Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Oma viikko on ollut hiljainen elokuvien suhteen kun on tullut katsottua lähinnä Miami Vicea ja jääkiekkoa silloin kun on ollut töllön äärellä. Sen verran hyvät säät että myös ulkona on tullut vietettyä aikaa normaalia enemmän. Mutta sentään yksi elokuva tuli katsottua:

Daniel Petrie : Fort Apache the Bronx (1981) ***

Poliisidraama joka on tyylillisesti lähempänänä 70-lukulaisia genretovereitaan kuin aikalaisiaan (jos en olisi tiennyt valmistumisvuotta etukäteen, olisi voinut vaikka vannoa tämän olevan 70-luvulta). Mm. Paul Newman pääosassa poliisina jonka toiminta-aluetta on eteläinen Bronx. Narkkarit, huorat, rotumellakat ja erinäiset rikolliset pitävät poliisipiirin työllistettynä. Mitään suoraa storylinea ei elokuvassa ole, vaan tässä kuvataan poliisin arkea ja yksityiselämää suhteellisen realistisesti. Näinpä elokuva sisältää yksittäisiä erittäin onnistuineita kohtauksia mutta myös toisaalta vähän tylsäksi käyvää tarinankerrontaa. Paul Newman heittää kyllä hienon roolisuorituksen. Pam Grier myös mukana.

Francis Ford Coppola: Youth Without Youth (2007)

Olipas kaikin puolin positiviinen yllätys. Toki Tim Roth on yleensä luotettava, eikä ohjauksesta, käsikirjoituksesta sekä tuotannosta vastaava Coppola ole juuri hapuillut, mutta silti lopputuloksen vahvuus yllätti. Alexandra Maria Lara tekee myös vakuuttavaa työtä.



Kenneth Branagh: Frankenstein (1994)

Vanha tarina, uudet kujeet – vai miten se nyt menikään. Monia versiota enemmän alkuperäisteokselle uskollinen tarina on komeaa katsottavaa, mutta ei oikein toimi.



Francis Ford Coppola: Jack (1996)

En juuri perusta Robin Williamsin töistä, mutta tässä kohdin herran taidoille pitää antaa tunnustusta. Aika keskinkertainen leffa siitä huolimatta, mitä satunnainen siirapin levittäminen ei ainakaan auta.

Jeremias Rahunen ( 12.5.2011 10:17)

Daniel Petrie : Fort Apache the Bronx (1981) ***

Paul Newman heittää kyllä hienon roolisuorituksen. Pam Grier myös mukana.

Ja Ken "Wiseguy" Wahl. Joka sittemmin Suomen vierailulla kärsi ilmavaivoista.

N. kuukausi, leffat 59-69.

Limitless

Ihan ok. Tuli mieleen nyt ainakin Devil's Advocate ja Wall Street. Hemmetin hienoja kamera-ajoja. ***



Law Abiding Citizen

No jopas, en mä nyt ihan tällaista odottanut. Alku antaa hyvät lähtökohdat ehdalle vigilante-elokuvalle, keskijakso sekoittaa pakka ihan urakalla vaikka Saw-henkisyydet olisi voinutkin jättää väliin. Vika kolmannes onkin sitten heikko esitys. ***



The Goods: Live Hard, Sell Hard

Todella helppoa katsottavaa, joskaan ei kovin hauska komedia. **



Stray Cat Rock: Sex Hunter

Öh, pyyhkiytynyt muistista muuten kuin rasismia käsittelevän teemansa osalta. Ei muistaakseni kovin kummoinen, vaikka pari baaria olikin sisustukseltaan kunnossa. **



Black Swan

Hyvä, muttei erinomainen. Pari äänisäikkyä ihan turhaan. ****



Behind the Enemy Lines 2: Axis of Evil

Ensimmäisen viiden minuutin aikana olin valmis julistamaan BtEL-sarjan 2000-luvun hienoimmaksi toimintaelokuvasarjaksi, mutta kun propaganda lopetetaan ja elokuva aloitetaan, kaikki menee pieleen. Kuvaus ja leikkaus nykyistä nykivää adhd:ta pahimmillaan, hyi saatana. *



Armadillo

Elokuvat lähestyvät tyyliltään dokumenttia, dokumentti fiktiivistä elokuvaa. Hyvä oli, ja tottakai todellisuus hiljentää eri tavalla kuin tositapahtumiin pohjaava fiktio. ****



Sherlock Holmes

Onneksi/valitettavasti oli Pahan akseli tuoreessa muistissa, se nimittäin pehmensi tämän ulosteen vaikutusta omalla paskuudellaan. Periaatteessa kiinnostava perusidea, mutta toteutus mättää, eikä siihen edes vaikuta mahdolliset odotusarvot Sherlock Holmesista. Ei tästä olisi edes siedettävää saatu millään nimellä. No ok, muutaman Holmesin päättelyt oli ihan jees. *



Angels & Demons

Yllättävän hyvä. En mä siitä ekasta enää mitään muista, mutten usko, että se oli näin hyvä. Tosin tämän tyyliset mysteeritrillerit iskee yleensä helposti muhun. ***



Feast 3

Yhä ensimmäinen osa näkemättä, ja vaikka tässä on ärsyttäviä juttuja itsetarkoituksellisuuden ohella muitakin, niin onhan tämä kuitenkin suht valloittavaa kasarihenkistä splättäystä. Tosin lopun strobokohtaus olisi kannattanut jättää pois. Mikä helvetti siinä on, että elokuvista pyritään tekemään sellaisia, ettei ole toivoakaan saada tapahtumista selvää. ***



War of the Robots

Pöh, Al Bradlyn (sic) kökköä scifiä, joka on myös sietämättömän tylsää. Robotitkin näyttää ihmisiltä, tosin hopeisiin asuihin ja typerään blondiin peruukkin puetuilta sellaisilta. Varmasti joissakin piireissä huonot efektit ja henkilöiden suustaan päästelemä jaadajaada hihityttävät, mutteivät kuitenkaan meitsiä ainakaan katsomishetkellä. Plussaa tosin naurettavan näköisestä kiharatukkaisesta geriatrikosta, joka pistää trikoissa turpaan robotteja siinä missä Antonio Sabato ja muut nuoremmatkin. *

Hiljaista on ollut edelleen:

Jericho Mile



Oli hyvä. Toden- ja verenmakuinen. Hyvä roolitus sivurooleja myöten, lähes tv-teatterimaista näyttelemistä ja dokumentaarinen ote. Tarinakin oli vankilaelokuvaksi poikkeuksellisen kiinnostava ja kaikki tyypillisimmätkin kliseet toimivat. Ei ole montaa sellaista ohjaajaa, joka pystyy tekemään uskottavan kohtauksen, jossa juostaan hidastettuna ja jonka taustalla soi pateettinen musiikki – ilman että se tuntuu hölynpölyltä tai kornilta. Mutta Mann pystyy. Hänen käsissään pinnalliset ja kliseiset elementit muuttuvat urbaaniksi elokuvarunoudeksi. Kaunista. Kylläpäs se Mann on ollut nero jo hetimiten.

Zowie Bowie:

Source Code (2011) *



Mitä vittua? Kuolleen helikopteripilotin tietoisuus istutetaan kuolleen junamatkustajan kehoon, josta käsin hän pystyy muuttamaan jo tapahtunutta menneisyyttä ja soittelemaan kännykällä vaikka kelle... Siis mitä vittua? Aivot sulaa kun tällaista yrittää "miettiä". Mutta täähän onkin saiens fiksönii eli täysin loogista noin kvanttifysiikan puitteissa ja silleen. Maskulalta kolme tähteä!

No pitäsikö tännekin tylsistellä hieman...

Questi: Death Laid an Egg (1968) ***

Mukava psykedeelinen giallo, josta löytyy mysteerin ja satiirin ohessa omituisen kelvollista ruotsalaiskauneutta. Siis blondi ja länsimaalainen! Olin kait aika kovassa kuumeessa kun katsoin.



Baldi: Gunman of Ave Maria (1969) *½

Kohtalaisesti alkava kosto-spagu vajoaa alun jälkeen täydellisen mitäänsanomattomuuden suohon. Taustojen selittelyyn kompastuva tarina ei jaksa kiinnostaa "kuka ampuu kenet" ‑leveliä syvemmältä, eikä finaalikaan vakuuta. Teemabiisi on ihan hyvä, ja päätyi myöhemmin Red Dead Revolver ‑pelin soundtrackille.



Lenzi: Napoli Violenta (1976) ****

Kaikin puolin viihdyttävä Eurokrime hienoilla kaahausjaksoilla, hyvällä soundtrackilla sekä asiallisilla roolisuorituksilla. Ei niin väkivaltainen kuin Lenziltä voisi odottaa, mikä on oikeastaan hyvä juttu, sillä mälsä sadismi tuppaa tylsistyttämään. Ote hieman höllenee loppua kohden, mutta eipä siitä viitsi alkaa valittamaan.



Lin: Fast Five (2011) ***½

Sarjan uutukainen kiilaa ykkössijalle ohi turhanpäiväisen Tokyo Driftin, pääsärkyä aiheuttaneen originaalin sekä aiemmin paalupaikkaa pitäneen 2 Fast 2 Furiousin (nelonen näkemättä). Painopiste hieman liikaa romutuksessa ja liian vähän oikeassa ajamisessa, mutta hyvä näinkin. Mukana aivan käsittämättömän miehisiä kohtauksia, jollasia en tiennyt että enää 2000-luvulla tehdään. Ja Dwayne Johnson on jumala. En ollut ennen hiffannutkaan. Jumalauta mikä mies!



Craven: Scream 4 (2011) **½

On tavallaan ihailtavaa, miten vähän Craven on lähtenyt uudistamaan sarjaansa: kyseessä on aivan sama elokuva minkä hän on ohjannut jo kolmesti aiemmin. Ainoa muutos on umpipaska aloitus, joka tarjoilee meta-meta ‑huumoria teineille, jotka eivät ymmärtäisi hienovaraisempaa parodiaa. Muutoin kyseessä ihan mukiinmenevä slasher. Jos haluaa lisää sitä samaa niin tämä hoitaa asiansa.



jos vielä jaksais toisen samanlaisen postin kirjoittaa niin siinä olisikin sitten varmaan kaikki länsimaalaiset mitä tänä vuonna on katsottu...

Työkiireitten takia jääny leffat vähemmälle, mutta laatu näemmä ollu aika hyvää kuiteskin:

56- Ray: Abhijaan (DVD), Jos Kurosawa teki westerneistä samuraiversioita, niin varmaan Ray tekee tässä sitten currywesterniä.Ylempää soturikastia (yksinäinen ratsastaja) kastia oleva taksiyrittäjä ajaa uskollisella Chryslerillään (uskollinen Palomino) kotimatkallaan korruptoituneeseen pikkukaupunkiin jossa vastaan tulee moraalisia ongelmia, tuhma ja kiltti tyttö sekä paikallisbyrokratiaa. Hieno ja uskottavasti kiristyvä kujanjuoksu joka huipentuu Rohmer- tason valintoihin. Aina ei voi voittaa, eikä kaikki ainakaan... ****



57- Skolimowski: Deep End (Leffassa), Hienosti restauroitu uusi digiprintti välillä jo kadonneeksikin uskotusta 60-luku kummajaisesta. Sleazyä meininkiä kirjavan Leytonin (Itä- Lontoossa) uimahalliskenessä, teini- ihastusta, pervoja opettajia, kuumaa Sohon yöelämää ja kirkkaan keltainen sadetakki! Näytöksen jälkeen BFI:llä oli lyhyt Q&A kakkukuningatar Jane Asherin ja Ian Molder-Brownin kanssa. Harmi, ettei Skoli päässy paikalle... Asuu kuitenkin Lontoossa ja todistettavasti tekee välillä Q&A sessioita. Asher ja Brown lähinnä muisteli miten vänkää leffanteko oli varsin nuorille (Asher tosin etenkin oli jo veteraani tuossa vaiheessa uraansa) tähdille. Myös Saksalaisen tuotantoyhtion kommervenkeistä riitti juttua. ****



58- Valerii: Day of Wrath (I giorni dell'ira) (VHS), Hieno ja harkittu "mentor- spagu", etenkin Van Cleefin ja Gemman kemiat on aika huikeat... Ortolanin musat pitää toki myös mainita, kelpasvathan myös Tarantinolle... ****



59- Wenders: Pina (Leffassa, 3D), Kerrassaan ansiokasta 3D- dokkaria, Wenders hillitsee "taiteilijuuttaan" ja tuo pikemminkin esiin PIna Bauschin maagisen tanssikoreografioinnin ja ‑teatterin suoraan. Eli elokuvallisilta arvoiltaan dokumenttina tää ei ole kummonen, mutta kokemuksena ja elämyksenä ihan vitun hieno. Tuli heti mieli mennä tsekkaamaan modernia tanssia livenä! On se joskus vaan niin hienoa ettei satu asumaan Pihtiputaan Kipakankankaalla! =) Taitaa olla paikallaan buukata pieni sitibreikki Wuppertaliin! ****



60- Room: Sänky ja vuodesohva (Bed and Sofa) (Tretya Meshchanskaya) (Leffassa), BFI:n KINO- sarjan harvinaisempaa herkkua. Vituttaa kun ei oo duunin takia kerinny paljoo noita näkemättömiä kattelemaan. Aivan erityisesti vituttaa Kulesovin Mr Westin missaaminen, mutta minkäs voi. Tänäänkin piti valita lätkäfinaalin ja Roomin välillä, oikeus voitti, sen verran omalaatuinen leffa S&V on. Maineensa veroinen. Propagandan sijaan, yllättäen, Room menee ruohonjuuritasolle ja kuvaa ironiseen sävyyn kahden duunarin ja kotirouvan kolmiodraaman, aborttiklinikkaa myöten, ja sangen erikoisella loppuratkaisulla. Huomio kiinnittyy erityisesti Roomin erittäin huolelliseen kuvasommitteluun ja kipakkaan leikkausrytmiin. Miinuspuolella pientä tyhjäkäyntiä ennen loppuhuipennusta, mutta se on helppo antaa anteeksi kokonaisuuden ollessa näinkin kaukana omissa sfääreissään. Hieno. ****

Juhan af Grannin

Visitors from Space ***½

Yksi pelottavimmista asioista mitä suomessa on ikinä tehty. Todella viihdyttävä, korkeat nostalgia-arvot omaava ja jopa laadukas dokumentti. Hyvistä ja katsojaa manipuloivista musiikeista ainakin puoli tähtöistä lisää.



Juhan af Grann on räätälöinyt paljon muutakin todella tunnelmallista ja häiritsevää:

UFO contactee from Sirius

VIIKKO 19

Katsottujen aasialaisten tai elokuvien omissa ketjussa seuraavat:



Assassination (Masahiro Shindoa, 1964)

Female Convict Scorpion: Jailhouse 41 (Shunya Itô, 1972)

Hanzo the Razor: Who's Got the Gold? (Yoshio Inoue , 1974 )

Harakiri (Masaki Kobayashi, 1962)

Lady Snowblood II: Love Song of Vengeance (Toshiya Fujita, 1974)





Ja ne muut:



Circus of Fear (John Moxey, 1966)



Ajoittaisessa kömpelyydessäänkin viehättävää vanhan ajan kovanaamailua, johon Edgar Wallacen lähdeteksti tarjoaa jonniin verran mitvit-osaston nyansseja. Alkaa ryöstöelokuvana ja muuttuu pian kevyen bisarriksi murhamysteeriksi sirkusympäristössä, päättyen lopulta melko sotkuiseksi vyyhdeksi murhamysteerin lankoja. Sekaan on heitetty kiristäjäkääpiö, aika helvetin ärsyttävä klovni, pahasti naamastaan ruhjoutunut ja aina huppu päässä näyttäytyvä eläintenkesyttäjä ja jopa lyhyt kohtaus kevyttä jalkafetisismiä, kaikki kuitenkin ikävän hyvän maun rajoissa. Moxeyn tulkinta on viihdyttävä mutta kompastelee ryöstötutkimusten ja sirkuksen murhamysteerion yhdistämisessä toisiinsa. Lisäksi Christopher Leen presenssistä hukataan luvattoman suuri osa maskin taakse, ja vakuuttavasti vittuuntuneelta näyttävä Klaus Kinski saa liian vähän esilläoloaikaa; Suzy Kendall on hurmaava, jääden kuitenkin tyrkittäväksi seinäkukkaseksi. Kokonaisuudessa on tukku vikoja, mutta jo mainittu viihdyttävyys vie voiton, eikä murhaaja paljastu liian aikaisin, vaikka onkin loppumetreillä kohtuullisen helppo arvata ennen paljastavaa finaalia (johtuen eniten siitä, että potentiaaliset ehdokkaat paljastuvat yksitellen mahdottomiksi syyllisiksi).



Hellboy (Guillermo del Toro, 2004)



Vauhdikas fantasiatoimintarymistely toi vaihtelua muuten kovin aasialaisen miekkapitoiseen viikkoon. Olen pantannut Hellboyn näkemistä vaikka kuinka kauan, pääosin siksi että pelkäsin kokevani järjettömän pettymyksen. Sellaista ei onneksi sentään tullut: kyllähän tämän parissa viihtyi, vaikka del Toro on tehnyt reippaasti komeammin toimivia kokonaisuuksia. Plussaa: kauttaaltaan vaikuttava tarjoiltu silmäkarkki, tuhdihkot viitteet okkultismiin ja historiaan, menevä sarjakuvamaisuus, lukuisat Cthulhumaiset möröt ja raskaan maskinkin takaa tunteita säteilevä, elokuvan kantava voima Ron Perlman. Miinukset: luonnosmainen kokonaisuus, hollywoodmainen peruspulla rakkaudesta ja muuta teiniangstista hölynpölyä, perinteisiin nojaava ja vähemmän innovatiivinen supersankareiden ympäriinsä paiskominen niin että laastipöly ja muu rakennusmateriaali lentävät, paikoitellen nolostuttava muka-koomisuus. Ei osiansa suurempaa, mutta kelpo viihdettä vikoineen ja pullamössöyksineen. Kun olisi saanut mukaan enemmän rosoa ja vähemmän lässytystä, olisi leffalle voinut antaa enemmänkin anteeksi. Niukasti enemmän mentiin kuitenkin plussan puolelle.



Night of the Bloody Apes (Rene Cardona, 1969)



Voi Jeesus... eikö se riitä, että elokuva itsessään on riittävän järjetön, huonosti kirjoitettu, hatarasti ohjattu, kädet kipsissä leikattu ja surkeasti näytelty; pitääkö katsojaa altistaa myös puolen tunnin aikana kolmasti isoperseisten, typerännäköisiin trikoisiin ja maskeihin pukeutuneiden vapaapainijamuijien tökeröille matseille? (Kuulostaa paljon paremmalta konseptilta kuin näyttää...) Tätä kyseenalaista herkkua riittää siihen asti, kun tohtorin poika menestyneen sydänsiirron (gorillalta – lisää ykkösluokan happoa, herra tohtori?) jälkeen kasvattaa sekunneissa useita kiloja lihaksia , paperimassa-lateksinaaman ja ilmeisesti ohjaajan terveeksi katsoman halun harrastaa yllätysseksiä housut jalassa vähäpukeisten naikkosten kanssa. Seuraa ajalleen tyypillistä kömpelöä goreilua, tissien ja pakaroiden vilauttelua ja apinamiehen dorkan näköistä hortoilua, kunnes koko paskalle annetaan armonlaukaus King Kongin tunnelmissa.

Bonusta vielä Cardonalle rohkeudesta miinoittaa muutenkin hataraa illuusiota tapahtumien järkevästä aikajatkumosta sijoittamalla rohvessoorin labran seinälle iso kello: ylimääräistä huumoria voi repiä seuraamalla viisareiden osoittamia aikoja peräkkäin sijoitettujen kohtausten välillä – yksi näistä lienee tarkoituksellinen "hyppy ajassa". Kokonaisuudessa on kunnon päräyttävyyden ainekset, mutta se toimii huonosti kuin venäläinen perseenpäristin: ei mahdu perseeseen eikä pärise. Puolustukseksi voidaan sanoa, että onhan yritys shokeerata kova, ja vaikka kuinka munilleen kokonaisuus menee, viihtyy sekoilun parissa lyhyen keston verran paremmin kuin Cardonan jälkikasvun tai hänen lapselapsensa tuotosten parissa, ainakin tähän asti näkemieni perusteella.

052. Todd Phillips:

Due Date (2010) 6/10

Pikkuhauskaa ja harmitonta komediaviihdettä, joka ei missään vaiheessa pääse kunnolla vauhtiin. Downey Jr. on karismaattinen, Galifianakikselta olisi odottanut enemmän hauskuutta. Koiramaskotti oli laimea, ilmeisesti ainoana funktiona sen tunkemiselle elokuvaan oli idea hauskasta tassuunvetokohtauksesta.

44.

Night and the City (1950) ****

Toimivaa film-noiria. Parhaiten tästä jää mieleen tumma ja painostava tunnelma, joka päättyy hienoon lopetukseen. Tuntuu kuin leffan hahmoista kukaan ei pidä sanojaan ja kenenkään ei voi luottaa Night and the Cityn maailmassa, hieno leffa.

Tucker & Dale vs Evil (2010) *** 1/2

Ei näitä katottavia kauhukomedioita liikaa ole. Tässä on hyvä idea ja se kantaa mainioiden hahmojen siivittämänä pitkälle. Lopussa meno vähän uhkaa hyytyä, mutta ei niin pahasti etteikö kokonaisuus jäisi reippaasti plussaan puolelle.

Sopkiw ( 16.5.2011 01:30)

Juhan af Grannin Visitors from Space ***½

Yksi pelottavimmista asioista mitä suomessa on ikinä tehty. Todella viihdyttävä, korkeat nostalgia-arvot omaava ja jopa laadukas dokumentti. Hyvistä ja katsojaa manipuloivista musiikeista ainakin puoli tähtöistä lisää.

... ja pää täyttyi välittömästi hämäristä muistikuvista. Onko minut jossain välissä kenties abduktoitu, vai näinkö todella tämän silloin joskus? Ja jos niin miksi ihmeessä? Vavisuttava kokemus useammallakin kuin yhdellä tavalla tosiaan...





Francis Ford Coppola: Tetro (2009)

Vincent Gallo on taas rautaisessa vedossa, kiitos rikkaan ristiriitaisen hahmonsa. Tetroa katsoessa ei voi kuin harmitella sitä, ettei Coppola viihtynyt ohjaajan pallilla 1997-2007. Joitain tuntuu pännivän elokuvan mustavalkoisuus, omasta puolestani se tuntui vain tarinaa vahvistavalta efektiltä.



Sofia Coppola: Marie Antoinette (2006)

Huomattavasti säällisempi tuotos kuin odotin. Ranskain inhotuimmasta kuningattaresta luodaan aiempia versioita huomattavasti inhimillisempi kuva, eikä Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n talouden tuhonneita ylilyöntejäkään ihmetellä alleviivaten. Historia taisi kulkea hiukan toisin, mutta mitäpä siitä kun 80-luvun post-punk ja new wave paukkaavat taustalla.

Brian Trenchard-Smith :

Turkey Shoot (1982) ***

Australialainen b-elokuva, jossa eletään "tulevaisuuden" dystopiassa (taisi olla 90-lukua) ja jossa systeemiä vastaan nousseet kiikutetaan vankileirille. Vankileirillä kansalaisia kiusataan sadistisissa leikeissä ja lopulta elokuvassa järjestetään vangeille ihmismetsästyspeli jossa he voivat tavoitella vapautta samalla kun aseistautunut joukko lähtee heidän peräänsä.



Positiivinen ylläri ja oikeaoppisesti tehty toimintaa ja eksploitaatiota yhdistelevä pieni helmi. Mukana hulppeita gorekohtauksia, viiksekäs ja kalju vanginvartija, varsijousella varustautunut nainen, harmaantunut ja elitistinen vankilanjohtaja sekä eräänlainen ihmissuden esiaste (vai mikälie sirkusfriikki karvanaama). Plussaa hyvästä kuvauksesta ja maisemista sekä etenkin tämän harmaantuneen vankilanjohtajan roolityöstä. Tarinakin rullaa hyvin eteenpäin eikä jämähdä kuten monissa muissa halpiksissa. Hyvää viihdettä.



Jared Drake : Visioneers (2008) **

Musta komedia miehestä joka työskentelee tulevaisuudessa (ja dystopiassa tässäkin) ilmeisesti maailman suurimmassa yrityksessä jonka mottona on että tuottavuus lisää onnellisuutta ja jossa tervehditään toisia näyttämällä keskisormea (keskisormi on myös firman logossa). Mies itse ja tämän lähipiiri vaikuttaa friikeiltä ja sitten alkaa tapahtua ihmisten räjähtämisiä joiden oireena on mm. että he ovat nähneet unia. Nyt pääosassa oleva mies alkaa nähdä unia siitä, että hän on Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti. Onko hänelläkin siis edessä yllättävä räjähtäminen.



Imdb:ssä ja muualla tätä on kehuttu ns. "thinker-moviena" mutta ehkä minä en sitten ole tarpeeksi suuri ajattelija, koska en vain jaksa tällaista tarinankerrontaa, joka tuntuu hirveän raskaalta. Myös hahmot ovat mielestäni liian outoja ja tekevät liian outoja asioita enkä päässyt oikein elokuvan maailmaan sisälle. Satiirin pointit ovat kyllä melko selvät.