Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Pari viimeistä viikkoa tiivistettynä.

Cecil B. DeMille: The Cheat ****½

DeMilleä ajalta, jolloin mies vaali vielä taiteellisuutta rahavirtojen sijaan. Seurapiirirouva menettää kasan rahaa pörssissä ja säilyttääkseen kasvonsa lainaa summan burmalaiselta liikemieheltä. Kun nainen palaa maksamaan velkaansa, mies vaatii tältä seksiä ja naisen kieltäytyessä polttomerkitsee tämän. Todella komean näköinen ja kaikin puolin edukseen esiintyvä helmi aikalaisten joukossa. Sessue Hayakawa ja Fannie Ward näyttelevät pääosissa komeasti.



Robert Bresson: Pickpocket ***½

Sormien balettia. Tyylikäs, mutta hivenen mielenkiinnoton.



John Huston: The Treasure of the Sierra Madre ****½

Tarina kolmesta kullankaivajasta on kaikin puolin hieno elokuva. En kuitenkaan pidä Bogartin hahmon luonteen muutosta täysin onnistuneena, joten puolikas tähti pois.



Ernest Shackleton: South ***

Dokumentti tutkimusmatkailija Ernest Shackletonin ja hänen ryhmänsä retkestä Antarktikselle. Jos dokumentti olisi säilyttänyt luonteensa ihan loppumetreille asti ja kuvannut pelkän työryhmän seikkailuja, olisi lopputulos ollut komeampi kuin nyt. Loppuosa keskittyy eläinten esittämiseen ja vaikka se on varmasti ollut aikalaisten mieleen, on se nykykatsojalle turhankin tuttu, koska lajien kohdalla ei ihmeellisempää esiinny.



Clarence Badger: Hands Up! ****

Raymond Griffith esittää USA:n sisällissotaan sijoittuvassa tarinassa Konfederaation vakoojaa, jonka tavoitteena on kaapata Unionille tarkoitettu kultalasti. Toisin kuin monet muut aikakautensa koomikot, Griffith ei ole koheltaja vaan pikemminkin kieroileva, kulloisessakin tilanteessa juonitellen menestyvä hahmo. Ei Keatonin Kenraalin veroinen sisällissotaelokuva, mutta mukava lisä sen rinnalle.





FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2011



Carl Th. Dreyer: Die Gezeichneten ***½

Victor Sjöström: Ingeborg Holm ****½

Mauritz Stiller: Sången om den eldröda blomman *****

Mauritz Stiller: Herr Arnes pengar *****

Carl Th. Dreyer: Prästankan ****

Victor Sjöström: Berg-Ejvind och hans hustru ***½

Mauritz Stiller: Hotel Imperial ****

Benjamin Christensen: Häxan *****

Murnau ( 5.9.2011 09:13)

FORSSAN MYKKÄELOKUVAFESTIVAALIT 2011



Carl Th. Dreyer: Die Gezeichneten ***½

Victor Sjöström: Ingeborg Holm ****½

Carl Th. Dreyer: Prästankan ****

Benjamin Christensen: Häxan *****

Juutalaisvainoja kuvaavan Die Gezeichnetenin säestäjä oli saksalainen, minkä myönnän kutitelleen huumorintajuni kieroutuneimpia ja mustimpia sopukoita. Hyvin vahvaa ja vaativaa settiä, joskin pikkuisen turhan rönsyilevää, ja keskivaiheilla oli aavistuksenomaista laahaavuutta.



Ingeborg Holmin nähtyäni sitä tuli pohdiskeltua, että millaisiakohan ne suomalaiset 1910-luvun kadonneet mykkäelokuvat mahtoivat olla? Länsinaapurissa ainakin työstettiin ihan valmista kamaa, minkä todistaa myös tuo Prästänkan. Ingeborg Holmin valtti on mielestäni suoraviivaisuus ja tinkimättömyys, Prästänkan taas esittää upeasti sen, miten pahiksiksi luulemamme ihmiset eivät välttämättä olekaan niitä: mustan ja valkoisen lisäksi kankaalta pomppasi myös mitä suurimmassa määrin harmaa!



No, Häxan olikin sitten omaa luokkaansa. Upein mykkäelokuvakokemus koskaan, ja Kari Mäkirannan trion säestysvimma oli yksinkertaisesti – mykistävää, heh heh. Tämä vuosikymmeniä aikaansa edellä oleva teos kuuluu ilman muuta elokuvan yleissivistykseen, ja se kannattaa näyttää juuri heille, joiden mielestä mykkäelokuvat ovat "kesyä kamaa". Vältän mykkiksien tähditystä, mutta tämä on kyllä viiden tähden spektaakkeli, mielipiteet jakavasta viimeisestä osastaan huolimatta. Tai no, miksikäs ei sen takiakin: itselleni tuli mieleen Ed Wood, eikä se nyt välttämättä huono juttu ole. Hyväkös täältä 2010-luvulta on heitellä jälkinokkelia vertailukohtia. Katsokaa tämä.



Festarin jälkilöylyissä tuli Murnaun tuoreen esseekirjan (,joka teidän kaikkien tulee hankkia) innoittamana katsottua vielä Harold Lloyd ‑klassikko The Kid Brother (1927). Ja olihan se nyt parhaita näkemiäni länkkäreitä, vaikken aivan sataprosenttisesti loppukohtaukselle lämmennytkään. Kun Harold oli kautta elokuvan niin pirun neuvokas, kekseliäs ja väkivaltaiset ratkaisut kiertävä, niin olisi nyt äijän luullut kehittävän loppuviholliselleen jotain luovempaa kuin suoraviivaisen turpiinannon. Tässä mielessä Haroldin hahmon kehityskaari oli vääränsuuntainen, surullinenkin.

VIIKKO 34

Kolme ekaa Indyä uusintakierroksella X – nämä puitu pikaisesti muualla – ja kaupan päälle seuraavat pari:



Equinox (Jack Woods, 1970)

Tämä arvio perustuu Woodsin teatterilevitykseen tekemään versioon – vuoden 1967 McGeen ja Murenin orkkisversio jäi tältä erää näkemättä, siihen palaan myöhemmin.

Mitä jäi käteen? Liikuttavan amatöörimäistä jälkeä hienoilla visuaalisilla oivalluksilla ja muutamilla epäkonventionaalisilla, aikaansa edellä olevilla jipoilla – ja selkeä kutina selkärangassa, että Sam Raimin Army of Darkness olisi saattanut olla hieman erilainen elokuva ilman Equinoxia. Ei mitään elämää suurempaa, mutta hyvä osoitus siitä, kuinka kekseliäisyydellä, raa'alla luovuudella ja hatunnoston arvoisella DIY-osaamisella voidaan paikata rahan puutetta. Leffan pettää oikeastaan pahasti vain susikamala näyttely. Silti oli hauska sunnuntaileffa.



Prestige (Christopher Nolan, 2006)

Nolan ei ole tuottanut vielä kertaakaan pettymystä elokuvillaan (Inception ja Following ovat vielä toistaiseksi näkemättä). Huolimatta aiemmista, henkilökohtaisesti todella vakuuttavista näytöistä, uskallan sanoa Prestigen olevan herran paras ja vaikuttavin elokuva, todellinen täysosuma. Mistäpä en olisi tykännyt? Näyttelijävalinnoista ja ‑suorituksista, tarinasta, miljööstä, rakenteesta, juonen kuljetuksesta, teemoista, jopa twististä... tässä oli todellakin esittely, käänne ja loppuhuipennus. Tavallaan hiton sääli että missasin koko leffan aikanaan teatterikierroksella ja unohdin sen olemassaolon useammaksi vuodeksi, mutta kiitos digikopioiden, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Oli tämä vähän perkuleen vaikuttava nytkin ja kotisohvalta.

QCine ( 5.9.2011 20:59)

Ja olihan se nyt parhaita näkemiäni länkkäreitä, vaikken aivan sataprosenttisesti loppukohtaukselle lämmennytkään. Kun Harold oli kautta elokuvan niin pirun neuvokas, kekseliäs ja väkivaltaiset ratkaisut kiertävä, niin olisi nyt äijän luullut kehittävän loppuviholliselleen jotain luovempaa kuin suoraviivaisen turpiinannon. Tässä mielessä Haroldin hahmon kehityskaari oli vääränsuuntainen, surullinenkin.

Tässä tapauksessa saattaa olla kyseessä Lloydin mieltymys Henry Kingin elokuvaan Sukunsa sankari, jonka loppukohtaus on pitkälti samanlainen. En ole tosin varma.

Kesän leffat:

66. The Lost Empire ** Kieli poskessa vedettyä t & a ‑pelleilyä, ei napannut.



67. Klovn – The Movie **** Vähän epätasainen, ja aika monet läpät oli pohjustettu niin että ne arvasi hyvissä ajoin etukäteen. Siitäkin huolimatta yksi viime vuosien parhaista komedioista.



68. Iskuryhmä *** Eli "Neuvosto-Rambo". Hyvä, vaikka sitä toimintaramboilua olisi tosiaan saanut olla reilusti enemmän.



69. Kadonneen maailman soturi **** Jumalauta, en muistanut että tämä oli NÄIN kova. Todellinen spektaakkeli. Visuaalisestikin vaikuttava, kameratyöskentelyyn ja kuvauspaikkoihin oli satsattu ja kovat musat ja...tässähän oli oikeastaan kaikki mitä voi toivoa.



70. Frostbiten *** Yllättävän katsottava kauhukomedia länsinaapurista.



71. Hell Hunters * Täysin mitäänsanomaton kurppa. Miten näistä aineksista (juonessa jahdataan viidakossa piileskelevä natsitohtoria, leffan ohjaajana maineikas eksploitaatiomaakari) voi saada näin laimean, tv-leffalta haiskahtavan tekeleen?



72. Masters of the Universe ** Ei oikein toiminut samalla tavalla kuin pikkuskidinä katseltuna....



73. Counterforce *1/2 Huono espanjalainen kasaraction, jota kova näyttelijäkaartikaan ei pelasta. Juonensa puolesta elokuva on kyllä juuri nyt ajankohtainen: Counterforce auttaa Pohjois-Afrikan valtion kapinallisia syöksemään pahan, teltassa majailevan diktaattorin vallasta. Robert Forsterin näyttelemä ilkimys on vielä hyvin esikuvansa näköinen.



74. Serbian Film ** Plääh.



75. Chatroom ** Hivenen mielenkiintoisesta ideasta (chatti/keskustelufoorumin kuvaaminen "oikeana" maailmana) huolimatta tylsä jännitysdraama. Perustuu näytelmään.



76. Cobra Mission **1/2 Katsottavaa italoramboilua. Lähtee kylläkin hitaasti käyntiin eikä Fabrizio de Angelis ole erityisen taitava ohjaaja.



77. The Woodsman *** Kevin Bacon pedarina, onnistunut draamaelokuva.



78. Pako Bronxista *** Vieläkin toiminnantäyteisempi kuin muistin. Käytännössä pelkkää jatkuvaa räiskintää ja kaupunkisotaa. Käy jopa hieman puuduttavaksi, silti hyvä leffa.



79. Barracuda ** Tappajahai-kopio muuttuu puolenvälin jälkeen salaliittojännäriksi. Aika köyhä, mutta menettelee kertakatseluna.



80. New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 **** Mones katselukerta, edelleen hieno.



81. Harry Brown *** Ihan jees Death Wish ‑variaatio.



82. The Dark Backward *1/2 Törkyiseen vaihtoehtotodellisuuteen sijoittuva tarina stand-up-koomikoksi halajavasta luuserista. Heikko ja erittäin epähauska "komedia", jonka jaksaa katsoa loppuun erikoisen maailmansa vuoksi. Mitenköhän tähän löräykseen on houkuteltu näin iso sakki tunnettuja näyttelijöitä? Bill Paxton, James Caan jne. Ensiksi mainitun näyttelemä idiootti on ärsyttävimpiä elokuvahahmoja ikinä.



83. Aftermath – Pelottomat **1/2 Puoliamatöörivoimin tehty varhainen post-apokalypsileffa. Korni kuin mikä ja kengännauhabudjetti näkyy, mutta silti elokuvasta huomaa että se on tehty suurella vaivalla ja innostuksella. Väkivaltakin on yllättävän tylyä. Suomikasetti taitaa olla leikattu, mutta esim. päänräjähdyskohtaus on säästynyt sensorien saksilta.



84. Doctor Mordrid ** Full Moon ‑lafkan seikkailu"spektaakkeli". Kun Dr. Strange ‑filmatisointi meni Charles Bandilta ja kumppaneilta puihin, päättivät he tehdä tämän rip-offin sen sijaan. Aika mitätön.



85. Stake Land *** Mitään uutta tässä ei ollut, ja The Road ‑filmatisoinnin vaikutus näkyi erittäin vahvasti. Mukava survival-horror kuitenkin.



86. Don't be Afraid of the Dark **1/2 Pienimuotoinen tv-kauhu 70-luvulta pelotti monia lapsia ensi-iltansa aikoihin ja nousi pikkuhiljaa kulttimaineeseen – uusintaversiokin ilmestyi teattereihin äskettäin. Osittain ihan tunnelmallinen pätkä, muttei kuitenkaan tehnyt ihmeempää vaikutusta.



87. Uhka avaruudesta **1/2 Avaruusasema putoaa Espanjaan ja sen mukana tulee loishirviö, joka ottaa pikkukaupungin asukkaat valtaansa. Kolme nuorta ja ärsyttävää jenkkituristia joutuu automatkallaan keskelle painajaista. Sekava puolikalkkuna, jonka oudot tapahtumat jaksavat kuitenkin pitää mielenkiintoa yllä. Jonkinalaista tunnelmaakin leffaan on saatu luotua, mahdollisesti vahingossa. Kokonaisuus muistuttaa hieman Juan Piquer Simonin teoksia. Suomikassu näyttää ehjältä, tosin gorea ei ole paria-kolmea vilahdusta enempää.



88. Bells *** Richard Chamberlain tutkii outoja kuolemantapauksia, joissa uhrit on tapettu puhelimen välityksellä. Mukava, hyvin tehty ja sujuvasti etenevä kanadalaistrilleri. Erikoismaininta John Barryn onnistuneen uhkaavalle musiikille. Saisi tulla joskus dvd:lle, siihen asti on tyytyminen Videotragen kasettiin.



89. The Rite ** Hölmöä katolista propagandaa hyvin ohjattuna. Katsoihan tämän.



90. Kulti, kutistin kakarat **1/2 Ei tämäkään enää innostanut samaan malliin kuin skidinä. Kiva seikkailu kuitenkin perinteisine tehosteineen.



91. The Taint **** Parikymppisten jätkien taskurahoilla kyhäämä takapiha-videokamera-splatter-hölmöily. Juonessa veteen joutunut myrkky on tehnyt miehistä kyrpä ulkona roikkuvia raiskaajazombeja. Oikeasti helvetin hyvä!



92. The Guardian *1/2 Ilkeä druidi-lapsenvahti yrittää uhrata nuorenparin vauvan hirviömäiselle puulle. Tappajapuu-elokuvia on aivan liian vähän, ja pari kohtausta joissa kyseinen puu esiintyy ovatkin tämän kökköilyn parasta antia. William Friedkinillä ei tainnut mennä vuonna 1990 kovin hyvin, kun lähti tällaiseen ohjaajaksi...



93. Orphan *** Ihan jees Hollywood-kauhukliseetrilleri häijystä orpolapsesta. Katsottava loppuylläriin asti. Sen jälkeiset loppuselvittelyt on nähty niin moneen kertaan, että lähinnä haukotuttavat.

DVD

93. Requiem for a dream **** Viime katselusta onkin varmaan se 10 vuotta aikaa. Teki silloin suuren vaikutuksen ja IMDB:n mukaan pistin ihan täydet pisteet. Nyt toisella kerralla elokuvan heikkoudet ehkä näkyy vähän paremmin ja kikkaileva kamera/leikkaus-tyyli tuntuu välillä turhan päälleliimatulta. Mutta viimeisen kolmanneksen askel askeleelta kohti vääjäämätöntä tuhoa vievä kuvaus on kyllä todella hieno. Kyllähän tämä yhä on valistusvideo-tavaraa. Ei täydellinen, mutta erittäin hyvä elokuva.



95. Cars **** Lapset katsoo tätä vähän väliä, tuli pitkästä aikaa istahdettua sohvalle ja katsottua alusta loppuun mukana. Hyvä elokuva.



96. Storm Warning ** TCM meets Wrong Turn meets Wolf Greek... takakansi mainostaa “Wolf Greekin- tekijöiltä”, joten asetelma ei sinänsä yllätä. Mutta onhan näitä nähty. Sankaripariskunta on varsin epäsympaattinen (mies varsinkin) ja australialaiset farmarit vedetty niin yli, ettei tämä nouse massasta. Sisältää kuitenkin pari kekseliästä väkivaltakohtausta (joista toinen lainattu Hellraiserista), joiden vuoksi saattaa olla kertakatselun arvoinen. Mutta mainituista leffoista jokainen on tätä parempi.

VIIKKO 35

The Happening (M. Night Shyamalan, 2008)

Gaaahhh... olen sitkeästi puolustanut herra Shyamalanin elokuvallisia meriittejä, jopa Lady in the Waterin "on siinä jotain hyvääkin" ‑apolokia on käyty läpi... nyt ei pysty, eikä oikeastaan edes halua. Sen lisäksi että idea on paskempi kuin monessa 70-luvun luonto iskee takaisin ‑leffassa, kaikkine toteutukseen ympättyine epäloogisuuksineen ja rimanalituksineen, lisäksi pääosissa pökkelöivät sekä Mark Wahlberg että Zooey Deschanel niin helvetin rasittavasti, että toivoisi nopeaa kuolemaa, ihan sama kenelle. Kamalaa, kamalaa massaviihdettä... siinä ei parit kauniit kuvasommitelmat tai tylyt joukkoitsemurhat auta.



Surveillance (Jennifer Lynch, 2008)

Tämä osoittautui suorastaan yllättävän kovaksi trilleriksi, jossa parasta jälkeä tekivät hyvin valitut ja hommansa suorittavat sivuosanäyttelijät. Elitistin pari vuotta vanhan arvostelun mainitsemaa amatöörimäisyyttä en oikein itse hahmottanut, vaikka jälki olikin kaikin tavoin melko siloittamatonta. Suhteellisen kiireetön eteneminen sujui myös ihan riittävän hyvin, jottei kelloa tullut vilkuiltua melko lyhyen keston ajan kertaakaan. Jotkut valitut visuaaliset tyylikikat olivat ensin vähän outoja, mutta toimivat kokonaisuudessa. Parasta herkkua olivat eri komediarooleista lähivuosien varrella tutut näyttelijät, jotka saivat olla hauskoja mutta totutusta poikkeavalla tavalla – etenkin sikaniskakyttien touhut lähtivät parhaimmillan uskomattomaan lentoon. Epätasaista touhu kieltämättä on, mutta minusta pikemminkin silleen mukavasti, vähän kuin hieman liian kovaa ajettu pomppuinen mutka.





Lisäksi Tähtien Sota episodit 4-6 maratonina:



Star Wars (George Lucas, 1977)

Indiana Jones ‑alkuperäistrilogia urheiltiin läpi viime viikolla, nyt oli Tähtien sodan vuoro. Versiona toimi vanha kunnon kestosuosikki, se lisätyllä materiaalilla parantelematon alkuperäisleikkaus. Kovaa seikkailullista menoa, vähän kuin Korkeajännitys muutettaisiin fantastiseksi satuleffaksi scifi-ympäristössä. Ja toimii se yhtä hyvin kuin lapsesta asti. Tämä on niitä elokuvia, minkä edessä on jotenkin aseeton olo: siitä tykkää yhtä paljon sen puutteiden kuin hyvien puolien vuoksi. Sarjan toiseksi kovin, vaan seuraava osa päihittää edeltäjänsä.



Star Wars: Episode V – The Empire Strikes Back (Irvin Kershner, 1980)

Edelleen sarjan paras, samalla myös Kershnerin paras ohjaus. (Mikä ei tietysti mahdottomia vaadi...) Sama korkealentoinen Korkkari-scifi-seikkailu ‑hybridimeno jatkuu, mutta pienet nyanssit nostavat kokonaisuutta kaulan verran edeltäjänsä yläpuolelle. Ja pakko se on myöntää, astetta synkempi viba vetoaa meikäläiseen enemän kuin ensimmäisen yksiselkoisen onnellinen loppu. Se, ja tietenkin järkyttävän kokoiset kävelevät sotakoneet. Sääli kun ihmisiä ei stompattu, muuten todella kova meininki.



Star Wars: Episode VI – Return of the Jedi (Richard Marquand, 1983)

Paljon on komeaa: Jabba The Huttin palatsi ja siitä seuraava minisota, saagan komeimmat avaruustaistelut, viidakkoplaneetalla kiitäminen puitten lomassa, hieno loppuhuipennus valomiekkoinene ja voimineen, ja ylipäätään kerronnan sujuva jakaminen usean jännittävän juonirakentelun välille. Silti kolmas jää minusta sarjan heikoimmaksi, ja suhteellisen naurettavan subjektiivisesta syystä: ne saatanan ewokit! Nämä söpöilevät, inisevät nallekarhukääpiöt pilaavat niin paljon hauskanpitoa, että jonkun pitöisi vain tuoda tähän(kin) universumiin automaattihaulikko ja lahdata nuo pikku kakkiaiset huitsin helvettiin pyyörimästä, ja johan olisi elämä maistuvampaa kapinallisten ja imperiumin yhteenottoja seuratessa. Noh... Phantom Menace tarjoaa sitten vuosia myöhemmin tuhat kertaa pahempaa, joten helppo tällekin osalle on siihen nähden vielä paljon glooriaa pyöräyttää.

Pitkästä aikaa mahdollisuus katsoa elokuvia, ja inspiraatio kohdistuu tällaiseen roskaan? :-(

079. Louis Leterrier/Corey Yuen: Transporter (2002) 4/10

Ensimmäinen Transporter esittelee uuden toimintasankarin Frank Martinin, entisen erikoisjoukkojen sotilaan, joka on muuttanut viettämään varhaiseläkettään Ranskaan. Hulppean merenrantatontin kulut mies kattaa toimimalla kuljetuspalveluna arkaluontoisille paketeille, menopelinä toimii hieman hämärähommiin sopivammaksi kustomoitu bemari. Erakkomaisesta elämästään nauttiva Martin suhtautuu ammattiinsa kylmäverisellä ylpeydellä, ja hänen kolme järkähtämätöntä periaatettaan ovat:

1. Deal is a deal

2. No names

3. Never look in the package



Transporterit 1, 2 ja 3 kuitenkin asettavat Martinin alamaailman keskuudessa saavuttaman hyvän maineen kyseenalaiseen valoon, sillä hän vaikuttaa rikkovan jokaista asettamaansa sääntöä jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Trilogian avausosassa takakontissa olevasta paketista kuuluu vaimeaa ininää, joten Martin ei tietenkään voi vastustaa omatuntonsa ääntä vaan avaa paketin välittömästi. Paketti paljastuu nuoreksi ja kuumaksi kiinalaistyttöseksi Laiksi (Qi Shu on kyl oikein söötti), joka on sotkeutunut isänsä kautta Aasiasta Eurooppaan suuntautuvaan ihmiskauppaan. Omien toimintasääntöjen rikkominen sysää tietenkin Martinin samaan liemeen missä Laikin on.



Lähtökohta on sinällään asiallinen b-toimintaelokuvalle, mutta kun tää Bessonin eurotoiminta on ruskeaa paskaa. Kaikki potentiaali hukataan ja tilalla on jatkuva pieni ärtyneisyys ja myötähäpeän tunne. Lisäksi musiikkiraita on järkyttävä yhdistelmä mitäänsanomatonta bulkkia ja kammottavaa hip hopia. Jason Statham sinällään on erittäin karismaattinen äijä, mutta hänelle ei vain sovi kung-fu henkinen "näppärästi" koreografioitu lähitaistelu, vaan olisin halunnut ehdottomasti suoraviivaisempaa turpaan mättämistä ja pyssyttelyä. Lisäksi on käsittämätöntä kuinka munatonta väkivalta on, olkoonkin että kyseessä on 13 ikärajainen tapaus, tappaako Martin edes ketää elokuvassa?



Ja oliko se Proustin esille ottaminen nyt loppupelistä niin tarpeellista name droppailua? Osoittautuiko tää leffa nyt kertaheitolla jotenkin älykkäämmäksi tapaukseksi kun täysin vailla minkäänlaista perustetta tai kontekstia heitetään pari lausetta korkeakulttuurin suuntaan?



080 Louis Leterrier: Transporter 2 (2005) 4/10

Frank Martin on muuttanut Miamiin, mutta alan vaihto ei ole tullut kyseeseen. Ajoneuvo on tosin vaihtunut Audiin, ja ystävänsä pyynnöstä hän tekee poikkeuksellisesti laillista hommaa kuskaamalla korkean USA:lais virkamiehen Jefferson Billingsin (Matthew Modine) pientä poikaa Jackia koulusta kotiin. Perheen äiti on etäältä rakastunut Martiniin, mutta Martin ei kykene vastaamaan MILF:in tunteisiin. Ohjaaja Leterrierin kommenttien mukaan kyseessä on ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen toimintasankari.



Kotikuljetus keskeytyy ikävästi kun Kolumbialaisen huumekartellin palveluksessa oleva palkkaterroristi kaappaa Jackin ja vaatii lunnaita. Lunnaat ovat kuitenkin vain harhautus, sillä suuremmassa kuvassa mukaan tulevat kemialliset aseet ja valtioiden välinen huippukokous, jonka aihe on epämieluisa huumeparoneille etelä-amerikassa.



Transporter 2 on sinällään samanlaista tuubaa kuin ensimmäinenkin (ja kuten kolmaskin tuli osoittautumaan). Jos tykkää katsella väkinäistä ja ilotonta, mutta muodollisesti pätevää lähikontaktia, niin tässäpä on jälleen. Sekavalla leikkauksella kuitenkin sotketaan asioita paljon enemmän kuin ygösessä. Musiikki on yhä mitäänsanomatonta, mutta ei enää hyppää silmille rasittavasti. Merkittävin naisrooli on tällä kertaa pahis, ja erittäin rasittava kuikelo sellainen. Lola (Kate Nauta) on sosiopaattinen palkkasoturi, joka ei saa kicksejä normaaleita reittejä, vaan hakee niitä äärimmäisiä reittejä pitkin, väkivallasta ja seksistä. Mutta kun kyseessä on Transporterin kaltainen ikärajaton hymistely, niin mitä muuta tällainen äärimmäisyyksiin perustuva hahmo voi olla kuin kaikki odotukset pettävä pannukakku?



1h17min leffa kestää, ja lyhyenä sen katsominen ei aiheuta juurikaan jumitusta, vaan homma etenee aika mutkattomasti loppuun asti.



081 Olivier Megaton: Transporter 3 (2008) 4/10

Kolmas Transporter ja Martin on jälleen ranskassa, ja hän sotkeutuu jälleen uuteen soppaan. Leffan pituus on taas enemmän kokoillan elokuvan kaltainen, reilusti yli 90min. Kansainvälinen teollisuuden suuryritys on laskenut, että optimaalisen tuloksen kannalta on tehokkaampaa dumpata ongelmajätettä mereen, kuin hävittää se pykälien mukaisesti. Korkea-arvoinen Ukrainalaisministeri on aikeissa hyväksyä ympäristöystävällisiä asetuksia EU-huippukokouksen aikana (kiireinen ministeri kommentoi lehdistölle "I have trees to save and industrialists to disappoint"), ja tätähän business ei kestäisi. Ministerin tytär Valentina kidnapataan Ranskassa ja Martin pakotetaan hoitamaan kuljetus Euroopan halki Ukrainaan. Bessonin todellisuudentajutonta perseilyä kuvaa se, että Valentinan näyttelijä on löydetty kadulta ja laitettu näyttelemiskurssille, ja tämä kyllä näkyy huonossa.



Elokuvasarjan dorkaa huumoria kuvastaa se, että kolmosen oivaltavin vitsi ammentaa diilistä, eikä missään mielessä nokkelasti. Ja jos ensimmäisessä elokuvassa viitattiin Proustiin, niin tällä kertaa vuorossa on Dostojevski.



En tiedä loukkaantuako vai olla mielissäni, kun toimintakohtauksessa soi I Wanna be Your Dog, ainakin musiikkimielessä kehitysaskel on ollut huima.

Newmeyer / Taylor:

Girl Shy (1924) Näitä elokuvia, joilla voi mitata sen, onko mykkäelokuvaskeptikkokaverilla toivoa. Alkaa Lloyd-asteikolla melkoisen hidastempoisana romanttisena lähesdraamana, mutta viimeinen puolituntinen onkin semmoista maailmanloppuun saakka ikimuistoista myllytystä, 20-luvun Grand Theft Autoa, ettei voi kuin nöyrtyä ja nyökkäillä myötäilemään kuoroa, joka puhuu "Hollywood-komedian kulta-ajasta". On se.



Becker: Goodbye Lenin (2003) Ei tässä mitään vikaa, mutta jollain tavalla sakemannipoliisisarjamainen kuivuus, näytelmällisyys sekä räikeän ontuvat Kubrick-faniviittaukset söivät sinänsä sympaattisen tarinan väkisinkin kiitettävän tälle puolen. Lisäksi pääosanesittäjän Markus Selinin leffasta karanneinen karismattomuus häiritsi hieman. ***



Morris: Four Lions (2010) Uusintakatselu, ja tuskin jää viimeiseksi katseluksi. Puolet pikkuvitseistä ja vivahteista missasin edelleen, mutta on tämä kyllä ihan omanlaisensa, genre-rajoista piittaamaton, hämmentävä kokemus, jollaista ei ainakaan ihan hetkeen tule vastaavaa. ****

Jon Favreau:

Cowboys & Aliens (2011) ***½



+ Craig oli kova

+ kivoja henkilöhahmoja

+ inkkarit

+ tunteellisuus

+ yhteistyöhenki

– alienit aika tyhmän näköisiä



Lauantai-iltapäivän ei-niin-täydessä Tennari 1:n näytöksessä jopa aplodeerattiin lopussa.



Thomas McCarthy: Win Win (2011) ***



Vaikeuksien kautta voittoon ja niin edespäin. Giamatti hallitsee.



James Lapine: Impromptu (1991) ***½



Hugh Grant Chopinina ja Judy Davis George Sandina huvittavassa periodidraamassa.



Rohit Shetty: Singham (2011) ***½



Ajay Devganin viikset ei olleet yhtä tyylikkäät kuin Suryalla eikä loppuratkaisu tarpeeksi sankarillinen, mutta muuten tämä hindinkielinen versio Singamista oli jämäkkää tekoa.

172. Geheimcode: Wildgänse [

Code Name: Wild Geese] (1984) **

Elokuva jossa on Lee Van Cleef, Ernest Borgnine ja Klaus Kinski voi olla yllättävänkin tylsä.



173. Insidious (2010) **

Loppupuolella mennään aika överiksi ja pelleilyksi, mutta parhaita halpoja säikyttelyitä vähään aikaan!



174. Hobo With a Shotgun (2011) ***

Olin melkein jo kallistumassa neljään tähteen, sen verran hyvää settiä välillä mutta jokin tässä pienesti nyt mättää/puuttuu. Eipä siinä, parempi kuin Machete ja Expendables esim.



175. Naked (1993) *****

Helvetin masentava ja hieno leffa. Saattoi johtua katselumielentilastakin mutta sanoisin että yksi 90-luvun suurimpia vaikutuksia tehneitä elokuvia.



176. Relics: Einstein's Brain (1994) ***

Japanilainen huonosti englantia puhuva matemaatikko etsii Einsteinin aivoja. Aivan jees dokkari.



177. Белое солнце пустыни [White Sun of the Desert] (1969) ***

Vähän ohueksi jäi kaikessa, mutta välillä hienoa settiä.

082. Michael Davis:

Shoot 'Em Up (2007) ?/10



Tän piti olla nro. 82, valitsin leffan Monica Belluccin takia. Oli kuitenkin pakko lopettaa hyvinkin pian, kun alkoi niin kovin vituttamaan leffan paskuus. Toiminta"komedian" itsetietoisen raisu huumori ei naurattanut ensimmäisestä minuutistaan alkaen pätkän vertaa, lähinnä enemmänkin itketti falskiudessaan, niin miksipä uhrata koko iltaa tähän? Ei siis mun juttu. Sanotaanko et ekat 20min 2/10.



082. Antti Jokinen: The Resident (2011) 5/10



Nro 82 olikin siis Resident.



Hilary Swankin esittämä kirurgi Juliet Devereau on jättänyt poikaystävänsä tämän oltua uskoton, ja nyt hän etsii uutta asuntoa. Onni potkaisee, kun hän saa pilkkahinnalla vuokralle tilavan ja kauniin huoneiston, lisäksi vuokraisäntä Max on komea ja erittäin mukava. Alussa ainoa arveluttava asia on Maxin erikoinen isoisä (Christopher Lee), joka vaikuttaa uhkaavalta tapaukselta. Vaikka asunto on mieleinen ja Max saa unohtamaan sydänsurun, on jokin vialla: Julietilla on jatkuvasti tunne, että joku muu olisi läsnä hänen asunnossaan.



Psykologisen trillerin alkuhan on varsin asiallinen ja mukaansatempaava. Swankin hahmosta rakennetaan yllättävän huolelliseen malliin sympaattinen ja luonteva tapaus. Jokinen osaa lisäksi tirkistellä naistähteään sopivan vihjailevasti tämän lenkkeillessä, riisuutuessa peseytymistä varten, rasvatessa ihoaan tai käyskennellessä asunnossaan pakaran kaaret juuri ja juuri paljastava lyhyt yöpaita päällään (mä siis pidän Swankista kovasti, ei mikään perinteisen kaunis tapaus mutta erittäin persoonallinen ja vetoava). Muutenkin Jokinen ohjaa yllättävän hyvällä maulla ja jättää turhan kikkailun ja halvat efektit sikseen, mikä ei ole lainkaan kirkossa kuulutettua musiikkivideoista ponnistavalle ohjaajalle.



Hyvin nopeasti lupaavan alun jälkeen tarina alkaa kuitenkin murtua alta ja menettää suuren osan alun potentiaalistaan. Kun elokuvan juju paljastetaan kömpelössä takaumajaksossa puolen tunnin kohdalla, jännite on monessa suhteessa menetetty. Jokinen ei ole tiennyt kuinka viedä elokuvaa eteenpäin ryhdikkäästi siten, että lataus säilyisi ja uudistuisi jatkuvasti. Sen verran sleazyksi meno paikoitellen äityy, ettei kuitenkaan voi sanoa ettei leffassa olisi paljonkin vaivaannuttavan ahdistavia kohtauksia, muttamutta, silti…



Elokuvan yksi vahvuus on pääosatähtien voimakas läsnäolo, Swank ja minua Javier Bardemista muistuttava Jeffrey Dean Morgan kantavat hahmojaan karismoillaan . Yksi suurimmista elokuvan synneistä on kuitenkin .



Mielestäni leffassa on enemmän hyvää kuin huonoa, ja se yllätti ylittämällä odotukseni. Vaikka en yleensä kamalasti stressaa arvosanasta, se on näkyvillä lähinnä mielipiteen kalibroimista varten, niin nyt puntaroin pitkään haluaisinko antaa kokonaiset kolme tähteä vai en. En halunnut.

R&A:ta odotellessa vähän hiljaisempi viikko takana.

157. Paradise Lost aka. Touristas

Ihan viihdyttävä turistien peruspeloilla leikkivä kauhistelu. Sukellustakaa-ajo oli ehkä ideana parempi kuin toteutettuna – ZZZ.



158. Ella ja Aleksi – yllätyssynttärit.

Ihan ok. lastenelokuva. Jos 2v4kk katsoo 50 minuutin elokuvan alusta loppuun lähes hievahtamatta, tarkoittaa se noin viittä tähteä. Aikuiselle sitten ehkä puolet siitä. "Tarina" oli mitä oli, mutta räpäytykset sentään vanhoja tuttuja ja kaikki ne suosituimmat kait kuultiin. No, Kakkaa lumella taisi ikävä kyllä puuttua. Laulukohtausten karaoketekstit on loistava idea.



159. Huomenna herään ja tee läikkyy

Suhteellisen tylsän alkun jälkeen elokuva herää eloon loppupuoliskolla. Hauskaa aikamatkustushuumoria ja Aatuhan on aina Aatu. Alkutekstijakso on muuten supersiisti. Groovy!



160. Lady Chatterley (fra 2006)

Ferranin vaisu ja pitkäveteinen tulkinta klassikkoromaanista. Omalaatuinen veto valita pääosaan varsin kulmikas Jean-Louis Coullo'ch, mutta muuten on kovin vetelää ja väsynyttä kaikki, ehkä muutamaa köyrimiskohtausta lukuunottamatta. Ja tämä häiritsi pikkasen: ollaan Englannissa ja englantilaisia aristokraatteja, mutta puhutaan ranskaa. Eikö olisi voinut samantien vaihtaa tapahtumapaikaksi Ranskan? Öh. Hyvä esimerkki siitä kuuluisasta "eurooppalaisesta teenjuontielokuvasta", vaikka vähän tissejä nähdäänkin. Ja julleja.

VIIKKO 36

Bucktown (Arthur Marks, 1975)

Pam Grier ja Fred Williamson pääosissa samassa elokuvassa – voiko tästä seurata muuta kuin hyvää? Näillä odotuksilla DVD pyörimään... Ja noh... odotuksien ollessa katossa sitä yleensä enemmän tai vähemmän pettyy. Ongelma on oikeastaan se, miten Grier hukataan liikaa seinäkukkaseksi, Willamsonin egon ollessa kuitenkin tuttuun tapaan lähes liian suuri mahtumaan pikkukaupungin taksiin. Lisäksi meininki on melko kevytiskuista noin puoleenväliin elokuvaa. Leffasta sitten pelastaa paljon kolikon kääntöpuoli, kun kevyempi hassuttelu ja läpsäisyt vaihtuvat leukaperien kiristelyksi ja nyrkiniskuiksi vasten kasvoja. Ja kieltämättä komea kaarti on saatu haalittua miehittämään Duken ison kaupungin kaveripiiriä. Kokonaisuus pysyy kivasti kasassa ja yleisilme plussan puolella, paljon kiitos jälkipuoliskon. Lisäpisteet jostakin syystä In the Heat of the Nightin syystä tai toisesta mieleen tuovasta kuvitteellisesta pikkukaupungista ja sen mukavan älyttömistä, realismista kivasti irrallaan olevista länkkärimäisistä lainalaisuuksista.



Footprints (Luigi Bazzoni, 1975) – Giallot ‑ketjussa



Halloween (Rob Zombie, 2007)

Uskalsin vihdoin viimein katsoa lempislasherin uudelleentulkinnan, ennakkoon kun on pelottanut vähän pirusti mitä sille on tehty, kuulleesta palautteesta johtuen ja ohjaajasta huolimatta. Huoli osoittautui siltä osin turhaksi, että Halloween-remake on selvästi verevintä (heh-heh) osastoa uusioversioiden tulvassa, Ja sana "uudelleentulkinta" on juurikin avainasemassa, Rob Zombie kun ei tyydy pelkästään kertomaan alkuperäistä alusta uudelleen. Vaikka pidänkin enemmän Carpenterin näkemyksestä Myersin absoluuttisesta, selittämättömästä pahuudesta enemmän, olin tyytyväinen ettei sitä toistettu sellaisenaan, vaan samaan lopputulokseen haettiin jollakin tapaa psykologisempaa mallia. Elokuvan loppupuoli on lähteelle uskollisempaa, minusta vähän valitettavasti. Kokonaisuus ei yllättäen pääse alkuperäisen huimalle tasolle, mutta ansaitsee helposti olemassaolonsa ja on ihan mielenkiintoinen tulkinta. Varsin vahva näyttö Zombielta ja turhaa paskaa päällensä saanut. Näistä asetelmista Halloween II:n näkeminen ei niinkään pelota, alkuperäinenkin kun on aika köykäistä tusinalahtausta.



Hammer (Bruce Clark, 1972)

"Musta Rocky" on IMDB:n typerehtimis-keskiarvoaan selvästi parempi elokuva, vaikka mistään blaxploitaation keskitasoa kovemmasta kokonaisvedosta tuskin on kyse. Alku on kyllä erittäin lupaava, kun nyrkit ja rivoudet rupeavat halkomaan ilmaa vauhdikkaasti funk-musiikin pauhatessa ja sutenöörikuteiden lepattaessa lahkeista kauluksiin. Sitten pakkaan revitään jostain aina käsittämättömästi paikalle ilmestyvä konstaapeli ja kokonaisuutta rasittavaa vaivaannuttavaa moralismia, molempien tuntuessa vähän helvetin päälleliimatuilta. Eikä se tarina nyt hei oikeesti pääse vakuuttamaan oikein millään tavalla. Fred Williamsonin poskettomalta äijäilyltä toivoisi (ehkä epäreilusti) vieläkin enemmän, mutta kiitosmaininnan sen sijaan ansaitsee ilmeettömyydessään vakuuttavan psykoottinen William Smith, jonka habitus muistuttaa vähän lyhennettyä ja muuten joka suuntaan turvonnutta Jack Palancea. Lisäksi on ihan ihmeteltävä, mistä on leffaan löydetty niinkin ruma äijä kuin mitä BJ Hammer pehmittää leffan alkumetreillä, ja jota nähdään enää vilaus tai pari lopun elokuvan aikana. Iljettävistä valkonaamoista viihdearvo syntyy, joten valitettavaa lahjojen haaskausta, sanon minä.



Hard Revenge Milly (Takanori Tsujimoto, 2008) – tuoreeltaan nähtyjen aasialaisten ketjussa



Raining in the Mountain (King Hu, 1979) – tuoreeltan nähtyjen aasialaisten ketjussa



Sweet Sweetback's Baadassss Song (Melvin Van Peebles, 1971)

Antti Tohkan sanoin tästä elokuvasta: "Elokuvataiteellisesti kyse oli ehkä enemmän kuriositeetista, mutta afroamerikkalaiselle identiteetille elokuva on kuin Tuntematon sotilas suomalaisille." Todellakin, merkitystä ei voi kiistää, tästä se blaxploitaatio alkoi. Samalla kokonaisuus on hämmentävää amatöörimaista dadailua ja hatunnoston arvoista sitkeyttä, kovaa työtä ja tinkimätöntä visiota. On helppo uskoa, kuinka Van Peebles on piiskannut itseään ja psyykettään hajoamisen rajoilla leipoessaan Sweetbackia kasaan. Tämä vimma ajaa elokuvan loppupelistä katsottavan puolelle, tarjoten ajoittain jotain oikeasti hyvää ja mielenkiintoista. Kaiken metafyysisen vihjailun alla on kuitenkin pohjimmiltaan mustan miehen kosto- ja messiasfantasia silloin hyvin mätää valkoista yhteiskuntaa vastaan – mikä ilmeisesti oli Van Peeblesin tarkoituskin. Tylyys, vimma ja näyttämisenhalu sekoitettuna sangen edwoodmaisiin juonenkäänteisiin ropsauttaa lisäpisteitä yli melko kämäisen sissikameratoteutuksen. Sangen kiintoisa tapaus, monessakin mielessä.

92- Marsh:

Project Nim (Leffassa), Perinteinen puhuvat paat kertovat- tyylin dokkari simpanssikokeesta missa Nim niminen apina sijoitetaan vauvana ihmisperheeseen oppimaan kielta. Narratiivina aika Dickensmainen... Ihan viihdyttavaa kertakatsottavaa "primate interest"- sossupornoa, todella paljon filmimateriaalia Nimista oli otettu aikanaan kaikissa sen elamanvaiheissa. Ja kostuu lopussa se silmakulmakin. ***



93- Santiago: T.N.T Jackson (Blinkbox.com), Reipas, lyhyt ja viihdyttava Filippiino- blakkari Ciriolta. Kohokohtina playboy- kissa Jeannie Bellin topless- matsi huoneessaan seka Bellin ja gangsteriheila Elainen kissatappelu hautuumaalla. Pidin. *** 1/2



94- Godard: Une femme mariée: Suite de fragments d'un film tourné en 1964 ( (Blu-ray), Visuaalisesti hieno mutta sisallollisesti aika koykanen kultakauden Godard. Jos on nahnyt yhden on nahny naa kaikki... ***



95- Stohr: Berlin calling (DVD), Ihan kelpo saksalainen draama tiskijukan taistelusta nappeja ja nenakivaa vastaan. Aika koykanen loppupeleissa kuitenkin. ***



96- Bertolucci: The Dreamers (DVD), Vastenmielinen ja ontto nostalgiatrippi Pariisin kesaan kuuskasi. Komean nakoinen toki, mutta ylipitka ja taynna toinen toistaan vastenmielisempia hahmoja. Plussaa pervoilusta, mutta senkin pilaa liian kauniit ihmiset. *1/2