6.2.2011 13:11
25.
Infernal Affairs 3: The End of Inferno aka. Diili vs. Al AdamsonTämä elokuva toi mieleen erityisesti kaksi hengentuotetta liikkuvan kuvan alalla. Al Adamsonin Blood Of Ghastly Horrorin ja Diilin. Yhtymäkohdat ensin mainittuun ovat selkeät: siinä missä Adamsonin elokuva on yhdistelmä kolmesta (tjsp.) eri elokuvasta peräisin olevia kohtauksia, on IA3 oikeastaan yhdistelmä kahta elokuvaa. IA3 on samanaikaisesti sequel ja prequel ja tuloksena on sekava ja epämääräinen kasa kohtauksia, joita ei jaksa kymmenen minuutin jälkeen seurata ollenkaan.
Mitään jännitettä ei elokuvassa ole, koska – tadaa! – katsoja tietää kelle voi käydä jotain ja kelle ei. "Hmmm. joo nää jätkät ovat elossa ykkösessä, niille ei voi käydä mitään." Hohhoijakkaa. Juonellisella tolkuttomuudella tai rakenteellisella kökköydellä ei olisi niin paljon väliä, jos edes elokuvan yksittäiset kohtaukseet olisivat kiinnostavia. Eivät ne ole. Siinä missä Blood of Ghastly Horrorsissa on tukkukaupalla loistavia hetkiä, on IA3 kokoelma Diilimäistä toimistossa hengailua. Siis herranjestas. Tyypit vain istuvat (joskus myös seisovat!) puvut ja selät suorassa, virtaviivaisissa ja tylsän näköisessä toimistossaan ja puhuvat. Puhuvat ja puhuvat. Mitään muuta ei tapahdu. Rollaripaidat ja liike vain puuttuu, muuten oltaisiin Dressmann-mainoksessa.
Yybertylsää harmaassa toimistossa istuskelua ja kuvaruutujen katselua säestetään sitten lattealla trillerimusalla. Yritetään siis väkisin rakentaa musalla jännitettä paikkoihin missä sitä ei muuten ole. "Hei, huomaattekste, nyt viulut vinkuvat, joten tosiasiassa on meneillään jännä kohtaus ja tässä tapahtuu nyt jotain... Jännitys on nyt niin kova, että lusikat jäävät ilmaan roikkumaan!" Ja paskan marjat.
Kun sitten kahden tunnin jälkeen saadaan kehiin vihdoin vähän ammuskelua, ketä vittu kiinnostaa? Pari tuntia elämästäni hukkaan heitetty. Mielummin katsoisin Blood Of Ghastly Horrorin muutaman kerran uudestaan kuin puoli tuntia tätä skeidaa. Kerrotaan nyt varmuuden vuoksi: Andy Laun esittämä tyyppi kuolee lopussa. Ihan vain jottei kenenkään muun tarvitse kahlata paria tuntia tämän kliimaksin takia.
26. Highlander
Helvetin hyvähän tämä oli. Viimeksi nähty joskus 20 vuotta sitten, huhh! Superpaska kasarisoundtrack sekä tahaton koomisuus vuoroin nostavat osakkeita, vuoroin laskevat. Harmittavasti olin laittanut ajastimen hieman hövelisti ja finaalista jäi osa näkemättä.
27. L'albatros
Mockyn elokuva vankikarkurista on lähes yhtä hieno kuin pari viikkoa sitten näkemäni Solo. Sympaattinen karkuri "Albatrossi" sotkeutuu paikalliseen korruptioon ja poliittiseen taisteluun pakomatkallaan. Elokuva taiteilee jälleen omaperäisesti kepeän pulpin ja vakavan, poliittis-painotteisen rikosdraaman välimaastossa. 60-luvun lopun henkinen ilmasto ja pettymykset ovat läsnä vahvasti. Jännästi kepeä ja melankolinen filmi ja Mocky pääosassa on tässäkin ihanan karismaattinen.
28. Winter's Bone
Piti käydä uudestaan katsomassa. Aijjjai, edelleen hienoimpia elokuvia mitä on tullut vähään aikaan nähtyä. Vaan ohjaajaa kompaten: tovottavasti Jennifer Lawrence ei voita oscaria ja sitä myötä tuhoa lupaavaa uraansa. The Beaver antanee osviittaa siitä minkälaiseen paskaan se tähteyteen nouseminen johtaa.