Mitä elitistit katsovat?

Tällä viikolla on tullut katsottua ihanan romanttisia elokuvia...

Fantasia

Wai Ka-Fain hassu ja hyväntuulinen hömppäkomedia. Tuli vähän mieleen Fat Choi Spirit. Ei mikään elämää suurempi elokuva, mutta ihan hupaisa kuitenkin



Lost in Time

Odotin leffalta jotain ihan muuta mitä se oli, mutta ehkä se oli hyvä, koska leffa oli aivan loistava. Hieno ja koskettava tarina. En olisi uskonut, että Cecilia Cheung osaa näytellä, mutta hän oli todella loistava. Lau Ching Wankin oli jotenkin aika erilainen tässä roolissa kuin yleensä.



He's a Woman She's a Man

Peter Chanin romanttinen komedia. Ihan viihdyttävä, mutta tarina oli vähän ennalta arvattava. Carina Lau ja Anita Yuen olivat ihan hyviä, mutta Leslie Cheung oli vähän vaisu.



Magic Kitchen

Lisää romanttista hömppää. Ihan katsottava leffa, mutta ehkä pieni pettymys kuitenkin. Nälkä tästä kyllä tuli. ;-)



Kill Bill 2

Renoir: La règle du jeu (35 mm)

Mamet: State and Main (tv)

Arnold: It Came from Outer Space (tv)

Newmeyer & Taylor: Hot Water (tv)

Dvd:

Following



Christopher Nolanin esikoishalpis. Kronologia tässäkin sekoitettu. Suhteellisen toimivasti etenevä ja kiinnostava, myös hyvä ambient- soundtrack. Ok näyttelyä, vaikka välillä vähän tönkköä.

Mies alkaa seurata satunnaisia ihmisiä ja ajautuu ongelmiin, ihan kekseliäästi.



***



Pianisti



Ihan hyvä ja paikoitellen aika koskettavakin elokuva. Adrien Brody näyttelee tapansa mukaan eli vivahteikkaasti eikä muissakaan ole vikaa. Surua elokuva nyt herättää jo aiheellaan, josta ei kuitenkaan sitten saa kiskottua mitään sen kummoisempaa tai elokuvallisempaa irti. Olisin kaivannut hieman enemmän sisäistä kuvausta päähenkilöstä, tällaisena Pianisti jää laadukkaaksi mutta persoonattomaksi (ja hieman ylipitkäksi) kokonaisuudeksi. No, hyvää musiikkiakin kuitenkin. Thomas Kretschmannin nimen (ja naaman)esiintyminen kannessa Brodyn rinnalla on hieman outoa, koska hän ei ole itse elokuvassa kuin pari minuuttia. Olkoonkin että tärkeät pari minuuttia.



*** 1/2



Kill Bill



Toimi aivan helvetin hyvin toisellakin kerralla. Heti tuli sellainen olo että tahtoo lisää. Ja onneksi sitä sai kakkosen muodossa, josta sepustusta omassa ketjussaan. Se siis luonnollisesti teatterissa...



**** 1/2 ja kakkonen *****



The Stuff



Larry Cohenin takelteleva kauhusatiiri. Koko ajan leikkausvirheitä (ihmisten asennot vaihtuvat vaikka liikkeen pitäisi jatkua seuraavassa kuvassa), eikä oikeastaan parodisten mönjämainosten lisäksi mitään hauskaa, paria gore- efektiä lukuunottamatta. Michael Moriarty puhuu aivan käsittämättömällä tavalla.



* 1/2



Suspiria



Juonenkuljetus aika ontuvaa ja dialogit latteita päläpälä-päläpäläpälä?-päläpälä- tuokioita, mutta tunnelma, kuvallinen komeus ja musiikki pelastavat lähes kaiken. Sääli etten nähnyt lapsena, koska olisi ollut aivan järkyttävän pelottava silloin.



*** 1/2



Sekä Castellarin Light Blastia noin tunti. Ja I´m Alan Partridge Series 1 tekijöiden kommenttiraidoilla tänään krapulassa.

Pianisti



Ihan hyvä ja paikoitellen aika koskettavakin elokuva. Adrien Brody näyttelee tapansa mukaan eli vivahteikkaasti eikä muissakaan ole vikaa. Surua elokuva nyt herättää jo aiheellaan, josta ei kuitenkaan sitten saa kiskottua mitään sen kummoisempaa tai elokuvallisempaa irti. Olisin kaivannut hieman enemmän sisäistä kuvausta päähenkilöstä, tällaisena Pianisti jää laadukkaaksi mutta persoonattomaksi (ja hieman ylipitkäksi) kokonaisuudeksi. No, hyvää musiikkiakin kuitenkin. Thomas Kretschmannin nimen (ja naaman)esiintyminen kannessa Brodyn rinnalla on hieman outoa, koska hän ei ole itse elokuvassa kuin pari minuuttia. Olkoonkin että tärkeät pari minuuttia.

Ajoittain esillä ollut väite Pianistin liiallisesta analyyttisuudesta ja siitä, ettei Polanski ole kehdannut ajaa lapsuutensa karmeuksia valkokankaalle täysillä, on vähän hämmästyttävä. Tämän toi esille mm. Ylänen, minkä syynä lienee enemmän se, että Polanski nappasi Kultaisen palmun "Akin" edestä. Polanskilla on kuitenkin tapana kuvata asioita asiallisella jäätävyydellä, vaikkakin jokaisessa näkemässäni Polanski-elokuvassa aina päähenkilön subjektiivisesta näkökulmasta. Joo, onhan Schindlerin listassa enemmän kärsimystä ja väkivaltaa, mutta se johtuukin siitä, että Spielbergin elokuvassa 1940-luvun tapahtumia käsitellään laajemmasta perspektiivistä (vrt. kohtaus, jossa hevosen selässä oleva Liam Neeson näkee geton tyhjennyksen korkealta kukkulanrinteeltä), kun taas Polanski tyytyy esittämään julmuudet Szpilmanin ja tämän perheen kokemusten kautta. Pianistista puuttuu myöskin Schindlerin listalle ominainen satunnainen ylitunteellisuus – väkivaltaisuudet näytetään tunteita säästelemättä, mutta niitä ei säestä (tarpeettomasti?) melodramaattinen musiikki, mitä nyt muutamissa kohtauksessa hillitty pianonpimputus. Subjektiivisuudesta esimerkkeinä kohtaus, jossa avuton rullatuoliin sidottu papparainen heitetään korkealta parvekkeelta alas (todella tyly temppu), tai kohtaus, jossa muurin toisella puolella oleva äijä hakkaa muurinraosta ryömineen pikkupojan hengiltä. Nämä, kuten Varsovan geton kapinan lyhyt esittäminen, kuvataan päähenkilön näkökulmasta eikä siis ole tarvetta murheellisuuksilla enempää mässäilemiseen, koska elokuva seuraa Szpilmanin kokemuksia eikä juutalaisvainoja kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi voi ymmärtää väitteen, jonka mukaan elokuva olisi liian kylmä ja etäännyttävä; juuri selittämäni syyn vuoksi väitteeltä kuitenkin putoaa pohja pois.

Spaddu (26.4.2004 00:16)

Pianistista puuttuu myöskin Schindlerin listalle ominainen satunnainen ylitunteellisuus – väkivaltaisuudet näytetään tunteita säästelemättä, mutta niitä ei säestä (tarpeettomasti?) melodramaattinen musiikki, mitä nyt muutamissa kohtauksessa hillitty pianonpimputus.

Hyvin sanottu. Polanskin Pianisti on aikamoinen taidonnäyte verrattuna Spielbergin sinällään tehokkaaseen kuvaukseen. Ainakin omalla kohdallani tämä näkyy siinä miten elokuvan tunnemaailma kehittyi lähes sietämättömästi, kun juutalaiset aidattiin ja tämä eräs nainen Jos tämä ei ole elokuvallista nerokkuutta niin mikä sitten on?



En ihan ymmärrä sitäkään että Pianistin päähenkilöä moititaan etäiseksi. Brodyn hahmohan tulee todella lähelle ja elokuva ei juuri missään muualla liikukaan kuin hänen päänsä sisällä. Tästä yhtenä esimerkkinä kohtaus jossa



En ole lukenut mitä Ylänen on sanonut, mutta vaikeaa kuvitella että karmeuksia voisi ajaa valkokankaalle enää Pianistia tehokkaammin ja silti säilyttää inhimillisen otteen kokonaisuuteen. Mielestäni Polanski kuvaa ensimmäisen puoliskon aikana nimen omaan sitä miten ihmisen kärsimys kehittyy, kun taas Spielberg kuvaa kärsimystä ihmisen ulkopuolelta – siis sitä millaisena se näyttäytyy muille.

35mm:

Bring me the head of the Alfredo Garcia.



DVD:



Meet the Feebles. Käsittämättömän nerokas mestariteos.



Natural Born Killers dir cut. Oli kyllä aivan eri planeetalta kuin versio, jonka kävin leffassa katsomassa. Elokuvissa oli koko ajan, että hoh-hoijaa, ompa tylsää, mutta krapulapäivänä katsottuna ohjaajan versio todella potki munille. Huh-huh.

Edmonds: Ilsa, Harem Keeper of the Oil Sheiks (dvd)

Ehkä viihdyttävin ja komediallisin Ilsa (Tigress näkemättä) kaikista. Ja olihan tässä myös Uschi Digard ja Haji, mutta ehdottomasti parhaat hahmot olivat kuitenkin "Satin" ja "Velvet", jotka pätkivät isoja miehiä karatella turpaan (tietenkin yläosattomissa).



Franco: Ilsa, the Wicked Warden (dvd)

Tämä taas on varmasti ainakin tunnelmaltaa ahdistavin Ilsa. S/M:ää, kidutusta ja outo loppu. En ole ihan varma pidinkö tästä ollenkaan, mutta katsoin kuitenkin yhdeltä istumalta intensiivisesti loppuun asti, omituista. Kuuntelin muuten kaikissa Ilsoissa kommenttiraitaa aina suvantokohdissa ja vaikutti erittäin hauskalta. Täytyy joskus kuunnella kokonaan.



Finkleman: Airplane II: The Sequel (tv)

Moneskohan kerta kun katsoin tämän? Nyt alkoi jo vähän tympimään. Ykkönen on parempi.



Lisäksi katsoin jonkun aikaa Teemalta Verentahrimaa Perhosta, mutta sitten enkkudubbaus alkoi vituttaa. Tulihan tuo kuitenkin nauhalle, jos vaikka saisin joskus katsottua loppuun.

Melko mainstream-viikko, mutta hyvä sellainen, ja kyllähän sitä mieluummin hyvää mainstreamia kuin huonoa marginaalia katsoo.

Point Break Silloin joskus kun sitä ei vielä ollut antautunut systeemin edessä ja töissä käymättömyys ja jatkuva hauskan pitäminen tuntui melkein mahdolliselta ajatukselta, tämä oli todella hyvä elokuva. Nyt enää pelkästään hyvä.



Lost Highway Sain viimein luettua Lynch on Lynchin loppuun (jos joku on jäänyt ilman omaa yksilöä niin voin luopua omastani halvalla) ja tämä piti katsoa siihen perään. Pullman-osuudet ovat ihan mahdottoman intensiivisiä, mutta puolivälissä on ikävä suvanto. Ne hyvät kohdat onkin sitten niin hyviä, että tämä taitaa olla suosikkini Lyncheistä. Äänimaailmaltaan täydellinen, eikä Patricia A. jää paljoa vajaaksi.



Cabin Fever Ei toki toiminut dvd:ltä niin hyvin kuin Night Visionsissa, mutta hyvähän tämä oli silti.



Blood Sabbath Ok, tämä nyt ei ollut kovin mainstreamia, mutta Ilsa-kvartetin katsominen piti keskeyttää tämän Dyanne Thorne ‑eepoksen takia.



Salvador Stonella on asiaa. Ahdistavaa kamaa, varsinkin kun miettii mitä esim. Irakissa tapahtuu tällä hetkellä.

Ainakin nämä tuli katsottua:

Il Buono, il brutto, il cattivo

Tällä kertaa kommenttiraidalla, joka oli ok mutta ei mitenkään ihmeellisen informatiivinen. Itse elokuvahan on Ferreira.



Gorky Park

Murhamysteeri Moskovassa, osittain Helsingissä kuvattu. William Hurt, Lee Marvin, Brian Dennehy ym. tässä tylsähkössä, sinänsä hyvin tehdyssä jännärissä. Bongaa myös Lauri Törhönen ja Aikka "Teddy Guitar" Hakala. Keskinkertainen.



Mummy's Shroud

Heikohkoa hammeria. Kotipelto.



How To Make An American Quilt

Uuh, en jaksanut loppuun ja Winona Ryder oli vähän perkeleen rasittava, eikä tilkkutäkkien tekemisestä kannata ehkä välttämättä tehdä elokuvaa. KotipeltoKotipelto.



Cosa avete fatto a Solange

Tunnelmaltaan, näyttelijöiltään ja musiikiltaan (Morricone) loistavasta ajoittaiseen tylsyyttäkin muistuttavaan tilaan sortuva giallo. Ferreira/Keskinkertainen



Blown Away

Metritavaraa. Ei se Tommy Lee Jonesin friikkailukaan jaksa kauaa huvittaa. Kotipelto.



The Wanderers

Kaufmanin Wanderers on ehdoton jengielokuvahelmi katseltavaksi aina silloin tällöin. Väliin jopa surrealistisesksi heittäytyvä, hauska ja liikuttavakin, eikä ota itseään turhan vakavasti kuten joku Warriors tekee. Ken "känni" Wahlin pääosassakin on jotakin outoa aitoudeksikin kutsuttua tunnetta hämmentymisineen ja uhoamisineen, vaikka ei miestä kai James Liptonin vieraaksi kertomaan luonnenäyttelemisestä olisi koskaan kutsuttukaan. Friikein jengi: The Ducky Boys. FerreiraFerreira.







Arvosteluasteikko:

Ring-a-Ling=loistava

Ferreira(portviini)=hyvä

Keskinkertainen=keskinkertainen

MikaMyllylä=WTFIGO

Kotipelto=huono

Pohjois-Korea=sucks

• Todo sobre mi madre (35mm)

– Lou-Lou Lives Here (dvd)

– The Cook, The Thief, His Wife And Her Lover (dvd)

– Trilogy: Cavale (35mm)

– Job Street (dvd)

– Carmen (dvd)

– Le Plaisir (vhs)

– Liliom (dvd)

– Liebelei (vhs)

– Far From Heaven (dvd)

– Zatoichi (35mm)

– Madame De... (vhs)

– Thirteen (35mm)

– Letter From an Unknown Woman (vhs)

– Kiss Me Deadly (dvd)

En nyt tiedä mistä tuo Schindlerin lista tuohon tuli, en minä sitä ainakaan ylistänyt parempana elokuvana, enkä lähtisi näitä vertaamaan juuri syistä jotka Spaddu luetteli.

Minä en tuossa Mustosen mainitsemassa kohdassa ruvennut ajattelemaan noin.

Tuo pyörätuolikohtaus oli kyllä järkyttävä, enkä minä elokuvaa huonoksi kutsunutkaan. Minusta se ei vain toimi niin hyvin kuin voisi. Esim. kohta jossa Szpilman on siellä piilokämpässään sairaana ei vain toimi, koska nähdään mitä hänelle on tapahtunut vasta kun ulkopuoliset tulevat paikalle, sen sijaan että se esitettäisiin Szpilmanin näkökulmasta. Muutenkin tällaisia lyhyitä hetkiä oli mielestäni liikaa koska elokuva piti saada kattamaan niin pitkän ajanjakson. Ei vain iskenyt, ehkä pitää katsoa jossain välissä uudestaan ja katsoa johtuiko esim. mielentilastani.

Täyttä asiaa:

Kill Bill vol 1 (35 mm)

Kill Bill vol 2 (35 mm)

Texas Chainsaw Massacre (-74)



Asiaa:



Cops & Thugs

Virgin of Nuremberg

Fathom Kiler 2

Shaolin Drunkard



Melkein asiaa:



Belle Star Story

Predator 2



Ei asiaa:



Morons from Outer Space

Vegetariennen zur Fleischeslust gezwungen part 2

Renoir: Regle du jeu (35 mm) ***½

Tarantino: Kill Bill vol 2 (35 mm) *****





Mercier: La Papesse (dvd)



Obskuuri ranskalainen okkultistinen nollabudjetin kauhuilu kolmen vuosikymmenen takaa. Toteutus kompuroi kaikilla tasoilla, tunnelmakin on useammin tylsistyttävä kuin salaperäisen puoleensavetävä. Parhaimmillaan kuitenkin todella omalaatuinen ja vangitseva. Puoli tuntia liian pitkä.





Misumi: Lone Wolf & Cub – Sword of Vengeance (dvd)



Jokseenkin täydellinen.





Franco: Girl from Rio (dvd)



Pitää otteessaan todella hyvin lähes loppuun asti, viimeisen parinkymmenen minuutin aikana alkaa sitten ruuti loppua. Viehättävä & Francon budjetteihin nähden todella tyylikäs teos kaikesta huolimatta.





Fanaka: Soul Vengeance (dvd)



Elokuvanahan tämä on kohtuullisen tylsä, mutta tunnelma henkii niin syvää mielisairautta ettei tästä voi olla pitämättä. Autenttista, tunkkaista hulluutta. Xenonin dvd-julkaisu on tasoltaan aivan kelvollinen halpisjulkaisuksi.

Hyvä:

Dogville (DVD)



Keskinkertaiset:

Kill Bill vol. 2 (teatteri)

Starsky & Hutch (teatteri)



Vain kolme elokuvaa viikon aikana, ei mee hyvin.

Gil Junger: Black Knight (2001)

Ei helvetti mitä p**kaa, en voisi suositella edes pahimmalle vihamiehelleni.



Stanley Kubrick: Eyes Wide Shut (1999)

Hyvä vaan ei loistelias päätös neron uralle.



Korn – Live at Hammersmith (2002)

Erittäin asiallinen keikkatallenne, kakkoslevyn VJ välkytystä ei kyllä jaksanut kovinkaan kauaa katsella.



Rick Bota: Hellraiser VI – Hellseeker (2002)

Viihdettä, tosin melko paskaa sellaista.



Ronny Yu: Freddy Vs. Jason (2003)

Viihdettä ja huomattavasti viihdyttävämpää sellaista.