Vaivaako Troijaa sama patsastelutauti kuin useimpia Antiikin – Rooman ajan akselille sijoittuvia spektaakkeleita? Puhutaan brittiaksentilla jne. (Joku Caligula on varmaan realistisempi kuvaus, kuinka ylevää tämä herraskansa todella oli.) Useimmat eivät edes ole tarpeeksi raakoja – mitä järkeä on katsoa esim. Gladiaattoria, jossa jätkiltä hakataan kädet ja jalat eli järkyttävää kamaa on luvassa, mutta toteutus on sitä luokkaa, että mahtipontisen musiikin pauhaessa näyttää siistiltä, kun ihmisiä kuolee periaatteesta kammottavilla tavoilla (katsoja mussuttaa rauhallisesti popcornia tässä välissä), mutta tätä ei uskalleta suuryleisön kalastelun toivossa näyttää tarpeeksi graafisesti, jolloin mahdollisuus tehdä oikeasti jotain erilaista menetetään. Vaivaako Troijaa sama ongelma?
»
Elokuvat » Mitä elitistit katsovat?
Mitä elitistit katsovat?
Spaddu (18.5.2004 10:18)Vaivaako Troijaa sama patsastelutauti kuin useimpia Antiikin – Rooman ajan akselille sijoittuvia spektaakkeleita? Puhutaan brittiaksentilla jne. (Joku Caligula on varmaan realistisempi kuvaus, kuinka ylevää tämä herraskansa todella oli.) Useimmat eivät edes ole tarpeeksi raakoja – mitä järkeä on katsoa esim. Gladiaattoria, jossa jätkiltä hakataan kädet ja jalat eli järkyttävää kamaa on luvassa, mutta toteutus on sitä luokkaa, että mahtipontisen musiikin pauhaessa näyttää siistiltä, kun ihmisiä kuolee periaatteesta kammottavilla tavoilla (katsoja mussuttaa rauhallisesti popcornia tässä välissä), mutta tätä ei uskalleta suuryleisön kalastelun toivossa näyttää tarpeeksi graafisesti, jolloin mahdollisuus tehdä oikeasti jotain erilaista menetetään. Vaivaako Troijaa sama ongelma?
Mielestani Gladiaattorin alkutaistelu ja ne ekat naytokset olivat kylla brutaaleinta mainstream- elokuvaa siihen mennessa. Lopun kahinoista ei sitten montaa mielta enaa voi ollakaan. Ehka ma olen vain niin herkka.
Dr Orlof vs the Invisible Man (dvd)
Ihan katsottavaa & epäloogista eurotrashia.
Trouble Every Day (dvd)
Piinallisen hidas, mutta aika vangitseva parhaimmillaan.
Femme Fatale (dvd)
Olipahan positiivinen yllätys. Ei tämä loistava ole, mutta 70-lukuisa henki ja viehättävän epäuskottava tarina iskevät.
Smile Before Death (FIx-vhs)
Nihilistisehkö giallohenkinen murhatrilleri. Paljon hyviää hetkiä, kokonaisuus kuitenkin laahaa.
Olisi hauska tietää mitä vikaa Pelon Maantieteessä oikeasti on. Onhan se hieman provosoiva, jotkut miehet voivat siitä ja sen maailmankuvasta ärsyyntyä. Näkökulma on mielenkiintoinen. Helposti parhaimpia kotimaisia aikoihin. Mieluummin tälläisiä kuin jotain hymypoikia, tai levottomia.
Halosen Aleksis Kiven Elämä oli minulle pettymys. Ottaen huomioon elokuvan budjetin, "ihmeen vähän rahasta näytti olevan siirtynyt suoraan kankaalle", kun Halosen elokuvissa asia on yleensä päinvaistoin. Pääosanesittäjä oli jotenkin karismaton ja Kiven esittäjän ylikorostunut työskentely käsillään oli piinallista katsottavaa. En itsekään tajua miksen diggaa tästä elokuvasta. Ehkä se on jotenkin epä-Halosmainen (verrattuna edellisiin)?
Dvd:n dokkari on ziljoona kertaa parempi kuin itse elokuva.
Vikaa on nimenomaan fundamentalistisessa pelon ja inhon lietsonnassa. Myös näyttelijätyöskentely oli aika pöyristyttävää, olisi tosin saattanut toimia jos homma muuten kolahtaisi. Olen pyrkinyt aktiivisesti unohtamaan näkemäni koska leffan katselu sai ainkaan hillittömän vitutuksen joten yksityiskohtainen ruodinta ei onnistu.
Minulla on valitettavasti vähän sama ongelma, elokuvasta ei ole paljoa jäänyt edes päähän ja näkemisestäkin on jo aikaa. Muistikuvien perusteella sanoisin että näkökulma on kyllä kiehtova mutta mielestäni siitä ei saatu paljoakaan irti. Päähenkilö ei myöskään kiinnostanut lainkaan, oliko tässä paljon hänen hölkkäyskohtauksiaan? Absurdi kysymys, tiedän. Olen kyllä samaa mieltä siitä että mieluummin tällaisia kuin levottomia, mutta se ei nosta elokuvan tasoa yhtään. Tällaisia (siis ihan oikeita elokuvia) mutta hyviä olisi parempi.
Aleksis Kivestä aika samaa mieltä kuin Dotcom. Jo alun karhunkaatokohtaus onnistui latistamaan aika hyvin kokonaisuutta. Sekään ei toimi, että aina välillä ruutu menee mustaksi ja selitetään teksteillä mitä nyt taas on tapahtunut. En tosin pahemmin välitä valloillaan olevasta näyttelemistyylistäkään kädenheilutuksineen ja Pulkkisen olisi voinut suosiolla jättää kotiin.
Kiinnostava kotimainen on nyt Juoksuhaudantie.
Pelon maantiede = Autokoulun apuluokka miinus huumori.
Elokuva ei ole ihan susi, mutta se hukkaa Pelon maantiede ‑romaanin dramaattisimmat tilanteet, eikä sen paremmin ohjaaja kuin tuottajakaan ole tyytyväisiä lopputulokseen. Auli Mantilan suosikkielokuvaa Copycatia visuaalisesti imitoiva Leea Klemolan tohtorinväitöstilaisuus oli pohjanoteeraus. Ei naistutkimuskaan ole oikeasti anything goes ‑tiedettä, jossa tutkimustuloksena voi ilmoittaa päättäneensä, että minä en enää pelkää mitään. Taideteollisessa korkeakoulussa voisi ehkä mennä läpi.
Pelon maantiede on omasta mielestäni todella negatiivinen elokuva. Negatiivinen siinä millaisena se esittää maailman (erityisesti miesten ja naisten väliset suhteet) ja negatiivinen siinä mitä se tarjoaa ratkaisumalliksi. Elokuvasta huokuu tekijöidensä paha olo. Pelon maantiede on feminismiä, joka on tehty vasaralla. Sellaisena se on kaukana siitä mitä naistutkimuksessa tapahtuu, kuten Lauri Lehtinen jo esitti, eikä se tämän takia kykene sanomaan aiheestaan juuri mitään kiinnostavaa. Jäljellä on vain pahaa oloa, siihen voi sitten samastua.
Eikö kenenkään muun mielestä se Pelon maantieteen vigilante-naisjengi sekä näytä että kuulosta koomiselta, mikä ei kuitenkaan liene ollut tarkoitus.
Kuka nyt on suuressa viisaudessaan päättänyt, että Pelon maantiede on pelkästään feministinen elokuva? Ei se tietenkään miehiä kovinkaan kauniisti katso, mutta en menisi liiaksi kehumaan yhtään naishenkilöäkään elokuvassa (itse asiassa sympaattisin hahmo elokuvassa on Sulevi Peltolan esittämä).
Lähinnä elokuva tarkastelee ihmisten välisiä tunnesiteitä ja niistä syntyviä kismoja. Toisaalta pitkälti elokuvassa on kyse siitä, että Oili (päähenkilö) joutuu käymään läpi monessakin mielessä arvo- ja käsitysmaailmansa uudelleen arvioinnin.
Dramaattisiin tilanteisiin ei olla edes pyritty, joten Lehtisen kritiikki menee ohi ainakin yhden jalkapallomaalin verran... Etäännyttäminen on tarkoituksellista.
Thief (Michael Mann, 1981, divx)
Nihkeätä. Mannin samat teemat. Toteutus hieman juustoista.
Viimeiseen hengenvetoon (À bout de souffle, Jean-Luc Godard, 1960)
Aina yhtä kaunis, hauska ja viihdyttävä. (35mm)
Kasa lyhäreitä:
CRAZEOLOGIE (Louis Malle 1953)
7 min, 35 mm
UBIJCY (Andrej Tarkovskij, 1956)
19 min 35 mm
FIELD OF HONOR (Robert Zemeckis, 1973)
14 min 16 mm
PEEL (Jane Campion, 1982)
9 min 16 mm
MATKA (Pirjo Hokkanen, 1983)
9 min 35 mm
BAR DE MALA MUERTE (Guillermo Grillo Giocchini, 1993)
8 min 35 mm
POND (Huang Ying, 2001)
5 min 35 mm
MILHAMA A?HERET (Nadav Gal, 2003)
15 min 16mm
NITEMARE (John Lassater, 1979)
5 min 35mm
Thief (Michael Mann, 1981, divx)
Nihkeätä. Mannin samat teemat. Toteutus hieman juustoista.
Miten niin " samat teemat " tästähän kaikki alkoi!
Goose (18.5.2004 22:36)Thief (Michael Mann, 1981, divx)
Nihkeätä. Mannin samat teemat. Toteutus hieman juustoista.
Miten niin " samat teemat " tästähän kaikki alkoi!
Tarkoitin, että edelleen samat teemat. Samat teemat kuin samat teemat. Jos ne on hyviä niin mitä niitä vaihtamaan.
Ossessione tiivisti aikalaisen hyvin ajatukseni Pelon maantieteestä. Se on silkkaa pahaaoloa ja vihaa ilman minkäänlaista rakentavaa voimaa. Tämän vielä sietäisi, mutta kun elokuva on niin tuhottoman kapeakatseinen ja stereotypioiva ja mikä pahinta – alleviivaava. Ei tule edes mieleen toista elokuvaa, jossa raiskaaminen esitetään tuomittavan teon sijaan ratkaisuna.
(The Lukewarm.) (18.5.2004 22:29)Dramaattisiin tilanteisiin ei olla edes pyritty, joten Lehtisen kritiikki menee ohi ainakin yhden jalkapallomaalin verran... Etäännyttäminen on tarkoituksellista.
Vain kritiikin lukeminen menee ohi koska et näytä tajuavan, että se koskee elokuvan ja kirjan Pelon maantiede välisiä eroja, suomeksi sitä, että kirjasta olisi saanut hyvänkin elokuvan.