Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

G.P.O. ( 26.5.2011 11:10)

QCine ( 26.5.2011 00:37)

Ja miten ihmeessä Robert De Niro on saatu huiputettua tähän mukaan?

Miten niin? Sehän on se vanha setä, joka esiintyy lähinnä rupukomedioissa ja b-trillereissä, joten Machete sopii filmografian jatkeeksi mainiosti.

......

Nueraz ( 26.5.2011 15:14)

G.P.O. ( 26.5.2011 11:10)

QCine ( 26.5.2011 00:37)

Ja miten ihmeessä Robert De Niro on saatu huiputettua tähän mukaan?

Miten niin? Sehän on se vanha setä, joka esiintyy lähinnä rupukomedioissa ja b-trillereissä, joten Machete sopii filmografian jatkeeksi mainiosti.

......

No hei, ei kannata olla liian järkyttynyt...



Little Fockers (2010)

Stone (2010)

Machete (2010)

Everybody's Fine (2009)

What Just Happened (2008)

Righteous Kill, with Al Pacino & 50cent (2008)

Stardust (2007)

The Good Shepherd (2006)

Arthur and the Invisibles (2006)

Hide and Seek (2005)

Meet the Fockers (2004)

Godsend (2004)

Shark Tale (2004)



En mä nyt tiedä mikä noista em. nousee samalle tasolle kuin De Niron mainetyöt (tarkoittaen lähinnä sitä, että mikä pyhäinhäväistys on sanoa kuten GPO yllä). No ok, äijä on sen verran legendaarinen et saa varmasti tehdä mitä haluaa vanhoilla päivillään, mutta mikähän idea De Niron valintojen taustalla on? Täydellinen ajan ja paikan tajun menetys vai halu tehdä vain huvikseen jotain mikä saattaisi olla kivaa(?)

Kurkunleikkaajien saari

Saarella seikkailu oli viihdyttävin osa mutta muuten aikamoista sontaa. Kuten melkein kaikissa näkemissäni Rennyn leffoissa, hahmot jäävät todella kuiviksi ja pinnallisiksi. Asiaa ei myöskään auta Geena Davis, josta ei vain ole päärooleihin. Tässäkin uskottavuus puuttui täysin. Leffassa oli myös ihmeellisiä hidastuksia vaikka missä kohdassa. Hieman yllätyin miten paljon samaa oli Mustan helmen kirouksessa mutta siinä kaikki tehtiin vain paremmin.



Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä

Ei ykkösosaa vieläkään ole pystytty voittamaan ja tuskin pystytäänkään. Vaikea sanoa muuten onko tämä kolmosta parempi vai huonompi, kakkosta huonompi on vaikea olla, kolmonen taas oli osaltaan viihdyttävä ja tätä viimeisintä johdonmukaisempi mutta silti aika outo. Kauan kesti ennen kuin päästiin merille, ja sitten tuntui että kohtauksia laitettiin vain toisten perään samalla kun oltiin jotain tekevinään Havaijilla. Ehdottomasti parasta elokuvassa oli Mustaparta, joka sai aivan liian vähän on screen ‑aikaa ja vuorosanoja. Barbossan olisi saanut jättää pois niin sitä aikaa olisi saatu. Ilman Johnny Deppiä ei näistä enää mihinkään olisi, mikä on sinänsä harmi, koska ensimmäinen oli ehkä paras juuri siksi, kun Deppillä oli vain "sivurooli". Penelope Cruz ei vakuuttanut tässäkään elokuvassa.

Se pitää vielä sanoa, että oli ensimmäinen 3D-elokuva, jonka näin. Lasit tummentaa niin paljon, että päiväkohtaukset olivat kuin sadepäivinä kuvattuja vaikka oikeasti olivat kirkkaita. Eikä efekteistä mitään hyötyä ollut.



Desperado

El Mariachia en ole vielä nähnyt mutta paljon viihdyttävämpi kuin Once upon a time in Mexico. Ihan jees.

49.

Raw Deal (1948) ****

Toimivaa ja melko ajattoman tuntuista film noiria 40-luvulta. Mies on karkumatkalla vankilasta ja kolmiodraama muodostuu siinä samalla kahden naisen kanssa. Visuaalisesti hyvästä menosta ja öisistä kohtauksista tulee myös plussaa.



50. Return of the Living Dead (1984) ****

Viihdyttävää 80-luvun kasarikauhua tarjoaa tämä pätkä. Erikoispointsit hyvälle huumorille ja Clu Gulagerin ja James Karenin pääosille, mainiota työtä kokeneilta näyttelijöiltä, tämäkin auttaakin nostamaan leffan tasoa normaali teinikauhupätkän yläpuolelle. Huumori toimii ja leffa etenee varsin sujuvasti loppuun saakka.



51. Tales From The Darkside: The Movie (1990) **½

Jotenkin odotin tältä enemmän, onhan tämän sanottu olevan ikäänkuin Creepshow 3 kun A.Romero ja King kuuluvat taustajoukkoihin. Taustatarina etenee Hannu ja Kerttu ‑hengessä, ja se ei lopulta ole kummoinen. Kolmesta päätarinasta viimeinen osoittautui parhaaksi, kun taas kaksi ensimmäistä kauhutarinaa eivät tarjoa oikein mitään erikoista. Viimeisen tarinan ja muutamien kelpo näyttelijöiden takia tälle irtoaa kaksi tähteä ja risat.



52. Drive Angry (2011) ***½

Naiskauneutta (Amber Heard), tyylikkäitä autoja, toimintakohtauksia ja Cage puhisemassa tyylinsä mukaisesti, mitä voisi vielä kaivata? No ehkä juoni voisi olla hieman parempi jotta tälle voisi neljä tähteä antaa. Muutenhan Drive Angry toimii varsin mallikkaasti aiemmin mainittujen syiden takia, Cagen paras leffa viimevuosilta ehdottomasti. Muutamat 3D/CGI jutut (rekka esim.) olis voitu toki toteuttaa paremminkin, mutta kelpo leffa silti.

Aikomuksena ei ollut katsoa yhtäkään elokuvaa, mutta vahingossa tuli kuitenkin katsottua muutama TV-näytös:

056. Bruce Beresford: Driving Miss Daisy (1989) 5/10

Jaahas, elokuva on todella "ansainnut" oscarinsa, sen verran turvallisuudenhakuista höttöä on kyseessä. Pääristiriidat ovat Etelävaltioiden rasismi, jota kohtaa erityisesti Morgan Freemanin esittämä musta autokuski, mutta myös tämän vanha kyyditettävä, juutalainen vanharouva Miss Daisy; ja toisaalta vanhenemisen teemojen käsittely. Miss Daisy oireilee kun vanhuuden mukanaan tuoma heikkous uhkaa hänen henkilökohtaista autonomiaansa, ja tästä pojan äidilleen ilman tämän suostumusta palkkaama autokuski on kipein esimerkki.



Elokuvan aikajänne on ilmeisesti muutamia kymmeniä vuosia, mutta todellakaan siltä se ei tunnu... ihmettelin vain välillä, oliko Dan Akroydin esittämällä Miss Daisyn pojalla ollut noin harmaat hiukset edellisessä kohtauksessa. Ajan kuluminen ei välity, ja teemoja vedetään esiin hassun ylimalkaisesti, esim. Freemanin lukutaidottomuus ja Daisyn halu opettaa häntä tulee esiin vain yhdessä kohtauksessa, mutta tämän jälkeen koko homma unohdetaan.



Ei tää kuitenkaan mitenkään paska elokuva ole, kysymys on ehkä lähinnä siitä, kokeeko vaikeiden aiheiden näennäissyvällisen käsittelyn vitutusta aiheuttavana vai kykeneekö suhtautumaan elokuvaan sallivammin. Vanhan Jessica Tandy ja Morgan Freemanin sydämelliset roolisuoritukset ja sympaattinen yhteinen sävel itsessään tekevät leffasta jo ihan katsottavan tapauksen.



057. Jon Amiel: The Man Who Knew Too Little (1997) 6/10

Hehe, uskomatonta et tää leffa on ‑97, ajattelin et ainakin viisi vuotta nuorempi, fiilis on kuitenkin aika voimakkaasti kasarin ja ysärin vaihteesta. Bill Murray sotkeutuu britannianmatkallaan vakoilukuvioihin, joissa on osallisina ainakin venäläisiä ja britit itse. Mies kuitenkin onnistuu luulemaan että kaikki vaaralliset tilanteet ovat vain hänen veljensä järjestämää näyteltyä "yllätystä", hieman Fincherin Gamen tyyliin.



Siis paljon dorkahuumoria, kun Murray selviää moukan tuurilla jokaisesta salamurhayrityksestä, kidutustilanteesta ja muusta pulasta. Samalla hänen jahtaajansa alkavat yhä vakaammin uskoa että kyseessä on todellinen mestariluokan agentti, hänen tappamisensa kun tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Leffa on kamalaa paskaa, mutta silti ihanaa, varsinkin kun pääosaa vetää Murray... hän nyt pelastaa elokuvan vaikka yksinään. 6/10 on yläkanttiin, mut ei se haittaa.

89.

The Ghosts of Mars

Äh, olisin halunnut tykätä tästä enemmän, mutta aika kehnohan tämä oli. Pahinta se, ettei oikein pysty osoittamaan sitä mikä tässä eniten mättää. Pientä vikaa on kaikessa. Ehkä "hengetön" on se sana joka ekaksi tulee mieleen.



90. The X2

Uusintakatselu jonkun vuoden takaa. No joo, ihan hyvä jatko-osa ekalle. Stryker on kyllä niin vittumaisen ärsyttävä muthafucker. Tuli taas hipelöityä Ryhmä-X ‑sarjisnippuja varastossa. Kun meinasin että pitäiskö roudata jätelavalle. Onneksi näin tän leffan ja muistin että kyllä ne eläkepäivät joskus koittavat ja voi lukea kaikki järjestyksessä läpi.



91. Source Code

Kepeä tieteiselokuva, joka nojaa tasan yhteen näppärään ideaan. Ja hyvä niin. Yksinkertaisesta ideasta kun onnistutaan lypsämään kaikki mahdollinen viihdyttävästi irti. Spoilerivaaran takia ei juonesta viitsi hirveästi mitään todeta. Tarinan mahdolliset aukot ja muut ongelmat (joo, tää on scifiä ei ole tarkoituskaan olla mitään järkeä) peittyvät kätsysti smoothin ohjauksen ja erinomaisten näyttelijöiden taakse. Hyvää scifillä maustettua kertakäyttöviihdettä. Ekalla katselulla ehkä 4 tähteä, uusintakatselu tiputtaa tähden per katselu?



92. Universal Soldier: The Return

Hehheh, olipas tämä vielä pahempaa sontaa kuin muistinkaan. Nippu nevöhööd-tyyppejä hippailee JCVD:n kanssa tv-tason tuotannossa. Tai siis siltä vaikuttavassa, vaikka budjetti onkin ollut ihan kohtuullinen. Hyh. Jaksoi sentään naurattaa loppuun asti.



(Perinteitä kunnioittaen tv Viiden ohjelmisto oli taas niin paljon myöhässä, että leffasta jäi viimeiset viitisen minuuttia tallettumatta. Pitäis kai uskoa jo että subin ja femman loppuillan ohjelmat myöhästyvät aina vähintään 10-15 minuuttia ja pistää vähän ekstraa ajastukseen... )

Swordfish

En ollut nähnyt, joten tuli syrjäsilmällä silmäiltyä. Vaikka toki Berryn takia on kiinnostanutkin nähdä Ei tämä missään nimessä huono ollut, mutta enpä taida toista kertaa katsoa. Huomasi kyllä, että tämä oli Matrix-aikakautta. **



Good Guys Were Black

Hivenen tylsä, mutta Norrisilla on uskomattoman rumat viikset! Hetkellistä huvitusta elokuva kyllä tarjoaa + hienon kohtauksen, jossa Chuck N. hyppää auton tuulilasin läpi jalat edellä pahiksen yrittäessä ajaa tämän yli. **



Battle of Britain

25v sitten tämä olisi ollut maailman paras elokuva. Nytkin hyvää (täällä toisaalla lanseerattua termiä hivenen mukaillen) lentokonepornoa, lähinnä kaluston määrän yms sellaisen takia, ei kohtausten laadukkuuden takia. Jos ei II maailmansodan lentokoneet kiinnosta, ei tästä varmaan mitään saa irti. ****

Jaaha, taas unohdin kaiken mit' viime viikolla tapahtui. Ehkä jotain tälllaista:

35mm:



14. The Keep



Michael Mannin erikoiselokuva, jota katsoessa ei voi kuin ihmetellä, kenelle ja miksi tämä on tehty. Ei huono, mutta todella omituinen ja kömpelö.





Digiboksi:



22. Cabin Fever 2



Minibudjetin jatko-osa huippuleffalle. Ihan ok tasoista sanailua ja ehkä jotain muutakin kiinnostavaa. Näyttää kuitenkin lähinnä oppilastyöltä.



23. Harry Brown



Death Wish kolmonen goes Get Carter.



24. Food inc.



Karu dokumentti jenkkien ruokateollisuudesta.



25. Green zone



Ei kovin kiinnostava Irakin sodan alkupäiviin sijoittuva poliittinen jännäri .

VIIKKO 21

Tämmöisillä mentiin viime viikko...

Aasialaisten elokuvien threadissa seuraavat tarkemmin:

Blind Beast (Yasuzo Masumura, 1969)

Evil Dead Trap (Toshiharu Ikeda, 1988)

Guts of a Virgin (Kazuo 'Gaira' Komizu, 1986)



Sitten tuli mulkoiltua vihdosta viimein Great Silence (Sergi Corbucci, 1968) joka olikin niin perkeleen kova, että tästä horistaan westernien parhaimmistossa pari sanasta.



Tähän jää sitten mainittavaksi enää Fifth Element (Luc Besson, 1997) joka vaan pysyy ja paranoo. Fifth Element painii luokassaan samassa sarjassa kuin Raiders of the Lost Ark ja Star Wars, tarjoten seikkailua, toimintaa, huumoria ja näyttäviä tehosteita koko rahan edestä, kieli sopivasti poskessa ja erehtymättömällä kitsch-tyylitajulla. Ei tähän varmaan kyllästy ikinä.

Stieg Larssonin kirjojen filmatisoinnit eivät ole juuri kiinnostaneet. Eka kirja jäi aikoinaan kesken kun kieli oli huonoa ja tyhjänpäiväistä jaarittelua olisi pitänyt jaksaa kahlata kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja ilman että edettiin mihinkään. Kirjastossa tuli kuitenkin vastaan kaikki kolme elokuvaa ja ajattelin, että voishan ne katsoa.

Miehet, jotka vihaavat naisia *** 1/2

Ehdottomasti näistä paras ja toimii myös itsenäisenä elokuvana, toisin kuin "jatko-osansa". Tiivistäminen on tehnyt tarinalle vain hyvää ja ajoittain tunnelma nousee hyytäväksi. Raiskauskohtaus on karu ja muutenkin on koko ajan sopivan ilkeä väkivallan uhka ilmassa. Naomi Rapacen roolia ei ole turhaan kehuttu.



Tyttö, joka leikki tulella **

Halvemman oloinen ja hajanainen. Paljon tapahtuu, mutta mihinkään ei päästä oikein kunnolla kiinni. Välimallin leffa. Katsomiskokemusta tosin häiritsi vatsatauti.



Pilvilinna, joka romahti ***

Jatkuu suoraan siitä mihin edellinen osa jäi. Aina jaksaa huvittaa ruotsalaisten into kehitellä elämää suurempia salaisia tiedustelupalveluita ja juonittelua. Vähän kökköä on myös se miten mielisairaalan johtaja ei paljastu pelkästään vittumaiseksi salaliittolaisten kätyriksi vaan sillä on tottakai myös läppäri täynnä lapsipornoa.



Muutenkin näissä on selkeät hyvän ja pahan väliset rajaviivat oikein rautalangasta väännettynä. Pahiksia: Pedofiili lääkäri, natsi sarjamurhaaja ja sadistinen kommariagentti, Hyviksiä: idealistinen maailmanparantajatoimittaja, hyväksikäytetty vigilantehakkeripunkkarityttö

Dead Stop

Tulipa sitten katsastettua tämä salaperäinen "slasheri", joksi sitä tituleerataan eri lähteissä. Ohjaajan merkitsemisen Alan Smitheeksi ymmärtää hyvin, sen verran uskomaton kalkkuna on kyseessä. Alku on lupaava esitellen hyvän kavalkaadin alastomia strippareita mutta henkilöhahmojen ( ja varsinkin heidän dialoginsa) lisääntyessä homma lähtee välittömästi lapasesta. Ojaajalla, joka on mitä todennäköisimmin Gladiator Copin meriittilistalleen hankkinut Nick Rotundo, on jonkinlaista näkemystä muutamissa kohtauksissa joissa esim. horot tanssivat baarissa konebiitin tahdissa tai joissain yöllisissä kaupunkikuvissa, mutta ehkä nämäkin voitaneen laskea katsojan ysäriestetiikan diggailun piikkiin. Ohjaaja on ehkä joutunut nostamaan kädet ylös näyttelijöiden edessä jotka joko improvisoivat erittäin hienosti tai ovat kamoissa. Jälkimmäinen vaihtoehto lienee todennäköisempi.

Tissejä, sisäelinkauppaa, käsittämätöntä dialogia, poikarakkausviitteitä ja 90-luvun estetiikkaa kanadasta, siinäpä se.

Kathryn Bigelow :

The Hurt Locker (2008) ***½

Irakissa toimivista jenkkien sotilaista jotka ovat erikoistuneet pommien purkuun, kertova sotadraama. Varmaan moni foorumin jäsen onkin jo nähnyt tämän. Ei noussut omasta mielestäni sinne kaikkien kehujensa tasolle mutta on toki keskitasoa parempi elokuva. Ei tämä kuitenkaan tuntunut miltään "vuoden parhaat" – elokuvalta.



Aki Kaurismäki; Mika Kaurismäki : Saimaa-Ilmiö (1981) ***½

Eppu Normaalin, Hassisen Koneen ja Juice Leskisen v. 1981 Saimaan kiertueesta kertova muusiikkidokkari. Sinänsä kiinnostava ja tärkeä ajankuva, jossa edellä mainitut taiteilijat seilaavat laivalla, heittävät keikkaa eri paikoissa, ryyppäävät ja kertovat puujalkavitsejä. Hieman liian pitkä kestoltaan ja aavistuksen tasapaksu. Muuten hyvä.



Norman Jewison : Thomas Crown Affair (1968) ***½

Keikka- ja sen selvittely elokuva jossa jo ennestään rikas Thomas Crown on toiminut organisaattorina pankkiryöstössä jota tulee selvittelemään naisvakuutusetsivä, joka haluaa syyllisen tilille. Parin välille kehittyy suhde jossa pelataan kissa ja hiirileikkiä ja ajaudutaan turhankin läheisiin suhteisiin jos ottaa huomioon lähtökohtaisen asetelman.

Coolia tuon ajan elokuvaa joka toimii vaikkei nyt ihan täydellinen olekaan.



Mike Nichols : Charlie Wilson's War (2007) ***½

Texasilainen kongressimies Wilson on viinaan, naisiin ja huumeisiin menevä mies joka alkaa toimia lobbarina Neuvostoliiton ja Afganistanin välissessä sodassa. Hän pyrkii vakuuttamaan Yhdysvaltojen hallituksen siitä että Afgaanisoturien aseistaminen auttaa myös Yhdysvaltoja kylmässä sodassa neukkuja vastaan. Hän myös vierailee pakolaisleirillä jossa on pahasti haavoittuneita lapsia, jotka ovat ottaneet osumaa Neuvostoliittolaisista räjähteistä.



Keskiöön nousevat olalta ammuttavat ilmantorjuntaohjukset joita tarvitaan Neuvostohelikoptereita vastaan. Viihteellinen draamaelokuva jossa pääpaino enemmän viihteellä kuin syvällisellä draamalla. Tarina on periaatteessa varsin yksioikoinen mutta toimii, eikä aika käy tämän kanssa pitkäksi. Pääosassa ovat Tom Hanks, Julia Roberts mutta enimmät kiitokset ansaitsee Philip Seymour Hoffman.

92.

Roadracers

Rodriguezin mainio fiftaripastissi, joka onnistuu siinä missä joku Machete epäonnistuu: perinnetitoisuus ja genrerakkaus on muotoutunut oikeaksi elokuvaksi (tai ainakin melkein) eikä pelkäksi muka-cooliiksi trailer-kollaasiksi. Eikä vähiten erinomaisen roolituksen ansiosta. Silti, on tässäkin liikaa poseeraamista ja ohkaisen juonen turhaa venyttämistä musavideomaisella pönötyksellä. Kuitenkin jopatoiseksi tai kolmanneksi parasta RR:ia.



93. Batman Begins

Viihdyttävä viittaelokuva, vaikka se bättiksen syntyhistorian kertova alkupuolisko onkin liian pitkä, paikon jopa tylsää seurattavaa. Nappiroolitus.



EKEK:



94. Karamoja!

Varhaista Mondoilua, joka on korrektimpi kuin myöhemmät genre-veljensä. Viiltelyä, tanssimista, kiljun tekemistä. Parasta tässä kuitenkin oli reilu tunnin pituus.



95. Otley

Kepeä agenttihupaelma, johon Romy Schneider toi hieman säihkettä. Lontoo svengaa, mutta olisi voinut svengata pikkasen enemmän. Erinomainen poiminta ohjelmistoon anyways.



96. Virus

Fukasakun katastrofivisio on epätasainen kuten ohjaajan elokuvat usein, mutta ihan parhautta aina loistavaa loppulaulua myöten.



97. Klovni – Kyllä nolottaa

Breaking News: tässä on vuoden – ehkä vuosikymmenen – hauskin elokuva. Kuin särmikäs versio Due Datesta, Kolmesta miehestä ja kääröstä ja vastaavista isyys-komedioista. Ei kannata antaa aiheen epäilyttää. Täysin pidäkkeetöntä ja säädytöntä huumoria. Tulee kohta leffaa, kipin kapin katsomaan.



98. He-Man and She-Ra: The Secret Of The Sword

Yhden elokuvan hinnalla sai ainakin viisi elokuvaa. Viisi huonon huonon huonoa elokuvaa. Oma suosikkihahmokaan ei ollut megessä ja se vähän kyllä latisti fiilistä. Ja nyt tajusin kuka mulle on aina tullut He-Manista mieleen. John Saxon.



99. Death Smiles on a Murderer

Hyvää Huuruilua.



100. Marked For Death

Ensimmäinen Seagal kankaalta nähtynä. Ei kuulu Seagal-suosikkeihini johtuen epätasaisuudesta ja jostain oudosta junnaavuudesta, mutta jamaikalaiset bloodclotit ovat kyllä niin vittumaisia mulkeroita että pakkohan niitä on rakastaa. Lopussa aloin tippumaan ja loppumätöt menivät aikalailla ohi silmien.

Viime ajat on tullut katseltua vain järjestään huonoja uusia elokuvia kuten seuraavat: The American (2010), Vares – Pahan suudelma (2011) ja joitain muita joiden nimetkin olen jo autuaasti unohtanut.

Siksi olikin pakkorako kaivaa esiin, joku katselematon vanha leffa, jotta tulisi paremmalle tuulelle. Valitsin Salaperäisen Luckyn (1967), eikä tosiaankaan tarvinnut pettyä. Leffa oli tarkoituksellisessa sarjakuvamaisuudessaan kuin mainio sekoitus Batman TV-sarjaa ja Komisario X-elokuvia. Bruno Nicolain musiikki oli häiritsevän tarttuvaa ja Rosalba Neri roolissaan oli kaunis kuten aina. Elokuva oli viihdyttävää hölmöilyä alusta loppuun ja Francon elokuvaksi jopa elokuvallisestikin erinomainen omassa kategoriassaan.



Pari vähän parempaa uutuusleffaakin sentään tullut katseltua. Social Network oli aiheestaan huolimatta ihan hyvä elokuva ja Virginity Hit genressään mukiinmenevä välipala.

VIIKKO 22

Tuoreeltaan katsottujen aasialaisten leffojen threadissa käsitellään seuraavat:



Finger of Doom (Hsueh Li Pao, 1971)

Ghidorah, the Three-Headed Monster (Ishiro Honda, 1964)

Hell Has No Boundary (Chuan Yang, 1982)

Killer Snakes (Kuei Chih-Hung, 1974)

Last Hero in China (Jing Wong & Yuen Woo-Ping, 1993)





Näiden lisäksi pari Russ Meyeria:



Beneath the Valley of the Ultra-Vixens (Russ Meyer, 1979)



Meijeri-Russin viimeiseksi jäänyt elokuva on häneltä ehkä se paras näkemäni. Räävittömän, monin paikoin täysin järjettömän ja matkalla jatkuvasti amerikkalaiselle konservatismille avoimesti vittuilevan seksikomedian teho on tallella. Heti alkuun tarjoillaan jo sellaista mitä ihmettä ‑osastoa, että hyvää päivää... eikä meno siitä paljoa rauhoitu. Meyerin näyttävät muijat eivät ole seinäkukkasia tai kirkuautomaatteja, vaan pääasiassa pyörittävät ukkoja miten huvittaa. Herttaista. Sen lisäksi että Meyerilla on ollut silmää / fetissi yltiöuhkealle naiskauneudelle, kaveri on ollut myös osaava elokuvantekijä – tämä seikka oli ihan unohtunut, kun viimeksi 90-luvun lopulla tutustuin Meyerin tuotantoon Nelosen tv-esitysten kautta. Näitä pitää ottaa lisää katseluun lähiaikoina. Todella hurmaavaa "roskaa".



Supervixens (Russ Meyer, 1975)



Toinen Meyerin loppupään tuotanto niputtaa samaan kokonaisuuteen seksikomediaa, pakotarinaa, brutaalia murhaamista ja silkkaa kipeilyä. Ehkä paras kohta oli soramonttukirpuilla suoritettu takaa-ajo, kun tissit hölskyvät paljaina toisessa autossa, ja toisessa pinkkipaitainen sheriffi ottaa sättimistä vastaan rotary-kuskilta. Yllättävän ilkeäksi äityvä murha taas oli semmoinen lievästi yllättävä käänne. Tekeeköhän muisti tepposensa, vai oliko leffan loppupuoli suora lainaus herran omasta varhaisemmasta tuotannosta, Motor Psychosta? Mukavan päätöntä ja arvaamatonta menoa tuttuun ja aina yhtä vähän turvalliseen Meyerin tyyliin.