Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

109. Bill Condon:

The Twilight Saga: Breaking Dawn – Part 1 (2011) 2/10

Teini-ikäinen pikkusiskoni, minä rakastan sinua, ja siksi käytin mielelläni lauantai-iltani istuen kanssasi teatterissa todistamassa Twilight-saagan toiseksi viimeistä osaa. Jos aiemmat näkemäni osat olivat paskaa, niin tämä on varmasti vielä suurempaa paskaa.



Laskelmoitu romanttinen rakkaushardcoreporno teineille alkaa välittömästi elokuvan alusta, kun Edward Cullen ja Belle astuvat alttarille (Kristen Stewart on kyllä paskin nykynäyttelijä, hänen ilmeistään ei yksinkertaisesti pysty päättelemään mitä hän yrittää ilmaista, vihkitilaisuudessa minulla ei ollut hajuakaan mitä mieltä Belle oli naimisiin menemisestään) ja matkaavat sen jälkeen häämatkalle luonnonkauniille saarelle Brasilian rannikolle. Edwardin ja Bellen suudellessa alttarilla (about minuutin btw), katoaa muu maailma, häävieraat mukaanlukien, olemassa ovat ainoastaan he kaksin ja heitä yhdistävä sokea rakkaus. Tuo rakkaus, joka ylittää jopa sen faktan, että toinen on kuolevainen tyttö ja toinen on ikuisesti elävä poika. Ai että. Häämatkaosiota voi liioittelematta sanoa jo erotiikaksi, sen verran vähäpukeista ja intiimin vihjailevaa nuorenparin ensimetrit ovat. Rakastelukohtauskin löytyy!



Tässä on jo todella pahasti aliarvioitu kohderyhmää; on ajateltu teinien preferoivan rakkauspornoa edes jonkinasteiseen tarinankerrontaan pyrkimisen kustannuksella. Jopa twilight-fani pikkusiskoni oli sitä mieltä, että 45 minuuttiä lässytystä häiden ja häämatkan muodossa on liikaa; edes teinit eivät ole niin tyhmiä että nielisivät tämän annettuna, vaikka tuotantotiimi on ilmeisen selvästi niin ajatellutkin. Häämatkan jälkeen alkaa toiminta, joka sisältää jopa yllättävän brutaaleja kohtauksia, mitään ei tietenkään näytetä suoraan, mutta tunnustan kyllä sävähtäneeni muutamaan kertaan.





110. Raja Gosnell: The Smurfs (2011) 6/10

Hah, etukäteisodotusten jälkeen tuntuu lähes uskomattomalta sanoa tämä, mutta Smurffit osoittautui varsin hyväksi lastenelokuvaksi. Smurffien hyvyyttä vastaan puhuu sen dorkuus: liian simppelisti animoidut siniset kääpiöt teleporttaavat vahingossa New Yorkiin ja ystävystyvät lasta odottavan pariskunnan kanssa. Perässä tulee kuitenkin myös ilkeä velho Gargamel, joka yrittää Kelju K. Kojoottimaisella innolla vangita smurffit hintaan mihin hyvänsä. Vaikka animaatio ja aito maailma eivät sulaudukaan kovin luontevasti (ainakin alussa kontrasti rasittaa), niin illuusio osoittautui loppupelistä paremmaksi kuin vaikkapa Twilightin ihmissusi CGI.



Smurffien tarina pysyttäytyy aika simppelinä, pitää jalat maassa, ja etenee hyvällä rytmillä; mikä ei todellakaan ole itsestäänselvää nykyajan lastenelokuvissa. Lisäksi huumori on lapsekkuudessaankin aika toimivaa (Gargamel-velho ja hänen kissansa ovat hauskoja). Smurffit-elokuva on huomattavasti parempi kuin uusi esimerkiksi Kung Fu Panda 2, uusi Shrek tai Rio. Pidin, ja pikkusisko piti myös.

No laitan tähän nää Night Visions ‑leffat myös kompletismin nimissä:

[font=Arial]151. The Thing (2011) ****+[/font]

[font=Arial]Erinomainen katsomiskokemus, jännittävä kuin mikä ja matkii viisaasti Carpenterin tyyliä muttei yritä “voittaa” sitä. Prequel jättää silti hieman halvan jälkimaun, koska cgi:tä tulee lopulta yliannos . Vaikea kuvitella tämän parempaa prequelia Carpenterin leffalle, ainakaan vuonna 2011. Pitänee tsekata uusiksi teatterissa jotta näkee kestääkö tämä jos tietää jo käänteet. [/font]



[font=Arial]152. Hobo With a Shotgun *****[/font]

[font=Arial]Pakko oli nostaa viiteen tähteen jo. Sen verran kovia noi The Plague ja Ivan & Slick läpät. [/font]



[font=Arial]153. Merkitty **[/font]

[font=Arial]Kuriositeettina toki mielenkiintoinen, mutta olihan tää nyt aivan käppäinen oikeasti. Mulla on paha ongelma vanhempien suomifilmien kanssa: heti kun joku avaa suunsa ja päästää sieltä ulos kirjakielistä puhetta, illuusio rikkoutuu ja muistuu mieleen että tämähän on vain (huonoa) elokuvaa. Satu Silvo näyttää hassulta huutamassa suu auki joka välissä. Porvoo toimi kyllä kummittelun näyttämönä hyvin. [/font]



[font=Arial]154. Trick or Treat ***1/2[/font]

[font=Arial]Oikeaoppisen alun jälkeen homma alkaa köhimään ja taantuu tylsänpuoleiseksi peruskauhuksi, sääli. [/font]



[font=Arial]155. Profondo Rosso *****-[/font]

[font=Arial]Kolmas kerta viikon sisään kun leffassa on Nicoletta Elmi. Tämä on paha enne. Lisäksi yksi Maximim lipunmyyjätytöistä näytti epäilyttävän paljon varttuneelta Nicoletta Elmiltä![/font]



[font=Arial]156. The Whisperer in Darkness ***+[/font]

[font=Arial]Parempi kuin uskalsin odottaa ankean Call of Cthulhun jälkeen. Toisaalta tämä onkin varsin toimiva tarina. Brian Yuzna olisi aikoinaan halunnut tuottaa tästä myös elokuvan, mutta ei uskonut että sen ajan erikoisefektit olivat tarpeeksi hyviä lentävien rapuolioiden luomiseen. Noh, nyt efektit olivat toimivia, vaikka kyseessä on pienimuotoinen indieleffa. [/font]



[font=Arial]157. 1990: Bronx Warriors ****+[/font]

[font=Arial]Harmi että muuten hyvästä printistä puuttui suosikkikohtaukseni, eli ne ihme steppibalettikeppijengiläiset. Huimaa kyllä että ohjaaja oli paikalla ja skarpin oloisena. [/font]

[font=Arial]Enzo: “I’m Italian! Now I put a knife in your eye!”[/font]



[font=Arial]158. Red State **1/2[/font]

[font=Arial]Todella lupaava alku (hiukanko kiusallinen se asuntovaunukohtaus?) lässähtää Kevin Smithin tyhmyyteen siinä vaiheessa kun Michael Parks saarnaa ja saarnaa ja saarnaa. Reipas Hostel-tyyppinen huumorimeininki unohdetaan miltei kokonaan ja tilalle tulee tylsää waco-bulkkikuvastoa. Ekoskidi-läppä on hyvä, mutta tulee aivan liian myöhään ja sitäkin jauhetaan liian pitkään; iskevyys menetetään. Outo sekasikiö, mutta silti parempaa Smithiä. [/font]



[font=Arial]160. Morituris ***-[/font]

[font=Arial]Noh, olihan se minimalistinen ja jopa tylsä, mutta myös harvinaisen ilkeä. Gladiaattorizombiet olivat ikonisen näköisiä hahmoja, sääli että niitä ei sinänsä käytetty kovin kummoisesti. Animoitu alkujakso oli hieno. Itse ohjaajat selittivät innostuneesti leffaa vaikkei kukaan edes kysynyt mitään. Itse tekijät olivat asiallisen omistautuneita gorehoundeja, suosittelivat mm. seuraavia uusia italohorroreita: [/font][font=Arial]http://www.imdb.com/title/tt1773314/[/font][font=Arial] ja [/font][font=Arial]http://www.imdb.com/title/tt1753753/[/font][font=Arial] [/font]



[font=Arial]161. Viva Riva! ***1/2[/font]

[font=Arial]Hyvä meininki. Pelkäsin että joku kongolainen on nähnyt jenkkien räppivideoita ja tehnyt oman halpispelleleffan niiden perusteella, mutta tämähän oli ihan kunnon gangsteridraamaa erinomaisilla tuotantoarvoilla. Ihailtavan rehellistä menoa: Riva iskee silmänsä Noraan, ja siinä missä normileffassa selviäisi että tämä kaunotar on muutakin kuin pintaa, Viva Rivassa paljastuu että muijahan on aivan vittupää. Angolalainen kongolaiselle: “Maasi on suurin lehmänläjä mitä olen nähnyt. Ehkä teidän olisi kannattanut pysyä kolonisoituna.”[/font]



[font=Arial]162. High Crime ****+[/font]



[font=Arial]163. 3D Sex And Zen: Extreme Ecstacy ****-[/font]

[font=Arial]Kiehtova trippi seksiulottuvuuteen, ja 3D oli pitkästä aikaa toimivaa. Leffa liukui harmittomasta vitsailusta ja erinomaisten naisvartaloiden esittelystä lopulta varsin tuskalliselle alueelle, wtf. Verta hikoileva hevonen muuten hikoilee verta luultavasti joidenkin parasiittien takia, luin wikipediasta.[/font]



[font=Arial]164. The Ward ***+[/font]

[font=Arial]Solidi kummitteluleffa, paljon parempi kuin pelkäsin. Ei tosin sisällä yhtään mitään uutta tai elokuvallisesti merkittävää, onpahan vain vakavalla asenteella ja tehokkaasti rakennetuilla piinauskohtauksilla. Helvetin paljon parempi kuitenkin kuin umpityperät espanjakummittelut tyyliin Orpokoti. [/font]



[font=Arial]165. City of the Living Dead ****1/2[/font]

[font=Arial]Minkälainen olento nimeää lapsensa “John-Johniksi”?? [/font]



[font=Arial]166. Valley of the Wolves: Palestine ***1/2[/font]

[font=Arial]Huhuh... hävytöntä propagandaa, ei tätä voinut kuin tuijottaa epäuskoisena. Hymyilikö kukaan leffassa missään vaiheessa? Jotain coolia tässä turkkilaisessa pukuäijässä kyllä oli. Elokuvana ei kovin kummoinen, mutta implikaatiot huomioon ottaen festarin eniten jälkeenpäinpäässäkummitteleva leffa. [/font]



[font=Arial]167. Inbred ***[/font]

[font=Arial]Tää oli tässä kuolemaslotissa, missä ei pysytä hereillä eikä tajuissaan. Ihan ok menoa, vaikka tällainen ei olekaan mun juttu. Brittimongerruksesta oli vaikea saada selvää, voi olla että missasin systemaattisesti hauskaa dialogia. Alex Chandonin Cradle of Fearissa oli paljon enemmän ideaa. [/font]



[font=Arial]168. Lady Terminator ****[/font]

[font=Arial]Mielisairas kuin mikä. [/font]

DVD:

84. The Cincinnati Kid



Olihan lopun ottelussa hetkensä, mutta eihän tämä järin kaksinen elokuva ole.



Digiboksi:



65. The Next Three Days



Olin jotenkin siinä uskossa, että tämä olisi ollut jotenkin keskinkertainen, mutta kaikkea muuta. Parhaita trillereitä vuosiin, jossa ei sorruta typeryyksiin (oli tarina miten epäuskottava hyvänsä...). Kokonaisuutena erinomaista duunia kaikilta (paitsi tyypiltä, joka on valinnut biisit elokuvaan).



66. Pineapple Express



Eihän tämä mölyelokuva nyt ihan pohjanoteeraus ollut, mutta en oikein ymmärrä, mitä tässä oltiin yritetty. Tarina tylsä, hahmot tylsiä (varsinkin kun miettii, millaisia tykittäjiä rooleissa oli), jatkuva mesoaminen rasittavaa ja lopun väkivalta, miksi ihmeessä.



67. Underworld: Rise of the Lycans



Tämähän oli hyvä, lukuunottamatta käppäisiä tietokone-efektejä. Muistaakseni ensimmäinenkin osa oli ihan mukiin menevä, mutta tässähän oli oikeasti hienoja kohtauksia.



Varmasti oli jotain muutakin...täydentelen myöhemmin.

Aijjai, vuosi lähenee loppua. Taitaa jäädä 250:n rajapyykki ylittämättä, ellei oleellista petrausta tapahdu! >;(

235. Red Mist aka. Freakdog



Shrooms ‑ohjaajan filmi yhdistää medicaltrilleriä telepatiakauhuun. Yhdistelmä toimii toisinaan ihan kiinnostavasti, mutta yleinen

keskinkertaisuus näivettää lopputulosta. Kuitenkin: Toimiva idea, hyvä päänäyttelijä, hyvä lopputwisti.



236. Ski Patrol



Olipas viihdyttävä kalkkuna. Mageita hiihtokohtauksia, komeita suomalaisia vuoristomaisemia, hienoja kansallispukuja, kaunista kansanmusiikkia, supisuomalaisia alppihattuja... Ihmetellä täytyy kuinka Lotta Svärd ‑merkki on leffassa oikein, mutta kaikki muu päin perskutatrallaa? Näyttelijät olivat tasalaatuista c-ryhmää: käytössä oli kaksi ilmettä, iloinen ja vakava. Taistelukohtaukset umpikehnoja, mutta uhrautuvaisuus jopa tällaisten elokuvien mittapuulla ihailtavan äärimmäistä. Siis, Kausaalisuuden ja logiikan lait on heitetty romukoppaan ja hyvä niin. Hitto, toivottavasti tämä uusittaisiin arkistossa aina näin itsenäisyyspäivän aikoihin. Talvisotaleffa, jonka jaksaa jopa katsoakin!

[font=Arial]169.

Demons 2 ****1/2[/font]



[font=Arial]170. The Imaginarium of Dr. Parnassus ***[/font]

[font=Arial]Jaa-a. En jaksa sanoa mitään.[/font]



[font=Arial]171. La reine Margot / Queen Margot ****[/font]

[font=Arial]Tykki periodidraama Ranskan uskonsotien syövereistä. Tuohon aikaan kuninkaallisten ongelmana olivat joka puolelta iskevät salamyrkyttäjät, ja kadunmiesten pahimmat ongelmat näyttivät olevan 1. randomisti kimppuun hyökkäävät protestantti/katolislynkkausporukat ja 2. Isabelle Adjani ja Asia Argento himokkaina ylimystönaisina metsästämässä panoseuraa. Miten Adjani voi vielä nelikymppisenä näyttää aivan samalta kuin kaksikymppisenä, sitä en tiedä. [/font]



[font=Arial]172. 5x Favela, Agora por Nós Mesmos ***[/font]

[font=Arial]Viiden episodin setti Rion favelaelämästä. Kolmas tarina oli kuin hieman taiteellisempi ja lyhyempi Tropa de elite – yllättävän rankka tragedia, etenkin kahden ekan oltua melkoisen harmittomia huumediilauksesta huolimatta. Siinä oli jopa favelassa poliisiliiveissä jenginsä kanssa elämöivä semikääpiö, jonka nerokkaan valepuvun paljastivat vain kaulassa killuvat massiiviset kultakorut ja jumalattoman iso kultainen pistooli kädessä. Episodileffojen normityyliin mixed bag; yksi loistoepisodi, pari hyvää, pari heikkoa/epäkiinnostavaa. [/font]



[font=Arial]173. Immortals ****+[/font]

[font=Arial]Jumalat laskeutuvat maan päälle ja mäsäyttävät kaikilta päät sotavasaralla – bullet time hidastettuna. Pakkohan tästä on digata suunnattomasti. Tarsemin The Cell lupaili paljon, The Fall toimittikin jo osan, mutta Immortals on täysosuma. Hienovaraisuus on heitetty Tartaruksen syvimpään kuiluun muuten kuin upeiden visuaalien ja kuvasiirtymien suhteen. Myös 3D toimii about niin hyvin kuin näissä nykyleffoissa voi parhaimmillaan toimia. Mickey Rourke on ihan jees pahis-Hyperionina, mutta ei nyt kuitenkaan mitään 300:n Xerxes leveliä sentään. [/font]



[font=Arial]174. Cut (Japani 2011) **1/2[/font]

[font=Arial]No jo oli. Japanilainen mies julistaa kaupungilla megafonilla elokuvataiteen kuolemaa viihteen murhaamana ja vaatii kansalaisia palaamaan klassikoiden ääreen. Vieläkään en ole täysin varma oliko tämä snobbailevan pateettinen kunnianosoitus elokuvataiteen mestareille vaiko nokkelan julmaa pilaa petervonbaghilaisista elokuvaharrastajista, koska en tunne tämän iranilaista ohjaajaa, Amir Naderia. Lopussa on jopa yksi kerrallaan ilmestyvä lista maailman sadasta parhaasta elokuvasta, kuin suoraan dogmaattisen wannabe-filmihullun ohjekirjasta: Eisensteiniä, Jarmuschia, Kubrickia, Bergmania, Stroheimia jne. Kaurismäen Boheemielämääkin oli mahtunut mukaan. Ja ykkösenä on tietenkin... [/font]



[font=Arial]175. Poongsan ***1/2[/font]

[font=Arial]Koreasta on alkanut tulla näitä mielisairaita leffoja. Esim. I Saw the Devil ja nyt Poongsan, Kummatkin näyttävät aluksi oikeilta elokuvilta, mutta jossain vaiheessa mopo karkaa ja kaasuttelee etäisimpienkin uskottavuuden rajojen ylitse. Poongsan on vaitonainen, hieman Drive-Gosling tyyliin vetävä tyyppi, joka salakuljettaa esineitä ja ihmisiä Koreoiden rajan yli. Aika perkeleellinen twistikin löytyy. Vaikka Poongsan-hahmon voi nähdä myyttisenäkin, ei realismia nyt olisi kokonaan kannattanut hylätä – rajavartijat etsivät tyyppiä yön pimeydessä ja tämä sytyttää röökin![/font]



[font=Arial]176. Possession (Zulawski) ******+[/font]

[font=Arial]Joskus yli 10 vuotta sitten aloin katsomaan vhs:ltä mutta hyydyin jostain syystä heti alkumetreille, ja nyt vasta näin kokonaan. Sarjassamme Vitun Kovat Leffat. Aivan jokainen kohtaus on täynnä tyyliä ja vinksahtanutta turkkalaista energiaa. Mahdotonta kuvitella miten homma olisi toiminut ilman Isabelle Adjania – onneksi emme koskaan tiedä! [/font]



[font=Arial]177. Contagion ***+[/font]

[font=Arial]Epidemialeffathan ne toimii aina, vaikka Contagion onkin unohdettavimmasta päästä. Ajan hermoilla ollaan ainakin, jatkuvasti joku twiittailee ja blogaa ja kyllä tästä aiheesta saadaankin ihan hyvin irti – uskovatko ihmiset maineeltaan ryvettyneiden lääketehtailijoiden virallisia totuuksia vai netin tyhjästä ponkaisseita kapinallisjournalisteja? [/font]



[font=Arial]178. The Ogre ***+[/font]

[font=Arial]Lamberto Bavan “Demons 3”, jolla tosin ei ole yhtään mitään tekoa aitojen Demons-leffojen kanssa. TV-tuotannoksi kiehtova sekoitus Troll 2:n henkeä ja La bêteä, ripauksella Infernoa. Simon Boswellin jatkuvasti toistuva teemabiisi tarttuu helposti – sen voi kuulla sitten kaikkialla, vaikkapa edessä kävelevän kenkien kopseessa. [/font]

John G. Avildsen :

Joe (1970) ***

Joe on perusamerikkalainen duunari joka inhoaa hippejä, mustia ja kultalusikka suussa syntyneitä rikkaiden lapsia. Joe tutustuu erääseen yrityspomoon joka on elokuvan alussa tappanut tyttärensä huumeita käyttävän poikakaverin. Tytär on itse joutunut sairaalaan huumeiden takia. Yhdessä nämä kaksi miestä päättävät soluttautua hippijengiin ja puhdistaa kadut. Suomi-dvd:n kansi lupailee jotain taksikuskin ja Väkivallan vihollisen lähimaastosta mutta ei tämä ihan siihen maaliin osu. Pikemminkin kyseessä on varsin omaperäinen draamaelokuva, jossa vasta lopussa nähdään luvatunlaista toimintaa. Kiva kuriositeetti, joka kannattaa hommata hyllyyn. Onhan tämä kokonaisuutena kuitenkin melko rosoinen.





Gregor Jordan : The Informers (2008) ***

Bret Easton Ellisin tekstiin pohjautuva draama, jossa kuvataan useamman hahmon kohtaloita 80-luvun jenkkilässä.

Pääosin henkilöitä, joka elävät hedonistista, seksillä ja päihdeaineilla varustettua elämää. Päältäpäin laadukkaan näköistä mutta jollain tavalla sisältä onttoa elokuvaa, josta tuntuu puuttuvan jotain että tämä nousisi keskitasoa ylemmäs. Vaikea sanoa että mikä.



Johanna Vuoksenmaa : Nousukausi (2003) ***

Muistaakseni aikoinaan kriitikoiden kehuma suomalainen draamakomediajännäri, jossa "kivempaan" (lue varakkaampaan) keskiluokkaan kuuluva nuoripari päättää tehdä extreme-lomamatkan Jakomäkeen. Tarkoituksena on elää köyhän elämää minimituloilla ja muutenkin nähdä millaista on elämä betonilähiössä. Matkanjärjestäjä lupailee unohtumatonta kokemusta ja sellainen on myös luvassa.

Tällainen juoni ei ole tietenkään mitenkään erityisen realistinen mutta suhtauduin tähän vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi yksittäiseen Twilight Zone – sarjan jaksoon ja ajattelin tämän enemmän eräänlaisena teoreettisena ajatusleikkinä. Plussaa tulee siitä että esim. viimeisimpiin Vares-elokuviin verrattuna tämän tarina toimi kokonaisuutena varsin mukavasti (oli selkeä alku, keskivaihe ja loppu) eikä kertaakaan jääty jumittamaan välille. Ohjaus toimi myös varsin ok ja näyttelijöinä oli tutut suomielokuvanaamat (jotka hoitivat hommansa). Käsikirjoituksen puolesta tietysti välillä on hetkiä jotka menevät yli ja esim. lopun polkupyörä – takaa-ajo oli melko naurettava. Ei siis mikään täysosuma edes Suomen mittakaavassa mutta katsottava elokuva kuitenkin.

Critters 2 (1988) **½

Jostain syystä en lämmennyt Critters kakkoselle. Eihän minun pitänyt ykkösen jälkeen katsoa näitä jatko-osia, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Alkupuolella meno on vielä lupauksia antavaa, mutta lopulta homma vähän latistuu liian yksitoikkoiseksi crittereiden tappamiseksi. Voi siis sanoa vieläkin että Critters on Gremlinsien pikkuveli. Näissä karvapalloissa ei vaan ole niin paljoa persoonallisuutta, mikä vaivasi jo ykkösosassa. Plussaa tulee sentään sheriffi Harvista sekä Roxanne Kernohanin tisseistä. Muuten meno on aika tasapaksua, hieman jäätiin jälkeen ykkösosasta.



The Usual Suspects (1995) ****½

Kieltämättä The Usual Suspects on tyylikäs thrilleri. Ilman hienoa viimeistä 20-minuuttista voisin antaa yhden tähden vähemmän mutta leffa on rakennettu loppukäännettä varten, ja onhan se kieltämättä onnistunut loppu.



Body Double (1984) ****

Oli suhteellisen kovat odotukset De Palman Body Doublea kohtaan ja en pettynyt tämän leffan kohdalla. Useat intensiiviset ja vaikuttavat kohtaukset saivat minut jo alussa vakuuttuneeksi, myös upea teemamusiikki tiirailukohtauksien taustalla syventää näitä kohtauksia entisestään (tämä toi mieleeni Graham's Themen Michael Mannin Manhunterista). Tietyt vaikutteet Rear Windowista ja Vertigosta ovat havaittavissa, mutta se ei minua haitannut. Kaikenkaikkiaan tämä oli iloinen yllätys.

Alive ( 19.12.2011 09:28)

Shocky ( 17.12.2011 16:12)

Alive ( 16.12.2011 09:39)

128. Jennifer’s Body *** Hölmö, mutta oikein viihdyttävä. Megan Foxista on saatu (meikattua) useitakin ilmeita ja on parhammillaan jopa aika häiritsevän näköinen. Ja toisaalta taas tarvittaessa oikein kaunis, juuri tyypillinen high school-bitch. Ihan kiva teini-kauhu komediallisella pohjavireellä kertakatseluun.



129. Wrong Turn ***½

Tätä en vaan ymmärrä.. siis että miten Wrong Turn voisi ikinä olla parempi kuin Jennifer's Body. WT:ssä ei ole yhtään mitään omaa, ei mitään koukkua juonessa, ei yhtään mitään. No ehkä se puussa kikkailu kaikessa epäuskottavuudessaankin oli edes jonkinlainen yritys, mutta heikko. JB:ssä on hyviä vitsejä, oikeasti karmiviakin efektejä, mielenkiintoinen juoni, ja ylipäätään ripaus omaperäisyyttä. Kiitokset kuitenkin Wrong Turnin jatko-osien arvioimisesta, tietääpä nyt välttää niitäkin.

No tähdethän on tunnetusti vähän hankalia jos joku haluaa niitä lukea niin että ne on absoluuttinen hyvyysjärjestys elokuville. JB, jota siis tuossa kehuin, on oman subgenrensä parhaimmistoa, siinä missä Wrong Turn omansa. Eivät mitään mestariteoksia, mutta hyviä, viihdyttäviä elokuvia. WT2 saattaa olla jopa viihdyttävämpi kuin eka, ainakin ronskimpi ja onhan siinä ripaus huumoriakin jatko-osatyyliin. Tosin päätellen siitä miten paljon tykkäät Demons 2:sta, voisi kuvitella että WT 3 on ihan sun juttu.

Ymmärrän kyllä, että tähdet ovat lähellä toisiaan, kumpikaan leffa ei ole "äärimmäisen" hyvä taikka huono, eivätkä genret aivan tarkalleen matchaa, mutta silti tuo pistää silmään. Wrong Turn on nimittäin mielestäni kaukana genrensä parhaimmistosta. Vaikka alussa sille antaakin mahdollisuuden ja tekninen toteutus on hyvä, paljastuu lopussa karu totuus: kyseessä on tympeä kopio, jossa ei vaivauduttu kehittelemään yhtään mitään perusidean ympärille. Oksettavaa. Tuomiopäivän merkki kun syntyy elokuvia ilman sielua. Tällaiset leffat menestyvät, koska aina tulee uusi katsojasukupolvi joka ei tiedä paskaakaan genrestä. Jos WT2 onkin ronskimpi, se ei muuta asiaa yhtään paremmaksi, koska ongelma on sisällössä ja inspiraatiossa. Siksi toi WT3 onkin potentiaalisesti ainoa mikä näistä on minkään arvoinen. Demons 2 = ehkä aliarvostetuin leffa tällä foorumilla. Siihen sentään oli kehitelty IDEOITA, joita en tiedä olleen missään aiemmassa leffassa.





Ja sitten lisää katsottuja:



179. Stay Alive **-

Videopeli, jossa kuolema tarkoittaa hieman Final Destination ‑tyylistä kuolemaa oikeassakin elämässä? Why the fuck not, antakaa ohjain! Mutta. Alkupuolella jaksoi vielä höhötellä gamereita kosiskeleville inside-läpille ja salaa toivoa että kummittelujuonikin toimisi, mutta ei. Vituiksi menee, ja pahemman kerran. Olikohan tämä tv-versio unrated vai ei.. ja onko asialla merkitystä. Huonografiikkaisuudessaan ja typerän rasittavassa kerronnassaan miltei yhtä sietämätön kuin varhaisempi japanilainen vastineensa, eli Otogiriso / St. John’s Wort.



180. Day of the Dead (2007) *1/2

Ajanhaaskausta. Steve Minerhän teki 80-luvulla erittäin viihdyttäviä pätkiä kuten Warlock, House ja Friday the 13th II & III, mutta sen jälkeisistä olin nähnyt vain umpisurkean Halloween H20. Noh, tämä on vielä tökerömpi, joskin sentään armollisen lyhyt ja muutamassa kohtaa homman paskuus ja ylilyönnit naurattavat, mm. seinillä ja katossa (!) hurjaa vauhtia vipeltävät zombiet ja kasvissyöjä-zombie … Alkuperäisestä überklassikosta on otettu mukaan vain pari ideaa: sotilaat, koulutuskelpoinen zombie ja hahmojen nimet. Mutta! Pelastaako elokuvan Mena Suvari sotilasuniformussa?!



181. Sin City *****+

Superonnistunut filmatisointi. Ainoa lievä häiriötekijä on Clive Owenin epäuskottavuus kovanaamana, etenkin brusen ja mikkeyn roolitöiden jälkeen.



182. Tekken: Blood Vengeance **1/2

Eli tämä uusi kokonaan tietokoneanimoitu täyspitkä Tekken-leffa, nyt Cowboy Bebopin käsikirjoittajalta ja Tekkenin välianimaatioista tutuilla tuottajilla/taiteilijoilla. Alkukohtaus lupailee kyseessä olevan puisevinta cgi-paskaa ikinä, mutta vääräpä oli hälyytys: Sitten seuraa koulukomediajakso, joka toimii varsin nokkelasti. Meno on paljon kahjompaa kuin live-Tekkenissä, nyt kuvioissa rymistelee friikkihahmojakin kuten panda ja moottorisahoilla uhitteleva päätön androidityttö (erittäin makea ilmestys). Lopussa ikävä kyllä palataan takaisin donotcare-mättömeininkiin. Leffa löytyy Tekken Hybrid ‑pelijulkaisun kanssa samalta blu-raylta 2d ja 3d ‑versioina, ja tällä kertaa kolmiulotteisuus jopa luultavasti toimisikin.



183. Rokkk *

Vai että Rokkk, ennemminkin Sukkk! Vuoden 2010 Bollywood-yritys toisintaa aasialaista kummituskauhua. Ohjaajalla ja editoijalla on hämmentävä kyky epäonnistua kaikissa pelotteluyrityksissä. Edes vanhimmat ja varmimmat trikit kuten ovisilmästä kuikuilu ja yllättäen kuvaan pälähtävä aave eivät toimi – aave tulee sivusta kasuaalin hitaasti eikä edes osaa tuijottaa ilkeästi. Jos itse olisin katsonut ovisilmästä, olisin kelannut että jaa, joku nisti, enpä päästä ineen.



184. The Substitute ***1/2

Tom Berenger palkkasotilaana, joka ujuttautuu lukioon sijaisopeksi murskaamaan huumejengin. Ei yllä nyt ihan Class of 1984 tasolle kuitenkaan, mutta erinomaisen viihdyttävää koulutoimintaa suunnilleen The Principal ja Only the Strong ‑tasolla. Ernie Hudson vetää tässä aivan identtistä roolia reksinä kuin Oz:ssa vankilanjohtajana. Kilpaileva palkkasoturi John Janus “cooleine” videoreeleineen olisi ansainnut enemmän aikaa ruudulla.

“It’s too bad we had to fuck up the school. I feel bad for the kids tomorrow, man.”



185. Wrong Turn **

Ajanhaaskausta. Ei yhtäkään omaa ideaa, ei mitään.



186. Vamos a matar, compañeros ****1/2

No josko tännekin jotain postais... Koko vuoden länsimaalaiset – osa 1. Pelkät pisteet niille jotka muistan aiemmin arvioineeni, tai en vaan viitsi sanoa mitään.

1. Arnold: Bloodsport (1988) ***½



2. Bigelow: Deuce Bigalow: European Gigolo (2005) ***½

En tiennytkään, että Rob Schneider voi olla näin hauska. Kaikin puolin onnistunut ja paikoin hulvaton komedia. En enää muista miksi arvosana ei ole ****



3. Young: From Russia with Love (1963) ****

Parhaita Bondeja: hienon teemabiisi, hyvä tarina ja toimivaa vakoojaseikkailua jatkuvan räiskimisen sijasta. Daniela Bianchi on hurmaava junakohtauksissa.



4. Hyams: Timecop (1994) **½



5. Mulcahy: Highlander (1986) ***

Häiriinnyttävä. Christopher Lambertin monet kasvot: pedofiili, psykopaatti, tomaatti. Kuin vitussa tästä miehestä yritettiin leipoa Hollywood tähteä? Kiva elokuva tosin. Connerykin ilahduttaa.



6. Gilbert: You Only Live Twice (1967) ****½

Paras Bond. Asiallisimmat tytöt, Tetsuro Tamba, Blofeld, Little Nellie, sekä aidosti hyödynnetty kultturikonteksti (sen sijaan, että vieras maa tarjoasi pelkät kulissit toiminnalle).



7. Harlin: Cliffhanger (1993) ****½

Hollywood-toimintaelokuvan huipentuma: henkeäsalpaava vuoristoseikkailu upeilla maisemilla ja mielettömillä stunteilla. Muutaman väkivaltakohtauksen kestoa (ei graafisuutta) olisi voinut hieman lyhentää, sillä kyseessä on niin selvä poikain seikkailuelokuva, että tämä on suorastaan pakko päästä näkemään 10-12 ‑vuotiaana (reilun) isän kanssa (ylisuojelevalta) äidiltä salaa.



8. Harlin: Prison (1988) ***



9. Baldi: Gunman of Ave Maria (1969) *½

Aiemmin arvioitu.



10. Craven: Scream (1996) ****

Mainio ajankuva, jossa sekä kauhu että huumori toimivat. Parantunut vuosien saatossa. Eipä sillä, nostalgia-arvotkin ovat kovat: kaverin (muistaakseni Director’s Cut) VHS oli kova sana ala-asteella.



11. Craven: Scream 2 (1997) ***

Turhan suora toisinto, joka kompuroi yliyrittävän huumorin kanssa. Silti viihdyttävä, ja lopetus nyt on aivan hulvaton.



12. Neuvonen: Reindeerspotting (2010) ****½

Aiemmin arvioitu.



13. Questi: Death Laid an Egg (1968) ***

Aiemmin arvioitu.



14. Caballero: Finisterrae (2011) ***½





15. Lenzi: Napoli Violenta (1976) ****

Aiemmin arvioitu.



16. Wu: The Color out of Space (2010) ****

NV-esityksen tekniset ongelmat tekivät elokuvasta nauttimisen mahdottomaksi, mutta olihan se selvää, että kyseessä oli loistava elokuva. Kuvaus ja tunnelma huippuluokkaa.



17. Houck Jr.: Night of Bloody Terror (1969) **½

Liian hatarat muistikuvat tarkempaan käsittelyyn. Hieman hidas, mutta suht-viihdyttävä.



18. Foldes: Young Warriors (1983) ****

Tämän loistavuus nyt on jo kaikkien puolesta todettu. Leppoisaa high school ‑sikailua, katujengejä, käsikranaatteja, aurinkolasikoira... ainoastaan keskivaihetta olisi voinut hieman tiivistää. Moraali-elokuvana niin ikään hyvä: juuri tällaiset elokuvat innostavat ajattelemaan asioita. Viihdettä ja sanomaa koko kansalle.



19. Simon Pieces (1982) ****

Suurin piirtein samat sanat kuin edellisestä.



20. Craven: Scream 4 (2011) **½

Aiemmin arvioitu.



21. Goldblatt: The Punisher (1989) ***½

Lundgren asia-vedossa tulkitessaan rankaisijaa mainiolla juoppolallinihilismillä. Muutenkin tasokas elokuva vetävine toimintajaksoineen ja herkullisine japsistereotyyppeineen. Lopussa mopo hieman hidastelee, tosin toinen syypää saattaa olla maikkarin täysmunaus (kolme mainoskatkoa viimeisen 25 min sisään), joten pinnat saatavat olla hieman alakantissa. Enpä ollut maikkarilta leffoja pariin vuoteen katsonutkaan, eikä näköjään tarvitse katsoa seuraavaankaan muutamaan vuoteen.



22. Lin: Fast Five (2011) ***½

Aiemmin arvioitu.

Asghar Farhad:

Nader ja Simin: ero (2011) ****½



Vuoden paras ja jännittävin pätkä.



Gonzalo López-Gallego: Apollo 18 (2011) **



Blair Witch Project kuussa. Semmonen.



Alain Jessua: Jeu de massacre (1967) ***



Sarjakuvataiteilijapariskunta tutustuu upporikkaaseen playboyhin, jonka elämä on pelkkää sarjakuvaa. Vähän meni yli hilseen, mitä ohjaaja tällä on tarkoittanut. Claudine Auger on kaunis nainen.

Jack Pollexfen: Indestructible Man (1956)

Lon Chaney Jr. tähdittää tätä film noir/sci-fi ‑helmeä, jossa esimerkiksi lausahdukset "you're a cop, arent' ya?" tai "take it easy kid" kuulostavat autenttisilta. Listalta lötyyy tosiaan kaikki: hukkunut ryöstösaalis, kohtalokas klubilaulajatar ja omalla ajallaan jo ratkaistuksi julistettua juttua penkova etsivä – sekä tietysti otsakkeen mukainen tuhoutumaton mies. Viihdyttävä tuttavuus.



Bob Clark: Black Christmas (1974)

Joululeffojen toisen laidan aatelia edustava helmi 70-luvun puolivälistä. Keir Dullea ja Margot "Lois Lane" Kidder heittävät aika erilaiset roolit, ja John Saxon on – no, John Saxon. Ottaen huomioon että juoni on hyvin suoraviivainen pilkonta/pelottelu tarina, mutta kyllähän tämän toistekin katsoo. Etenkin näin Joulun alla, kun kaipaa iltoihin lisää punaista.



John Whitesell: Deck the Halls (2006)

Jenkkilästä sullotaan markkinoille joka joulu uusia jouluelokuvia, ja nähtävästi jokainen näyttelijä haluaa osallistua uransa aikana ainakin yhteen tekeleeseen. Ei väliä kuinka tasokkaasta tarinasta on kyse. Danny DeVito ja Matthew Broderick kisailevina naapureina on ihan herkullinen aloituspiste, mutta kuten kaikki jenkkien joulussa, homma menee lopulta yli ja pahasti.



William Nigh: Doomed to Die (1940)

Tiukka film-noir pätkä, jossa Boris Karloff pääsee esittämään Hercule Poirotin kiinalaista versiota Yhdysvaltojen länsirannikolle sijoittuvassa murhamysteerissä. Rikosvyyhtiä selvittävän kolmikon kemiat toimivat mukavasti, kun utelias lehtinainen, jäykkäniskainen poliisi kapteeni ja Karloffin esittämä herra Wong uppoutuvat ison rahan ja suurten tunteiden luomaan vyyhtiin. Puolivälissä tajusin nähneeni elokuvan jo aiemmin, mutta viimeinen kolmannes on niin täynnä käännöksiä, etten muistanut edes loppuratkaisua oikein.



Seth Holt: Taste of Fear (1961)

Tästä enemmän Hammer-ketjussa.



Roger Corman: Swamp Women (1956)

Roskan kuninkaan ote ei petä tälläkään kertaa. Joukko piukkavaatteisia pimuja pakenee vankilasta ja lähtee tietenkin valtaville suomaille. Puhdasta roskaa, mutta sieltä paremmasta päästä.

[font=Arial]187.

Lisztomania ***1/2[/font]

[font=Arial]Visuaalisesti huikeahko, mutta liika kaoottisuus vähentää käyttökelpoisuutta – ei tätä yksin oikein jaksaisi katsoa. R.I.P. Ken Russell[/font]



[font=Arial]188. Altered States ****+[/font]

[font=Arial]Hienoa nähdä jotain, missä Russell on joutunut hieman pidättelemäänkin. Erinomaisesti luonnistuu häneltä myös tavanomaisempi Hollywood-kerronta. Pidän suuresti tällaisesta kamasta, jossa kuumapäätiedemiehet huutavat toisilleen ja Ken Russellin tyypilliset happovisiot kieppuvat ilmoilla. Loppu hieman meh. [/font]



[font=Arial]189. The Church ***1/2[/font]

[font=Arial]Elokuva, josta alun perin oli tarkoitus tulla Demons 3. Alkupuoli lupailee paljon, mutta kestää aivan liian kauan että helvetti pääse valloilleen ja sitten alkaakin outo sekoiluvaihe ja leffa hajoaa. Glass-Emerson-Goblin (ja olikos vielä Boswellkin?) hoitavat musiikin, muutamat raidat ovat melkoisen mestarillisia. Hienoja näkyjä riittää, sääli ettei kokonaisuus toimi. [/font]



[font=Arial]190. Tintin **1/2[/font]

[font=Arial]Mikäs siinä jos huumoriksi kelpaa esim. se, että Dupontit (eikun, anteeksi, THOMPSONIT) torveloivat minuuttikaupalla taskuvarkaan kämpillä yhden, noin viisivuotiaille katsojille toimivan gagin parissa. Mikäs siinä jos seikkailuksi kelpaa se, että asioita vain tapahtuu. Mikäs siinä jos toiminnaksi riittää loputon cgi-myllytys ilman suvantovaiheita. [/font]



[font=Arial]191. [salainen leffa] [salainen arvosana][/font]



[font=Arial]192. Sonny and Jed / La banda J.S.: Cronaca criminale del Far West ****+[/font]

[font=Arial]Aina jaksaa yllättää miten paljon eri näkökulmia spagumeininkeihin löytyykään. Parisuhdedraamakomedia? Toimii. Maitofetissi oli sekin hieman yllättävä erikoisuus. Corbucci + Milian yhdistelmä on lyömätön. Susan George oli liian vanha rooliinsa, mutta hotti kuin mikä. Helvetin hyvä leffa, lisäsin vielä plussan arvosanaan nyt kun kelailin tarkemmin. [/font]



[font=Arial]193. Logan’s Run ***1/2[/font]

[font=Arial]Ehkä scifeimmät musiikit ikinä. Piipityksiä ja bliipityksiä. Kuplakaupunkiin sijoittuva jakso on mielenkiintoinen, sääli että pako- ja ulkomaailmajaksot laahaavat ja vertautuvat parempiin leffoihin kuten Apinoiden planeetta. [/font]



[font=Arial]194. Primer ?[/font]

[font=Arial]Uhh-ohh.. pitänee katsoa uudestaan tekstitettynä joskus. Ihan vain jotta ehkä tajuaisi jotain. Ja ehkä pitää pitää kynä ja paperia vieressä ja piirrellä kaavioita ja epäeuklidisia aikajanoja. [/font]



[font=Arial]195. In Time ***+[/font]

[font=Arial]Kolmas aikateemainen leffa putkeen. Kiehtova logansrunimainen idea, käsittämättömän alleviivaava toteutus. Ehkä nokkelan Gattacan ohjaaja Niccol tunsi tarvetta viestittää allegorian avulla hitaimmillekin teineille jotain markkinataloudesta, ja siksi tyhmensi leffaa tarpeettoman paljon – juonta tai juuri mitään kohtausta ei todellakaan kannata alkaa miettimään liian analyyttisesti. In Time taitaa olla ultimaattinen “countdown”-leffa: mitkään tikittävät pommit ja speed-kuolemankyydit eivät hermostuta yhtä paljon kuin nämä joka välissä niukilla olevat elämäsekunnit. Hämäsi koko leffan ajan että Cillian Murphy on ihan Christian Bale, Vincent Kartheiser on ihan James McAvoy ja Amanda Seyfried on.. .. hitto sillä on isot silmät. [/font]

Dwight H. Little :

Halloween 4: The Return Of Michael Myers (1988) ***

Ei hullumpi neljäs osa. Enemmän juttua kauhuelokuvasarjat topicin alla.



Bob Clark : Black Christmas (1974) ***

Tuntuu että jengi on kehunut tätä täällä yleisesti keskitason yläpuolelle (ja myös imdb) mutta itselleni Black Christmas ei iskenyt ihan niin hyvin, vaikka elokuvan sesonkiaikaan tämän nyt katsoinkin. Pahiten tässä pettää alun n. 50 min. joiden aikana ei loppujen lopuksi paljoa tapahdu (jonkin verran toki kuitenkin). Loppupuoli alkaa jo lunastamaan odotuksia. Puheluiden jäljitykseen liittyvä jakso, jossa tämä yksi mies juoksee keskuksella ja yrittää selvittää mistä osoitteesta uhkailija soittelee, on toteutettu jännittävästi. Samoin tietysti loppu jossa elokuva alkaa vasta kunnolla tiivystymään. Ei tämä nyt silti mikään erityisen hyvä kokonaisuus ole, edes omassa genressään.

VIIKKO 50



Flunssaviikko – lähti vallan leffojen katsominen käsistä....



Omissa topiceissaan:



Delirium (Renato Polselli, 1972) – jenkkiversio syynissä, lätinät Giallot ‑ketjussa

Naked Blood (Hisayasi Sato, 1996) – tuoreeltaan katsottujen aasialaisten ketjussa





Ja sitten loput:





Critters 3 (Kristine Peterson, 1991)

Gremlin-kopiot riehaantuvat tällä kertaa mörskätasoisessa vuokratalossa, ja menoa on ihmettelemässä muiden mukana Leonardo DiCaprio kersana. Koko hoito on sitten unohdettavaa jöötiä, jossa on kaikki kehnon jatko-osan kliseet mukana, mukaan lukien turha takaumajakso. Omia ideoita ei ole, lainatut ovat paskoja, vitsit eivät naurata, toteutus on mörköjä myöten helkkarin kömpelö. Kaiken lisäksi tähän on ängetty ykköstäkin rasittanutta siirappista perhedraamahöttöä kyytipojaksi. Ei helvetti, ei ja ei. Jos nelonen alittaa tämän riman, niin se on pieni ihme.



Critters 4 (Rupert Harvey, 1992)

Tämä ei sitten ollutkaan kauhukomediaa, vaan muutoin pösilöä halpari-scifiä. Kolmosen loppu on suoraan alkua neloselle – leffathan filmattiinkin aikanaan back-to-back. Siitä ei yleensä seuraa mitään hyvää, kun johonkin jo valmiiksi kulahtaneeseen haetaan uutta virtaa rahtaamalla sama kakku avaruuteen. Silti, hieman yllättäen tämä on noin sata kertaa katsottavampi kuin kolmonen – mikä ei vielä tee siitä hyvää elokuvaa, mutta ainakin tämän pystyy katsomaan höttöviihteenä ilman että silmät vuotavat sen aikana tai jälikäteen verta. Brad Dourif ja Angela Bassett auttavat tässä paljon, kuten myös ällöttävien lapsinäyttelijöiden loisto poissaolollaan. Vanha avaruusasema tuo niin rutosti mieleen Alienin ettei mitäään järkeä – etenkin kun ilmastointikanavissa riehuu taas yksi uhka ihmiskunnalle. Vaan näitä ilkeitä pikku perkeleitä ei juuri leffassa näykään, mistä miinusta. Mukana on myös hyvin vähän komediaa, onnistunutta tai epäonnistunutta, mistä plussaa.



Frightmare (Pete Walker, 1974)

Kesän vialliseen DVD-levyyn kaatunut katsontayritys sai jatkoa toimivan kappaleen kanssa. Odotus palkittiin sangen tylyksi yltyvällä "psykotrilleri kohtaa eksploitaation häirikkönuori-leffojen kautta" ‑sekoituksella ja esittelee katsojalle yhden elokuvahistorian eniten vituillaan olevan perheen. Jopa enemmän vituillaan kuin mitä ensin luulee. Rupert Davies ja Sheila Keith vanhana parina tuovat mieleen vastaavan asetelman kuin mitä löytyy Seance on a Wt Afternoonista, tässä ihan yhtä pätevästi vedettynä. Deborah Fairfax taas on osassaan perheen salaliittoon päätyneenä tyttärenä / tytärpuolena hurmaava – hieman sääli, ettei leidi vieraillut enää valkokankaalla, vaan päätyi TV-sarjoihin. Kiero ja kolkko elokuva, ja etenkin hyvin kirjoitettu. Loppupelistä ei jää edes kaivelemaan elokuvan psykologisten mallinnusten jääminen lapsenkenkiin. Shriek Show / Media Blastersin R1 DVD:stä tosiaan on ensimmäinen painos toimimaton susiversio, ja sitä on ilmeisesti edelleen liikkeellä, joten hankintaan kannattaa suhtautua pienellä varovaisuudella, ainakin toimivuus käytetyssä kopiossa tai palautus- ja vaihto-oikeudet uutta ostettaessa selvittäen. Leikkaamatonta brittiversiota on myös nykypäivänä saatavilla suht' huokeaan hintaan. Kyllä kannattaa.



Rabid (David Cronenberg, 1977)

Pithän se taas uudelleen katsoa, kun rupesi meidän oman Elitistin ulos pistämä arvostelu niin kuumottelemaan... Muistelin tämän olleen Shiversiä vähäisempi teos, mutta saas nähdä kääntyivätkö elokuvien keskinäiset voimasuhteet nyt päälaelleen. Tämä uuusintakierros onnistui myös entisestään vahvistamaan päähän mudostunutta kuvaa Cronenbergistä kehonmuokkauspainajaisten ykkösnimenä, niin laadussa kuin määrässä mitattuna. Rabid on varsin sykähdyttävä lääketiedeparanoiasta käyttövoimansa saava modernin vampirismin kuvaus, jonka päätähdeksi Marilyn Chambers on suorastaan nerokas valinta. Pääasiassa poken puolella kunnostautunut nainen säteilee jonkinlaista julkeuden ja viattomuuden yhdistelmää ja pääsee vähän kuin kostamaan roolissaan kaikki lääppimiset ja penetraatiot. Cronenberg lyö kauhun piikkejä säälimättä sinne minne eniten sattuu – klaustrofobia, perheidylli, mystiset taudit, satunnainen arvaamaton väkivalta... Ruton levitessä saadaan todistaa muutamia tunnelmaltaan erittäin ahdistavia kohtauksia, kun julkisilla paikoilla lähtee tilanteet käsistä tautipesäkkeiden tehdessä yllätyshyökkäyksiään. Yhtä tyrmäävää jälkeä on yhteiskunnan vastaisku, kun katupartiot siivoavat "saastuneita" sen kummemmin sivullisille selittelemättä. Lisäbonuksena sai taas Joulupukkikin selkäänsä – näitä arvaamattomia joulunpyhiä edeltäviä kohtauksia tai viittauksia tuleekin nyt vastaan aika kiitettävästi. On se tyly – kunnon hyvänlaatuisen huonon fiiliksen nostattaja.



Sinful Dwarf (Vidal Raski, 1973)

On jotain mätää Tanskan-maalla... ainakin yhden ikävän kääpiöllisen ja tämän sadistisen alkoholistiäidin verran, heroiini- ja valkoisesta orjakaupasta nyt puhumattakaan. Taas oli todettava: on se Syntinen kääpiö vaan ilahduttavan nuhjuista ja absurdia sikailua, äityen hetkittäin jopa hieman kokeilevaksi elokuvaksi. (Taide-sanaa ei kehtaa kokeilun etuliitteeksi aivan laittaa.) Tästähän tuppaa tulemaan oikein jokavuotinen joulunaluksen sesonkielokuva – esiintyyhän siinä sentään (ainakin tavallaan) Joulupukki! Täräyttäisin viisi tähteä, ellei keskivälin jälkeen etenemisessä lyötäisi pientä puudukevaihdetta silmään, ja ellei heroiini-sivujuonta painotettaisi turhan paljon keskeyttämään riittävän valium-ja-viina ‑cocktail ‑tyylin tokkuraista menoa. Seuraavan uusinnan voisi ottaa kokeilumielessä siistitymmällä kansainvälisellä versiolla.



Tombs of the Blind Dead (Amando de Ossorio, 1971)

Niin kävi, että Hooded Menacen murskasoinnut ajoivat minut kertauksen pariin. Nostalgisesti sitä voi vielä muistella ensimmäistä kertaa leffan parissa, jolloin todella kovat odotukset päätyivät järjettömään pettymykseen. Moisista katkeruuden ja vääryyden tunteista on päästy aikaa sitten yli: uusintakierrokset ovat osoittaneet konseptin muumioituneista, vampiristisista ja sokeista temppeliherrazombeista jyräävän yli kömpelön kerronnan ja saippuaoopperamaisten henkilöjännitteiden. Mestariteokseksi tai definitiiviseksi espanjalaiseksi zombielokuvaksi Tombs of the Blind Deadista ei ole edelleenkään, mutta se sisältää sen verran kiintoisaa materiaalia, roisia otetta, täysin läpinäkyvää eksploitaatiohenkeä ja onnistuessaan erinomaista tunnelmointia, että maine on ansaittu. Ei ole de Ossoriolla ollut helppo homma: itseä pitäisi saada taiteellisesti ilmaistua, teoksen pitäisi tuoda rahaa pöytään ja aiheuttaa sensaatiota. Yleisö odottaa rakkaustarinoita, verta ja paljasta pintaa, francolainen sensuuri taas pistää tiettyyn rajaan asti sleazylle ja veriselle menolle stopin. Kaikki on saatu saman leffaan mahdutettua, miksi siitä sitten tuli sellainen kuin tuli, mutta niin taisi tulla rahaakin aikoinaan ihan mukavasti. Temppeliherroille annan ainakin 112 tähteä, itse leffalle kolme.



Tropa de Elite (José Padilha, 2007)

Melkoista meininkiä ja hermojen kiristelyä kahden tunnin edestä. Leffan nerokkuus ei aukea aivan heti, vaan lämmittely ottaa aikansa. Kun limittäiset tarinat alkavat avautua ja sen henkilöiden kehityskaaret piirtyä, kyyti on tuimaa. Tarinan kuljetuksella kikkailu on hemmetin taitavaa, eikä jää kikkailuksi: esimerkistä käy avauskohtaus, joka toistuu huomattavasti kuumottavampana myöhemmin, kun taustat ja henkilöt ovat katsojalle tutumpia. Kaksi näyttelijää kohoa hahmoineen ylitse muiden, Wagner Moura ja André Ramiro – eipä silti, roolituksesta tai näyttelysuorituksista ei muutenkaan jäänyt mitään valittamista. Täysiin pisteisiin pääsyn estää vain muutamissa kohtauksissa saarnaavaksi käyvä sormin osoittelu ja pieni hajanaisuus, kun meinataan eksyä tarinassa sivuraiteille. Lopetusta myöten suuhun jää tyly maku – draaman ja todellisuuden suhde on parhaimmillaankin hyvin häilyvä, mutta kaunistelemattomuudessaan ainakin rehellisen tuntuinen ja mihinkään suuntaan pahemmin pokkuroimaton elokuva pisti miettimään otuksen nimeltä ihminen paskuutta. Harvemmin jatko-osan näkemistä odottelee näin innokkaasti.

[font=times new roman, times, serif]132.

Slither ***½ Hetken luulin että tämä on remake Lötköjen yöstä, mutta ilmeisesti ei ihan kuitenkaan, mukaan on sekoitettu myös body snatchersia ja muita ”öllejä avaruudesta”- scifikauhua. Onneksi asiaa on lähestetty Lötköjen kaltaisella lakoonisella ja varsin onnistuneella huumorilla. Oikein onnistunut kauhukomedia, kerrankin huumori on hauskaa eikä vain typerää. Esikuville kumarretaan eikä raiskata. Voisin katsoa uudestaankin.[/font]



[font=times new roman, times, serif]133. The Crazies ** Remake. Alkuperäistä en ole nähnyt. Katselin hyvin väsyneenä, joten en jaksanut alkaa liikaa kiinnittämään huomiota juonen/tapahtumien mahdollisiin epäloogisuukseen tai typeryyksiin. Ihan sujuvaa infektiokauhua tämäkin, joskaan ei tässä mitään erityisen muistettavaa jaksa tapahtua. Tähän ei tarvitse palata.[/font]