Mitä elitistit katsovat?

MiR 13.12.2003 21:43

Taas on ollut hyvää aikaa käydä läpi Bondeja aikajärjestykessä, ja nyt ollaankin jo edetty 70-luvun taitteeseen asti.





James Bond: Diamonds Are Forever **½

Kun edellinen Bond OHMSS otti kunnolla keulaan etenkin kaupallisesti ryhtyi tuottajaporras juoksemaan ympyrää ja heiluttamaan käsiään. Connery takaisin remmiin vaikka ukko oli jo selvästi rooliin yli-ikäinen ja ylipainoinen. Joppoti-joo, juoni on taas yhtä viitta-ja-tikari vääntöä ja Blofeldin jatkuvaan mukana oloon alkaa kyllästymään. Heikoimpia esityksiä koko sarjassa.



James Bond: Live And Let Die ****

Viimein ne uudistusten tuulet sitten puhalsivat tännekin ja uudeksi Bondiksi napattiin Mr Moore. Viisas valinta kaikin puolin, sillä miehessä on karismaa joka peittää dialogin hetkittäisen notkahtelun. Hyvä ja tuore juoni joka avaa aivan uusia ovia tästäkin hahmosta. Yaphet Kotto pahiksena on aivan dynamiittia ja Seymour Solitairena on myös onnistunut valinta.
Martin 15.12.2003 08:11

Oli ihan hyvä viikko.





Young: Salainen agentti 007 ja Tohtori Ei (tv)

Margheriti: Joko invoca Dio... e muori (dvd)

Paris (aka Metzger): The Opening of Misty Beethoven (dvd)

Jacopetti & Prosperi: Addio Zio Tom (dvd)

Jacopetti & Prosperi & Cavara: La Donna del Mondo (dvd)

Clark: Bully (dvd)

Frankenheimer: Reindeer Games (tv)



Viikon huippukohta oli ehdottomasti Addio Zio Tom, jonka näin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Liittyi samantien elokuvien joukkoon, jotka on pakko nähdä kankaalta edes kerran elämässä. Viikon pahin pettymys oli samojen tekijöiden Women of the World, jossa jouduin turvautumaan välillä pikakelaukseen (väsymyksellä oli osuutta asiaan).



Mainitaan nyt vielä Margheritin spagun saksalaisen X-Rated lafkan julkaiseman dvd:n kakkoslevyllä olleet 1h 55 minuuttia spagujen trailereita (90% englanniksi ja 10% saksaksi), jotka tuli katsottua yhdellä istumisella suoraan leffan perään. Viimeisimpien joukossa oli tosin yksi asiaankuulumaton traileri eli HC-porno-western Dirty Westernin traileri, joka yllätti.
Kat 15.12.2003 08:26
Memories of Murder



Aivan loistava korealainen sarjamurhamysteeri.



Infernal Affairs 2




Parempi mitä odotin, vaikka ei ihan ykkösosan tasolle ylläkään. Paljon dramaattisempi, synkempi ja väkivaltaisempi kuin ykkösosa. Tässä oli pikkusen sellaista Kummisetä-henkeä.



Poika ja Viulu

Pieni pettymys. Leffassa oli paljon hyvää, näyttelijät olivat hyviä, kuvaus oli taidokasta ja musiikki upeaa, mutta joku tässä vain ei iskenyt. Se oli ehkä se tarina, joka ei oikein koskettanut.



Cradle to the Grave

No oli se kieltämättä aika huono, mutta siitä huolimatta ehdin katsoa kahteen kertaan....
k-mikko 15.12.2003 09:21
Beast Must Die Amicus-boksi loppuun. Bläkkärivaikutteilla höystetty noin kymmenen pientä ihmissusipoikaa. Paska. *1/2



Chopper Vihdoin tämä. Hauska. Bana oli mahtava. ****



Amores Perros Samoin vihdoin tämä. Ahdistava ja surullinen, mutta todella hyvä. Episodit liittyvät toisiinsa juuri oikean verran. ****1/2



Exorcist 2 Tähän tuli tuhlattua krapulaansa. Ykkönenkään ei ole mikään suosikkini, tämä vielä vähemmän. *1/2



Reindeer Games Siedettävä toimintajännitys. **
MiR 15.12.2003 09:41
Under Siege ** TV on joskus kovinkin hyödyllinen kapistus. Nytkin raittiin lauantai-illan saattoi viettää katsomalla laadukasta Seppo Lokki tahnaa. Mitäpä tästäkään voisi sanoa? Colm Meaney eli Star Trekin Chief Miles O'Brien oli pahiksena aivan loistava ja Seagalkin menetteli vaikkei näyttelijän päivänä olekaan syntynyt.

Isle of the Dead ***½ Ja TV-ilta jatkui Boris Karloffin tähdittämässä 'kauhu' elokuvassa. Ei tämä yöunia vienyt mutta oli suhteellisen piristävä kokemus pitkästä aikaa. Olin nähnyt filkan viimeksi joskus todella kauan sitten, ja muistin loppuratkaisun menevän hieman eri tavalla – eli sain yllättyä pari kertaa loppumetreillä mikä on aina mukavaa.

Rock **½ Tämä on siis se Michael Bay raina, jossa Sean Connery ja Nicolas Cage taistelevat poksahtanutta kenraalia esittävää Ed Harrisia vastaan Alcatrazissa. Kaikki on niin hemmetin suurta ja komeaa ja joka toinen repliikki on elämää suurempaa potaskaa – eli juuri sopivaa roskaa ison popcorn lastin kyytipojaksi. Auto takaa-ajo kohtaus pitkin San Franciscoa oli ihan piristävä vaikka toi mieleen erään aivan toisen filkan...
Antti Tohka 15.12.2003 09:59

Capturing the Friedmans, 35mm. Kirjoitan tasta arvion tonne lehden puolelle.





...jep, jep. Perjantaina olin kuntoklubini pikkujouluissa ja meni n. viiteen. Lauantaina pidin synttareitani duunikavereilleni ja olimme katsomassa Grant "Daddy G" Marshallin DJ-keikkaa (eli sheikkaamassa persetta...jaba soitti mm. Stezoa, joten fiilis pysyi hyvana) ja perassa levyja pyorittanytta Richard Dorfmaisteria. Nukkumaan menin n. puoli seitsemalta. Eilen olin X-mas Metalfestissa katsomalla Nilea (samalla tuli nahtya Dew-Scended, Amon Amarth ja osa Destructionin keikasta, Deicidea en jaksanut jaada tsekkaan). Talla tahdon sanoa, etta eipa tullut hirveasti leffoja katsottua.



Noin tunnin verran tsekkasin Catch-22:ta ja Rasputin- The Mad Monkkia.
JMustonen 15.12.2003 11:55

Luchino Visconti: Death in Venice (teatteri/arkisto)



– Ehdottomasti viikon kohokohta. Viimeksi näin tämän tv:stä joskus 90-luvulta. Pidin jo silloin suunnattomasti. Nyt vasta värit ja musiikki pääsivät täysin oikeuksiinsa. Todella hieno ja ajaton elokuva.



Alfred Hitchcock: Psycho (teatteri/arkisto)

– Tämäkin tuntuu pelkästään paranevan iän myötä. Tarina liikkuu sulavuudessaan täydellisesti. Myös Herrmannin parhaita suorituksia.



Jeannot Szwarc: Supergirl (dvd)

– Pitää kai olla jollain tavoin epänormaali, että tällaisista pitää. Pöhkö käsikirjoitus, hauska ja mielikuvituksekas elokuva hyvillä näyttelijöillä.



Sheldon Renan, Leonard Schrader: The Killing of America (dvd)

– Olipahan taas mielenkiintoista, mutta raskasta katseltavaa. Hyvin tehty mondo-dokumentti. Ei liikoja mässäillyt.



Luchino Visconti: Ossessione (vhs/kirjasto)

– Pidin tästäkin. Lopussa meni vähän hätäilyn puolelle.



Gabriel Aghion: Libertine, The (vhs/kirjasto)

– Jaksoin melkein loppuun asti. Ranskalainen huumori ei taida olla mun juttuni.



Mark Robson: Isle of Death (tv)

– Pätevä, miellyttävän synkeä kauhuklassikko.



John Frankenheimer: Reindeer Games (tv)

– Ihan ok viihdettä. Lopussa meni häröilyksi.
Yotsuya 15.12.2003 11:57
Kalle Kinnunen (13.12.2003 19:20)
Yotsuya (13.12.2003 13:03)
mutta kriitikot jakelevat taas järjestäen neljää tähteä kun mukaan on saatu upotettua jotain etäisesti sanomaa muistuttavaa.


Minusta siinä oli suomalaiseksi jupeista kertovaksi elokuvaksi helvetin vähän sanomaa / viisastelua.


No se ei tainnut ainakaan johtua yrityksen puutteesta vaan ehkä siitä että tuottaja on ollut niskan takana vaatimassa lisää Pulkkis-huumoria. Leffa jätti siitä huolimatta varsin näsäviisaan vaikutelman.
MiR 15.12.2003 12:12
Antti Tohka (15.12.2003 11:00)
Lauantaina pidin synttareitani duunikavereilleni ja olimme katsomassa Grant "Daddy G" Marshallin DJ-keikkaa (eli sheikkaamassa persetta...jaba soitti mm. Stezoa, joten fiilis pysyi hyvana) ja perassa levyja pyorittanytta Richard Dorfmaisteria. Nukkumaan menin n. puoli seitsemalta.


Tänään näyttää Antille tulevan sitten virallisesti kilsat täyteen joten Hyvää krapulapitoista syntymäpäivää – kai lähdet tänään taas baanalle?
Antti Tohka 15.12.2003 12:15
MikaR (15.12.2003 11:13)
Antti Tohka (15.12.2003 11:00)
Lauantaina pidin synttareitani duunikavereilleni ja olimme katsomassa Grant "Daddy G" Marshallin DJ-keikkaa (eli sheikkaamassa persetta...jaba soitti mm. Stezoa, joten fiilis pysyi hyvana) ja perassa levyja pyorittanytta Richard Dorfmaisteria. Nukkumaan menin n. puoli seitsemalta.


Tänään näyttää Antille tulevan sitten virallisesti kilsat täyteen joten Hyvää krapulapitoista syntymäpäivää – kai lähdet tänään taas baanalle?


Kiitos.

Ainoastaan joogaan ja kahville.
Yotsuya 15.12.2003 12:23

Dark Blue



Nousukausi

Hitchhike to Hell

70-luvun Harry Novak ‑tuotannoksi ihan OK.

Isle of Death

Monet Poen muutaman sivun novellin inspiroimat elokuvat tuntuvat vähän tuulesta temmatuilta joten sikseen yhden Böcklinin maalauksen ympärille rakennettulta leffalta ei kai voi odottaa ihan hirveästi. OK nyt kuitenkin mutta vähän hämäräksi ja etäiseksi jäi.



Olen varmaan jotain muutakin katsonut mutta ei varmaan mitään merkittävää kun en millään muista mitä.
funkstörung 15.12.2003 14:51
Azumi (DVD-R)



Yu Koyaman mangaa perustuva ja Aya Ueton tähtivoimaan luottava Azumi on ylipitkä ja amatöörimäinen sekoilu. Kitamuran ohjauksessa on aika paljon parannettavaa, toimintakohtauksissa on ajoittain hyviä ideoita, mutta draaman luominen ei suju sillä sammakkoperspektiiviä ja hidastusta käytetään yhtäaikaa miltei jokaisessa kohtauksessa. En oikein ymmärrä mitä Kitamura tällä tekniikalla oikein hakee, kotivideomiehiin vetavia "cooleja" kuviako? Heikkotasoinen esitys jokatapauksessa. Jos Versus ei tipahtanut, ei iske tämäkään.



Freddy vs. Jason (DVD)



Kamalaa tuubaa. Loppumatsissa oli ideaa.



Memories of Murder (DVD)



Upeasti kuvattu ja ohjattu Memories of Murder on parasta mitä Koreasta on tullut sitten Sympathy for Mr. Vengeancen. Pinnalta tavanomainen murhamysteeri mutta syvemmältä löytyy mielenkiintoinen ja haastava kurkistus Etelä-Korean kipeään menneisyyteen.
Ilja Rautsi 15.12.2003 16:06

Dvd:





The Dangerous Lives of Altar Boys- Kertakatselun kestävä kasvutarina jossa on välillä poikien supersankarifantasiapätkiä animaationa. Jodie Foster puujalkanunnana.



28 Days Later- Hyvin viihdyttävä "zombie"- elokuva. Toinen katselukerta.



Dark Blue- Russell on todella hyvä mutta Ron Shelton on täysin väärä ohjaaja. Käsikirjoitus ja näyttelijät kuitenkin kannattelevat elokuvaa.



X- Men 2- Jatko- osa joka onnistuu olemaan parempi kuin edeltäjänsä. Myös toinen katselukerta.



Vhs:



Frankenstein and the Monster From Hell- Tai kuten suomennos meille kertoo; Frankenstein ja vampyyrin kosto. Ei ole vampyyria eikä kostoakaan mutta varsin hauska elokuva kuitenkin. Tuntui paikoitellen jo joltain sitcomilta, varsinkin lopussa. Cushingin "pärstä ja ääni peruslukemilla vaikka mitä"- näytteleminen on täydellistä. Hirviöpuku (jonka sisällä heiluu Dave Prowse) vain saa aikaan hyvin tahatonta naurua etenkin joka kerta kun otus taittaa kyynärpäänsä ja pukuun ilmestyy nahkatakkimaisia ryppyjä.



Sampo- Suorastaan järjettömän pompöösi Kalevalasovitus vuodelta 1959. Jos ihmisillä olisi ollut oranssit asut ja luolassa ydinpommi olisi Apinoiden planeetta- vaikutelma ollut täydellinen. Todella hauska ja paikoitellen aika pimeä.
Tomi Mustonen 15.12.2003 17:51

Viime viikko kului seuraavien parissa:





Police Story 2 (DVD)

Dog Soldier (DVD)

I Spit on Your Grave (VHS)

Bad Lieutenant (VHS)

Virgin Suicides (DVD)

Exorcist II: The Heretic (TV)

Home Alone (VHS, TV)



EDIT: Hups, meinasi aivan unohtua lauantain aamupalaleffana toiminut The Incredible Melting Man (DVD)
Tomi Pulkki 16.12.2003 10:27

-St. John's Wort, surkea ja jatkuvasti kikkailuun/pikkunäppäryyksiin sortuva japsikauhu muutaman vuoden takaa (DVD)





– Vanishing Point (vhs)



– Hannah and her Sisters (vhs)





Pieneksi jäi viikon saldo, kaksi mainiota elokuvaa ja yksi kehno.