Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Weir: The Truman Show – Vuonna 1998 ohjattu elokuva reality-tv:stä irvokkaimmillaan ei ole kaukana todellisuudesta nykyään. Realitya tulee joka tuutista, ja tämän kaltaisen ohjelman

ilmaantuminen tv:seen on vain ajan kysymys, IMO. Jim Carrey pääroolissa toimii hyvin, vaikka maneereitaan ei pakoon pääsekään. Kiinnostava aihe ja Trumanin rimpuilu irti puuduttavasta elämän putkijuoksusta on

viihdyttävää katsottavaa. Elokuvaan ympätyt 40- ja 50-luvun nostalgiafiilikset toimivat hyvin. Ed Harris sarjan luojana on loistava, ja onnistuu samaan aikaan olemaan todella nilkki sekä herkkä ohjaaja, joka välittää

luomuksestaan. Silti jokin jää loppupeleissä puuttumaan, että elokuva olisi loistava. ***½

Osallistutaanpa itsekin tähän:

1. River's Edge (1986) ****

Tämä paljastui aliarvostetuksi pätkäksi. Kehissä mm. mielenkiintoisen roolin tekevä Crispin Glover, uraansa aloitteleva nuori Keanu Reeves ja hienon roolin tekevä Dennis Hopper (RIP), jonka rooli tosiaan muistuttaa Blue Velvetistä jollain tapaa, vaikka molemmat leffat ovatkin samalta vuodelta. Muutenkin jotain samankaltaista näiden kahden leffan välillä voi olla, vaikka tämä pienempään huomioon onkin jäänyt. Pinnan alla on hyvä ja ajatuksia esiin tuova juoni nuorten elämästä ja henkisestä murroksesta.



2. The Abyss (1989) ***½

Onhan tämä parhaimmillaan kaunista katseltavaa upeine erikoistehosteineen (näyttävät yli 20 vuoden jälkeenkin uskottavilta) ja vedenalaisine maisemineen, mutta juoni haparoi kyllä välillä. Ehkä tässä oli liikaa ennalta-arvattavia käänteitä ja hahmotyyppejä (perinteinen pahis mukana miehistössä jne). Myös maailmanpelastus-aiheen liittäminen tähän oli vähän kehno idea. Silti, kunnianhimoinen tekele, jossa oli ainekset entistäkin häikäisevämpään teokseen.



3. The Prophecy (1995) ***½

Elokuva pyörii uskonnollisten aiheiden ympärillä. Vaikka juoni ei täysin natsaakkaan, niin Christopher Walken varastaa shown ja hänen näyttelyään on hieno katsella tässä elokuvassa. Joten jo tämä riittää syyksi tsekata leffa.



4. The Prophecy II (1998) **½

Alkupuolella on jälleen kerran hapuilevaa juonta, mutta onneksi loppupuolella Brittany Murphy ja Christopher Walken saavat enemmän ruutuaikaa, joten taso nousee ja etenkin Walkenilta one-linereitä alkaa tulla tiuhaan tahtiin. Murphy sopi mainiosti itsemurhaa yrittävän tytön rooliin, ainakin minä pidin suorituksesta. Prophecy II jättää hieman väkisin väännetyn jatko-osan fiiliksen, mutta onneksi näyttelijäkaarti tekee tästä keskiverto pätkän.



5. The Prophecy 3: The Ascent (2000) **½

Juuri ja juuri kakkosen tasolla tämä kolmas osa, silti laittaisin kakkososan tämän edelle. Ikäänkuin jatkaa kakkosen tarinaa, mutta silti juoni on ajoittain vähän hölmön tuntuinen. Christopher Walken, Brad Dourif ja esim. Vincent Spano tekevät hyvät suoritukset, vaikka Walkenilta enemmän ruutuaikaa olisikin toivonut. Ihan katsottava jatko-osa, ja jos kakkosen on jo katsonut, niin kyllä tämäkin siinä samalla menee.



6. The Return of Ringo (1965) ***½

Tämä spagettiwestern yllätti iloisesti. Juoni on perinteinen kostotarina, mutta hyvät hahmot, hienot kuvausympäristöt ja etenkin Ennio Morriconen musiikit tekevät tästä nautittavan westernin. Ohjaaja Duccio Tescari oli muuten sattumoisin käsikirjoittamassa Sergio Leonen Fistful of Dollarsia.



7. No Country for Old Men (2007) ****

Coenin veljeksiltä komeasti tehty thrilleri. Maisemat ovat upeita, dialogi toimii pirun hyvin, mainioita kohtauksia jäi useita mieleen, ja Javier Bardemin hahmo on parhaita pahiksia mitä olen vähään aikaan leffoissa nähnyt.



8. The Hidden (1987) ****

Jälleen kerran IMDB:ssä alakanttiin tähtiä saanut elokuva (6,9), joka osoittautui mielenkiintoiseksi yllätykseksi. Kyle MacLachlan ja Michael Nouri tekevät hyvää työtä pääosissa, mutta itse elokuvan idea on se mikä vie leffaa hyvin eteenpäin. Toki kasarimeiningistä tulee plussaa, musiikit on hyvin esillä ja luoteja ei säästellä. Varsin viihdyttävä ja mielenkiintoinen sci-fi toimintaelokuva. Todellakin, aliarvostettu ja unohdettu helmi.



9. High Plains Drifter (1973) ***½

High Plains Drifter yllätti ihan iloisesti, vaikka enemmän tykkäänkin italowesterneistä, niin Clintin läsnäolo ja hieman amerikkalaisista westerneistä eroava juoni tekevät tästä kuitenkin katsomisen arvoisen. Tykkäsin myös hieman synkemmästä tyylistä, joka on tuttua myös esim. Unforgivenissä. Toki tässäkin amerikan westernissä hyvät musiikit loistavat poissaolollaan, omasta mielestäni hyvää teemabiisiä olisi voinut käyttää enemmän.



10. Eraser (1996) ***

Perushyvä Arskan actionpätkä. Mukana on ennalta-arvattavia juonikuvioita ja tuttuja hahmoasetelmia (pahikset, arskan apurit ja pakollinen naispartneri). Muutamien muistettavien kohtauksien ja toki Arskan olemuksen takia tämä ansaitsee kolme tähteä. Esim. Arskan hyppy lentokoneesta napaten laskuvarjon ilmasta on vähintäänkin kunnianhimoinen kohtaus.



11. Hard Times (1975) ****

Bronson esittää rahatonta taistelijaa, jonka James Coburnin esittämä Speed nappaa omaan tiimiinsä katutaistelijaksi keräämään rahaa haastekamppailuista. Pääasiassa Hard Timesin juoni on simppeli ja se ei mitään suuria ylläreitä tarjoa, mutta Coburnin ja etenkin Charles Bronsonin hienot roolit tekevät tästä spesiaalin elokuvan. Bronsonin ilmeet ja tulkinta tappelukohtauksissa on jotain huikeaa katseltavaa, eikä saa unohtaa sitä faktaa, että mies oli 54 (!) vuotias ja huikeassa kunnossa tässä elokuvassa. Todellinen legenda.



12. Death Wish II (1982) ***

Death Wish ykkösen ja kolmosen nähneenä tämä tuli vihdoin tsekattua. Eihän tämä noille kahdelle pärjää, mutta loppujen lopuksi katsomisen arvoinen jatko-osa, joka pyrkii olemaan mahdollisimman paljon ensimmäisen osan tapainen, ja jopa hieman synkempi. Kehnoa näyttelyä ja ajoittain överiksi vedetty soundtrack saavat miinusta, mutta toisaalta Bronsonin olemus on tässäkin pätkässä niin kova että sillä tähtiä jo ropisee.



13. Videodrome (1983) ****

David Cronenbergiltä saa tässä elokuvassa sitä perinteistä ja tyylikästä Cronenbergiä. Leffan idea on vielä tänäkin päivänä mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, juoni kulkee sopivalla temmolla ja suurempia juoniaukkojakaan ei jää. James Woodsilta hyvä suoritus pääosassa, myös musiikit parantavat ajoittain synkkää ja jopa ahdistavaa tunnelmaa. Massasta eroava sci-fi jännäri.



14. Brain Damage (1988) ****

Olin nähnyt B-leffamies Frank Henenlotterilta vain kulttimaineen saavuttaneen Basket Casen ennen tätä pätkää. Nyt on selvää, miksi Brain Damagea kutsutaan miehen "pääteokseksi", vaikka Basket Casekin on omanlaisensa leffa. Tämän leffan idea on se, että paskapökälettä muistuttava olio ottaa nuoren miehen haltuunsa, antamalla kantajalleen sinistä ainetta suoraan aivoihin, mutta oliokin tarvitsee energiaa elääkseen, nimittäin ihmisten aivoja. Henenlotterin nuoruuden huumekokeilut näkyvät toki leffassa, ja paskapökäleen muotoisen olion voi nähdä symbolisesti monella eri tapaa. Kaikenkaikkiaan Brain Damage on 80-luvun B-leffa parhaimmasta ja hauskimmasta päästä, varsin nautittava pätkä.



15. Misery (1990) ****

Kyllähän tämä toimii, Kathy Bates toki tekee hienon roolisuorituksen, joka on yksi leffan kohokohdista yhdessä loppupuolen kanssa. Joitakin The Shining-viboja tuli muutamista teemoista (syrjäseudut jne), mikä ei toki ole huono asia. Mallikkaasti tehty thrilleri.



16. Re-Animator (1985) ****

Nopeasti etenevä 80-luvun camp horror-klassikko. Ok, soundtrack on rip-offi Psychon soundtrackista, mutta letkeää menoa piisaa pitkin leffaa. Lentävä demonikissa, kuristajasuoli ja kaikkea siltä väliltä. Kunnon kasarimenoa parhaimmillaan, myös päähahmo on valittu onnistuneesti, Jeffrey Combs tekee hyvän roolin Herbert Westinä. Omassa genressään onnistunut teos.



17. The Last Boy Scout (1991) ***½

Kyllähän tästä ihan hyvä buddy cop leffa muodostui. Bruce Willis ja Damon Wayans kun pääsevät yhdessä ruudulle niin onelinerit alkaa lennellä ja hyvää läppää tulee kokoajan. Alussa leffa hieman takertelee, mutta muuten tämän parissa menee n. 1,5h ihan rattoisasti. Ehkä hieman Williksen parhaimpien pätkien varjoon jäänyt action-komedia.



18. Face/Off (1997) ****

Face/Off vakuutti mielenkiintoisella juonella ja esimerkiksi laadukkailla toimintakohtauksilla. Näyttelijäkaartista esiin nousee Nicolas Cage, joka jättää esim. John Travoltan kakkoseksi huikealla suorituksellaan. Ok, olihan loppuratkaisu hieman ennalta-arvattava ja sellainen perinteinen, mutta tapa jolla siihen päästiin on erilainen.



19. The Hitcher (1986) ****

Jälleen kerran löytyi yksi 80-luvun unohdetuista helmistä. The Hitcherin juoni on yksinkertainen ja se lähtee kulkemaan hidastelematta eteenpäin, mutta visuaalisesti sopivan unimainen kuvausympäristö tuo tähän leffaan omanlaisen tunnelmansa. Ohjaaja Robert Harmon älyää myös käyttää kuvausympäristöjä hyväkseen hienoilla kuvakulmilla. Myös mainiolla soundtrackillä saadaan syvennettyä maagista tunnelmaa. Näyttelijät onnistuvat vähintäänkin kelvollisesti, mutta pahiksen roolissa oleva Rutger Hauer varastaa toki shown, uskomattoman kylmäverinen rooli, pahis isolla P:llä.



20. Near Dark (1987) ***½

Varsin hyvä ja viihdyttävä vampyyrileffa kultaiselta 80-luvulta (vaikka sanaa vampyyri ei mainita leffassa kertaakaan). En ole pahemmin tällaisten leffojen ystävä, mutta kyllä tämän katsoi ihan mielellään. Erikoistehosteet olivat yllättävän aidon näköisiä, ja näyttelijävalinnat olivat osuneita, johtunee varmasti siitä että Bigelow sai silloiselta puolisoltaan James Cameronilta vähän apua castingissa. Soundtrack on tuttua kasarilaatua ja tumma visuaalinen ilme luo oman fiiliksensä.



21. The Fighter (2010) ****

Ok, eihän tämä Raging Bullia tai Rockyä voita, mutta yllättävän laadukas draamaleffa tämä kuitenkin oli. Näyttelijäkaartista esiin nousevat toki Wahlberg ja Adams, mutta itse tykkäsin eniten Christian Balen kovasta suorituksesta tässä leffassa, mies oli selvästi omistautunut roolilleen maneerit ja fyysinen olemus mukaan lukien. Viimeiset kohtaukset nousevat toki parhaiten esiin, kyllä fiilis lopussa nousi vaikka loppuratkaisun saattoikin arvata.



22. Seconds (1966) ****½

Entä jos ihmisellä olisi vara aloittaa elämä alusta ja yrittää toteuttaa ne unelmat joita emme pystyneet saavuttamaan entisen elämämme aikana? Tämän kysymyksen äärellä on elokuva Seconds. Ehdottomasti mainio ja hieman aliarvostettu 60-luvun thrilleri. Juonen idea on kekseliäs ja se antaa hyvät asetelmat elokuvalle. Välissä on kyllä pientä suvantovaihettakin, mutta etenkin lopussa meno on mainiota seurattavaa, sanomattakin on selvää että näyttelijöiden suoritukset ovat laadukkaita. Kaikenkaikkiaan tästä nivoutuu leffa joka pistää miettimään vielä lopputekstienkin jälkeen.



23. Vanishing Point (1971) ****½

Tässä on sitä kunnon 60-luvun lopun ja 70-luvun fiilistä. Vanishing Point on mainio road-movie, ja mahtava visuaalinen ilme tukee leffaa hienosti. Myös musiikki kulkee käsi kädessä elokuvan kanssa, tämä seikka nostaa useat kohtaukset astetta kovemmiksi. Esim. alaston nainen ajamassa moottoripyörällä ei olisi mitään jos Missisippi Queen ei soisi taustalla. Näyttelijöistä Barry Newman on toki mainio pääroolissaan, vaikka parhaiten mieleen jääkin Cleavon Littlen huikea suoritus sokeana radiojuontajana. Tällaiset seikat tekevät elokuvasta spesiaalin.



24. Bullitt (1968) ***½

Mitäs tästä ny kommentoisi. Steve McQueen, hieno visuaalinen ilme ja leffan loppupuolen upea takaa-ajokohtaus ovat niitä juttuja mitkä tekevät tästä leffasta katsomisen arvoisen. Mutta jotenkin en muuten saanut otetta leffasta, ehkä odotukset oli sitten liian korkealla. Ei ihan ole esim. Dirty Harryn tai Death Wishin veroinen kyttäleffa, mutta varmaankin yksi 60-luvun kovimmista tässä genressä silti.



25. Mein liebster Feind – Klaus Kinski (1999) ****½

Upea dokumentti Herzogin ja Klaus Kinskin ystävyyssuhteesta ja yhteisistä elokuvista. Tämä dokkari avasi minulle paljon paremman kuvan Klaus Kinskistä ihmisenä ja näyttelijänä, nyt tulee varmasti katsottua hänen suorituksiaan eri tavalla. Hienoa että Herzog teki miehestä dokumentin, noin persoonallinen mies ansaitsi tämän.

Jude ( 17.3.2011 20:32)

1. River's Edge (1986) ****

Tämä paljastui aliarvostetuksi pätkäksi. Kehissä mm. mielenkiintoisen roolin tekevä Crispin Glover, uraansa aloitteleva nuori Keanu Reeves ja hienon roolin tekevä Dennis Hopper (RIP), jonka rooli tosiaan muistuttaa Blue Velvetistä jollain tapaa, vaikka molemmat leffat ovatkin samalta vuodelta. Muutenkin jotain samankaltaista näiden kahden leffan välillä voi olla, vaikka tämä pienempään huomioon onkin jäänyt. Pinnan alla on hyvä ja ajatuksia esiin tuova juoni nuorten elämästä ja henkisestä murroksesta.

Tämä on tosiaan aliarvostettu helmi, jonka soisi saavan enemmän tunnustusta. Glover ja Hopperhan tämän shown varastavat, samoin Reevesin pikkuveli on melkoinen vesseli. Juoni perustuu muuten suhteellisen suoraan tositapahtumiin, mikä tekee tarinasta vieläkin kylmäävämmän.

MiR ( 18.3.2011 12:40)

Jude ( 17.3.2011 20:32)

1. River's Edge (1986) ****

Tämä paljastui aliarvostetuksi pätkäksi. Kehissä mm. mielenkiintoisen roolin tekevä Crispin Glover, uraansa aloitteleva nuori Keanu Reeves ja hienon roolin tekevä Dennis Hopper (RIP), jonka rooli tosiaan muistuttaa Blue Velvetistä jollain tapaa, vaikka molemmat leffat ovatkin samalta vuodelta. Muutenkin jotain samankaltaista näiden kahden leffan välillä voi olla, vaikka tämä pienempään huomioon onkin jäänyt. Pinnan alla on hyvä ja ajatuksia esiin tuova juoni nuorten elämästä ja henkisestä murroksesta.

Tämä on tosiaan aliarvostettu helmi, jonka soisi saavan enemmän tunnustusta. Glover ja Hopperhan tämän shown varastavat, samoin Reevesin pikkuveli on melkoinen vesseli. Juoni perustuu muuten suhteellisen suoraan tositapahtumiin, mikä tekee tarinasta vieläkin kylmäävämmän.

Hieno elokuva tosiaan. Ja vielä lisää Lynch-yhteyttä tähän tuo fakta, että hän sai osittain inspiraation Twin Peaksiin tästä elokuvasta.

Xialong ( 18.3.2011 12:56)

MiR ( 18.3.2011 12:40)

Jude ( 17.3.2011 20:32)

1. River's Edge (1986) ****

Tämä paljastui aliarvostetuksi pätkäksi. Kehissä mm. mielenkiintoisen roolin tekevä Crispin Glover, uraansa aloitteleva nuori Keanu Reeves ja hienon roolin tekevä Dennis Hopper (RIP), jonka rooli tosiaan muistuttaa Blue Velvetistä jollain tapaa, vaikka molemmat leffat ovatkin samalta vuodelta. Muutenkin jotain samankaltaista näiden kahden leffan välillä voi olla, vaikka tämä pienempään huomioon onkin jäänyt. Pinnan alla on hyvä ja ajatuksia esiin tuova juoni nuorten elämästä ja henkisestä murroksesta.

Tämä on tosiaan aliarvostettu helmi, jonka soisi saavan enemmän tunnustusta. Glover ja Hopperhan tämän shown varastavat, samoin Reevesin pikkuveli on melkoinen vesseli. Juoni perustuu muuten suhteellisen suoraan tositapahtumiin, mikä tekee tarinasta vieläkin kylmäävämmän.

Hieno elokuva tosiaan. Ja vielä lisää Lynch-yhteyttä tähän tuo fakta, että hän sai osittain inspiraation Twin Peaksiin tästä elokuvasta.

River's Edge on myös niitä harvoja elokuvia, joissa Keanu on oikeasti hyvä. Ei siksi että mies näyttelisi yhtään sen paremmin kuin muuallakaan, mutta jotenkin Keanun olemus sopii tuollaisen hieman hukassa olevan nuoren rooliin mainiosti.

...

Välilyönnit ovat iloinen asia.

26.

Split Second (1992) ***½

Varsin hyvä sci-fi trilleri jonka eteenpäin vievänä voimana on Rutger Hauerin hieno pääosa. Hän on juuri sopiva tällaiseen one-linereitä laukovan kytän rooliin, pystyy täyttämään kuvaruudun jo pelkällä olemuksellaan. Sivuosissa Neil Duncan ja Kim Cattrall ovat ihan kelvollisia myös. Ok, juoni ei tarjoa mitään maailmaa mullistavaa ja varjoissa lymyilevä olento muistuttaa Alienia, mutta silti Split Second tarjoaa hyvää viihdettä ja puolitoista tuntia vierähtää tämän parissa ihan hyvin.



"BIG FUCKING GUNS! "



27. Hardware (1990) ****

Olipa varsin mielenkiintoinen tapaus, ensimmäinen Richard Stanleyn leffa minkä olen nähnyt. Hardware onnistuu paremmin tunnelman luojana kuin tarinan kerronnassa, toisaalta symbolisiakin merkityksiä juonesta voi löytää. Mutta huikea tunnusbiisi ja pirun mielenkiintoinen visuaalinen ilme pelastavat paljon esim. kehnolta dialogilta. Loppukohtaus on paras esimerkki siitä, kuinka musiikki ja kuva voivat yhteispelillä luoda jotain upeata. Harmi että Stanleyn ura jäi vähän lyhkäiseksi, olisin innolla ottanut vastaan jatko-osan tästä leffasta, miehellähän on selvästi taito luoda upea visuaalinen ilme yhdistettynä musiikkiin.

Joel Gallen :

Comedy Central Roast Of Pamela Anderson (2005) ***

Pamelan hiillostus keskittyy lähinnä Pamelan ja Tommy Leen kotipornovideon kuittailuun. Jutut menevät jopa Roast-mittakaavassa liiaksi navan alle ja alkavat toistaa itseään. Vieraana ollut Courtney Love oli aineissa ja/tai muuten vaan kovasti sekaisin. Pari hyvää juttua onneksi mahtui mukaan jälleen kerran.



Peter Hall : Perfect Friday (1970) ***

Brittiläinen keikkaleffa jossa kaksi miestä ja nainen aikovat ryöstää pankin jossa yksi miehistä työskentelee. Ursula Andress naispääosassa (jota kuvataan monessa kohtauksessa vähissä vaatteissa tai ilman). Alkupuolisko odotuttaa elokuvan käynnistymistä mutta lopun keikka on kuvattu ihan mielenkiintoisesti ja lopussa seuraa melko komediallista menoa.



Willy Bogner : Feuer, Eis & Dynamit aka Fire, Ice And Dynamite (1990) *

Toisaalla pohdittiin Sean Conneryn paskinta elokuvaa. No tämä lienee paskin Roger Moore elokuva. Itse asiassa, tässähän on kyse enemmänkin stunttikoosteesta jonka ympärille on kyhätty heppoinen kehysjuoni. Usea tuotemerkki mainostaa itseään kun erinäiset joukkueet kisailevat talvilajeissa, jotka ovat sovitettu stuntmaailmaan tarpeisiin. Voittaja saisi isot rahat jotka ovat jääneet jälkeen Roger Mooren esittämältä itsemurhan lavastaneelta mieheltä joka yrittää paeta näin velkojiaan. Kilpailuun tämä mies on tietysti hoitanut oman tiimin jonka olisi tarkoitus voittaa kisa. Sekavaa pöljäilyä (mitä esim. Isaac Hayes tekee talvikisoissa). Yhdessä kohtauksessa vilahtaa Keke Rosberg.

Jeremias Rahunen ( 20.3.2011 15:42)

Joel Gallen : Comedy Central Roast Of Pamela Anderson (2005) ***

Eilen Jimiltä tullut Joan Riversin Roast oli oikein onnistunut. Hyvää settiä kautta linjan. Helmenä ehkä juhlakalun itsensä heittämä David Carradine-läppä.

Oma viikko, täydentelen myöhemmin, kun en taaskaan muista kaikkea.

DVD:



44. Thirteen.



Aluksi helvetin ärsyttävä nuorisodraama kehittyy loppua kohden ihan mielenkiintoiseksi teiniagstikuvaukseksi.



45. The Detective.



Joskus pikkuskidinä tämä teki vaikutuksen, joten otin uusintakatseluun...onneksi. Uskomattoman käppäinen homoymmärrys/vihaus-elokuva, jonka uskomaton tökeryys saa haukkomaan henkeä. Frank Sinatra pallinaamailee roolinsa läpi homoja ymmärtävänä etsivänä. Kaikesta päätellen Sinatraa kuitenkin vituttaa henk. koht. moinen meininki, joten minkäänlaista näyttelemistä on mahdoton havaita. Myös modernit naiset saavat osansa. Pitäisi varmasti katsoa uudelleen, jotta pystyisin antamaan kunnollisen analyysin. Hyvä ehdokas Kinnusen Elämää sairaammat elokuvat sarjaan.



46. The Right Stuff.



En ollut tätä aikoihin katsonut. Hyvä leffahan tämä on, mutta Kaufmanin tapa lisätä koomisia elementtejä ei toimi tippaakaan.



47. Deadly Companions.



Myös elokuva, jota en ollut aikoihin katsonut. Varhaisesta valmistumisajankohdasta (61) huolimatta tämä Peckinpahin varhaistyö muistuttaa juoneltaan hyvin paljon spaguja, tietysti kerronta on vähemmän modernia kuin esim. Kourallisessa dollareita, mutta silti yllättävän nykyaikainen elokuva ajalta ennen suurinnta länkkäreiden muurosta.





48. (McQueen) Hunger.



Helkkari kun tämä olikin hieno elokuva. Maaginen.



49. Unstopable.



Muutamista huimista toimintakohtauksista huolimattaa melkoinen pettymys. Välillä todella dorkaa menoa,käsikirjoituksen/juonen typeryydet häiritsevät hyvin paljon.



50. Bruno.



Hauskahan tää on.

Viikko 11, 2011 – vallan Aasia-painotteinen.

Bamboo House of Dolls (1973)



Alkumetreillään varsin nautittavaa WIP-eksploitaatiota, älyttömimmillään loistavaa kalkkuna-dadailua – ja sitten touhu kääntyy valitettavan ryppyotsaiseksi. On välillä suorastaan häiritsevää, miten ensin repeilee paskalle komiikalle ja älyttömälle soundtrackille, ja heti perään tulee kohtauksia joissa varsin nättejä naisia kiusataan matalamielisellä sadismilla, vailla huumorin häivää. Pisteitä ei nosta yhtään, kun leffa päättyy vasemmalla kädellä kasattuun korkkari-mallin sotaseikkailuun. Lo Lieh menee aivan hukkaan tässä pätkässä. Muusta kastista mieleen ei jää kuin perinteinen naisvankilan/keskitysleirin lesbosadisti, joka on leffassa OK:sti tulkittu. On muuten juonenkäänteet paljon velkaa Big Doll Houselle, joka on tietystä vaatimattomuudestaan huolimatta ylivoimaisen viihdyttävä raina tähän verrattuna. 2 / 5





Five Element Ninjas (1982)



Perkele – suoraan sanoen leffa on saanut kovan kulttimaineensa enemmän nostalgiasta kuin todellisista meriiteistä. Kyllä kung fu ‑leffoissa saa hölmöillä ja viedä homma reippaasti fantasian puolelle (kuten vaikkapa erinomainen Magic Blade), mutta jos elokuvalla ei ole tarjota fantasiaelementteinä muuta kuin sysipaskasti toteutettuja, hasssunhauskoja kumipuu-ninjoja, kultafolioon käärittyjä aurinkoninjoja, ja elokuvan pahimpana rimanalittajana todella pelottavat vesininjat, alkaa menoa tarkastella varovasti sormien lomasta. Lisätään kakkuun Shaw Brothersin efektipajan kilpaa keksimät fantasia-aseet ja Five venoms ‑näyttelijöihin lähes aina väkisin assosioituva akrobatiatouhuilu supertiukan kung fu ‑mätön sijaan, niin katastrofi on taputeltu. Vielä enemmän sääli, ettei leffa ole täysin kelvoton, vaan paikoitellen tavoittaa oikein onnistuneen tunnelman – mustapukuisten ninjojen joukkohyökkäykset ja aulis ninja-aseiden esittely nostivat kokonaisuutta, ja loppuhiuipennus sisältää sangen toimivaa kikkailua maagisten ninjavoimien kanssa. Odotin luultavasti liikaa, joten nyt on vaikea tyytyä keskinkertaisuuteen. 2,5 / 5.





Grizzly Man (2005)



Kaikin puolin erinomainen dokumentti, mikä pisti pohtimaan mielenterveyden käsitystä, ihmisen suhdetta luontoon ja omaan itseensä, filosofiaa, oikeaa ja väärää ja myös sitä, miten helvetin taitava ukko Herzog on vielä vanhoilla päivilläänkin. Todella hyvällä maulla toteutettu, upeasti pohdiskeleva, ajatuksia herättävä ja ihailtavan tyyni kokonaisuus, tarjoten myös parhaimmillaan kolossalista katsottavaa. 4,5 / 5.





Tomie (1999)



Jos unohtaa kaiken höpö höpö ‑hypetyksen ja siitä armotta seuraneen paskan nakkomisen, mitä Tomie on saanut vuosien varrella niskaansa, alta paljastui virkistävän erikoinen psykologinen kauhutarina, jota valitettavasti miniatyyribudjetti hieman kankean ja harmaahkon toteutuksen muodossa ja loppukomanneksella harmittavasti haparoiva tarina ja käsis eivät kanna aivan kunnialla maaliin asti. Ei kuitenkaan vallan huono yritys lievästi eksistentiaaliselle aasialaiselle kauhutarinalle. 3 / 5.





Zatoichi 3 – New Tale of Zatoichi (1963)



Ensimmäinen väri-Zatoichi ei suostunut olemaan kuin pienen pykälän huonompi mustavalkoisia edeltäjiään. Itse Zatoichi säilyi hahmona yhtä kiehtovana ja karismaattisena kuin aiemmissakin, ja värikuvaus haaleine pastellisävyineen oli silmälle miellyttävä. Tunnelmaa rokotti sarjassa totutusti suuren sentimentaalsien latauksen piirun verran ylikierroksille vieminen ja värikuvauksen mukanaan tuoma tekninen haparointi pääasiassa ilta- ja yöaikaan tapahtuvan tarinan valaistuksessa. Suhteellisen pieniä asioita kuitenkin nillitettävänä, kaiken kaikkiaan nautittava ja sarjan arvoinen osa. 3,5 / 5.





Zatoichi 4 – The Fugitive (1963)



Mitä kolmannessa osassa miedosti haparoitiin, toteutettiin tyylillä seuraavassa. Yö on vaihtunut pääosin päiväksi, maisemakuvauksessa on komeutta kerrakseen, tarina etenee sähäkästi, ja mukaan on tuotu onnistuneesti ja sopivassa suhteessa vaikea, tuskin yhtään aiemmissa osissa näkynyt elementti: huumori. Loppukoitoksessa on hienoa hehkua ja tunteiden paloa. Nousi kirjoissani sarjan tähän asti parhaaksi leffaksi. 4,5 / 5.

28- Coenit:

True Grit (Leffassa), Hyvä rutiinisuoritus jälleen kerran. Hailee Steinfeld on kyllä loistava, kuin myös Jeff Bridges. Toisaalta elokuvan kannalta olis saattanu olla hedelmällisempää jos Matt Damonin ja Josh Brolinin siijaan ko. rooleissa olis ollu vähän tuntemattomampaa sakkia. ****



29- Aronofsky: Black Swan (Leffassa), Ihan OK neuroosikuvaus. Hyvää intensiteettiä kauttaaltaan ja muutenkin kiitettävän roisia menoa. Mikä ei kuitenkaan pysty kokonaan paikkaamaan sisällön vähyyttä. Natalie Portman ei vakuuttanut (tälläkään kertaa), eikä nykyoloissa käsittämätön päätös kuvata 16mm filmille. Rakeista oli meno. Mutta isoa plussaa siitä, että kesto oli onnistuttu pitämään ytimekkyyden rajoissa. ***



30- Cimber: The Black Six (VHS), tästä enemmän etusivulla kunhan pilkkua on viilattu.



31- Vanzi: Shoot First, Laugh Last (Un uomo, un cavallo, una pistola) (VHS, uusinta), Kelpo Tony Anthonyn Stranger- spagu, kärsii hieman käsikirjoituksen löyhyydestä, mutta Anthony ja Marco Guglielmin saarnaaja ovat senverran lupsakka parivaljakko, että se jo riittää melko pitkälle. ***



32- Beaudine: Sparrows (Leffassa), Upea Mary Pickford- vehicle mykkisten kultakaudelta. Dickens meets seikkis: orpolapsia, suonsilmäkkeitä, kidnappauksia, Jeesus, alligaattoreita... Ihan huikea, etenkin jälkimmäinen puolisko. ****1/2



33- Altman: Thieves Like Us (DVD), Hieno pula-ajan pankkiryöstelydraama Altmanin suuruudenpäiviltä. Jäänyt ilman omaa syytään ohjaajansa huikeimpien mestariteosten varjoon, ja onkin ehkä juuri sen puoli piirua niitä heikompi, mutta silti etenkin Robertin ystäville herkku siinä missä ne muutkin. ****

Ankea viikko takana. Flunssan nujertamana ei ole kolmea elokuvaa enempää ehtinyt, eikä teatteriin asti kyennyt:

55. Anita – ur en tonårsflickas dagbok

Ajan hammas on pahasti nakertanut, mutta pääasia on että Christina Lindberg esittelee sulojaan, lesboilee ja masturboi. Lisäksi kivaa ajankuvaa Tukholmasta, nuori Stellan Skarsgård ja mukavan naturalistinen meininki. Plus yksi aivan hillitön strippikohtaus elokuvan alkupuolella, jonka absurdi näkemys svensson-porsuista voisi olla yhtä hyvin peräisin joltain Roy Anderssonilta.



Tämän myötä tuli vihdoin Voddler testattua. Ja hyvinhän se pelaa. Tekstit sai netistä, harmi ettei kovin moneen muuhun Klubb super 8:n leffaan löydy tekstejä.



56. Five Easy Pieces

Luulin että olin nähnyt tämän, mutta en sitten ollutkaan. Tuli kiinnitettyä huomiota siihen, kuinka paljon nykypäivän jenkki-indiet muistuttavat tätä. Hienosti näytelty: vähän tarinaa mutta helvetin paljon sisältöä.



57. Code 46

Winterbottomin käsittämättömän heikko scifipätkä. Siinä vaiheessa kun baarissa istuu vanha metadonihammas Mick Jones laulamassa Clashia, ajattelin että hei, leffalla onkin jotain toivoa, mutta ei. Kaikki on niin laimeeta ja typerää. Lähtien vaikkapa elokuvan kielestä, jossa noudatetaan yhtä suhteellisen teennäistä scifi-perinnettä eli sekoitetaan eri kieliä. Niin daijua, että poskia punottaa, joka kerta kun Morton sönkkää ni hao. Tarina on yhtä tylsä kuin sen käsittelytapakin ja Robbinssin ja Mortonin kaltaiset huippunäyttelijät hukkaavat taitojaan.



Jonkinlaisena bonarina lopussa saadaan pikkaisen keski-ikäisen miehen raiskausfantasiaa, joka joko dumppaa elokuvan lopullisesti maailman huonoimpien elokuvien helvettiin, tai ansaitsee jotain dirty-pisteitä. Hirveätä paskaa any whitch way.

Blu-ray

39. Lumikki ja seitsemän kääpiötä **½ Tarina on tietysti tuttu, mutta olin unohtanut että tässä on puudutukseen asti lauluja. Blu-ray on taas hieno paketti, vaikka en kaikkia extroja jaksanutkaan kahlata läpi.



TV



40. Sex and the City *½ TV-sarja oli parhaimmillaan nokkela ja sopivasti rajoja venyttävä (omana aikanaan), mutta tämä kyllä alittaa riman monesta kohtaa. Neuroottisten ihmisten käsittämätöntä käytöstä jaksoi katsoa puolen tunnin jaksoissa, mutta yli kahden tunnin elokuva on liikaa.



HD-DVD



41. Atonement ***½ Myönnettäköön alkuun että katsoin tämän täysin väärässä mielentilassa. Historiallinen draama olisi ehkä ansainnut paremmat olosuhteet, ja luultavasti elokuvasta olisi paljastunut enemmän ansioita kuin nyt. Mutta tämä varsinkin alkuun kovin hidastempoinen kartanoelämä ei antanut parhaita mahdollisia lähtökohtia. Sotaan siirryttyä kiinnostavuus kasvoi mutta itse oli jo vieraantunut koko elokuvasta. Loppua kohti mielenkiinto taas kasvaa. Ansaitsee tämä tulla uudelleen katsotuksi, luultavasti tästä kuoriutuu hyvä elokuva kun sille antaa kunnon mahdollisuuden.