Mitä elitistit katsovat?

Antti Tohka (22.5.2005 21:37)

Digiboksi:



Inner Circle. Kiinnostava, mutta todellisuudessa unohdettava teos. Mahkut paljon parempaan. Koskakohan saamme ensimmäsen venäläisen Sisäpiiri- elkuvan Perikadon tapaan.

Jaa-a.

2004-1945=59

1991+59=2050

Eli vuonna 2050.

Jumbu (22.5.2005 21:04)

Antti Tohka (22.5.2005 21:37)

Digiboksi:



Inner Circle. Kiinnostava, mutta todellisuudessa unohdettava teos. Mahkut paljon parempaan. Koskakohan saamme ensimmäsen venäläisen Sisäpiiri- elkuvan Perikadon tapaan.

Jaa-a.

2004-1945=59

1991+59=2050

Eli vuonna 2050.

Vai pitäisikö aloittaa vuodesta 1954...

Antti Tohka (22.5.2005 22:16)

Jumbu (22.5.2005 21:04)

Antti Tohka (22.5.2005 21:37)

Digiboksi:



Inner Circle. Kiinnostava, mutta todellisuudessa unohdettava teos. Mahkut paljon parempaan. Koskakohan saamme ensimmäsen venäläisen Sisäpiiri- elkuvan Perikadon tapaan.

Jaa-a.

2004-1945=59

1991+59=2050

Eli vuonna 2050.

Vai pitäisikö aloittaa vuodesta 1954...

Tai ehkäpä sittenkin 1953. Tässä vaihtoehdossa on se hyvä puoli, että kaikilla foorumilaisilla on hyvät mahdollisuudet ehtiä näkemään tämä elokuva.

Laadukas viikko jälleen takana:

Ernestit (vhs)



Ernest Rides Again **

Ernest Goes to Africa **

Ernest Goes to Camp *

Ernest Saves Christmas *

Ernest Scared Stupid *



Päätin sitten tutustua tähän käsitteeksi muodostuneeseen kulttisankariin. Ei välttämättä olisi kannattanut. Mielipuolista naamanvääntelyä ja fyysistä komediaa. Know what I mean?



Visa Mäkiset (vhs)



Voi juku mikä lauantai



Ei. Ei näin.



*



Mitäs me sankarit



"Mielettömän hauskaa menoa – kaikille naurusta pitäville."



*



-----------------------------------------------------------------------



Leonard Part 6 (VHS)



Bill Cosby salaisena agenttina. Todella pöhköä komediaa, tätä ei olisi voitu tehdä milloinkaan muulloin kuin 80-luvulla. Huumorista tuli Return of Captain Invinsible mieleen. Kyllähän tälle tuli pari kertaa naurettua. Ei kuitenkaan mitään pakollista katsottavaa – paitsi jos olet aina halunnut nähdä Cosbyn ratsastavan strutsilla.



* 1/2



DVD



Eternal Sunshine of the Spotless Mind



Liikaa kikkailua, eikä kehittynyt aidosti koskettavaksi. Being John Malkovich oli sentään mestarillista elokuvaa suunnilleen siihen asti kunnes mennään apinan mieleen ja ideat kuumenee yli. Tämä oli mestarillinen suunnilleen alkujohdannon ajan. Käsis oli toki jälleen bravuurimainen suoritus eikä muussakaan toteutuksessa varsinaisesti mitään vikaa ollut.



***



Pearl Harbor



Tämmöinen vakavampi kerronta ei oikein sovi Michael Baylle. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana jaksoin vielä naurahdella patrioottiselle ja kliseiselle kerronnalle. Varsinkin alun romanttiset kuviot olivat kyvyssään synnyttää myötähäpeää ilmiömäisiä. Elokuvan jälkimmäinen puolisko taisteluineen olikin sitten pelkästään helvetin tylsää katsottavaa, varsinkin kun oli päivänselvää kuka päähenkilöistä kuolee.

Cuba Gooding Jr:n naurettavan pieni rooli jäi kyllä ihmetyttämään.



*



The General *****

Dvd:

The Machinist



Ilmaantuipa nopeasti. Toimi erittäin hyvin uusintakatselullakin.



****



Star Wars Episode I: The Phantom Menace



Tahattoman komedian ja puisen juonenkuljetuksen juhlaa, jossa on satunnaisia hyviä hetkiä (esim. lopun miekkatappelu). Näille Kauppaliittoa edustaville kiinalaisstereotypiasammakkomiehille voisi perustaa vaikka oman sitcomin, ihan mieletöntä kamaa.



**



Star Wars Episode II: Attack of the Clones



Tällä on kasa omia ongelmiaan, mutta ainakin Jar Jaria on vähemmän eikä droiditehdaskohtaus ole aivan yhtä puuduttava juonenpysäyttäjä kuin ykkösen podrace. Vähemmän tahatonta komediaa, mutta korvauksena vaivaannuttavia rakkaushetkiä ja isoperseisiä avaruuslehmiä. Linkki kahden Anakinin eli Jake Lloydin ja Hayden Christensenin välillä on kyllä selvä: kumpikaan ei osaa sanoa pitkiä lauseita ilman ongelmia – jatkuvuus on siis ainakin kunnossa!



*** 1/2



Kolmosen nähtyään huomaa kyllä erittäin selkeästi, mitä kummallakin on tavoiteltu, mutta toteutus on jäänyt pahasti puolitiehen aivan liian monelta kantilta. Paikoittain tuskaa, paikoittain suorastaan hervotonta ja paikoittain oikeasti hyvää.



Scary Movie 3



Kuinka alas David Zucker onkaan vajonnut. On kyllä vaikea ymmärtää elokuvan suosiota, kun se koostuu pääosin kolmesta toisesta elokuvasta väkisin väännettyihin parodiakohtauksiin, jotka eivät edes mitenkään osuvasti parodioi kohteitaan. "Hei toi on Ringistä! Ahahahahahahaa, noikin on nähny sen! Ja tää on komedia! Ahahahahahaaa!"

Leslie Nielseniä olisi voinut olla enemmän, niin siedettävyystaso olisi noussut pari desimaalia. En ole muita Scary Movieita katsonut, enkä kyllä aio katsoakaan.



*



Tarzan suurkaupungissa



Neekerit ovat tyhmiä palvelijoita ja villieläimet kelpaavat sirkushuveihin. Naiset yrittävät olla rohkeita, mutta riittää että he ovat kauniita. Miehen tarvitsee vain olla. Ihan kiehtovaa materiaalia, Weissmüller on sopivan pökkelö. Pari kerronnallisesti pätevää kohtaakin.



**



Teatteri:



Panttivanki



Yllättävän ei-aivan-keskiverto elokuva. Liian pitkä kylläkin, ja loppu on taas mitä on (komeasti toteutettu tosin), mutta noin muuten meno pysyy hyvin maan tasalla ja kiinnostavana. Williskään ei ole Salasana: Mercury- moodissa. Ohjaaja Florent Siriltä voinee odottaa jotain tämän perusteella.

Alkutekstijakso on aika komea.



***



Cursed

Enfants terribles, Les (1950)

http://www.imdb.com/title/tt0042436/



Un chant d'amour (1950)

http://www.imdb.com/title/tt0043084/



Ivanovo detstvo (1962)

http://www.imdb.com/title/tt0056111/



Yaju no seishun (1963)

http://www.imdb.com/title/tt0057697/



Nu er guo (1968)

http://www.imdb.com/title/tt0452831/



Vodkaa, komisario Palmu (1969)

http://www.imdb.com/title/tt0065187/



Valerie a týden divu (1970)

http://www.imdb.com/title/tt0066516/



Mala ordina, La (1972)

http://www.imdb.com/title/tt0068902/



Zerkalo (1975)

http://www.imdb.com/title/tt0072443/



Belle captive, La (1983)

http://www.imdb.com/title/tt0085226/



CQ (2001)

http://www.imdb.com/title/tt0254199/

Jumbu (22.5.2005 21:39)

Antti Tohka (22.5.2005 22:16)

Jumbu (22.5.2005 21:04)

Antti Tohka (22.5.2005 21:37)

Digiboksi:



Inner Circle. Kiinnostava, mutta todellisuudessa unohdettava teos. Mahkut paljon parempaan. Koskakohan saamme ensimmäsen venäläisen Sisäpiiri- elkuvan Perikadon tapaan.

Jaa-a.

2004-1945=59

1991+59=2050

Eli vuonna 2050.

Vai pitäisikö aloittaa vuodesta 1954...

Tai ehkäpä sittenkin 1953. Tässä vaihtoehdossa on se hyvä puoli, että kaikilla foorumilaisilla on hyvät mahdollisuudet ehtiä näkemään tämä elokuva.

Elokuvan nimi olkoon Beria. Nykyinen venäläinen elokuva on kyllä niin karseaa, että tosin voisi hieman odotella.

Antti Tohka (23.5.2005 11:00)

Jumbu (22.5.2005 21:39)

Tai ehkäpä sittenkin 1953. Tässä vaihtoehdossa on se hyvä puoli, että kaikilla foorumilaisilla on hyvät mahdollisuudet ehtiä näkemään tämä elokuva.

Elokuvan nimi olkoon Beria. Nykyinen venäläinen elokuva on kyllä niin karseaa, että tosin voisi hieman odotella.

Myös nykyisin itärajan takaa tulevat, lievästi sanottuna kyseenalaiset ja vanhentuneet, menneisyyden määrittelyt saattavat osaltaan viivästyttää Berian tuloa.



Edit: Sori off-topic. On se kumma miten minä saan aiheensa kun aiheesta off-topicin käyntiin.

Jumbu (23.5.2005 10:16)

Antti Tohka (23.5.2005 11:00)

Jumbu (22.5.2005 21:39)

Tai ehkäpä sittenkin 1953. Tässä vaihtoehdossa on se hyvä puoli, että kaikilla foorumilaisilla on hyvät mahdollisuudet ehtiä näkemään tämä elokuva.

Elokuvan nimi olkoon Beria. Nykyinen venäläinen elokuva on kyllä niin karseaa, että tosin voisi hieman odotella.

Myös nykyisin itärajan takaa tulevat, lievästi sanottuna kyseenalaiset ja vanhentuneet, menneisyyden määrittelyt saattavat osaltaan viivästyttää Berian tuloa.



Edit: Sori off-topic. On se kumma miten minä saan aiheensa kun aiheesta off-topicin käyntiin.

Oliskohn mitään idea sellaisessa baltialaisessa versiossa, jonka esim. Osama ja israililaiset rahoittaisivat. Kykyjä "Berian" tekemiseen kyllä varmasti löytyy, kun kansallisfilmografiasta löytyy Kansojen oikeus tyyppistä matskua. No toisaalta 20 vuoden päästä, kun projekti olisi ajankohtainen sotivat Venäjä ja Kiina keskenään Siperian öljyvaroista ja elintilasta.

Kaksi viikkoa:

Karmen, Svilova: Sud narodov / Kansojen oikeus (35mm) ****1/2



De Palma: Dressed to Kill / Tappava tunnustus (35mm) ****1/2



Yates: Bullitt (35mm) ****1/2



Samuels: Midnight Movies: From the Margin to the Mainstream (HD-projisointi?) ****



Fickman: Reefer Madness: The Movie Musical (35mm) ***1/2



Argento: Ti piace Hitchcock? / Do You Like Hitchcock? (digi-beta?) **1/2



Haneke: Caché / Hidden (35mm) ****1/2



Chung: Tian xia di yi quan / King Boxer / Five Fingers of Death (35mm) ****



Lucas: Star Wars: Episode III – Revenge of the Sith (35mm) ****



Grimaldi: Sentimental Education of Eugènie (joku videoprojisointi) **1/2



Reygadas: Batalla en el cielo / Battle in Heaven (35mm) ****1/2



Cronenberg: A History of Violence (35mm) ***



Hamer: Factotum (35mm) ***1/2



Kim: Dal kom han in-saeng / A Bittersweet Life (35mm) ****



Toback: When Will I Be Loved (35mm) ****



Ozon: Le temps qui reste / A Time to Leave (35mm) ***1/2



Kumashiro: Yojohan Fusuma no urabari / The World of Geisha (dvd?) **



Reber: 24-7: The Passion of Life (35mm) **



McLean: Wolf Creek (35mm) ***



Jarmusch: Broken Flowers (35mm) ****



Aoyama: Eli, Eli, lema sabachthani? (35mm) , lähdin kesken pois



Jones: The Three Burials of Melquiades Estrada (35mm) ****



Mundruczó: Johanna (35mm) suht sietämätön, nukuin suurimman osan



Simon: The Queen (35mm) ok, nukuin puolet



De Palma: Hi, Mom! (35mm) ****



Smith: Clerks (tv) ****1/2



De Palma: Sisters / Verinen veitsi (35mm) ***



Colpi, Bardem: La isla misteriosa y el capitán Nemo / Mysteerien saari (35mm) ***1/2

DAWN OF THE DEAD ('78 Argenton versio) – ***

1/2

8 1/2 – *****





IL GRANDE SILENZIO – *****





Oikein onnistunut viikonloppu elokuvien puolesta.

Vähän reilulta viikolta:

Robert Bresson: "Lancelot du lac" (1974) – elokuva jossa hahmojen subjektiivisia tunteita ei välitetä, mitään ei saa yrittää tavoittaa kasvoille ja silmille näyttelijöiden taholta. Ohjaajan upeasti hallitsema kokonaisuus ei symboloi mitään ja on kuitenkin kaikkea. Jokainen yksityiskohta huokuu neutraaliutta ja sitä kautta ääretöntä tulkinnallista ilmaisuvoimaa: haarniskojen tunkeutuva, laiska kolina ja kylmyys välittävät yhden unohtumattomimmista näkemyksistä sodasta ja (jälleen) ihmisen epäonnistuneesta kyvystä pyrkiä elämässä siihen, mitä oikeasti haluaa. Loppukohtauksen yksi ainoa merkitsevä sana ja verestä tahmaantuneen metallin heikentyvä kolina maata vasten kertovat päähenkilölle totuuden liian myöhään. Bressonin keskittyminen asioiden – ihmiset, eläimet, esineet – alaruumiiseen (jalkoihin) ja tunkeutuviin varjoihin survoo jokaiseen kohtaukseen tunnun tekojen eksyneisyydestä ja sanojen valheellisuudesta. Pitkä ja näennäisesti monotoninen kaksintaistelujakso on mahtavasti leikattu. Synkän vihreää metsäympäristöään myöten hypnoottinen ja nerokas elokuva, josta puuttuu kaikki paska.



Luis Buñuel: "Tristana" (1970) – kuvaus viattomuuden ja nuoruuden muuntumisesta kyynisyydeksi ja vihaksi vanhoillisessa, usein sovinistisessa ja ohitse ajelehtivaa elämää viestivässä miljöössä. Mestarillista kokonaisuutta tehostavat Buñuelin omimmat teemat uskonnosta ja vanhoista, viehätysvoimaansa liikaa uskovista miehistä. Reyn hahmosta välittyy Buñuelin oma ikääntyminen ja maailmankatsomus, jotka vain entistä armottomammin iskeytyvät teemallisiin ihmisyhteisön ja ‑yksilön ajattomiin latteuksiin. Reyn takana varjossa, sanattomana ja kainalosauvojensa säröttämänä liikkuva Deneuve on 70-luvun elokuvan aavemaisimpia ilmestyksiä.



Luis Buñuel: "El" (1953) – rakkauden satumaisesta illuusiosta sokaistuneen päähenkilön kautta perehdytään jälleen siihen kypsymättömyyteen, joka helposti paljastaa käsitteen "aikuinen" latteuden. Loppua kohden miehen hahmo ja voimattomuutensa itseään kohtaan muuttuvat Cet obscur objet du dèsirin tavoin koomisesta myös traagiseksi kammottavuudeksi, ja teema perhe/uskonto-suhteiden kautta laajempaan mittakaavaan. Viimeinen kävely pitkin käpertyneiden rukoilijamunkkien polkua, takaapäin kuvattuna, on täydellisyyden saavuttaneen eleiden ja liikkeen ilmaisua, joka tuo mieleen Kurosawan päähenkilöt.



Luis Buñuel: "El Ángel exterminador" (1962) – Renoirin La regle du jeuta muistuttavasti mutta surrealistisuudessaan siitä poikkeava yhteiskunnallinen satiiri ja allegoria, jossa dialogia hyödynnetään ohjaajalle ominaisesti intensiivisenä ja humoristisena kokonaisuuden vallitsijana. Suljettuun tilaan itsensä "vanginneiden" päältä alkavat kadota sivistyneisyyden ja "siveellisyyden" allekirjoitukset. Päätepiste kirkossa, toistuvuuden ja siitä syntyvän piikittelevän koomisuuden tuntu ovat Buñuelin kritiikkiä terävimmillään, eikä ole sattuma että satiirin päättää (ja uuden kierroksen aloittaa) yhteiskunnan instituutioista kirkko. Irrationaalinen, todellinen, suurenmoinen.



Robert Rodriquez: "El Mariachi" (1992) – loistava pienen rahallisen budjetin, mielikuvituksen, luovuuden ja huumorin yhteistyö. Toimii aina yhtä hyvin ja sujuvasti. Desperado on myös hyvä, mutta ei omaa edellämainituista piirteistä syntyvää tuoreutta.



Joel Coen: "Fargo" (1996) – mahtava rikoselokuva, jossa Coenit kuvaavat uskottavalla rauhallisuudella yksilön itsensä petaaman "tulenaran" tilanteen uppoutumista entistä epätoivoisempiin syvyyksiin. Coenien ja Buñuelin suurenmoisessa taidossa käyttää huumoria on yhteisiä piirteitä. Kummatkin tekijät osaavat luoda persoonallista, pinnaltaan hillittyä ja piikittelevää huumoria tuomaan perspektiiviä kokonaisuuteen ja elokuvan maailmaan. Coeneilla tämä lienee huipussaan kenties veljesten parhaassa elokuvassa Miller's Crossing, mutta myös Fargon tilanteet, dialogi ja kammottava tarina ahneudesta ja verkon kiristymisestä ovat ihailtavaa elokuvaa. Coenit ovat harvoja kiitettäviä asioita 90-luvun puolivälin jälkeisessä Hollywoodissa.



Luis Buñuel: "Los Olvidados" (1950) – aina täydellisesti tyrmäävä kuvaus yhteiskunnan varjoisista puolista ja puutteesta, joka muuttuu sivulta katsottuna yksipuolisesti tuomittavaksi väkivallaksi. Buñuelin kohdalla ei kuitenkaan katsella sivusta yksipuolisesti vaan tilanteen ytimestä monipuolisesti. Kaikesta välittyy (neo)realistinen epätoivo, joka ei kuitenkaan saa saarnaavan pateettisia sävyjä. Hahmot ovat ihmisiä, eivät inhimillisyytensä menettäneitä pahiksia, joita ihmeteltäisiin 80 minuuttia. Surrealistina myös sokeasta miehestä, (rauhallisista) eläimistä ja lyhyistä unijaksoista Buñuel kehittää tärkeitä elementtejä "kaatopaikalle" joka hahmojen tajuntaa valtaa henkisesti ja fyysisesti. Tilanteen kiristyminen loppua kohden ja itse viimeinen kuva iltaisalla kaatopaikalla ovat mahtavimpia hetkiä ohjaajamestarin tuotannossa. Jotain mitä on mahdollista unohtaa tai sivuuttaa vain itselleen vilpillisesti.



Luis Buñuel: "Las Hurdes" (1933) – puolituntinen dokumentti elämästä helvetissä, maailman köyhimpiin kolkkiin lukeutuvassa syrjäisessä espanjalaiskylässä. Hätkähdyttävän voimallisia surrealistisia kuvia (vuohet, ampiaiset, kivinen vuoristo, oh fuck) ja Buñuelin irvokasta huumoria, jossa hyvinvointi ja puute (sekä tietenkin kirkko) kohtaavat kivisessä miljöössä. Järjellistä selitystä vieroksuva elokuva, joka kärsii typeristä uudelleendubbauksista (SEAn alkuperäiskielinen versio lienee lähinnä Buñuelin visiota, joka päättää teoksen piikikkääseen kertojaäänen lausahdukseen.)



Chan-wook Park: "Sympathy for Mr. Vengeance" (2002) – rauhallinen, hiljainen ja vähäeleinen tarina, jossa ohjaaja käsittelee vakioteemaansa, kostoa. Rankka ja synkkä loppupuoli kärsii alun köyhistä tapahtumista ja sisällöttömästä "rytmistä" eikä itse aihe ole kovin monipuolisessa käsittelyssä. Oldboyta pidän loistavana, Sympathy edustaa pysähtyneempää ja jäisempää lähestymistapaa, joka näin jää myös ahtaammaksi. Kohtaukset veden äärellä varsin hienoja.



Takashi Miike: "Visitor Q" (2001) – Miiken hellä kuvaus perheen patoutuneista totuuksista, irvokkaasta tirkistelymediasta ja yksilön kaipuusta lapsuuden syliin. Mahtavaa matskua, Miiken huumori on ilmiömäistä ja kritiikki aina yhtä armotonta.



Peter Carter: "Rituals" (1977) – loistavan aavemainen, pahaenteinen ja ahdistava metsäkauhu, joka saavuttaa ajoittain jopa Se7enin kaltaista psykotunnelmaa, johon järki ei meinaa enää mahtua mukaan. Kuvauspaikat oikeassa metsässä oikean veden äärellä tuovat realismia Deliverancen tyyliin, ja miljöö kehittyy lopulta kuolemaa henkivään autiomaahan. Aidosti kammottavaa. Aivan vitun kova tapaus, elokuvan vaipuminen tällaiseen unholaan ja sensurointeihin on synti ja häpeä. Asiaa ei tee miellyttävämmäksi tieto ohjaajan kuolemasta nuorena. Lisäksi FIx-unratedin lopussa on jotain hämärää töksähdystä, josta pitäisi jaksaa ottaa selvää. Just Before Dawnin dvd-julkaisun (kesällä, viimein) jälkeen olisi suotavaa muistaa tätä koko kauhugenressä kunniakkaasti ansioituvaa nimikettä.



Marquerite Duras: "India Song" (1975) – suurenmoinen elokuvateos, joka pysyttelee Hiroshiman tavoin muistin ja ajan teemoissa. India Song on yhtä mysteerinen ja selittämätön kuin Viime vuonna Marienbadissa, joka on ehdoton vertailukohta sille. Kaikki dialogi kuuluu taustalta, henkilöt eivät puhu, koska tila ja aika ovat läsnä korkeintaan muistoissa ja unissa Intiasta. Kamera-ajoja, jotka loistavat Resnais:n ja Greenawayn rinnalla, äärimmilleen hallittu ja siksi niin vakuuttava mentaalinen rytmi, joka saattaa katsojan suorastaan hypnoosiin ja loputtomaan imuun kartanon sisälle. Suorastaan ihmeellinen mestariteos, jonka loi kirjailija teoksensa pohjalta. Ehdotonta arkistomatskua Alain Robbe-Grilletien ohella.



Ingmar Bergman: "Scener ur ett äktenskap" (1973) – Bergmanin massiivisimpiin ja intensiivisimpiin lukeutuva dialogipainotteinen näkemys avioliitosta ja rakkaudesta. Ei turhia minuutteja tai kameranliikkeitä, joiden saapuessa niiden teho on aina myös äärimmillään.



Sisworo Gautama Putra: "The Warrior" (1981) – eksoottinen kauhu/mättöpätkä, jossa mm. musta ninja, ilkeitä loitsuja, savuavia taikoja, lentävä pää, verta, pahoja hollantilaisia, lentäviä silmiä, tulta, Allah-rukoilijoita, lentäviä irtoraajoja, hirvittävää näyttelyä ja dubbausta sekä musta possu. Kohtalaisen kiitettävä ja levoton kalkkuna, jossa (siis) paljon yritystä. Leikkaamattomana ilahduttava muistutus indonesialaisen kauhun erilaisuudesta ja elokuvaa saksineiden brittisensoreiden nerokkuudesta.



joku/Putra (?): "The Warrior II aka The Warrior Against the Blind Swordsman" (1983) – ja jatko-osa, joka on edeltäjäänsä rauhallisempi eikä yhtä verisen villi ja huvittava. Kalkkunapaistina edelleen miellyttävä ja useita hymähdyksiä saavuttava sekoilu, jossa yritetään aika onnettomasti keskittyä martial arts ‑puoleen. Rämäpäisyytensä puolesta voisi olla melkein joku aikakautensa honkkari, elleivät mätöt olisi niin kömpelöitä.

Kinjite: Forbidden subject ***½

Wau. Ei välttämättä uskoisi amerikkalaiseksi elokuvaksi, vaikka 80-luvulta onkin. Bronson on kasarituotannollaan tiukin tyyppi heti Seagalin jälkeen, mitä tulee rikollisten kannalta paskamaisiin temppuihin. Loppuratkaisun



Taitaa muuten olla ainoa elokuva, missä Bronson nähdään käsittelevän dildoa (ja oletettavasti raiskaavan sillä limaisen pervon). Rock!

Marienbad (24.5.2005 01:35)

Just Before Dawnin dvd-julkaisun (kesällä, viimein)

Missä tämä julkaistaan?

Masterbrain (23.5.2005 16:19)

DAWN OF THE DEAD ('78 Argenton versio) – ***

1/2

Kenen?