Mitä elitistit katsovat?

JoonasS (5.5.2005 15:22)

En nyt jaksa listata muita kuin tämän animen mikä tuli eilen vastaan: Ebichu the Housekeeping Hamster. ...



Jos jollain on mielessä muita mahdollisimman epäkorrekteja animesarjoja, niin laittakaa tähän threadiin. Huomenna loppuu opiskelut neljäksi kuukaudeksi ja pitää jollain keinoin ylläpitää kielitaitoa ja oon huomannut, että otakut on lähes aina hyviä kyseisessä kielessä, koska eivät tee mitään muuta kuin animea katsele. Mun pitää nyt pyrkiä vähän samaan, mutta en halua kattoa normianimea, joten mielelläni otan suosituksia vastaan.

Uus-epäkorrektien "lasten" animejen airut taisi olla Crayon Shin-chan, joka alkoi Japanissa vuonna 1992. Sen henkisiä jälkeläisiä saattavat olla niin vuotta myöhemmin alkanut Beavis & Butt-head, Ebichu kuin myös South Park. Ainakin piirrostyyli on kovasti samanoloista tarkoituksellista räpellystä. Tietty nykynäkökulmasta sarja ei ole niin "rankka" (mitenhän South Parkkia enää voi edes ylittää?), mutta aikoinaan Crayon sai japseissa vanhemmat takajaloilleen, kun lapset alkoivat matkia tätä sikailevaa 6-vuotiasta. Lähinnä sarja perustuu siihen, että Crayon latelee sopimattomuuksia ja nolaa vanhempiaan.



Tästä on tehty animeleffojakin (esim. Yakiniku Road.. ehheh), yhden katsoin ja siinä ainakin oli yritetty tehdä suurta ja mielikuvituksellista aikamatkailujuonta, ja kieltämättä repeilyä seuraa kun vastaan tulee esim. Japanin menneisyydessä suuri taiteilija nimeltä "Unkokusai"



Koska sarja on lapsellista lässytystä, niin siitä oppii myös hyvin japania kun sanoja tiputellaan hitaasti. Muita opettavaisia aivot narikkaan – animeita: Kogepan, joka kertoo palaneesta leivästä ja Dogtato-kun, joka kertoo eläinten ja kasvien yhdistelmistä.

Cannibal Apocalypse ****

Baunsu koGals *** 1/2

The Fearless Vampire Killers ***

The Wax Mask ** 1/2

Pee Chong Air (The Sisters) **



Office Space



Miksi? Tunnin jälkeen loistava elokuva munataan totaalisesti, silittelyä ja selittelyä ja se duuni on sittenkin oikeasti mukavaa. Toivottavasti joku tekijöiden toimistoon kyllästynyt marssii sisään automaatti aseen kanssa ja lopettaa nämä munattomat runkkarit.

Alien Sun (7.5.2005 14:00)

Office Space



Miksi? Tunnin jälkeen loistava elokuva munataan totaalisesti, silittelyä ja selittelyä ja se duuni on sittenkin oikeasti mukavaa. Toivottavasti joku tekijöiden toimistoon kyllästynyt marssii sisään automaatti aseen kanssa ja lopettaa nämä munattomat runkkarit.

Joo, muistan samanlaiset fiilikset katsoessa. Harmitti, onneksi sen autistijätkän kohtalo hitusen paransi tilannetta, muuten olisin ehkä kirjoitellut pätkästä foorumeille vittuuntunutta tekstiä. Kai se on helpompaa kirjoittaa tuollainen loppu a) Hollywoodyssä b) yleensäkin.

The Canterbury Tales ***

After The Sunset **** 1/2



Office Spacessa kysyttiin että mitä tekisit miljoonalla, tämän jälkeen vastaus on aika ilmeinen. Tämä elokuva oli paikoitellen kuin päivittäinen märkä uneni, täydellinen mutta valitettavan mahdoton.



Jotten tuottaisi pettymystä niin todettakoon että Salman vartalo on täydellinen.



Vaimo myös piti leffasta jokseenkin yhtä paljon, mutta tiivisti asian lyhyesti: "tää on taas näitä pikkupoikien elokuvia".

Dvd:

Hellboy Director´s Cut



Ei mitään massiivisia eroja teatteriversioon, lähinnä pieniä lisäyksi sinne tänne kohtauksien sekaan. Hitusen parempi ehkä. Hyvät ekstrat.



****



Asylum



Lisää episodikauhua hyvillä näyttelijöillä.



*** 1/2



The Bird People of China



Hieman leppoisampaa Miikeä, kuvallisesti helvetin komea.



****



The Beast Must Die!



Täysin järjetön brittiläinen blaxploitaatioihmissusielokuva. Kohtaukset, joissa on musta mies mustissa vaatteissa mustan aseen kanssa jahtaamassa mustaa ihmissutta keskellä yötä synkässä metsässä ovat aika...kiehtovia.



*(***)



Swimming Pool



Liian ilmeinen että mysteeritunnelma toimisi. Hyvin näytelty kuitenkin, eikä pahemmin pitkästynyt.



** 1/2



+ Bill Hicksiä taas uudestaan.

35mm

Saksa vuonna nolla, ok

Yö ja usva, helvetin vakuuttava



TV



Master and Commander, yllättävän skeida



Digiboksi



Kill Bill vol. 1

Stir of Echoes, jees

iljalumpsis (8.5.2005 22:19)

+ Bill Hicksiä taas uudestaan.

Mitäs Hicksiä? Ryko on julkaissut jossain välissä Hicksin "virallisen" dvd:n täynnä ranttausta, mutta minulla ainakaan ei ole aavistusta kuinka paljon tuosta tulisi postimaksuja. Hinta tuollaisenaan näyttäisi kivalta.

charlottesometimes (9.5.2005 07:41)

iljalumpsis (8.5.2005 22:19)

+ Bill Hicksiä taas uudestaan.

Mitäs Hicksiä? Ryko on julkaissut jossain välissä Hicksin "virallisen" dvd:n täynnä ranttausta, mutta minulla ainakaan ei ole aavistusta kuinka paljon tuosta tulisi postimaksuja. Hinta tuollaisenaan näyttäisi kivalta.

Dvdboxofficessa tuo on reilut 14 euroa postikuluineen.



Viime viikko:



Into the Sun(DVD)



Ilmeisesti tavoitteena oli tehdä mietiskelevä, tiukalla väkivallalla höystetty elokuva rakkauden ja perinteiden merkityksestä. Tavoite ei onnistunut ja monessa kohtaa mielenkiinto herpaantui. Toki aina kun Seagal oli ruudussa niin pientä marginaalista hupia oli ilmassa. Siis sen verran kun Tapani Kansa-kauden Seagalista nyt irtoaa. Tappeluissa oli pientä yritystä, mutta ainoa kohta jossa nauroin oli Stevenin kosinta. Stevenin loppulaulu oli kyllä hieno. Kuinka hento ääni miehellä onkaan!



http://www.stevenseagal.com/mp3.html



**



Oldboy(DVD) *** 1/2



Zatoichi(DVD) *** 1/2



Torque a.k.a HANAA!(VHS)



Aijai. Tämä oli kyllä täysin perseestä. Harvoin olen tuntenut yhtä suurta myötähäpeää. Varsinkin Ice Cube nolaa itsensä oikein kunnolla. Ei toiminut edes krapulaviihteenä. Linkin Parkin elokuvallinen vastine.



*



Altered States (DVD) *****



I Married a Monster From Outer Space(DVD)



Ehdoton b-scifi klassikko. Toimivan perusjuonen rinnalla kertoo kutkuttavan allegorisesti sukupuolten välisistä suhteista ja avioliiton kastroivasta vaikutuksesta.



*****

charlottesometimes (9.5.2005 08:41)

iljalumpsis (8.5.2005 22:19)

+ Bill Hicksiä taas uudestaan.

Mitäs Hicksiä?

Tätä. Tuo live-osuus, dokkari on aika typerästi tehty.

Leijonan Merkki

Ihan ok tarina, ehkä hieman epäuskottava ja naivi kuvaus matkasta katuojaan ja sieltä takaisin.



Saksa vuonna nolla.

Ihan vitun jees. Parempi melkeen kun 400 kepposta.



Yö ja Usva

Parempi. Tämän takia meninkin sitten corneriin ja meni pilkkuun. Hevikaraoke rules.

Kingdom of Heaven **½

No joo. Ei tuo Orlando oikein vakuuttanut, mutta kyllä tuota nyt juuri katsoi.



The Life and Death of Peter Sellers **½

Täysin rutiinilla tehty elämäkertaelokuva jonka myös katsoi sujuvasti läpi mutta ei jäänyt sen kummemmin mieleen.

Viime viikko:

‑Pet Sematary ***

‑Princess Mononoke ***

‑The Usual Suspects ****½

‑Edward Scissorhands ****

‑K-PAX **

Wong Kar Wai: "Days of Being Wild" (1991) – mietteliäs ja uninen tarina miehestä, joka etsii identiteettiään ja elämälleen sisältöä. Wongin mestariteoksiin verrattuna tämä avautuu hieman väsyneenä ja elottomampana, mutta silti hahmojen keskinäiset (pitkälti vähäpuheiset) jaksot ovat sitä mestarillisuutta, millä Wongin persoonallinen auteur-asema perustellaan. Mahtavaa ja monipuolista kuvausta ja valaisua ilman pienintäkään kikkailua – synkkä ja öinen miljöö saattaa katsojan Leslie Cheungin tajuntaan. Wongin tyyli ja näkemys elokuvanteosta vertautuvat mukavasti Godardiin, jonka lukuisten elokuvien tavoin Days of Being Wild sijoittuu myös 60-luvulle.

Fernando Di Leo: "La mala ordina / Manhunt" (1972) – tiukka ja nopeatempoinen polizia pikkurikollisesta, joka ajautuu suurten mafiosojen ja jenkkilästä saapuvien palkkatappajien intressilistan kärkeen. Asetelma luuserista joka joutuu hengenvaaralliseen ajojahtiin on hyvä ja virkistävä ratkaisu poliisipäähenkilöiden usein miehittämässä genressä. Loppuratkaisu on ehkä liian tavanomainen, vertauskohtina mieleen nousevat ne pikimustalla huumorilla ja raadollisuudella rikastetut ratkaisut, joita joku John Sayles tai Mario "Rabid Dogs" Bava ovat elokuvissaan hyödyntäneet.



Fernando Di Leo: "I ragazzo del massacro / Naked Violence" (1969) – intensiivinen draama roskaisasta nuorisojoukosta, joka päihdehöyryisessä neronleimauksessaan päätyy raiskaamaan ja tappamaan opettajansa. Alkupuolisko on osoitus Di Leon kyvyistä ohjaajana. Määrätietoisen poliisietsivän ja hänen kuulustelemiensa koululaisten kautta Di Leo yrittää löytää syitä nuorison tai yleensä yksilön väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Poliisi laskee kaiken yksipuolisen "paha"-käsitteen alle, mutta maailmaa alkaa avartaa kuvioihin ilmestyvä psykologinainen, jonka myötä yksipuoliset osoittelut "pahasta" alkavat tuntua riittämättömiltä. Loppupuolella menettää hieman tehoaan, mutta kokonaisuutena varsin hieno tapaus. Loppuratkaisu ei ole viihtellisen onnellinen vaan jotain kyynisen ja optimistisen kohtauspisteessä.



Andreas Schnaas: "Violent Shit 3 – Infantry of Doom" (1999) – ehkä astetta nopeatempoisempi kuin kaksi edellistä "trilogian" osaa. Silti aika järkyttävää taidottomuutta, jota jaksaa katsoa lähinnä vain bongatakseen niitä asioita, jotka Schnaas edes jotenkin hallitsee elokuvanteossa. Eli ei paljon mitään. Gore on tuttua hulluttelua ja parissa kohdassa yltyy melkoisen hysteeriseksi. Tuntuu kuin jokainen kohtaus olisi vedetty ensimmäisellä kerralla sisään, sillä kaikki rajaukset ja muut "pikkujutut" ovat lähinnä sitä lomavideo-osastoa.



Andreas Schnaas: "Zombie '90: Extreme Pestilence" (1991) – maailman kehnoimpia elokuvia, luulin katsoneeni elokuvaa vähintään 40min kun laskuri näytti vasta hieman yli 20min. Vain sarja typeriä zombie-kohtauksia ja "extreme-gorea" eli rytmistä tai etenemisestä on turha puhua. Dubbaus tällä Shock-O-Raman USA-levyllä (jossa myös Shit 3) on karmeinta mitä olen kuullut. (Miespuoliset) hahmot kuulostavat joltain viisikymppiseltä nistihuoralta, jonka ääni on muuttunut miehen ääneksi; aivan järkyttävää parodiaa ihmisäänen käytöstä. Samoin mitä ilmeisimmin itse Shock-O-Raman lisäämä musiikki on kammottavaa ja etenkin tauotonta pimputtelua, jollaista kuulee ala-asteen pianoluokassa tai halvimmassa kiinalaisessa ravintolassa. Schnaas on maailman epäonnistuneimpia uravalitsijoita ja tämä jenkkijulkaisija pitäisi lopettaa.



Andreas Schnaas: "Nikos the Impaler" (2003) – typerä splatterfest New Yorkiin sijoitettuna. On pelottavaa ajatella kuinka usein esim. Hitler-hahmo ja ‑viittaukset esiintyvät Schnaasin (ajoittain hyvinkin vanhoillisia piirteitä omaavissa) filmaattisissa paskakukkuloissa, jotka pohjarakenteistaan lähtien horjuvat uhkaavasti. Ilmeisesti nämä idioottimaiset Führer-hahmot ja niihin liittyvä "huumori" ovat Schnaasin mielestä oikeasti hyviä ja hauskoja ideoita. Itse asiassa Hitler-hahmo näyttää ylipainoisuudessaan enemmän Pekka Siitoimelta kuin Aatulta. Schnaasin elokuvien huumori on samaa tasoa kuin koko ikänsä eristyksissä pikkupitäjällä eläneen "rasistin" huumori koskien "mutakuonoja." Homopariin liittyvä läppäily antaa melkein aihetta jo sääliin. Schnaas on paskaa jota en toivoisi edes "Rautsin" katsottavaksi tai analysoitavaksi kirjoituksissaan, enkä itsekään enää näihin palaa, koska pienintäkään syytä ei ole. Koko Schnaas on maailman huonoimpia vitsejä. Positiivista on että tässäkin viestissä mainitut nimikkeet ovat tulleet vaihdossa johonkin vastaavaan jätteeseen.



Fernando Di Leo: "Avere vent'anni / To be Twenty" (1978) – säväyttävä ja halvaannuttavan tehokas kuvaus yksilön vapaudesta, tekaistuista sukupuolirooleista ja yhteisön vanhoillisuudesta. Pelottavan ajankohtaista matskua, Di Leo tekee ammattitaitoisesti ja rakentavasti sen minkä Lukas Moodyson tekee konservatiivisesti ja oksettavuuteen asti saarnaavasti. Di Leon päätös tarinalleen on Gaspar Noén kaltaista haastoa katsojaa kohtaan, kaikki mikä tapahtuu on todellista, mahdollista, tapahtunutta eikä tällöin "paha" saa palkkaansa. Kaunottaret Gloria Guida ja Lilli Carati suoriutuvat parikymppisten hippien rooleistaan hienosti ja aidosti. Keskivaiheilla Di Leo syventää entisestään elokuvansa iskua pitkällä etäännyttävällä jaksolla, jossa intomielinen nuori elokuvantekijä-älykkö tekee haastattelututkimusta nuorten kaipuusta vapauteen muussakin kuin omaan ruumiiseensa liittyvässä mielessä. Näkemistäni Di Leoista vahvin ja I Ragazzo del massacron kanssa tärkeä ajankuvaus, joka ei myöskään vanhene.



Sergio Martino: "Il Fiume del grande caimano / The Great Alligator" (1979) – tyypillinen italialainen hirviöhuuhaa skenen taidokkaimpiin lukeutuvalta ohjaajalta. Bava juniorin Monster Sharkin tavoin huvittavaa kalkkunaa, jonka huipennus tulee lopussa: yön pimeydessä pakoautollaan itsensä jokeen tunaroivat mies ja nainen nousevatkin täyteen auringonvaloon ja päivään vain hetken kestäneen pelastautumisensa jäljiltä. Martinon hyväntahtoinen tavoite kaatuu myös kovalla kädellä perseelleen, kun alussa ystävällisiksi ja rauhanomaisiksi esitettävät natiivit ovatkin lopun tapahtumissa meluavia ja väkivaltaisia petoja. Muilta osin loppupuoli on mielenkiintoisempi ja vauhdikkaampi kuin sitä edeltänyt meininki. Ei yhtä hillitön kuin 2019 – After the Fall.. eikä yhtä funky kuin Torso. Lisäksi NightVisionsin thai-leffa Crocodile on huomattavasti sekopäisempi alagenren edustaja.



Amando de Ossorio: "La Noche del terror ciego / Tombs of the Blind Dead" (1971) – parhaimmillaan hyvinkin creepy, kehnoimmillaan hidas ja jäykkä eurokauhu. Vuosisatojen päästä nykypäivään palaavat templarit ovat karu ilmestys, ja maskeeraukset vakuuttavat kuten parhaissa italoissa. Pari todella hienoa oivallusta (sydämenlyönnit, kolme "ikkuna-aukkoa" muurin huipulla) sekä mukavan infernaalinen lopetus junassa.



Emilio Miraglia: "La Notte che Evelyn uscì dalla tomba / The Night Evelyn Came Out of the Grave" (1971) – edellistä hieman mielikuvituksekkaampi eurohaahuilu, joka on enemmän giallo kuin horror. Tyylitelty kuvaus muistuttaa parhaimmillaan Mario Bavaa, samoin loppuratkaisu on lähellä italomestarin tyyliä. Vinksahtanut ja sleazy tarina kantaa 99min kestonsa ajan tyydyttävästi, vaikka mitään ainutlaatuisen päräyttävää ei olekaan tarjolla.



Kin-Nam Cho: "Chinese Torture Chamber Story 2" (1998) – astetta sleazympi ja vakavahenkisempi (!) kuin ensimmäinen osa. Täyttä eksploitaatiota tietenkin pohjimmiltaan, mutta tarinan asiallisuuteen ja käsikirjoitukseen on panostettu yllättävän paljon, kun ottaa huomioon että tämä on CAT III ‑osaston edustaja. Wong Jingin suuret rahat näkyvät lavastuksissa, efekteissä ja ammattitaitoisessa valaisussa, jotka tekevät ylilyödyn goren ohella tästä varsin mukavan matalaotsaisuuden. Toisin kuin pahimmat CAT III ‑sarjalaiset, tämä näyttää hyvältä.



Kenji Misumi: "Hanzo the Razor: Sword of Justice" (1972) – mukava sekoitus mustaa huumoria, sleazea sekä japsieksploitaatiolle ominaista hienoa kuvausta. Hanzon hahmo on vinolla tavalla virkavaltaa edustava taho ja himokas kusipää, jonka kautta sivutaan totuuden suhteellisuutta ja rikotaan myytit sankarillisista samuraista.



Yasuzo Masumura: "Hanzo the Razor: The Snare" (1973) – Masumura näyttää taitonsa, materiaali on hyvin lähellä ensimmäistä osaa, mutta jatko-osa ei tunnu hetkeäkään toistolta tai blääh-kertaukselta. Lavasteet ja studio näyttävät entistä vähemmän keinotekoisilta. Enemmän toimintaa ja miekkailua kuin ensimmäisessä.

ARABIAN LAWRENCE (LAWRENCE OF ARABIA) TV. Aavikko ja arabit parhaimmillaan etenkin alkupuolen puhdasverisessä seikkailussa. Kumma, kun eivät näyttäneet laajakangasversiota tuosta restauroidusta versiosta, se kun meinaan tuli briteissä jo videolla ekan kerran ilmestyessään joskus 80-luvun lopussa laajakankaana.

KANNIBAALIEN POLTTOUHRIT (CANNIBAL HOLOCAUST) FIx VHS. Elokuvan sanoma on niin selvä, että jotkut eivät ilmeisesti koskaan sitä tajua. Tarpeellinen elokuva. Jopa tällaisena versiona pysyy sellaisena, ja saattaa olla jollekulle helpompi ymmärtääkin.



FORT APACHE, THE BRONX FIx VHS.

Käsikirjoitus ei aivan sulava, mutta yksittäisotoksina sangen käypä, näyttelijät hyviä ja dialogikin on ihan kirjoitettua. Todellinen poliisielokuva joka vaikuttaa jopa realistiselta. Voisi tulla vaikka telkkarista hyvin nykyään; selvästi eri tasolla kuin esim. tuon ajan tv-elokuvat.



KUOLEMAN PELI (A REASON TO LIVE, A REASON TO DIE) FIx VHS.

Ei tavallinen spagu vaan itse asiassa aika nasta Likainen tusina ‑variaatio, joka kehittää asetelman paikoin esim. juuri Likaista tusinaa pitemmälle ja siten todella monimerkityksisiäkin kohtauksia, samoin kuin loppukliimaksin joka jo hakee vertaistaan. Näyttelytyö on päähahmojen kohdalla vakuuttavaa, onhan siksi "pääosissa vahva näyttelijäkolmikko", kuten kansi kertoo. "Likaiseen tusinaan" on myös onnistuttu löytämään todellisia rotannaamoja, jonka vaikeat tapaukset eivät kerää lainkaan sympatiaa, toisin kuin Likaisessa tusinassa. On sanottava, että elokuvan levitys on tasoon ja nimenomaan toteutuksen populääriyteen nähden aivan häpeällisen huonoissa puitteissa. Katsoin Nordicin pitkän version (n. 1.52).

Eastwood:

Million Dollar Baby (Leffassa), Amerikkalaista laatuelokuvaa sanan hyvässä ja pahassa mielessä. Toimii hyvin siihen suuren käänneohtaan asti, toimii hyvin senkin jälkeen, mutta kerronnan hidastuminen erottaa osat liian selvästi. ***



Isasi Isasmendi: Paholaisen varjo (VHS), Tehokas poliittinen takaa- ajojännäri. Hubaa 70's fiilistä. ****



Margheriti: Tiger Joe (VHS), Kasari- marjariitoista innottomin. Hyvin tarina taas kulkee ja viidakossa on vittumaista, mutta kun nyt ei säväyttänyt. **



Payne: Sideways (Leffassa), Ihan OK- amerikkalaista "sitä toista" laatuelokuvaa. viihdytti kyllä. ***1/2



Lenzi: Hitcher in the dark (DVD), Yllättävän hyvä ‑89 Lenzi. Tunnelma jopa tiivistyy loppua kohden. Valitettavan veretön, kuiteskin. American Psycho- teemoista huolimatta rima on taas ollut aika matalalla joka suhteessa. Positiivisesta yllätyksestä kuitekin toinenkin tähti. MediaBlastersin DVD:llä todella kirkas ja hyvä kuva. **



Yuasa: Destroy all Planets (DVD), Hupaisaa 0- budjetin godzilla- rippausta. Ei tästä voi olla pitämättä. Gamera on mun sankari! ***



Aaltonen: Paimenet (Leffassa), Parempi kuin Työväenluokka. Oikeasti viihdyttävä ja koskettava dokumentti. Aaltosen fiktio- osaaminen tyo dokumenttiin kokoavaa sävyä, uskalletaan leikata väliin tuokiokuvaa ja musiikkiakin. ****1/2