Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

35mm

Girl With a Draggon Tattoo



Toki tarinan tuttuus vaikutti siihen, ettei jännistystä päässyt syntymään, mutta olihan tämä silti perin keskinkertainen. Jos vertailee tätä ja mestarillista Zodiaccia, niin onhan tämä melkoinen pettymys. Miesnäyttelijöistä ainoastaan Plummer veti pidenmmän korren hurrikolleegaansa nähden. Salanderin hahmo oli tässä onneksi niin eri, ettei vertaulua edes tarvitse roolisuoritusten välillä tehdä.



Viime hetken DVD-painonhallintapyristelyä



Soldados de Salamine



Tylsääkin tylsempi Espanjan sisällissodan käänteitä muisteleva "festarileffa". VMP.



House on the Haunted Hill



Onhan tämä mainio ja varmana ihjaajansa paras elokuva. Tässä oli myös yksi shokkiefekti, jota mielestäni seuraavan kerran käytetti japskiringissä.



Sanjuro



Kurosawan erinomainen jatko-osa Yojimbolle. Hauska, kekseliäs, jännittävä. Mitä muuta voi elokuvalta vaatia.



Spasmo



Umberto Lenzin tylsääkin tylsempi jännäri. Ilmeisesti jonkin sortin budjetilla tätä on kuitenkin aikoinana tehty, koska muka Morriconen musat.



L'Ossessa



Mainiota riivaustykittelyä manaajan-hengessä. Sexorcist ‑nimi kuvaa tätä astetta kunnnianhimoisempaa törkyilyä. Paljon hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus ei ole mestariteos.



Veitsi vedessä



Polanskin debyytti. Ihan ok esikoisleffa, mutta ei todellakaan mikään ikimuistoinen elokuvaelämys.



Expose



Legendaarinen nasty, jonka banni-lisatalle päätymistä voi nykypäivänä ihmetellä. Tämä oli aavistuksen leikattu, mutta väkivaltahan tässä ei ole pääasia vaan seksi ja Udo ei täysin pysty hoitamaan ristiriitaista rooliaan.



My WIfe is Ganster



Suhteellisen kivutta tämän sai katsottua.



Werewolf Woman



Alku lupaa hyvää, mutta sitten meno hyytyy. Lopussa mukava I Spit on Your Grave ‑henkinen tuokio. Hyvä double bill L'Ossessalle. Molemmissa nuori nainen menee seksistä sekaisin ikävin lopputuloksin.



Suicide Club



Toki Cold Fishin perusteella osasin tältä jotain odottaakin, mutta kokonaisuuden omaperäisyys ja häiriintyneisyys yllättivät positiivisesti. Toki petrattavaakin olisi ollut, mitä tulee tarinan kertomisen pieniin nyanseihin. Parhaita japskikauhuja, joka tunnelmaltaa lähentelee jotain Blind Beastia. Haluaisin nähdä Shion Sonin filmaamassa Barkerin novelleja, koska visuaalinen ilmaisu tekisi kirjojen outoudelle oikeutta.



Digiboksi:



Brothers.



Kahden erinomaisen miesnäyttelijän kannattelma sotadraama.

Vuoden viimeiset, jälleen yli sata leffaa. Olen erittäin tyytyväinen saldoon.

115. John Carpenter: The Thing (1982) 10/10

The Thingissä kaikki palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Onnistuu yhdistämään häkellyttävän saumattomasti klaustrofobisen tunnelman ja eteenpäin vyöryvän toiminnan, sakeana ilmassa vellovan jännityksen ja verisen goren. Rytmi, musiikki, autenttinen tapahtumaympäristö, efektit, henkilöhahmojen välinen kemia... kaikki yhdessä luovat virheettömän kauhuelokuvan.



116. Mitch Glazer: Passion Play (2010) 3/10

Hämyisissä baareissa soittava ja elämän laitapoluille luisunut veteraanitrumpetisti Nate Poole (Mickey Rourke) sekstailee epähuomiossa gangsteripomo Happyn (Bill Murray) vaimon kanssa, ja pian hän etsikiin aavikolla hautapaikkaansa ison ja ruman gorillan saattelemana. Pieni ihme pelastaa Poolen ja hän päätyy harhailemaan öiseen autiomaahan, kunnes kohtalo johdattaa hänet kiertelevän sirkuksen luokse. Sirkuksessa Poole tapaa enkelisiipisen Lilyn (aina kiimainen, mutta aina yhtä nihkeä tissiensä näyttämisen suhteen oleva Megan Fox), jonka sirkuksenjohtaja on aikaa sitten löytänyt roskalaatikosta ja kasvattanut yhdeksi friikkikavalkadinsa vetonauloista. Poole suostuttelee Lilyn karkaamaan vankeudestaan ja lähtemään hänen matkaansa, tosin miehen ajatus ei ole ainoastaan jalo, mies nimittäin kuvittelee enkelisiipisen suojattinsa olevan vapautus hänen ylleen langetetusta kuolemantuomiosta.



Huhuh miten tympeä räpellys tämä maagisen realismin keinoja hyödyntävä (romanttinen) rikosdraama onkaan. Unenomaiseen ja surumieliseen tunnelmaan pyritään, mutta lopputulos on mitä kornein ja teennäisin pökäle. Käsikirjoitus on aivan jäätävää paskaa, ja paljonlupaava casting ei voisi mennä paljoa enempää vikaan. Rourke yrittää paljon, mutta aiheuttaa lähinnä myötähäpeää (varsinkin hänen ja Foxin rakkaustarinaa on vaivaannuttava katsoa) ja Murraylta en ole koskaan nähnyt näin hengetöntä ja unohdettavaa esiintymistä. Rourke tuntuu tosin jälleen peilaavan omaa elämäänsä hahmonsa kautta, "You used to be handsome" sanoo Lily kysyessään mitä groteskin näköiselle muusikolle on tapahtunut; voisikohan tämä oman tragedian märehtiminen olla jo loppuunkäsitelty asia?



Joo, ja en ole muuten koskaan nähnyt yhtä feikin oloisia musisointikohtauksia elokuvassa, kuin Rourken vaivaannuttavan huonot playbackesitykset Passion Playssa.



117. Jee-woon Kim: Akmareul boatda – I Saw the Devil (2010) 4/10

Omassa ketjussaan. Kaksi tähteä on kyllä aika ankara arvosana.

Jaaha, Marraskuun puolivälin jälkeen on näemmä tullu katsottua yhteensä 6 leffaa... Eli vuoden kokonaissaldo jäi sitten lukemaan 139. Ihan OK.

134- Crea: Legge della violenza – Tutti o nessunno (Law of Violence) (VHS), Puoltoista kuukautta sitten katsottu enkä suoraan sanottuna muista tästä enää mitään... IMDb:ssä näköjään tullu ruksattua 5/10, eli ilmeisesti jotain meriittiä tässä halpisspagussa oli. Veikkaisin, että ihan OK juoni mutta laahaava kerronta eikä kovin karismaattisia roolituksia. Mutta tää nyt on vaan veikkaus. ***



135- Arnold: Wuthering Heights (Leffassa), Ihan onnistunut klassikkofilmatisointi, kerrankin pääosassa on totaaliuskollisuuden sijasta kirjassa kytevän eläimellisen ja tukahdutetun intohimon sujuva välittäminen. Tästä suurta plussaa. Ja brutaaliudesta. Ja kerrankin Heathcliff on ihan oikea neekeri eikä mikään korppitukkainen pikey... Ylipitkä oli toki, ja kaksiosaisena se alkupuoli kestää turhan pitkään, mutta silti kevyesti: ****



136- Williams: London to Brighton (TV), Loistava, juuri näin. Pienen budjetin nopeasti kuvattua, rehellistä rikosdraamaa. Tutuista maisemista plussaa. Ainoa pieni miinus on loppupuolen ylilyödyt konnahahmot jotka ei oikein tunnu olevan samasta leffasta. Mutta silti, enemmän näitä! *****



137- Boorman: Point Blank (Leffassa), Aukkojen paikkailua, ja hieno oli. Aikakautensa lapsi, mutta millä tavalla! Hämärät kuvakulmat, oudot, tarkoituksellisesti erikoiset ihmistyypit, etenkin vastapuolella, ja se loputon himo millä Lee Marvinin Walker jahtaa 93 tuhatta taalaa. Realismi hittoon, mutta millainen leffa! *****



138- Crichton: Kala nimeltä Wanda (TV), Uusinta pitkästä aikaa, en tiennytkään että (loistava) kässäri oli John Cleesen itse kynäilemä. Tää on niitä täysosumia, joita aika on puraissut hyvällä tavalla, näyttää kasarilta, mutta niin kuuluukin. Ihan klassikkohahmoja ja ‑dialogia kauttaaltaan. Loppua kohden anarkistinen meno hieman latistuu juonen kliseisiin, mutta silti: ****



139- Fincher: The Girl with the Dragon Tattoo (Leffassa), Heikohko filmatisointi suosikkikirjasta. En ollu kirjaa lukenu, enkä sveduleffaa kattonu enkä oikein jaksanu tästä kyllä innostua. Liiallisesta kestosta huolimatta (ilmeisesti) paksun kirjan silmukoita juostaan kankaalla läpi tasaisen tappavalla hölkällä eikä lopussa tulevat "yllärit" jaksa kiinnostaa enää siinä vaiheessa. Mutta, olihan tässä hyvääkin: kuvaus ja lavastus oli miellyttävän giallomaista, vois olettaa, että parinkymmenen vuoden päästä tää näyttää edelleen ihan buenolta. Jotenkin olisin toivonu, että sitä (kirjassa) paljon mainostettua brutaaliutta (?) olis ollu messissä, mutta aika turvallisilla vesillä Fincher näiltä osin seilaa. Loppucoda on ihan turha ja lisää ainakin 20 minuuttia kestoa. **1/2

Federico Fellini: La città delle donne / City of Women (1980)

Mestari Fellini on jälleen kerran naiseuden myyttisen lähteen jäljillä. Kävinkin tätä jo läpi ohjaajan omassa ketjussa.



Brian Henson: The Muppet Christmas Carol (1992)

Perustavaraa joulun tiimoilta, tästä lisää Michael Caine ‑ketjussa.



Brian Clemens: Captain Kronos – Vampire Hunter (1974)

Ei ole Kronoksen voittanutta, tämän käyn läpi tarkemmin Hammer-ketjussa.



Geoffrey Sax: Doctor Who (1996)

Sci-fi maailman kuuluisimman tohtorin kahdeksannen inkarnaation ainoa seikkailu. Seitsemän vuotta klassisen sarjan päättymisen jälkeen tehty elokuva esittelee meille The Masterin hänen hirvittävimmässä muodossaan (Eric Roberts). Aiottu uusi tv-sarja jäi toteutumatta, sillä tohtorin aikamatkailu oli selvästi liian monimutkaista amerikkalaiseen makuun.



David Carson: Star Trek: Generations (1994)

Mainio trekkailu jonka pariin tuli palattua nyt, sillä – mitään spoilaamatta – löytyyhän tästä noin kymmenen minuutin mittainen joulukohtaus. Lisäksi elokuva muistetaan tietysti siitä, että , mikä oli aikoinaan melkoinen järkytys trekkareille.



Star Trek ‑sarjassa tämä sinänsä tasokas elokuva on aina jäänyt hiukan lapsipuolen asemaan. Osuuhan se kahden todella vahvan osan – klassisen Undiscovered Countryn, sekä uuden sukupolven voimavarat optimaalisesti hyödyntäneen First Contactin – väliin.



Antonio Margheriti: Son of Hercules in the Land of Darkness (1963) & The Devil of the Desert vs the Son of Hercules (1964)

Italilaista miekka & sandaali elokuvaa pa®h(a)immillaan. Päräyttävän teemabiisin jälkeen jylhä kertojaääni vie ns. tarinaa eteenpäin logiikan kadotessa horisontin tuolle puolen. Tai onhan tässä ihan johdonmukaista tarinaa, juuri sellaista kuin takavuosina kavereiden kanssa pelatuissa miekka & magia ‑roolipeleissä. Kyytiä saavat niin villipedot, väärämieliset ja yleensä erittäin huonosti käyttäytyvät ihmiset, kuin jopa itsensä taikaolennot.



Jälkimmäisessä elokuvassa oletettavasti täysin toinen Herkuleksen poika pistää puolestaan arabikuningaskunnan valtapeliin vipinää. Puvustuksessa toistuu vanha luotettava koodi: pahikset suosivat mustaa ja niittejä, hyvikset puolestaan valkoista väriä ja pyöreämpiä kypäriä sekä kilpiä. Tämä auttaa seuraamaan paperinohutta tarinaa vaikka toinen silmä ummistuisikin hetkeksi. Kokonaisuuden kruunaa jälleen lopputekstien päälle räsähtävä messevä rautalankateemabiisi, jonka päättyessä ei voi kuin ihmetellä että mitä helvettiä tulikaan taas katsottua.



Nicholas Meyer: Star Trek VI: The Undiscovered Country (1991)

Takaisin Star Trekin pariin ja nyt vuorossa on vanhan miehistön viimeinen kokonainen elokuva. Kirk, Chekov ja Scotty nähdään toki vielä seuraavassakin seikkailussa, mutta tähän oikeasti päätyi se legendojen ketju.



Nimoy, Konner ja Rosenthal ovat kynäilleet kasaan viihdyttävän kässärin, jossa on kaikkea sitä mitä trekkarit arvostavat: klingoneita, mysteereitä, vankilapako sekä kliimaksina kunnon avaruustaistelu. Kahden muun Trek-elokuvan tekoon jo ennen tätä osallistunut Meyer on selvästi mukavuusvyöhykkeellään ja lopputuloksena on syntynyt yksi sarjan vahvimmista elokuvista. Pitää paikkansa, että Nimoy ja etenkin Doohan alkavat olla rooleihinsa jo liian vanhoja, mutta kyllä se taika toimii vielä tämän viimeisen kerran.



Stuart Baird: Star Trek Nemesis (2002)

Viimeinen next generation ‑ryhmän tekemä elokuva ja samalla sarjan jälkimmäisen puoliskon heppoisin viritelmä. Baird yrittää epätoivoisesti päivittää vanhaa franchisea uudelle vuosituhannelle, mutta flirttailu x-sukupolven kanssa luo lähinnä kiusaannuttavia kohtauksia. Kaiken kukkuraksi itse juoni on kuin keskinmääräistä heikommasta tv-sarjan jaksosta, eikä siitä riitä potkua pitkän elokuvan tarpeisiin.

No eihän näitä kaikkia jaksa. Myöhemmin ehkä lisää, ellei joku törppö laita topikkia lukkoon. Numerointi vittuun.

Florio: Anda Muchacho, Spara (1971) **½

Semi-mielenkiintoinen spagu, joka malttaa olla hätäilemättä liikaa tarinansa selittelyn kanssa. Fabio Testi rokkaa, mutta muutoin todelliset huippukohdat ovat vähissä. Soundtrack ihan jees.



Tessari: The Return of Ringo (1965) ***

Una pistol per Ringon semi- jatko-osa toimii edeltäjää näkemättäkin. Laadukas spagu mainiolla pääosaesittäjällä (Giuliano Gemma), hienoilla Morrocone-musiikeilla sekä kohtalaisen hyvin toimivalla tarinalla.



De Palma: Blow-Out (1981) ****

Nancy Allen on ärsyttävä. Ei onneksi upota elokuvaa.



Derricsson: The Exorcism of Emily Rose (2005) ***½

Jeesus-kauhut on pelottavia, tämä kans.



DiSalle & Worth: Kickboxer (1989) ***

Bloodsport viidakossa. Ei paha. Hienoja maisemia ja huimaa näyttelijätyötä, joskin loppumatsi jää hölmöksi. Miksi aina kriittisellä hetkellä ottelijat vuoron perään unohtavat kaikki defense-skillssinsä?



Rosenthal: Halloween II (1981) **½

Rutiininomaisuudessaan tasapaksu, mutta ihan näpsäkästi kuvattu ja hyvillä musiikeilla varustettu. Olisi varmasti tehnyt lapsena suuremman vaikutuksen.



Wallace: Halloween III: Season of the Witch (1982) ***½

Poikkeuksellisen hyvä ja mielenkiintoinen kauhujatko-osa, joka hylkää sarjan trademarkin ja onnistuu jossain kohtalaisen omaperäisessä. Hieno tunnelma, vaikkakin lopussa muutamia hölmöjä erikoisefektejä.



Wheatley: Kill List (2011) ****

Tunaroi viimeiset pari minuuttiansa, mikä ei kuitenkaan nitistä kokonaisuutta. Vuoden iskevimpiä elokuvia, jossa alun pitkät ja omillaan toimivat valmistelut tuovat lopputarinalle komeat tehot. Kannattaa katsoa tekstitettynä – dialogi on melkoisen haastavaa harjaantumattomalle korvalle. R&A esitti elokuvan kuulovammaisteksteillä.



Ranskikset: Red Nights (2011) **½

Shocky postasikin jo kaiken oleellisen elokuvasta ja koomisen herkkähipiäisestä yleisöstä.



Gavras: Our Day Will Come (2011) ***½

Naseva road movie ja sysipimeä psykokomedia. Paikoin hieman nihkeä sikailussaan, mutta lopetus on huikea ja saa varmasti muutamat moralistit närkästymään.



Aleksi Mäkelä: Rööperi (2009) ***

Paskan alun jälkeen vuoron perään tahallisesti ja vahingossa viihdyttävä suomiganstailu. Edelman on hyvä ja Pääkkönen aivan hulvaton ”rikollisena Mattina”, Tony Montanana ja lopussa vielä Sonny Crockettina.



Clint Eastwood: The Gauntlet (1977) **½

Vähän vaatimaton ja genressäänkin poikkeuksellisen puupäinen toimintatrilleri. Clintin karisma pelastaa paljon.



Renny Harlin: A Nightmare on Elm Street 4 (1988) ***

Meneppä ny sanomaan onko tämä hyvä vai ei… Hienot efektit, tykki soundtrack, mutta hölmöilee liikaa.



Chuck Russel: A Nightmare on Elm Street 3 (1987) ***

No vittu soikoon, mitä mä ny nykyään pidän Patricia Arquetteakin söpönä?



Rauli Mollberg: Maa on Syntinen Laulu (1973) ***

Miksi en koskaan enää mene maaseudulle.



Federico Fellini: 8½ (1963) *

Voi jumala kun oli vaikea selvitä loppuun. Poikkeuksellisen epämielenkiintoiset hahmot ja kaikin tavoin luotaan työntävä ote elokuvatekoon. Ei enää koskaan Felliniä.



Godard: Alphaville (1965) *½

Hetken hyvitus, pitkä pikakelaus. Mamoru Oshiin japsivariaatio The Red Spectacles on hurjasti parempi. No, siitä enemmän jossain vaiheessa etusivulla.



James McTeigue: Ninja Assassin (2009) **½

Höh, tästähän olisi saanut hyvänkin. Munakasta kasarifiilistelyä ja Sho Kosugi isossa roolissa – sääli, että toimintasilpusta ei saa mitään selvää, ja CG-veri alkaa ekan kohtauksen jälkeen vituttaa. Tarinakin hieman lässähtää kun alun mytologioinnit loppuvat. Ei silti huono.

2011 on nyt paketissa, viimeiset katsaukset kuluneelta viikolta 52:

Cannibal Terror (Alain Deruelle et. al, 1981)

Tässäpä harvinaisen ruma naamalleenlento elokuvan tekemisessä. Tämä on kepeästi ja millä tahansa mittarilla kädettömin todistamani elokuvaksi kutsuttu räpellys hetkeen, sekä genressään että elokuvana yleensä. Kokonaisuus on oikea dynamiikan ja koherenssin puutteen taidonnäyte, kun enemmän tai vähemmän mystisestä syystä rikkaan perheen kersan kidnapanneet jässit rehevän naisensa ja kyseisen skidin kanssa pakenevat piilopirttiin karuun havume... viidakkoon, keskelle hurjia espanjalaisia tyött... kannibaaleja. Kiinnostavimmat kohdat on napattu suoraan Jess Francon Mondo Cannibalesta (AKA Cannibals), joka on teoksena suoranainen elokuvataiteen riemuvoitto tähän paskakakkuun verrattuna. Sentään Francon tuotos ei ole huonoudessaan tylsä, mitä tämä järjetön haahuilu on huomattavasti enemmän kuin hauska. Ei säkenöi, ei valloita – ei juuri edes ällötä, mikä nyt olisi minimivaatimus kun ihmisiä syödään.



City of Industry (John Irvin, 1997)

Jo VHS:ltä nähtynä joskus kymmenisen vuotta sitten City of Industry hurmasi, ja niin se teki nytkin. Neonoirimaisella ja muutenkin mustanpuhuvalla otteella etenevä sangen pienimuotoinen rikostrilleri alkaa ryöstötarinana ja muuttuu pian kosto-sellaiseksi. Keitel veisi vähäeleisellä mutta vaikuttavalla panoksellaan koko hoidon läpi yksinkin, vaikka kaikki muut leffassa olisivat mihinkään kykenemättömiä puurosuita. Näin ei onneksi ole, pienetkin roolit on miehitetty lähes kautta linjan pätevillä näytöillä. Veteraanimme saa tukea vastapuolelle päätyvältä, hyvin narsistis-psykoottiseen rooliinsa sopivalta Stephen Dorffilta, vaikkei juniorista ole ihan yksi-yhteen vastukseksi vanhalle jäärälle. Famke Janssenin taas ilmestyessä ruutuun meinaa sydän sulaa joka kerta. Mikäli paketti olisi yhtä tiivis kokonaisuus kuin mitä parhaat hetkensä (alun keikka ja tukullinen Keitelin erittäin kovia kohtauksia pitkin matkaa), voitaisi puhua todellisesta sleeperistä ja 90-luvun muotovaliosta. Silti tämä on jo tyylin, asenteen ja Keitelin puolesta kova. Epärealismista ja aukoista huolimatta jäi hirveän vähän mikään vituttamaan, paitsi britti-DVD – sivuilta laatikoksi ropsaistu kuva pahimpana epäkohtana, ja periaatesyistä päälle vielä kuuden sekunnin poisto alun automurrosta, mikä ei poistanut mitään olennaista mutta oli taas yksi elävä esimerkki brittisensuurin raivostuttavasta moraalipaapomisesta.



Misery (Rob Reiner, 1990)

Pieniluontoista möhinää tästä Parhaat Stephen King ‑filmatisoinnit ‑ketjussa.



Night of the Living Dead (George A. Romero, 1968)

Noin sadas paluu legendan pariin oli ensimmäinen askel polulla katsoa Romeron zombituotokset läpi. Tätä on edelleen aivan mahdoton arvioida mitenkään subjektiivisesti, fanipoika vaan töllötti mesmeroituneena koko keston läpi ja ihasteli jo tuttuja jippoja kerronnassa ja toteutuksessa, kiinittämättä pikku kömpelyyksiin juuri huomiota. Aivan mahtava filmi edelleen: pieni budjetti ja silloin (suurin osa nytkin) tuntemattomat näyttelijät tuovat hienosti mukaan dokumentaarista tuntua, ja hiljalleen kasvava paniikki kun tapettua zombia kohti tulee suunnilleen kolme talon piiriittäjää lisää tiivistyy hitaasti mutta varmasti, puolustajien henkilökemian mennessä ristiin jatkuvasti. Romerolla on ollut hihoissaan tukku hienoja oivalluksia ja pari mainiota lainaa, puhumattakaan aikanaan käänteentekevästä konseptista ja sivulauseissa piilevästä sanottavasta, ja loppu on ansiosta historiaa.



Phoenix (Danny Cannon, 1998)

City of Industryn tavoin uusintakatselu DVD:ltä, kun viimeksi elokuva on nähty joku 10 vuotta sitten, ja tämäkin hieman pienempimuotoisempaa rikoselokuvaa. Näitä kahta elokuvaa tuli vertailtua jo taannoin keskenään monien yhteneväisyyksien vuoksi. Pulp ja noir ovat polttoaineina, kun melko limainen mutta rakastettavan kiero peliongelmainen poliisi Harry Collins (Ray Liotta) aiheuttaa itselleen ongelmia ja äityy epätoivoiseksi, päättäen ratkaista kaiken keikkaamalla poliisikavereineen koronkiskurin. Liotta on luottoäijä pääroolissa, ja napakasti kohdilleen osuvat myös sivuroolit (erityisesti Alec Baldwin, Anthony LaPaglia ja Tom Noonan, kuten myös liiankin sivuosaan jäävä Anjelica Huston – mutta helvetti, toisaalta tämä on aika puhdas miesleffa, jossa muijat ovat lähes kokonaan rekvisiittaa). Verrokkiinsa nähden menossa on mausteena mustaa huumoria, eikä synkkyys ole muutenkaan kovin päälle käyvää, vaikkei leffa ole todellakaan mikään positiivisuuden ilosanoma. Jotta täysosumaan yllettäisiin, tiivistämisen mahkuja olisi tässäkin – turhiksi tai pintapuolisiksi osoittautuvia sivujuonia on ängetty parit sekaan painolastiksi. Britti-DVD raiskaa taas kuvan laatikoksi, mikä vituttaa mahtavasti. Taitaa olla silti ainoa DVD-versio markkinoilla, joten minkäs teet. Aika samalla viivalla mennään City of Industryn kanssa, eli tykkäsin puutteista huolimatta melko kovasti.



Santa sangre (Alejandro Jodorowsky, 1989)

Kylläpä oli kaunista ja sykähdyttävää menoa yhdeksi viimeisistä vuoden 2011 elokuvakokemuksista. Voisin luetella tukun kohtauksia jotka painelivat suoraan nautintohermoon ja tallasivat psyykeeseen hehkuvia lämpöjälkiä, mutta nyt ei aivoissa happi tarpeeksi kierrä moiseen. Eikä kaikkia asioita ole tehty muotoiltavaksi sanoin, vaan ne on vain nähtävä ja koettava. Ja vaikka kyseessä on visuaalisesti mitä komein ja hämmentävin paketti, kovimmaksi jutuksi jäi silti mieleen musiikki. Mitä helvettiä?! Määrittelisinkö että kyseessä on rujonkaunis Amarcordin ja Psykon äpärälapsi helvetistä? Tämä leima ei tee teokselle tarpeeksi oikeutta, mutta menköön. Sanattomana kiitän ja kumarran, ja kiroan alimpaan helvettiin sitä päivää jona näytti lopullisesti siltä, ettei Jodorowsky tule filmaamaan Dyynin versiotaan ikinä.

Vuoden loppu meni aika tasaisesti:

245. Birdemic: Shock and Terror (2008) *

246. The Guns of Navarone (1961) ***

247. Balada triste de trompeta [The Last Circus] (2010) ***

248. Splice (2009) ***

249. Celluloid Horror (2004) ***

250. Lovecraft: Fear of the Unknown (2008) ***

251. Warrior (2011) ***

252. Contagion (2011) **

253. Män som hatar kvinnor [Men Who Hate Women] (2009) ***

Lähes väkisin vedetyllä loppukirillä ylsin kuin ylsinkin 250:een elokuvaan vuonna 2011. Eli vuoden vikat leffat.

241. Häikäilemätön

Ulmerin ohjaama epätasainen, mutta paikoin säväyttävä draama köyhästä pojasta, joka naissuhteiden avulla kiipeää yhteiskunnan portaita ylös. Ja tuhoaa muiden ohella itsensä.



242. Bridesmaids

Ihan mukava dramedia. Kuoliaaksi naurattamiskohtauksia ei ollut kuin pari (lentokone, hääpukuliike), mutta läpi elokuvan hymyilytti juuri tarpeeksi jotta ei tylsistynyt, mutta sai rauhassa käydä jääkaapilla ilman että missasi mitään olennaista. Poikkeuksellisesti apatow-tuotannoille juuri oikean pituinen. Yhtä poikkeuksellisesti myös kalvakkaammin näytelty, kuin useimmat Apatow-leffoista. No, Kristen Wiig on toki superduper.



243. Paul

Näiltä jätkiltä odottaa kovin paljon, joten eihän tämä Paul ihan vastannut huutoon. Tasaisesti hymyilyttävä feelgood-leffa kuitenkin. Siis sarjis-nörteille naureskelu ja homovitsit toimivat aina, vai mitä? Kristen Wiig on tässäkin ihan eri levelillä kuin muut. Sen sijaan aina nerokasta Bill Haderia olisi saanut näkyä enemmän.



244. Speak (Melindan salaisuus)

Kristen Stewart pääosittama draama kaltoin kohdellusta tytöstä high school ‑helvetissä. Stewartilla ei aivan riitä elokuvaa kannattelevan pääroolin vaativaa monipuolisuutta, mutta herkkyys ja aitous kompensoivat hyvin. Hyvä elokuva, joka "monien amerikkalaisten" mielestä osuu napakymppiin julman highschoolmaailman kuvauksessaan. Uskon kyllä.



245. Cyborg

Naulitsevaa, Van Dammen alku-uran parhautta.



246. I Love You Phillip Morris

Mainio komedia omalaatuisesta homohustlerista. Jim Carrey sluibana jäbänä on kyllä mainio.



247. Something Weird

No just sitä mitä nimi lupaakin. Ei "yllä" ohjaajan parhaimpiin saavutuksiin, mutta kyllä parhaimmissa jaksoissa on silti jotain vangitsevaa ja kiehtovaa – kenties lähes hypnoottisesti imevää kineettistä voimaa.



248. The Resident

Ei aivan niin shaibaa kuin odotin. Kokonaisuutena ihan sujuva straight-to-dvd tusinatrilleri. Jokinen kun hoitaa tarinankuljetuksen ihan mallikkaasti. Sama juttu siis kuin miehen musavideoiden kanssa: ei tätä enää huomenna muista, mutta peruslaatu takaa sen että duunia löytyy jatkossakin. Näyttelijät olivat ihan ok, mutta ehkä se käsispuoli kantsii jättää seuraavissa elokuvissa muille.



249. Prison

Pitkästä aikaa nähtynä tuntui paremmalta kuin muistinkaan. Leikittelin mielessäni, mitä olisi tapahtunut jos Renny olisi ollut pelimestoilla 10 vuotta aikaisemmin ja päätynyt Golan et Globusin leipiin koko 80-luvuksi.



250. Nude Nuns With Big Guns

Vähän niinku Machete meets Rob Zombie, paitsi että Zombien sympaattisen kulttidiggailun sijaan tilalla on paikoin väärällä tavalla niljakasta matskua. Fiilis oli että mun pitäisi tästä pitää, mutta jotenkin nihkeätä koko ajan. Suurin ongelma on kuitenkin ne halvan tuotannon perusongelmat: pahimpana esimerkkinä tarpeettomat videopöytäkikkailut. Ilman näitä vetäväksi tarkoitettuja, mutta kökköjä musavideoefektejä yleisfiilis nousisi merkittävästi. Ja varmasti jossain festareilla nähtynä olisi toiminut täpöillä.

Vuosi pulkkaan. 161 elokuvaa tuli sitten katsottua. Ei kovin hyvin.

Blood Mania

Alkaa hyvin, mutta kyseessä ei olekaan kauhuelokuva, vaan pienillä trillerimausteilla höystetty draama. Hyviä tissejä, muuten olisi todella unohdettava. *



Pink Angels

Aikamoinen biker-leffa, jossa homobikereiden lisäksi on todella WTF sivujuoni(?). *



Van Nuys Blvd

Harvinaisen epähauska komedia. Itse boulevard ja ajankuva on hyvää, muuten ei. *



Single Room Furnished

Yksi paskimmista elokuvista, mitä ikinä olen katsonut. Todella tylsä, paljon monologeja ja muutenkin teatterimaista lavasteissa seisoskelua. *



Crank

Uusinta. Onhan tää jees, ja tekee tarpeettomaksi muut vastaavat. ****



Saving Private Ryan

Uusinta bluraylta videotykillä, joten pääsi oikeuksiinsa. Alkukohtaus on toki intensiivinen, mutta loppumylly jätti suuremman vaikutuksen. Voisi toki olla lyhyempi, ja arvioidessa pitää unohtaa bookend-kohtaukset. Mielenkiintoista verrata tätä toiseen moderniin sotaelokuvaklassikkoon, Black Hawk Downiin. SPR valitsee hyvin henkilökohtaisen tavan, BHD juuri päinvastaisen. ****



Serbian Film

*****



Bad Biology

Mielenkiintoisinta on se, miten tämä on luonteva osa Henenlotterin filmografiaa. Siitä irrotettuna ei kovinkaan onnistunut teos, tosin ei Henenlotterin huonoinkaan. ***

Red Right Hand ( 1.1.2012 18:10)

Leikittelin mielessäni, mitä olisi tapahtunut jos Renny olisi ollut pelimestoilla 10 vuotta aikaisemmin ja päätynyt Golan et Globusin leipiin koko 80-luvuksi.

Tuskin mitään kivaa. Renny on turhan ryppyotsainen ja viihdettä veren maku suussa puristava paatokselinen elokuvantekijä, joka olisi tylsistyttänyt Cannonin tuotannon ihan tyhmäksi.

Vuoden 2011 viimeiset:

130. Galaxy of Terror ****1/2 Mestariteos.



131. Forbidden World ***1/2 Hiukkasen heikompi kuin muistin, silti alien-ripoffien ehdotonta aatelia.



132. Skeeter ** Jättiläishyttyset ja häikäilemätön grynderi piinaavat aavikkokylän asukkaita. Periaatteessa helvetin huono, kumiset ötökätkin ovat juonessa sivuroolissa. Joku hölmö viehätys tässä silti oli.



133. Space Truckers **** Äärimmäisen viihdyttävä seikkailu. Taisi flopata aika pahasti, miksi?



134. Project Shadowchaser 2 **1/2 Keskinkertaista parempi die hard-kopio. Runsaasti väkivaltaista toimintaa. Hollywood-ohjaaja Gavin Hood (mm. Wolverine) näyttelee yhtä rivipahiksista.



135. Exit Speed ***1/2 Mainio pienen budjetin toimintaleffa bussimatkustajista, jotka joutuvat taistelemaan psykopaattista prätkäjengiä vastaan.



136. Timecop *** Van Dammen parhaimmistoa.



137. The Manitou *** Alkupuoli tylsähkö, mutta hyvisten ja poppamies-kääpiön välienselvittelyt sairaalassa ovat aika päräyttävää matskua. Saisikohan tästä hyvän remaken.



138. SSSSSSS ** Valitettavan pitkäveteinen.



139. The Final Mission (1993) * 1/2 Hävittäjälentäjiä yritetään aivopestä hämäriin tarkoituksiin unettavassa kaapelitv-halpiksessa.



140. The Philadelphia Experiment ** Aika heppoinen aikamatkustusleffa, jonka pääpaino on tylsästi päähenkilöiden romanssissa, plääh.



141. Inside *** No johan oli verenlennätystä.



142. Beyond Dream's Door *** Puoliamatöörien kauhuhalpis on yllättävänkin tunnelmallinen ja toimiva tapaus. Unihirviö oli kyllä aika heppoinen lateksikasa.



143. Ice Spiders ** Scifi-channelin perussettiä. Eivät nämä jaksa innostaa edes hirviöleffoista diggaavaa.



144. Gummo *****



145. Demonic Toys **1/2 Full Moon ‑leffat taisivat olla parhaimmillaan lapsena katsottuina...on tämä kuitenkin niitä parempia lafkan tuotoksia.



146. Automatic ***1/2 Olivier Grunerin esittämä symppis androidi toimii ohjelmointinsa vastaisesti ja tuomitaan täten romutettavaksi, diehard-äksöniä seuraa. Ysäriscifi-toimintahalpisten parhaimmistoa, mielestäni.



147. Travis – oikeuden puolustaja **1/2 Richard Hatch käy taisteluun latinojengiä vastaan ihan jees-tasoisessa kasaritoimintapätkässä.



148. Salainen tunnuskoodi ** Todella halvan oloinen, huonosti ohjattu ja onnettomasti näytelty salaliittotrilleri. Jotenkin elokuvaan on kuitenkin saatu aikaiseksi kiitettävän vahva paranoidi tunnelma.



149. Saalistajat (Jaws of Death) * Mies syöttää inhoamiaan ihmisiä haille. Masentavan huono ja tylsä tekele.



150. Kommandoisku *1/2 Unohdettava filippiiniläinen Vietnam-sotapaukuttelu.



151. Mengele – kuolemanenkeli *1/2 Eurocine-skeidaa. Olihan tässä sentään hippunen toimintaa lopussa.



152. Lilo & Stitch **1/2 Ok Disney.



153. Monsterit Oy ***1/2 Edelleen varsin hyvä ja hauska animaatio.



154. Kylmä kuolema **1/2 Osittain ihan toimiva tv-trilleri 70-luvulta, ABC Movie of the week ‑sarjaa. On saattanut olla jonkinmoinen vaikutin Carpenterin The Thingille.

Vuoden viimeiset

Marshall Neilan: Amarilly of Clothes-Line Alley **½

Keskivertoa heikompi Pickford, jossa tähti esittää köyhälistökorttelin kasvattia, johon rikas taiteilijapoikamies ihastuu.



Stuart Heisler: The Star ****

Ikääntyvä elokuvadiiva haikailee uransa perään, vaikka vierelle olisi tarjolla entinen vastanäytteljä ja vakaa elämä. Bette Davis ja Sterling Hayden tekevät vahvat roolisuoritukset, pienemmässä roolissa myös Natalie Wood.



Sidney Franklin: Her Sister from Paris ****

Constance Talmadge ja Ronald Colman irrottelevat komediassa, jossa repaleista avioliittoa saapuu sekoittamaan naisen kaksoissisar, jota tosin esittää nainen itse.



Robert Wiene: Orlacs Hände ***

Raskas ja turhan teatraalinen saksalaiskauhistelu, jossa junaonnettomuudessa kätensä menettäneelle pianistille siirretään teloitetun murhaajan kädet. Ei aikaakaan, kun pianisti on varma, että hänen kätensä ovat valmiit tappamaan jälleen. Karl Freudin ohjaama uusintaversio Mad Love vuodelta 1935 on parempi.



David Lynch: Blue Velvet ****½

Akira Kurosawa: Rashomon *****



Lupu Pick: Scherben ****

Raskassoutuinen saksalaismykkis, joka kertoo ikääntyneen ratavahdin perheestä ja heidän luokseen saapuvasta tarkastajasta, joka viettelee perheen tyttären.



Terrence Malick: The Tree of Life *****

Akira Kurosawa: Hidden Fortress ***



Ron Clements & John Musker: Princess and the Frog ***

Keskiverto, joskin paikoin varsin synkkiäkin jaksoja sisältävä Disney.



Luchino Visconti: Rocco and his brothers ****½

Lars von Trier: Melancholia ****

Samuel Fuller: The Naked Kiss ****

Stanley Kubrick: The Shining *****

Joulun aikana tuli katsottua kaikenlaista ja tässä kaksi huonointa:

Noyce: Salt

Melkoisen vaivaannuttavaa paskaa kaikin puolin. Tätä katsellessa toivoi, että Philip Noyce pysyisi Hiljaisen amerikkalaisen kaltaisissa laatuelokuvissa ja Kurt Wimmer lopettaisi kirjoittamisen. Angelina on periaatteessa ihan ok roolissaan, mutta anorektisuus tekee hallaa superagentin uskottavuudelle.



Wright: Hanna

Täydellisen kelvotonta paskaa. Liekö huonoin viime vuonna näkemäni elokuva? Juoni menettelisi jotenkin toisin toteutettuna, mutta kun puikoissa on toiminnasta mitään ymmärtämätön ohjaaja ja joka väliin tungettu Chemical Brothersin elokuvaan sopimatonta soundtrackiä, katsomiskokemuksesta muodostui kamala. Soundtrack saattaisi kyllä toimia omillaan oikein mainiosti.

[font=Arial]196.

Ip Man ***1/2[/font]

[font=Arial]Mitäs tässä, hyvää mättöä. Wire-fu ei edes ärsytä pahasti vaikka onkin räikeän ilmiselvää. Onpas Fan Siu-Wong muuttunut vuosien varrella katu-uskottavan näköiseksi. [/font]



[font=Arial]197. Kala nimeltä Wanda ****[/font]

[font=Arial]Täähän oli paljon hauskempi kuin silloin kauan sitten katsottuna. Onkohan Kevin Kline revitellyt tällä tavoin muissakin leffoissa.[/font]



[font=Arial]198. Krull ***[/font]

[font=Arial]Jäi näkemättä aikoinaan. 10-vuotiaana Krull olisi luultavasti ollut Paras Leffa Ikinä, nyt lähinnä ällistyttävän mahtipontinen yritys voittaa Star Warsit, Neverending Storyt ja kaikki soittamalla jatkuvasti eeppistä fantasiaspektaakkelimusiikkia ja tunkemalla joka kohtaukseen “huimia” efektejä. Noh, ylipitkä ja paskasti ohjattu. [/font]



[font=Arial]199. Ninja (2009) ***+[/font]

[font=Arial]Arvostelu kohta etusivulla.. rilly.[/font]



[font=Arial]200. Hostel III ****[/font]

[font=Arial]Phew sainpa 200 täyteen. Erinomaisen viihdyttävähän tämä oli, vaikka itse hostellin olisi voinut jättää kokonaan pois kun ei se tarinaan lainkaan sopinut – vaikka siellä tapahtuva alkukohtaus olikin mainio. Eli Rothin mestariteoksien tasolle kolmososa ei luonnollisestikaan yllä, vaikka käsikirjoituksessa onkin näppäryyttä. Taiteellisia arvoja ei juurikaan, mitä nyt nuolimurhassa oli yritystä tappajan osalta. Ainoat heikot jaksot olivat Scott Spiegelin paras leffa, that’s for sure. Ja nyt sai hyvän syyn tehdä taas uusi Hostel-pyhiinvaellusmatka: Vegasiin.[/font]



[font=Arial]201. Nineteen Eighty-Four (1984) ***[/font]

[font=Arial]Ahdistava leffa. Eurythmicsin musiikit antavat kivan aikalaisleiman. Traumaattista karvoitusta. [/font]



[font=Arial]202. Johnny Mnemonic ****+[/font]

[font=Arial]Yksi 90-luvun valitettavan harvoista yritelmistä luoda gibsonilaista cyberpunkkia vain paranee vanhetessaan. Se mikä ei ole kalkkunamaisella tavalla hauskaa (“80 gigabytes, 160 with a doubler”), on aina jollakin tavalla mielenkiintoista, repäisevää tai whattafakkia, kuten Keanun raivoaminen jätemailla: “I WANT ROOMSERVICE!” tai facebook-riippuvuuden mieleen tuova jatkuva netti-addiktitäpinä “I GOTTA GET ONLINE”. Melkein kaikki näyttelijät vetävät erittäin kökösti, Keanu tietty ihan omaa luokkaansa pökkelöinnissä. Udo Kier, Dolph Lundgren, Takeshi Kitano, Ice-T, Henry Rollins, Keanu, sit Dina Meyers, se Dizzy-muija Starship Troopersista, kaikki yrittävät mutta. Katsoin JM:n tällä kertaa pidempänä japani-versiona, jossa pitäisi olla 9 minuuttia lisää pituutta, lähinnä Kitanoa ja väkivaltaa, sekä eri musiikit. En enää muistanut aiempaa versiota niin tarkasti että olisin osannut vertailla kunnolla, mutta ainakin osa musiikeista toimii jenkkiversiota paremmin (yhdessä kohtaa valitettavasti huonommin). Kirja/leffa ennusti monia asioita, kuten hipsterit (tsekatkaapa Henry Rollinsin lasit!). Julistan kaikki jotka eivät tätä leffaa arvosta seuraaviksi: pösilö[/font]



[font=Arial]203. [/font][font=Arial]Seitsemän raivoisaa gladiaattoria/I sette magnifici gladiatori ***[/font]

[font=Arial]Voisi vallan mainiosti olla turkkilainen, sen verran herooista meininkiä nollabudjetilla. Osa koreografioista on näköjään tehty action directorin ollessa kahvitauolla (tyypit odottelevat miekka iskuun nostettuna kaikessa rauhassa että sankari ehtii tapella edellistä vastustajaa vastaan ja vielä kääntyä ja lyödä). Koko ajan tässä on meneillään jotain kökköä tai viihdyttävää. [/font]





[font=Arial]Siinä oli sitten vuoden 2011 saldo. Pitääkin analysoida tuonne vuoden statsit ‑threadiin tarkemmin kun tuli nyt kuitenkin kaikki dokumentoitua google docsiin. [/font]

http://www.fixgalleria.net/release.php?id=8914

Arizona Heat (1988), Alfa VHS

Michael Parks on machoilevana ja vittumaisena poliisimies Kapinskina, jolle laitetaan kyttäpariksi naispoliisi, joka on kaiken lisäksi vielä lesbo. Erityismaininnan ansaitsee Kapinskin heittämä ronskimmanpuoleinen läppä, joka on asenteellisuudessaan överiksi vedettyä Dirty Harrya. Juonikuviot on niinikään lainattu suoraan parista Harry-filmistä. Enforcer tulee heti mieleen tuosta alustuksesta, sitten mennään kohti Magnum Forcea. Alfa-Panoraman levittämäksi elokuvaksi yllättävän hyvä filmi kyseessä. Ankea kansi voi hämätä.