Mitä elitistit katsovat?

Yoshua Ben Yosef 1.5.2006 21:04
Maldoror ( 1.5.2006 19:53)
Yoshua Ben Yosef ( 29.4.2006 21:03)
Jodorowsky: Holy Mountain

Joo, metakatelkaa vaan ihan rauhassa.




Mitä ihmeen metakatselua?


Toi nyt oli vaan heitto. Metakatsominen (Tohka tuhisi aiheesta joskus syksyllä) sattui tulemaan mieleen Holy Mountainia kattoessa, kun en leffasta tajunnut ihmeempiä; vaikka sen jälkipuolisko onkin sen verran virikkeellistä menoa, ettei kiinnostus päässyt lopahtamaan. Termin "metakatsominen" sisältö ei sen kummemmin ole selvillä minulle.



ATohkahan voi halutessaan valaista asiaa.



PS ja joo, laitetaas tämä nyt tähän, niin ei kenenkään tarvitse turhaan tarttua asiaan: enhän minä muutenkaan tajua ihmeempiä mistään.
C.W. Leadbeater 1.5.2006 21:19

Arkisto:





Berwick: Strange Compulsion **

Kehno, tolkuton ja varsin hauska eli oikeastaan aika viihdyttävä. Hukkuminen käsipohjaa uidessa ja päätä lattiaan ‑manööveriin päättyvä tappelu olivat loistavia kohtauksia. Oikeasta kuvasuhteesta ei ole aavistustakaan, mutta yläreunasta änkeävä mikrofoni oli pientä verrattuna lopun itsestään liikkuvaan kirjatasoon, joka sujahti kuvan alaosan halki näkymättömiin. Ehdin jo pelästyä, että mitäs nyt tapahtuu, mutta ilmeisesti joku päätti vain raivata lisää tilaa kesken otoksen.



Rose: The Smut Peddler *

Traileri oli raju ja alkukin vielä kohtalaisen lupaava (alistussessio, Bosch), mutta sitten homma latistui puuduttavaksi tissiparaatiksi. Univelkaisena vaivuin Euroopan-kiertueen aikana pariin otteeseen horrostilaan, josta havahtuessani luulin hetken ajan mv-filmin vaihtuneen värilliseen. Far out.



Mahon: I Was a Man **½

Ei sitten ollutkaan varsinaisesti dokumentti, mikä tuli selväksi aika nopeasti. Mykistävä kokonaisuus johon on aika vaikea suhtautua, vaikka kummallisen kiehtovaa nähtävää olikin.



Telkkari:



Mantila: Neitoperho ***

Ihan ok, hyvät musiikkivalinnat.



Hewitt: Whatever Happened to Harold Smith? ***

Kepeän komediallisin siivin diskosta punkkiin ja takaisin telekinesiaa unohtamatta. Stephen Fry ja David Thewlis tekevät hupaisat sivuroolit.



Kokkonen: Uuno Turhapuron aviokriisi ****

Väri-Uunojen parhaimmistoa.
Marienbad 1.5.2006 22:25

Viimeisen kahden viikon aikana olen ehtinyt katsoa vähän vitun vähän mitään. Mel Brooksin parodia Spaceballs tuli katsottua lyhyen ajan sisällä uusintana, joka ei vieläkään vähentänyt vitsien ja vittuilun tehoa. Aivan bravuurimainen pilailuelokuva, jonka nauttimiselle SW-trilogian diggaaminen ei ole mikään edellytys; riittää että tietää esim. trilogian päähenkilöt ja kourallisen muita vittuilun kohteina olevia Hollywood-menestyksiä.





Tämän lisäksi katsoin kaksi episodia lisää Edgar Reitzin Heimat-minisarjan (1984) ensimmäisestä kaudesta. Parhaintahan tässä on se tapa, jolla Reitz käsittelee tulenarkaa ja usein pinnallisesti käsiteltyä aihetta eli Saksan lähihistoriaa (1900-luku), johon liittyy oleellisesti kansallissosialismi ja natsismi. Nyt ollaan vuodessa 1935 ja kansallismielinen kohottaminen on hyvässä nousussa, moni päähenkilöistäkin on kokenut herätyksen ja näkee tulevaisuuden valoisana. Reitz käyttää hienosti sitä pahamaineista lippusymbolia, joka saapuu kansalaisten elämään ja arkeen. Reitz suosii etupäässä mustavalkokuvausta, eikä hetkellistä väriin siirtymistä välttämättä edes havaitse – tehokeino jota harvemmin elokuvailmaisussa olen nähnyt. Katsomani kolme ensimmäistä episodia sisältävät ihailtavan aavemaisen tunnelman kaikesta siitä kehityksestä ja pyörän pyörimisestä, minkä lopputuloksen katsoja jo tietää. Oleellisessa osassa tätä tunnelmaa on myös alkutekstien ja johdannon minimalistisen maalaava pianotunnari. Vanhan naisen (joka on ehkä sarjan ensimmäinen korostettu Hilterin vastustaja) junan ikkunasta näkemä ja yötaivaan pimeyttä uhmaava valtavana loistava hakaristikuvio on kuvallisen ilmaisun hieno ilmentymä. Todennäköisesti Heimat jyrää tästä eteenpäinkin vailla suurempia ontumisia.
Murasami 2.5.2006 07:41

Marins : Esta Noite Encarnarei no Teu Cadáver (This night I'll posess your corpse)



Nyt tuli vihdoin katsottua tämäkin, ja kyllä oli hyvä. Unenomainen ja synkeä tarina pienen brassi kaupungin sadistisesta hautausurakoitsijasta joka haluaa täydellisen jälkikasvun täydellisen naisen kanssa keinoja kaihtamatta. Zé do Caixão määrää.

*****

Winner : Death Wish III

Välillä tuntui kuin olisi katsonut parodiaa 70-80 ‑luvun toimintaelokuvista sen verran liiottelevaa kamaa. Reaganilaista oikeudentajua tuodaan hipeille ja rikollisille .475 Wildey Magnumin avulla. Tälläistä elokuvaa ei enää ei enää varmasti tulla näkemään nykyaikana...harmi.

****

Winner : Chato's Land

Bronsson on puoli-inkkari joka pakenee ammuttuaan seriffin. kylän lynkkausposse lähtee jäljittämään ronssonia aavikon läpi, ihan ok saalistajat muuttuvat saaliiksi leffa.

***

Liu : Tiger on Beat

Hyvää menoa ja läppää, toimintakohtauksetkin olivat hienoja.

****

Deodato : Cannibal Holocaust

Aika säväyttävähän tämä oli, varsinkin loppu. Kyllä tuli likainen olo välillä kun katsoi tuota menoa esim. kilpikonnan tappaminen ja rituaaliraiskaus. Ei turhaan arvostettu elokuva.

****

Lenzi : Cannibal Ferox

ihan ok

***
Antti Tohka 2.5.2006 09:05

Taas on muistin kanssa vähän miten on, mutta tässä kai viime viikko.





Digiboksi:



About Last Night ja Levottomat 3. Loistava double-bill maailman vaivaannuttavimpia ja paskimpia ihmissuhde-elokuvia. Erotuksena se, että Aboutissa on David Mametin käsikirjoitus ja Levottomat kolmosessa jonkun 14vee pikkupojan. Molemmat puhtaita yhdentähden elokuvia, joita ei voi suositella missään tilanteessa.



Big Fish. Burton goes Forrest Gump. En ymmärrä, miksi tällaisia elokuvia tehdään.
Disco Studd 2.5.2006 09:40

Ai että Gilliam goes Forrest Gump?

Antti Tohka 2.5.2006 09:48
Disco Studd ( 2.5.2006 07:41)
Ai että Gilliam goes Forrest Gump?






hupsistarallaa
Ilja Rautsi 2.5.2006 12:45

Elokuvaruokavaliosovellusta käytännössä:





Timeline



Michael Crichtonin tylsä teksti kohtaa Richard Donnerin lattean visuaalisen kerronnan. En oikein tiedä miksi vaivauduin katsomaan loppuun. "Huvittavaa" on vielä se, että olin ensin katsonut telkkarista puolet American Pie 2: sta, joka olisi ehkä ollut hitusen verran vähemmän puuduttavaa paskaa kuin tämä. Ainakin vappukrapulakännissä.



*



Badi



Turkkilainen E.T. Ei ihan yhtä hauska kuin E.T.V., mutta kyllä hermostuessaan kaasua haaravälistään ampuva lihamöykkykääpiöalien on silti aika kova sana. Katsottu ilman tekstejä, ruutuun myös ilmaantui aina välillä kuvan päälle outoja turkkilaisia mainoksia, mm. bikininainen kiemurtelemassa.



Ernest Goes to Africa



Ja niin hän tekee! ´nuff said.



Golden Queen´s Commando



Kajahtanutta honkkaritoimintaa, ei täysi vauhti päällä koko ajan mutta häröilyä on silti tarpeeksi viihdyttävyyden kannalta.



Bizarre



Yksi oudoimpia elokuvia ikinä. Kertojana tuhatvuotinen muumio, joka paljastaa seksin salaisuuksia.



Way of the Dragon



Huuh, ainakin 13 vuotta siitä kun viimeksi katsoin. Ekat puoli tuntia aika blaadiblaadiblaa, mutta siitä eteenpäin tykkiä tavaraa. Leen jalkatyöskentelyä voisi tuijottaa tuntikaupalla. Tämä taisi olla SE elokuva, joka lapsuudessa vakuutti lopullisesti nuoren mielen nunchakuiden mielettömästä cooliudesta. Tai sitten American Ninja 2, mutta se olisi liian noloa.



Ja Chuck Norriskin oli kova.



*** 1/2



Mission Impossible III ** 1/2



Winter Passing



Kirjoittaja-ohjaaja Adam Rapp erehdyttää melankolian sisältöön, mutta tekee silti tavallaan toimivaa draamaa kiitos näyttelijöiden. Will Ferrell tarjosi hymähdyksiä ja yhden kunnon naurahduksen hillityllä suorituksella. Tällaista nyt vain on paljon ja parempana.



** 1/2



Friends with Money



Älykästä ja hyvin näyteltyä draamaa rahasta ja ihmissuhteista keski-iän iskiessä sisään. Ei silti tee sen suurempaa vaikutusta, vaikka pysyy koko ajan menevänä. Ilmeisesti muutkin Holofcenerin elokuvat ovat katsomisen arvoisia?



***



Jäätävä polte



Ah, poliittista elokuvaa! Enpä ollut nähnyt sitten vuosien takaisen Night Visions-esityksen jälkeen. En nyt oikein keksi tälle mitään tähditystä, mutta sääli ettei menty vielä pahemmin överiksi muillakin kuin käsitteellisillä tasoilla.



Neitoperho



Hyvä, mutta vajavainen.



***



Juopunut enkeli



Mifunen eka Kurosawa. Varsin hyvä, kas kas.



*** 1/2
Goose 2.5.2006 16:20

ergstrøm:

De Dødes tjern VHS

Norjalainen kauhuelokuva vuodelta 1958. Tunnelma alusta saakka hurjan painostavan tunnelmallinen.

Joukko kaveruksia menossa maaseudun rauhaan mökille jonka oli aikoinaan omistanut Tore Gråvik- niminen mies. Hulluksi tultuaan oli surmannut siskonsa ja hänen poikaystävänsä ja upottanut ruumiit läheiseen lampeen, jonne hän oli tekojen jälkeen hukuttanut myös itsensä. Tarun mukaan Tore tulee vainoamaan mökissä asuvia joka vuosi kuolemansa merkkipäivänä ja päivä on lähellä.



Yorkin: Come Blow Your Horn VHS

Frank Sinatra tekee sen mitä parhaiten osaa.Kaataa naisia ja Martineja. 23-vuotias Jill St. John on jotain aivan uskomattoman kaunista. Ei epäillystäkään etteikö Sinatra ole kopaissut tosielämässäkin.



De Palma: Carlito's Way DVD

Kuuluu ehdottomasti tuonne sarjaan makeaa elämää elokuvat. Musa, vaatetus, elämäntavat ym. toimivat täysillä. Etsin erityisen tarkkaan virheitä autoista mutta turhaan. Kaikki näkyvät biilit ovat ovat vuosimallia 75 tai vanhempia. Yhdeksänkymmentä luvun parhaita elokuvia.



Mann: The Naked Spur VHS

Noudattaa osin samoja teemoja, kuin The Treasure of the Sierra Madre.

James Stewartin palkkionmetsästäjä joutuu sattumalta liittoutumaan vanhan patun ja armeijasta potkut saaneen sinitakin kanssa. Tehtävänä kuljettaa murhamies ( loistava Robert Ryan ) läpi Rocky Mountainsien lähimmälle viranomaiselle. 5000 $ palkkion jakaminen kolmelle ei tosin ole kaikkien mieleen.

Jimmie Stewartilla harvinaisen synkkä rooli.



Reeve: Puppet on a Chain VHS

Ensi kerta sitten video ensi-iltani ‑83. Ei tämän hienoutta silloin ymmärtänyt pätkän vertaa. Amsterdam kuvataan tosi tyylikkäästi svengaavan 70-luvun alun soundien tahtiin. Toimintakohtaukset tiukkoja ja väkivaltaisia. Lopun vene takaa-ajo on legendaarinen, jonka Dick Maas kopio lähes kuvakuvalta elokuvaansa Amsterdamned. Den Helderissä kuvatut kohtaukset menevät jo melkein kauhun puolelle mallia The Wicker Man. Olikohan Sven-Bertil Taube saanut Donnerin 69 – Sixtynine potkua tämän roolin saamiseksi.



Phillips: Starsky & Hutch DVD

Jopa parempi näin uusinta katsonnalla. Vaikka elokuvan parivaljakko on huomattavan erilaisia, kuin sarjassa se ei tahtia haittaa, päinvastoin. Wilson & Stiller ovat loistavia. Toivottavasti jatkoa seuraa. Ohjaajalta näyttäisi kuitenkin ensin ilmestyvän jatko-osa toiselle klassikolle Old School 2.



Rollin: Fascination VHS

Hienoinen pettymys kauhun suhteen mutta paljaan pinnan ja kiehtovan okkultismin suhteen mojova yllätys.

Brigitte Lahaiessä on sitä jotakin.



Sharp: Why Would Anyone Want to Kill a Nice Girl Like You? VHS

Upealla Ranskan Rivieralla jännitystä ja vehkeilyä. Mukana kaunis nainen, ilkeä lääkäri, suuryritysjohtaja, playboy taidemaalari ja kuolema. Sääli ettei näitä eurojännäreitä tehdä niinkuin aikoinaan kulta-aikana. Vai tehdäänkö?
JMustonen 2.5.2006 18:24

Viikon valiot:





Schlesinger: The Day of the Locust ****½

– Enemmälti henkilöhahmojensa kuin lineaarisen juonen kautta rakennettu adaptointi Nathanael Westin alkuperäisteoksesta. Absurdia, suhteellisuudentajuttomuus, todellisuus ja fantasia kohtaavat puitteiltaan idyllisessä 30-luvun Hollywoodissa ja impressio kruunataan lopetuksella, jonka perään Buñuelkin kuolaisi. Hienoina nyansseina elokuvassa tarjotaan mm. suivaantuneen kääpiön suorittama hedari munille. Varsin vastenmielinen kukkotappelu, joka lomitetaan nerokkaasti Karen Blackin esittämän Fayen höyhenillä pöyhistelyyn peilin edessä, ja tietenkin elokuvan sadistinen lopetus joka tuo mieleen lähinnä Edward Munchin Huudon.



Radford: Nineteen Eighty-Four ****½

– Richard Burtonin jäähyväiselokuva. Tehokas kuvaus äärimmäisestä totalitarismista, jossa ihminen toimii koneen osana yhteisen päämäärättömän hyvän eduksi. Kun yhteiskuntaan kätketään tarpeeksi ihmisen toimia valvovia elementtejä, hiipuu ihmisen omakin luovuus itseään tarkkailevaksi mekanismiksi. Elokuvan yhtenä linjauksena toimii myös modernille "demokratialle" ominainen jatkuva sodan ja tuntemattoman vihollisen uhka. John Hurtin parhaimpia roolitöitä. George Orwellin alkuperäisteos on vielä lukematta.



Roth: Hostel ****

– Erittäin positiivinen yllätys. En kiinnittänyt juurikaan huomiota elokuvan "reppailumeininkiin". Puhdasta kauhufantasiaahan tämä oli siinä missä esim. joku The Hills Have Eyes. Ei siellä aavikoilla oikeasti mitään kannibaaleja asu, jumaliste. Joka tapauksessa tapahtumien sijoittaminen Itä-Eurooppaan oli mun mielestä tervetullut vaihdos suht tylsään perinteiseen nykykauhun kuvaukseen. Elokuva rakentui myös hyvin ja tarina piti otteessaan paljastuen varsin brutaaliksi. Plussaa rehellisestä sadismista. Odotan mielenkiinntolla Rothin tulevia ohjauksia.



Muuta satoa:



Mallet: Sarah Brightman in Concert



Cronenberg: A History of Violence ***½

– Parasta Cronenbergiä vuosiin. Tarina paljastui lopulta turhan pienimuotoiseksi ja henkilöhahmojen sinällään hyvin alustetut tarinat jäivät irrallisiksi.



Aja: The Hills Have Eyes ***½

– Ihan onnistunut päivitys.



Zombie: The Devil's Rejects ***½



Craven: The Hills Have Eyes ***½

– Uusintakatselu.



Zucker: Scary Movie 3 **½

Wayans: Scary Movie 2

Zucker: Scary Movie 4 *
(The Lukewarm.) 3.5.2006 12:36

25 Watts 4/10



Mutual Appreciation 7/10

Black and White 6/10

Duck Season 8/10

Miller's Crossing 7/10

Rashomon 8/10

Where the Sidewalk Ends 8/10
THaavisto 3.5.2006 16:34
Goose ( 2.5.2006 16:21)
ergstrøm: De Dødes tjern VHS

Norjalainen kauhuelokuva vuodelta 1958. Tunnelma alusta saakka hurjan painostavan tunnelmallinen.

Joukko kaveruksia menossa maaseudun rauhaan mökille jonka oli aikoinaan omistanut Tore Gråvik- niminen mies. Hulluksi tultuaan oli surmannut siskonsa ja hänen poikaystävänsä ja upottanut ruumiit läheiseen lampeen, jonne hän oli tekojen jälkeen hukuttanut myös itsensä. Tarun mukaan Tore tulee vainoamaan mökissä asuvia joka vuosi kuolemansa merkkipäivänä ja päivä on lähellä.


Kiinnostavan kuuloinen elokuva. Mistä saa ja minkälaisena versiona?



Missä Fascinationissa oli okkultismia? Muistaakseni ne naiset
Spoileri
joivat ihmisen verta vain parantuakseen jostain taudista.
Vai oliko tuossa jotain muutakin?
Goose 3.5.2006 16:47
THaavisto ( 3.5.2006 16:35)
Goose ( 2.5.2006 16:21)
ergstrøm: De Dødes tjern VHS

Norjalainen kauhuelokuva vuodelta 1958. Tunnelma alusta saakka hurjan painostavan tunnelmallinen.

Joukko kaveruksia menossa maaseudun rauhaan mökille jonka oli aikoinaan omistanut Tore Gråvik- niminen mies. Hulluksi tultuaan oli surmannut siskonsa ja hänen poikaystävänsä ja upottanut ruumiit läheiseen lampeen, jonne hän oli tekojen jälkeen hukuttanut myös itsensä. Tarun mukaan Tore tulee vainoamaan mökissä asuvia joka vuosi kuolemansa merkkipäivänä ja päivä on lähellä.


Kiinnostavan kuuloinen elokuva. Mistä saa ja minkälaisena versiona?



Missä Fascinationissa oli okkultismia? Muistaakseni ne naiset
Spoileri
joivat ihmisen verta vain parantuakseen jostain taudista.
Vai oliko tuossa jotain muutakin?




Saa Viasat paketista kanavalta TV1000 Nordic laajakuvalla ja Suomitekstityksellä.

Kyllä siinä useasti mainittiin paholaisen saapuvan puoliltaöin, kun naisten messu saa huipennuksen. Tämä kai jo riittää, että mukana on okkultismia. Kai? En todellakaan ole asiantuntija. Aihe vain yhdistettynä mahdollisiin orgioihin on sangen devil2.gif:)' /> .
Dotcom 4.5.2006 23:32

Oon kattonu aika paljonkin kaikkee sälää, mutten ikinä kerkee kirjottaa mistään mitään...mut siis nyt on jo pakko avautuu. Riot ON! Mit vit!?! Tuli canalilta, katsoin, tiesin, et ei oo mikään Tsekkiläinen Unelma (joka oli ihan huippu) mut siis kuinka huono "dokumentti" voi olla? Enemmänkin ne tyypit esitti jotain alter egojaan ja brassaili teoillaan. Vitun rasittavaksi leikattu kokonaisuus. Kim Finn, just joo.

Lauri Lehtinen 4.5.2006 23:44
Dotcom ( 4.5.2006 23:33)
Oon kattonu aika paljonkin kaikkee sälää, mutten ikinä kerkee kirjottaa mistään mitään...mut siis nyt on jo pakko avautuu. Riot ON! Mit vit!?! Tuli canaliltA, katsoin, tiesin, et ei oo mikään Tsekkiläinen Unelma (joka oli ihan huippu) mut siis kuinka huono "dokumentti" voi olla? Enemmänkin ne tyypit esitti jotain alter egojaan ja brassaili teoillaan. Vitun rasittavaksi leikattu kokonaisuus. Kim Finn, just joo.




Kimmolla ja Johnilla on asiaa



http://www.rioton.net/lehtiset/lehtiset.htm