Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

2011 olisi taas pitkästä aikaa tarkoituksena koettaa pitää elokuvapäiväkirjaa, vuosi alkoi krapulassa turvallisilla uusintakatseluilla...

1. Leone: Hyvät, pahat ja rumat (Il buono, il brutto, il cattivo, 1966) [bd] *****-



Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta asetan elokuvan pykälän Huuliharppukostajan ja Vain muutaman dollarin tähden alapuolelle, mistä tuo miinus täysien pisteiden perään. Suosikkijuttujani tässä taitaa olla Eli Wallach, ja toki mm. Morricone ylittää itsensä. Harmi että kotimainen blu-ray on töpeksitty näin rumasti sekä kuvan, äänen että tekstityksen osalta, eikä kelvollista englantiystävällistä sinikiekkoa ole muualtakaan toistaiseksi saatavissa.



2. del Toro: Pan's Labyrinth (l laberinto del fauno, 2006) [bd] ***½



Eipä muuttanut ensimmäinen R&A-näytöksen jälkeinen uusinta mielipidettä mihinkään suuntaan. Monelta osin äärimmäisen huolellista elokuvantekoa, mutta del Torolle tyypillisesti monista upeista hetkistä huolimatta kokonaisuus ei vaan kauheasti kiinnosta. Ja tarinahan on perin masentava! Omiin silmiin blu-rayn supertarkka kuva jotenkin liian siisti verrattuna filmiin, ja ylikontrastinen niin että varjodetaljit katoavat mustaan.



3. Jeunet: Alien – ylösnousemus (Alien: Resurrection, 1997) [bd] ***



Viimeinen leffa blu-ray ‑boksista, seuraavaksi ekstralevyjen pariin. Tarkoitus oli katsoa "2003 Special Edition", mutta Jeunetin esittelyn ja uuden alkutekstijakson jälkeen vaihdoin suosiolla teatterileikkaukseen. Viihdyttävää scififantasiaa edelleen, vaikka jääkin quadrologiasta köyhimmäksi. Selkeitä munauksia ainoastaan uuden hybridialienin design sekä Winona Ryder muuten onnistuneessa castissa. Varsinaiset alienkohtaukset ovat pätevämpiä kuin tunnelmallisemmassa kolmosessa, jossa karkuunjuoksentelu pelkästään pitkästytti. Valitettavaa että tämän jelkeen lähdettiin kaupallisemmalle AvP-linjalle.

1.

The Road

Pitkästä aikaa tuli katsottua elokuvan, joka perustuu kirjaan, jonka on sattunut lukemaankin ja vielä hiljattain. Kirja ei itselleni kolahtanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeastaan kirjan visualisointi toimi paremmin, mutta elokuvaan tehdyt lisäykset (vai olivatko jo niin huonoja kirjassa, etten muista enää) eivät parantaneet elokuvaa lainkaan. Kerrankin elokuva, jossa moderni värien käsittely istuu elokuvaan eikä vaikuta turhalta kikkailulta. Viggo on vakuuttava roolissaan ja vaihteeksi perse paljaana. Elokuva ei kuitenkaan ole niin lohduton ja synkkä kuin kirja, jossa se toisaalta muuttui jo itseään toistavaksi lyhyestä pituudesta huolimatta. ****



2. Babylon A.D.

Scifitoimintahan on parhaimmillaan ihan parasta, ja tällä on jopa hyvät saumat olla pikku helmi. Mutta Mathieu Kassovitz ohjasi Vihan, lähtökohtaansa kuitenkin heikomman Purppuravirran ja lopulta paskan Gothican, eikä Vin Dieselkään oikein ole löytänyt oikeita elokuvia. Babylon A.D. alkaa kuitenkin hyvänä ja mielenkiintoisena överiksi vietynä Itä-Eurooppa-dystopiana, mutta Kanadan rannikolla elokuva alkaa muistuttaa sitä paskinta James Bondia ja USA:ssa ollaankin jo kiiltävässä CGI-tulevaisuudessa. Charlotte Ramplingilla ja Gerard Depardieulla on kuitenkin hyvä rooli molemmilla. *** (kuitenkin)

k-mikko ( 5.1.2011 11:13)

1. The Road

Pitkästä aikaa tuli katsottua elokuvan, joka perustuu kirjaan, jonka on sattunut lukemaankin ja vielä hiljattain. Kirja ei itselleni kolahtanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeastaan kirjan visualisointi toimi paremmin, mutta elokuvaan tehdyt lisäykset (vai olivatko jo niin huonoja kirjassa, etten muista enää) eivät parantaneet elokuvaa lainkaan. Kerrankin elokuva, jossa moderni värien käsittely istuu elokuvaan eikä vaikuta turhalta kikkailulta.

Jänskää. Mun mielestä kirja oli järisyttävää luettavaa ja visualisointi ei tuonut siihen mitään lisäarvoa. Ja värien käsittely näytti nololta.

KCrimso ( 5.1.2011 12:55)

k-mikko ( 5.1.2011 11:13)

1. The Road

Pitkästä aikaa tuli katsottua elokuvan, joka perustuu kirjaan, jonka on sattunut lukemaankin ja vielä hiljattain. Kirja ei itselleni kolahtanut parhaalla mahdollisella tavalla. Oikeastaan kirjan visualisointi toimi paremmin, mutta elokuvaan tehdyt lisäykset (vai olivatko jo niin huonoja kirjassa, etten muista enää) eivät parantaneet elokuvaa lainkaan. Kerrankin elokuva, jossa moderni värien käsittely istuu elokuvaan eikä vaikuta turhalta kikkailulta.

Jänskää. Mun mielestä kirja oli järisyttävää luettavaa ja visualisointi ei tuonut siihen mitään lisäarvoa. Ja värien käsittely näytti nololta.

Joo, kyllä filmatisointi jäi hieman hengettömäksi kirjaan verrattuna. Nopeesti kuitattuna sellainen ihan ok leffa.

Vaikkakin musta tuntuu, että saatankin toistaa itseäni, niin kirjoitanpa nyt uudestaan The Roadista. Kirja oli musta ok, suurimmaksi osaksi lohduton ja paikoin koskettava, mutta myös itseään toistava eikä sen luoma kuva maailmasta sen lopun jälkeen herättänyt mitään wow-elämyksiä. Elokuva sen sijaan oli sujuva, mutta ei tietenkään tuonut tiettyjä pointteja niin hyvin esille kuin kirja ja (ehkä, riippuu siitä onko samaa edes tavoiteltu) epäonnistui toivottomuuden ja kärsimyksen kuvauksessaan (mikä toisaalta toisti itseään kirjassa. Molempi parempi tai huonompi siinä mielessä).

Onhan kirjalla lähtökohtaisesti paremmat saumat luoda uskottavia mutta toisaalta fantastisia maailmoja, koska näiden visualisoiminen jätetään lukijan mielikuvituksen varaan. Tässä The Road ‑elokuva onnistuu erinomaisesti: se luo uskottavan ja kiinnostavan maailman, vaikkei tietenkään voi jättää paljoa katsojan mielikuvituksen varaan. Tässä väreillä on iso roolinsa, eikä värimaailma vaikuta elokuvalliselta kikkailulta vaan realismilta. Melkein sanoisin, että Hillcoat & kumppanien mielikuvitus toimii paremmin kuin allekirjoittaneen, mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että kirjailija ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla tässä suhteessa (jälleen kerran, onko tämä ollut edes kirjailijan tarkoitus). Todetaan nyt vielä, että katsoin elokuva UK-bluraylta videotykillä, sillä näillä seikoilla voi olla väreihin isojakin vaikutuksia.



Sinänsä tämä vertailu on täysin turhaa. Kirja ja elokuva pitäisi arvioida omina itsenäisinä teoksinaan.

Katsoin pitkästä aikaa pari Steven Seagalin elokuvaa. En ole miehen uudempaan tuotantoon edes tutustunut (Exit Wounds (2001) taitaa olla uusin näkemäni mutta sitä vanhemmat olen enimmät nähnyt joskus) mutta nämä olivat uusintakatseluita.

– Under Siege (1992) ***/5

Tästä ei ollut juurikaan muistikuvia. En edes muistanut että Tommy Lee Jones ja Gary Busey olivat mukana pahiksina. Molemmista näyttelijöistä plussaa ja ihan viihdyttävä perustoimintaelokuva tämä oli muutenkin.



– Under Siege 2: Dark Territory (1995) ***/5

Everett McGill on minulle se positiivisessa mielessä eniten mieleenjäänyt Steven Seagal vastustaja (varsinkin se suihkepullokohtaus) ja pidin miehen roolisuorituksesta edelleen. Muilta osin melko tasaista perustoimintaa ensimmäisen osan tapaan.

k-mikko ( 6.1.2011 09:31)

Sinänsä tämä vertailu on täysin turhaa. Kirja ja elokuva pitäisi arvioida omina itsenäisinä teoksinaan.

Olen samaa mieltä yleisellä tasolla vaikka en siis tässä (ja monessa muussa) tapauksessa ole kirjaa lukenutkaan.



Itse koin The Roadin (***/5) kaikessa ankeudessaan myönteisen erilaisena katsomiskokemuksena pitkälti sen takia että elokuvan post-apocalyptisellä maailmalla tuntui olevan näkemistäni genren elokuvista keskimääräistä syvemmät juuret realismissa vaihteeksi (vaikka ei epärealismi sinänsä ole huono asia sekään (riippuen tapauksesta)) niin tarinaltaan kuin visuaaliselta toteutukseltaankin. Näin voisin kuvitella että homma oikeasti saattaisi mennä jos huonosti kävisi. Synkeähkön vaellustarinan pääkaksikko on myöskin kovasti vakuuttava rooleissaan.



* * * * *

k-mikko ( 5.1.2011 11:13)

2. Babylon A.D.

***

Tästä leffasta taas myönteisin arvio minkä voin antaa on */5. Ei vaan kolahtanut ollenkaan millään tasolla. Edes Michelle Yeoh ei voinut tätä pelastaa.

Janne ( 6.1.2011 10:56)

k-mikko ( 5.1.2011 11:13)

2. Babylon A.D.

***

Tästä leffasta taas myönteisin arvio minkä voin antaa on */5. Ei vaan kolahtanut ollenkaan millään tasolla. Edes Michelle Yeoh ei voinut tätä pelastaa.

Yeoh oli ihan turha koko leffassa. Onhan tuo *** varmasti yläkanttiin ja oikeastaan ekan puoliskon ansiosta, eikä siinäkään juonen tai muun vastaavan. Loppu oli sitä * osastoa.



Mutta kummallista! Vuoden 2011 threadi on alkanut jollain etäisesti keskustelua muistuttavalla!

k-mikko ( 6.1.2011 11:00)

Mutta kummallista! Vuoden 2011 threadi on alkanut jollain etäisesti keskustelua muistuttavalla!

Vuodesta 2011 taitaa tulla hyvä vuosi.

Curtis Harrington :

Games (1967) ***½

Hieman Sleuthin kaltainen jännäri (joskaan ei niin hyvä kokonaisuus) jossa erään nuoren avioparin elämään ilmestyy mystinen rouva ja he yhdessä alkavat pelata omia pirullisia pelejään (joissa mm. leikitellään kuolemalla ja tehdään silmänkääntötemppuja yms.). Nämä leikit tietysti jossain vaiheessa riistäytyvät käsistä. James Caan ja kuvankaunis Katharine Ross ovat tämä pari ja rouvaa esittää Simone Signoret. Alussa hieman tahattoman koominen höpsöine peleineen mutta lopussa kokonaisuus saadaan riittävän hyvin pakettiin joten tämä nousee kyllä keskitason paremmalla puolelle. Tätä voi suositella enemmän valmistumisaikansa jännäreistä pitäville.



Adam McKay : Step Brothers (2008) **½

Hirveän epätasainen kokonaisuus. Will Ferrell ja John C. Reilly esittävät kahta aikamiespoikaa joiden leppoisa poikamiesaika joutuu koetukselle kun toisen isä ja toisen äiti menevät naimisiin. Miehistä tulee näin ollen velipuolet ja nämä lähemmäs nelikymppiset pojat asuvat saman katon alla vanhempiensa kanssa. Molemmat kun ovat jääneet mielissään lapsen tasolle. Ensin he vihaavat toisiaan mutta ystävystyvät ja alkavat pakon sanelemina työskennellä elämäänsä kuntoon. Osittain todella rasittavaa ja ala-arvoista menoa etenkin kohtauksissa joissa veljekset kinastelevat keskenään. Sitten joukossa on hyvin toimivaa komediaa kuten mm. työhaastetteluun meno smokit päällä ja lauluesitys lopun juhlissa. Ihan noin yleistyksenä McKayn ja Ferrellin pitäisi oppia jättämään ääliömäisemmät rasittavuudet leikepöydälle niin homma alkaisi toimia paremmin näissä heidän komedioissaan.

First Blood ****½

Rambo: First Blood Part II ****½



Nyt kun ygönen ja kakkonen ovat saaneet tuoreen katsannan, niin laitan nää samalle viivalle. Ykkönen on realistisempi ja vakavasti otettavana tapauksena kova mutta kakkonen on viihdyttävämpi ja actioni kulkee rivakasti eteenpäin ja väkivalta on tietysti näyttävämpää. Kakkosessa Rambon palopuheet menevät lopussa jo kornin puolelle, kun ykkösessä ne tuntuvat vielä täysin vakavasti otettavalta sanomalta. Kummankin elokuvan metsäsisseily on kovaa kamaa ja kakkosessa Rambon machoilu saa kyllä adrenaliinin nousemaan kun ykkösessä kostomeininki on silleen sympaattisempaa.

1.

The Adventures of Ichabod and Mister Toad [The Wind in the Willows] (1949) **

Heikompaa vanhaa Disneytä.



2. Man on Wire (2008) ***

Mielenkiintoinen dokkari.



3. Basket Case 2 (1990) ***

Lähes ykkösen tasoa, mutta erilainen, pätevä jatko-osa.



4. City Lights [Kaupungin valot] (1931) ****

5. Modern Times [Nykyaika] (1936) ****

6. The Great Dictator [Diktaattori] (1940) ***

Nyt on Chaplinin tunnetuimmat saatu pois alta ja kyllähän nämä Lloydit ja Keatonit pieksee helposti. Diktaattori ei ollut yhtä hauska ja viihdyttävä, mutta loppu oli hieno. Neljänkymmenen minuutin lisäpituus muihin verrattuna ei myöskään ollut eduksi.



7. Das Leben der Anderen [Muiden elämä] (2006) ****



8. Not Quite Hollywood: The Wild, Untold Story of Ozploitation! (2008) ****

Mielenkiintoinen, viihdyttävä, inspiroiva ja täynnä hienoja elokuvia.



9. Darwin's Nightmare (2004) **

Sinänsä hyvää matskua ja dokumentti, mutta missään vaiheessa ei vaan ruvennut kiinnostamaan.



10. Woodstock (1970) ***

Pitkä kuin mikä ja kaikki artistit ei vaan kiinnosta. Hienoa settiä tietenkin välillä.



11. To Kill a Mockingbird (1962) ****

Uusintakatseluja. Ensimmäinen luku pisteytyksen muutos IMDB:ssä (johon on tullut lätkittyä pisteet liki vikat 10 vuotta).

Manhunter

+2. Ilmeisesti kasariestetiikan arvostus nostaa pisteitä, koska melko toimivaksi trilleriksi muistelinkin. Missään vaiheessa ei tosin kovin piinaavaksi yllytty, mutta diggailin silti. Salettiin Leckter-filmatisointien top-kolmosessa, mutta vaatisi uudelleen katselun muistakin. Tosin en olekaan nyt ihan varma olenko Red Dragonia edes nähnyt. Hassuja nämä jenkkielokuvat, joissa joka toisessa poliisit valittavat palkkaansa ja joka toisessa asuvat merenrantahuvilassa niin kuin tässä. Toisaalta päähenkilö onkin jo eläkkeellä, minkä menetys tuntuu olevan likaisille kytille se suurin pelko. Ehkä palkka on paska, mutta eläke huikea? ****



Predator 2

‑1. Ei tästä hyvää saada millään. Oikeastaan hyvää on vain rohkea siirto viidakosta kaupunkiin ja alkukahina. Tästä voisi pitää enemmän jos tämä olisi vain scifihalpis, eikä Predatorin jatko-osa, joka monessa suhteessa nostaa odotuksia. En nyt jaksa kaivella budjettifaktoja, mutta kun tämä näyttää usein halvalta, ei isolta Hollywood-elokuvalta. Glover on jees Tappavan aseen roolissaan, muttei pärjää omillaan toimintasankarina, enkä jostain syystä siedä Maria Conchita Alonsoa juuri lainkaan. Visuaalisesti mielenkiintoisempi ohjaajakin olisi voinut auttaa asiaa. Stephen Hopkins, who? **



Day of the Dead

+1. Alkuperäisen trilogian jaetulla ykkössijalla, ehkä elokuvahistoriallisista syistä nostan sen ekan kuitenkin vielä edelle. Dawn ei ole ikinä ollut mulle mikään erikoinen elokuva. Edellisestä katselusta oli paljon aikaa, enkä muistanut, että yhtäläisyyksiä 28 Days Lateriin oli näinkin paljon. Hyvää gorea, ja parasta tässä on oikeastaan se, että koko aikana ei löysäillä, vaan veitsen terällä ollaan koko käytännössä koko ajan. Futuren ikivanha ei-anamorfinen dvd kesti tykityksen yllättävän hyvin, mutta ehkä tästä voisi päivityksenkin joku hetki hankkia. *****

No nih, viime viikkojen saldoa...

Halloween 2 (2009) ** 1/2



Okei, oli tämä ainakin parempi kuin se varsinainen remake. Hyvää: yllättävän tylyä tappamista kautta koko rainan, hämyiset trippailut (joskin aika pinnallisia) ja Myersin hahmo ylipäänsä ja sen erilaisuus aiempiin nähden. Huonoa: Zombien fuckufuckfuckyea-pulinaa suoltavat junttihahmot dominoivat hahmokavalkaadia jopa ekaa osaa enemmän ja etenkin Laurie Stroden näyttelijä oli vitun huono ja ärsyttävä. Malcolm McDowell ei taaskaan oikein istunut rooliinsa, vaikea sanoa miksi. Toisin sanoen kaikkien hahmojen oikeastaan vain toivoi kuolevan koko ajan; slashereiden toimivuuden kannalta huono seikka. Lisäksi Director's Cut tuntui hiton pitkältä, mutta suurin osa ajasta tuntui silti kuluvan vain random murhasta toiseen siirryttäessä ilman sen kummempaa pointtia. Ho1000C ja Devil's Rejects olivat vielä huomattavasti eheämpiä tapauksia; vaikea sanoa mikä Zombiella on sen jälkeen herpaantunut, dialogi tuntuu varsinkin menneen ihan plörinäksi.



Deadly Blessing (1981) *** 1/2



Puheet Cravenin piilotetusta helmestä eivät olleet ihan tuulesta temmattuja; yllättävän näppärä ja tiivis leffa ohjaajan yleisen tason huomioiden. Tapahtumayhteisö ja paikoin unenomainen tunnelma toimivat, kuten myös lopputwistit, vaikka aikansa peruskamaa olivatkin.



Bound (1996) ****



Paljon parempi kuin muistin. Taisi olla vasta toinen kerta kun näin tämän, edellisen ollessa joskus ysärillä. Nyttemmin alkupää tuntuikin lähinnä joltain L-Koodi-osaston tusinalesboilulta, mutta leffa vaihtoi ihan toisen vaihteen silmään kun itse huijausjuoni mafiosoineen tuli peliin. Mainiota hermoilua, tuli Coenien parhaat tuotokset mieleen.



10 Things I Hate About You (1999) ** 1/2



Ei sinänsä ärsyttänyt, joskaan ei huvittanutkaan ihmeemmin. Teiniromanssikomedian Käsikirjat oli luettu, kuten aina, ja kuvioista ei poikettu. Hassua nähdä Ledger ennen megalegendaarisuuttaan.



Rare Exports (2010) *** 1/2



Ihan sympaattinen tapaus. Taisikin olla eka kotimainen sitten Saunan, joka tuli katsottua. Lisää samansuuntaista elokuvantekoa ja vähemmän Vareksia, niin saattaisi innostaa useamminkin. Vähän enemmän olisi omaan makuun saatu mehustella kauhuelementeillä ja vetää lopussa överimmäksi, jäi vähän keskeneräinen maku näillä eväillä.



Machete (2010) *** 1/2



Ei ihan sellainen kuin odotin, mutta enemmän positiivisessa mielessä. Muistutti enemmän Desperadoa kuin Rodriguezin tuoreempaa tuotantoa, sekä hyvässä että pahassa. Yleinen koheesio oli vähän hakusessa ja hahmoja ihan liikaa siihen nähden. Periaatteessa aika samoja onkelmia kuin Expendablesinkin kanssa, mutta tämä veti kokonaisuutena pidemmän korren. Paremmat eukot ja pahikset; Seagalin näkeminen isolla kankaalla etenkin veti kestohymyn huulille, vaikka alikäytetty olikin. En vieläkään tajua miten hänet saatiin puhutuksi tähän rooliin.

No mäkin koklaan tänä vuonna juoksevan numeron kanssa.

Ekaksi kuitenkin viime vuoden vikat:



Kosto

"Ihan hyvä." Täydellinen yllätyksettömyys latistaa muuten laadukasta elokuvaa liikaa, eikä rakenne ihan miellyttänyt. Vähän tarkemmat kommentit pohjoismaisten elokuvien keskustelussa.



Luostarin Syntiset Nunnat

Uusintakatselu, koska DVD tuli joululahjaksi. Oli toisella katselulla jopa snadisti parempi, vaikkei mistään täydellisestä elokuvasta kyse olekaan. Inkvisiittori Onorio on kyllä vallan täydellinen Man You Love To Hate.



Zohan

Ei parasta Sandleria. Homma alkaa toimimaan edes jotenkin vasta n. ekan kolmanneksen jälkeen, jolloin parturoiva kikkelisankari pääsee vihdoin hommiin ja alkaa bylsimään mummoja minkä ehtii. (Hetkinen, nytpä muistan että tämä on yhä kesken.)



Tyttö joka leikki tulella

Maikkarin sillisalaattiversio kärsi järkyttävästä esitystavastaan aivan liikaa. En missään vaiheessa päässyt oikein megeen, oikeastaan vituttaa nyt että tuli edes katsottua näin muotovammaisena esityksenä. Saas nähdä jos skippaan vikan osa tv-esityksen ja katson myöhemmin sellaisessa formaatissa joka toimii.



Sitten uusi vuosi vanhoine kujeineen:



1. Paholainen kyydissä

Feitzin epätasainen ja kömpelö "film noir" (enemmän film, vähemmän noir), mutta pitää otteessaan loppuun asti – lähinnä Lawrence Tierneyn jääkylmän konnaroolin ansiosta. Liikaa täysin epäkiinnostavaa "police proceduren" kuvitusta.



2. Designated Victim

Varsinkin alkupuolellaan varsin hieno tunnelmapala. Kamera hyväilee utuista Venetsiaa Bacalovin kauniin scoren säestämänä ja Pierre Clementi klommoposkeilee omalaatuisena, draculamaisena kreivina. Pisteenä iin päällä Tomas Milian... no, Tomas Milianina. Loppua kohden ikävä kyllä elokuva siirtyy juonipainotteisemmaksi ja tunnelma kärsii. Vielä kun juoni on pääpiirteiltään etukäteen selvä Muukalaisia Junassa ‑mukaelma, niin kyllähän se elokuvan kiinnostavuus laskee sitä mukaan kun minuutit kasvavat laskurissa.



3. Kaappaus Raiteilla

Eihän tässä mitään järkeä ollut, mutta sitä nyt vähiten odotti tai edes toivoikaan. Jaksoi naurattaa alusta loppuun eli hyvä toimintakalkkuna siis... paitsi koominen sidekick ehkä huonoin ikinä. Ikinä! (No joo, bad enough to be good.) Hei, kappas, tutun näköinen herkkutsubu, ai kappas sehän onkin Heigl nuorena. Lovely.