Mitä elitistit katsovat?

The Little Girl Who Lives Down the Lane

Hivenen hidastempoinen, mutta varsin kiehtova ja koskettavakin draamatrilleri. Pääosassa 14-vuotias Jodie Foster ja Martin Sheen sleazeroolissa. ***



Shaun of the Dead

Hauskin elokuva pitkiin aikoihin + asiallista zombiemeininkiä. *****



Baadasssss

Mielenkiintoinen aihe, mutta elokuvana ei niin mielenkiintoinen. Lisäksi häiritsee nämä elokuvat, jossa oikeita henkilöitä esittävät näyttelijät antavat dokumenttimaisia kommentteja selvästi "näytellyn" materiaalin väliin, vrt. Manson Family. ***



Paha maa

Jes! Ei toki täydellinen, mutta parhaimmillaan erittäin hyvä ja kokonaisuutenakin hyvä. Sulevi Peltolan silmien ajatteleminen kylmää yhä, hrrr. Koukille kanssa pisteet, ja Pääkkönenkin oli hyvä ihan loppua lukuunottamatta. Selkeätä krapulamatskua jos ei muuten tarpeeksi masenna. ****(*)

Barwood: Warning Sign (tv) **

Fleming: Bad Dreams (tv) **



Wan: Saw (35 mm) ****

Ei aivan huippu, mutta piti hyvin otteessaan alusta loppuun. Esikuvien ilmeisyys ja pienet heitot logiikassa eivät pahemmin häirinneet, ja lopputvistin viimeinen puserrus onnistui jopa yllättämään.



Krawczyk: Taxi 2 (tv) ***

Mattei: Hell of the Living Dead (dvd)

Argento: Four Flies on Grey Velvet (dvd-r)

Martino: Violent Professionals, The (vhs)

Corman: Shame (tv)

– Kannatti katsoa jo pelkästään Shatnerin roolisuorituksen takia.

Fridell: Under ytan (tv)

– Väkevä ja hyvin toteutettu ruotsalainen draama huumeista, väkivallasta ja prostituutiosta pre Lilja-4-Ever.

Takashi Miike: "Gozu" (2003) – Miiken kenties paras elokuva näkemistäni. Upea ja hallitusti päähenkilön kautta esitettävä tarina mielisairaudesta, unimaisesta ja vainoharhaisesta subjektiivisesta maailmasta. Kaikki esiintyvä kehittää hiljalleen tunnelmaa ja päähenkilön sisäänpäin kutistuvaa todellisuutta: "yllätys" ajotien päässä, liian matala katto valkonaaman luona, vino kukkaruukku jne. Miike näyttäytyy entistä lahjakkaampana ohjaajana tämän myötä.

Luis Buñuel: "L'Age d'Or" (1930) – uskomattoman tuoreena säilynyt surrealismin ja purevan kritiikin voimannäyte. Tekopyhän kirkon, ylhäisön, ihmisen ja luonnon suhteita ja luonnottomuuksia auki repivä teema esitetään yksinkertaisesti miehen ja naisen päivän kautta. Loppujakso liittyen ikkuna-aukkoon ja suunnattomaan raivonpurkaukseen on aivan järjettömän upea ja mykistävä – harvassa ovat ne elokuvat jotka henk. koht. pistävät ja iskevät näin syvälle mieleen ja tajuntaan, katsomiskerran järjestysnumerosta riippumatta. Holy fuck.



Joseph Mangine: "Neon Maniacs" (1986) – typerä ja lapsellinen hirviötarina suurkaupungin yössä ja syrjäkaduilla. Tavanomaista typerämpiä teinejä ja nasta lopputappelu koulun juhlissa.



Douglas Grossman: "Raging Fury" (1989) – aika käsittämätön slasherintapainen, jossa todella vittumainen high school ‑kakrulauma kiusaa kiltin (ja ikävästi traumaattisen...) naisopettajansa hulluuden partaalle sillä seurauksella että *slasher-tarina on syntynyt.* Nämä kusipääkakarat ovat niin uskomattoman antaumuksellisesti mulkkuja, että voi vain kuvitella millaisia elokuvan tekijät ja käsikirjoittaja itse olivat/ovat.



Joku vitun idiootti: "Nightmare County" (1972) – kamalimpia vuosien varrella kaappiin kerääntyneen VHS-umpipaska/ongelmajätteen edustajia. Täysin onneton ja pystyyn kuollut pieni westernintapainen jossakin syrjäkylillä, jossa seurataan paikallisten vaalien ja satunnaisen murhaajan vaikutuksia juntteihin ja sheriffiin. Ei tästä voi oikein mitään sanoa, kun ei tämä ole mitään.



David Blyth: "Death Warmed Up" (1985) – tavallista räväkämmän alun ja ensimmäisen puoliskon omaava zombie/medical experiment ‑meininki muutamin mukavin goreheitoin. Moottoripyörätakaa-ajo kellariverkostossa on huippu ja ideana ilkeä.



James T. Flocker: "The Alien Encounters" (1979) – sympaattinen ja uskomattoman tosissaan tehty scifitarina Alaskan jylhissä maisemissa. Ideana pieni "ufopallo" joka tutkii maata ja seuraa henkilöitä on hauska ja toteutuskin yllättävän näppärä näin mitättömän budjetin elokuvassa.



Joseph Merhi: "Epitaph" (1987) – maailman surkein elokuvaohjaaja Merhi avautui kaikessa karmeudessaan perjantaiaamuna. On käsittämätöntä että joku on antanut rahaa herra Merhin käsikirjoitusten toteuttamiseen. 20 minuutin ajan typeriä ja vittumaisia hahmoja jaksoin seurata, mutta sitten huomasin ajattelevani jo täysin muita asioita ja havahtuvani välillä johonkin idioottimaiseen tapahtumaan ruudulla.



Zucker, Abrahams, Zucker: "Airplane!" (1980) – parhaimpia komedioita, uskomattoman onnistunut sekoitus parodiaa, genrekonventioiden sekoittelun kautta syntyvää kauhutunnelmaa ja loistavasti etenevää kerrontaa! Joka kerralla löytää jotain uutta ja entistäkin hullumpaa. Täydet pisteet aina vain.



Carlos Aured: "Blue Eyes of the Broken Doll" (1973) – espanjalainen giallo, jos näin voisi sanoa. Paul Naschy ja joukko aistillisia espanjattaria murhavyyhdin keskellä. Hyviä yksittäisiä jaksoja, tunnelmaa ja myös erityisen törkeää sleazea ja matalaotsaisuutta (porsas...) joka ei saa hetkeksikään unohtamaan elokuvan eksploitaatio-statusta. Loppukohtaus on absurdi ja traaginen, lähellä Mario Bavan visioita.



Vituttaa kun itselläni on käynnissä erään saastaisen VHS-kasan (josta yo. listassakin on pari näytettä) läpikatsominen ennen lopullista hävittämistä.

Kuvia menneeltä viikolta:

Jacques Tourneur: Night of the Demon

Mahtava avaus goottisarjalle. Edes demonin ulkomuoto ei pahemmin häirinnyt. ****



Paul Verhoeven: Basic Instinct

Kyllä tämä edelleen toimi, vaikkakaan ei enää niin hyvin kuin nuorempana. ****



Hiroshi Fukutomi: Locke the Superman (Chôjin Locke)

Tässäkö se oli vai puuttuiko vajaa tunti. Aivan sama, koska mitenkään kovin erikoinen tämä ei kuitenkaan ollut. **½



David Lowell Rich: Satan's School for Girls

Ei surkea, ei hyväkään. Kate Jackson oli tässä kyllä mielettömän kaunis. **½



Sergio Corbucci: Django

****



Alessandro Dominici: The Last Pistolero (L' Ultimo pistolero)

Aika mitäänsanomaton lyhäri Djangojulkaisun kakkoslevyllä. Jos Franco Nero joskus kuolee, niin tämä pitää katsoa samana päivänä. ***



Joe D'Amato: Death Smiled at Murder (La Morte ha sorriso all'assassino)

Varmaankin D'Amaton elokuvallisesti paras teos. ****



Michael Hugo: Hardgore

Jos yhdistää hc-pornon, halvat efektit ja goren niin ei voi mennä kovin paljon vikaan. Suosittelen. Tässä on elokuva, jolle mikä tahansa annettu pistemäärä on totuudenmukainen.



Ian Mune: What Becomes of the Broken Hearted?

Ei helvetti. Tarviiko sitä ykkösosan erinomaisuutta nyt näin innokkaasti pyydellä anteeksi? **



Florey/Santley: The Cocoanuts

Komedia oli hyvää, musiikki ja tanssiosiot olivat lähinnä tylsiä. ***½



Tom Shadyac: Bruce Almighty

Ei naurattanut edes krapulassa. **



Kenneth J. Hall: Linnea Quigley's Horror Workout

Linnea Quigleyn jumppavideo. Paljasta pintaa olisi saanut olla enemmän. **



Ataru Oikawa: Tomie

Melko viihdyttävä hiukan erilainen japanikauhuilu (perustuu sarjakuvaan). Jostakin syystä nyt tekisi mieli katsoa Uzumaki uudestaan. ***½



Teuvo Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit

Todella positiivinen yllätys. Joku elitisti voisi suositella mitkä Tulion leffat kannattaa katsoa, kun niitä nyt Teemalta näyttäisi tulevan. Tästä pidin. ***½



John Gilling: The Flesh and the Fiends

Erinomainen, jopa parempi kuin Night of the Demon. Cushing ja Pleasence loistivat. ****½

Melville:

Le Samouraï VHS

Täydellinen elokuva. Delonin Jef Costello on kylmin ja tunteettomin hahmo, jonka olen nähnyt. Bronsonkin Mestaritappajassa on tunteellinen höppänä häneen verrattuna. Naiskauneutta paremmasta päästä edustaa Nathalie Delon ja Cathy Rosier.



Cardiff: The Mercenaries VHS

Hieno yhdistelmä seikkailua ja sotaa. Sisältää loistavia vuorosanoja. Tässä ei ainakaan toistu Tarantinon vihaama kostoteema, että äijä horjahtaa, lyö päänsä ja kuolee. Peter Carstenin kapteeni Henlein on todella rakastettava henkilö.



Couvelaire: Michel Vaillant DVD



Park: Sympathy for Mr. Vengeance DVD

Ei yllä Memories of Murderin tasolle mutta siltikin on tod hyvä.



Verbinski: The Ring DVD

En ole varma menikö mulle jakeluun loppuhuipennus mutta sikäli, kun meni oli erittäin viihdyttävä. Englantilaiseksi Naomi Watts on harvinaisen viehättävä.



Shyamalan: The Village DVD

Ei ollut ennalta arvattava eikä missään nimessä huono. Jos antaisin pisteitä yhdestä viiteen, tämä saisi neljä.



Chabrol: Le Boucher DVD

Tunnelma ajoittain yhtä raskas ja piinaava, kuin Olkikoirissa. Loistava esimerkki miten pienillä puitteilla syntyy loistava elokuva.

Kolmen viikon saalis. Kiirettä pitää...

Ronny Yu: Freddy vs. Jason

Antonio Margheriti: And God Said to Cain…

Sergio Corbucci: Massacre At Grand Canyon

Sergio Corbucci: Ringo and His Golden Pistol

?: The Satanic Rites of Dracula

--> En ole koskaan ollut suuri Hammerin fani, mutta vanhemmassa tuotannossa on sentään jotain tyyliä. Satanic Rites of Draculassa ei ole muuta kuin Cushing ja Lee, jonka kohtalo on kaikessa älyttömyydessään elokuvan ainoa mielenjäävä jakso. **

Sergio Corbucci: Sonny & Jed

Sergio Corbucci: The Mercenary

Wu Kuo-Jen: Wu Tang VS. Ninja

--> Tässäpä kiitettävän älytön kung fu-kalkkuna, joka ansaitsee enemmänkin hehkutusta. Tarinassa on kaksi kilpailevaa kamppailutyyliä, joista toista edustava ukko saa pahasti selkäänsä heti lukukelvottomien alkutekstien jälkeen. Tappiosta tulistuneena mies marssii luolaan ja alkaa koskettelemaan sormenpäillään alttarilla olevaa puolialastonta naista. Toiminta saa miehen ihon muuttumaan punaiseksi (huono efekti, jossa väri nousee tasaisesti vartaloa pitkin) ja tekee hänestä ilmeisesti myös metallisen, tai ainakin aina jonkun häntä lyödessä kuuluu vain metallinen kolahdus. Voittamattomaksi muuttunut paha mestari hommaa puolelleen myös ninjoja, joita vastaan hyvikset joutuvat taistelemaan. Taisteluiden näyttävyyttä ohjaaja korostaa erivärisillä savupommeilla, joita räjäytellään lähes jokaisen joukkotappelun yhteydessä. Matseja muokataan näyttävämmiksi myös hidastuksilla ja nopeutuksilla ja monesti vielä niin, että heti kun nopeutus loppuu, hidastus alkaa. Näyttävää kuin mikä! Kaikki taistelut ovat melko verisiä ja lopussa otetaan käyttöön myös Lone Wolfeista tutut metrien verisuihkut. Ninjoista verettömästi kuolevat vain ne, jotka muuttuvat olkiukoiksi kuoltuaan(?) ja se hetken pelkissä alusvaatteissa hyppivä ninja, joka katoaa savupilveen ja muuttuu lentäväksi matoksi (!?) voidakseen jahdata sankareita. Maininnan ansaitsevat vielä ainakin väkinäisesti mukaan tungettu alastomuus (paha jätkä huvittaa itseään repimällä naiselta vaatteet päältä taikavoimillaan) sekä englanti dubbauksen älyttömyydet (kuollutta hyvisten johtajaa surraan monipuolisesti: ”Master! Master! Master! Master!”). Ei tämä älyttömyydessään esim. Warrior Against the Blind Swordsmanin tasolle yllä, mutta parempi tekninen toteutus tekee elokuvasta paljon viihdyttävämmän. ****

Dario Argento: Trauma

Kurt Voss: Baja

Lucio Fulci & Bruno Mattei: Zombi 3

Mamoru Oshii: Stray Dog: Kerberos Panzer Cops

Kenji Misumi: Razor: The Sword of Justice

--> Onko japanilainen samuraiexploitaatio seuraava suuri kulttigenre? Komissaario Razor (Shintaro ”Zatoichi” Katsu) tutkii rikoksia vanhassa Japanissa ja ”kuulustelee” rikoksiin liittyviä naisia kalullaan joka on niin suuri, että kaikki naiset tunnustavat Razorille rikoksensa saadakseen lisää. Sleazyn softcoren lisäksi tarjolla on myös karua väkivaltaa; nenä murskataan tohjoksi heti alkutekstien jälkeen ja myöhemmin nähdään Shogun Assassin-verisuihkujen lisäksi mm. kuinka Razor tunkee sormensa ninjan silmiin niin, että nämä poksahtavat verisenä mössönä kohti kameraa. Välillä ollaan jossain saunassa seuraamassa, kuinka Razor harjoittaa kuulusteluvälinettään hakkaamalla sitä puukepillä kovemmaksi. Liikuttavassa epilogissa Razor hirttää parantumattomasti sairaan miehen katon poikkiparruun tämän lasten toivomuksesta ja kutsuu sitten lapset sisään ihmettelemään katosta roikkuvaa ruumista: ”Hei, isänne taisi tehdä itsemurhan” Ei hyvää päivää, Katsu on päästään vialla ja vielä valtava egoisti! Jos elokuva ei monien muiden japanilaisten sleaze-eeposten tapaan esittäisi naisia pelkästään raiskattavaksi kelpaavina objekteina, voisi elokuvan hämärästä meiningistä jopa nauttia. **

Kenji Misumi: Razor 2: The Snare

--> Edellisen täysipäisempi jatko-osa. Katsu egotrippailee edelleen hyvin varustettuna Razorina, mutta nyt keskitytään enemmän juoneen kuin sekavaan (s)exploitaatioon. Ei tämäkään kyllä mitään kurosawaa ole, kahlehdittu naista hakataan bambukepillä, taisteluissa verta lentää litroittain jne. Misumin ohjauksessa on selvästi enemmän yritystä kuin ensimmäisessä osassa. ***

Jean Rollin: Two Orphan Vampires

Giuseppe Vari: Shoot the Living and Pray For the Dead

Guillermo Del Toro: Cronos

Dario Argento: The Card Player

--> Odotukset olivat olemattomat Argenton viimeisintä kohtaan, joten yllätys oli sitäkin positiivisempi; tämähän on oikeasti pätevä elokuva! Sleepless oli verisine murhineen Argentolta selvä yritys miellyttää vanhoja fanejaan, turha ja säälittävä vanhojen mestariteoksien uudelleenlämmittely. Ilmeisesti mies on itsekin ymmärtänyt virheensä ja lähtenyt The Card Playerin kohdalla tekemään täysin uutta elokuvaa, jossa ei ole minkäänlaisia viittauksia muihin elokuviin. Edes gorehoundeja ei ilahduteta, sillä kaikki murhat tapahtuvat kuvan ulkopuolella eikä verta näy kuin muutama pisara. Mahtaa harmittaa joitain, mutta itse olen pelkästään ilahtunut siitä että Argento osaa vielä tehdä uusiakin elokuvia. Juoni on varsin toimiva yhdistelmä poliisijännäriä ja perinteisempää gialloa. Alkupuolella elokuva on vielä aika arkisen näköinen mutta mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän kauniit maisemat, tyylikkäät värit ja näyttävät kamera-ajot saavat tilaa. Myös murhaajan ja poliisin välinen nettipokerin pelaaminen (jonka panoksena on murhaajan kaappaaman naisen henki) on jännittävää seurattavaa, vaikka monet nettiarvostelut ovatkin olleet toista mieltä. Välillä elokuva muistuttaa liikaa amerikkalaisia mainstream-trillereitä ja henkilöt ovat Argentolle tyypillisesti yksiulotteisia, mutta tylsät hetket ovat kuitenkin aika vähissä ja Claudio Simonetin loistava konemusiikki pitää elokuvaa pystyssä heikkoinakin hetkinä. Pahin moka on typerä ja mitäänsanomaton loppu ja sen jälkeen tuleva lyhyt kohtaus, jonka yhteyttä elokuvan juoneen en vieläkään pysty ymmärtämään. Joka tapauksessa kyseessä on paras Argento sitten Operan, ei mikään mestariteos mutta kuitenkin katsomisen arvoinen elokuva. Veikkaisin elokuvan saaman huonon vastaanoton johtuvan ainakin osittain siitä, etteivät Argenton ahdasmielisimmät fanit nyt vain halua ymmärtää elokuvaa, joka ei selvästi muistuta jotain ohjaajan aiempaa teosta. ***

Viikonloppuna tuli pidettyä pieni Steven Seagal-maratoni.

Seagal-asteikolla:



Andrew Davis: Nico *****

Täyttä rautaa. Torsoksi leikatttu suomikasetti yritti parhaansa mukaan pilata katselua, siinä onnistumatta.



Geoff Murphy: Under siege 2 ****½

Noin 20. katselukerta. Tätä tuli teininä katseltua vuokrakasetilta oikein urakalla. Nyt katselumuotona on onneksi DVD. Herkullisen väkivaltainen, eikä se, että puolet vuorosanoista osaan ulkoa, haittaa.



Dean Semler: Patriot *

Stevie ja intiaanit pelastavat maailman yrttiteen avulla. Paljon sentimentaalisuutta ja huonoa näyttelemistä. Väkivaltaisuudetkaan eivät auta, lopputuloksena paskaa perseestä.



Siu-Tung Ching: Belly of the beast ***½

Hauskaa kuraa. Näyttelijät ovat aika hirveitä, mutta onneksi tajuton väkivalta ja järjettömät kalkkunakohtaukset (esim. Stevie hyppää junan seinän läpi ja ampuu nuolia pituussuunnassa halki!) saavat unohtamaan pahimmat juonen ja näyttelijöiden kökköydet.



Lisäksi:



Louis Morneau: Retroactive ***

Alelaarin löytöjä. Joskus sieltäkin sattuu löytymään jotain hyvää.



Akira Kurosawa: Ran *****

Tres bon.



Albert Pyun: Sword & the sorcerer tai jotain sinne päin *

Kaikista näkemistäni umpipaskoista Pyun-leffoista huolimatta uskoin, että tämä olisi katsomiskelpoinen. Erehdyin.



Joku mitättömyys: National treasure *

Ensimmäisen 30 min. perusteella paskin Bruckheimer-leffa sitten Armageddonin. Puolen tunnin kohdalla marssin kotiin.

JaJa (26.1.2005 10:24)

Teuvo Tulio: Sellaisena kuin sinä minut halusit

Todella positiivinen yllätys. Joku elitisti voisi suositella mitkä Tulion leffat kannattaa katsoa, kun niitä nyt Teemalta näyttäisi tulevan.

Rakkauden risti, Levoton veri ja Sensuela nyt ainakin.

Norjassa liput olivat niin kalliita, että saalis jäi erittäin pieneksi.

Mike Leigh: Vera Drake ****+

Leigh-setä oli paikalla puhumassa. Elokuva oli todella hyvä. Olen hieman hämmentynyt, että näinkin selvästi liberaalilla Britti-maalilla leimattu elokuva löysi tiensä Oscar-ehdokkaaksi.



Fridrikson: Niceland *** +

Tarkoituksellisesti naivi tarina masennuksesta.



ei kiinnosta: Tang Poetry *

Ala-arvoista halvalla tehtyä taidehaahuilua. Nukuin.



Alvaro Velarde: El Destino no tiene favoritos ***

Loppupeleissä todella käsittämätön elokuva. Välillä nauroin katketakseni, välillä tylsistyin pahasti. Yliampuvaa näyttelemistä, saippua-parodiaa, melodraama-parodiaa... Jotenkin perverssillä tavalla tämä toimi.



Pablo Trapero: Familia rodante ***+

Tämä on jälleen näitä Eteläisemmän Amerikan "maanläheisiä" ja "elämänmakuisia" elokuvia. Ei mitään ihmeellistä. Mutta kerronta luisuu liukkaasti tyylillä.

Takahata:

Panda Go Panda! (DVD)



Garrone: Ilmojen haukat (VHS), Huolella tehty agenttitrilleri/ sotaleffa. Muuten peruskamaa. **1/2



DeMartino: Här kommer vi (VHS), Providenza II. Aika huikeaa meininkiä. Jonkinlainen spagujen Diabolik (Vaikkei ihan yhtä hyvä), mistä sais ykkösosan? ****



Martino: Tappotuulella (VHS), Toimiva komediaspagu. Lee van Cleef & Lollobrigida huippuvedossa. Tavanomainen juoni, toimiva henkilökemia. Erikoiset musat... ***



Barboni: Turpiin vaan ja tuplaten (VHS), yllättävän toimiva Hill& Spencer 80's komedia. Hauskempi kuin pelkäsin. **1/2



Carnimeo: Nimeni on Hallelujah! (VHS), Periaatteessa kaikki kohdallaan, Carnimeo, Hilton, Star Video (n. 2.35:1!), mutta kun ei niin ei. Sekavan ja innoton spagukohellus. Paranee hieman loppua kohti. **



von Borsody: Liane (VHS), Avuton tarzan- rip off. Lopussa menee hieman jo kohti Sohon kyttyräselkää. OK- viihdettä 50's naiviutensa kautta. Ihan mukava erikoisuutena. **



Kurosawa: 7 samuraita (Leffassa), onhan tuo aika ylittämätön lajissaan. Vaiks Yojimbo on edelleen parempi. *****



Sitäpaitsi: Sensuela on varmasti top-5 paskimmat leffat ever. Ei voi suositella kuin kovimmille kalkkunisteille.

Kurosawa: Vaiks Yojimbo on edelleen parempi. *****

Eipäs muuten ole. <_< Tätä tankataan seuraavissa bileissä.

sorsimus (27.1.2005 14:07)

Sitäpaitsi: Sensuela on varmasti top-5 paskimmat leffat ever. Ei voi suositella kuin kovimmille kalkkunisteille.

Heh. Vaikka Sensuelassa on miljoona asiaa mennyt pieleen, se suorastaan hehkuu ja huutaa sellaista tunteen paloa ettei paremmasta väliä. Sensuela kertoo enemmän tekijästään, hänen katkeruudestaan ja elokuvakäsityksestään, kuin siitä, mistä se elokuvana on kertovinaan. Sekin riittää kun anti on noin vahvaa. Ja kuvat ovat mielettömiä, myös mielettömän komeita.

Sensuela on ehdottomasti "ei voi uskoa ennen kuin itse näkee" ‑kategorian hienoimpia tapauksia. Horjumattomalla näkemyksellä kaikki päin persettä mutta tyylillä. Ja kuten Kinnunen jo totesi, kuvat ovat komeita, esimerkkinä vaikkapa alkutekstien lumiset tunturit, jotka näyttävät maisemapostikortista repäistyiltä mutta toimivat siitä huolimatta upeasti. Kalkkunanakaan tuo ei ole suinkaan huonoimmasta tai ainakaan tylsimmästä päästä.

Sensuelaa saa odottaa näköjään 2.5. saakka. No, toivottavasti se on sen arvoista.