Mitä elitistit katsovat?

Spiritual Boxer (14.5.2005 11:30)

(The Lukewarm.) (14.5.2005 12:29)

Sattui lapsus. Samanlainen pallinaama pääosassa.

Faktojen oikein saaminen usein parantaa "kriitikon" uskottavuutta.....

Akahige – Punaparta (Akira Kurosawa, 1965) *****



Tsubaki Sanjûrô – Samuraimiekka (Akira Kurosawa, 1962) ***½



8½ (Federico Fellini, 1963) *****



Det Sjunde inseglet – Seitsemäs sinetti (Ingmar Bergman, 1957) *****

Short Cuts on erinomainen elokuva, kyllä, mutta ei pääse lähellekään sitä loistoa mitä PTA saa näyttelijöistään irti. Short Cuts ja Magnolia eivät edes pyri samoihin lopputuloksiin. Kyseessä on tyylillisesti täysin erilaiset elokuvat vaikkakin toinen on velkaa toiselle. Short Cuts on ihan näppärä elokuva joka pystyy nappaamaan jotain todellista, mutta tunteet siinä ovat kovin vähäiset ja kaukaiset. Casting on ihan kiva, mutta ei loistava. En keksi mitään hyvää Short Cutsissa, jota Magnoliassa ei olisi saavutettu paljon paremmin.

Magnolia on niitä harvoja elokuvia, jotka olen nähnyt kolmesti filmiltä.

35mm:

Dressed to Kill, en muistanutkaan, millainen tama oli. Taytyy varmaan kaivaan Hesarissa lainatun J.M. Ekbladin artikkeli "Unielokuvat, tarua vai totta?" esille.



Kansojen oikeus



DVD:



Passion of the Christ, yllattavan paska



digiboksi:



Numeromurhat, hyva



In Hell, tajusiko joku tasta jotain. Tuli psykotroniatasolla Jaatava polte mieleen.



Good Thief. Todella asiallinen.

Bite the Bullet (1975) – yritin useaan otteeseen katsoa loppuun tämän, mutta eipä onnistunut. Huono ja tylsä.

Valamiehet • peruskauraa ja ihan okei.

Mustan kyyn 3. kausi – Ihan huippu.

Anderson : Life Aquatic with Steve Zissou ****

Juuri niin hyvä kuin sanotaan.



Scott : The Kingdom of Heaven ***

Suurinpiirtein onnistunut spektaakkeli.



Manmohan Desai : Coolie (1983) *****

Luokkatietoinen Bollywood-klassikko.



Rahul Rawail : Dacait (1987) ***

Sunny Deol ratsastaa, ampuu ja tappelee miehekkäässä rosvotarinassa.



Chu Yen-ping : Golden Queens Commando *****

Vihdoinkin sain nähtyä tämän. Ground Zeron dvd-julkaisu on kyllä täysin luokaton : väärä nimi (Jackie Chan´s Crime Force), väärä kuvasuhde, väärä pituus (ainakin yhdestä kohtaa tätä oli näkyvästi leikattu) ja surkea kuvanlaatu. Silti tuntui suunnilleen maailman parhaalta elokuvalta.



Frankie Chan : Burning Ambition ***

Kyriazi : Death Machines **



Mitsumasa Saito : Death of a Ninja *** MA-boxissa oli tuolla nimellä mutta paremmin tunnetaan kai nimellä Ninja Wars tai Black Magic Wars (tämä oli siis se paholaismunkki-oksentaa-keltaista-mönjää ‑juttu).



Ryuhei Kitamura : Godzilla : Final Wars ** Eipä juuri Azumia ja Sky Highta parempi. Voi, Ryuhei, missä lienet?

Tappava tunnustus (Orion) – "Brian de Palma teki uransa alkuvaiheessa käsittämättömän pervoja elokuvia..." (Marko-Petteri Heikkinen, NYT)



Dave (tv) –



RoboCop (dvd) – mestariteos. Parasta olivat Verhoevenin mielipuolinen cameo ja KCrimson syvästi halveksima ED-209.

Viime viikko

Kangas



Performance



Kiinnostava kulttielokuva identiteettien häilyvyydestä ja keinotekoisuudesta(tai jotain...) Joku voisi pitää tätä hieman teennäisenäkin. Audiovisuaalisesti joka tapauksessa haastava. Pääkaksikko(Mick Jagger ja James Fox) vakuutti.



****



The Red Shoes *****

La Passion de Jeanne d'Arc *****



DVD



Sympathy for Mr. Vengeance



Oldboyta perinteisempää taide-elokuvaa paikallaan olevine kameroineen. Alkupuolella ihan kiinnostava, mutta muuttui tahattoman koomiseksi synkistelyksi Loppupuolen väkivalta sähköshokkeineen ei varsinaisesti juuri parantanut asiaa.



***



VHS



Rhinestone



Pakollista katsottavaa kaikille Stallonen ystäville. Dolly Partonin pitää opettaa vajaaälyiselle New Yorkilaiselle taksikuskille(Sly) kahdessa viikossa kuinka lauletaan kantria. Ja sitten lähdetäänkin maaseudulle opettelemaan junttiuden olemusta. Stallone oli tässä oikein huvittava, varsinkin lauluosuudet olivat häkellyttäviä. Dolly Parton oli isoine tisseineen lähinnä rasittava. Ei aivan yhtä hauska kuin Over the Top. Silti ehdoton.



** 1/2



Superman IV: The Quest for Peace



Aika kakka.



* 1/2

Last House on the Left



voi vittu, tulipa paikattua yksi merkittävä aukko sivistyksessä. Aivan uskomattoman hyvä. Jotenkin tässä vaan natsaa kaikki.



Bloodstained Shadow



Ei kummonen keltsi. Ja murhaajanhan arvasi heti kun se ekan kerran tuli kuvaan.

Disco Studd (16.5.2005 08:15)

teki uransa alkuvaiheessa käsittämättömän pervoja elokuvia..."

Sanavalinnoista tulee mieleen peruskoululaisen välitunnilla suorittama uhoaminen K18-leffoista, joita ei ole nähnyt.

Evil Lips Robber (15.5.2005 23:02)

Chu Yen-ping : Golden Queens Commando  *****

Vihdoinkin sain nähtyä tämän. Ground Zeron dvd-julkaisu on kyllä täysin luokaton : väärä nimi (Jackie Chan´s Crime Force), väärä kuvasuhde, väärä pituus (ainakin yhdestä kohtaa tätä oli näkyvästi leikattu) ja surkea kuvanlaatu. Silti tuntui suunnilleen maailman parhaalta elokuvalta.

Mulla on tästä vain tekstittämätön HK-kassu, täytynee päivittää ja katsoa uudestaan. Prologia jossa henkilöt esitellään on kyllä ihmetelty toistakymmentä kertaa.

Dvd:

Happy Together



Suht hyvä, mutta en ainakaan päässyt tunnelmasta kiinni toistaiseksi, mikä johti siihen että odotin elokuvan loppuvan aiemmin kuin se loppui. Erittäin kaunista kuvaa ja hyvät näyttelijät.



*** 1/2



Arizona Dream



Hämmentävä kasvutarinaelokuva. Osittain varsin ärsyttävää meluavaa kohkausta, osittain liki nerokas. Luulen että toisella katselulla kallistuu enemmänkin sinne hyvälle puolelle, ainakin jäi nytkin jo päähän elämään. Depp, Dunaway ja Taylor tekivät kaikki hienot roolit. Vincent Gallo oli aika hauska.



****



Naisen naamio



Lisää ilmavaa komediaa Bergmanilta.



****



La Haine



Aika vaikuttavan todenoloinen elokuva. Aikookohan Kassovitz tehdä vielä joskus jotain muutakin mielenkiintoista vai lisää Gothikan kaltaista sontaa?



****



Teatteri:



The Life Aquatic With Steve Zissou



Kolmas kerta, että minä tykkään tästä elokuvasta.



**** 1/2



Star Wars: Episodi III: Sithin kosto



Lisäksi dvd: ltä City of Lost Souls + Safe, joista tulossa juttua.

Yoshio Inoue: "Hanzo the Razor: Who's Got the Gold?" (1974) – trilogian päätös on aiempiin osiin verrattuna väsähtänyt muistutus persoonallisesta samuraikytästä. Masumuran käsikirjoituksessa on mukana hyviä ajatuksia Japanin samuraikulttuurin päättymisestä ja uuden sivilisaation alkamisesta. Hanzon irstailut ja toiminta eivät kuitenkaan sovi tähän vakavampaan sisältöön, joka silti erottaa elokuvan selkeästi kahdesta aikaisemmasta.

Carl Th. Dreyer: "Prästänkan" (1920) – Dreyerin toinen elokuva. Bergmania muistuttavasti kesän ja luonnon keskelle sijoittuva nuoren miehen ja naisen kasvutarina seurauksia ajattelemattomasta itsekkyydestä elämän realiteetteihin. Papinleski, mies ja nainen ovat mestarin käsittelyssä, ja luonnollisesti kasvoilla on jälleen tärkein rooli. Varhaistuotantonsa tavoin elokuva paljastaa sen puolen Dreyeristä, jota La passion de Jeanne D'Arc (1928), Vampyr (1932) tai mikä tahansa äänikauden työ ei paljasta. Prästänkan on synkästä aiheestaan huolimatta elämänläheisesti hauska ja humoristinen kuvaus uskonnosta ja sen törmäämisestä nuoreen mieleen. Loppuratkaisusta on tulkittavissa Dreyerin omaa vakaumusta, joka ei kuitenkaan välity (missään ohjaajan elokuvassa) liian naiivina "totuutena." Joku on osuvasti sanonut, että Papinleski on kuin Dreyerin Vredens dag (1943) Chaplinin ohjaamana.



Carl Th. Dreyer: "De nåede faergen" (1948) – mahtava 11-minuuttinen lyhytelokuva, jossa nähdään autoilun karvas puoli. Kuka muu olisikaan voinut kuvata nopeusrajoitusten tärkeyttä kuin Dreyer, jonka kantava teema urallaan oli kuolema ja elämän sisältö. Lyhytelokuvaa on verrattu Vampyrin visuaaliseen täydellisyyteen ja uniikkiuteen, jota ei tietenkään samalla voimalla saavuteta. Lautan saapuminen satamaan on samaa pahaenteisyyttä kuin mikä tahansa hetki Vampyrissa. Nopeat ajokohtaukset ovat takuulla totutusta poikkeavaa Dreyeriä.



Carl Th. Dreyer: "Thorvaldsen" (1949) – lyhyt katsaus tanskalaisen kuvanveistäjän tuotantoon. Rauhallinen, hillittyä kuvausta hyödyntävä kunnianosoitus oman maan taiteilijalle, jonka sanotaan vaikuttaneen suuresti Dreyerin omaan elokuvailmaisuun.



Ingmar Bergman: "Ansiktet" (1958) – kuvaus taikauskosta, taikuudesta, rakkaudesta ja rationaalisesta kyynisyydestä, jotka ajautuvat elokuvassa ja elämässä usein ristiriitaan. Alkukuvat metsässä edustavat maagisinta kuvausta koko Bergmanin uralla, hahmot ovat loistavia toistensa vastakohtia ja täten elokuva hyödyntää huumoria melkein elokuvan Sommarnattens leende (1955) tavoin. Max Von Sydowin melankolinen hahmo ja pettymys yleisöään kohtaan ovat moniulotteisessa käsittelyssä, mutta ehkä itse päähenkilön vallitseva hiljaisuus ja elokuvan keskittyminen sivuhenkilöihin estävät tätä nousemasta Bergmanin mestariteosten tasolle. Ansiktet on kuin kokoelma niitä lukuisia inhimillisyyden ja elokuvataiteen osa-alueita, jotka Bergman hallitsee usean mestariteoksen verran.



Luis Buñuel: "Belle de jour" (1967) – Catherine Deneuve herää ahtaan avioelämänsä toisella puolella piilevään todellisuuteen ja sormuksista piittaamattomaan seksuaalisuuteen, jonka Buñuel asettaa vastakkain perinteisen avioliittorituaalin/myytin kanssa myös mm. elokuvassaan Cet obscur objet du désir. Tällä(kin) kertaa Buñuel hyödyntää entistä syvemmiksi ajautuvia unijaksoja viestimään Deneuven sisäisestä kasvamisesta (?) ja havahduksista. Loppuratkaisu (miehen kannalta) on ohjaajalle tyypillisesti mihinkään vertautumatonta täydellisyyttä koomisen ja kauhistuttavan rajamailla. Loppuratkaisu itsessään on yhtä paljon käsikirjoitettua päätepistettä kuin jokaisen omaa subjektiivista tulkintaa, jota alussa esiintyneet tyhjät kärryt entisestään kiihottavat. Nuoren pikkurikollisen hahmo, joka rakastuu aistillisessa bordellissa tapaamaansa Deneuveen, on kuin Godardin päähenkilö, ja hänen epätoivoinen ratkaisunsa tilanteeseen kuin Sirk viidessätoista minuutissa. Kaikki dialogista, pitkiin hiljaisiin jaksoihin ja väriyksityiskohtiin on virheetöntä.



Luis Buñuel: "Cet obscur objet du désir" (1977) – monikerroksinen ja ohjaajalle ominaisesti rikastuttavan humoristinen kuvaus siitä irvokkuudesta, johon yksilö tiedostamattaan voi astua tunteidensa ja etenkin himojensa orjana. Tyylikkäästi vanhentunut ääririkas herrasmies (Fernando Rey) ei todellisuudessa ole oppinut elämältä teinipoikaa enemmän, kahden eri näyttelijän esittämän nuoren villiverikön sadistiset kiusoittelut ovat ohjaajamestarin käsittelyssä samanaikaisesti koomisia ja äärimmäisen raadollisia lausuntoja henkisestä kypsyydestä, jonka myötä voi vanhenemisen ottaa vastaan ilman kyynisyyttä. Lisäksi kaksi eri naisnäyttelijää – kuten alituisesti uutisista "pomppaavat" tiedot terroristien väkivallanteoista – toimivat katsojaa etäännyttävinä tehokeinoina vasten sitä kokemusmaailman umpiota, johon päähenkilö on itsensä ajanut: subjektiiviseen kokemukseen mahtuu vain viekas ja ahne, mutta jumalaisen nuori nainen. Rey on rikkauksissaan ja asemassaan niin korkealla kuin ihminen voi uneksia pääsevänsä, mutta ihmisenä hän on taitamaton, vaikkakin aina ymmärrettävä. (Lisäksi loppuratkaisu ei missään tapauksessa ole kyyninen, vaan nimenomaan päähenkilön kannalta rakentava.) Kohtaus jossa Rey havahtuu istumaan sängylleen epäonnistuneen rakasteluyrityksen jäljiltä on jotain suunnatonta kipua – vastaavasti jokainen kohtaus henkii sellaista ruutujen kypsyyttä, mikä tekee ohjaajan itsensä kuolemisesta elokuvansa jälkeen jokseenkin siedettävää ajateltavaa. Mitä voi sanoa tekijästä, jonka pitkän ja taiantäyteisen uran päättää tällainen mestariteos?



Carl Th. Dreyer: "Mikaël" (1924) – suurenmoinen kuvaus vanhenevasta taiteilijasta, nuoresta oppipojasta ja elämän päättymiseen valmistautumisesta. Papinlesken tavoin Dreyerin tarina omaa vielä huumoria, mutta taustalla kantaa jo vahvana Dreyerin ominaisin teema täyttyneestä elämästä kohti päätepistettä. Luonnollisesti tämä täyttymys esitetään rakkauden muodossa, ja Dreyerin mieletön perfektionistinen lavastus ja käsitys ihmisen kasvoista on säväyttävää. Ozun mestariteoksen Tokyo Story (1953) tavoin Mikaël sisältää elokuvahistorian murskaavasti intensiivisimmän kuolinkohtauksen, joka Ozun tavoin jaksaa jättää kuitenkin toiveikkaan sävyn – kuoleman mahdollistaa vain elämä. Vanhan taitelijan hämärtyvät illat heijastuvat kaikkeen esillä olevaan, yksikään varjo tai esine ei ole kuvassa ilman syytä.



Robert Bresson: "Les Dames du Bois de Boulogne" (1945) – mustavalkoisessa kuvastossa yö on (lähes) aina vakuuttavampi ja potentiaalisempi kuin värimaailmassa. Tietenkin ranskalaiset, jotka lähtivät kameroidensa kanssa kaduille ja katoille 60-luvun alussa ovat tälläkin osastolla voittamattomia, mutta jo Bresson viihtyi hyvin yössä. En tunne tarpeeksi hyvin Bressonin tuotantoa osatakseni verrata elokuvan näyttelyä ja elemaailmaa "bressonilaisittain" (Lancelot du lac on katseluvuorossa lähipäivinä), mutta helvetin upealla tavalla dialogi jää hahmojen todellisesta ilmaisusta heikkoon asemaan. Bresson esittää lukuisia tilanteita, jossa hahmo lausuu jotain mitä ei tarkoita, tai vastaavasti toimii vasten mitä on juuri sanonut. Kaikki on ohjaajan hallinnassa, yksikään hius ei käänny ilman käskyä kameran takaa. Voimakas kuvaus sanojen riittämättömyydestä ja eleiden (tekojen) merkitsevyydestä: vain toisilla voi ilmaista valheellisesti.

Dante ym. :

Amazon Women on the Moon DVD

Ei sovi tosikoille mutta muutoin tarjoaa monet naurut. Parhaimpana juttuna jäi mieleen hieman erilaiset hautajaiset ja tietysti Sybil Danning ja Penthouse Pet Corinne Wahl, ollut näköjään naimissa Ken "Wiseguy" Wahlin kanssa.



Sturges: The Old Man and the Sea DVD

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Hemingwayn tarina on niin monisäikeinen, että siitä löytyy varmasti vertauskuvia joka kulttuuriin, uskontoon ja ihmiseen. Spencer Tracy on varsin hyvä ja poikaa näyttelevä Felipe Pazos suorastaan loistava. Elämää suurempi aihe ja elokuva.



Scorsese: The Color of Money DVD

Voi pojat mie pidän tästä elokuvasta. Elokuvan ansiosta tutustuin myös itse aikoinaan biljardisalin tunnelmaan ja 9 palloon. Toinen omakohtainen pointti elokuvan tiimoilta on muinoisen Radiomafian elokuvamusiikin toivekonsertti josta sain läpi mielettömän Eric Claptonin It´s In The Way That You Use.

Hey, I`m back!



Ward: The Vampire Lovers DVD

Kaikessa Hammer keskinkertaisuudessaan tässä elokuvassa on erotiikkaa ja tunnelmaa sata kertaa enemmän kuin nykyisissä techno vampyyrielokuvissa.

Sanoisin Ingrid Pittin rintoja lähes täydellisiksi.

Evil Lips Robber (15.5.2005 23:02)

Chu Yen-ping : Golden Queens Commando  *****

Vihdoinkin sain nähtyä tämän. Ground Zeron dvd-julkaisu on kyllä täysin luokaton : väärä nimi (Jackie Chan´s Crime Force)...

onkos kyseessä mahdollisesti tällaista nimeä kantava Ground Zeron (tupla)julkaisu: "Jackie Chan Presents: The Invincible Fighter/Crime Force"



Juonikuvauksessa puhutaan Crime Forcen kohdalla II maailmansodasta, eli tämän on ilmeisesti PAKKO olla Chu Ying Pingin elokuva?? Jos on yhtään samaa tasoa kuin Fantasy Mission Force, niin Ground Zeron paskiskiekko on kyllä hankittava. Miksi joku HKL ei voi innostua Pingistä – se Island of Firekin on lopulta niin perinteinen.

Marienbad (16.5.2005 18:52)

Evil Lips Robber (15.5.2005 23:02)

Chu Yen-ping : Golden Queens Commando  *****

Vihdoinkin sain nähtyä tämän. Ground Zeron dvd-julkaisu on kyllä täysin luokaton : väärä nimi (Jackie Chan´s Crime Force)...

onkos kyseessä mahdollisesti tällaista nimeä kantava Ground Zeron (tupla)julkaisu: "Jackie Chan Presents: The Invincible Fighter/Crime Force"

Juuri se. Aika paha mennä sanomaan kumpi on parempi :Fantasy Mission Force vai GQC... GQC on ehkä himpun verran vakavampi ja coolimpi, toisaalta siinä ei ole yhtään musikaalinumeroa...