Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Mario Bava: Danger Diabolik (1968) ****



Aikakautensa paras sarjakuvafilmatisointi, eikä tämän rinnalle tänä päivänäkään nouse kuin jotkut Burtonin tai Nolanin Batmanit ja ehkä Miliuksen Conan. Suomenkielinen nimi "Mies mustassa Jaguarissa" oli valittu varmasti kosiskelemaan kaikkia suomalaisia Jerry Cotton-faneja. Visuaalinen ilme on totutun loistokasta Bava-tyyliä ja sopii elokuvan tyyliin kuin nyrkki isomamman perseeseen. Tyyli on elokuvassa jopa rohkeampi ja väkivaltaisempi kuin sarjakuvassa, joka taas edusti oman alatyylinsä hienostuneinta osaa. Väkivallalla ja seksillä ei mässäilty siinä määrin kuin muissa tyypillisissä "mustissa sarjakuvissa". Ja vaikka sarjakuvassakin Diabolikille on julistettu kuolemantuomio, kuten elokuvassakin. Niin sarjakuvan murhat ovat yleensä pakon sanelemia, siinä missä elokuvassa Diabolik taas käyttäytyy kuin psykopaatti murhatessaan kaiken mikä on hänen ja saaliin välissä. Verovirastojen pommituksetkaan, eivät varmasti päivänvalossa toteutettuina ilman ihmishenkien menettämistä sujuneet, mutta hälläkö väliä. Aikansa toisinajattelija anarkisti vähemmän "herrasmiesvaras" luokiteltaisiinkin siis tänä päivänä todennäköisesti terroristiksi. John Phillip Law on oiva valinta Diabolikin rooliin, lähes kuin sarjakuvasta repäisty, samoin Marisa Mell Evana. Michel Piccolin Tarkastaja Ginko tekee myös hyvän roolityön, tosin hänen roolihahmonsa ei muistuta ulkoisesti juurikaan sarjakuvan vastaavaa. Suomenkielisissä julkaisuissa tarkastajan nimi oli muuten Novak, mistäköhän johtuu? Diabolikin suomikiekon lisämateriaalista voi bongata muuten mielenkiintoisen Diabolik-dokkarin "sarjakuvasta elokuvaksi". Swamp Thingin tekijä esittelee mm. alkuperäisiä Diabolik-sarjakuviaan, joista suurin osa elokuvan kohtauksista on sellaisinaan otettu. Ja Bava on pyrkinyt vielä kopioimaan nämä kohtaukset mahdollisimman autenttisesti kankaalle.

Eikö kukaan tosiaankaan ole käynyt katsomassa Tree Of Lifea vai onko niin ettei kukaan uskalla taiteesta ymmärtämättömäksi juntiksi leimautumisen pelossa myöntää elokuvan olleen sysipaska? Näyttelijät olivat hyviä, mutta muuten koko paketti oli yhtä tuskastuttavan pitkäveteistä haahuilua ja kameran taivaalle osoittelua.

Petteri Borgman ( 5.10.2011 21:02)

Eikö kukaan tosiaankaan ole käynyt katsomassa Tree Of Lifea vai onko niin ettei kukaan uskalla taiteesta ymmärtämättömäksi juntiksi leimautumisen pelossa myöntää elokuvan olleen sysipaska? Näyttelijät olivat hyviä, mutta muuten koko paketti oli yhtä tuskastuttavan pitkäveteistä haahuilua ja kameran taivaalle osoittelua.

Spoileri

Ja ne dinosaurukset, mitä vittua?!?

Olihan se huonohko mutta ennen kaikkea suuri pettymys ennakko-odotuksiin nähden. Hyviä näyttelijöitä ja komeaa nähtävääkin. Ei vaan toimi kasvutarinana.

VIIKKO 40

Tämä viikko pannaan leffojen osalta pakettiin jo nyt – viimeinen kesälomaviikko ja Berliini kutsuvat.





Diabolical Doctor Z (Jesus Franco, 1965) – herra auteurin omassa ketjussa tarkemmat lärinät



Machete (Ethan Maniquiz & Robert Rodriquez, 2010)

Mitä parhainta eskapismia ja liioittelua maanantai-illan piristykseksi. Danny Trejon kiveen / kirveellä veistetystä olemuksesta revitään hienosti irti kaikki tarvttava äijäily ja tilannekomiikka – piti ihan ihmetellä, miten puunaamaisuus toimi noin hyvin pitkästyttämättä. Parhaat sivuosat irtoavat Jeff Faheylta, Don Johnsonilta ja Steven Seagalilta, mistä etenkin viimeksi mainittu oli positiivinen yllätys; en olisi uskonut Seagalilta löytyvän tuossa määrin itseironiaa. En jäänyt kaipaamaan mitään muuta kuin kaiken cgi:n sijaan poksahtelevia veripusseja ja räjähteleviä kumipäitä ja ihan pientä trimmaamista kestosta: tylsää ei tullut, mutta tiiviimpänä tämä olisi oikein hyvän sijaan suorastaan briljantti. Kaikin puolin viihdyttävä, huonon maun kieli poskessa toteutettu rymistely joka tapauksessa.



Sherlock Holmes and the Secret Weapon (Roy William Neill, 1943)

Natsit vastaan Sherlock Holmes ‑konsepti kuulostaa herkulliselta, mutta ensimmäiseksi mainittuja on ihan liian vähän, eikä Dr. Moriartysta ole tällä kertaa korvaajaksi. Toinen sotapropagandan tarkoituksiin valjastettu Sherlock Holmes ‑elokuva ei ole yhtä maistuvaa nostalgiaviihdettä kuin Voice of Terror oli. Perussujuva ja ‑pätevä kokonaisuus, mutta hieman jähmeä ja vailla edeltäjänsä/edeltäjiensä pieniä kohokohtia.



Sherlock Holmes in Washington (Roy William Neill, 1943)

Ja lisää sotapropaganda-Holmesia... propaganda jää tosin hyvin pienelle – nykypäivän ajassa ja valossa naurettavaa viimeistä minuuttia mukaan laskematta – ja muutenkin homma etenee jotenkin enemmän agenttiseikkailun kuin salapoliisikertomuksen tavoin – tämä huolimatta siitä, että Holmes käyttää runsaasti päättelykykyään läpi tarinan ja väläyttää labraosaamistaankin. Konniin on saatu vähän enemmän ilmettä ja touhuun muutenkin ruutia Secret Weaponia rutkemmin. On se taas todettava Basil Rathbonen ollessa Holmes paikallaan, Nigel Brucen peesatessa hyvin Watsonina. Ei tämä mikään täydellinen ole, mutta hubaa nostalgista kevytviihdettä.





Tällasia. Pitäkäähän paikat pystyssä ja tarina virtaamassa, niin on taas perehtymistä kun Suomen kamaralle takaisin täräytän.

Osa 3/3



123. Tatsumi **+

Ihan jees, mutta... alkaa haihtumaan jo muistista. Vaikka aikuisteemoissa mentiinkin, niin viimeinen episodi oli kyllä aika yllättävä törkypommi.



124. Red Nights ***+

Yllättävän kipeä ja valitsemastaan tyylistä tinkimätön ranskahonkkari. Huvittavasti kun tuli SE kohtaus, yleisö vielä kesti, mutta kun heti perään kuvaan tuli vihjeitä että tulisi jotain pahempaa niin kuutisen ihmistä nousi melkein samaan aikaan eri puolilta salia ja häipyi. Tämän perusteella Red Nights taisi sitten olla vuoden 2011 virallinen R&A rankisteluleffa.



125. I Saw the Devil ***1/2

Alkaa vituttaa siinä kasvihuonevaiheessa; ei kait tää nyt voi luupata tätä simppeliä vitsiä koko loppuleffaa? Onneksi mukaan tulon myötä meno kiihtyi vielä hullummaksi, ja tuli sellainen no anti mennä vaan ‑fiilis.



126. The Mill And the Cross **-

No ei kyllä toiminut yhtään. 1) Tämä oli tehty väärästä Pieter Brueghelistä, Brueghel nuorempi on se kiinnostavampi. 2) Miksi tästä olisi edes pitänyt kiinnostua? Ekat 15 minuuttia meni ihastellessa sitä kuinka hienosti maalaukset on herätetty henkiin, mutta siitä eteenpäin se oli pelkkä ikkuna tylsään maalaiselämään. Hyvät näyttelijät (Rutger Hauer ja Charlotte Rampling!) haaskattiin pitämällä heitä piilossa ja hiljaa.



Yhteen paikkaan The Mill And the Cross sopisi kyllä erinomaisesti: koko seinän kokoiseksi videoprojektioksi Wienin Kunsthistorisches Museumiin, aidon taulun viereen. Siinä sitä voisivat ihmiset katsella aikansa ja jatkaa matkaansa.



129. Yksinteoin kaksi ?

Olipa törkeä. Kiinnostavin ihan antropologisessa, yhteiskuntasosiaalisessa ja lääketieteellisessä mielessä; miten tuollainen paviaani saa tilaisuuden syytää loukkauksia valkokankaalta jossain gaalanäytöksessä? Ultimaattinen narsistinen “reality” egoilu- ja kostoteos, ylittää jopa Kinski Paganinin. Parviaisen sanailut toimivat välillä kieltämättä erinomaisesti, etenkin Musta-Jussin intensiivinen lähikuva-ränttäys. Tämä kohtaus pitäisi toteuttaa 3D:nä! Itse ensi-ilta oli muutenkin vähän whiskey-tango-foxtrot, etenkin tämä Annika Sirén ‑typy (kaikki maailman narsistit, liittykää yhteen?), hänen kontribuutionsa leffaan ja yleisössä istuva äitinsä, jota kävi kyllä vähän sääliksi. Ikävä kyllä leffa jatkuu oikeassa maailmassa aivan ala-arvoisena pelleilynä. Parviainen on tehnyt itsestään tehokkaasti uuden Tuksun.



128. Play **1/2

Eipä tässä jotenkin onnistuttu tuota aihetta kuvaamaan: rotukysymys tuntui oleelliselta ainoastaan kun eksplisiittisesti mainittiin että “jos annatte luurinne viidelle mustalle jäbälle, ansaitsettekin menettää sen” ja se lopun sinänsä oivallinen kiistely. En nyt tiedä miten tätä olisi paremminkaan voinut tehdä; tapahtumat sinänsä ovat kuitenkin hahmojen mielessä tapahtuvia.. lisäksi ylipitkä. Miksi minun piti esim. katsoa kokonaan joku koululaisen tanssiesitys loppupuolella? Villi arvaus: koska kyseessä oli kuitenkin joku ohjaajan sukulainen?



130. Guilty of Romance ***1/2

Kiehtovasti kerrottu, mutta taas kerran Sono jotenkin lopussa päästää homman levähtämään. Sieltä Enchantress Clubilta alkaen jotenkin taso laski radikaalisti. Pakko tälle silti on varsin paljon lätkäistä tähtiä koska tissit.



131. Kill List ****+

Alkupuoli ei ollut erityisen ansiokas, mutta loppu sitäkin enemmän. Kiinnostavia elementtejä olisi pitänyt annostella lisää jo aiemmin.



132. NEDS ***1/2

Pätevä “bad blood” meininki, ei mitään valittamista. Ikoninen näky tämä lopun veitsikätinen sekoboltsi.



133. 13 Assassins ****+

Piti pihdeissään erinomaisesti, nostatus loppumättöä kohti oli suorastaan eeppinen, harmi ettei se lopulta toiminutkaan erityisen hyvin – kotona katsottuna. Jotenkin leffateatterissa kuitenkin syntyi huomattavasti enemmän immersiota ja muutamat huonot koreografiat antoi helpommin anteeksi. Pitkässä versiossa näytti olevan ainakin yksi “miike on irti!” ‑kohtaus joka olisi tuhonnut leffan tunnelman melko totaalisesti, joten olkaamme kiitollisia että festareilla oli tämä lyhyempi leikkaus.



134. Detective Dee And the Mystery of the Phantom Flame ***+

Yllättävän siedettävä teos Tsui Harkilta. Tyyppihän sekosi aikoinaan ihan totaalisesti cgi-efekteihin eikä ole parantunut vieläkään, mutta efektit sentään ovat. Nojoo, peura-fu näytti kökköäkin kökömmältä. Juoni oli 90-luvun alkulaisesti täynnä kiinnostavia ideoita, mutta itse kerronta mätti ja ylipituus myös. Kääpiö [x]



135. The Stool Pigeon ***

Perushyvähkö poliisitrillerisoluttautumistragediahonkkari, juoni ja aihe vaan taitavat olla varsin loppuunkaluttuja eikä mitään erityisiä viihteellisiä tai taiteellisia ansioita ollut. Hieman parempaa tasoa kuitenkin kuin viime vuosien hapuilleet R&A-honkkarivalinnat kuten Triangle ja Accident.



136. Sleeping Beauty ***+

Mjaah, jättipä likaisen olon jotenkin. Yleensä en ole ensimmäisenä valittamassa kuvanlaadusta, mutta tuon Andorran näytöksen projektio (digi-beta + huono videotykitin vai miten se oli?) oli kyllä melkoisen suttuisen surkea. Kinopalatsissa leffan nähneet taas ylistivät kuvanlaatua... alunperinhän tämä oli kuvattu 35 milliselle, sääli.



-- R&A ‑setti päättyy --------



137. Thrashin’ ***1/2

DAGGERS! so what do you “trash” then? ‑what you got?

Xialong ( 5.10.2011 11:55)

Mario Bava: Danger Diabolik (1968) ****



Aikakautensa paras sarjakuvafilmatisointi, eikä tämän rinnalle tänä päivänäkään nouse kuin jotkut Burtonin tai Nolanin Batmanit ja ehkä Miliuksen Conan. Suomenkielinen nimi "Mies mustassa Jaguarissa" oli valittu varmasti kosiskelemaan kaikkia suomalaisia Jerry Cotton-faneja. Visuaalinen ilme on totutun loistokasta Bava-tyyliä ja sopii elokuvan tyyliin kuin nyrkki isomamman perseeseen. Tyyli on elokuvassa jopa rohkeampi ja väkivaltaisempi kuin sarjakuvassa, joka taas edusti oman alatyylinsä hienostuneinta osaa. Väkivallalla ja seksillä ei mässäilty siinä määrin kuin muissa tyypillisissä "mustissa sarjakuvissa". Ja vaikka sarjakuvassakin Diabolikille on julistettu kuolemantuomio, kuten elokuvassakin. Niin sarjakuvan murhat ovat yleensä pakon sanelemia, siinä missä elokuvassa Diabolik taas käyttäytyy kuin psykopaatti murhatessaan kaiken mikä on hänen ja saaliin välissä. Verovirastojen pommituksetkaan, eivät varmasti päivänvalossa toteutettuina ilman ihmishenkien menettämistä sujuneet, mutta hälläkö väliä. Aikansa toisinajattelija anarkisti vähemmän "herrasmiesvaras" luokiteltaisiinkin siis tänä päivänä todennäköisesti terroristiksi. John Phillip Law on oiva valinta Diabolikin rooliin, lähes kuin sarjakuvasta repäisty, samoin Marisa Mell Evana. Michel Piccolin Tarkastaja Ginko tekee myös hyvän roolityön, tosin hänen roolihahmonsa ei muistuta ulkoisesti juurikaan sarjakuvan vastaavaa. Suomenkielisissä julkaisuissa tarkastajan nimi oli muuten Nolan, mistäköhän johtuu? Diabolikin suomikiekon lisämateriaalista voi bongata muuten mielenkiintoisen Diabolik-dokkarin "sarjakuvasta elokuvaksi". Swamp Thingin tekijä esittelee mm. alkuperäisiä Diabolik-sarjakuviaan, joista suurin osa elokuvan kohtauksista on sellaisinaan otettu. Ja Bava on pyrkinyt vielä kopioimaan nämä kohtaukset mahdollisimman autenttisesti kankaalle.

Kyllä alkupään sarjakuvissa Diabolik on julmempi, kuin leffassa. Bavan leffan meininki on lähempänä Bondeja. Nautittavaa 60-luvun poppia.

Runaway Train (1985) ****

Olin kuullut että tämä on hyvä, mutta en odottanut että poitkisi näinkin kovaa. Jon Voight ja Eric Roberts huippuvedossa ja loppua kohti meno kasvaa melkein myyttisiin mittoihin kun helvetistä tulleen näköinen juna painaa menemään lumisateen keskellä. Pienenä kauneusvirheenä turhan helposti käynyt vankilapako.

Strange Days (1995) ****

Ajattelin jatkaa Kathryn Bigelowin leffoihin tutustumista tällä leffalla, aiemmat (Near Dark ja etenkin Point Break) näkemäni elokuvat olivat vakuuttavia, joten odotukset "90-luvun Blade Runneria" kohtaan olivat varsin korkealla. Jälkeenpäin voisi sanoa että eipä tätä turhaan kutsuta visuaalisesti vahvaksi leffaksi jossa on myös omanlaatuinen tunnelma läpi parituntisen ajan. Juliette Lewis, Ralph Fiennes ja Angela Bassett tekevät vahvat roolit, ja Cameron & Bigelow kaksikon viihdyttävä kädenjälki on selvästi nähtävillä. Tykkäsin jo Point Breakissa tavasta millä Bigelow käyttää musiikkia leffoissaan, ja Strange Days ei tee tässäkään poikkeusta. Oikeastaan ainoa juttu mikä jäi kaivertamaan mieltä on hieman ennalta-arvattavat juonikuviot loppupuolella, mutta Strange Daysiä voi silti kuvailla sanoilla viihdyttävä ja vakuuttava.

35mm (vai digi...)

22. Rise of the Planet of Apes



OK, diggasin, vaikka kliimaksi jäikin hieman köyhäksi. Paljon todella siistejö kohtauksia, joidenka ansiosta tämän pariin ulee varmasti palattua.



DVD:



67. Kes



Loachin klassista varhaistuotantoa. Onneton suomennos (ja näyttelijöiden puheen vaikeaselkoisuus) vievät parhaimamn terän. Ei kyllä täysin vastnnut korkeita odotuksia, varmaan joku pelle kutsuisi tätä elinvoimaiseksi elokuvateokseksi.





Digiboksi:



46. Predators



Alku vaikutti juuri siltä, että katsominen kannattaa lopettaa lyhyeen, mutta olihan täsäs lopulta hetkensä + ihan nasta perusidea.



47. Dinner for Schmucks



Austin powers ohjaajan mainio komedia pörssiketkusta, joka joutuu tekemisiin elämässään pettyneen hiiritaiteilijan kanssa. Paljon offbeattia huumoria ja oikeasti liian kiusallisia tilanteita.



48. Too big to fall



Hyvä double-bill Mooren Capitalism: A love storybn kanssa. Ajankohtainen kuin mikä.

Antti Tohka ( 9.10.2011 20:29)

Dinner for Schmucks



Austin powers ohjaajan mainio komedia pörssiketkusta, joka joutuu tekemiseen elämässään pettyneen hiiritaiteilijan kanssa. Paljon offbeattia huumoria ja oikeasti liian kiusallisia tilanteita.

Todella jees weirdo/idioottihuumorileffa. "Sometimes I'll be working on a piece, and I'll think, "No, this is bullshit." So I will literally rub bull excrement on the piece as a metaphor. "

Vieläkin snadi R&A-rapelo, eikä ole edes jaksanut leffassa käydä.

177. Breach

Mainio tositapahtumiin perustuva tunnelmajännäri vakoojan ja agentin kissa ja hiiri ‑leikistä. Chris Cooper on briljantti patrioottisena vakoojana ja tää nuori kaveri on ihan jees suht ilmeettömänä nuorena agenttilupauksena. Helppo kuvitella miten joku Matt Damon olisi vetänyt roolin överiksi ja tehnyt roolihahmosta (ja elokuvasta) sietämättömän.



178. Teilaaja

Winnerin tusinakamaa. Parasta elokuvassa on loppu, kun genre-elokuvalle harvinaisesti tarina ei pääty kunnolliseen closureen.



179. Underworld: Evolution

Vaikka otsikko mitä lupaa, niin aika vähän tässä ollaan maan alla, enkä mä paljoa evoluutiotakaan havainnut. Lisäksi uskomattoman hoopo visuaalinen puoli. Eka osahan on mestariteos tähän verrattuna. Vuoden huonoimpia nähtyjä elokuvia.



180. Runaway Train

Lupaavan räväkän vankila-alun jälkeen G&G:n junailuleffa väsähtää hieman matkan edetessä kun tarina jää toistovaihteelle. Juna puksuttaa esteestä toiselle, pääseekö läpi vai eikö pääse, siinä koko juoni. Voightin ja Robertsin aksentit ovat varsin herkullisia, kylmyys ja pakkanen ovat siirretty kankaalle hyytävän uskottavasti.



181. Nacho Libre

Harmittavan keskinkertainen ja tylsä elokuva loistavan Napoleon Dynamiten ohjaajalta. Hauskaa sinänsä että tämä perustuu tositapahtumiin.

087. Billy Wilder:

Witness for the Prosecution (1957) 6/10

Klassinen Agatha Christie-filmatisointi, joka ei oikein kanna. Toki viihdyttää koko kestonsa, eikä vähiten aina huikean Charles Laughtonin vuoksi, mutta muuten Wilderin "dynaaminen" tyyli ei miellytä (ainakaan tässä tapauksessa). Erityisesti henkilöohjauksen kohdalla ollaan menty pahasti pieleen: Tyrone Powerin viimeiseksi jäänyttä roolityötä kuvannee se, että pahimmissa ylilyöntikohtauksissa alkoi mielikuvissa muodostua Nic Cagen tähdittämä uusintafilmatisointi. Myös Marlene Dietrich on metsässä vetäen roolinsa suhteellisen kiusalliseen tyyliin . Huvittavaa, että muija oli täysin varma tulevasta Oscaristaan, ja kun edes ehdokkuutta ei liiennyt, murtui pettymyksestä.



088. Sean Ellis: Cashback (2006) 4/10

Tyttöystävänsä hylkäämä taiteilijasielu Ben päätyy tekemään unettomuutensa kourissa yövuoroja supermarkettiin. Työkavereissa on vain yksi normaali ihminen, suloinen Sharon, muut ovat "hauskoja" karikatyyrejä: luuseri pomo, karatea harrastava luikku, jatkuviin idioottimaisuuksiin sortuva kaverusduo... unettomuusjaksossaan hiljalleen lipuva Ben vajoaa seesteiseen mielikuvitusmaailmaansa, jossa hän kykenee pysäyttämään ajan paikalleen halutessaan. Pysähtyneessä ajassa, taiteilijasielu kun on, hän tietenkin riisuu naisia alasti kaupan käytävillä ja vangitsee heidän kauneutensa paperille. Elokuvaa kuljettaa eteenpäin pitkälti Benin sisäinen ääni, joka käy läpi hänen päättynyttä suhdettaan, kertoo kuinka Ben jo pikkulapsena mieltyi alastomaan naiskehoon ruotsalaisen au pairin käyskennellessä heidän kodissaan ilman rihman kiertämää, ja yrittää lisäksi perustella, miksei tuntemattomien naisten rintojen, takamuksen ja jalkovälin tuijottelu ilman heidän suostumustaan ei olisi sleazyn hikistä tirkistelyä, vaan kauneutta rakastavan nuoren taiteilijan herkkyyden ilmentymää.



Suuren osan ajasta käsikirjoitus on pinnallisen teennäinen tai dorka, hauskat oivallukset ovat nollissa. Hassuksi tarkoitetuista henkilöhahmoista ei ole yhtään mihinkään. Muutaman kerran kun elokuva onnistuu naurattamaan, se tuntuu aiheuttavan ainoastaan itsekriittisen olon: miksi nauran näin rasittavalle elokuvalle? Benin ja Sharonin välillä on kuitenkin kemiaa, ja loppua kohti heidän tarinansa alkaa vetää, mutta kaikki muu sen ympärillä haiskahtaa pelkältä itseään nokkelana pitävän (kirjoittaja-ohjaaja-elokuvansielu) Ellisin itsetyytyväisyyden tunteelta.



089. Stephen Frears: Tamara Drewe (2010) 7/10

Brittiläinen draamakomedia romanttisella pohjavirellä. Oikein piristävän brittiläinen tapaus romanttisten yritelmien meressä; tarina kulkee yllättäviä reittejä pikin, vaikka asetelma onkin lähtökohtaisesti aika perinteinen. Myös henkilöhahmot vaikuttavat aluksi stereotypisesti hassun sympaattisilta, mutta heistä paljastuu normaalia inhimillisempiä ja tummempia sävyjä. Tamara on huikean kuuma ja sensuelli, mutta hänkin on ristiriitainen: ennen ruma nuori tyttö on korjannut itseään plastiikkakirurgialla, ja palaa nyt vanhaan kotikyläänsä uuden itsetunnon löytäneenä. Hän herättää paljon huomiota, ihailua miehissä ja kateutta naisissa... ja tuntuu nauttivan tästä. Hän on kuitenkin sisältä yhä hajalla, ja oirehtii... no, antamalla pimperoa miehille, jotka osoittavat hänelle kiinnostustaan.



Gemma Arterton on erittäin kuuma, ja Tamara ristiriitainen hahmo herättäen sekä ihastusta että ärsytystä. Muutkin tuntuvat nauttivan rooliensa vetämisestä. Leffa on helppo katsoa, viihdyttävä, murtaa hieman väsyneimpiä kaavoja ja onnistuu olemaan ajoittain varsin aidon tuntuinen.

Aika pitkä aika...

90. Leone: Kourallinen dollareita (Per un pugno di dollari, 1964) [35mm] ****

Toimi kyllä parhaiten sitten lapsuuden ensinäkemän nyt upeana kopioina historiallisessa elokuvateatterissa. Ei toki elokuvallisessa suuruudessa seuraajiensa tasolla (enkä perusta José Calvon sidekickistä), mutta todella monessa jutussa osutaan jo tässä aivan nappiin.



91.Leone: Vain muutaman dollarin tähden (Per qualche dollaro in più, 1965) [35mm] *****

Ei aiheuttanut ihan yhtä euforisia fiiliksiä kuin viimeksi Orionin näytöksessä, mutta lähellä taas. Eihän tästä voi saada tarpeeksensa.



92. Schultz: Viimeinen lohikäärme (The Last Dragon, 1985) [dvd] ***-

Kunnon juustoa, mutta myös amerikkalaiseksi tuotannoksi suhteellisen pätevää kungfua ja sympaattiset päähenkilöt. Jos elokuvassa ei olisi lainkaan Eddie Arkadian ‑hahmoa ja tähän liittyvää sivujuonta, juttu toimisi paljon paremmin. Videovuokraamonostalgialla on luonnollisesti osansa tästä pitämisessä.



93. Fincher: The Social Network [bd] ****

Nyt vasta katseltu, täytti odotokset. Eiköhän tule tsekattua vielä uudestaankin terävän dialogin ansiosta.



94. Aldrich: Kohtalokas tapaaminen (Kiss Me Deadly, 1955) [bd] ****

Mielenkiintoisimpia ja omalaatuisimpia noireja heti kuuluisista, väärinpäin juoksevista alkuteksteistään lähtien. Criterionin blu-ray on luonnollisesti erinomaista laatua vanhaan ei-anamorfiseen dvd-julkasuun verrattuna, ja ekstratkin ovat katsomisen arvoiset.



R&A:



95. Refn: Drive (2011) [35mm] ****+

http://www.elitisti.net/forum/topic/9097-drive-2011/page__view__findpost__p__186128



96. Lam: Beast Stalker (2009) [dvd] **½

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019209/beast_stalker_2008_dante_lam.html



97. Roskam: Bullhead (Rundskop, 2011) [digiprojektio] ***½

Vahvaa, synkkää draamaa. Ei muuten tänä vuonna valittamista festareiden digiprojektioista! (Paitsi Marwencolia ei esitetty koko kankaan levyisenä.)



98. Carbon & Courtiaud: Red Nights (Les nuits rouges du bourreau de jade, 2009) [35mm] **½

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019219/les_nuits_rouges_du_bourreau_de_jade_2009_julien_carbon.html



99. Kim: I Saw the Devil (2010) [35mm] **-

http://www.elitisti.net/forum/topic/8501-i-saw-the-devil/page__view__findpost__p__186122



100. Parviainen: Yksinteoin kaksi (2011) [digiprojektio] ***½

Kiinnostava ja hämmentävä... nyt huvittaisi nähdä ykkönen entistä enemmän, tässä kuitenkin monologiavautumiset voimakkainta antia.



101. Balabanov: A Stoker (Kochegar, 2010) [digiprojektio] ***½

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019206/kochegar_2010_aleksei_balabanov.html



102. Taun & Ruhemann: The Lost Thing (2010) [digiprojektio] **

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019220/rakkautta_and_anarkiaa_2011.html



103. Malmberg: Marwencol (2010) [digiprojektio] ***½

Hyvä ja ajatuksia herättävä dokumentti pahoinpitelyn seurauksena aivovaurioituneesta Markista, joka alkaa terapiakseen rakentaa pihalleen 12"-toimintafiguurien kansoittamaa pienoiskaupunkia ja valokuvata siellä tapahtuvaa tarinaa. Toimiva rakenne, joka ei paljasta tapauksen kaikkia puolia heti kättelyssä. Ainoastaan kuvaus on vähän tylsää (Markin fotot ovat tietysti eri asia), ja esimerkiksi Marwencolin layout olisi ollut hauska hahmottaa paremmin. Symppis päähenkilö vaikuttaa lähinnä ennemmin omalaatuiselta kuin aivovammaiselta, toivottavasti menee hyvin nykyään.



104. Sono: Guilty of Romance (2011) [digiprojektio] ***-

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019212/rakkautta_and_anarkiaa_2011.html



105. Miike: 13 Assassins (2010) [dvd] ***½

http://www.elitisti.net/forum/topic/1051-takashi-miike/page__view__findpost__p__186123



106. Skolimowski: Essential Killing (2010) [digiprojektio] ***-

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019202/rakkautta_and_anarkiaa_2011.html



107. Shankar: Robot (Enthiran, 2010) [35mm] ***½

http://www.elitisti.net/artikkeli/2011/10/019212/rakkautta_and_anarkiaa_2011.html



108. Farhadi: Nader ja Simin: ero (Jodaeiye Nader az Simin, 2011) [35mm] ****

Festarien tokaparas Driven jälkeen. Hienoa ja älykästä draamaa, eikä onneksi lähtenyt turhan osoittelevasti kritisoimaan Iran oikeuslaitoista ym., kuten jossain vaiheessa hieman pelkäsin.



109. Tsui: Detective Dee and the Mystery of Phantom Flame (2010) [35mm] ***-

Ei ihan niin triumfantti paluu Tsuilta kuin vähän olin aikeissa uskaltaa toivoa, mutta tyydyttävän viihdyttävä soppa joka tapauksessa. Pieni pettymys oli itse mysteerijuoni. Olihan Ritchien S. Holmes huomattavasti parempi elokuva.



____



110. Lussier: Drive Angry (2011) [bd] *½

http://www.elitisti.net/forum/topic/6070-nicolas-cage/page__view__findpost__p__186126



111. Huston: Afrikan kuningatar (The African Queen, 1951) [bd] ****

Hieno sunnuntai-illan klassikko Hollwoodin kultaisilta vuosilta (vaikka onkin ihan muualla kuvattu itsenäinen tuotanto...). Blu-ray-restauraatio oli komeaa katseltavaa.

Messiah of Evil

Tästä tuli mieleen niin eurooppalainen elokuva kuin Carnival of Souls, ei niinkään tyypillinen amerikkalainen kauhuelokuva. Tekijöiden höpinät dvd:n ekstroissa antavat tähän valaistusta. En silti hirveästi pitänyt. Lavasteet – talo, jonka seinät on maalattu suurilla sarjakuvahenkisillä kuvilla – ja niiden hyödyntäminen on tosin erinomaista. **



Urban Justice

Melkein kolmen tähden Seagal, sillä tässä on kuitenkin erinomaista dialogia sekä jengejä. Ja tyly Seagal. Mikä on typerintä, mitä voi tehdä? Tappaa Steven Seagalin poika. Siis kuinka tyhmää se on!? **



Creepshow 3

Kamalaa paskaa. Viidestä jaksosta kahdessa (radio antamassa ohjeita + sarjamurhaaja, josta tulee saalis itsestään) on sentään jonkinlainen idea, mutta toteutus kusee kaikissa isosti. *



Supersonic Man

J.P. Simonin Teräsmies-parodia/kopio, ei voi olla huono! Mutta onpas, ja väärällä tavalla. Tylsähän tämä valitettavasti on, vaikka kokonaisuus on hölmä ja messissä on esim. Cameron Mitchell. Juoppo koomisena sivuhahmona tekee kyllä jonkinlaisen ennätyksen, tietäisi vaan missä. *



Labyrinth of Sex

Etusivulla joskus pidemmin. *



Pulp Fiction

Pitkästä aikaa (n. 5-6v edellisestä kerrasta), nyt bluraylta. Joskus teininä olin kiinnostunut elokuvista jossain määrin, keväällä 1995 tajusin, että niillä voi olla mulle paljon enemmän annettavaa kuin luulin. Pulp Fiction lienee elokuva, jonka osaan parhaiten ulkoa, vaikka todennäköisesti lapsuudesta/teinivuosilta löytyy elokuvia, jotka olen nähnyt useammin. Tässä toimii kaikki, tästä ei puutu mitään. Kronologisen järjestyksen muuttaminen on tehty todennäköisesti juuri oikein, isompi sotkeminen olisi turhaa kikkailua, kronologisestikin elokuva toimisi ihan yhtä hyvin. Nyt se on vain se kirsikka kakun päälle. Enpä tiedä huomasinko/sainko tällä kertaa mitään uutta. Ehkäpä Bruce Willisistä, mies on ollut lähivuodet elokuvallisesti niin hunningolla. *****

107- Bazzoni:

Giornata nera per l'arriete (Fifth Cord) (VHS), Pikkuklassikon maineessa oleva tyylikäs perusgiallo osoittautui ehkä jonkinmoisista odotuksista johtuen pikkupettymykseksi. Vaikka eihän tässä oikein mitään varsinaista ilmeistä vikaa ole. No, ehkä sleazen puute. Nero vetää rappiojournalistin roolin rutiinilla mutta Bazzonin ohjauksesta puuttuu se jokin mikä nostaisi tämän huipputasolle. Vittorio Storaron kuvaus on upeeta katteltavaa, mutta välillä ihan eri sfääreissä muun elokuvan kanssa kunnianhimoisuudessaan. Ihan jees silti. ***



108- Bava: 5 bambole per la luna d'agosto (5 Dolls for an August Moon) (VHS), Aukkojen paikkailua. Ytimekäs (80min) ja näyttävä Agatha Christie- osaston whodunnit giallo mestarin siveltimestä. Tekijälleen tyypilliseen tapaan kakku on jälleen päältä kaunis, mutta hieman on kyllä silkoa sisältä. Kovan luokan kaarti rooleissa, mutta aika vähän Bava saa porukasta irti. Höttöä, mutta kivahan tätä oli kattella. ***



109- Card: Supervan (VHS), Tuulahdus kuumottavalta 70-luvulta pakettiautoskenen hulinoista... Tää nyt oli taas tällästä puolidokumentaarista (aidon skenen ympärille oli kyhätty heppoinen tarina) kevyttä viihdettä missä parasta on kameran heppoisen fiktion ohi tallentama hellyyttävä menneen ajan nostalgia. Mukana pakutuunauksissa itse "king of modifications" George Barris... Todellakin sille, joka ymmärtää matskua. **



110- Edmonds: Ilsa, Harem Keeper of the Oil Sheiks (DVD), lupaavasti käynnistyvä aavikko- Ilsailu lässähtää loppua kohden tyhjäkäynnille, mutta tarjoaa kuitenkin riittävästi julmuuksia pitämään kiinnostuksen kohtalaisesti yllä vaadittavat puoltoista tiimaa. Dyanne Thornekin vaikuttaa jotenkin, no, luovuttaneelta. Ei vanha jaksa. **1/2



111- Morel: Taken (DVD), Brutaalin toiminnan varaan rakentava "Euro Trip"- actioni seisoo vakaasti Liam Neesonin jenkkijuntin varassa. Käsikirjoituspuolella koko tarinan alku ja toiminnan perustelu on kyllä ensiluokkaisen kädetöntä raapustusta, en muista ihan vähään aikaan näin heikosti kynäiltyä ekaa näytöstä nähneeni. Ottais nyt joku Luc Bessonilta kynän pois. Vauhdin käynnistyessä meininki tietenkin paranee, ja julmenee, ihan mukavalle intensiteetille, tarinan kyntäessä turvallisia genren määrittelemiä parametrejä pitkin odotetusta etapista toiseen. Lyhyesti: brutaalin actionin takia tämän mielellään katsoo, mutta aika häkellyttävää kalkkunaa tää kyllä muuten oli. **1/2