2.1.2006 16:49
The Three Musketeers
‑73 versio. Richard Lesterin huumori ei oikein avaudu minulle. Yritin katsoa Teräsmies kakkosta ja luovutin puolen tunnin kohdalla. Tämä tuli katsottua loppuun, onhan mukana kuitenkin Christopher Lee, Oliver Reed ja Charlton Heston. Ei ehkä olisi kannattanut, vaikka sitten olisin missannut käsittämättömän jääkarhuasuhetken loppukliimaksissa. Mutta saatana mitä kuivan tylsää ja jäyhää paskaa. Huumorin tasosta päätellen nimi olisi voinut olla Confessions of a Musketeer.
* 1/2
Mielenkiintoista, että koit elokuvan näin. Itseäni juuri viehättää Lesterin jäyhä ja vanhanaikaisen kömpelö kerronta, joka on lähellä Dumas'n kirjan lapsellisen kiehtovaa seikkailusepitettä. Esim. Stephen Herekin ohjaaman Musketööriversion mahtipontinen ja vilkas tyyli ovat kyllä viihdyttäviä, mutta liian moderneja vangitakseen kirjan lutuisen hengen. Lesterin elokuvan miekkataistelut ovat myös hyvin autenttisen oloisia ja fyysesti näyttäviä vailla mitään CGI-paskaa. Anchor Bayn julkaisemassa R1-paketissa Christopher Lee mm. kertoilee miten vaativia ja oikeasti vaarallisia miekkataistelujen koreografiat olivat, sillä miekat olivat aitoja eikä sijaisnäyttelijöitä juurikaan käytetty. The Three Musketeersiä ei myöskään tulisi katsoa ilman The Four Musketeersiä, sillä nämä kaksi elokuvaa (elokuva leikattiin kahteen osaan) peräkkäin katseltuna muodostavat ainoan eheän kokonaisuuden.
Samoilla linjoilla Parrattoman sudin kanssa. Nämä lapsuuden/nuoruuden suosikit jaksavat kiinnostaa yhä todella hyvin. Molemmat saavat minulta arvosanaksi 9/10. Näkemistäni ehdottomasti parhaat ja viihdyttävimmät muskettisoturifilmatisoinnit tähän päivään mennessä. Olen nähnyt nuo molemmat noin puolenkymmentä kertaa ja kohta voisi olla taas aika uusintakatselulle. Harmittaa kun "The Return of the Musketeers (1989)" eli elokuvasarjan viimeinen osa on yhä näkemättä, koska en muistanut sitä sitten katsoa Showtime-kanavalta kun se pyöri joulukuun ilmaiseksi. Tuosta leffasta ei ole vielä DVD-versiota ja VHS:nä sitä ei jaksa alkaa enää hankkimaan.
Tähän voisi pisteyttää vielä noita muita näkemiäni muskettisotureiden seikkailuja vertailuksi:
The Man in the Iron Mask (1998) 7/10
The Three Musketeers (1993) 5/10
D'Artagnan et les trois mousquetaires (2005) 5/10 (Pyörii tällä hetkellä Canalilla.)