Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

sorsimus ( 21.3.2011 01:10)

32- Beaudine: Sparrows (Leffassa), Upea Mary Pickford- vehicle mykkisten kultakaudelta. Dickens meets seikkis: orpolapsia, suonsilmäkkeitä, kidnappauksia, Jeesus, alligaattoreita... Ihan huikea, etenkin jälkimmäinen puolisko. ****1/2

Tämähän olisi ollut vieläkin parempi, ellei Pickford olisi tehnyt elokuvaan ihan liian imelää lopetusta. Muilta osin kyllä todella hieno leffa, ihan Pickfordin parhaimmistoa.



Richard Fleischer: Red Sonja *

Kyllähän tämä olisi pitänyt nähdä joskus teininä, ei tuntunut edes huvittavalta.



F. W. Murnau: Phantom ****

Varsin komea kaksoisolento-teemaa käsittelevä elokuva Murnaulta Nosferatun ja Viimeisen miehen välissä. Alfred Abel rakastuu erääseen naiseen, mutta ei voi saada tätä itselleen. Hän kohtaa ravintolassa toisen naisen, joka muistuttaa siinä määrin hänen ihailtuaan, että mies joutuu täysin tämän naisen pauloihin. Varsin pian hän huomaa uuden ihastuksensa saattaneen hänet perikatoon. Hyvä ja toimiva tarina, ehkä loppu olisi saanut jäädä synkäksi ja jokainen saada ansionsa mukaan.



Gore Verbinski: Rango ***

Kyllähän tällaisista on kiva bongailla viittauksia eri leffoihin, eikä animaatiossakaan ole moittimista, mutta muuten ei iskenyt täydellä teholla. Rattlesnake Jake oli mukavasti tehty.



Darren Aronofsky: The Wrestler ****½

Muuten aivan loistava, mutta edelleenkin kohtaukset tyttären kanssa vaikuttavat häiritsevän hutaistuilta.



David Winters: Trashin' *

Josh Brolin esittää mestariskeittaajaa, joka osallistuu hengenvaaralliseen L. A. Massacre ‑skeittitapahtumaan. Samalla kisaillaan alueen toisen skeittijengin kanssa sekä tietysti rakastutaan näiden johtajan pikkusiskoon. Sivuosassa Sherilyn Fenn, mutta ei sekään tätä alusta loppuun asti arvattavaa ja toteutukseltaan heikkoa elokuvaa pelasta.



Mauritz Stiller: Sången om den eldröda blomman *****

Aarne-herran rahojen ohella Stillerin paras elokuva. Lars Hanson esittää hienosti naisia hurmaavaa nuorukaista, joka oppii lopulta rankan läksyn kautta, mitä onkaan viettelemilleen neitokaisille tehnyt. Koskenlaskukohtaus on erityisen komeasti toteutettu.



Mike Leigh: Another Year *****

Erittäin hienosti, vähäeleisesti ja kaikin puolin uskottavasti tehty ihmissuhdedraama.

Murnau ( 2.4.2011 16:22)

sorsimus ( 21.3.2011 01:10)

32- Beaudine: Sparrows (Leffassa), Upea Mary Pickford- vehicle mykkisten kultakaudelta. Dickens meets seikkis: orpolapsia, suonsilmäkkeitä, kidnappauksia, Jeesus, alligaattoreita... Ihan huikea, etenkin jälkimmäinen puolisko. ****1/2

Tämähän olisi ollut vieläkin parempi, ellei Pickford olisi tehnyt elokuvaan ihan liian imelää lopetusta. Muilta osin kyllä todella hieno leffa, ihan Pickfordin parhaimmistoa.

Täysin eri mieltä. Jo heti ekan viiden minuutin jälkeen aloin toivoa, että , niinkuin sitten tapahtuikin. Tällainen meininki on mulle juuri sitä, joka erottaa mykkikset äänielokuvista, kaikki on mahdollista.

Varsin mielenkiintoista, eipä tällaisiin mielipiteisiin tule juuri törmättyä. Pickfordista sen verran, että tähti tuntuu kyllä kadonneen melko tarkasti jopa mykkisharrastajien kiinnostuksien kohteista (pl. USA), enpä muista nähneeni kenenkään suomalaisen kommentoineen Pickford-elokuvaa ihan vähään aikaan.

62.

Kolmasti kuopattu

Tällaista jälkeä syntyy kun kahden mestarin duunit natsaavat täydellisesti yhteen. Arriagan kässäri on selvästi parasta mitä mieheltä on tullut ja Tommy Leen ohjaus luotsaa tekstin himaan tarkkuudella, jossa annetaan tilaa sekä tarinalle että upealle näyttelijätyölle. Ilman turhaa kikkailua, perinnetietoisesti. Tommy Leen ohella kaikki muutkin näyttelijät ovat vähintään erinomaisia. Oisko tässä 2000-luvun paras moderni länkkäri, No Country For Old Menin ohella?



63. Wait Until Dark

Terence Youngin ohjaama erinomainen sokeus-jännäri, josta enemmän toisessa ketjussa.



64. Avaruuden pirut

Aivan huippuhyvä. Harmi että kopio oli vähän – tai välillä paljon – nuhjunen.



65. Kohtalokkaat kuvat

Tunnelmaltaan mainio eroottinen trilleri. Hyvää läppää myös arkiston monisteessa, jossa oivaltavasti todettiin kuinka euroelokuvien mieshenkilöt ovat kautta linjan yleensä joko vastenmielisiä tai inhottavia tms. Näinhän se taitaa olla kun oikein alkaa funtsimaan tämänkin sarjan elokuvia.



Night Visions (tarkemmat kommentit festarin topicissa):



66. Cold Fish

Hyvä.



67. Finisterrae

Skeidaa.



68. Violent Naples

Ok.



69. Love Camp 7

Loistava.



70. Night Of Bloody Horror

Mainio.



71. Young Warriors

Viihdyttävä.



72. Pieces

Hillitön.

VIIKKO 13 – Teemaksi muodostui pitkälti "paskan ote".

The Boogeyman (Ulli Lommell, 1980)

Ihan yhtä hirveä tekele kuin ensimmäisellä katselukerralla joitakin vuosia sitten. Tarina on juosten kustu, efektit yhtä kökköjä kuin taatusti jo ilmestyessään, ja lapsinäyttelijät on kautta linjan piinaavan paskasti ohjattuja – niin kuin oikeastaan koko elokuva. Vielä pahemmaksi, tai ainakin teoksen mahalaskun minulle kivuliaammaksi kokemuksen tekee leffaan jollakin alkeellisella tasolla eksynyt kunninahimon kiilto Lommellin silmänurkassa, mitä on mahdotonta löytää miehen myöhemmän ajan teoksista. 80-luvun nostalgikko minussa itkee verta: vaikka tästä haluaisi pitää edes piirua enemmän, se osoittautuu mahdottomaksi. Vähän respektiä kuitenkin yritykseestä.

1,5 / 5



Dinocroc Vs. Supergator (Rob Robertson & Jim Wynorski, 2010)

Osastolta "kaikkea sontaa sitä kavereiden kanssa kaljoitellessa tuleekin katsottua", osa 1. Lähes puolitoista tuntia tuli käytettyä sielua syövyttävään paskaan, joka on huonosti kuvattu, vielä huonommin näytelty, ja täysin vailla järjen hiventä. 50-luvun monsterileffoista paskimmatkin ovat ihan taideteoksia tähän havalla digikuralla kuorrutettuun usiotuotantoon nähden. Ei edes kunnon kalkkuna-arvoja... ja helvetti, että kävi David Carradinea sääliksi. Pisti miettimään, pitääkö edelleen vanha väittämäm paikkansa, etteikö Roger Corman olisi hävinnyt rahaa yhdelläkään tuotannollaan. Vaan voi vittu, Jim Wynorski... kauas on menty Chopping Mallin päivistä.

0,5 / 5



Emanuelle in Prison (Bruno Mattei, 1983)

Tyypillistä Mattein innotonta posotusta, kämäinen käsis yrittää ladata shokkiarvoja ja jännäkakka-käänteitä masentavan latteaan kokonaisuuteen siinä juuri onnistumatta. Homma ei mene oikein missään vaiheessa uskottavan räävittömän sikailun eikä kunnon kalkkunan puolelle – eli ei toimi kummallakaan tasolla, mitä edes keskinkertaiselta eksploitaatiopätkältä odotan. Puolikas ekstraa tulee puristettua silkasta sympatiasta tähänkin soppaan rääkättäväksi suostuneelle Laura Gemserille ja yleiselle rahanahneelle, hien ja kusen hajuiselle ilmapiirille.

1,5 / 5



Golden Knight (Yueh Feng, 1969)

Tarkempi analyysi aasialaisten elokuvien katsotuissa.

4 / 5



Hapkido (Huang Feng, 1972)

Tarkempi analyysi aasialaisten elokuvien katsotuissa.

3,5 / 5



The Karate Dog (Bob Clark, 2004)

Osastolta "kaikkea sontaa sitä kavereiden kanssa kaljoitellessa tuleekin katsottua", osa 2. Ja jos Dinocroc etc. söi sieluja, tämä ulosti syömänsä sielun pihalle ja söi sen uudelleen. Lastenleffastahan oli kyse, mutta jumalauta, voiko lapsia enää enemmän aliarvioida? Jon Voight sietäisi saada kuulan kalloonsa, kun on lähtenyt tähän mukaan. Chevy Chase taas nyt sietäisi saada kuulan kalloonsa joka tapauksessa – onneksi kaverin naamaa ei tarvinnut sentään katsella. Mutta ennen kaikkea: Miksi, Bob Clark? MIKSI?! Ei voi olla rahat keneltäkään noin loppu...

0 / 5



Oasis of Fear (Umberto Lenzi, 1971)

Tarkempi analyysi eurooppa-elokuvien giallot-ketjussa

2,5 / 5



Prison (Renny Harlin, 1988)

Elitisti-foorumin Harlin-ketjun inspiroimana ja kaiken katsotun paskan nollaamiseksi oli saatava välillä jotain takuuvarmaa ja vanhastaan viihdyttäväksi havaittua. Yhdistelmä terävästi ohjattua toiminnallista kauhua, kekseliäitä tehosteita ja muistettavia hahmoja hoitavat homman kotiin. Yksi 80-luvun pienimuotoisia helmiä, ja mielestäni onnistunein Harlinin ohjaus.

3,5 / 5



Red Sonja (Richard Fleischer, 1985)

Komeisiin puitteisiin on kasattu melkoinen kakku paskaa, kun pökkelömäinen Nielsen ja suunnilleen yhtä pökkelömäinen Schwarzenegger on pistetty kompuroimaan irrallisesta kohtauksesta toiseen, pääasiassa rasittavan kakaraprinssin palvelijoineen tarjoaman komediaperseilyn säestämänä. Lavastuksessa on fantasia-pulp-kirjallisuudesta muistuttavaa hehkua ja idiotismia sopivina annoksina, mutta se ei ole ennenkään elokuvia pelastanut. Oli ihan yhtä hirveä kuin muistelinkin. Uskon silti vakaasti, että pykälää alemmas päästään, kun aletaan koluta italo-koulukunnan miekkaa ja magiaa. Odotan siltä osastolta sentään kunnolla viihdyttäviä kalkkuna-arvoja: tässä niitä oli mukana vain parin röhönaurun verran.

1,5 / 5



Vacation of Terror (Rene Cardona III, 1989)

Lyhyesti ja ytimekkäästi: melkolailla kelvotonta kummitustalo/noidan kosto/riivajainen ‑sontaa Meksikosta. Pientä plussaa heruu kovasta yrityksestä pistää tuhoa ja hävitystä valkokankaalle minkä vaatimattomat puitteet myötä antavat, ja parissa otoksessa on lähes hellyttävää panostusta pompöösin gotiikan luomiseen. Näyttelijät kuitenkin kompuroivat tekeleen läpi kuin koulunäytemän, ja se jolla ei pala käämi loputtomiin leikkauksiin mulkoilevaan nukkeen, nostakoon käden ylös...

1,5 / 5

Joel Coen; Ethan Coen :

Hudsucker Proxy (1994) ***½

Coeneitten komedia joka sekoittaa vanhan ajan komedia- ja melodraamakerrontaa. Kaikki Coen-elokuvien fanit eivät tästä pitäneet mutta mielestäni ihan riittävän hyvä, joskaan ei minunkaan mielestä parasta Coeneitten tuotannossa.

Uusi tulokas yritysmaailmassa saa paikan suoraan yrityksen johdossa. Takana on osakehuijaus, josta tulokas ei ole tietoinen.



Terence Young : Klansman (1974) **½

Lee Marvin ja Richard Burton ovat pääosissa Ku Klux Klanin toiminnan keskellä syvällä etelässä, jossa rasismi ja tekopyhyys kukkivat. Eksploitaatiotahan tämä on ja kokonaisuutena melkoista menoa, eikä aina ihan onnistuneesti tehtyä. Silti toiminta, eksploitaatio ja yleinen poliittinen epäkorreuktius auttavat katsomiskokemuksessa. Mukana pari viihdyttävää toimintakohtausta.



Mika Kaurismäki : Vesku (2010) ***

Ok-tason dokumentti Vesa-Matti Loirista, jossa käydään läpi hänen yksityiselämää ja näyttelijä- & muusikkouraa. Vesku on kiintoisa henkilönä ja ansaitsee kyllä oman dokkarin. Jotenkin kokonaisuus on hiukan yllätyksetön mutta katsottava kokonaisuus silti.

34.

Strangers on a Train (1951) ****

Ehkä ei olisi pitänyt kahtoa Ropea ennen tätä, jotenkin tuntui että pidin Ropesta enemmän kuin tästä. Mutta onhan Strangers on a Trainkin mainio leffa, ja etenkin pian leffan jälkeen kuolleen Robert Walkerin hieno roolisuoritus nosti elokuvan tasoa.

Oma viikko:

35mm



5. Sucker Punch



Päälimmäinen kysymys lienee miksi. Melkoisen kunnianhimoisen Wathcmenin jälkeen Snyder taantuu johonkin Dark Floors ‑tasolle, jossa visiointi on kuin suoraan videopelistä. Pidin tästä silti, ei kaiken pidä olla niin vakavaa.



6. I Spit on Your Grave



Päälimmäinen kysymys lienee miksi. Tuotanarvoiltaan erinomainen remake nuhjuisesta fantasiaelokuvasta. Kenelle tämä on tehty.



7. Cold Fish



Erinomainen elokuva. Lopussa ohjaaja päästelee vähän liikaa suhteessa erinomaisesti rakennettuun muuhun elokuvaan, jossa pienten ja isojen nyansien ero oli tehokkaampi.



8. Pieces



Uskomattoman nerokas elokuva.



9. Troll Hunter



Mukava ylläri. Musta oli hienoa, että keskityttiin niinkin paljoon itse peikkojahtaajan hahmoon ja cloverfield-meininki jätettiin vähemmälle.



16mm:



6. Violent Naples



En ollut aikoihin tätä nähnyt. Big Racketin ja Caliber 9:n ohella parhaita italocrimejä. Violent Naplesin kerronta on tosin melko ainutlaatuinen jana ilman minkäänlaista rönsyilyä.



7. Young Warriors



Muistin että tämä on sekopäinen, mutta en tosiaan muistanut millaista "terveisiä mielisairaalasta"-osastoa tämä oikeasti edustaa. Haastaa Death Wish kolmosen älyttömimpänä vigilante-draamana. Ohjaaja todennäköisesti mielisairas?

Denis: Trouble Every Day • Tästä ei oikein saanut mitään irti, ajoittaisista hienoista hetkistä huolimatta kokonaisuus jäi jotenkin todella valjuksi. Juoni oli todella sekavan oloinen ja

loppua kohti mentäessä odotti kovasti miten nämä langat solmitaan yhteen, mutta ei niitä oikein solmittu mistään vaiheessa. Vincent Gallo ja Beatrice Dalle ovat rooleissaan hyviä, mutta se ei elokuvaa

kanna loppuun asti. **½



Muldowney: Savage – Irlantilainen kostoleffa Taksikuskin hengessä, näin ainakin kansilehdykän mukaan. Tässäkin tapahtumakaupunki kuvataan todella synkäksi, likaiseksi ja väkivaltaiseksi paikaksi. Päähenkilö on nössö toimittaja, joka kohtaa kaupungin väkivaltaisen puolen karulla tavalla, tämän jälkeen mies ei ole enää entisensä. Aika kliseiden varassahan tässä pelehditään koko elokuvan ajan, kuitenkin päähenkilö on onnistuttu kuvaamaan

samaan aikaan sympatioita herättäväksi ja kostoa hautovaksi kaheliksi. Muutama brutaali kohtaus ja muistettava lopetus tekevät tästä kuitenkin ihan katsottavan kokonaisuuden. **½

Antti Tohka ( 4.4.2011 08:49)

Young Warriors



Muistin että tämä on sekopäinen, mutta en tosiaan muistanut millaista "terveisiä mielisairaalasta"-osastoa tämä oikeasti edustaa. Haastaa Death Wish kolmosen älyttömimpänä vigilante-draamana. Ohjaaja todennäköisesti mielisairas?

Kysymys, joka on muutamille herännyt jo Don't Go Near the Parkin yhteydessä. Young Warriors näyttää ammattimaisemmalta viihteeltä, mutta pintaa raaputtamalla tuntuu löytyvän lisää samanlaista "ymmärrän nuoria" ‑tyyppisen vinksahtaneen sedän sielunmaisemaa.

037. Guy Ritchie:

Sherlock Holmes (2009) 6/10

Ihan kiva, viihdyttävä elokuva... myös tarina oli mukavan perinnetietoinen ja toimiva. Tietty muka-cool perseily pilaa tosin jonkin verran nautinnosta, ja ilman sitä oltaisiin oltu kovemmalla tasolla



038. David Miller: Executive Action (1973) 6/10

10 vuotta JFK:n kuoleman jälkeen tehty salaliittoelokuva, joka aiheutti aikanaan kohua ja närää. Lee Harvey Oswald ei toiminutkaan omin päin vaan murhan takana oli lauma korkea-arvoisia oikeistolaisia konservatiivipoliitikkoja, jotka olivat viimeiseen asti kyllästyneitä JFK:n ajamaan avoimmuuspolitiikkaan, heidän mielestään USA oli rähmällään jokaiseen epäsoveliaaseen suuntaan: Neuvostoliitton suuntaan, neekereiden suuntaan, juutalaisten suuntaan, maan työväestön suuntaan... pyrkimys rauhaan ja todelliseen hyvinvointiin sai tämän eliittiporukan oksennuksen partaalle. He katsovat ainoaksi keinokseen toimeenpanna mittavan ja äärimmäisen tarkasti suunnitellun salajuonen, jonka lopputulos on tietenkin kaikille tuttu.



Elokuva sisältää paljon arkistomateriaalia, erityisesti JFK:n puheenpätkiä, jotka muodostavat kuvaa siitä Amerikasta jonka oikeistoeliitti kokee vastenmieliseksi. Tämä arkistomateriaali on iso osa kerrontaa, ja limittyy salamurhan suunnittelun sekaan luontevahkosti. Kovimmat kohtaukset ovat aivan lopussa, jossa varsinaisessa ampumisessa käytetään aitoa kuvamateriaalia reaaliaikaisen kerronnan osana; JFK:n tekemiset näytetään aitona kuvana ja murhaajien toiminta näyteltynä. Samoin on toimittu Lee Harvey Oswaldin oikeudenkäynnin ja ampumisen suhteen, siinäkin arkistomateriaalilla on suuri rooli.



Aihe on kiinnostuneelle jo itsessään riittävä pitämään mielenkiintoa yllä, mutta yleisesti ottaen kyseessä on aika tylsä elokuva. Kyynisten huippupoliitikkojen juonittelu ja kylmäverinen laskelmointi näytetään aika pedantin kattavasti aina taustatyöstä iskun käytännön harjoitteluun asti. Mainittavaa draamaa ei juurikaan ole, eikä henkilöille kehity persoonia. Muutenkaan kyseessä ei ole niinkään viihde-elokuva, vaan selkeästi poliittinen tapaus. Käsikirjoittajalle Dalton Trumbolle leffa oli toiseksi viimeinen uralla, mutta mielestäni aika piikikkään kriittinen konservatiivisiä tahoja kohtaan. Heidät näytetään rasistisina ämpyilijöinä joille oma nurkkakuntainen etu on tärkeä ja kaikki suvaitsevaisuus ja avoimmuus merkkejä oman maan rappiosta.



039. Tony Maylam: Split Second – Saalistaja (1992) 5/10

Lontoo vuonna 2008 on likainen ja musta paikka elää, saastepilven verhoamassa kaupungissa sataa kasvihuoneilmiön vuoksi jatkuvasti ja paikoin kadut ovat veden vallassa. Kuriongelmainen etsivä Stone (Rutger Hauer) on pakkomielteisesti jäljittänyt vuosikausia raakaa tappajaa, joka repii uhreiltaan sydämen rinnasta ja syö sen. Stonella on omituinen henkinen yhteys tappajaan, ja ajoittain hän aistii tämän sydämen lyönnit päänsä sisällä. Hän on myös varma että etsitty saalistaja ei ole ihminen vaan jotain muuta. Poliisipäällikkö antaa ylilyönteihin sortuvan Stonen pitää virkamerkkinsä sillä ehdolla, että hän ottaa parikseen nuoren sarjamurhaajiin erikoistuneen etsivän Durkinin. Yhdessä eripurainen parivaljakko yrittää saada yliluonnollisen tappajan kiinni ennen kuin ruumisvuori kasvaa isommaksi.



B-scifiä, ei enempää. Periaatteessa sympaattista menoa, mutta täytyy ihmetellä miksi on valittu tällainen perseilylinja; sinällään puitteet olisivat olleet kasassa uskottavampaan ja laadukkaampaan elokuvaan: Rutger Hauer pääosassa, ajoittain varsin asialliselta näyttävä dystopia-Lontoo, mieleen tulee "Predator III – Lontoo". Pienellä skarppauksella jälki olisi ollut takuulla vakuuttavampaa, sen sijaan leffa on täynnä dorkaa huumoria, tökeröitä one-linereita, hölmöilyä, hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia... Rutger Hauerillekin on selvästi teroitettu elokuvan B-elokuvaluonnetta, sen verran yli hän vetää näyttelemisensä. Mukana on myös lähinnä pakkaa sekoittava satanismi/okkultismi ‑juonne, jossa ei ole edes elokuvan yleiseen perseilylinjaan suhteutettuna mitään järkeä.



On kuitenkin helppo nähdä kuinka tämä kolahti aika hyvin lapsena/teini-ikäisenä.

35.

Wanted: Dead or Alive (1986) ***½

Saattaisin antaa tähden vähemmän tälle jos pääosaa ei hoitaisi Rutger Hauer. Hienoa katseltavaa miehen työskentely, ja se tuo leffaan tarvittavan lisän, jotta keskinvertaisuuteen ei upota sillä onhan leffan juoni melko perinteinen. Itse Gene Simmons vetää pahiksen roolin yllättävänkin uskottavasti ja loppukohtauksesta irtoaa myös plussaa. Juuri ja juuri Split Secondin tasoinen pätkä.

54. Raimi:

Spider-Man 3 **

Olipas huono. Aloin tätä katsoessa epäilemään että oliko ne kaksi ensimmäistäkin myös näin surkeita. Vaivaannuttavaa katsottavaa etenkin nuorelta pääosakolmikolta (Maguire, Dunst, Franco). Onko Raimi näin pahasti menettänyt otteensa? Pieni plussa raimimaisen kipeistä kaatuilusta ja törmäilyhuumorista.



55. Steinbauer: Winnebago Man ***½

FST:ltä paljastui vahingossa tämä ylläri. Kyseessä on siis dokumentti surullisen kuuluisan mainosmiehen, Jack Rebneyn etsimisestä. Kuka oli tämä maailman vihaisin mies, ja onko hän enää edes elossa? Dokkari ei lopulta ole niinkään tarina Jack Rebneystä ja hänen kunnianpalautuksestaan, vaan ohjaajansa pyrkimyksestä saada kohteensa olemaan sitä miksi hän itse tämän ajattelee. Winnebago-mies lopulta löytyy elämässä erakkona San Franciscon vuoristosta ja paljastuu yllättävän fiksun oloiseksi ja hauskaksi tyypiksi. Ristiriitaiseksi dokumentin tekee se, että vaikka ohjaaja sanoo moneen kertaan haluavansa palauttaa Rebneyn maineen ja paljastaa tästä toisenkin puolen, ei hän kuitenkaan ole tyytyväinen kun Jack ei heti suostu tekemään tätä Winnebago-videota hyväksikäyttäen (aluksi mies haluaa keskittyä poliittiseen kritiikkiinsä ja esitellä aiheestaan kirjoittamansa kirja). Eksploitaatioon lopulta päädytään kun puolisokea Rebney seurueineen raahataan ankealle "hauskat videot" festarille, jossa miestä esitellään kuin jotain friikkiä ja hauskaa on. Dokumentin ehkä hienoin otos tuleekin tämän esiintymisen jälkeen salin ulkopuolella, kun kesken Rebneyn haastattelun salista kuuluu valtavat suosionosoituksen miehen nimen kohdalla. Jack Rebney kuuntelee tätä lasittunein katsein ja ainakin minulle tämä katse kertoi kaiken oleellisen: tässäkö tämä oli, kaikki mitä hänestä muistetaan? Yhden 20 vuotta sitten tehdyn hikisen ja vittumaisen kuvauskeikan jälkeen hänen perintönään on olla Jack Rebney, maailman vihaisin mies.



Ihan katsottava dokumentti tämä oli, vaikkei ohjaaja Steinbauer ihan kokonaisuutta hallitsekaan. Jack Rebney tosin oli todella valovoimainen mies ja sanallisen huumorin virtuoosi.



56. Luketic: Killers **

Yrittää olla romanttinen komedia palkkatappajasta, mutta epäonnistuu täydellisesti. Tuntuu kuin tässä olisi leikattu yhteen romanttisen komedian ja toimintaelokuvan kohtauksia vailla kunnolla yhdistäviä tekijöitä. Katherine Heigl on kyllä nätti.



57. Hyams: The Star Chamber **½

Michael Douglas on nuori tuomari, joka päätyy vigilante-lainjakajien joukkoon petyttyään lakipykälien porsaanreikiin ja vapaana juokseviin lapsenraiskaajiin. Pidän paljon Hyamsin 80-luvun alun tuotoksista (Outland ja 2010) ja mies oli visuaalisesti tuolloin iskevimmillään. Tässäkin on hienoa valon ja varjon käyttöä, mutta mustavalkoinen tarina ja toteutus pilaa kokonaisuuden. Elokuva alkoi kyllä iskevästi: tässä oli ehkä paras juosten tapahtuva takaa-ajo ennen Narcin ilmestymistä.

38.

Ninja Assassin ****-

Toimi edelleen, joskin hieman huonommin kuin elokuvissa nähtynä. Pahin ongelma on että tekijät päättivät että ninjat pitää kuvata aina pimeässä, ja tämä yhdistettynä salamaleikkauksiin johtaa katastrofiin: Leffan päätoimintakohtauksesta, eli tehdashallissa tapahtuvasta taistelusta ja takaa-ajosta ei saa yhtään mitään tolkkua. Blu-rayn ekstroissa on paljon matskua siitä, kuinka stuntteja luotiin ja hiottiin hirveällä vaivalla, ja lopulta sitten itse elokuvassa mistään ei saakaan selvää. Silti; aliarvostetuin uusi toimintaelokuva vuosikausiin.



39. Avaruuden pirut (1953) ****-

Yksi harvoista aikaa kestävistä 50-luvun scifileffoista. Syynä tosin on lähinnä se, että Avaruuden pirut on jotenkin niin ultimaattisen tyylipuhdas ilmentymä genrestään. Se sisältää kaikki 50-luvun sci-fi kliseet vastustamattoman hienosti esitettynä. Setit ovat huimia, samoin efektit. Tämä porasi aivoihin pysyvän jäljen varhaisessa vaiheessa elämää tv:stä nähtynä.



40. Forbidden Photos of a Lady Above Suspicion ***

Ihan ok, mutta painii niin raskaassa sarjassa että siellä “ihan ok” ei riitäkään.



Night Visions ‑setti: -------------------------------------------------------------------------------



41. Sucker Punch ***+

Okei, onhan tämä massiivinen pettymys verrattuna muihin snydereihin, mutta en siltikään allekirjoita näitä yhden tähden arvosteluja. Potentiaalisesti ärsyttäviä juttuja oli kasapäin: Scott Glenn (Kill Bill selvästi paikallisti jonkun puuttuvan “lokeron” elokuvissa, ja nyt näitä carradinemaisia pappoja sitten nähdään riesaksi asti), hahmojen nimet (“BabyDoll”, annamunkaikkikestäää)... Ehkä Zack Snyder sitten tosiaan vihaa naisia, kun tässäkin girlpower-leffassa tyttöjä rääkättiin ja alistettiin ja loppuhuipennukseksi tytöt tarvitsivat vanhemman miehen vääntämään rautalangasta miten eletään elämää. Kerronta oli silti varsin onnistunutta, jaksoi katsoa hyvin ja odotella että mikähän videopelipätkä sieltä seuraavaksi tulee. Mikä EI ärsyttänyt: Björk yms. tyttömusiikkisoundtrack, roihuten maahantippuvat zeppeliinit, sortuva japanilainen temppeli, yllättävän sadistinen ja synkkä perusvire jne. Jep, infantiilia videopelirunkkausta, mutta myös varsin kiinnostava ja nätti leffa.



42. Finisterrae ***

Noh, eipä ollut kummoinen lopulta. Köyhän miehen Holy Mountain. Useita hyviä yksityiskohtia, mutta liikkui hitaasti eikä onnistunut kertomaan mistään mitään. Sisällön köyhyyttä voisi antaa vähän anteeksi jos homma näyttäisi joltain, mutta nyt se näytti lähinnä helvetin rumalta digipikselimössöltä. Jimi Tenorin musiikit ja äänimaailmat onneksi edustivat analogisempaa taidetta. Täytyy silti kyseenalaistaa tämän ohjaaja Caballeron moraali, tyyppi oli niin ylpeä muinaisesta eläinrääkkäysvideostaan että tunki sen mukaan tähänkin. Olen ollut tuolla Sónar festareilla ja on kyllä erinomainen tapahtuma, “advanced musicin” lisäksi löytyy kaikenlaista hämyä uusmediataidetta – suosittelen.



43. Devil’s Playground nolla (0) tähteä

Pahinta mahdollista kuraa. Totaalisen näkemyksetön ja tyylitön teos. Tätä katsoessa kävi kristallin kirkkaasti selväksi, miksi Sucker Punch ansaitsee jopa kolme tähteä – näin paljon alemmaskin voi mennä. Britit ovat tunnetusti sielultaan ja kuoreltaan rumaa porukkaa, joten sikäli leffa oli ainakin realistinen. Katsoessa palautui jatkuvasti mieleen hienoja kohtauksia 28 Days/Weeks Later leffoista (kummatkin about ***1/2), ja ihmetytti miten tässä ei voinut olla yhtäkään onnistunutta/kiinnostavaa kohtausta tai omaa ideaa. Leffa oli niin vastenmielisen tiukkapipoinen että hysteerisen tyhmät jutut (30,000 koehenkilöä samaan aikaan?) eivät nekään naurattaneet ja toinen tyhmyys eli parkour-zombiet pistivät vituttamaan. Tasaisella maalla uhreja jahdatessaan kiipeävät joka välissä jonnekin korkealle ja hyppäävät sieltä sitten alas, mutta kuitenkin vain taustalla siten ettei asian kalkkunapitoisuudella päästä herkuttelemaan.



Onneksi edes alkukuvana esitetty Suomi-noise dokkari oli kiinnostava (ja laadultaan äärettömästi main featurea parempi).



44. Day of the Cobra ****

En uskaltanut odottaa mitään, mutta olipas hyvä! Taattu Franco Nero röyhkeyspöyhkeys show. Peur sur la ville (1975) tuli vahvasti mieleen alun katoilla juoksemiskohtauksesta.



♪♫I don’t give a damn I am the cobra! No-one can tell me what to do!♪♫



45. Young Warriors *****

Oikeastaan tästä olisi pitänyt pyytää kolminkertainen lipun hinta, koska elokuva on kolme kertaa parempi kuin normaalielokuva, ja sisältää vähintään kolme eri elokuvaa muutenkin. Kaikki niistä ovat oman genrensä huipentumia: alun mieletön fraternity-sikailu, Kevinin koulu & taide-animaatiot “You’ve gone too far Kevin! This is out of the boundaries of art!” ja tietty vigilante-tylytys joka toi mieleen kaikkea kivaa aina Death Wish III:sta Savage Streetsiin.



46. Cold Fish ****-

Erinomaisesti rakenneltu kertomus, mutta loppupuolella Sono tuntuu unohtavan mitä on tekemässä ja miltei tunnin verran toistelee liikaa samoja kuvioita, joten kiinnostus lopahtaa. Vähän samaa ongelmaa kuin Love Exposuressa siis. Hyvä kuitenkin että ollaan saatu uusi Miike vanhan, expiroituneen tilalle. Niin ja joo hyvät tissit Shamoton vaimolla.



47. The Troll Hunter ***1/2

Oli hyvä. About yhtä hyvä kuin Rare Exports, mutta ilman huonoiluja. Otti aiheestaan irti jokseenkin kaiken mahdollisen. Alusta tuli mieleen ruotsalainen Det okända (2000), leffa jota koko maailma vihaa mutta itse pidin sitä melkoisen hyvänä. Troll Hunterin huumori oli jopa oikeasti hauskaa. Puolalaiset karhudiilerit naurattivat eniten – en jaksa tarkistaa, mutta pakkohan sen tyypin oli olla virolainen?



48. Violent Naples ****

Erinomaista meinkinkiä, harmi printin heikkoa kuntoa. Tässäkin katoilla juoksentelu ja stuntmeininki junantapaisen katolla vaikutti olevan kovasti edellisen vuoden Peur sur la villen inspiroimaa, ja molemmissa leffoissa vielä hillui Giovanni Cianfriglia. Teemabiisi soi päässä loppufestarin ajan, paitsi silloin kun sen syrjäytti Day of the Cobran teema.



49. Love Camp 7 ***1/2

Ei ole suosikkigenreni todellakaan, mutta Love Camp 7 olikin yllättävän koherentti, asiallinen, sympaattinen ja looginen leffa. Leirin komentajan puheenparsi ja esiintyminen olivat kyllä jotain todella hypnoottista seurattavaa. R.I.P. David Friedman.



50. The Late Great Planet Earth ****

Alku ei hirveästi lupaillut, mutta kuvamatsku Israelin perustamisesta ja muusta 70-luvun mullistuksista oli erittäin kiinnostavaa. Sitten nukahdin (ja ilmeisesti missasin ainakin jotain tappajamehiläisiä?), ja herätessä lähtikin kova vaihde käyntiin! Waretin äsken tämän ja katson jossain välissä puuttuvat pätkät (ja paremmalla kuvalla). Eihän se tietenkään voi kilpailla aidon NV-kokemuksen kanssa, mutta jotain maagista tuossa oli mikä pakottaa palaamaan sen pariin.



51. Pieces ******

Sääli että J-P Simón on poissa. Kahdeksan olennaisinta äijän ohjausta nähty, ja kaikki olleet vähintään viihdyttäviä. Pieces on helposti joukon paras (ehkä myös genrensä paras), ja oli äärimmäinen kokemus nähdä se kankaalta noinkin hyvänä versiona.

Battle: Los Angeles *

Lyhyesti: Vittu mitä paskaa. Taannoisen Skylinen ohella karseimpia nykyscifejä.

Jos tästä jotain positiivista pitää keksiä niin...no, enpä kyllä keksi mitään. Täysin yhdentekevät hahmot ja stoori, jossa on melkein kaikki mahdolliset sotaelokuvakliseet. Elokuva ei lopulta edes ole kovin näyttävän näköinen. Tasoa kuvaa hyvin kohtaus jossa taistellaan raivoisasti lähestyviä alieneita vastaan – Äkkiä maa alkaa tärähdellä ja Michelle Rodriguezin ( Jep, Michelle Rodriguezon on taas kovimuija) esittämä sotilas kysyy sanojaan painottaen: What the hell is that thing? No ei tule kerrostalon kokoista mechaa vaan pieni surkea robotti, jolla kestää lisäksi hullun kauan latautua uuteen ammukseen.