Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Claude Sautet:

Un mauvais fils (1980) ****



Tätä minä sanoisin ranskalaiseksi laatudraamaksi.



Sngmoo Lee: The Warrior´s Way (2010) *



Huonompi kuin Ninja Assassin.



Berger, Powell ym: The Thief of Bagdad (1940) ****



Hienot oli efektit edelleen.



Bertrand Blier: Les Valseuses (1974) ****



Törkeet jätkät Dewaere ja Depardieu sikailevat anarkistisuutensa säilyttäneessä klassikossa.



Alexander Korda: The Private Life of Henry VIII (1933) **



Kuivahko.



Vetrimaran: Aadukalam (2011) ****



Hesarin Intian kirjeenvaihtaja sanoi tästä että "juonta on vain siteeksi", mikä todistaa taas kerran miten tyhmää porukkaa lehtimiehet on.

52.

Red Riding Hood (2011) ***1/2

Aika jees! Noitavainoa ja murhamysteeriä. KUKA ON IHMISSUSI. Onko se mustasukkainen kilpakosija? Anarkistinen rakastaja? Erakkomummo? Kylän kuumottava retardi? Vai peräti Gary Oldmanin ok-rutiinilla näyttelemä ihmissuden ennenkin tappanut kirkonmies? Tasavahvoja vaihtoehtoja on paljon enemmänkin, ja käsikirjoitus on melkoisen nokkelasti tasapainotettu pitämään katsoja valppaana mutta askeleen jäljessä. Lopussa kaikki langat nivotaan yhteen moitteettoman näppärästi ja loogisesti. Itse mysteeriosuus on jopa parempi kuin Beast Must Die:ssä, mutta muuten BMD voittaa, koska RR on melkoisen rutiniinomainen.



Amanda Seyfried on nappivalinta viattomaksi punahilkaksi, joka jatkuvasti skannailee ihmissusiehdokkaiden naamoja jättimäisillä silmillään. Jennifer’s Bodyssa jo huomasi että tässä tytössä on jotain spessua. Shyamaläjän The Village tulee mieleen leffasta monellakin tapaa, mutta eniten itse kylän eristäytyneisyydestä ja kyläyhteisön olemuksesta. Usein tietokoneisen näköinen meininki ei tällä kertaa haittaa NIIN paljoa, koska lievä epätodellinen fiilis luo sadunomaista tunnelmaa. Itse susi on kyllä shokeeraavan typerän näköinen *facepalm*. Jotain hienoa estetiikkaa löytyi Oldmanin temppeliritareista ja vaunuista, jotka sentään olivat fyysisiä lavasteita.

Shocky ( 7.4.2011 03:30)

52. Red Riding Hood (2011) ***1/2

Spoileri

Eipä tätä kyllä ole kovin kiinnostavaa katsella, jos arvaa heti että Amanda itse on kylää riivaava ihmissusi.

No ei sitten varmaan kannattaisi spoilailla tuolla lailla sitten?

Clint ( 7.4.2011 11:03)

Shocky ( 7.4.2011 03:30)

52. Red Riding Hood (2011) ***1/2

Spoileri

Eipä tätä kyllä ole kovin kiinnostavaa katsella, jos arvaa heti että Amanda itse on kylää riivaava ihmissusi.

No ei sitten varmaan kannattaisi spoilailla tuolla lailla sitten?

No ollaanpas täällä herkkähipiäisiä ja hyväuskoisia. Tuo oli luonnollisesti ns. feikkispoileri, huumoria. No nyt se ei ole enää lainkaan hauska spoiler-tageissa joten poistan sen. Tähän kyllä sisältyi varoitus siitä, että leffa kannattaa katsoa ennen kuin joku spoilaa sen, nimittäin katsomiskokemus latistuu merkittävästi jos tietää ratkaisun.

74.

Piranha 3D (2010) **

Pettymys, vaikkei odotukset kovin korkealla olleetkaan. Liikaa huonoa CGI-verta. Kaiken hehkutuksen jälkeen odotin enemmän gorea, tissejä ja meininkiä. Kaljan kanssa menettelee.



75. The Devil Rides Out (1968) ***

Melko hidas ja turhankin yksinkertainen, aivan siisti silti.



76. To the Devil a Daughter (1976) ***

Heikko lopetus, mutta muuten aivan jännä ja välillä mukavan hapokas.



77. Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995) ****

Nousi ehkä suosikkisuomalaiseksi, hieno.



78. La maschera del demonio [The Mask of Satan] (1960) ***

Erittäin tyylikkäästi kuvattu ja pari hienoa kohtausta, mutta juoni alkaa luisumaan loppua kohden, tai paremminkin junnaa paikoillaan. Muutenkin vähän kliseinen.



79. I Love You Phillip Morris (2009) ***

Välillä vähän perushuttua, mutta muuten hyvä.



80. Mr. Nobody (2009) ***

Yrittää liikaakin, mutta lopulta mikään ei ihan yllä kovin korkealle. Hyvä, mutta olisi voinut olla vaikka mestariteoskin.



81. Tropa de Elite 2 [Elite Squad 2] (2010) ****

Paljon parempi kuin ykkönen.

40- Verbinski:

Rango (Leffassa), Karibianmeren merirosvomiesten Deppin ja Verbinskin piirroswestern vakuuttaa animaation, äänisuunnittelun, roolituksen ja musiikkien (Hans Zimmer!) laadulla mutta kusee pahemman kerran käsikirjoitus- ja hahmopuolella. Ei länkkärissä toimi näin koukeroinen juonikuvio, less is more. Ajoittain sekavuudessaan pitkästyttävää silmäkarkkia. **



41- Boisset: Le prix du danger (VHS), Mediakriittinen "Juokse tai kuole"- genren esitaistelija ei oikein toimi millään tasolla. Toiminta on löyhää, kritiikki jää puolittaiseksi eikä homma oikein missään vaiheessa saa jännitettä päälle. Heikolla enkkudubbauksella tosin saattaa olla osansa pelissä. Michel Piccoli vetää roolinsa niin yli, että oikein sydäntä lämmittää. *1/2



42- Tessari: Long Live Your Death (Viva la muerte... tua!) (VHS), viihdyttävä komediaspagu aina luotettavalta Duccio Tessarilta. Neron ja Wallachin kemia toimii hyvin ja oman lusikkansa soppaan tunkee (Francon käly) Lynn Redgrave, jonka stereotyyppinen irkkupunapää- journalisti- vallankumoushämmentäjä Mary O'Donnell lienee koko genrenkin mittakaavassa sangen ainutlaatuinen naishahmo. Juoni kulkee ripeästi komplikaatiosta toiseen ja Gianni Ferrion musapuolikin toimii mainiosti. Tämä pitää nyt mahdollisuuksien rajoissa katsastaa paremmalta formaatilta, koska IFS:n pan & scan vaikutti välillä aika hutaistulta. Horst Jansenin pahiskin oli muuten aika mainio tapaus. Pidin. ****



43- Fejos: Lonesome (Leffassa), Sympaattinen mutta loppupeleissä aika unohdettava siirtymäkauden mykkis johon kuvattiin 3 huvittavan hutaistua dialogikohtausta. Simppeli tarina menee tuttuun "Rakkautta ennen aamua"- genreen ja tuttujen kaavojen mukaan näissä puitteissa mennään. Pari huomionarvoista seikkaa: ohjaaja Fejos luo hienosti Coney Islandin huvipuistotunnelmaa ja loppuratkaisussa on yritystä käyttää synkronoitua ääntä tarinankerronnan kannalta olennaisella tavalla. Ja onhan se aina kiehtovaa nähdä aikalaisduunarikuvausta 20-luvulta. Stephen Horne on muuten aika mies säestäjänä. ***



44- Lang: Desk Set (DVD), konservatiivinen ja löyhästi kirjoitettu teknologiakomedia jossa käsittämättömästi roolitetut Hepburn ja Tracy tekevät hyvät suoritukset mieheen. Komeasti scopena ja väreissä kuvattu ivailu naurattaa ja viihdyttää kyllä, mutta yllättävästi 50-luvun komediaksi muistuttaa paljolti vuosikymmentä myöhemmin tehtyjä väsyneitä vastaavia. Eli siis aikaansa edellä heikkouksissaan. Vaikka eihän tätä huonoksi voi sanoa, Hepburnin ja Tracyn yhteispeli on niin upeaa, ja kun tässä kuitenkin on muutama hengästyttävän hienosti toimiva kohtaus, niin helppohan tästä on pitää paljonkin. Järki sanoo: "no eipä ollu kovin hyvä" mutta tunne vaatii jo uusintakatselua. Go figure. Tänään: ****

73.

Rovdyr

Norjalainen draama nuoruuden kasvukivuista sekä aikuistumisesta ja itsenäistymisestä. Camilla ja Roger ovat pari, joilla ei aina mene hyvin. Eikä asiaa paranna se, että Camilla on lähdössä toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Roger purkaa pahaa oloaan vittuilemalla muille ja alistamalla tyttöystäväänsä. Ehkä yhteinen vaellusretki kaverien kanssa parantaisi suhdetta? Tulehtunut ihmissuhdekuvio saa lisää ongelmia, kun paikallisväestön kanssa tulee kahnausta – eikä tilannetta varsinaisesti paranna se että Roger ottaa kyytiin seksikkään stripparin.*



Norjalainen kasvutarina on teknisesti sujuvaa elokuvaa, mutta vailla yhtään omaa (tai edes kiinnostavaa) ideaa tai kerronnallista kekseliäisyyttä. Moiteetton toteutus pitää kyllä huolen viihtymisestä, mutta jotain särmikkyyttä olisi kaivannut.



74. Watch Me When I Kill

Eräänlainen yyber-giallo, jota kait voisi palkita hyvästä yrityksestä apinoida hyviä ohjaajia/elokuvia. Ikävä kyllä kerronnassa ei ole juurikaan imua, murhat ovat aika vaisuja (kylpyamme-kohtausta lukuunottamatta) ja elokuva on vain ihmeellisen tylsä, vaikka koko ajan tapahtuu jotain – itseasiassa poikkeuksellisen paljon tämän genren elokuvaksi. Olisi kaivannut edes yhden karismaattisen tai kiinnostavan näyttelijän. Musa sen sijaan apionoi hyvin Goblinia ja on paras osa elokuvaa.



75. Tuntematon maailma aka. This Island Earth

Keskinkertainen ja epätasapainoinen avaruus/ufo ‑leffa. Juoneen on lusikoitu vähän sieltä ja vähän tuolta, eikä mitään kehitetä oikein tarpeeksi. Juuri kun joitain kiinnostavaa on rakentumassa, tarina ottaa uuden suunnan. Plääh. Ruskettuneet toisen planeetan asukkaat ovat siistejä, hyönteisorjat 50-lukulaisen hauskoja. Kun vastikään arkistossa pyörinyt Avaruuden pirut on vielä tuoreessa muistissa, Tuntematon maailma on oiva muistutus siitä, etteivät kaikki 50-luvun scifit olleet hyviä – eivätkä toisaalta edes tarpeeksi huonoja ollakseen hyviä.



76. Viattomat äänet

El Salvadorin sisällissotaan sijoittuva koskettava elokuva lapsuuden lopusta. 11v Chava elää hökkelikylässä sissien ja armeijan asemien välissä. Helppoa ei ole. Pommit ja pyssyt paukkuu öisin ja lähestyvä 12-vuotispäivä pelottaa – sen ikäisenä kun hallituksen joukot pakkovärväävät pojat armeijan leipiin. Välillä siat käyvät jakamassa purkkaa lapsille, mukiloimassa pappia tai hakemassa tyttöjä rintamahuoriksi.



note: * = liftarin. (Mistä mulle tulee näitä täysin hallitsemattomia freudilaisia lipsahduksia?)

HD-DVD

47. Syriana *** Vähän turhan vaikea, henkilöitä vilisee sitä vauhtia ettei meinaa kärryillä pysyä. Loppuun saadaan homma kuitenkin aika hyvin pakettiin ja voiton puolelle jäädään.



TV



48. Ghost Town *½ Gervais, pysy kiitos tv-sarjoissa. Tai gaala-juontajana. Nämä elokuvat on tuskallisia. Vaikka oli tämä parempi kuin se valehtelutyperyys.



Ja näiden päälle Studio Julmahuvi. Kiitettävän kovaa settiä sekin. Sisältää ehkä yhden suomalaisen tv-historian hauskimmista sketseistä, "roudasta rospuuttoon".

Female Prisoner #701: Scorpion (Shunya Ito, 1972)

Tuoreelta nähtyjen aasialaisten elokuvien ketjussa tarkemmat lätinät...

4,5 / 5



Key Largo (John Huston, 1948)

Takuuvarmaa, vakaaotteisesti ohjattua noir-tyylistä draama-trilleriä. Hyvä draaman kaari, jännityksen tiivistyessä alun pienestä pahaenteisyydestä loppupuolen myrskyssä hiljalleen muuttuviin asetelmiin. Keskikolmanneksen tiukkaan tunnelmaan nähden varsinainen loppu tuntui hieman kepeältä, jopa lievältä antikliimaksi. Bogie oli perusvarma otteissaan, Bacall jätti yllättävän kylmäksi. Claire Trevorin lyhyt mutta ytimekäs laulunumero säväytti syvästi.

3,5 / 5



Sadistic Baron Von Klaus (Jess Franco, 1962)

Francon elokuvien ketjussa tarkemmat lätinät...

4 / 5



Slumdog Millionaire (Danny Boyle, 2008)

Noin puoleenväliin leffaa katsoessa alkoi tuntua siltä, että pitääkö jo toiset viisi tähteä tärskäyttää elokuvalle saman viikon aikana, ja vielä samankaltaisista syistä? Intian slummien kuvaus ja kahden pikkuveijarin selviytymistaistelu pahaa maailmaa vastaan on parhaimmillaan henkeä salpaavaa katsottavaa ja aidosti liikuttavaa, siihen asti että jo pahaa tekee. Valitettavasti loppua kohti elokuva alkaa lipua astetta siirappisemmille vesille, mikä omalta osaltani vesitti leffan tunnelmaa – aivan kuin Boylen olisi väkisin pitänyt ladata hyvyyttä ja onnellisuutta elokuvaan, kun tylymmät petymykset olisivat karkoittaneet porukkaa leffan luota. Toteutus, tunnelma ja näyttelijät pitävät elokuvan silti pinnalla loppuun asti. Nyt tämä oli "vain" todella hyvä" – karuuden ylläpito olisi tehnyt tästä loistavan ja oikeasti maailmaa muuttavan, suorastaan muulistavan.

4 / 5



Srpski Film (Srdjan Spasojevic, 2010)

Tässäpä olikin vuoristorata... varsinainen kilometripostaus leffasta elokuvan omassa ketjussa.

5 / 5



Stop Me Before I Kill! AKA The Full Treatment (Val Guest, 1960)

Yksi Hammerin vrhaisista psykotrillereistä, jossa tällä kertaa rallikuskilla on murhanhimoisia aatoksia tuoreesta siipastaan onnettomuuden jälkeen. Toimii perusmekaanisella tasolla, ellei polta käämejään ensimmäisellä puoliskolla avioparin loputtomaan "Mee psykiatrille – En mee!" ‑arpomiseen. Kun päästään itse hoitoprosesiin ja sitä seuraavaan twistiin, alkav Guestin kuvalliset oivallukset päästä kunnolla esiin ja homma muuttua mielenkiintoisemmaksi. Itse psykologiset selitykset ovat aikansa höpöhöpöä, mutta se ei juuri häiritse. Mukavaa nostalgista trilleriviihdettä, ei enempää eikä vähempää.

3 / 5

Sidney Lumet: Dog Day Afternoon (1975)

Klassikko jonka edellisestä katsomisesta ehtikin vierähtää jo liikaa aikaa. Nuori Al Pacino ja John Cazale ovat melkoinen työpari, vaikka urakasta ei juuri mitään tulekaan. Lumet osaa totta tosiaan kuvata ahdistusta ja piinaa.



Roman Coppola: CQ (2001)

Coppolan poikakin osaa näemmä ohjata kunnon elokuvia. Komediaa, seikkailua, draamaa ja vähän sci-fiäkin juuri sopivalla sekoitussuhteella. Erittäin positiivinen yllätys.



Federico Fellini: Le notti di Cabiria (1957)

Viimein tuli nähtyä sitten tämäkin Fellinin työ, joka on selkeästi samaa sarjaa Il bidonen ja La dolce vitan kanssa. Cabirian hahmo vilahtikin jo Lo sceicco biancossa ja Giulietta Masina kannattelee vaivatta tämänkin elokuvan.



Sidney Lumet: 12 Angry Men (1957)

Tiukka draama oikeudesta, ennakkoluuloista ja epäilystä. Henry Fonda on loistava omantunnon ääni tässä kirjaimellisesti hikisessä elokuvassa.



Kevin Greutert: Saw VI (2009)

Yllättävän tasokas tekele ollakseen sarjan kuudes osa. Harva kuudes elokuva, Star Trekiä lukuunottamatta, on onnistunut näin hyvin.



Robert Day: She (1965)

Ursula Andress on aina ilo silmälle, jopa tässä Robert Dayn ei-niin-ihmeellisessä Hammer tuotannossa.

Viime viikko:

DVD



53. Car Wash.



En ollut tätä aiemmin nähnytkään. Oikein hyvä ja musathan ovat aivan loistavat.



Digiboksi:



4. Earthquake.



Näitä 70-luvun käppäisiä katastrofielokuvia on kiva katsoa. Heston on "hauska" puunaamaisena sankarina.



5. Whiteout.



Semi-kiinnostava Etelänavalle sijoittuvat trilleri, jossa kovia kokenut naiskyttä ihmettelee kasvavaa ruumiskasaa. Varmaan ohjaaja Dominic Senan katsottavin elokuva sitten esikoiskokopitkä Kalifornian. Mikäköhän tätäkin äijää riivaa, uutukainen Season of WItch on kuulema aivan wtfigo-kamaa.



6. Sit katsoin vielä jonkun ostarikyttäleffan, joka ei siis ollut tää Ostarin superstevari...mikäköhän se mahtoi olla.

36.

The Dead Pool (1988) **½

Pienoinen pettymys Dead Pool oli, meno laahaa liikaa ja juonikaan ei jaksa pitää leffaa elossa. Ja pitihän Harrylle hommata stereotyyppinen työparikin tähän osaan, jessus. Sen sijaan Guns N' Roses-jannujen cameot, Jim Carrey ja tietysti itse Clint Eastwood tekevät tästä katsomisen arvoisen. Muuten tämä olisi vain ennalta-arvattava kyttäleffa muiden joukossa.

040. Juan Piquer Simón:

Mil Gritos Tiene la Noche – Pieces (1982) 8/10

omassa ketjussaan kehuja



041. Christopher Morris: Four Lions (2010) 7/10

Aika hauska pikkukomedia vähemmän pienestä aiheesta. Yllätyin ajoittaisesta farssimaisuudesta, eli kyseessä oli paljolti in your face ‑komediaa, eikä odottamaani hieman vakavampaa satiiria. Vittu et nää muslimit on dorkia, äänestä Jussi Halla-aho eduskuntaan numerolla 127.



042. Pete Europa: Timanttikoirien Vuosi 1984 (2010) 4/10

Erittäin mielenkiintoinen ja tärkeäkin aihe, mutta yksi huonoimmista näkemistäni dokumenttielokuvista. Oikein pisti vituttamaan. Pete Europan ja kumppanien esityksestä paistaa läpi omahyväinen oman merkityksen glorifiointi ja paisuttelu. Iggy Pop, Bowie ja muut ovat varmasti olleet oleellisia skenen kannalta, samoin tietyt taidesuuntaukset kuten Warholin setit, dadismi... täysin relevanttia nostaa esiin, mutta mulle muodostui jatkuvasti läpitunkeva mielikuva siitä, että nää äijät yrittää koko ajan sanoa olevansa jotain yhtä merkittävää ja nostavat itseään jollekin inhimillisen taiteellisen olemisen uudelle tasolle. Skenen merkitystä en kiellä, mutta en myöskään oikein jaksa kuunnella kun 80-luvun dinosaurukset mesoavat omasta henkisestä ja esteettisestä suuruudestaan.



Visuaalisesti leffa on myös ruma, mustavalkoisuus ärsyttää ja kornius paistaa läpi, ja aiheen käsittely on repaleista eikä muodosta kovinkaan koherenttia kuvaa esittämästään aiheesta. Varmasti kuitenkin aika kiva elokuva, jos on elänyt nuoruuttaan 80-luvun alun Suomessa, ja kokenut sen ahdistavana aikana.

53-58

Jarhead

Ei mitään muistikuvia tai muitakaan jälkiä, koska olen tämän aiemmin katsonut, mutta olinhan mä tämän nähnyt. Kolmatta kertaa ei tarvitse katsoa. Jos on nähnyt Full Metal Jacketin ja yhden pätevän Irak-elokuvan, niin eipä tällä ole mitään tarjottavana. Ok kuitenkin. ***



Cindy and Donna

Eroottinen draama/trilleri 70-luvun drive-inissä oli vähän toinen juttu kuin post-Basic Instinct kaapelikanavalla. Huono elokuva, vaikka olikin poliittisesti epäkorrekti ja uusperheen isän diggailemalla stripparilla oli hyvät tissit. *



Night of the Comet

Tylsä valitettavasti. Jotain ihan ok:ta kahdeksankytlukulaista filtteröityä tyhjä Los Angeles ‑kuvastoa, mutta muuten jätti kylmäksi. **



Ninja Assassins

Heikko esitys, mikä nyt ei yllättänyt. Periaatteessa brutaali, mutta ihan liian kliininen. Perikuva oman aikansa toimintaelokuvasta. **



The Thing From Outer Space

Parempi kuin odotin. Pääsin jotenkin sopivasti mukaan elokuvaan hirveästä väsymyksestä huolimatta (katsottu 02-04 aamuyöllä parin tunnin unien jälkeen). Onhan Carpenterin versio parempi vainoharhaisuudessaan, kun tämä on "vain" perinteinen hirviöelokuva valmistumisajankaudestaan huolimatta. Näyttelijöistä päähenkilö ja etenkin professori onnistuivat hommissaan. Suhtautuminen säteilyyn ja ydinvoimaan oli mukava kontrasti Fukushimaan ja sen uutisointiin. Avaruusalus havaitaan säteilyn perusteella, poks se räjähtää, mutta onneksi jotain säteilevää jäi kuitenkin jäljelle ettei kaikki mennyt hukkaan. ***



Halloween 2

Rob Zombien. Pidin. Ei tätä kannata enää ajatella ollenkaan Halloween-elokuvana, mihin Zombie pyrkiikin pitämällä Myersin jatkuvasti ilman maskia (ja Myershan näyttää ihan Zombielta). Itseäni tämä miellytti samalla tavalla kuin jotkut eurotuotokset, sillä erotuksella, että Zombien elokuvassa ei puukoteta nahkahansikas kädessä ja ihailla seinälle roiskuvaa verikuviota, vaan väkivalta on rumaa. Juonta on turha sen enempää miettiä, vaan ainoastaan osallistua tunnelmaan. Brad Dourif on erinomainen. Ainoastaan turha metaelokuva ja McDowell olisi voitu jättää pois/vähemmälle. ****

Sidney Lumet: Serpico (1973)

Eipä ole tätäkään tullut katsottua varmaan pariinkymmeneen vuoteen. Tarina on oikeastaan aika peruskauraa, mutta hyvin kerrottua sellaista. Nuori Al Pacino väläyttellee jo tulevia maneereitaan, mutta sekään ei haittaa. Pisteet Mikis Theodorakisin teemamusiikista, sekä Arthur J. Ornitz hienosta kuvauksesta.



Erään keskustelun innoittamana katsoin uudelleen nipun Leen klassisia Dracula-filmejä. Parhaimmillaanhan nämä ovatkin nimenomaan sarjana, sen verran toisiinsa nivoutuvista teoksista on kyse.



Peter Sasdy: Taste the Blood of Dracula (1969)

Elokuva alkaa kirjaimellisesti siitä kohtaa, mihin vuotta aiemmin valmistunut Dracula Has Risen from the Grave jäi. Keskiössä ovat kolme herrasmiestä, sekä heidän yhteinen salaisuutensa. Toimii ja etenkin James Bondin pomona myöhemmin tunnettu Geoffrey Keen vetää roolinsa tyylillä.



Roy Ward Baker: Scars of Dracula (1970)

Kreivi ei pysynyt nytkään tuhkana kuin vuoden. Doctor Whona ehkä paremmin tunnettu Patrick Troughton on loistava Draculan alaisena, harmi että tämänkertainen nuoripari ei yllä läheskään yhtä muistettavaan suoritukseen.



Alan Gibson: Dracula AD 1972 (1972) & The Satanic Rites of Dracula (1973)

No niin. Alan Gibson tuo Draculan tähän päivään (eli siis 70-luvun alkuun) ja svengaava Lontoo saa oman osansa trendikkäästä verenlennosta. Luvassa on vanhojen brittiläisten arvojen paheellista kaatoa, vaarallista rockia, noloa satanismin kanssa flirttailua, upeita kuteita sekä tietysti uuden ajan vampyyreitä. Näissä kohdin Hammer siirtyi pois mukavuusalueeltaan, eikä Dracula ole enää sama ilman Transilvanialaista linnaansa. Viihdyttävää mutta samalla harmillisen nopeasti unohdettavaa perussettiä, eipä ihme että joutuivat pian pistämään lapun luukulle.