Mitä elitistit katsovat?

Kiire viikko, sunnuntaina pari parodiaa:

I'm Gonna Git You Sucka!

Ihan hauska. Vaatii kyllä, että bläkkäreitä on katsonut. Tissit.



Naked Gun 2 1/2 Smell of Fear

Ihan samaa tasoa ykkösen kanssa. Tässäkin huomasin nyt n. 10 kerralla vitsin, joka on aikaisemmin mennyt aina ohi.

Terrence Malick :

The Thin Red Line (1998) dvd *****

Uusintakatselu.Upea ja hyvin poikkeuksellinen sotaelokuva. Runoutta audiovisuaalisessa muodossa. Ihan käsittämätön tähtikaarti kyllä tässä. Lähes jokainen kuvassa vilahtava yhden repliikin hahmokin on ”joku”. Kaikki ovat varmaan halunneet näytellä suurin piirtein ilmaiseksi Malickin elokuvassa. Tavallaan ehkä toi jatkuva starojen bongailu hieman vie tehojakin leffalta. Visuaalisesti yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista.



Ang Lee : HOMOFILMI (2005) 35mm ****

Kaunis ja koskettava elokuva. Lähes kaiken hypensä arvoinen. Kovia sällejä kyllä nuo lehmipojat, eivät tartte liukasteita tai mitään. Ja vielä kaikkien niiden papujen jälkeen…

Eipä ole hyvin mennyt viimeaikoina:

David O. Russell: Three Kings (1999)



Toinen katselukerta ja mtv3:n tuttuun tapaan väärässä kuvasuhteessa. Keskivertoa parempi persianlahti/toiminta/seikkailuelokuva. Marky Markista tulee tietysti plussaa.



Pekka Karjalainen: Kummelin Jackpot (2006)



No eipä kamalasti naurattanut. Varsinainen elokuvan juonikin lähti käyntiin vasta viimeisen vartin aikana. Kai joku 10-vuotias kuitenkin tästä jotain saa. Silvennoisen roolihahmo oli ihan hyvin kirjoitettu, muut oli jotain halpoja kopioita vanhoista kummeleista. Jesseilyä ja korrektia kikkelöintiä. Eih. Eih. Eih.



Vsevolod Pudovkin: Mat (1926)



Erinomainen, etenkin leikkaus loistavaa.

kerro k-mikko piruuttas tuo vitsi esim. spoiler-tagin avulla ettei kukaan häiriinny? Kiinnostaa tietää mikä vitsi on kyseessä, itsekin diggaan Naked Gun ‑sarjaa ja todellakin joka kerta tuntuu löytyvän jotain uutta.

~



Waters: "Female Trouble" (1974) – äärimmäinen ja ansaittu vittuilu kaikille pinnallisen kauneuden, viihdeteollisuuden ja kiiltokuvamedian persoonattomille kasvoille. Unohtumattomimpiin hahmoihin lukeutuvat täti Ida, joka yrittää käännyttää hippimäistä sukulaispoikaansa homoksi sekä tietenkin Divine, joka tekee elämänsä virheen puskiessaan kakrun maailmaan. Useiden eri aikatasojen myötä ohjaajanero erittelee kaikkea sitä tekopyhyyttä, jota näkee ihmisten arvomaailmoissa ja toimissa. Aivan todella mahtavaa vittuilua.



Moore: "Fahrenheit 9/11" (2004) – läpi pitkän kestonsa Mooren kertojaäänellä eteenpäin jyrätty dokumentti sisältää Bowling for Columbinen tavoin paljastavia haastatteluja, jonkin verran huumoria ja tehokasta ajoitusta kriittisimpien tapahtumien ja kuvien käytössä. Paljon ainutlaatuista materiaalia, jota Moore käsittelee hillityllä taidollaan. Silti Columbinen kantava ja verraton huumori kritisoitavan tosielämän kusipäisyyden keskellä on vielä ainutlaatuisempaa.



Carnimeo: "Buon funerale, amigos!... paga Sartana" (1970) – hyvännäköinen ja asiallisesti rytmitetty western, jossa kolkon karismaattinen jugoslavialaissyntyinen Gianni Garko. Liekehtivän puutalon taustalla näkyvä alkutekstijakso on spagettien hienoimpia, samoin Bruno Nicolain musiikki miellyttää suuresti. Huumori on vähäistä ja vinoa, toimii rakennetussa karun väkivaltaisessa maailmassa, johon tämä spagu monien muiden tavoin sijoittuu.



Boorman: "Exorcist II: The Heretic" (1977) – yllättävän asiallinen ja tunnelmallinen jatko-osa, jossa ei niin vanhoillista sävyä kuin alkuperäisessä. Juonessa on joitain huvittavia hetkiä (telepatia-masiina), mutta kauhukohtaukset ovat rauhallisuudessaan uhkaavia ja painostavia. Kerrankin ensimmäisen elokuvan kohtauksia kierrätetään hyvin ja taidolla, ei 1:1 toistolla. Ilmalentokuvat ovat hienoja kuin Kubrickin Hohdossa. Lisäksi jatkis on rytmitetty oivallisesti mikä tekee seuraamisesta entistä helpompaa; loppua kohden syntyy jo kiitettävän infernaalinen tunnelma ilman halpoja shokkikeinoja. Jos elokuvassa on näin paljon heinäsirkkoja ja ilkeitä lähikuvia niistä, ei elokuva voi olla aivan turha. Hyvä esimerkki siitä miten taitava ohjaaja voi synnyttää tuoreen vision jatko-osan käsikirjoituksesta.



Emmerich: "The Patriot" (2000) – muutama tehokas ja terävä kohtaus (mm. tykinkuula), josta pisteet ohjaajalle, joka kuitenkin teki projektista juuri sellaisen kuin nimi antaa ymmärtää. Teknisesti moitteeton palkkaa nostavien ammattimiesten spektaakkeli, jossa häikäilemättömästi korostetaan ameriikan suuruutta ja terveyttä historian vaiheilla. Tätä katsoessa tulee ahdistava olo niistä ihmisistä, joille elokuva parhaimmillaan on tätä: kalliita lavasteita, taistelukohtauksia, aidontuntuisia digitehosteita, perinteinen ja totaalisen yllätyksetön juonikulku sankarista, jonka tekoja ei tarvitse sen syvemmin ajatella tai suhteuttaa koska hän on hyvä ja hän rukoilee. Patrioottinen päähenkilö Gibson on niin vastenmielinen kuin voi kuvitella, kaikki teot ovat sallittuja ja kaikki on etenkin mahdollista, kun perhettä uhataan paskamaisten valloittajien taholta. Juoni ei juuri eroa b-actionista paskimmillaan, ja IMDb:n historiagurujen kommentteja erinäisistä historian vääristämisistä on mukava lukea. Käsikirjoittaja Rodat on ängennyt mukaan samalla lailla militaristis-uskonnollista niljaa kuin Sotamies Ryaniinsa. Mel Gibson rukoilemassa kirkossa tai kirmaamassa tähtilipun kanssa tantereella on aivan helvetin naurettava näky, pellestä saisi avatareja siinä missä jostain Steven Seagalista.



Deodato: "Washing Machine" (1993) – aika väsynyt ja sekava murhamysteeri kolmesta sähäkästä sisaruksesta ja mahdollisesta murhasta. Eksoottisia näyttelijöitä löytyi Italiaa ylempää Euroopasta kuten Puolasta ja Unkarista. Elokuvan nimellä ei juuri painokasta täyttymystä ole, odotin jotain pöhköä tappajapesukonetta, mutta elokuvan nimi voisi yhtä hyvin olla esim. "Fucked up bitches", "Love-making in the nocturnal blue light", "What a great ass" tai "Don't trust the ponytailed guy." Kyseessä siis soft-tason "erotiikkaa" ja valaisinkalustolla leikkivää giallonkaltaista. Muutama haahuilukohta jo naurattaa, Deodato ei hallitse francoismia. Vastaavasti lopun unikohtaus on hyvä. Claudio Simonettin musiikki on todella hyvä ja tuo mieleen italoiden helmet.



Paolella: "Le Monache di Sant'Arcangelo" (1973) – vakavasävyinen ja tunnelmallinen nunnaelokuva, jossa asiat on liitetty yhteen vakuuttavalla tavalla. Vakavasävyisyys ja rauhallisuus eivät ole sitä lievää puisevuutta kuin esimerkiksi E. Viscontin Monzan nunnassa, vaan hyvin kirjoitetut hahmot ja hyvin kuvattu nunnaluostarin/kirkon henkinen ilmapiiri tuovat paljon lihaa tuon rauhallisuuden ympärille. Hienoa kuvausta, upeat ja värikkäät lavasteet sekä muutama aivan törkeän hieno leikkaus, joka kelpaisi kelle tahansa Resnaislle tai Saylesille. Kerrankin nunnaluostarin julmuudet on ajoitettu henkisen ilmapiirin kanssa niin, että ne tuntuvat joltain, ne eivät toimi pelkkänä eksploitaationa, jolla yritetään kannatella koko sataminuuttinen alusta loppuun. Päätöskohtaus on tuskaisa ja pelottava, kirkkoa ja uskonnollista tekopyhyyttä vastaan harva nunsploitaatio iskee näin kouraisevasti. Pasolini tulee pakostakin mieleen. Paras näkemäni nunsploitaatio, joka pesee melko ansiokkaan Flaviankin.



Iida: "Another Heaven" (2000) – Ringu 2:sen ohjaajan ylipitkä (132min) yliluonnollinen sarjamurhaajakauhu, jossa hymyilyttävää "kritiikkiä" television ja median väkivaltaisuudesta ja tämän psyykeitä korruptoivasta vaikutuksesta. Tietenkin elokuvassa on hyviäkin hetkiä ja drlambmainen ääriepäkorrekti "huumori" nostaa elokuvaa aina astetta siedettävämmäksi tavanomaisen jäykistelyn joukosta. Elokuva jota olisi mahdoton seurata väsyneenä.



Kurosawa: "Sanshiro Sugata II" (1945) – judosaagan ensimmäisen osan tavoin kuvaus japanilaisesta taistelulajista ja sen kunniallisista periaatteista. Ottaen huomioon elokuvan synnyn kansallisen identiteettihädän keskellä on lopputulos hyvinkin onnistunut ja alleviivattua pahis-osoittelua amerikkalaisten nyrkkeilijöiden suuntaan langetetaan vain minimaalisesti. Ensiohjaus Sanshiro Sugatan (1943) lopputaistelu osoitti nuoren ohjaajan käsityksiä visuaalisuudesta, ja jatko-osan kliimaksi tapahtuu myös vakuuttavissa maisemissa. Kurosawan filmografian ainoa heikko lenkki on toinen elokuva The Most Beautiful (1944), joka on militaristista ja patrioottista propagandaa. Sugata II on sitä vain etäisesti.



Kim: "Into the Mirror" (2003) – korealaista peilikauhua jossa yliluonnollinen/epäuskottava juoni ei nouse niin vallitsevaksi että se veisi tehoja hyviltä pelkokohtauksilta. Peilissä ei myöskään sorruta naurettavaan tietokone-efektien viljelyyn Pang-veljesten muuten ansiokkaan The Eyen tavoin. Peileistä rakennetaan muutamia pirullisesti todellisuutta vääristäviä kauhukohtauksia, sekä hissikohtaus on melkein yhtä hyvä kuin The Eyessä. Tunnelmaa voisi verrata ehkä amerikkalaiseen Candymaniin. Pitkä kestokaan ei juuri haittaa, sillä hahmot sekä tavaratalomiljöö ovat onnistuneesti kirjoitettuja. Kaukoitäkauhu onnistui jälleen.



+ lyhärit:



Mullan: Fridge (1995) – white trash ‑slummiin sijoittuva lyhäri kohtalokkaasta pakastinarkusta. Mieleen tulee hieman Los Olvidados, mikä on tietenkin saavutus: alussa ympäristön henkinen ja fyysinen saastaisuus vakiintuu viemäritasolla elävän pultsarihahmon kautta. Brittimurre on lähes mahdotonta ymmärtää ilman tekstejä. Mustavalkokuvaus sopii hyvin paskaiseen maailmaan, jossa hahmot yrittävät voittaa itsensä.



Godard: "Charlotte et Véronique, ou Tous les garçons s'appellent Patrick" (1959) – Rohmerin kirjoittama parikymmentäminuuttinen tarina kahdesta ranskattaresta on iloinen ja dialogin voimalla etenevä ohjaajan varhainen tyylitunnustelu.

Dark City

Mahtava

*****

Lone Wolf McQuade

Chuck Norris on saatanan kova jätkä

***

Night of the Demons

Paska ja pettymys

**

Re-Animator

Loistava

****½

Tragic Hero

Tylsä ja paska honkkari

**

Terminator 2 – Judgement Day

Täydellinen

*****

Twitch of the Death Nerve

Monipuolista murhausta

****

Army of Darkness

Astetta parempi fantasiaseikkailu

****½

Evil Dead 2

Groovy

****

Naked Gun tsoukit: ykkösessä en ollut aiemmin huomannut, että

kakkosessa en muista tajunneeni niinkin yksinkertaista juttua, kuin





Saas nähdä, mitä huomaan kolmosessa, kun eiköhän se tule lähiaikoina katsottua.

KCrimso ( 27.2.2006 20:02)

Terrence Malick : The Thin Red Line (1998) dvd *****

Uusintakatselu.Upea ja hyvin poikkeuksellinen sotaelokuva. Runoutta audiovisuaalisessa muodossa. Ihan käsittämätön tähtikaarti kyllä tässä. Lähes jokainen kuvassa vilahtava yhden repliikin hahmokin on ”joku”. Kaikki ovat varmaan halunneet näytellä suurin piirtein ilmaiseksi Malickin elokuvassa. Tavallaan ehkä toi jatkuva starojen bongailu hieman vie tehojakin leffalta. Visuaalisesti yksi kaikkien aikojen hienoimmista elokuvista.

Hienoa, että joku osaa arvostaa, mutta noista staroista sen verran, että esim. Clooney oli muistaakseni jokseenkin tuohtunut nähdässään, että (kaiketi) useiden päivien kuvauksista lopulliseen elokuvaan oli mahtunut vain yksi kohtaus. Jos luet lopputekstien kiitos osastoa, niin siellä on aikalailla lisää nimekkäitä näyttelijöitä, jotka eivät esiinny elokuvassa lainkaan.



TTRL:sta on huhuiltu olevan olemassa 5 tunnin työstöversio, joka ei varsinaisesti tunnu mahdottomalta. Myös joitain epämääräisiä huhuja kuului, että The New Worldistä olisi tulossa 4 tunnin versio dvd:lle. Kumpaakaan tuskin kukaan näkee, koska ilmeisesti Malick viilaa monien muiden perfektionistien (Lynch, Kubrick, Wong...) tavoin leffoja viimeiseen asti ja sen jälkeen jättää ne rauhaan.

Evil Lips Robber ( 26.2.2006 20:53)

T. Rama Rao : Inquilaab ***



Ei ihan aiemmin nähty JUNGin veroinen mutta hyvää roskaa kumminkin. ”Disco Disco” – tanssinumero oli jotain sanoinkuvaamatonta ja pääministeri Bachchanin radikaali veto virkaanastujaispäivänä (

Spoileri

tyyppi ampuu koko muun hallituksen salkusta ottamallaan konepistoolilla

) on hieno loppuratkaisu.

Hah se loppu on kyllä mieletön, samoin psykeelinen kohtaus, jossa Amitabhia repivät omantunnon ristiriidat visualisoidaan aika öh hienovaraisesti. Jos toi "Disco Disco" iski, niin suosittelen B. Subhashin leffoja Dance Dance ja Disco Dancer, jotka ottavat kaiken irti vallinneesta diskohuumasta. Kummassakin kikkailee suursuosikkini Mithun Chakraborty. Dance Dance tosin jäi mulla kesken kun dvd on niin heikossa hapessa ettei jaksa enää pyöriä lainkaan X_x



JUNG on kyllä pakko nähdä.. hitto kun ei ole enää oikein aikaa katsoa näin pitkiä leffoja.

(The Lukewarm.) ( 28.2.2006 00:07)

Clooney oli muistaakseni jokseenkin tuohtunut nähdässään, että (kaiketi) useiden päivien kuvauksista lopulliseen elokuvaan oli mahtunut vain yksi kohtaus.

Joo, Clooney on muistaakseni sanonut että olisi mieluummin tullut leikatuksi kokonaan pois elokuvasta sen sijaan että nyt jäi roikkumaan yhteen kohtaukseen. Etenkin kun markkinoinnissä Clooneyn nimeä kuitenkin kai jonkin verran käytettiin.

Marienbad ( 27.2.2006 22:44)

Boorman: "Exorcist II: The Heretic" (1977) – yllättävän asiallinen ja tunnelmallinen jatko-osa, jossa ei niin vanhoillista sävyä kuin alkuperäisessä. Juonessa on joitain huvittavia hetkiä (telepatia-masiina), mutta kauhukohtaukset ovat rauhallisuudessaan uhkaavia ja painostavia. Kerrankin ensimmäisen elokuvan kohtauksia kierrätetään hyvin ja taidolla, ei 1:1 toistolla. Ilmalentokuvat ovat hienoja kuin Kubrickin Hohdossa. Lisäksi jatkis on rytmitetty oivallisesti mikä tekee seuraamisesta entistä helpompaa; loppua kohden syntyy jo kiitettävän infernaalinen tunnelma ilman halpoja shokkikeinoja. Jos elokuvassa on näin paljon heinäsirkkoja ja ilkeitä lähikuvia niistä, ei elokuva voi olla aivan turha. Hyvä esimerkki siitä miten taitava ohjaaja voi synnyttää tuoreen vision jatko-osan käsikirjoituksesta.

Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun näen jonkun oikeasti kehuvan tätä elokuvaa.



k-mikon innoittamana pitäisi varmaan itsekin tsekata uudestaan Drebinit, ihan ton juustohomman takia.

(The Lukewarm.) ( 28.2.2006 02:07)

Myös joitain epämääräisiä huhuja kuului, että The New Worldistä olisi tulossa 4 tunnin versio dvd:lle.

Tuottaja Green ainakin sanoi näin.

Teatteri:

V for Vendetta



*** 1/2



Romance & Cigarettes



John Turturron kirjoituksessa ja ohjauksessa on havaittavissa miehen roolitöissä päällimmäisenä jylläävää neuroottisuutta. Tämä ei johda kovin hyvin rullaavaan tai tasapainoiseen elokuvaan, mutta Romance & Cigarettes-musikaalin katsoo katsoo pääosin mielellään läpi, joskin lähinnä Kate Winslettin ja etenkin Christopher Walkenin takia. Nauroin lähes koko ajan joka kohtauksessa, jossa Walken esiintyy. Jonkun pitäisi tehdä kaksituntinen elokuva, jossa ei ole muuta kuin Walken tanssimassa ja laulamassa. No ehkä sinne mahtuisi pari monologiakin sekaan.



** 1/2



Frozen



Artisokkaa. Menettelevä melankolinen elokuva, jossa Shirley Henderson suree ja koettaa selvittää kaksi vuotta aiemmin kadonneen siskonsa mysteeristä tapausta. Kuitenkin liian vaisu ja haahuileva, lopussa sekoitetaan pakkaa heittäytymällä mystiseksi, mutta ei mitenkään elämää suuremmalla otteella.



** 1/2



Me and You and Everyone We Know



Myös artisokkaa. Todella piristävä.



****



La grand cérémonial



Ei oikein viitsi sanoa mitään sen tuomitsevampaa kun nuokuin ekan tunnin jälkeen aika tehokkaasti jotain 25 minuuttia hämärässä unen ja valveen sekatilassa. Iski totaalinen väsymys. Arrabal taas oidipaalisissa maisemissa, ei kyllä eka tuntikaan mitenkään mukaansa temmannut.



Dvd:



Bram Stoker´s Way of the Vampire



Niin haastava elokuva, että se vaati kaksi ohjaajaa. Ehkä toinen halusi kuvata vain päivällä ja toinen yöllä kertomatta toisilleen, ja siksi yhdessä kohtaa nähdään noin kuusi peräkkäistä päivä/yö-vaihtelua. Idioottimaisuudet ja epäuskottavuudet eivät lopu tuohon, mutta mielenkiinto loppuu – etenkin kun äänityöt on tehty niin päin persettä ettei meinaa millään kuulla mitä poppoo horisee. Umpipaska. En odottanut mitään muuta, enkä keksi mitään syytä puolustaakseni taas elämäni tuhlaamista tämä parissa, mutta umpipaska. Kanteen photoshopattu nakertajalepakkoölliäinen ei esiinny itse elokuvassa, sääli.



*



40-Year Old Virgin



Tässä on ainekset hyvään elokuvaan, mutta lopputulos tuntuu kahden tunnin ja seitsemän minuutin kestollaan melkeinpä eeppiseltä minisarjalta. Kansi hehkuttaa "17 lisäminuuttia!", mutta se on enemmänkin varoitus. Olisi pitänyt nähdä teatteriversio, materiaali ja näyttelijät ovat ihan jees, mutta ei tällainen elokuva VOI kestää näin kauan. 40 minuuttia helvettiin ja heti niin naurutkin voisivat ruokkia toisiaan eikä tulisi monen minuutin pausseja niiden väliin. Haluan superdvd-julkaisuja, jotka ovat lyhyempiä kuin teatteriversiot. Pirates of the Caribbean, vihdoinkin koko ajan viihdyttävänä, King Kong tiukkana pakettina, Attack of the Clones ilman...äh. Niin.



** 1/2



The Fog



Carpenterin, ei uusi versio (joka tuskin voi ainakaan kovin paljon huonompi olla). Olisi kaiketi pitänyt katsoa kerran lapsena eikä sitten enää ikinä, niin olisi edes hyvät hämärät muistot.

Rakenne on aivan perseestä, ensin näytetään katsojalle mikä tappaa ihmisiä ja sitten seuraavat 45 minuuttia seurataan hajanaisen poppoon yrityksiä selvittää mistä on kyse. Jännitys on todella huipussaan, kyllä.

Ikään kuin tämä ei jo riittäisi, löytää juoppopappi (pitää olla joku persoonallisuus) kirjan jossa kerrotaan koko taustatarina, muttei viitsi lukea sitä loppuun ennen kliimaksia, tai edes tutkia koloa josta se löytyi. Enter deus ex machina. hahmoilla ei ole mitään muuta motivaatiota kuin selvitä hengissä, mutta kun intensiteetti on vähän sama kuin odottaisi juuston sulamista uunissa niin eipä tämäkään jaksa kiinnostaa. Usvahaamuissakaan ei ole pahemmin järkeä; jos ne kerran tekevät tätä säännöllisesti, luulisi jonkun huomanneen jo "vähän" aiemmin jotain merkillistä tässä tappavassa sumussa joka tulee aina kerran vuodessa. Kyllä Carpenter osasi tunkea kätensä paskaan jo aikapäiviä sitten.

Nyt itse asiassa odotan remakea lievällä mielenkiinnolla, toivottavasti se on edes hauskalla tavalla huono.



**

Ilja Rautsi ( 28.2.2006 13:00)

The Fog



Carpenterin, ei uusi versio (joka tuskin voi ainakaan kovin paljon huonompi olla). Olisi kaiketi pitänyt katsoa kerran lapsena eikä sitten enää ikinä, niin olisi edes hyvät hämärät muistot.

Rakenne on aivan perseestä, ensin näytetään katsojalle mikä tappaa ihmisiä ja sitten seuraavat 45 minuuttia seurataan hajanaisen poppoon yrityksiä selvittää mistä on kyse. Jännitys on todella huipussaan, kyllä.

Ikään kuin tämä ei jo riittäisi, löytää juoppopappi (pitää olla joku persoonallisuus) kirjan jossa kerrotaan koko taustatarina, muttei viitsi lukea sitä loppuun ennen kliimaksia, tai edes tutkia koloa josta se löytyi. Enter deus ex machina. hahmoilla ei ole mitään muuta motivaatiota kuin selvitä hengissä, mutta kun intensiteetti on vähän sama kuin odottaisi juuston sulamista uunissa niin eipä tämäkään jaksa kiinnostaa. Usvahaamuissakaan ei ole pahemmin järkeä; jos ne kerran tekevät tätä säännöllisesti, luulisi jonkun huomanneen jo "vähän" aiemmin jotain merkillistä tässä tappavassa sumussa joka tulee aina kerran

Arvio osuisi varmaan nappiin jos Usva olisi elokuva, jonka ainoa olennainen taso on juoni, sen rakenne ja uskottavuus (sisäinen tai realistinen). Elokuva tekee kuitenkin johdantojaksoissa selväksi, että kyse on unen ja nuotiotarinan välillä liikkuvasta fiilistelystä. Tässä suhteessa Usva voisi olla paljonkin huonompi, vaikka tunnelma ei tietenkään tartu kaikkiin katsojiin. Tulee mieleen vanhat Hohdon jenkkiarviot, joiden mukaan elokuva on lähinnä parin tunnin kooste erilaisia mokia – usein ihan perusteltua narinaa, mutta menee silti tietyllä tavalla ohi.

Ilja Rautsi ( 28.2.2006 11:00)

Usvahaamuissakaan ei ole pahemmin järkeä; jos ne kerran tekevät tätä säännöllisesti, luulisi jonkun huomanneen jo "vähän" aiemmin jotain merkillistä tässä tappavassa sumussa joka tulee aina kerran vuodessa.

Jaa että joka vuosi?



Deray: Flic Story (teatteri) **½

Vaikutti hyvältä paperilla, mutta paljastui aika keskinkertaiseksi. Jännitystä on niukalti ja loppuratkaisu on pitkällisen petaamisen jälkeen aika veltto, mikä voisi mennä pohjana olevien tositapahtumien autenttisen toisintamisen piikkiin. Epilogi on tosiaan aika erikoinen veto, mistä Sorsimuskin huomautti. Delonin ketjupolttamisesta ja katolla hyppimisesta irtosi sentään vähän hupia.



Pudovkin: Mat (teatteri) ****

Kohtausten huippuunsa viritetty lataus ja kuvakerronnan loistokkuus tekevät Äidistä montaasin juhlaa, mutta tarinasta en suuremmin perustanut.



+ Hill Street Bluesia dvd:ltä (*****)

Humphrey Bogart ( 28.2.2006 10:40)

Marienbad ( 27.2.2006 22:44)

Boorman: "Exorcist II: The Heretic" (1977) – yllättävän asiallinen ja tunnelmallinen jatko-osa, jossa ei niin vanhoillista sävyä kuin alkuperäisessä. Juonessa on joitain huvittavia hetkiä (telepatia-masiina), mutta kauhukohtaukset ovat rauhallisuudessaan uhkaavia ja painostavia. Kerrankin ensimmäisen elokuvan kohtauksia kierrätetään hyvin ja taidolla, ei 1:1 toistolla. Ilmalentokuvat ovat hienoja kuin Kubrickin Hohdossa. Lisäksi jatkis on rytmitetty oivallisesti mikä tekee seuraamisesta entistä helpompaa; loppua kohden syntyy jo kiitettävän infernaalinen tunnelma ilman halpoja shokkikeinoja. Jos elokuvassa on näin paljon heinäsirkkoja ja ilkeitä lähikuvia niistä, ei elokuva voi olla aivan turha. Hyvä esimerkki siitä miten taitava ohjaaja voi synnyttää tuoreen vision jatko-osan käsikirjoituksesta.

Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun näen jonkun oikeasti kehuvan tätä elokuvaa.

Harvoin kauhuleffan jatko-osassa on moista miehitystä, ja odotukset olivat korkealla kun tämä joskus telkkarista tuli. Yllätys oli melkoinen: koko porukkahan on ollut ilmiselvästi kaatokännissä koko tuotannon läpi, Burtonista tämä oli (jälleen kerran) todettavissa ruudullakin. Käsikirjoittaja on varmaan katkolla vieläkin.



Ensijärkytyksestä selvittyäni oikaisin näkökulmaani ja lopulta jollain sairaalla tavaalla ihastuinkin.



Somerharjun huoltoasemalla tätä myytiin vitosella, harmittaa etten tajunnut ostaa...