Mitä elitistit katsovat?

George Romero hehkuttaa Shaun Of The Deadia loistavaksi uusimmassa Empiressa. Minusta leffa oli ihan hauska, sellaista kolmen tähden luokkaa.

Viime viikon laiha saldo:

Matti (kangas)



Muistutti lähinnä varmaan päälle tehtyä kirjallisuusfilmatisointia ja oli huono kuten odotinkin. Pääkkösen näyttely oli lähinnä jonkinlaista Matin imitointia ja muuttui nopeasti rasittavaksi. Minkäänlaista syvempää tematiikkaa on turha odottaa (no en kyllä odottanutkaan) ja viihdearvotkin olivat aika lähellä nollaa. Teatterista lähdettäessä hävettikin vähän.





* 1/2

Shaun of the Dead **½

Tämä lienee hyvä kompromissi johon kaikki voivat tyytyä.

Toni Pykäläniemi:

Domoi – kotiinpaluu

Kotimaista fantasiaa josta tuli mieleen lähinnä joku LOTR-larppikääpiöiden yritelmä. Aivan liian pitkä ja jatkuva mustan kautta leikkaaminen alkoi rassata jo silmiä. Oli silti katsottava loppuun asti, kun kaveri oli tehnyt tähän tehosteita.



Wolfgang Becker: Goodbye, Lenin

Ei toiminut. Kesken jäi.



Lawrence Kasdan: Grand Canyon

Sympaattinen hömppädraama.



Christopher Guest: Best in Show

Spinal Tapin liidikitaristi tekee koiranäyttelyelokuvan, wtf?? Se, että vaivauduin katsomaan tämän kertoo varmaan jotain krapulan tasosta. En tiedä voiko tän kohdalla puhua edes elokuvasta.



Jani Volanen: Mennen Tullen (Jaksot 1-4)

Erinomainen sarja, en muistanutkaan että tää oli näin hyvä.



Timo Vuorensola: Star Wreck: In the Pirkinning

Kestin ehkä noin 45min. Väänänen aiheutti myötähäpeää ja paljasti ohjauksen tason.



Ninni Rokosa: Joka leikkiin ryhtyy...

Tyypillistä ttvo-paskaaaaaa.



Risto-Pekka Blom: Gepardi on valoa nopeampi

Ei näitä

Boorman: Excalibur ****

Huolimatta "keski-aikaisten" naisten kasaripaljettipuvuista, todella hieno fantasiamäiske.



Bergman: Satamakaupunki ****



Nuorta miestä (ja naista) ahdistaa.



Truffaut: L'Enfant sauvage *****



Melko tylsältä kuulostavasta aiheesta hauskan hilpeä elokuva Truffaut'n tyyliin.

pirihuora ( 13.2.2006 15:20)

Christopher Guest: Best in Show

En tiedä voiko tän kohdalla puhua edes elokuvasta.

Voi, ja vielä varsin hilpeästä sellaisesta. Ymmärrän kyllä, jos kaikille ei putoa.

Nigel Tufnel ja Christopher Guest eivät ole sama henkilö.

Bad Rain ( 13.2.2006 17:07)

pirihuora ( 13.2.2006 15:20)

Christopher Guest: Best in Show

En tiedä voiko tän kohdalla puhua edes elokuvasta.

Voi, ja vielä varsin hilpeästä sellaisesta. Ymmärrän kyllä, jos kaikille ei putoa.

Myönnetään, oli ehkä vähän tuhmasti sanottu. Hilpeydestä olen eri mieltä. No, olihan siinä sentään ihan söpöjä koiria.

Bad Rain ( 13.2.2006 17:07)

Nigel Tufnel ja Christopher Guest eivät ole sama henkilö.

Aijaa??

Antti Tohka ( 13.2.2006 14:01)

Ilja Rautsi ( 13.2.2006 09:56)

Elf



Ei jumalauta mitä käsittämätöntä lässynlääjoulunilopaskaa. Alan jo tämän perusteella ymmärtää ihmisiä jotka eivät voi sietää Will Ferrelliä. Jotenkin olin siinä luulossa että Ferrell = jotain hyvää edes hetkittäin. Miehen jalkapalloelokuvaa en taatusti uskaltaudu katsomaan.

Mutta siis hyi vittu. Vihaan amerikkalaista joulua, vihaan tätä elokuvaa ja tämä elokuva saa minut vihaamaan ihmiskuntaa. Elf on sitä kuuluisaa kuumana sykkivää siemennestettä suoraan Saatanan suonikkaasta peniksestä. Koko perheen hyvin tuotettua väritöntä, hajutonta ja mautonta sielun imevää hirvittävyyttä. Ei perkeleen saatanan perkele. Tämä on taas näitä "kulttuuri on kuollut ja noussut haudastaan tuhoamaan kaiken hyvän, kauniin, omaperäisen ja kiinnostavan" ‑tapauksia.

Tähän joku sanonee että kyseessä on vain harmitonta viihdettä lapsille. Ei ole, ei. Ongelmajätettä, saastetta, ulostetta. Henkinen nollapiste, matkalla miinuspuolelle edetessään. Loppu, viimeinen pysäkki, pääteasema; edessä vain kuollutta aavikkoa ja kuolaavia mongoloidiydintuhomutantteja kyttyröineen. Hei hoo ja tervemenoa.



*

Vaikuttaa vähän siltä, että seuraavan "Kangaroo Jack"- illan elokuva on valittu.

Kangaroo Jack oli niin kovin paljon helpompi katsoa läpi.

Kerrankin tuli katsottua vain hyviä filmejä, nimenomaan merkityksessä ajatuksia herättävä.

Boorman: Syvä joki (Deliverance, VHS-telkkarinauhotus)

Questi: Kuoleman ansa (La morte ha fatto l'uovo, FIx VHS)

Franco: Verentahrima morsian (Les Avaleuses, FI VHS) Näin tän jälkeen untakin jossa en tehnyt mitään muuta kuin funtsin tätä.

Arrabal: Viva la muerte (35mm)

Jodorowsky: El Topo (35mm)

Bird : Ravenous

Töttörröö. Iskee edelleen yksi parhaista kannibaalielokuvista koskaan ikinä.

****½

Lustig : Vigilante

Fred Williamson on kova jätkä.

****

Corman : Premature Burial

ok

***

Corman : Masque of the Red Death

Kultamaalilla värjätty Kääpiö ja Vincent Price höyrypäisenä saatananpalvoja prinssinä. Skitsoja Unikohtauksia ja upeata kuvausta.

*****

Soavi : Stage Fright

Hieno Slasher/giallo Murhat olivat oikeasti suhteellisen brutaaleja eikä mitään Pg-13 paskaa ja elokuvassa oli tunnelmaa.

****½

Martino : Gambling City

Ihmeen tylsä krimi. Onneksi tässä sentään pelattiin pokeria ja kaahailtiin.

***½

Argento : Opera

Parempi kuin Tenenbre ja Deep Red.

****½

2 vk (

):



Antropophagous

Eastmanille 10/10, muu leffa 4/10, keskiarvo kai sitten 7/10. Nocturnon DVD:llä sympaattinen in memoriam ‑tyylinen D'Amato-tribuutti jolla behind scenes ‑matskua viimeisiltä vuosilta.



Bowfinger 7/10

Kolmas kerta ja edelleen viihdytti.



+ pari muuta joita en enää muista.

Tarkovski: Andrei Rublev (35 mm) ****½

Täytyy ottaa jossain välissä uusiksi. Vireystaso ei ollut paras mahdollinen, joten muutamat käänteet ennen tataarien tuloa menivät hämärän rajamailla. Kellonvalamisepisodi oli aivan uskomattoman hieno ja erittäin jännittävä. Komea spektaakkeli.



Winner: Death Wish (dvd) ****

Jatko-osia katsellessa ei aina muista, kuinka terävästi Kerseyn asennemuutos on tässä alkuperäisessä kuvattu. Alkupuoli on silkkaa stimangia, mutta lataus lässähtää hieman poliisitutkimuksen noustessa etualalle.



Parks: Shaft (dvd) ****

Edelleen oikein mainio.



Bail: Cleopatra Jones and the Casino of Gold (dvd) ***½

Räikeä, yliampuva ja pa[r]h[a]immillaan tolkuttoman hauska.



King: Maximum Overdrive (dvd) ***

Typeryydessään viihdyttävää. Paljon räjähdyksiä.



Pollard: Nice Guys Sleep Alone (tv) ***

Tyypillistä romanttista independent-draamakomediaa.



Johnson: Daredevil (tv) *½

Lisenssin tuhlaamista, eihän tässä toimi oikeastaan mikään.

Plissken ( 13.2.2006 13:56)

Bad Rain ( 13.2.2006 10:58)

Winterbottom: Code 46

Winterbottomin ote on tietenkin persoonallinen ja unimainen fiilis hieno, kun se vaan ei kävisi niin usein unettavan puolella.

Naulan kantaan. Em. huomio kiteyttää hyvin sinänsä mielenkiintoisen ohjaajan tuotannon perusongelman. Tämä unenomaisuus/ unettavuus ‑dilemma loistaa täysin poissaolollaan vain Winterbottomin parhaassa elokuvassa 24 Hour Party People.

Winterbottomin toiseksi uusinta Cock and Bull Storya ei ainakaan voi unenomaiseksi kutsua. Uusimmasta (The Road to Guantánamo) en tiedä.

Talvipakarasta:

9 Songs ** 1/2

In This World ***

Jude ****

The Claim ****

Code 46 ****

24 Hour Party People **** 1/2



Cock and Bullia odotan todella innolla ja pitäisi noita vanhempiakin katsoa.

Loistavaa matskua tosiaan Iljalta!

~



Sun: "Human Skin Lanterns" (1982) – kauniissa valaistuksessa ja yksityiskohtaisissa lavasteissa kuvattu kauhu/taisteluelokuva Shaw-tallilta. Muutamat sensuroinnit vievät harmillisesti tehoja vähäisiltä kauhukohtauksilta, mutta silti murhaajan roolisuoritus uhkuu vakuuttavaa nihilismiä ja ihmisvihaa. Lopputaistelussa meininki tiivistyy luonnollisesti, mutta mitään tallin mittakaavassa erityisen hienoa ei elokuva rakenna. Evil Lips tai joku kaltaisensa: oliko se brittijulkaisu nyt pidempi goren osalta?



Ho: "Black Magic" (1975) – mustaa magiaa, rakkausdraamaa ja trillerimäistä juonittelua. Toisin kuin jotkut Tom Weisserin tekstit saattavat antaa ymmärtää, ovat varsinaiset synkät kauhuefektit aika vähäisiä (jos vertaa esim. Seeding of a Ghostin kaltaisiin revityksiin), mikä ei kuitenkaan haittaa menoa. Black Magic on verkkaisa ja viihdyttävä pieni elokuva, jonka lavasteet huomattavasti ilmavammat kuin esimerkiksi tuossa ihmislyhtyelokuvassa. Muutamia hyviä magiahetkiä, matoja ja kirousloitsuja, mutta pääpaino on hyvässä ohjauksessa ja juonessa, joka olisi toiminut ilman kauhuelementtejäkin. Loppumatsi lasersädetyksineen ja yläilmoineen muistuttaa jo Inframania, mikä vie menoa entistä kauemmaksi kauhusta.



Yuen: "The Magic Blade" (1976) – kahden miekkataiturin matka muinaisessa Kiinassa myyttisen "Peacock Dartin" perässä. Hyvä ja mielenkiintoinen tarina, sekä Hong Kongin parhaimpiin näyttelijöihin lukeutuvan Ti Lungin hienosti esittämä oikeamielinen ja periaatteellinen taistelija. Lavasteet ovat tallin parhaimmistoa ja myös ulkoilmassa viihdytään riittävästi. Taistelut eivät ole yhtä hengästyttäviä ja intensiivisiä kuin Liu Chiang Liangilla, ja loppumatsi sisältää hieman turhaa dialogia tilanteen kärjistyttyä jo toiminnan tasolle.



Leni: "Das Wachsfigurenkabinett" (1924) – episodimainen ekspressionistinen elokuva, jossa vahakabinetin uusi työntekijä saa tehtäväkseen kirjoittaa vahaksi ikuistettujen tosielämän hahmojen tarinat. Kädetön Harun al Raschid (Emil Janningsin valtaama episodi toimi oletettavasti Douglas Fairbanksin inspiraationa kirjoittaa The Thied of Bagdad), Iivana julma ja Jack the ripper nähdään oletetuissa ilmentymissään totuuden takeena vain historian kirjoitettu sana. Hyvin kirjoitettu ja kerrottu ilman tylsiä hetkiä. Muutamia äärettömän upeita valaisuja, kuten lopun säännöttömän terävät kuviot sekä Iivanan vankityrmän kalterit muuten täysin pimeässä luolaympäristössä. Todistaa jälleen kuinka asioita on mahdollista havainnollistaa purevimmin ilman sanoja.



Wegener: "Der Golem, wie er in die Welt kam" (1920) – ajoittain humoristinen mutta pääsääntöisesti vakava kuvaus savihirviöstä, joka luotiin loitsun avulla puolustamaan juutalaisia ennustetun tuhon välttämiseksi. Loisteliaita toimintakohtauksia ja lavastuksia, joista loppupuolen tulipalo ja sekasorto lukeutuvat tänä päivänäkin säväyttäviin saavutuksiin.



Lee: "Blue Lightning" (1991) – asiallinen, yllätyksekäs ja synkkä poliisitrilleri, jossa Danny Lee tekee hyvän roolin alkoholisoituneena ex-kyttänä. Yksittäisestä murhasta alkaa paljastua laajempi poliittinen luurankovyyhti, joka pidetään uskottavuuden rajojen sisällä. 12-vuotias kakru saa aika karun alustuksen aikuisuuteen astumiselle. Kirk Wongin ja tietenkin Woon ohella parhaimpia poliisielokuvia Hong Kongista. Kyseessä ei ole mikään bullet ballet vaan trillerimäisempi meininki.



Fellini: "Roma" (1972) – ohjaajan henkilökohtainen muistosarja Roomasta, joka näyttäytyy kiehtovana ja omapäisenä persoonana täynnä liikettä, ilakointia ja yllätyksiä. Äärimmäisen hienoja pitkiä jaksoja (alkupuolen ateriointi katuravintolassa, autoradan kaivaminen maan alla), jotka osoittavat ohjaajan kyvyn hallita oikea rytmitys. Unimainen, valoilla ja varjoilla leikkivä tunnelikohtaus on myös hienoimpia yksittäisiä kuvia, mitä ohjaaja on luonut. Humoristinen ja perinteisestä draamamuodosta luopunut hieno onnistuminen.



Ching / Tsui: "The Raid" (1991) – vauhdikas ja humoristinen viidakkotaistelu John Woon Heroes Shed No Tearsin ja Sammo Hungin Eastern Condorsin tyyliin on parhaimmillaan ensimmäisen puoliskon ja viimeisen neljänneksen aikana. Huumori ei ole täyttä puupääosastoa, vaan tahattomuudesta ja pitkälle viedyistä kohtauksista koostuvaa hyvin kantavaa maustetta. Parhaimpiin jaksoihin lukeutuu "sankareidemme" soluttautuminen vihollisen päämajaan kokeiksi naamioituneina, identtisillä tekoparroilla. Lopun taistelu sotatukikohdassa ei juuri häviä Sammo Hungin vastaavalle Eastern Condorsin lopussa. Condorsin muijapääosan tekevä Joyce Godenzi tylyttelee myös The Raidissa. Huippuyhteistyö kahdelta HK-gurulta.



Lau: "Gangs '92" (1992) – nuorisojengikuvaus jossa hieman vaikeuksia ns. kantavan voiman löytämisessä. Valtaosa ajasta seurataan nopanpeluuta, pokerinpeluuta, nuotiolla istumista, taskuvarkauksia ja siistejä 90-luvun alun kolikkopelejä. Tämä menettää mielenkiintoaan puolessa välissä, mutta pian kuvioihin tulee myös triadeja ja siis jännitettä. Ei mikään School on Fire, mutta silti pätevä alan kuvaus sauhuavalla loppuammuskelulla.



Cohen: "Q" (1982) – päiväsaikaan sijoittuva kauhutrilleri muinaiskirouksesta ja lentävästä kärmeksestä. Hyviä roolihahmoja kuten täysin maaninen Michael Moriarty ja rauhallisempi David Carradine, joiden ansiosta ajoittain hömpäksi muuttuva tarina ei muutu tylsäksi. Koko hommaa kantaa myös Cohenin piikittelevä kritiikki kaupungin auktoriteetteja kohtaan. Silti melkein parasta antia taitavat edustaa mahtavat ja aikasiirtyminä toimivat lentokuvat New Yorkin yläpuolelta.



Bava: "Operazione paura" (1966) – synkän usvainen tarina haudan takaa saapuvasta painajaisesta. On hämmästyttävää kuinka Bava elokuvasta toiseen kykenee rakentamaan kuvia ja pitkiä (painajais)jaksoja, jotka säväyttävät ja häiritsevät pelkän televisionkin kautta nähtyinä. Muutamat painajaiset ja yleinen tunnelma kartanossa ovat kuin Lisa and the Devilistä. Loppupuolella on muutama fantastinen ja jo täysin irrationaalinen tilanne, jotka jälleen muistuttavat voimasta, jolla Bava kykeni kuvaamaan kuolemaa. Harvassa ovat ne elokuvat, jotka luovat kuvastollaan tyydyttävän voimakkaan maailman teemana olevalle kuolemalle. Bava ei juuri tyytynyt vähempään kuin onnistumiseen ja kauhuelokuvan historiaan jäämiseen.