) **

Parempi kuin Ernest.



Tony Scott: Domino (dvd) **½

Tony Scott kikkailee taas nuoruuden raivolla (62v), mutta koska Richard Kellyn kässäri on niin hemmetin avuton, niin se on kyllä luettava pelkästään positiiviseksi asiaksi tällä kertaa. Eihän tässä olisi muuten ollut mitään järkeä. Scottin kamerasirkus viihdytti riittävästi että kertakatselu sujui suht kivuttomasti, mutta ei tätä kyllä toistamiseen jaksaisi.



Todd Solondz : Storytelling (tv) ****

Mainioita pieniä julmia tarinoita. Ei ihan Happinessin tasoa sentään, mutta yllättävän hyvä kuitenkin kun ei tätä muistaakseni aikoinaan hirveästi kehuttu. Se ”Nonfiction”/”Fiction” erottelu ei kyllä oikein auennut minulle. Vääntäisikö joku rautalangasta?



Minoru Kawasaki : Ika resuraa/Calamari Wrestler (dvd) ***

Kuolleeksi luultu painija palaa areenoille… kalmarina. Mainiota!



Tetsuya Nomura & Takeshi Nozue : Final Fantasy VII: Advent Children (dvd) *

Avuton cgi-animaatio FF VII pelin jatkoksi. Avuton sisällöltään siis, photorealismiin pyrkivä cgi-animaatio tässä on ihan asiallista jos tyylilajista pitää. Minä en pidä. Elokuvan tarinassa ei juuri järkeä ole eikä koko homma taida avautua kuin kovimmille FF VII fanipojille.



John R. Cherry III : Ernest In The Army (dvd) *

Toinen ja varmasti viimeinen “ameriikan uuno” mitä minä katson. Ei tainnut naurattaa kertaakaan.

KCrimso ( 17.5.2006 22:56)

Todd Solondz : Storytelling (tv) ****

Mainioita pieniä julmia tarinoita. Ei ihan Happinessin tasoa sentään, mutta yllättävän hyvä kuitenkin kun ei tätä muistaakseni aikoinaan hirveästi kehuttu. Se ”Nonfiction”/”Fiction” erottelu ei kyllä oikein auennut minulle. Vääntäisikö joku rautalangasta?

Ei kai siinä mitään sen syvällisempää ole. Ensin kirjoitetaan fiktiota tositapahtumista ja sitten tehdään dokumenttia joka ei oikeastaan kuvaa todellisuutta. Tarinankerrontaa toden ja fiktion rajoilla, joka antaa katsojan miettiä mitä termit oikeastaan tarkoittavatkaan asiayhteyksissään ja ylipäänsä. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää mikä sen kolmannen, Solondzin pois leikkaaman osion titteli olisi ollut vai tuliko jaottelu vasta myöhemmin peliin.



Ernest ei muuten ole Amerikan Uuno, vaan Amerikan Pekko. Tällä on minusta ihan selvät perusteetkin!

Ilja Rautsi ( 17.5.2006 23:05)

Ei kai siinä mitään sen syvällisempää ole. Ensin kirjoitetaan fiktiota tositapahtumista ja sitten tehdään dokumenttia joka ei oikeastaan kuvaa todellisuutta. Tarinankerrontaa toden ja fiktion rajoilla, joka antaa katsojan miettiä mitä termit oikeastaan tarkoittavatkaan asiayhteyksissään ja ylipäänsä. Olisi kyllä kiinnostavaa tietää mikä sen kolmannen, Solondzin pois leikkaaman osion titteli olisi ollut vai tuliko jaottelu vasta myöhemmin peliin.



Ernest ei muuten ole Amerikan Uuno, vaan Amerikan Pekko. Tällä on minusta ihan selvät perusteetkin!

Kiitoksi rautalangasta ja tarkemmin ajatellen tuo Ernest = Pekko pitää myös paikkaansa.

Muutamankin viikon ajalta:

Shanghai Knights: Mitäs mitäs, tämähän oli parempi kuin SN, positiivinen yllätys. Just sopivan viihdyttävää ajantappoa. Owen Wilsonkaan ei juuri ärsyttänyt. Toki Chanin kikkailuja katselisi enemmän näissä jenkkituotteissa, extroilla olleet kokonaiset tappelut saivat ihmettelemään miksei niitä voinut pitää elokuvassakin kokonaisina. Kuitenkin ***½



Solaris: Soderbergh. En ole Tarkovskia nähnyt joten ei siitä sen enempää. Ihan mielenkiintoinen ja mukavan rauhallinen leffa nykypäivän scifi-hömpän keskelle. Silti lyhyestä kestostaan huolimatta hiukan tylsä. ***



The Monsoon Wedding: Alun ihmipaljouteen ja pulinaan tottumisen jälkeen erittäin symppis elokuva ***½.



Scary Movie 2: Eipä juuri kehumista. Silloin katsomisen jälkeen tästä oli mielessä jotain hyviä vitsejä, mutta nyt en muista enää mitään. **½



Narc: Tämän ehdin katsoa jo DVD:ltä ennen telkkariesitystä. Mukavan tyly, hiukan 70-lukulainen kyttä-leffa, jossa ei alettu liikaa sekoittamaan siirappia mukaan. Patrick ja Liotta kummatkin hyviä rooleissaan, muut näyttelijäthän tässä nyt eivät liikaa esiintymisaikaa saaneetkaan. Hiukan latisti kuitenkin lopun liikoja selittelevä, rautalangasta väännetty osuus. ****



American Pie 2: En tiedä miksi AP:t eivät kunnolla oikein kolahda, vaikka pidänkin teinitisseilyistä. Jotenkin nämä tuntuvat vaan liiaksi väkisin väännetyiltä, joista puuttuu sellainen leppoisuus ja sympaattisuus verrattuna vaikka Porky's-elokuviin. ***



A Brief Encounter: Hieno tarina ihan hienosti kerrottuna. Lopussa oleva kohtaus Howardin laittaessa käden Johnsonin olkapäälle sykähdytti ollen täynnä menetystä ja sitä kuinka vielä olisi pitänyt sanoa jotain ennen lähtöä, kun se alussa tuntui vain kohteliaalta eleeltä. Ei tämä omiin elämää suurempiin mennyt, mutta useampi katsomiskerta saattaa nostaa vielä elokuvan arvoa. Tavis-elementti miellytti myös. ***½



Master and Commander: En ole mikään meriseikkailu-fani, mutta kyllä tämä hyvä ja hemmetin tyylikäs elokuva oli. Mahtavasti kuvattu elokuva ja pari tuntia sujui mainiosti elokuvan parissa. Crowenkin roolisuoritus sai taas uskomaan mieheen, kun viime aikoina äijän naama on jo hiukan kyllästyttänyt. ****



No Man's Land: Kuten toisaalla jo on todettu, hieno elokuva. ****



Final Destination 2: Uuuuh, huono leffa, mutta silti parempi kuin ykkönen. Devon Sawan poissaolo saattoi vaikuttaa asiaan. Kuolemat olivat tässä kuitenkin paikoitellen hauskoja ja alun onnettomuus oli hienosti tehty. Kuitenkin eihän näille elokuvan kömpelöille tahvoille toivo muuta kuin kuolemaa, sen verran ärsyttäviä hahmoja FD2 sisältää. Hammaslääkäri-kohtaus kieltämättä myös aiheutti hiukan ahdistusta. **



Prom Night: Aika löysä kauhistelu, tunti taisi mennä ennenkuin päästiin kunnolla asiaan. Turhan myöhään tuli katsottua Guruun nähden, alussa ikkunakohtauksen tullessa hiukan vitutti. Silti tässä yritettiin positiivisella tavalla hiukan uudistaa slasher-genreä mm. Travoltamaisella tanssinumerolla ja antamalla pillua elokuvan nörtille (vaikka sitten huonosti kävikin). Tappojen löysyydestä huolimatta ero esimerkiksi FD-elokuviin on kuitenkin valtaisa, tässä saadaan hahmoista sentään kohtuu sympaattisia joiden puolesta jaksaa hiukan jännittääkin. Etenkin kun tappaja on niin nolo, että ihme kun sai loppujen lopuksi ketään edes tapettua. Koulun pahislutkasta tuli mieleen Nina Hartley! ***



Kairo: Hiukan hämmentävä elokuva. Hyviä kauhutunnelmia kuitenkin tarjosi, vaikka jossain vaiheessa japsikummitusten (tai mitä sitten olivatkaan) ilmaantuminen alkaa puuduttaa. Pari kohtausta sai hyviä väristyksiä aikaan. Hämmentävä tämä on siinä mielessä, että puolivälin jälkeen elokuva muuttuu tavallisesta japsikummittelusta käsittämättömän apokalyptiseksi meiningiksi. Mikä ei toki ole huono asia, kuten ei sekään että elokuva jättää kysyvään mielentilaan. ***½



Femme Fatale: Pettymys kuten jo toisaalla todettiin. ***



Boiler Room: Vaikka tässä ei Gordon Gekkoa ollutkaan niin pidin enemmän kuin Wall Streetistä. Osittain siksi että Ribisi on symppiksempi kuin Sheen. Ja ehkä siksi että tässä oltiin kansantajuisemmalla linjalla, kun ei noista pörssijuonitteluista oikein ole perillä. Ei sen puoleen, että hirveästi kiinnostaisikaan. ****



Storytelling: Lievä pettymys Happinessin jälkeen. Toki mukavan kieroa otetta oli mukana, mutta hiukan sekavan mielen jätti KCrimsonin tapaan. Onneksi Rautsi selvitti asiaa, vaikka hiukan samaan suuntaan itsekin elokuvan jälkeen asioita tuumasin. Siitä toki pisteitä, että elokuvan jälkeen todellakin jonkin aikaa jäin miettimään elokuvaa ja sen ideaa. ***



Brokedown Palace: Loppua kohden parani huomattavasti. Huono puoli tässäkin oli se, että Danes ja Beckinsale eivät kyllä millään voittaneet meikäläisen sympatiaa puolelleen. Tyhmiä ämmiä, ansaitsevatkin joutua vankilaan. Ei tämä suurempaa draamaa saanut aikaan, mutta vankila-elokuvat ovat genrenä sellainen että kiinnostus säilyy vaatimattomassakin tekeleessä. Eikä tämä toki vaatimaton ollut, perushyvää perusdraamaa. ***½



Double Life: Tämä jos mikä oli pääosassa olleen Ronald Colmanin elokuva. Kuinka joku voi saadakin näyttelemisen vaikuttamaan niin helpolta. Elokuvana muuten ihan ok-laatua olevaa vanhan ajan jenkkidraamaa. ***



Mission: Impossible 3: Ehkä JB:n kannattaisi ottaa Cruiselta mallia miten viihdyttävä, tiukkaa actionia ja tahatonta huumoria sisältävä toimintaspektaakkeli tuotetaan. Toimintakohtauksesta siirrytään toiseen ilman katsojan tylsistymistä, sillä Cruisen tarjoama draama on niin häkellyttävää että oksat pois. Etenkin sairaala-kohtaus pappeineen oli aika päräyttävä ja loppukuva on aivan mahtava. Ei Cruise siitä varmaan huvittavaa halunnut mutta sitähän se oli. Ja action oli vaikka BB2:n verrattuna niin yliampuvaa ja hienonnäköistä että ei mitään valittamista. Hoffmannilla oli varmasti hauskaa pahiksen roolissa. ****

Heaven (Tom Tykwer) 7/10

Fog of War 7/10

We Were Kings 7/10

(+Rumble in the Jungle)

Hot Spot 8/10

Ci ririsiamo, vero Providenza? 8-10/10

Italia-DVD on silmiähivelevän hyvälaatuinen eikä tekstien puute päässyt harmittamaan. Se jäi vaivaamaan että mitä Providenza teki kärpäselle tarkka-ammuskelukilvoittelussa.

Storytelling 9/10

964 Pinocchio 9/10

Tämä on säilyttänyt piristävän tuoreutensa paremmin kuin moni korkeamman profiilin japsisensaatio. Todellinen ilo silmille ja hauskakin. Fando y Lis meets Tetsuo.

Psychomania 8/10

Mainio pikku prätkäokkultismikuriositeetti Don Sharpilta. Myös score on pikkuklassikko.

Felines 3/10

Ei tämä ollutkaan Lemoinea. Kömpelöhköä inserttierotiikkaa + Janine Reunaud.

Valley of Gwangi 6/10

Dinosauruksia ja manneja villissä lännessä. Dino vs. dino ‑matsi ihan siisti, dino vs. manne vähän yksipuolisempi, finaali aika hiton päräyttävä.

Big Lobowski 10/10

Hotelli Ruanda 7/10

Vähän yllätyksettömän peruspätevä.

Switchblade Sisters 10/10

Edelleen jengileffoista kingein.

Comic Book Confidential 7/10

Hyvä perusdokkari jenkkisarjakuvasta.

Paper Moon – Paperikuu (Peter Bogdanovich, 1973) ***

The River (Jean Renoir, 1951) ***

Uno (Aksel Hennie, 2004) ***½

Los Lunes al sol – Maanantain auringossa (Fernando Leon de Aranoa, 2002) ***½

Life Is Sweet (Mike Leigh, 1990) ****½

Kazan:

On the Waterfront (dvd) ****

Altman: The Long Goodbye (dvd) *****

Jires: Valerie a týden divu (Valerie and Her Week of Wonders) (dvd) ***

Tanovic: No Man's Land (tv/vhs) ****

Passer: Cutter's Way (dvd) **

Sverák: Kolya (dvd) ***

Wood: A Day at the Races (dvd) ****

Vhs:

Wertmüller: Belle Star story

Austin: U.N.C.L.E-miehen paluu

Questi: Kuoleman ansa

Martin: Kauhun pikajuna

Shonteff: Kaupungin paras etsivä

Dawn=Mattei: Strike commando

tv-nauhoitus:

Kim: Rannikovartija

Dvd:

Romasanta: The Werewolf Hunt



Yuznan Fantastic Factoryn tuottamaa paskaa. Tylsä, sekava ja mitätön historiallinen kauhuelokuva, joka on enemmän sarjamurhausta kuin ihmissusikamaa – kannen kuvaa ei todellakaan kannata uskoa. Julian Sands patsastelee pääosassa, muka espanjalaisena (!). Imdb: stä löytyy taas uskottavaa kommenttia elokuvan kotimaasta Espanjasta:



"It's a story where gothic meets romance, where horror meets love, where documentary meets fairytale. Yes. 'cause this is a TRUE STORY!!! ...It's like to be at the same time in a chapter of CSI and in the tale of Red Riding Hood."



* 1/2



Every Which Way But Loose + Any Which Way You Can



Eli Clintin orankielokuvat. En kyllä ajatellut että ne olisivat ihan tällä tavalla outoja, mutta toisaalta en oikein tiedä mitä ihmettä odotin. Ensimmäinen on outo yhdistelmä merkillistä komediaa ja haikeaa kantrifiilistelyä, toinen aika lailla täyttä poliisiopistoa ennen Poliisiopistoja sekä hyvin kieroa seksikomediaa. Siis kamoon, Eastwood murtautuu orankinsa kanssa eläintarhaan tyrmäysruiskun kanssa että apina pääsee naimaan. Ja nämä olivat huippusuosittuja ilmestyessään.



Sääli ettei prätkäjengiä johtanut Bobcat Goldwaith.



King of Comedy



Kestää hyvin uusintakatselua, tämä varmaan otettaisiin nykyään vähän paremmin vastaan kun Officekin on nähty. Monia karmivan loistavia myötähäpeän hetkiä.



****



Death Wish 3



****



Happy Endings



Toimivaa draamakomediaa, vaikka kuvaan tasaisin väliajoin pomppaavat tekstit välillä ärsyttivät.



***



VHS:



Silmä silmästä



Gah, jotenkin kuvittelin että yhtälö Chuck Norris-Christopher Lee-Richard Roundtree (+ vielä Mako ja Oddjob-pullukka Kultasormesta) ei voisi pettää mutta toisin kävi. Chuck on tässä vielä naamakarvoista vapaa, kävi ilmi että hän todella tarvitsee niitä saadakseen edes jotain persoonallisuutta.



*



TV:



Elukka



Piti nyt katsoa yksi Schneider ‑elokuva, lähinnä South Parkin "This summer...Rob Schneider...is a carrot" yms. osuuden takia. Aika mitäänsanomatonta paskaa, "yllättäen". Stallonen Judge Dredd palasi kyllä elävästi mieleen Schneideria katsoessa.



*



Reptilian



Seurasin puolittain, olen tämän kerran jo nähnyt hirveässä kännissä. Ei vaikuttanut selvin päin sen hauskemmalta.



*



Teatteri:



Da Vinci ‑koodi **



X-Men: The Last Stand



Hajanainen, mutta hyvä. Kässäri on lähtökohtaisesti enemmän sekaisin kuin edellisissä, eikä Ratner osaa antaa samalla tavalla persoonallista tilaa mittavalle hahmojoukolle kuin Teräsmieheen karanneet Singer ja kirjoittajansa (esim. Enkeli on ihan kirjaimellisesti täysin tarpeeton ja Pedolle unohdettiin kirjoittaa persoonallisuus). Tämä tulee kyllä jakamaan fanifanit aika tehokkaasti. Kannattaa katsoa lopputekstit loppuun.



***