Mitä elitistit katsovat?

Society **½

Vähän tv-tasoa. Kuumottava alkutekstikohtaus (etenkin se lastenlallatus), kiinnostavahkosti etenevä salaliittomysteeri ja orgioiden odottelu pitävät hereillä. Loppu menee niin läskiksi ettei mitään rajaa, vaikka vika repla on sarkasminsa vuoksi jotakuinkin onnistunut.



Seul contre tous ****

Hyvä, muttei niin hyvä kuin Irreversible. Monologi vähän puuduttaa, mutta loppu on todella mykistävä.

2702 – 2703

Domino – Scott hakee selvästi muotokielensä rajoja. Kiva että jaksaa, jaksaisipa katsojakin.

Hustle & Flow – Keskitasoa oleva pikkukiva draama. Yllättävintä elokuvassa on se kuinka siedettävä Anthony Anderson on ilman komediavaihdetta.

Motorcycle Diaries – Kivoja maisemia.

Kiss Kiss Bang Bang • Ihan viihdyttävä. Robert Downey Jr. on hyvä, toivottavasti pysyy kuivilla.

G.O.R.A. – Turkkilaista sci-fiä vuodelta 2004. Kaikinpuolin varsin hämmentävä ja tapahtumarikas elokuva pitää sisällään mm. kohtauksen jossa maalainen raiskaa

robotin. Hienosti kuvattua ja isolla budjetilla. Suosittelen.

Boiling Point • Ok. Tokyo Bulletsin dvd on laadultaan luokaton.

Shinobi • Ihan kiva ja viihdyttävä ninjailu. Toiminee parhaiten krapulassa tai nousuhumalassa.

Napoleon Dynamite – Ei vittu. Joko tää oli maailman huonoin elokuva tai sitten paras. En osaa valita.

Battles without Honour & Humanity – Erinomainen.

Gingerdead Man – Liian vähän verta, liian vähän tissejä, liikaa puhetta. Plussaa noin 60min kestosta.

Invasion U.S.A. – Silmitöntä väkivaltaa lukuunottamatta aika vitun bore. Vyötiänen oli aika söpö.

Bloodrayne – Rautsin arvio Uwen uutukaisesta kertoo kaiken.

Brokeback Mountain – Lattea, hieman gay. Näyttelijät hyviä.

Hostel – Täysin mitätön elokuva.

Walk the Line – Hyvähkö.



Uusintakierroksella:



Team America, Donnie Darko, Lost in Translation, Cobra, Out for Justice



+



Armageddonia, Knock Offia, Vapaaduunari Ville-Kallea ja jotain UFC- matsausta.



Snuff Box S1E01-04 – WTF- osaston sketsiviihdettä.

Carnivale S2E01-13 – Hyvää matskua. Kirjoittaminen vähän lässähti mutta silti erittäin suositeltavaa katsottavaa.

Teatteri:

When a Stranger Calls



Lisää remakekauhua. Kaikin puolin paska. Tätä ei ole mitään syytä nähdä sen enempää kuin tätä oli mitään syytä tehdä.



*



München



Uusintakatselu, kyllähän tämä ihan vitun hyvä on, en olisi tosiaan uskonut Spielbergin enää pystyvän tällaiseen täysin tyylipuhtaaseen kokonaisuuteen. Tennari 14: ssa oli minun ja tyttöystävän lisäksi kuusi ihmistä, joista kaksi hihitti läpi elokuvan, kaksi kommentoi hahmoille englanniksi ("What you thinking about, man?") ja edessä istuva pariskunta pälyili toisiaan etenkin brutaaleissa kohdissa. Nainen myös kääntyi aina virnuilemaan miehelle kun jotain söpöä tapahtui, tyyliin pikkutyttö soittaa pianoa tai kuvassa näkyy vauva. Loppupuolen kohtauksessa, jossa Bana ja Craig tähtäävät bileitä viettävää arabia ja sanovat "Miten heitä on noin paljon?" tms. kaikki kuusi nauroivat. Ah, ihmiset.



Inside Man



Spike Lee goes mainstream-leffa alkaa etäisesti etnisellä ulinalla, mutta luojan kiitos ei jatka samalla linjalla musiikin suhteen. Ryöstöpuoli on kiinnostavampi osuus elokuvasta, jälkiselvittely vähemmän. Lee koettaa nostaa elokuvaa genreviihdettä merkityksellisemmäksi, mutta ovelan ryöstön mekaniikka nyt vain sattuu toimimaan paremmin. Mukana myös parissa kohtaa Leelle tyypillistä roturistiriitaa ja 9/11 huomioidaan taas kun New Yorkissa ollaan. Vähän kyllä hämmentää niminäyttelijöiden paljous mitättömissä rooleissa (tosin eihän se nyt niin hämmentävää ole että haluavat Spike Lee-jointiin).



***



Cobra



Osuvasti tiivistetty jo tuossa parissa ylemmässä viestissä.



Out for Justice



Osuvan mielisairas, varmaan Seagalin paras, pitäisi kyllä katsoa tosiaan ainakin Marked for Death uusiksi. Hillitön elokuva.



Armageddon oli kyllä myös todella mielisairasta mutta valaisevaa katsottavaa Tohkan omalla 21 grammaa-skippailueditoinnilla.



Serenity



Katsottava.



** 1/2



Rushmore



Uudelleenkatsottava.



*** 1/2

Wong: "The Last Hero in China" (1993) – jälleen yksi tulkinta Wong Fei Hungin elämästä, mutta eihän näitä liikaa voi olla etenkin jos Wong Jing ohjaa ja Yuen Woo Ping koreografioi. Itse historialliseen Wongiin ei keskitytä yhtä syvällisesti kuin joissain tulkinnoissa ja ympärillä pyörivät pölvästit saavat huomattavan paljon aikaa osakseen. Hyvää puupäähuumoria on siis mukana, mutta ohjaajan mieltymyksiin suhteutettuna vielä melko vähän. Perinteisen leijonatanssin rinnalle tuleva tuhatjalkaistanssi on helvetin hienoa seurattavaa ja ideaa laajennetaan toki kunnon matseihinkin. Flying tiger and the crane! FUCK YEAH HONG KONG!

Godard: "Masculin, féminin" (1966) – parikymppinen älykkö-Leaud ja lupaavan laulajauransa alkuvaiheilla oleva Charnal Goya nuorina 60-luvun Pariisissa. Pitkitetyt ja dokumentaarisetkin dialogikohtaukset toimivat loistavasti, Godard ei ilmeisesti aina edes kertonut näyttelijöilleen kameran käymisestä/läsnäolosta tai haastattelumaisten kysymysten sisällöstä. Tämän lisäksi tarjolla on tietenkin eläväistä huumoria, tupakkaa ja yhteiskunnallisia ongelmia, joita Godard käsittelee joko tuolla ainutlaatuisella huumorillaan tai odottamattomilla, väkivaltaisillakin välikohtauksilla. Kaiken rationaalisen pohdinnan, elokuvan muodolla leikittelyn ja yhteiskuntakritiikin lisäksi Godard on mestari kuvaamaan inhimillistä tunnustelua ja kontaktia.



Lai: "Operation Scorpio" (1991) – viimeisen päälle lavastettu, valaistu ja kaunistettu potentiaalista vuosikertaa oleva honkkari, mukana Liu Chia Liang. Kameratyöskentely on samaa ammattimaista spektaakkelia kuin esim. Once Upon a Time in China ‑elokuvissa ja muutama yksittäinen eye candy ‑kuva kilpailee jo samassa sarjassa Wongin Ashes of Timen kanssa! Hieman turhan vähäisiksi jäävät skorpionimätöt ovat etenkin lopussa aivan huikeita kuin myös reenijakso kiinalaisessa keittiössä.



Greenaway: "8 1/2 Women" (1999) – iäkkään naisen kuolema lähentää leski-isän ja business-maailmassa pärjäävän pojan suhteita hyvin zoomaisessa maailmassa. Greenaway esittää vanhentuneen miehen heräämisen uudelleen vapaaseen seksuaalisuuteensa ja elämään avioliiton sinettien ulkopuolella. Zoon tavoin pohditaan lihan ja tunteen (kuolemasta aiheutunut suunnaton suru) keskinäisiä suhteita ja ristiriitaistakin läsnäoloa. Sacha Viernyn kuvaus ja valaisu ovat jälleen aivan älyttömän upeaa seurattavaa, mutta Michael Nymanin musiikin puuttuminen muistuttaa siitä ainutlaatuisesta kuvan ja äänen suhteesta, joka Nymanin säveltämissä Greenaway-elokuvissa loistaa. Tuntuu myös että 8 1/2 Womenin 60 minuutin kohdilla on hieman eloton vaihe, joka kuitenkin aktivoituu toisen tunnin alkuvaiheilla kohti vääjäämätöntä, hyvin alustettua loppua.



Lai: "Saviour of the Soul II" (1992) – holy fucking shit!! Kyseessä on ehkä häkellyttävin eye candy ‑ilotulitus mitä olen honkkareista nähnyt. Nauroin valtaosan ajasta, Saviour II on aika eri planeetalta kuin ensimmäinen osa eikä näillä ole juuri mitään tekemistä keskenään. Kuvasto on täynnä kaikkea pimeää, unimaista ja jopa surrealistista (unijakso avautuvien ovien kanssa!) ja kaiken lisäksi toissijaiseksi jäävä rakkaustarina elää ilman vittumaista siirappia tai hassua dialogia. Keskivaiheen jääluolakohtaus on sinisävyissään upea ja komediajaksoista paras lienee pitkitetty ja perin erikoisia ulottuvuuksia saava biljardijakso. Katsomishetkellä olin päissäni, mikä ei kuitenkaan vaikuta ylläolevien hehkujen relevanttiuteen. Jälleen kerran HK yllätti ja muistutti että näiden katsomisesta ja hamstraamisesta ei tule ikinä luopua.



Yuen: "Fong Sai-Yuk" (1993) – taistelulajilegendan elämänkertaa suurella rahalla ja Jet Liillä. Ei mitään erikoisen päräyttävää tai hullua, mätötkin sisältävät vain muutamia huippuhetkiä, mutta plussaa ansaitsee loppukohtauksen giljotiini, josta syntyy aika kutkuttava jännite.



Cheh: "One-Armed Swordsman" (1967) – en tunne vielä kovin laajalti honkkaritoiminnan kummisetä Chang Chehin tuotantoa, mutta näkemieni perusteella Chehistä paistaa mestari Liu Chia-Liangiin verrattuna ääretön huumorittomuus, patsastelu ja ontuva rytmitys joka näkyy tässä etenkin lopun kliimaksissa, jossa pitäisi keskittyä vain tarinan jyräämiseen päätepisteeseensä, ei selittelyihin. Teknisesti moitteeton, vaikka Shaw-lavasteiden ulkopuolellakin olisi kannattanut käväistä, nyt elokuvan maailma jää hieman muoviseksi, lavastetuksi.



Cheh: "Return of the One-Armed Swordsman" (1969) – huomattava parannus ekaan osaan nähden. Tällä kertaa ollaan paljon ulkona hyvissä vuoristomaisemissa ja oikealla nurtsilla, myös toiminta ja saumattomasti ekasta osasta jatkuva tarina toimivat vikkelämmin ja kiinnostavammin.

Michael Winterbottom :

24 Hour Party People (2002) dvd ***

Rock-elokuvat ovat aina kiinnostavaa katseltavaa vaikkei tarkastelun alla oleva genre erityisesti miellyttäisikään. Winterbottom kertoo tarinansa sujuvasti, mutta elokuvan päätyttyä lähinnä mietityttää että oliko jutussa oikeastaan mitään kertomisen arvoista.



Wes Anderson: Rushmore (1998) dvd ****

Mainio pläjäys Wes Andersonin omalaatuista huumoria ja visuaalista tyylittelyä. Hieman raakilemainen verrattuna myöhempiin elokuviin.



Bennett Miller : Capote (2005) 35mm ***½

Hauska nähdä loistava Phil Seymour Hoffman kerrankin pääosassa. Hän loistaa tämän hieman liiankin värittömän ja vähäeleisen elokuvan pääosassa. Minulle uusi tuttavuus Clifton Collins Jr. teki myös vaikutuksen elokuvan ehkä toiseksi tärkeimmässä roolissa.



Chan-wook Park : Joint Security Area (2000) dvd **

Tyylikkään näköinen, mutta sekava ja loppujen lopuksi aikamoisen typeräkin sotilastrilleri. Ja aargh niitä länsimaisia näyttelijöitä…

Teatteri:

Clooney: Good Night, and Good Luck.



Dvd:

Scorsese: Casino

Pollack: Out of Africa

Ossorio: La Noche del terror ciego (Tombs of the Blind Dead)

Mallet: Sarah Brightman: The Harem World Tour – Live from Las Vegas

JMustonen ( 28.3.2006 03:11)

Dvd:



Pollack: Out of Africa

Mallet: Sarah Brightman: The Harem World Tour – Live from Las Vegas

Moi. Mitä mielenterveydelle kuuluu?

Spider-man (dvd)

Ihan mukavaa viihdettähän tämä oli. Ei kai Green goblinilla alkuperäisessä sarjakuvassa ollut tuollaista lentopukua?



Spider-man II (dvd)

Samaa tasoa kuin eka, Dr. Octopus on pahiksena siistimpi kuin GG. Mielenkiintoisia hahmoja tulossa myös seuraavaan osaan, Venom



V For Vendetta (teatteri)

Ihan ok filmatisointi, aika paljon kuitenkin on mutkia laitettu suoriksi. Ajankuvan ja totalitäärisen yhteiskunnan esittämiseen olisi voinut ehkä panostaa vähän enemmän. Kolme tähteä.



Drugstore Cowboys (dvd)

Ihan ok huumeiluleffa, joskin kaavamainen.

psilocybianth ( 28.3.2006 15:17)

Spider-man (dvd)

Ihan mukavaa viihdettähän tämä oli. Ei kai Green goblinilla alkuperäisessä sarjakuvassa ollut tuollaista lentopukua?

Trikoopuku ja se liituri jolla lensi.

3 viikkoa tjs.

William Lustig: Vigilante (vhs)

Steven Spielberg: Duel (tv)

Jose Giovanni: Las Loups Entre Eux / Among Wolves (vhs)

Fernando Di Leo: Gli Amici di Nick Hezard (dvd)

Maurizio Lucidi: L’Ultima Chance (vhs)

Joe D’Amato: L’Alcova (dvd)

Sergio Corbucci: Gli Specialisti (dvd-r)



+



Kurt Mentzig: The Silent Star (dvd)

– Vakavaksi tarkoitettu pohdinta ja pro-kommunistinen propagandascifi eivät oikein toimi, kun leffa näyttää tavallista tapahtumaköyhemmältä Al Bradley-tuotannolta. **



Mario Pradeaux: Death Carries A Cane (vhs)

– Ei parane useallakaan katselulla. Komea kuvaus ja joitain erittäin tyylikkäitä hiippailuja löysän kokonaisuuden keskellä. Pelleilyksi menneen Death Steps in the Darkin jälkeen osaa taas arvostaa Canen suurimmaksi osaksi vakavaa tyyliä. Alku ja loppu toimivat komeasti. **½



Ron Howard: The Missing (dvd)

– Näennäisen pro-indian western, jossa intiaanit ovat kuitenkin lopulta vain tapettavia statisteja kunnon valkoisten kristittyjen perhedraaman viedessä suurimman huomion. Ja se intiaanikin Intiaanimystiikka jää kevyeksi verrattuna Blueberryn vastaavaan ja synkkyyskin on sellaista Hollywood-synkkyyttä, ei kunnon nihilismiä. **



Jess Franco: El Infierno Virtual del Doctor Wong (dvd)

– Vaikuttava määrä neroutta ja dementiaa samassa paketissa. Francolla ei ole enää mitään kiinnostusta juonen tai henkilöiden suuntaan, vaan elokuva vaeltaa alusta lähtien hallusinaatiosta toiseen. Kaikki kohtaukset ovat vahvasti efektoituja (väritystä, kuvan sirpaloittamista, hidastuksia, voimakkaita taustavaloja…) ja ääniraidalla kuullaan kaikkea mahdollista; pseudoitämaisesta kilinää, Doctor Wong-rockia, kömpelösti soitettu Hall of the Mountain King ja hypnoottista noisen tapaista, jossa kaikuvia juna-aseman kuulutuksia tms. vedetään erilaisten efektien läpi. Dementiasta kertovat Tiimarista ostetut pahviset ”virtuaalilasit” ja mummopornon puolelle menevät kohtaukset, joissa vanha ja turvonnut Lina Romay hieroo itseään tai läpsii 40 vuotta itseään nuorempaa naista takamukselle. Neroutta edustavat kiehtovan käsittämättömät tapahtumat, kuvan muuntelun ajoittain tuoma surrealistinen tunnelma, jäljittelemätön huumori ja kaikkien mahdollisten hullujen ideoiden toteuttaminen – heti alussa Dr. Wongin kartanon katon koristelohikäärme kommentoi tapahtumia kuvaan liitettyjen puhekuplien avulla! Tästä elokuvasta tuskin voi saada kuin ristiriitaisia fiiliksiä. Ilmeisesti Franco tekee nykyään elokuvia vain itselleen ja vähät välittää siitä, ettei juuri kukaan pysy perässä hänen visioissaan. *-***** kohtauksesta riippuen.



Nicolas Winding Refn: Pusher 3 (dvd)

Vaikea sanoa, kumpi Pusherin jatko-osista on parempi. Kakkosessa on elävämmät henkilöt ja kiinnostavampi juoni mutta se toistelee liikaa ensimmäistä ja jää jotenkin hieman latteaksi. Kolmosessa on enemmän yksittäisiä nerokkaita kohtauksia mutta ei-mistään ei-mihinkään kulkeva juoni on aika ontto ja tarkoitukseton. Kummassakaan ei ole ensimmäisen osan tuoreutta, koskettavuutta tai draivia. ***



Richard Lowry: Jessica: A Ghost Story (dvd)

– Ei jumalauta mitä videokameran kanssa kotipihalla sohlaamista, aivan tuli Kevin Lindenmuth mieleen. Kaikenlaista paskaa sitä sitä DVD-hyllyn perältä löytyykin. Nähkää kaikki maailman ärsyttävimmät näyttelijät samassa elokuvassa! Kuulkaa mitättömyydellään korviin sattuvat synat! Kaikki kohtaukset ovat aivan liian pitkiä, eikä niissä edes tapahdu mitään. Dialogi puhutaan monesti o-i-k-e-i-n hitaasti. Ehkä tarkoitus on ollut luoda ”kohtalokasta tunnelmaa.” Ehkä näyttelijät vain ovat ”vähän hitaita”. Elokuvan alussa näytetään ensin tulitikkua pitelevää kättä ja sitten mustaa pohjaa, jonka päälle heijastetaan liekkejä. Oliko sen tarkoitus kuvata tulipaloa? Oliko se ohjaajan talon pihalla valkoisessa yöpuvussa vaeltava dementiapotilas joku kummitus? Oliko se tehostesumun keskeltä kuvaan raahautuva koira joku kummituskoira? Oliko sen tarkoitus olla liikuttava? Mitä se vanha pappa siellä sumun keskellä oikein virnuili? Oliko sillä hauskaa? Oliko se joku kuollut omainen vai itse kuolema? Mitä tässä elokuvassa oikein tapahtui? Mitä helvettiä tarkoittaa alkutekstien maininta ”Talent provided by The Troutman / Downey Group”, sillä tähän ”elokuvaan” ei kyllä ole kukaan käyttänyt minkäänlaista lahjakkuutta? Suuria kysymyksiä, joihin en edes halua tietää vastauksia. DVD-julkaisun extraksi on vielä pistetty The Naked Truthin traileri. Todellista kurjuuden maksimointia. *

Stone : Platoon

Yksi parhaista sotaelokuvista ja ehkä paras vietnam kuvaus.

*****

Margheriti : Apocalypse Domani

Heijastelee hyvin vietnaminsodan kauhuja kannibalismin muodossa, erittäin viihdyttävä.

****½

Di Leo : Milano Calibro 9

Loistava krimi, tosin näkemistäni Revolver on vielä parempi.

****½

Savini : Night of the Living Dead

Hyvä remake klassikosta, miksi tämä on jäänyt niin vähälle huomiolle?

****

Coscarelli: Bubba Ho-Tep

Helvetin symppis mix Rigetiä, Muumiota ja rockin kuningasta.



Edwards: The Return Of The Pink Panther

Siitä boxista puuttuva elokuva on sarjan laimeimpia, vaikka (hyvin ennustettavissa olevat) Sellersin oviin törmäilyt ym. jaksavatkin hymyilyttää. Sellersin ranskalainen korostus vielä jähmeä ja kehittymätön pariin seuraavaan osaan verrattuna.



Refn: Pusher 3

Kun jo ensimmäinen oli hyvä ja jatko-osat aina vielä vähän parantavat edellisestä, onkin Refn aika hyvin asian ytimessä. Kaikissa osissa on myös sympaattisempia pösilöitä kuin esim. Football Factoryssa.



Lynch: Blue Velvet

Kais tiiätte, se Lynchin näköinen pikkukaupunkielokuva, jonka muodosta en vieläkään moitittavaa löydä.



Love: The Football Factory

Vaikutelmaksi jäi, että päähenkilöt oli kuvattu melko uskottavasti suhteessa tosielämän brittifutis-idiootteihin. Mikäpä siinä, välillä hymyilyttikin, mutta eivät hahmot tai rytmitys kyllä ihan täysillä iskeneet.



Lisäksi Loose Change 2:n salaliittoteoriaa ja opettavaisia, korkean moraalin nyyhkytarinoita Walnut Grovesta.

DVD-soittimet ovat taas hyrränneet:

Gwendoline (1984)

– Kevyttä hömppäerotiikkaa sekoitettuna indymäiseen viidakkoseikkailuun. Hassut lateksiasut ja seksivempaimet lopussa toivat lisäpiristystä laahaavaan tarinaan. Gwendolinea esittävä nuori Tawny Kitaen on siedettävää silmäkarkkia, mutta papattaa repliikkejään rasittavasti. Gwendolinen apuri, Beth (Zabou) on sen sijaan tajuttoman sexy – eräänlainen söötimpi versio nuoresta Asia Argentosta.

**½



Pastoral: To Die in the Country (1974)

– Japanilaisen indie-ohjaajan, Shuji Terayaman jodorowskymaisia fiiliksiä herättävä, surrealistinen yhden miehen matka itsensä löytämiseen, jossa lapsuus ja aikuisuus, mennyt ja nykyinen sekä todellisuus ja illuusio yhdistyvät johtaen toiveiden ja kuvitelmien särkymisen kautta uuteen aikaan. Terayaman visio on täynnä maalauksellisia värejä ja asetelmia, joiden yllä leijuu sekä synkkiä että valoisampia sävyjä. Loistava ajatuksellisen tyylitajun summa ja kukapa voisi unohtaa sirkuskääpiötä, joka pumppaa ilmaa isohkon vaimonsa läskiasuun vaimon voihkiessa ekstaasissa.

****



Kong bu ji aka The Intruder (1997)

– Pitkästä aikaa cat-III-elokuva, jossa palataan onnistuneesti 1990-luvun alun kulta-aikoihin. Kiero tarina kertoo murhaajapariskunnasta, joka ryhtyy piinaamaan invalidia luuserijäbää ja tämän perhettä. Elokuvassa on paljon hyviä tehokeinoja pitämässä mielenkiintoa yllä. Ensinnäkin murhaajien motiivi pidetään pitkään pimennossa ja paljastetaan vasta loppua kohden johtaen gorepitoiseen kliimaksiin. Toiseksi elokuvassa esiintyvästä pikkutytön hahmosta on tehty ärsyttävän kiltti ja sympaattinen, jolloin hänelle tapahtuvat pahat asiat tuntuvat katsojastakin hiton pahalta. Yksinkertainen tehokeino, mutta niin monelta ns. "väkivaltaohjaajalta" täysin hukassa. Väkivalta tuntuu eniten silloin, kun väkivallan kohteesta aidosti välittää. Kyllä siinä teki mieli painaa hetkeksi pää tyynyn alle, kun murhaajamuori alkoi hetken jutusteltuaan kuristamaan pikkuipanaa. Elokuvantekijät tuskin löytyvät Pelastakaa lapset ry:n jäsenlistoilta. Painostavan ja kylmäävän tunnelman kruunaa vielä tumma ja sinertävä värimaailma, joka tuo mieleen Red to Killin ja Run and Killin parhaat hetket. Laskelmoiva tappajakaksikko kehittyy miltei myyttisiin mittasuhteisiin koukkukäsineen ja tunteettomine ilmeineen. Finaali ei tarjoa valoa tunnelin päähän, vaan ilmapiiri pidetään painostavana viimeiseen, nihilismissään hyytävään repliikkiin saakka.

***½





Kogyaru-gui: Oosaka terekura hen (1997)

– Stacyn (2001) ohjaajan aiemmin valmistunut elokuva on sukellus eritteiden hajuiseen sleazeväkivaltasekoilusoppaan, jonka yllä leijuu vahva absurdin liioittelun ja räkäisen naurun ilmapiiri. Juonesta en saanut paljoakaan tolkkua, mutta alussa joku mulkvisti katsoo lumisadetta telkusta, päättää soittaa seksipuhelimeen ja vemppaa mällit farkuilleen. Sitten tämä isänmaan toivo pukeutuu koulutytöksi ja lähtee raiskaamaan naikkosia. Aluksi naiset vastustelevat, mutta alkavat lopulta pitämään flegmaattisen sekopään hepistä, jossa on päällä jonkinlainen ikierektio. Seksiaktiin kyllästyttyään tyhjäpää luonnollisesti tappaa naisen joko iskemällä puukon rintojen väliin tai kaivamalla sisälmykset pellolle ja runkkaamalla naisen ruumiin päälle. Mutta ei tässä vielä kaikki. Joku rempseä huora joutuu pervojen gangsterien käsittelyyn, jolloin naiselle suoritetaan suolihuuhtelu ja efektein toteutettu tekopaska suihkuaa pitkin lattiaa. Kärryillä pysymistä ei ainakaan helpota se, että DVD:n tekstittäjä on päättänyt kertoa ihan oman tarinan. Eräässä seksikohtauksessa mies sanoo naiselle selvästi japaniksi "äiti", mutta englanninkielinen tekstitys menee jotenkin tyyliin "Ah, that was beautiful. Let's do it again." Katsokaa itse ja yrittäkää ymmärtää – minä en siihen kyennyt.

*½

Ei ole oikein muu kiinnostanut viime aikoina kuin tamilinkielinen intialainen elokuva :

Ezhumalai ***

Dhool***

Virumaandi****

Anniyan ***1/2

Bose ***

Aathi****

Ratchagan ****

Phool Aur Kaante (tämä oli hindinkielinen) ***



Viiksekästä ja miehekästä menoa. Alkaa pikkuhiljaa tuntua että parhaat toimintaelokuvat nykypäivänä tehdään Tamil Nadussa.

Viikko:

James McTeigue: V for Vendetta

Kerronnaltaan liian tasainen. Toki tässä oli hyviäkin kohtia (esimerkiksi muuallakin mainittu Portman + Piispa kohtaus), mutta kokonaisuus oli vaisu. ***+



Peter Weir: Picnic at the Hanging Rock

Odotuksiin nähden tämäkin oli pienoinen pettymys, mutta ei silti mikään huono. Alkupuolen mystisyys toimi todella hyvin. Pitää ottaa uusintakatseluun jossain vaiheessa. ***½



J.S. Cardone: 8mm 2

Tämä oli vaan paska. Ei mikään yhden tähden paska, vaan enemmänkin niinku kahden tähden paska. **



Kirby Dick: Sick: The Life & Death of Bob Flanagan, Supermasochist

The Life and Death of Bob Flanagan, the Supermasochist. Asiallinen dokkari. ***



Agnès Varda: Cleo from 5 to 7 (Cléo de 5 à 7)

Hienoa kuvausta ja rytmitystä, mutta ei tämä oikein millään muulla tavalla toiminut. ***



Pirjo Honkasalo: Melancholian kolme huonetta

Tämän kansainvälistä suosiota (ja dokumentin tärkeyttä) en vähättele, mutta not my cup of tea. Huone 3: Pitkästyminen. ***-



Paul Greengrass: Bourne Supremacy

Hieman vaisumpi kuin todella viihdyttävä Bourne Identity. ***½



Viime aikoina on tullut katsottua aikamoista kuraa. Pitänee ryhdistäytyä ennenkuin mainstream ja paskaviihde tuhoaa mun aivot.



Lisäksi Lostia ja Weedsiä.