Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Tom Hooper:

Kuninkaan puhe (2010) **½



Perus oscar.



Jean-Luc Godard: Week End (1967) ****



Tuntuu ihan tuoreelta ja ajankohtaiselta edelleen.



Andre Övredal: Troll Hunter (2010) *½



Ensimmäiseen trollikohtaukseen asti jaksoi kiinnostaa, sen jälkeen tylsää pakkopullaa.



Benny Chan: Shaolin (2010) ***



Perus kiina toiminta.



Dominic Sena: Season of the Witch (2010) *



Kikkelis kokkelis...

27.

Speed (1994) **

Ei kovin hyvä, vaikka tässähän oli Dennis Hopperkin. Bussin kanssa ei lopulta tapahdu paljon mitään jännää (ja se hyppy oli aivan typerä) ja senkin jälkeen tämä on aika tylsää bulkkitoimintaa. Reeves on melkoinen pökkelö.



28. Casino Royale (1966) **

Tylsähkö sekasotku. Paljon hyviä näyttelijöitä.



29. Lemmy (2010) ***

Mielenkiintoinen dokumentti helvetin kovasta jätkästä.



30. Buried (2010) ***

Hyvä idea ja toteutus; koko leffa on kuvattu yhden arkun sisältä jonne päähenkilö on haudattu elävänä.



31. Screamers (1995) ***

Peter Weller ihan hyvässä scifistelyssä, jossa on paljon hyviä ideoita (perustuu Philip K. Dickiin, selittänee). Olisi voinut loppua aikaisemminkin.



32. Rare Exports (2010) ***

Eipä tässä suurempaa valittamista ole.



33. 乱 [Ran] (1985) *****

Näinkin pitkään meni ennen kuin sain katsottua tämän ja loistavahan se oli. Helvetin hienoa kuvastoa, juoni Shakespearea ja Kurosawa ohjaamassa, ei ongelmia. Paljon todella kauniita kohtauksia (esim. hyökkäys linnaan, loppu). Nyt on kaikki Kurosawan tärkeimmät nähty ja äijä on helposti yksi parhaita ohjaajia koskaan.



34. Top Gun (1986) **

Romanssi pois ja pelkkä homostelu jäljelle niin parempi ois ollu!



35. Celda 211 [Cell 211] (2009) ***

Aika lailla samaa mieltä mitä Elitistin arvostelussa.



36. Oblivion (1994) *

Full Moonin heikoimpia ja se on jo aika vitun heikkoa. Yrittää olla välillä liikaa typerän hassu komedia, liikaa henkilöitä ja juonesta ei kannata paljon edes puhua. Carel Struycken (Twin Peaksin jättiläinen) kovishautausurakoitsijana, George Takei laukomassa Star Trek viittausvitsejä ja Isaac Hayeskin vilahtaa ruudussa. Roskaa erittäin huonolla tavalla, ei viihdytä.



37. Vanishing Point (1971) ****

New Hollywood klassikko. Hyvää settiä.

20.

Tropa de elite 2 ****½

Erinomainen jatko-osa. Kohta lisää etusivulla.



21. Gandu ****

Oikea atomipommi Intian elokuvateollisuuden niskaan. Kohta lisää etusivulla.



22. Auschwitz ?

Böllistyttävä kokemus. Siis koko homma, Herr Böll itse ensin puoli tuntia puolustelemassa tekosiaan ja haukkumassa Berlinalen johtoa (osittain syystäkin: tuhlaavat vitusti rahaa kunniavieraisiin, gaaloihin ja matkusteluun ympäri maailmaa ja nostavat jatkuvasti lippujen hintoja, JA esittävät ihan täyttä paskaa millä ei pitäisi olla mitään asiaa millekään maailman festarille) ja itse "elokuvakin" alkaa jättimäisellä Herr Böllin naamalla. Luin jonkun saksalaisen lehden arvion, joka oli yllättävän positiivinen. Tosin kirjoittaja halusi tehdä selväksi, että definitiivinen Auschwitz-elokuva odottaa vielä tekemistään. Toisaalta, Uwe itsekään ei nimitä tätä elokuvaksi vaan "kommentiksi". Leffan jälkeen oli vielä pitkä keskustelu saksaksi ja välillä englanniksi, jossa mm. ihmeteltiin sitä miten Böll luuli saavansa tämän opetusmateriaaliksi kouluihin kun se ei mikään dokumenttikaan ole (vaikka Bölli olikin tutkinut aihetta katsomalla jonkun BBC dokkarin). Outoa olivat myös ennen ja jälkeen leffaa näytetyt saksalaisten koululaisten haastattelut, joissa Uwe osoitti etteivät he tiedä paljoakaan holokaustista. Siitä viis, mutta hitto että oli rumia ja vajaaälyisen näköisiä teinejä. Leffan lopussa taas tuli kaksi siistimpää hevaria, jotka latoivat faktat tiskiin kuin suoraan wikipediasta!



Niin joo, entäpä itse elokuva. Ei se nyt vieläkään mielestäni näyttänyt sitä Auschwitzin todellista kauheutta, koko toivon riistävää murhakoneistoa laajemmassa kaavassa. Onnekkaimmathan olivat ne, jotka laitettiin suoraan junasta kaasukammioon eikä esim. Block 10:iin Mengelen käsittelyyn tai muuten vaan virumaan ja riutumaan pois. Noh, ainakin se trailerissakin nähtävä kohtaus on kylmäävä.



23. Mishen (The Target) ****-

Kaksi ja puolituntinen scifi-draama Venäjältä, why not! Pitkälti vuoden 2020 Moskovaan sijoittuva Mishen perustuu ohjaajan mukaan Anna Kareninaan. Ilahduttavasti nyt mentiin Tarkovskilaisissa fiiliksissä mutta suurella budjetilla. Hieman Stalkerin tyyliin venäläisen yläluokan edustajat lähtevät käväisemään "Targetilla", jolla on outoja vaikutuksia ihmiseen: se mm. pysähdyttää ikääntymisen. Toki muitakin vaikutuksia on, ja elokuva vääntyy loppua kohti ilahduttavan kieroksi! Toivottavasti ryssät pukkaavat ulos lisää tällaista.

HD-DVD

24. Serenity** Avaruusseikkailua. Tulipa katsottua.



25. Four Brothers*** Ihan räväkkä kostokuvaus. Ei varmaan Singletonin parhaita, mutta ok.



26. Inside Man**** Ei ehkä arvaisi Spike Lee-elokuvaksi. Toimiva ja positiivisesti erilainen ryöstö/panttivanki-elokuva. Yllättäen Jodie Foster on leffan ehkä heikointa antia.



Sattumalta kaikissa yllämainituissa oli mukana Chiwetel Ejiofor. Varsinainen sivuosien erikoismies, näemmä.



Blu.ray:



27. All the boys love Mandy Lane ***+ Tietyt konventioita rikkovat ratkaisut nostavat tän perusteinislasherin yläpuolelle, mutta vaikea tästä mitään mestariteosta on löytää. Saattaisi tosin ansaita jopa uusintakatselun.

Spielberg: Munich – Olipas yllättävän hyvä elokuva. Bana pääroolissa loistava, juoni kiinnostava ja elokuvassa ei sorruta yksipuoliseen kerrontaan.

Kerrankin Spielberg ei pilaa muuten toimivaa elokuvaa typerällä lopulla. Tapahtumat olivat jännittäviä, ja ajankuva oli luotu uskottavasti. ****



Winterbottom: The Killer Inside Me – Sarjamurhaaja/psykopaattielokuvat ovat lähellä sydäntä, eikä tämäkään petä tällä saralla. Casey Affleck hoitaa

vaativan roolinsa komeasti, oikeastaan kaikki leffat missä olen Affleckin nähnyt (esim. Lonesome Jim, Jesse James... ja Gone Baby Gone), hoitaa mies homman moitteettomasti.

Alba(jota en voi sietää) huoran roolissa on täysin epäuskottava sievistelijä, mistä elokuvan kannalta isoin miinus tuleekin. Väkivalta on brutaalia niin kuin tällaisessa elokuvassa pitääkin.

Mukavan kieroutunut ilmapiiri vallitsee koko elokuvan ajan, ja oivat biisivalinnat tukevat hienosti tätä. Tämä ei ihan yllä loistavan The Lost:in tasolle, mutta lähelle

päästään. ****



Gries: Breakhart Pass – Macleanin romaaniin perustuva junajännäri, pääosassa Bronson. Lähtökohdat ovat kohdillaan ja elokuva onkin hyvä kokonaisuus. Juoni ei ole liian

ennalta-arvatta, joten mielenkiinto säilyy loppuun asti. Bronson on hyvä, ja Jill Irelandissa silmä lepää. Keskivertoa parempaa Bronsonia. ***½

Sairasloman satoa.

Kenji Mizoguchi: Musashino Fujin (The Lady of Musashino) ****½

Toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin sijoittuvan tarinan pääosassa on nainen, joka muista läheisistään poiketen puolustaa vanhoja arvoja, eikä etsi lohtua vieraiden sylistä. Samalla hän myös pitää kiinni sukunsa vanhasta tilasta, eikä aio luopua siitä mistään hinnasta. Komeasti toteutettu elokuva, joskin loppuratkaisu on vähän yliampuva.



Harold Young: The Mummy's Tomb *½

Reginald LeBorg: The Mummy's Ghost **

Leslie Goodwins: The Mummy's Curse *½

Universalin kolme surkeaa jatko-osaa jo alkujaankin surkealle sarjalle (The Mummy's Hand **). Edellisellä elokuvalla ei ole juuri väliä, riittää että muumio pääsee seuraavassakin osassa löntystelemään metsiköissä etsien uhreja ja kauan sitten kuolleen prinsessarakkaansa reinkarnaatioita. Välillä tulee todellisia hämmästyksen hetkiä, kun juoni pomppii mielivaltaisesti sinne tänne. Lon Chaney Jr. on muumion roolissa surkuhupaisa.



Jean Renoir: Toni ****

Uusintakatselu. Tositapahtumiin (oletettavasti) perustuva elokuva kertoo italialaisesta siirtotyöläisestä, joka rakastuu naapurin kaunottareen ja osallistuu tämän juonitteluihin päästä aviomiehestään eroon. Muistin tämän pitkäpiimäisemmäksi, mutta mitä vielä, hyvähän tämä oli.



Carl von Haartman: Kajastus ****

Viimeinen suomalainen mykkäelokuva on stroheimilaisella glamourilla höystetty kertomus Venäjän vallan alaisesta Suomesta, sen kansalaisten isänmaallisuushengestä ja 1900-luvun alun tapahtumista. Huomattavasti komeampi kuin Karun ja kumppaneiden teokset, näkökulma on yllättävän viileä ja kiihkoilematon. Tämä olisi kiva nähdä joskus kunnon säestyksellä, videokasettiversiossa kun ei tietenkään ollut minkäänlaista ääniraitaa.



Laslo Benedek: The Wild One **

Viimein tuli tämäkin nähtyä, mutta eihän The Wild One enää kummoiselta vaikuta. Kömpelöltä ennemminkin. Brando oli ihan ok ja Lee Marvin hauska, mutta muut olivat yhdentekeviä.



Michael Haneke: Das weisse Band ***½

Aivan tajuttoman komean näköinen elokuva, tarina ei sen sijaan iskenyt ihan täydellä teholla. Haneken etäisesti tapahtumia kuvaava tyyli ei omalla kohdallani tunnu innostavalta, lopputulos jätti kyllä paremman maun kuin Funny Games aikoinaan.

34.

Robowar

Pitkästä aikaa tuli nähtyä kalkkunakamaa, joka viihdytti lähes koko ajan. Hyvät näyttelijät, upea käsikirjoitus, komea "pahis" ja nippu yllättäviä juonenkäänteitä. What more do you want? Destroy meee! Destroy meee!



35. The Harder They Come

Särmikäs jamaica-klassikko. Se mitä hävitään epätasaisessa näyttelemisessä, voitetaan todenmakuisessa ympäristössä ja tiukassa asenteessa. Ja musa on tietty ikivihreätä kamaa.



36. Hurjapäät

Voi olla että ympäristö oli vanhentunut, tarina heppoinen ja tyyli vanhanaikainen, mutta tunteet ja asenteet ovat yhtä tuoreita kuin 50 vuotta sitten. Hienosti näytelty ytimekäs kapinaklassikko. Enkä muistanutkaan kuinka kaunis kuvaus tässä olikaan. Diggaan kyllä ihan täpöillä klassisen Hollywood-elokuvan valaistuksesta takavaloineen jne.



37. Rakastan sinua, rakastan sinua

Resnaisin rakenteeltaan häkellyttävä tieteiselokuva. Käyntiin päästyään, imee täysillä mukaansa ja pitää otteessaan upeaan loppuun asti. Harvoin näin sirpalemainen ja täysin epäkronologinen tarinankerronta pitävät täydellisesti pihdeissään. (Verrataan esim. pari viikkoa sitten näkemääni IA3:een jonka epäkronologisuus oli pelkkää sekavaa paskaa.) Katsoja ei oikeastaan pysty missään vaiheessa, ei elokuvan aikana tai sen jälkeen, asettelemaan kohtauksia päässään selkeälle aikajanalle – silti minkäänlaisesta hämäryydestä ei ole tietoakaan. Helvetin hyvä.



38. Kova kuin kivi

Hyvä popcornleffa, ei sen enempää, ei sen vähempää. Ongelma on vain siinä että No country for old menin jälkeen odotukset olivat kuitenkin korkeammalla.



Elokuvassa on pari suurta ongelmaa jotka tiputtavat pisteitä armottomasti. Ensinnäkin elokuva on kovin tasapaksu. Se etenee samaa, välillä jopa puuduttavaa, polkua pitkin alusta loppuun. Ja ongelma on nimenomaan kuljetuksen, ei käsiksen tai tarinan. Genreen liittyvä todella suuri miinus tulee siitä ettei lopussa ole kunnollista kliimaksia, ja sehän olisi tällaisessa takaa-ajo länkkärissä enemmän kuin pakollinen. Loppua ei oikein pedata, se vain tulee ja on minuutissa ohi. Kunnollinen pateettinen nostatus pitäisi olla, hitto vie.



Toinen elokuvan ongelma on Coenien filmeille tyypillinen karikatyyrimäisyys. Henkilöt ovat hahmoja ja rooleja, sarjakuvahahmoja, eivät tunnu oikeilta ihmisiltä eli lihalta ja luulta. Westernissä, joka kuitenkin yrittää ainakin välillä olla ns. katu-uskottava, pinnalliset karikatyyrit eivät toimi. Ylipäätään tuntuu siltä etteivät Coenit ole oikein kyenneet katsomaan myyttien ja kliseiden yli ja taakse, ja niinpä elokuva kärsii onttoudesta. Tämä on toki tuttua heidän aikaisemmistakin "historiallisista" elokuvista. Kuvat ovat toisinaan kauniita, mutta vailla merkitystä.



Jotenkin vaikuttaa siltä ettei tyylilajikaan ole ihan selvä: välillä tehdään nuhjuista kostowesterniä, välillä itseironistista kikkailua. Ja jälkimmäinen sopii länkkäreihin muutenkin aika heikosti, ellei sitten kyse ole selkeästi komediasta – mitä Kova kuin kivi ei kuitenkaan ole. Elokuva, jonka nimi on True Grit, pitäisi totella nimeään ja olla luokkaa grittympi. Paskaiset vaatteet, huonot hampaat, harmaat maisemat ja lumisade ovat olleet länkkäreiden peruskuvastoa jo viimeistään 70-luvulla lähtien, eikä se enää riitä.



Näyttelijöistä mongertava Bridges on kiinnostava, mutta käyttää paukkunsa jo ekassa kohtauksessaan ja hänkin on enemmän Bridges näyttelemssä Roosteria, ei missään vaiheessa Rooster Cogburn, sellainen johon katsoja uskoisi. Matt Damon, överissä stailauksessaan, edustaa sitten coenilaista temppuilua pahimmillaan ja on aivan väärässä elokuvassa. Eikä vika ole suinkaan Damonin.



Silti, mukiinmenevää ja viihdyttävää kertakäyttöviihdettä.



39. Old School

Liian nopea uusintakatselu. Phillipsin leffat ovat hyviä, mutta eivät liian usein nautittuna. Kaksi 2000-luvun hauskinta leffakoomikkoa onneksi pitävät homman koko ajan elossa. Eikä Wilsonkaan huono ole.

26. Ethan Coen & Joel Coen:

True Grit (elokuvateatteri, 2010) ****

Laatuviihdettä. Coenin veljesten asteikolla tämä on kuitenkin vain hyvää keskitasoa.



27. Darren Aronofsky: The Fountain (dvd, 2006) *****

Uusintakatselu. Huikaisevan kaunis kosminen melodraama.



28. Alexandra Aja: Piranha (dvd, 2010) **

Rehellistä roskaa jonka ainoa oma valtti on mennä reilusti ja tarkoituksella huonon maun tuolle puolelle. Monihan tälläisille postmoderneille-perseilyille (ja vielä onnittelevat itseään nokkeluudestaan) jaksaa hekotells, mutta kyllä tämä minusta oli lähinnä puuduttavan tylsää vanhojen kliseiden kierrätystä. Cgi oli aivan hillittömän paskan näköistä paikoitellen mikä vei ikävästi elokuvan vähäisiä tehoja. Toisaalta Piranhan fyysiset gore-maskeeraukset olivat aika onnistuneita.

Kotka – Eagle

Viimeinen mohikaani meets rooman valtakunta.

Jostain syystä tuo roomalaisen 9. legioonan myytti on tuottanut parikin elokuvaa viimeisen puolen vuoden aikana. Ensin Centurion ja nyt Eagle.

Skotlannista ei tainnyt löytyä tarpeeksi uskottavia vihollisia, niinpä vastustaja on jonkinlainen voodoo-soturin ja mohikaanin risteytys. Ihan mainiota (kertakäyttöistä) väkivaltaista seikkailuviihdettä, vaikka parempiakin roomalaismättöjä saisi tehtyä muissa ympäristöissä kuin tuon iänikuisen Hadrinianuksen muurin ympärillä.

Four Lions (2010) ****

Morris ei petä. Se ihan viimeinen puristus, joka tekisi tästä viiden tähden kamaa, kuitenkin puuttuu.



King's Speech (2010) ****

Oscarin kalastelua isolla O:lla. Eikä siinä mitään kun asialla on pätevää porukkaa kirjoittajaa, ohjaajaa ja näyttelijöitä myöten. Toimii.



Cell 211 (2009) ***

Ei hassumpi, mutta ei toisaalta mitenkään erityisen mieleenjääväkään.



U.S.S Nimitz – Lost In The Pacific (1980) ***

Lentotukialus joutuu outoon myrskyyn joka heivaa sen ajassa taaksepäin aina japsien hyökkäystä Pearl Harbouriin edeltävään hetkeen. Siinä sitten pähkäillään mihin on jouduttu ja mitä tehdä. Hidastempoinen scifi-draama hyvillä näyttelijöilä. Ihan jees.

Tetsuro Takeuchi:

Wild Zero (2000) ***½

Japanilainen rock-henkinen road movie ja kauhukomedia, jossa avaruudesta tulleet muukalaiset saavat ihmiset muuttumaan zombeiksi. Vapaamielinen elokuva keskittyy Guitar Wolf ‑rockbändin ympärille, joka muutamien muiden kanssa kamppailee zombeja vastaan pelastaessaan ystäväänsä. Camp-meininki, päättömät sci-fi ‑elementit, isot pyssyt ja kova tahti asialllisella soundtrackilla ja loistavalla tyylitajulla takaavat viihtyvyyden, muttei tämä aivan niin hauska tai pöljä ollut kuin etukäteen odotin.



Kim Ji-woon: Akmareul boatda (2010) (I Saw the Devil) ****½

Vaikka elokuva ei juonen tasolla mitenkään kummoinen ole, on tarinan kerronta ylivoimaista useimpiin lajitovereihin nähden. Erittäin näyttävät väkivallanteot tekevät kipeää kotisohvankin puolella ja aitojen hahmojen tuntemukset välittyy hyvin perille. Choi Min-sik vetää jopa paremmin kuin Oldboyssa, ja yksilötason kostoteemoja tarkasteltaessa tämä on huomattavasti Parkin ohjausta parempi teos. Huikea visuaalinen tyylitaju ja tekninen osaaminen näkyvät kaikkialla, (hyvänä esimerkkinä taksissa tapahtuva puukotus, jossa kamera kiertää tapahtumakeskittymää auton sisällä) ja hyytävä ja brutaali trilleri vakuuttaa täysin koko kestonsa ajan välttäen pienimmätkin suvannot. Pahiksen hidas avautuminen perverssistä bussikuskista täysveriseksi sekopääksi on mainio ratkaisu.



En kyennyt kovin suurella intensiteetillä myötäelämään päähenkilön tuntemuksia, ehkä asia olisi toisin jos Nykyinen ratkaisu tosin mahdollisti kostamisen viemisen äärimmäisen pitkälle ja äärimmäisiin raakuuksiin niin, että pohdittavaksi jää, kuka sen pirun näki.



Laslo Benedek: The Wild One (1953) (Hurjapäät) ***

Nuori kapinallinen remuaa kavereineen ja pian sattuu vahinko. Naisen rakastuminen renttuun luo lisäjännitteitä. Melko tylsä ja junnaava nuorisoelokuva kapinallisista motoristeista. Rujon kuvauksen vastapainoksi ei löydy hiveleviä näyttelijäsuorituksia, mitä nyt Brando on mieleenpainuva ikonisessa roolissaan. Elokuvalla on varmasti ollut suuri vaikutus populaarikulttuurissa, muttei tämä itselleni juuri tarttumapintaa antanut muuten kuin hienona ajankuvauksena.



Michael Haneke: Das weiße Band (2009) (The White Ribbon) ****½

Haneke porautuu mysteeritarinan kuosissa taas ihmisen psyyken varjoisimpiin nurkkiin muista elokuvista poikkeavalla aikakaudella muistuttaen, ettei sadistiset skitsot ole vain nyky-yhteiskunnan ongelma, mutta näyttäen samalla kuinka vahinko saadaan kiertämään sukupolvelta toiselle. Tiukasti kontrolloitu miniyhteisö tarjoaa oivan läpileikkauksen tuonaikaiseen saksalaiseen keisarikunnan rakenteisiin, osoittaen kuinka kaksinaismoralistinen ja järjetön tuo läpimätä yhteiskunta onkaan. Monipuolinen hahmojoukko, taitavat näyttelijät ja uskottava ajankuvaus pitivät pitkän elokuvan alati kiinnostavana. En ole vähään aikaan nähnyt näin aitoa ihmisten käyttäytymistä ja tavallista eloa elokuvassa. Musiikin puuttumista ei edes huomannut. Tyylikkäin näkemistäni Haneken elokuvista. Loivahko lopetus jättää lähinnä hölmistyneen tunteen, mikä toisaalta toimii tehokeinona.



Pastoria näytellyt Burghart Klaußner on muuten täsmälleen kuin Gunnar Björnstrand vastaavassa virassa Bergmanin Talven valossa. Muutenkin Bergmanin vaikutus näkyi elokuvan hillityssä mustavalkoisessa tyylissä.



Mark Romanek: Never Let Me Go (2010) ***

Ihan hyvä, mutta voisi olla parempikin. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan, ilahduttavasti myös lasten osalta, jäätävän upeat, mutta tiukasti päähenkilön näkökulmasta kerrotussa tarinassa muut hahmot jäivät melko ohuiksi ja täten elokuvaa kasassa pitäneet romanttiset kuviotkaan eivät niin hirmuisesti purreet, eikä draaman kaaressakaan kuin yksi mielenkiintoinen käänne, jonka jälkeen elokuva ei juuri edennyt.

Teemat ihmisyydestä jne. ovat varsin kaluttuja, mutta haikeaksi tämä vetää anyway tarkastellessaan retrospektiivisti ihmisen elämää kauniisti kuvatuissa englannin utuisissa maisemissa. Aiheen käsittely vain jää elokuvan habituksen tavoin hyvin kevyeksi, tai hellämielinen käsittely ei ainakaan nosta mitään selkeästi esille. Koko elokuva onkin oikeastaan vain tunteilua, mistä alati liian voimakkaasti läsnä oleva musiikkikin indikoi.



Jaco Van Dormael: Mr. Nobody (2009) ***½

Viihdyttävä ja originelli konsepti on mielenkiintoinen elokuvallisen rakenteen tasolla, mutta liian rönsyilyn vuoksi ei herätä kummemmin tunteita tai saa pohtimaan elokuvan käsittelemiä filosofisia teemoja jotka sinänsä olivat melko peruskauraa. Taustatarina ei oikein istunut muuhun elokuvaan, mutta sen tilalle on vaikea keksiä mitään muutakaan. Etenkin visuaalisesti upea elokuva on ehkä liiankin kunnianhimoinen ja täten siitä on hankalaa kaivaa mitään selkeää sanomaa.



Dziga Vertov: Kinoglaz (1924) (Kino-eye) ****

Mukavaa katseltavaa ja hyvä ajankuvaus nuoresta Neuvostoliitosta. Ei aivan niin monipuolinen kuvastoltaan tai teknisesti oivaltava kuin Mies ja Elokuvakamera.



Rob Reiner: Misery (1990) ***½

James Caanilta melko täydellinen roolisuoritus, etenkin kasvotyöskentelyä oli hauska seurata. Vaikkei tämä mikään suunnaton audiovisuaalinen taidonnäyttö ollutkaan, tunnelma saatiin varsin piinaavaksi.



Bob Rafelson: Five Easy Pieces (1970) ***½

Yllättävän monitasoinen draama vapautta kaipaavasta itsekkäästä miehestä joka on vaihtanut ylemmän keskiluokan leveän elämän öljypumppujen kanssa touhuiluun. Vapauden ja itsenäisyyden kaipuun ja tiettyjen velvollisuuksien aiheuttamia ristiriitoja syntyy paljon ja voivat olla ristiriidassa keskenäänkin, ikään kuin mies ei aivan tietäisi minne mennä, ja tällä päämäärättömällä etenemisellä hän jatkaakin matkaansa. Teennäinen eliitti teekutsuilla, naurettavat hipit ja resuinen alaluokka tarjoavat oivan kuvan tuonaikaisesta, hajanaisesta USAsta. Kaiken tämän keskellä yksinäinen, ulkoa kovapintainen mutta sisältä heiveröinen mies ei löydä omaa paikkaansa ja matkaakin alati kohti uusia alueita. Kaikin puolin hyvin korkeatasoinen tekele, eikä vähiten silmiä hivelevän kuvauksen osalta, joka hyödyntää upeasti amerikan laajoja maisemia ja kaukaisten vuorten takaa häilyvää valoa.

Viikonloppuna nautittujen väkijuomien ja niiden aiheuttamien jälkitilojen lomassa katsottua:

Solares: Satánico pandemonium – Toimivaa nunsploitaatiota, jossa on oikeitakin elokuvallisia arvoja eikä vaan pelkkää t&a ‑meiningillä ratsastamista. Pääosassa "often naked" (kuten Mondo Macabron dvd:n takatekstissä mainostetaan) Cecilia Pezet hoitaa roolinsa saatanallisten houreitten kourissa riutuvana nunnana hyvin. Itse paholainen on sitten vähän korni, virnuileva naistenmies. ***



Padilha: Tropa De Elite – Alun sekavuuden(sekavuus saattoi johtua myös nautituista väkijuomista) jälkeen elokuva alkaa toimia. Eli ns. boot campista eteenpäin täyttä rautaa. Brutaalia ja "grittyä" kuvausta poliisien mahdottomasta työstä Rio De Janeirossa. Jatko-osa menee ehdottomasti hankintalistalle. ****



Åkerlund: Spun – Mitäs tähän nyt sanoisi, tällaista MTV-sukupolven höttöhuumemeininkiä. Ärsytti tämä meininki jo Unelmien Sielunmessussa, ja niin se ärsytti tässäkin. Levoton leikkaus ja jokaisen nokkaan vedetyn viivan jälkeen sama pätkimisefekti ja pupillin näyttäminen alkoi väsyttää jo viiden minuutin jälkeen. Elokuva tuntui kestoonsa nähden puolet pitemmältä. Tuli kuitenkin loppuun asti taisteltua tämä elokuva. Rourkesta ja ajoittaisesta hyvästä musiikista plussaa. **

Oma viikko:

16mm



2. L'invincibile Superman.



SuperArgo pistää hihat heilumaan, kun vastassa on tunteettomien robottien joukko...Kohtuullisen viihdyttävä scifi/painija/supersankarielokuva.



Digiboksi



2. Black Windmill.



Yhdistelmä Siegel+Michael Cane kuulostaa ehkä siltä, ettei pieleen voi mennä. En tätä kyllä ainakaan onnistumiseksi ylistäisi.



DVD



28. W.

Ihan jees, yllättävän pienimuotoinen henkilökuva, jossa Stonen huumeongelma ei onneksi näkynyt. Ei mikään JFK, mutta ihan ok viihdettä.



29.Killer Inside Me.



Winterbottonin versio miellytti toteutuksellaan. Benin pikkuveli teki vakuuttavaa työtä.



30. Detroit 9000.



Tämähän oli paljon parempi kuin mitä muistin.



31. Transformers 2.



Muuten jees, mutta eihän noiden robottien matseja jaksa katsella...ja niitä oli tässä paljon.



varmaan oli muutakin, en nyt muista mitä.



edit: miten pääsikin unohtumaan



32. Little Man.



Ihan helvetin kova komedia porukalta, joka toi teille myös White Chicksin...no joo, olisihan tämä voinut olla parempikin tyyliin White Chicks tai Hamekyttä, mutta olihan tässäkin omat herkkunsa. Erityisen hyvä mieli tuli siitä, kuinka sain "miestenilta"-porukan aivopestyä tämän katsomiseen, vaikka vaihtoehtona oli Koodinimi Villihanhet.

Antti Tohka ( 21.2.2011 08:18)

W. Ihan jees, yllättävän pienimuotoinen henkilökuva, jossa Stonen huumeongelma ei onneksi näkynyt. Ei mikään JFK, mutta ihan ok viihdettä.

Eikös noi Stonen leffat ole nykyisin juuri siksi niin valjuja kun hän EI enää käytä huumeita? No katsojan kannalta tämä voidaan toki laskea huumeongelmaksi.

KCrimso ( 21.2.2011 08:53)

Antti Tohka ( 21.2.2011 08:18)

W. Ihan jees, yllättävän pienimuotoinen henkilökuva, jossa Stonen huumeongelma ei onneksi näkynyt. Ei mikään JFK, mutta ihan ok viihdettä.

Eikös noi Stonen leffat ole nykyisin juuri siksi niin valjuja kun hän EI enää käytä huumeita? No katsojan kannalta tämä voidaan toki laskea huumeongelmaksi.

Niin kai Stonellekin tuli raja vastaan ton pepsin vetämisen kanssa, kun 70-luvulta alkaen sitä ilmeisesti nuuskinut.. Tosin mieshän vielä 2005 maaliskuussa pidätettiin huumeiden takia.