Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Aika pitkä lista, zori...

94. Mimic ** Näin leffateatterissa aikanaan – silloinkin jätti toivomisen varaa, niin nytkin. Vaikka kuinka diggaisinkin jättihyönteisistä, limaefekteistä jne niin ei tästä jaksa innostua. Laimea ison budjetin hirviökökkö.



95. Mimic 2 *** Yksi henkiinjääneistä ötököistä ihastuu hyönteistutkijanaiseen ja alkaa stalkkeroida tätä, tappaen kilpakosijoina pitämänsä miehet verisesti. Suoraan videolle ‑jatko-osa onkin yllättäen parempoi kuin edeltäjänsä.



96. La Zona *** Teini-ikäinen varas luikahtaa rikkaiden aidatulle asuinalueelle ja joutuu piileskelemään "kodinturvajoukoilta" henkensä edestä. Toimiva meksikolaisdraama.



97. Raakaa toimintaa * Ben Stryker palaa kotikulmilleen, pölyiseen tuppukylään keskelle erämaata. Sukset menevät ristiin paikallisia ahdistelevan prätkäjengin kanssa ja pian onkin suuren luokan välienselvittelyn aika. Lupaavista aineksistaan (jengiläisillä on lopputaistelussa käytössään mm. panssarivaunu) surkeasti ohjattu ja muutenkin umpihuono b-äksön.



98. Rio ** 1/2 Ihan jees, vaikka kovasti näiden animaatioiden juonikuviot muistuttavat toisiaan.



99. Kill List *** 1/2 Muuten erinomaisen tiukka, mutta ennalta-arvattava (niin kuin siinä yhdessä toisessa leffassa) loppu pilaa kokonaisuutta.



100. C.H.U.D. *** Mutantteja ja gorea olisi voinut olla enemmän. Toisaalta henkilöhahmoihin panostetaan tämäntyylisissä leffoissa harvoin näin paljon. Hyvä anyway.



101. Alien 2 – Sulla terra *** Kömpelö ja kökkö, mutta siliti kiehtovan tunnelmallinen ja vetoava.



102. Funny Man ** Ei oikein lähtenyt, vaikka surrealistinen splattersekoilu oli osin viihdyttävää.



103. House **** Eli Hausu. Kuumeisen hieno. Tämä tulee katsottua vielä monta, monta kertaa.



104. Flight of Black Angel ***1/2 Videoaikoina tuli jo nähtyä, nyt löytyi halpisdevariltakin. Erittäin tehokas tv-trilleri häiriintyneestä hävittäjälentäjästä, joka yrittää pommittaa synninpesänä pitämänsä Las Vegasin atomeiksi. Tuhokohtaukset oli otettu muista leffoista, mutta sekään ei tässä tapauksessa haittaa.



105. Riisuttu mies ** Perus "miestä ahdistaa uran ja ihmissuhteiden kurimuksessa" ‑draama, johon kirkollisympäristö tuo lievää mielenkiintoa.



106. Violent Shit *1/2 Miten näitä nyt tähdittää / arvostelee... Videosplatter-saastaa, jossa on kuitenkin oma sairas viehätyksensä.



107. Violent Shit 2 ** Varmaankin sarjan paras



108. Violent Shit 3 * Tästä on yritetty saada jonkinlaista toimintaleffaa goresekoilun sijaan, mutta siihen ei rahkeet riitä.



109. Killer Klowns From Outer Space **** Mainio edelleen...



110. Bubba Ho-Tep ****...kuten tämäkin



111. Katujen kuningas *** Aikamoista kalkkunahupia, mutta samalla erittäin humaani elokuvateos.



112. Source Code **1/2 Menettelee.



113. Super ** Tästä jossain ehkä pidemmin. Ei oikein toiminut.



114. Monster Shark *1/2 Valitettavan tylsä, vaikka tästä haluaisikin kovasti pitää.



115. Vangittu **1/2 Hullua eksploitaatiokauhua, ei ehkä kuitenkaan kestä useaa katselua.



116. The Plague *1/2 Boring.



117. Sand Serpents ** Tremors Afganistanissa. Scifi Channelin vaivoin katsottavaa halpishirviötuubaa.



118. Saarto *** Kanadalainen Hyökkäys poliisiasemalle ‑variaatio. Paikoin hyvinkin tiukka ja loppukuva sinetöi homman mainiosti.



119. Shrike ja kaapparit * Ohjaus Alan Smithee. Duunariporukka lähtee pelastamaan Kolumbiassa kidnapattua kaveriaan. Umpiturha, toimintaa vähän ja sekin vähä tylsää jne.



120. Looney Tunes: Back in Action *** Hauska seikkailusekoilu.



121. The Stuff **** Aivan mainio, Cohenin parhaimmistoa.



122. The Thing 2011 **1/2 Ei nyt ihan huono, mutta mutta. Kohokohdat puuttuivat ja loppuhuipennus oli ekstratylsä.



123. Hobo With a Shotgun **1/2 Tämäkään ei iskenyt kunnolla, kovasta yrityksestä huolimatta. Niin kuin joku jo mainitsikin, aidot Troma-leffat on hauskempia.



124. Merkitty *** Ihan jees.



125. High Crime ***1/2 Hieno.



126. Rabies *** Hauska idea, mutta vähän laahaava ja välillä tylsä. Debyytiksi silti mainio.



127. Viva Riva! **** NV:n kovin yllättäjä, aivan ässäkamaa.



128. The Woman ***1/2 Huh. Niitä harvoja leffoja, joissa epäinhimillisyys ja julmuus jättävät aidosti pahan olon. Leffaa pilasivat kuitenkin ne alleviivaavat musiikkimontaasit, kehno ja ärsyttävä tehokeino.



129. Polkupyörävaras **** Ansaitusti klassikko.

VIIKKO 45

Muualla käsiteltynä:



Hobo with a Shotgun (Jason Eisener, 2011) – elokuvan omassa ketjussa

The Reptile (John Gilling, 1966) – Hammer-elokuvien ketjussa



Ja tässä:





The Burning (Tony Maylam, 1981)



Aijai... tästä olisi halunnut pitää enemmänkin. Pelin avaavan käytännön kepposen jälkeen tarjoiltu lyhyt vierailu sairaalassa ja siitä seurannut onnettoman potilaan kotiutus ovat melkoista eksploitaation ja vähä-älyisen röhönaurun juhlaa, kuten siitä vielä seuraavat leirielämän suihkussa käynnit ja sen seuraamukset. Mutta sitten alkaa tyhjäkäynti, kesäleirihuumori ja muu tuskastuttava peruspelleily, jossa ei ole juuri mitään katsottavaa nuoren Jason Alexanderin lisäksi. (Eikä sekään ole niin hauskaa, ettei moista olisi varaa missata...) Onneksi paukut kovenevat viimeiselle vähän-päälle-kolmannekselle, kun teinien hymyt alkavat hyytyä ja saksiveikkomme pääsee kunnolla vauhtiin. Läträyksen laadusta ei voi valittaa – kekseliäs teurastus on niin timmisti ohjattua, että epäilys herää, onko tämä niitä Tom Savinin efektileffoja, joiden soppariin goremestari on saanut sisällytettyä kuuluisan ehtonsa ohjata omat keskeiset työnsä leffojen sisällä itse. (Näin ei taida ainakaan virallisesti olla.) Kun koko leffa olisi ollut näin tiukasti toteutettu, ropisisi kokonaisuudelle pisteitä vaikka kuinka. Yksi ainoa russutus vielä saksien käytöstä: niitä olisi saanut heilauttaa kelan viime metreillä, jotta viimeinen vaivaannuttava yksinpuhelu ei olisi päässyt latistamaan muutoin timanttia lopetusta.





Doctor of Doom (René Cardona, 1963)



Päähän sattuvaa meksikolaista huonoutta – mutta nyt sattuu oikealla tavalla. Menee puoli minuuttia, kun varjoista hyökkää muijan kimppuun karvatupsuinen äijänmörrikkä – siitä alkuteksteihin, joiden taustalla pyöritetään ämmävapaapainia. Jos Wrestling Women vs. the Aztec Mummy oli kajahtaneisuuden kannalta liian köykäinen, nyt mätetään älyttömyyksiä sisään kaksin käsin. Välistä on ihan mahdoton sanoa, mitä esitetystä matskusta on tarkoitettu oikeasti hauskaksi, ja epäilys silti kalvaa ettei tätä ole täysin naama pannuna tehty. Luchadorat vapaapainivat, samaiset luchadorat hakkaavat kommandopipoisia äijiä, hullu tohtori harrastaa demonisia juonia ja sangen järkeviä ihmiskokeita, piikikkäät seinät uhkaavat murskata sankareita, gorillamies riehuu jne. Logiikan riemuvoittolopetus vesitornin juurelle, ja mahalasku naamalleen asfalttiin on valmis. Jos 50- ja 60-luvun huonoudet uppoavat, kyllä kandee nähdä.





The Woman in Green (Roy William Neill, 1945)



Yhdestoista Universalin Sherlock Holmes pistää yllättäen todella kovan luun tiskiin, mitä sarjan kehitykseen tulee. Oletettu sarjamurhaaja terrorisoi Lontoota, minkä kautta soppaan on hieman yllättäen heitetty reipas annos makaaberiutta ja film noiria. Kaartiin on palannut kovia näyttelijöitä aiemmista osista (Paul Cavanagh, Henry Daniell) ja naispääosassa (tai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa merkittävimmässä naisroolissa) Hillary Brooke tekee sarjan vakuuttavinta jälkeä sitten Adventures of Sherlock Holmesin Ida Lupinon. Hypnoosilla pelaaminen on vähän aikansa hölmöilyä, mutta toisaalta tuo mukaan eräänalaisia esi-giallomaisia piirteitä. WiG toi kaivattua uutta tuulahdusta sarjaan, pienistä lapsuksista huolimatta kuuluu ehdottomasti setin parhaisiin.





Pursuit to Algiers (Roy William Neill, 1945)



Työryhmä Neill-Rathbone-Bruce-Universal jatkaa puurtamistaan kahdennessatoista Sherlock Holmesin seikkailussa... ja puurtamiselta se valitettavasti tuntuu, ensimmäistä kertaa näin pahasti koko sarjan aikana. Tässä on otettu valovuosien harppaus huonompaan suuntaan, etenkin erittäin sujuvaan Woman in Greeniin nähden. Uutta miljöötä ja henkeä yritetään saada sijoittamalla tarina laivaan, niin kovin suljettuun ympäristöön, mutta ei. Rutiinisuoritukset koko sakilta käsikirjoittajaa, ohjaajaa ja lähes kaikkia näyttelijöitä myöten. Täytematskuna neljä (!) läpeensä nolostuttavaa laulelmaa. Salamurhaajakolmikko tuo loppupuolelle pientä yritystä ja lupausta, mutta se ei riitä. Kovasti on IMDB:n väki tykännyt – minä ihmettelen, miksi hitossa. Tähän mennessä heikoin nähdyistä. Kaksi jäljellä, saa nähdä pysyykö peesaajan paikka loppuun asti.





Zombie Flesh Eaters (Lucio Fulci, 1979)



Lämmittelynä ensi viikonlopun Cinemadrome 3:lle ja City of the Living Deadin valkokangasvisiitille tuli katsottua taas kerran se ensimmäinen Fulcin zombiläträys uudelleen. Kokemus oli yhtä piristävä kuin ennenkin – täytyy sanoa, että tämän vanhan kaverin moikkaaminen oli siinäkin mielessä piristävää, että huomasi siitä tulleen vaivihkaa ystävän. Kumma juttu, mutta toistolla tuntuu olevan vain parantavia vaikutuksia Zombie Flesh Eatersin laatuun – joka kerta tulee kiinnitettyä enemmän huomiota sen vahvuuksiin ja vähemmän virheisiin. Fulci on luonut tunnelmaltaan jotain ainutlaatuista ja kaiken läträyksen keskellä oudon melankolisen depressiivistä, paikoittain jopa kaunista. Lahoissa zombinretkuissa on samaa unenomaista painajaismaisuutta kuin Amando de Ossarion sokeissa temppeliritareissa. Melkoista entropian riemujuhlaa ja kaiken kauniin loppua – siinä ei kauheasti parit paskat efektit, juonen typeryydet, hieman omituinen zoomailu ja ailahtelevat näyttelijäsuoritukset loppujen lopuksi paina.

207.

The Woods

Mainio tunnelmakauhistelu jossa tyttökoulun perusjuonitteluihin yhdistyy noitamenoja ja pahoja puita. Kyllähän se nostaa hymyn suu pielelle siinä hyvässä mielessä, kun metsän puut käyvät Bruce Campbellin kimppuun. Pitää varmaan tsekata tämän Lucky McGeen muukin genretuotanto. The Womankin voitti yleisöskaban NV:ssä.



208. Femina Ridens (aka. Frightened Woman)

Puoleen väliin asti kutkuttava eurosleazer, jossa 60-luvun lopun poptaidelavastus hivelee silmiä ja pääosakaksikko, Lassander ja Leroy, ovat hyvässä vedossa. Visuaalisesti elokuva on koko ajan julmetun viileä ja kaksikko vetää puoleensa lähes hypnoottisesti. Tai siis siihen puoleen väliin asti, jolloin tapahtuu juonellinen käännekohta ja kaikki lässähtää – ja mikä pahinta, myös upeat lavasteet heitetään nurkkaan! Eka puolisko viisi tähteä, toka puolisko yksi tähti. Onneksi loppu nostaa elokuvan takaisin kuiville ja loppufiilis on hyvä.



209. Transformers: kaatuneiden muoviukkojen kosto

Puudutuspiikkiä aivoihin kaksi ja puoli tuntia. Viihdyttävän ekan osan jälkeen täysin hengetön kakkososa, johon on ideattoman ja tasaisella kaarella yhä latteammaksi käyvän toiminnan väliin ympätty kaikkea scheisseä, aina uskonnollis-filosofisesta hölynpölystä tarpeettomiin sidekikkeihin. N. Tuhat erilaista robottia = yksikään ei nouse esiin ja ole kiinnostava. Taistelut ovat sekavia, joku metallityyppi lyö nyt toista, jossain räjähtää. Kuka on kenenkäkin puolella? Ei hajua, eikä enää kiinnosta. Tarinassa ei ole mitään imevyyttä, ei mitään kiinnostavuutta, pelkkää epäselvää jöötiä.



Ja tietenkin se aurinkoja tuhoava kuolemankone on pyramideilla, koska onhan se selvä että pyramidit ovat avaruusukkojen rakentamia, sillä eihän sellaisia neekerit ja alkuasukkaat kykenisi omin voimin rakentamaan.



210: 3: 10 to Yuma

Hyvä nykyaikainen peruslänkkäri. Diggasin tarinasta paljon ja tavasta jolla mustavalkoiset asetelmat muuttuvat jo nopeasti harmaan eri sävyiksi. Erinomaisesti roolitettu. Ben Foster Charlie Princena on tosin vähän kuin toisesta elokuvasta, eli ei ihan sovi elokuvan muuhun tyyliin.

Viime vikko + tänään:

Digiboksi:



52. The Last Exorcism



Todella vitummoisen tyhjänpäiväinen pseudo-dokumentti



53. Tron – Legacy (vai mikä tää uus Tron nyt taas olikaan)



Ekat noin 30 minuuttia antoivat odottaa jotain, mutta sitten palattiin viidenpennin-matrix ‑tasolle.

Venkat Prabhu:

Mankatha (2011) ***½



Ultramodernia uutta tamilielokuvaa, jossa sankaria ei shokeeraavasti motivoikaan mikään maailmanparannus vaan pelkkä rahanhimo. Ammuskeluja, tappeluja, takaa-ajoja, räjähdyksiä ja tanssivia tyttöjä kuitenkin riittää, joten mikä ettei tämän parissa viihdy.



Gary Sherman: Death Line (1973) **½



Välillä tunnelmallinen, välillä bore.



Maurice Pialat: La gueule ouverte (1974) ***½



Aviomies ja poika saattohoitavat syöpään kuolevaa naista: ei kovin hilpeä meininki, mutta eipä tätä hevillä unohdakaan

.

Steven Spielberg: The Adventures of Tintin (2011) ***½



Tekniikan riemuvoitto.

Aika hiljaista ollut elokuvarintamalla

Lauri Törhönen: Huhtikuun tytöt (2011)



Ylistämistä "huonot elokuvat"-ketjussa.



Aleksi Mäkelä: Matti (2006)



Ekaksi mä kelasin että täähän on ihan paska, mut sit mä kelasin et täähän on ihan jees. Aleksi Mäkelä on siinä mielessä poikkeuksellinen suomalainen ohjaaja, että hän joskus onnistuukin elokuvissa (Häjyt, ja nojoo Rööperi). En nyt sanoisi että Matti nyt mikään "onnistuminen" on, mutta onhan siinä muutama ihan oikeasti hauska kohtaus. Lähinnä Peter Franzenin ansiosta, vaikka "totuuden" nimissä täytyy sanoa, että aika erikoinen valinta Maick Sierran (Nick Nevada) rooliin. Jope Ruonasuu sentään mahansa puolesta muistutti sitä Järvenpään Casinon pornokeisaria.

Sidney Lumet: The Wiz (1978)

Täysin mustaihoisella castilla tehty versio vanhasta Ozin velhosta olikin melkoinen yllätys. Homma toimii, vaikka sekalainen joukko lähtee jälleen tapaamaan velhoa, ja lopputuleman tietää jo alussa. Diana Ross on Dorothyna ehkä hiukan iäkäs rooliinsa, mutta Michael Jacksonin (kyllä, juuri sen Jacksonin) variksenpelätin pelastaa tilanteen. Richard Pryorin osuus Ozina jäi harmillisen pieneksi ja mitäänsanomattomaksi. Charlie Smallsin musiikeissa on myös tujua potkua.



Louis Malle: Ascenseur pour l'échafaud / Elevator to the Gallows (1958)

Tähän mennessä näkemistäni Mallen elokuvista ehkä sittenkin se toimivin. Pienten sattumusten kautta kulkeva tarina pitää otteessaan ja käännökset, vaikka uskomattomilta tuntuvatkin, vievät mukanaan.



Richard Lester: A Hard Day's Night (1964)

Maailman parhaimman bändin ensimmäinen elokuva ei ole mikään merkkiteos, mutta ihan hauska kuriositeetti. Niin ja onhan tässä erinomaiset musat.



Richard Lester: Help! (1965)

No niin, lisää budjettia ja saatiin väritkin mukaan. Tarina on kuin Bondeista kokoon kursittu, tosin huumoripitoisuus on tottakai jälleen korkealla. Pojat ovat oppineet jossain vaiheessa jopa näyttelemään hiukan, vaikka Eleanor Bron ja Leo McKern saavatkin kannatella leffaa.

128- Schlesinger:

Midnight Cowboy (DVD), aukkojen paikkailua. Maineensa veroinen eepos New Yorkin kaduilta. Jon Voight on loistava naiivina maalta- kaupunkiin- cowboyna mutta Dustin Hoffman yrittaa vahan liikaa Ratson roolissa. Kuvauspaikat ja kameratyoskentely molemmat huippua. Sisaltopuolelta sanottava senverran, etta ihme homostelua tassa oli aika paljon...****



129- Lenzi: Milano odia: la polizia non puo sparare (Almost Human) (DVD), hieno kriminaali- krimi. Milianin juhlaa ja naytostahan tama on, mutta pitaa mainita, etta Lenzin ohjauskin on sujuvaa ja kierre kiristyy loppua kohti mukavasti. Ja Henry SIlva toki vetaa komissaariona hyvin. Olis pitany varmaan tahan komplementiks kattoa Jepari ryysyissa missa asetelma on painvastainen. ****



130- Hathaway: Call Northside 777 (Soittakaa Northside 777) (DVD), "puolidokumentaarinen" journalisti- "noir" klassikko joka korostaa alussa etenkin omaa faktaluonnettaan, mutta kehittyy lopussa (paahenkilon nakokulman muuttuessa) enemman perinteisempaan tunteisiin vetoavaan suuntaan. Tarina on mallia perus, onko kytantaposta aikanaan tuomittu polakki sittenkin syyton. Aidot kuvauspaikat, Jimmy Stewartin hahmon kehitys ja tiukka ote kauttaaltaan takaavat tasalaadun. Lukasin tuoreeltaan kattelu jalkeen mita Petteri tasta raapusti Rikoksen hehkussa, ja yllattavan negatiivisesti vanha guru tahan suhtautui, rivien valista (ja osin riveilta) voi lukea, etta leffa paasi kirjaan mukaan koska edustaa lyhyesti elanytta alagenrea (true crime), mutta sortuu lopussa isanmaalliseen paatokseen. Osin nain onkin, mutta otin sen kylla enemman zeitgeistina kun pahana vikana. ****



131- McCarey: The Bells of St.Marys (Pyhan Maarian kellot) (DVD), Jatko- osa ja Bing Crosby vehicle jaksaa viihdyttaa yhden katselun verran sujuvalla ammattitaidollaan, mutta sympaattisen isa O'Malleyn toilailut nunnakoulun rehtorina ja viela sota-aikaan toteutettuna tarjoa mitaan kovin kriittista nakokulmaa skeneensa. Ingrid Bergman on melkein liian hyva roolissaan eika Bingin taito ihan riita vastaamaan haasteeseen. Hauskana roolituksena mainittakoon Ihmeellinen on elamassa Clarence- enkelia esittavan Henry Traversin pisto misantrooppisen okykapitalistin saappaisiin. ***



132- Rollin: La vampire nue (DVD), hieno ja savykas tiede vastaan tunne haahuilu genren mestarilta. Siis haahuilugenren... Toki laahaavan tempoinen ja etenkin enkkudubbina rasittava silloin kun dialogia esiintyy, mutta se tapa milla Rollin rakentaa uniset fantasiamaailmansa on aika ainutlaatuinen. Kiehtova on sana jota vois tassa kauttaa. Eihan tassa mitaan tolkkua ole, mutta taa noudattaakin omaa logiikkaansa. Tanaan ****, joskus toiste vahemman.

Ted Post :

The Bravos (1972) **½

Tv-lännenelokuva jossa ratsuväen upseeri johtaa linnakettaan intiaaneja vastaan ja yrittää siinä sivussa myös selvittää välinsä aiemmin kidnapatun poikansa kanssa. Ei mikään kovin erikoinen leffa ja totetuskin on hieman vetämätön. Toiminut varmasti paremmin v.. ‑72 televisiosta nähtynä kuin mitä 2011 dvd:llä. Mukana mm. George Peppard ja Dana Elcar.



Paul Thomas Anderson : Magnolia (1999) ***½

Kunnianhimoisesti toteutettu ja päällisin puolin komeasti rakennettu sekä varsin nappi-castingin omaava elokuva, joka ei sitten kuitenkaan noussut silmissäni sille eeppiselle tasolle mille tämä oli vissiin tarkoitettu nousevaksi. Kyllähän elokuvassa on monta hienoa kohtausta ja näyttelijätyöskentely toimii, mutta jotenkin vaan kokonaisuus ei lopulta nouse alun lupauksista huolimatta sinne ylimmälle tasolle.

Alex Turnerin

Dead Birds (2004) ‑leffan näkemisinnostus sai alkunsa näkemästäni peläytys-giffistä, jossa käytettiin yhtä elokuvan monsteria. Nuo demonit menevätkin sitten hukkaan, kun mikään muu ei pelitä, ei voi mitään. Vajaa tunti haahuillaan lyhtyjen kanssa, eivätkä mysteerin elementit loksahtele toisiinsa niin millään. Railakkaat tehosteet toki pitävät hereillä, ja perinteisiin tehoihin nojaaminen vuoden 1865 kontekstissa on sympaattista, mutta näillä eväillä olisi voinut saada aikaan oikeasti erinomaisenkin kauhuelokuvan. **1/2

VIIKKO 46 – Osa 1: Kotikatsomo



Jaetaanpas viikko tässä vaiheessa puoliksi, ettei tule ähkyä näitä naputellessa. Cinemadrome 3:n jälkipyykissä sitten loput.



Omissa topiceissaan:



The Kiss of the Vampire (Don Sharp, 1963) – Hammer ‑elokuvien ketjussa

Web of Death (Chor Yuen, 1976) – tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa





Tässä yhteydessä:



The Evil Dead (Sam Raimi, 1981)



Ei ole liioiteltua sanoa Raimin luoneen aivan uudenlaista kauhuelokuvaa Evil Deadilla, vaikka vanhoista (ja myös ED:n valmistumisaikaa nähden modernimmista) teoksista onkin lainailtu. Ei ole myöskään liioiteltua sanoa Raimin tekevän suorastaan budjettinsa ylittävää jälkeä silkalla kekseliäisyydellä, näkemyksellä ja taitavalla leikkauksella. Ennen kaikkea, ei ole liioiteltua sanoa Evil Deadin säilyttäneen tehonsa mainiosti 30 vuoden ajan. Huikeaan tunnelmaan ja ryöpytykseen äityvä riivajaistarina kiskoo väkisinkin mukaans,a vaikka tämän on nähnyt noin tuhanteen kertaan, aj enemmän tai vähemmän onnistuneet plagiaatit päälle. Raimi tekee visuaalisesti hienoa jälkeä käytännössä pelkillä varjoilla, spoteilla ja savuefekteillä, kuten myös erikoisilla, erittäin hyvin suunnitelluilla kuvakulmilla. Pisteenä i:n päälle käytetty stop motion lopussa on hienoa kuvottavuuden ja surrealismin yhteistyötä. Vanha suosikki jaksaa täysillä paukuilla edelleen. Vaan parempaa on vielä tulossa, vaikka tässäkin puhutaan jo selkeästä viiden tähden kamasta...





Terror by Night (Roy William Neill, 1946)



Universal, Sherlock Holmes ja pitkän sarjan 13. ja samalla toiseksi viimeinen elokuva. Tällä kertaa tarina sijoittuu halki yön kiitävään junaan, jossa on selvitettävänä jalokivivarkaus ja murhamysteeri. Parannusta on toteutuksessa huomattavasti laiskaan, jopa tyrittyyn Pursuit to Algiersiin nähden lähes kaikilla osa-aluiella, mutta etenkin tarinassa ja suljetun ympäristön käyttämisessä tunnelman hyväksi. Mutta muutoin sujuvassa rikosjännärissä on yksi paha fiba, mikä syö pisteitä väkisinkin: lopputwisti annetaan vähänkään silmiään auki pitäville katsojille niin selvästi ilmi jo alkumetreillä, ettei ratkaisussa ole itse asiassa mitään viehätystä. Ilman tätä Terror by Night olisi sarjan keskitasoa, mutta putoaa nyt alempaan kolmannekseen. Joskus se on pienestä kiinni.





Dressed to Kill (Roy William Neill, 1946)



Viimeinen Universalin Sherlock Holmes ‑sarjan edustaja. Varkaudet ja murhat erikoisen vangin valmistamien soittorasioiden ympärillä työllistävät Holmesin ja Watson muodollisesti pätevässä mutta rutiininomaisessa elokuvasarjan finaalissa. Kaikki on näennäisen sujuvaa – valitettavasti vain mitään hirveän mielenkiintoista ei saada aikaiseksi, jos nyt ei mitään kamalaa kuraakaan sorruta tekemään. Rathbonen lisäksi kukaan näyttelijöistä ei oikein nouse harmaan massan yläpuolelle, mikä on ongelma etenkin konnapuolella, missä ei mitään innostavaa ole nähtävissä. Peruskauraa, joten sarja päästää läksiäisikseen enemmän vingahduksen kuin kunnon pamausta.

Aaron Schneider:

Get Low ***½

Ilmestyessään täysin ohi mennyt pätkä, jossa Robert Duvallin esittämä erakko päättää järjestää omat hautajaisensa etukäteen sekä samalla selvittää välit menneisyytensä kanssa. Erikoinen aihe (taitaa perustua tositapahtumiin), sopivan rosoinen miljöö ihmisineen sekä Duvallin, Bill Murrayn ja Sissy Spacekin mukanaolo tekevät elokuvasta keskivertoa mukavamman tuttavuuden.



Ridley Scott: Blade Runner – The Final Cut ***

En pidä scifistä enkä ole muutenkaan tulevaisuusvisioiden ystävä, mutta pitihän tämä katsoa jo ihan yleissivistyksen vuoksi. Olen aiemmin nähnyt jonkin toisen version, johon verrattuna tämä oli huomattavasti parempi. Komean näköinenhän tämä on, eikä kerronnassakaan ole mitään vikaa, mutta jotenkin vain jätti kylmäksi. Ansaitsee tietysti toisenkin katselukerran, jospa sitten saisi kokonaisuudesta hieman enemmän irti eikä aika menisi pelkkään visuaalisen puolen ihasteluun.



F. Richard Jones: The Extra Girl ***

Mack Sennettin tuottama kertomus pikkukaupungin tytöstä, joka saapuu Hollywoodiin vain huomatakseen, ettei elokuvatähdeksi pääseminen ole sieltä helpoimmasta päästä. Sennettin läsnäolosta huolimatta meno oli yllättävän rauhallista, eikä farssimaisuuksia nähty kuin pariin otteeseen. Pääosaa esittävä Mabel Normand olisi kyllä onnistunut mukautumaan 20-luvun näyttelemistyyliin vaivatta, elleivät skandaalit olisi tuhonneet hänen uraansa. Muutaman mykkäkoomikon cameo antaa elokuvalle ylimääräisen piristysruiskeen.



Abbas Kiarostami: Copie conforme ****½

Ensimmäinen näkemäni Kiarostami ja komea teos onkin. Juliette Binoche ja William Shimell setvivät tauotta välejään lähes kahden tunnin ajan, mutta siitä huolimatta elokuva ei muutu raskaaksi tai teennäiseksi missään vaiheessa. Erittäin ihastuttava ja teknisesti vaikuttava elokuva, vuoden yllättävimpiä katselunautintoja.



Harry Langdon: Three's a Crowd ****

Mikäli amerikkalaiskriitikoita ja elokuvahistorioitsijoita on uskominen, tämä elokuva on Langdonin heikoimpia pätkiä. Itse olen täysin päinvastaista mieltä, sillä chaplinmainen tarina ja rauhallinen, mutta ei missään nimessä jahkaileva kerronta ovat Langdonin valtit. Rasittavat maneerit – tyhjä katse, rasittava virnuilu, päättymätön jahkailu – loistavat poissaolollaan, mikä lisää viihtyvyyttä entisestään. Tätä kelpaa katsella useampaankin otteeseen.



Harry Langdon: The Chaser ***

Langdonin seuraava ohjaustyö ei nouse edellisen tasolle, mutta on silti odotettua parempi kokonaisuus. Tähti esittää hömelöä aviomiestä, jonka vaimo luulee tämän vahtaavan muiden naisten kanssa ja vie asian oikeuteen – tuomari määrää Langdonin pukeutumaan hameeseen ja toimimaan kotihengettärenä muutaman päivän ajan. Aihe on omaperäinen ja vitsit paikoin loistavia, mutta punainen lanka puuttuu. Kiireessä tehty?



A. Edward Sutherland: The Invisible Woman **

John Barrymore esittää tiedemiestä, joka on keksinyt näkymättömyyskoneen. Muuan naishenkilö suostuu koekaniiniksi, mutta tämän jälkeen mikään ei menekään kuten on suunniteltu. Kertakäyttöviihdettä.

[font=Times New Roman]119.

Hard Candy **** Mitä tapahtuu kun saalistajasta tulee saalistettava? Ainakin siitä syntyy tehokasta elokuvaa. Tosi hyvä pienimuotoinen, lähes ”yhden huoneen”-elokuva. Odotin jotain enemmän stalker-hiiviskely-thrilleriä, mutta tämähän pohjautui suureksi osaksi keskusteluun ja muistuttaa enemmän draamaa. Ehkä juuri siksi toimi niin hyvin.[/font]



[font=Times New Roman]120. Poltergeist *** Voiko olla niin että en ole tätä ennen nähnyt ja mielikuvani elokuvasta pohjautuu MAD-lehden parodiaan? No voihan se olla. Luultavasti olenkin nähnyt kakkososan, eikös siinä ole se Anthraxin Among the Living-tyyppi? Joka tapauksessa, elokuvasta jää vähän ristiriitaiset fiilikset, muutamia tehokkaita kohtauksia, mutta efektit ovat monessa kohtaa kyllä vanhentuneet ikävästi. Parhaimmillaan kuitenkin varsin sujuvaa kummittelukauhua. Onkos ne jarko-osat mistään kotoisin? Kakkososan tosiaan taisin nähdä silloin aika tuoreeltaan 80-luvulta, silloin kyllä pelotti, mutta olin tietty hiukan nuorempikin... Levyltä löytyvät ”dokumentit” poltergeist-ilmiöstä ovat kyllä sellaista diipadaapaa, että ei edes naurata.[/font]



[font=Times New Roman]121. Nice to see you again, Alice Cooper */***** Elokuva, joka on pääasiassa AC:n Billion Dollar Babies-kiertueen kahdelta Teksasin keikalta kuvattua liva-materiaalia. Väliin on sitten tehty ”elokuvaa”, jossa on tekijöillä ollut käytössä niitä vain vähän ihmiselle myrkyllisiä sieniä. Okei, unohdetaan suosiolla tuo koko elokuvaosuus- liveosuus on sen sijaan todella mainiota kamaa, Alice on nuori, laiha, likainen ja ilkeä, ja bändi loistovedossa. Ja siis nää biisithän on ihan parasta mitä maailmaan 70-luvulla on synnytetty. Hieno veto. Showssa on Alicemaista meininkiä, joskin ensin hieman hämmensi rikkinäisen hampaan ja hammasharjan taistelu, mutta tulihan sieltä sitten perinteisempää giljotiiniosastoakin. Lopuksi tehdään kunniaa Amerikan lipulle ja mukiloidaan joukolla R. Nixon! Gotta love it.[/font]



[font=Times New Roman]122. Wall-e **** Leffan poikkeuksellisen pitkä alustusjakso on komeaa katseltavaa mutta alkaa väistämättä puuduttamaan. Kunnolla elokuva polkaiseekin käyntiin kun siirrytään avaruusalukselle ja loppua kohden vaan paranee. On tämä monella tapaa poikkeuksellinen animaatio, päähenkilöt eivät käytännössä juuri puhu ja huumori on ehkä vähemmän ilmeistä kuin monissa muissa. Täytyy testata miten toimii lapsille.[/font]

Piranha 3D

Ihan ok, mutta jostain syystä oletin paljon viihdyttävämpää. ***



Legend of Dolemite – Bigger & Badder

Kohtuullisen kiinnostava dokkari Rudy Ray Mooresta. **



Chaos

Äh, tällä castauksella (Statham, Snipes) pitää tehdä toimintaa eikä b-luokan Epäilyt-kopiota. *



Commando

Klassikko. ****



In the Line of Duty (IV)

Eli se väärä ItLoD. En muista luulinko ostaessani tätä siksi toiseksi enemmän suositelluksi. Tyhjänpäiväistä ammuskelua ja liikaa – oikeasti liikaa – potkimista. **



Jonah Hex

Vaikea tästä on mitään kauhean positiivista sanoa. Ainekset olisi kohdallaan, mutta elokuva onkin Wild Wild West ‑osastoa. **



Mighty Peking Man

Kohtuullisen huvittava Tarzan-King Kong ‑plagiaatti, jonka efektit ovat makeita pienoismalliefektejä. ***



Roots of Evil

Omituinen kahta erillistä juonta yhdistävä kasariexploitaatio. Ensimmäinen kohtaus on yksi maailman parhaista. Spoilaan myöhemmin sen. Muuten heikohko. **



Crazies

Ihan vitun turha remake suhteellisen paskasta elokuvasta. *



Drive

Pidin pidin ja aion katsoa uudestaan, mutta omassa threadissään muut jo kommentoineet suht kattavasti, mikä tässä on myös vialla. ****



Whiteout

Antarktikselle sijoittuva murhamysteeri, jonka tekijöiden olisi pitänyt katsoa Thing ennen elokuvaa niin monta kertaa, että hiffaisivat jostain jotakin. No joo, ei ihan huono, mutta täysin yhdentekevä. *

KCrimso ( 18.11.2011 13:39)

olisi ollut mukavaa jos Wall-E:n loppupuoli olisi ollut yhtä omalaatuista elokuvaa kuin alkukin. Ei 2001 Avaruusseikkailukaan ole koko kestonsa ajan ihmisapinoiden touhujen seurailua, mutta se ei silti missään vaiheessa vajoa täydelliseen tavanomaisuuteen. Wall-E:lla olisi ollut mahdollisuudet olla animaatioiden 2001, mutta tähän ei nyt ihan ylletty.

Loistava pointti. Wall-E on tullut katsottua kahdesti ja elokuva tosiaan notkahtaa pahemman kerran, kun mukaan tulevat ihmiset. Siitä eteenpäin tarina onkin sitten sitä tuttua pixar-huttua.



Len Wiseman: Underworld: Evolution (2006)

Trilogiasta pian neliosaiseksi kasvavan tarinan toinen luku tuli katsottua uudelleen sinisädepäivityksen myötä, ja onhan tämä viihdyttävää menoa, kun vampyyrit ja ihmissudet pistävät toisiaan poikki & pinoon. Heitetään mukaan vähän epämääräistä historiaa ja flashbackkeja. Suosin silti edelleen Hammer-vampyyreitä.



George Dunning: Yellow Submarine (1968)

En muistanut että tämä oli aivan näin hipahtava teos. The Beatlesin musiikki ja nykyisestä näkökulmasta retrohtava animaatio toimivat hyvin yhteen, eikä väreissä ole todellakaan säästelty. All you need is love!