Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Walter Hill :

Southern Comfort (1981) ****

Viinaketjun innoittamana piti katsoa tämä uusiksi kun en ollut nähnyt tätä ihan lähiaikoina (ei, en juonut mitään kun katsoin tätä). Oli muistikuvia tiukempi kertomus kansalliskaartin jermuista, jotka sotaharjoituksissa eräiden väärinkäsitysten takia joutuvat survival taistoon rämemaiden junttiyhteisön kanssa. Hilliltä tiukka ohjaus ja kokonaisuus on hyvällä tavalla lähempänä eksploitaatiota kuin mainstream – elokuvaa.



Christopher Coppola : Deadfall (1993) *½

Vampire's Kissin jälkeen ajattelin että tämäkin saattaisi olla tuurilla samanlainen aliarvostettu elokuva jonka parissa viihtyisi ja päätin katsoa. Vaan ei. Tämä oli oikeasti huono. Vaikka castingissä on nimiä kuten Cage, James Coburn, Talia Shire, Peter Fonda ja Charlie Sheen, niin heistä ei ole apua tällä kalkkunalle. Christopher Coppola tuntuu koonneen joukon sukulaisia ja tuttujaan elokuvan tekoon ja ohjanut täysin sekavan kokonaisuuden. En muista vähään aikaan kyrsiintyneeni näin pahasti elokuvan musiikkeihin kuin mitä tämän aikana. Parissa kohtauksessa "kahden nuotin" musat saavat repimään hiuksia päästä oikein urakalla. Cage vetää huonolla tavalla yli roolinsa ja vaikuttaa lähinnä tahvolta mesotessaan. Kiertäkää tämä kalkkuna kaukaa.



Matti Ijäs : Katsastus (1988) ****

Varsin onnistunut lyhyt Suomalainen tv-elokuva miehestä joka on mennyt juuri naimisiin ja saamassa lapsen ja jonka auto pitäisi katsastaa. Dialogi tykittää sen verran hyvää materiaalia että tämän parissa viihtyy oikein hyvin. Vesa Vierikko ja Sulevi Peltola ovat kovassa iskussa.

Roger Vadim: Night Games – Yön Leikit (1980) ****



Jäin sattumalta katselemaan tätä leffaa eilen illalla, kun pistin leffan kopioitavaksi ja odottelin Baadassinn alkua. Loppujen lopuksi kävi niin, että leffa veti sen verran imuunsa, etten enää viitsinytkään antaa Peeblesille mahdollisuutta. Cindy Pickett loistaa pääroolissaan raiskaustraumasta kärsivänä nuorena kaunottarena. Tämän mies James (Barry Primus) kärsii traumat aviovuoteessa, kun normaali seksielämä ei tahdo luonnistua. Lopulta Jason saa tarpeekseen ja lähtee yllättäen Lontooseen, vai lähteekö? Cindyn eroottiset fantasiat pääsevät valloilleen yksinäisessä kartanossa ja lopulta ne muuttuvat lihalliseen muotoonkin. Juoni on melko simppeli, eikä sitä kannata lähteä paljastamaan sen enempää. Itse yllätyin kuitenkin monessa kohtaa positiivisesti elokuvan aikana, kun arvuuttelin seuraavaa kohtausta ja ratkaisu ei ollutkaan se päivänselvin. Katsoisin koska tahansa tämän elokuvan mieluummin uudestaan kuin esim. Emmanuellen.



Visa Mäkinen: Agentti 000 Ja Kuoleman Kurvit (1983) **½



Tällaiselle leffallehan tavataan antaa joko yksi tähti elokuvan huonoudesta tai viisi tähteä kalkkuna-arvoista, itse pidin tätä kuitenkin ihan siedettävänä Visa Mäkinen-tuotoksena ainakin oikeassa mielen(vika)tilassa katseltuna. Paljon surkeampia agenttiparodioita on tehty esim. Italiassa ja ajankuvan nostalgia antaa paljon elokuvalle anteeksi. Juonta voi jopa sanoa sellaiseksi, ainakin ohueksi sellaiseksi. Tuotantoarvot ovat kohtuulliset tällaiseksi kengännauhabudjetin odotusarvot ylittäväksi tekeleeksi ja monet tutut näyttelijät pääsevät pitämään omaa hauskaa rooleissaan. Bond-parodiaksi viihdyttävää roskaa. Seuraava katselukerta 25 vuoden päästä saunaillassa.



Michael Winterbottom: The Killer Inside Me (Tappaja Sisälläni / 2010) ***½



Karu ja tyly tutkielma psykopaatin pään sisään 1950-luvun jenkkiläisessä pikkukaupungissa.. Loppuratkaisu oli jotakuinkin ennalta-arvattavissa, mutta elokuva piti hyvin otteessaan alusta loppuun. Näytti myös siltä, että Jessica Alban nakukohtauksissa ei olisi käytetty body doublea, mutta mene ja tiedä, en lähtenyt selvittämään asiaa. Ainut tekijä joka omissa kirjoissani estää tätä leffaa nousemasta aivan huippuelokuvaksi on pääosanesittäjä Casey Affleckin täydellinen karismattomuus, vitun vinkuintiaani, ei ole ensimmäinen elokuva minkä äijä on itseltäni pilannut. Jos tämän tarinan pariin haluan vielä toistamiseen palata, taidan tehdä sen Jim Thompsonin romaanin kautta.



Jorma Taccone: MacGruber (2010) ***



Helvetin hauska elokuva paikka paikoin, josta pienellä hiomisella olisi saatu ihan timangi. No ehkäpä sitten jatko-osa. MacGyver-parodiassa mennään huumorin osalta navan alta aina kun mahdollista ja vaikka elokuvaan vähemmän hauskoja suvantokohtia mukaan mahtuukin, niin huippukohdat vievät taas vastaavasti sen reilusti plussan puolelle. Blaupunktin autostereot rulettavat:)

11. Paul Thomas Anderson:

Boogie Nights (bd, 1997) *****

Uusintakatselu. Hemmetin hyvä. En muistanutkaan miten loistava näyttelijäkaarti tässä kaikenkaikkiaan oli.



12. Jorma Taccone: MacGruber (dvd, 2010) ***

Positiivinen yllätys. MacGyveria ja kasarimeininkiä yleisemminkin parodioiva komediassa riittää mukavasti kaikessa mauttomuudessaan hauskoja juttuja sekä muutamia oikein mehukkaita wtf-hetkiä. Harmi että Val Kilmer ei oikein saanut pahiksen (Dieter Von Cunth...) roolistaan juuri mitään irti.



13. Mike Nichols: The Graduate (digiboksi, 1967) ****½

Uusintakatselu. Erinomainen. Parempi kuin muistinkaan. Tämä on jotenkin todella modernin oloinen elokuva edelleen. Kuvaus on upeaa ja leikkauspuolella on tehty paljon mielenkiintoisia ratkaisuja.



13. Peter Joseph: Zeitgeist The Movie (netti, 2007) ***

Öh joo... Viihdyttävää, muttei valaisevaa.



14. David O. Russell: The Fighter (elokuvateatteri, 2010) *****

Huh huh, olipas hyvä. Odotukset oli kohtuu korkealla, mutta tämä ylitti ne silti. The Fighter tuntuu tällä hetkellä lähes Raging Bullin veroiselta nyrkkeilyelokuvalta. Tuskinpa tämä kuitenkaan kestää uusintakatseluita samalla tavalla kuin Scorsesen mestariteos. Joka tapauksessa huumaava katselukokemus ensimmäisellä kertaa. Loistavat näyttelijäsuoritukset yhdistettynä David O. Russellin vaivattoman taitavaan tarinankerrontaan antavat anteeksi loppupuolen ratkaisut jotka olisivat vähäpätöisemmissä käsissä tuntuneet ehkä turhankin konventionaalisilta. Christian Bale pääsee loistamaan värikkäässä roolissaan nyrkkeilyn crack-piippuun vaihtaneen veijarina, mutta myös Amy Adams ja Melissa Leo tekevät aivan erinomaista työtä. Ja vaikka Mark Wahlbergin hahmo on pääosastatuksestaan huolimatta ikäänkuin taustalta tarkkailijan roolissa, The Fighter osoittaa Wahlberg olevan ihan kelpo näyttelijä oikean roolin ja ohjaajan osuessa kohdalle. Markin sieraimet eivät siis lepattaneet tällä kertaa.



15. Graig Mazin: Superhero Movie (tv, 2008) **

Ei ihan sitä surkeinta osastoa näistä halpahintaisista yhden teeman parodialeffoista.



16. James Cameron: Avatar (bd, 2009/2010) ***½

Uusintakatselu. Tällä kertaa katselussa teatteriversiota 16 minuuttia pidempi Extended Collector’s Edition. Lisäykset ovat ihan ok matskua, mutta eivät mitenkään välttämättömiä mikä saa jo ennestäänkin hieman ylipitkän elokuvan tuntumaan todella pitkältä. Toisella katselulla pitkät metsässä fiilistelyt tuntuivat hieman tylsiltä. Etenkään kun teatteriversion onnistunut 3D ei ollut tuomassa lisä-immersiota. Kelpo viihdettä Avatar kuitenkin on. Ja se että elokuvan venytetyistä smurffeista on onnistuttu tekemään niin uskottavia on kyllä aikamoinen tekninen (ja itseasiassa myös taiteellinen) voitto.

Tigerland

Tämän katsoin jo aiemmin, mutta unohdin raportoida. Ihan erilainen kuin kuvittelin, tämähän keskittyikin yhteen veijariin eikä ollutkaan dogmamainen Vietnam-elokuva. Samapa tuo ja hyvähän se on, jos ei tiedä mitä odottaa. Ei kuitenkaan iskenyt ihmeemmin, katsoi kivutta, muttei mitään syytä katsoa ikinä uudestaan. Väreiltään kauhea (katsoin kyllä tv:llä, josta normaalisti en katso elokuvia, joten osavika voi olla sen säädöissä). Erikoista, että tässä oli kaksi Broadway Boulevardin näyttelijää, joita en muista nähneeni missään muualla. OK, Joel Schumacher on one-hit-wonder virallisesti myös mun kirjoissa nyt tämän nähtyäni. ***



14-20



Petturimurhaaja (Le voleur de crimes)

Paljon parempi kuin pelkäsin. Enpä tiedä olisiko tuntunut yhtä hyvältä kotiolosuhteissa kuin arkistolla. Heti katsomisen jälkeen tuntui vain ok:lta, mutta paranee vanhetessaan ja jäi oikealla tavalla mieleen. Kukaan elokuvan hahmoista ei tuntunut oikealta ihmiseltä 100%, mistä syntyi aika hämäävä fiilis. Myös kuvauspaikkoja (arkkitehtuurimielessä: tulevia lähiögettoja, jotka näyttivät jo tuolloin ankeilta mutta toisaalla lasiseiniä) ja niiden merkityksiä jäi kelaamaan. Taide-elokuva (imho), josta meikäläinen piti, ja niitä ei ole hirveästi. ****



Torture Garden

Ihan ok, itse diggailin Palancen jaksosta erityisesti aiheensa takia. Myös eka oli hyvä. Pari välissä, etenkin pianoepisodi, olivatkin sitten heikohkoja. Harvassahan kokonaisuudessaan hyvät episodielokuvat ovat. ***



In the Valley of Elah

Hyvä tilanne lähteä katsomaan elokuvaa: tiedossa oli vain, että liittyy Irakiin ja mukana Tommy Lee Jones. Näköjään Irak-traumoja halutaan alkaa käymään läpi tuoreeltaan elokuvissa. Käsikirjoituksellisesti vähän outo menikö-se-näin, menikö-se-näin eikun se-meni-näin ‑ratkaisu. Tarjotuista skenaarioista viimeinen ei ollut aiempia parempi, mutta se vaan nyt sitten oli totuus. Piste. Viime vuonna tv:stä tullut brittiläinen Irak-kuvaus oli parempi. ***



Escape from L.A.

Elokuva, josta olisin halunnut pitää Carpenterin ja näyttelijöiden takia ja elokuva, jossa taistellaan aikaa vastaan. No joo, en digannut aikoinaan ja miksipä kuvittelin pitäväni nyt. Efektit on aivan haitarista, ja Russell suorastaan nolo. Voi voi. Tätä pitäisi pystyä katsomaan ihan eri tavalla, niin saattaisi viihtyäkin, mutten pysty. **



Final Destination (3d)

Ykkönen ja kakkonen ovat hyviä, kolmonen heikko ja tämä umpipaska. Ei tällaista 3d pelasta (katsoin ihan 2d:nä). Oliko tässä mitään hyvää? En ainakaan muista. Juonessa ei mitään uutta, kuolemissa ei kekseliäisyyttä vaikka yritystä onkin kovasti ja CGI on vain hivenen Escape from L.A.:ta parempaa. *



Max Manus

Ensimmäinen elokuva, jossa voin sanoa pitäneeni Aksel Henniestä. Ehkäpä mies on oppinut näyttelemään tai ikä tuonut tissiposkiin karismaa. Jotenkin hirveän pohjoismaalainen elokuva, vaikken nyt osaakaan eritellä miksi. Ehkäpä Flammen og Sitronen tästä eniten tulee mieleen juonensa takia, mutta suomalaiset sotaelokuvat yleistettynä ovat ihan samanlaisia vaikka paikka onkin eri. Muutama tiukka laivan miinoitus ‑kohtaus, mutta muuten vain peruspätevää sotadraamaa. Hyvin tehdyt efektit / lavastettu. Pariin otteeseen satuin kävelemään kuvauspaikkojen ohi kuvausten aikana / juuri päätyttyä, joten lisähupia tuli bongausyrityksistä. ***



Night of the Werewolf

Tällaisia b-elokuvien pitäisi olla. Ei varmaankaan järkeä, tai ainakaan seuraamisen palkitsevaa juonta, joten hyvin pystyi ottamaan pari olutta samalla. Muttei myöskään tylsää, vaikka olihan tämä snadisti ylipitkä, ja hivenen tylsistytti loppua kohti. Lisää Naschya on saatava eli ajoi asiansa vaikkei mainion Horror Rises from the Tombin tasolle noussutkaan. Osoittaa myös hyvin tähdityksen turhuuden: en mä voi tälle mitenkään neljää antaa, mutta katsoisin huomattavasti mieluummin uudestaan kuin Tigerlandin, joka kuitenkin on selvästi parempi kuin Escape from L.A. ***

13.

Spartacus *****

Aijai, oli taas upea printti, perfecto. Ei tosin pisin versio (itseäni ei haittaa). Toimintakohtaukset hurjempia kuin nykyään, tulikohtaukset etenkin. Charles Laughton on kingi. Herbert Lom kingi. Tää Kubrick jäbä on aika hyvä ohjaamaan leffoja. 60-luvun vaihteen megaeepoksista Ben-Hur taitaa silti vetää pidemmän korren monipuolisemmalla humanismilla ja silkalla eeppisyydellä. Spartacuksen näytöksessä veri alkoi kiehua suonissa kun jotkut teinit (luultavasti siellä jonkun koulutehtävän merkeissä tms.) höhöttivät about kaikelle mitä kankaalla tapahtui. Perfektionistiseen Kubrick-tyyliin naurun aihetta ei edes ollut, action oli loistavasti koordinoitu, efektit hyviä, mattemaalauksetkin yhtä silta+ranta näkymää lukuunottamatta täydellisiä ja jopa kankaaseen käärittyä vauvaa haudattaessa sen pää retkahti alas realistisesti. Jonkun ei-jumalohjaajan leffassa olisi riittänyt joku tönkkö nukke ilman retkahtavaa päätä! Niin joo ne teinit. Kotona El Pasossa tuollaiset olisi ristiinnaulittu leffateatterin aulaan.



14. God Bless Iceland **1/2

Ei tuonut hirveästi selkoa tuohon pankkikriisiin, mutta olipa ainakin tapahtumien ytimessä oleva mellakointikuvaus ja pienen kaikki-tuntee-kaikki yhteisön roolien dynaamisuuden tutkielma (metallibändissä soittava poliisi suojelee parlamenttitaloa tms. mielenosoittajilta – mm. omilta kavereiltaan. Loppuosa oli jotenkin täysin epäkoherentti tai jotain.



15. Kanal ****+

Ahdistavaa. Liekinheitintylytys, sortuvat talot ja stuntit, mm. viimehetkellä telaketjun alta pelastautuminen vaikuttivat, mutta matka hulluuteen viemäreissä alkoi väkisinkin väsyttää. Silti; huh.



16. Tenebrae ****1/2

Argento on selvästi lähtenyt vimmalla yrittämään tehdä kaikkien aikojen gialloa – ja ehkäpä jopa onnistunut tavoitteessaan. Tosin tästä piti ilmeisesti aluksi tulla kuvaus Nykin puliukoista, se selittänee mainion, mutta juoneen muuten kuin symbolisesti liittymättömän ahdistelijadeekukohtauksen alussa. Koirapelkoisten riemuksi on mukana kaikkien aikojen koirakohtaus. Se hurtta muuten osaa hypätä! Tenebrae on täynnä kiinnostavia näyttelijöitä; Nicolodi, Saxon, Gemma, jopa Lamberto Bava ja Michele Soavi. Se "tyttö" rannalla on muuten oikeasti... – ei ihme että henkilö X traumatisoitui. Silvio Berlusconin ex-vaimokin on messissä – ja vaikuttaa sietämättömältä. Brutaalia ja pahaatekevää gorea. Leffan ainoa huomattava heikkous on ihan viimeinen kuolema, se oli tökerö deus ex machina kun ottaa huomioon miten mestarillisesti kaikki muu oli koordinoitu ja katsojaa viety kuin apinaa.

19.

Creepozoids (1987) *

Lopun vauva oli siisti, muuten tylsää paskaa jossa ei ole mitään järkeä. Noh, ainakin se oli lyhyt.



20. Hellbound: Hellraiser II (1988) ***

Yllättävän hyvä jatko-osa, vaikka ei tässäkään kamalasti järkeä ollut. Helvetti ja efektit aika hienoja edelleen.



21. Hellraiser III: Hell on Earth (1992) *

22. Hellraiser: Bloodline [Hellraiser IV: Bloodline] (1996) *

Menivätpä nopeasti huonoksi, eniten harmittaa Pinheadin muuttaminen peruskauhuhirviöksi ja edellisten leffojen ideoiden hylkääminen lähes täysin. Bloodline oli jo armottoman tylsä, en halua edes miettiä kuinka huonoja ne suoraan-videolle jatko-osat ovat.



23. Unstoppable (2010) ***

Pätevää ja kliseistä junatrilleriä.



24. Them! (1954) **

Todella hidas, muurahaisetkin vaikuttivat melkein täysin vaarattomilta hitaudessaan. Hyvät efektit sinänsä, mutta leffa on menettänyt aika paljon tehoaan kun tämä nyt suureksi osaksi perustuu atomipommilla ja kylmällä sodalla pelotteluun. Tylsiä hahmoja ja heikko juoni, olisi vaatinut paljon enemmän niitä helvetin muurahaisia.



25. The American (2010) ***

Hidas ja tyylikäs trilleri, jossa ei paljon (mitään) selitellä. Todella heikkoja pisteitä saanut ei-kriitikoilta (38% audience rating Rotten Tomatoesissa), amerikkalaiset eivät arvosta hitautta. Tosin tätä oli varmaan mainostettu väärin toimintaleffana.



26. The Disappearance of Alice Creed (2009) ***

Kidnappausleffa kolmella näyttelijällä. Toimii.

Winter's Bone *****

Olipas hurjan intensiivinen draama. Erityisesti viehätti se, että vaikka kaikki mahdollisuudet kunnon kurjisteluun ja sosiaalipornoon olivat olemassa, ne oli jätetty siististi taka-alalle ja keskitytty kertomaan tiivis tarina.

En tiedä miksi, mutta mulle tuli tästä jollain tasolla mieleen Gummo, ehkä miljöönsä takia, leffoina ovat kuitenkin sen verran eri maata.



Cabin Fever 2 ** 1/2

Oli lojunut hyllyssä muutaman viikon odottamassa sopivaa krapulapäivää. Odotin totaalista paskuutta, mutta ihan hauskahan tämä lopulta oli. Pari hupaisaa kohatusta (sperman sylkeminen lavuaariin, vaahtoava penis, uima-altaassa nussiminen)

Plussaa lisäksi alku- ja lopputekstien tyylikkäistä animaatioista. Ok, ei nyt mikään klassikko, mutta mainettaan parempi.

Kahden viikon ajalta.

George Cukor: Little Women ****

Erittäin amerikkalainen, mutta silti komean näköinen ja kaikin puolin toimiva studioelokuva. Pari tuntia kului tämän parissa oikein mainiosti kokonaisuuden ollessa paljon onnistuneempi kuin seuraavana vuonna valmistunut David Copperfield. Katharine Hepburn oli tuttuun tapaan oivassa vedossa.



Akira Kurosawa: Seven Samurai *****

Lapsena tämä tuntui loistavalta elokuvalta, mutta muutama vuosi sitten katsottuna Mifunen näyttelemistyyli tuntui todella vaivaannuttavalta, joten lopputuloksesta jäi aika huono maku. Muutamaa Kurosawaa myöhemmin Mifunen persoona ei enää haittaa ja hyvä niin, koska onhan tämä aivan mahtava teos kaikin puolin. Loppuratkaisukin on juuri sopiva, toisin kuin Sturgesin länkkäriversiossa.



D. W. Griffith: The Idol Dancer *½

Huonoin näkemäni Griffith, lapsellinen ja heikosti toteutettu paratiisisaaridraama.



Karl Freund: The Mummy **

Uusintakatselu The Mummy Legacyn avauselokuvaksi. Ensimmäinen kymmenminuuttinen on todella komeaa katsottavaa, mutta siitä eteenpäin lasketellaankin alamäkeä loppuun asti. Universalin heikoin peruskauhistelu: Karloff on tylsä, naispääosaa esittävä Zita Johann muuten vain huono ja Edward van Sloan tutun teatraalinen. Eikä niitä kauhuelementtejäkään juuri ole.



Samuel Fuller: The Big Red One ***½

Tämä oli ihan perusmukava sotaelokuva, joskin olisin kaivannut jaksoihin hieman enemmän lisää materiaalia – nyt ne jäivät hivenen ohuiksi.



John Francis Dillon: Suds ***½

Chaplinmainen Mary Pickford ‑elokuva kertoo rumasta ja homssuisesta pyykkäristä, joka elättelee päiväunia komeasta herrasmiehestä – vain todetakseen, että mies häpeää edes näyttäytyä hänen seurassaan. Alkuperäinen loppu olisi todella erinomainen, mutta levittäjät vaativat tähän onnellisen lopetuksen, aivan kuten useimpiin Pickfordin elokuviin. Se taas on niin sokeria, että pahaa tekee.

1.

The Men Who Stare at Goats **

Mainion kirjan pohjalta kehitelty juoni tuntui väkisin väännetyltä. Ei oikein toiminut muutamaa hauskaa hetkeä lukuunottamatta.



2. Shutter Island **1/2

Teknisesti lähes täydellinen ja DiCaprio tekee ehkä parhaan roolityönsä. Ongelmana on se, että tämäntyylisellä juonikuviolla varustettuja elokuvia on viime aikoina ollut melko paljon. Loppuratkaisu onkin helppo arvata jo hyvissä ajoin. Loppupuolta oli muutenkin venytetty liikaa.



3. Scarface ****1/2

Hävettävä aukko sivistyksessä paikattu. Hyvä oli.



4. Pontypool ***

Kohtalaisen mielenkiintoinen ja jopa omaperäinen indie-zombikauhu.



5. Quick Change *1/2

Kova näyttelijäkaarti poikkeuksellisen vähäpätöisessä ja sisällöttömässä komediantapaisessa, hyvä kun leffaa muistaa enää edes nähneensä.



6. Kinjite **

Elokuvan sleazyjä ja epäkorrekteja elementtejä on tällä foorumilla käsitelty useasti. Ne ovatkin harvoja valopilkkuja muuten tylsästi ohjatussa ja tv-sarjamaisessa löysäilyssä.



7. Up **1/2

Kovasti kehuttu animaatio ei napannut monien muiden Pixareiden, esim Monsters Inc:in ja Wall-E:n tavoin. Yhtenä syynä ehkä koko elokuvan ajan vallinnut surumielinen ja haikea tunnelma. Etelä-Amerikan seikkailukohelluksetkin kun olivat selkeästi pelkkiä katkeran ja dementoituneen päähenkilön houreunia.



8. I'm Still Here ***

Ihan hauska läppä, mutta oliko nyt kuitenkaan kaiken sen Phoenixin näkemän vaivan arvoinen?



9. Exit Through the Gift Shop ****1/2

Mahtava.



Uusintakatseluita:



10. Executive Decision ****

Pirun tiukka ja aidosti jännittävä, parempi kuin muistin.



11. Q – The Winged Serpent ****

Hiukan kömpelö, mutta vastustamattoman viehättävä kauhukomedia.



12. The Name of the Rose ***1/2

Alkuteos on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, ja mutkia suoriksi vetävä filmatisointi jää luonnollisesti kauas sen loistosta. Silti ihan kunnioitettava saavutus.



13. Hardware **

Tästä oli hyvät muistikuvat, mutta olikin melko ontto ja ajoittain jopa laahaava ja tylsä. Visuaalisesti joitain hienoja hetkiä, vaikka siltäkin osalta turhan 80-lukulaisen näköinen. Special Edition ‑DVD on kyllä harvinaisen tasokas. Kuvanlaatu on erinomainen ja ekstroja enemmän kuin tarpeeksi, ohjaajan uusia ja vanhoja lyhäreitä, Voices of the Moon ‑dokkari jne.



14. The Phantom **

Sinänsä mukavan vanhanaikainen seikkailufilmi jää lopulta harmillisen puolivillaiseksi tekeleeksi.



15. Time After Time ***1/2

Hieman ylipitkä, mutta muutoin kerrassaan mainio scifi-fantasia.

Oma viikko:

DVD:



10. A Man Called Horse. Edellisestä katsomiskerrasta oli noin 25 vuotta. Mielenkiintoinen tarina, mutta yllättävän old school esitystapa, joka on lähempänä Wayneä kuin Peckinpahia. Upean näköinen kokonaisuus, joka ei ole, osaksi tuon perinteisen westerniulottuvuuden vuoksi, osiensa summa.



11. Return of the Man Called Horse. Edellisestä katsomiskerrasta oli noin 25 vuotta. Modernimpi näkemys, josta ensimmäinen tunti on itseasiassa aika tiukkaa ja omaperäistä meininkiä. Hieman tulee mieleen Eastwoodin Ruoska. Siinä missä RUoskassa panokset kovenevat loppua kohden, tämä taasen lässähtää sellaiseksi "valkoinen mies näyttää, miten homma hoidetaan"-pannukakuksi.



12. The Curse of the Werewolf . Pakko tunnustaa, että näin tämän ensimmäistä kertaa. Maineeseensa nähden yllättävän lässähtänyt ja tapahtumaköyhä pläjäys. Nuoren Oliver Reedin karisma jeesaa paljon.



13. The Brides of Dracula. Varmasti paskin Fischerin Draculoista. EI perkele, miten surkea valinta pääosaan tuo David Peel on ollut. Muutenkaan tässä ei oikein mikään ole kohdallaan.



+



Hohto tv-sarja. En ole kirjaa lukenut, mutta ymmärrän hyvin, miksi King oli aikoinaan niin pettynyt Kubrickin elokuvaan. Nicholsonhan oli ihan väärä valinta pääosaan. Tässäkin, sinänsä täysin mitätön pallinaama, Steven Weber onnistuu olemaan huomattavasti pelottavampi kuin kreisiroolia alusta asti vetänyt "Here is Johnny" ‑äijä. Todella keskinkertainenhan tämä toki oli. Oliko siinä kirjassa todella puutarhapensailla samallainen rooli kuin tässä

15.

Sinä eläväinen

Taattua Roy Anderssonia, vaikkei osumatarkkuus olekaan ihan sama kuin Toisen kerroksen lauluissa.



16. The Arbor

Kokeellinen dokumentti Andrea Dunbarin ja hänen läheistensä elämästä. Todella riipaisevaa kamaa, onneksi pohjoisenglannin murteen ymmärrys on meille normaaleille ihmisille lähes mahdotonta ja osa läpästä meni ohi. Erittäin intensiivinen ja koskettava elokuva ja ihmetellä täytyy sitä varhaiskeski-ikäistä hupakkoa maxim 2:n parvekkeen reunapaikalla, joka ei pelkästään katsellut kännykkäänsä vähän väliä, vaan lähetteli myös tekstiviestejä. Jumalauta, tää byatch istuu reunapaikalla, kahden metrin päästä ovesta, eikä viitsi mennä duunamaan näittä "tärkeitä" viestejään oven toiselle puolelle, missä ei häiritsisi ketään. Ei vittu mitä väkeä elokuvatettereissa nykyään käy, ei vain ole ihmisillä enää minkäänlaisia käytöstapoja. Aika lähellä olin tehdä "Kinnuset," sen verran törkeätä muiden katsojien kiusaamista tämä oli, varsinkin kun kyseessä oli hirvittävän koskettava elokuva. Jos elokuvafestareiden menestys tarkoittaa tällaisen yleisön lisääntymistä, niin ei kiitos.



17. Dom kallar oss mods

Teknisesti ja rakenteellisesti – siis elokuvana – köykäinen katsaus nuorten deekujen elämään stokiksessa 60-luvun lopulla. Mutta matsku puhuu puolestaan, väliäkö muusta. Naturalistista dokkaria puhtaimmillaan, vaikkei näistä Stefanin jutuista tietenkään aina tiedä mikä on manipuloitua ja mikä ei. Parhaimmillaan elokuva on kuitenkin yyber-kiinnostavaa ajankuvaa Tukholmasta ajalta, jolloin härmässä ei oltu opittu vielä edes kirjoittamaan tai lukemaan. Heikoimmillaan elokuva on kuvatessaan liian pitkästi humalaisten jankutusta ja riitoja. Sönkkääminen on kankaalta katsottuna ihan yhtä puuduttavaa kuin livenäkin.



18. Huumeinen elämä

Mods-trilogian kakkososassa on jo selvästi elokuvallista osaamista mukana ja lopputuloksena on yksi kaikkien aikojen hienoimmista katsauksista päihdeongelmaisten nuorten elämään ja syrjäytymiseen, sekä näiden ongelmien periytymiseen sukupolvelta toiselle. Ongelmat seuraavat, juoppous peritään geeneissä. Äiti istuu vankilassa taposta, lapsi viedään huostaan. Muijat huoravat kadulla tai päätyvät mielisairaalaan. Näin se elämänraitti kulkee pohjoismaalaisessa tylypahkassa vm. 78. Huumeinen elämäkin kärsii snadisti rakanteellisista ongelmista, sillä punaista lankaa on vain nimeksi. Tämän puutteen kuintenkin ymmärtää hyvin (ja antaa anteeksi) kun ottaa huomioon että jengiä kuolee kuin kärpäsiä kuvausten aikana ja homma on jouduttu miettimään monta kertaa uusiksi. Feikatuista kohtauksista huolimatta elokuvan totuusvoima on armoton.



19. Zulu Dawn

Hieno vanhan ajan sotaspektaakkeli. Pitäis nähdä kankaalta tällaiset, hitsi vieköön. Kuva oli jotenkin outo?



20. Exit Through the Gift Shop

Loistava katsaus lähihistorian katumaalareihin mutta myös häkellyttävään pöhköyteen nimeltä high art. Leffan alkuosien (ja alkutekstien) päräyttävää maalaus-matskua ja yöllistä kuumotusta olisi halunnut nähdä vielä enemmän. Toivottavasti DVD:lle tulee paljon ekstroja, ne duunit ovat vaan niin mielettömän makeita. Selkäkarvat nousivat pystyyn rakkaudesta, kun tyypit ruiskuttivat letkuilla maalia ohi jyskyttävän junan seiniin. Kaunista, niin saatanan kaunista. Osuvin taiteesta ja sen tekemisestä tehty tutkielma (ja/tai elokuva) pariin kymmeneen vuoteen.



21. Goodnight Nobody

Hiottu elokuvaessee neljästä unettomuudesta kärsivästä henkilöstä, joiden ongelmissa ei ole kyse mistään muutamien tuntien univajeiluista – vaan esim. ukrainalaismies ei ole nukkunut kahteen kymmeneen vuoteen! Neljästä tarinasta itseäni kiinnosti vain jenkkimimmi, joka tsiikaili kauhuleffoja yöt läpeensä ja kulutti aikaansa mm. keilailemalla vesipulloja supermarketeissa, pukeutumalla roskaväeksi ja ajelemalla autolla pitkin öistä aavikkoa. Yölliset kuvat shanghaista olivat myös kauniita ja tuottivat ahdistavaa matkustushalua takaisin tuohon yhteen maailman kauneimmista kaupungeista. Muut tarinat eivät oiken jaksaneet kiinnostaa, joten tylsyydeltäkään ei vältytty. Tällaisille, useiden eri päähenkilöiden kautta aihettaan tarkasteleville dokkareille, on epätasaisuus aika tyypillinen ongelma. Kaikki stoorit eivät vain ole yhtä kiinnostavia.



Goodnight Nobody kärsi myös esitysslotistaan, eli näin tämän heti Banksyn jälkeen. Oli siis aikalailla mahdotonta kääntää aivoja seesteiselle insomniatripille hersyvän taidenaurupommin jälkeen.



22. Night Train Murders

Keskinkertainen Last house on the left ‑pastissi, tällä kertaa suurimmaksi osaksi junassa tapahtuen. Mainion alkun jälkeen (kirurgigorea ja humalaisen joulupukin mukilointi!) ensimmäiseen puoleen tuntiin ei tapahdu yhtään mitään. Istutaan junassa, dodeskaden. Sitten pahikset alkavat sikailemaan ennalta-arvattavaa kaavaa toistaen ja päätyvät lopulta uhriensa himaan. Öööh mitäs sitten? No, sen enempioä spoilaamatta, loppufinaali on vaisu. Tunnelma (kiitos mm. Morriconen kivasti vinkuvan huuliharppu-teeman) ja naisnäyttelijät (erityisesti) pitävät homman kuitenkin hengissä vaatimattominakin hetkinä. Ja kyllä tämä junaleffana ainakin on parempi kuin vaikkapa Terror Express. Vaikka, eipä ole paljon sanottu se.



23. Hoop Dreams

Helvetin hieno koris/kasvu-dokumentti, jossa seurataan kahden 14 vuotiaan huippulupauksen tietä kohti NBA:ta. Elokuva on lajissaan täydellinen, mutta Maxim 1 TÄYSIN VÄÄRÄ paikka esittää tällaista. Rakeinen telkkarikuva näytti todella karsealta kankaalla, en ole aikohin nähnyt teknisesti yhtä skeidaa esitystä. Paitsi ehkä aikaisemmin DocPointissa. Siinä missä DocPoint festarina porskuttaa kivasti, voi yleisöstä sanoa jotain ihan muuta. Vuosi vuodelta tämänkin festarin yleisö on käytökseltään idioottimaisempaa, ei voi mitään. Hoop Dreamsin aikana piti huutaa selvällä suomen kielellä TURPA TUKKOON! NYT! kun parvekkeella kävi koko alun hirveä puheensorina. Epäilin ennen leffaa että suuri määrä junnuja yleisössä on riskitekijä, mutta höpöttäjät olivat äänestä päätellen aivan aikuisia miehiä. HÄVETKÄÄ. Onneksi elokuva vetää ensi sekunneista lähtien mukaansa 100-prosenttisesti, joten loppua kohden satunnainen älämölö ei enää häirinnyt niin paljon. Tai sitten siihen vain tottui, vittu vieköön. Vaan, eipä tätä dokkaria kankaalta olisi kuulunut katsoa, ei voi mitään. Oikea formaatti on televisio ja 7 euroa tästä leffaesityksestä on lähinnä kusetusta, vaikka itse dokkari olisi kuinka hyvä.



24. Lemmy

Korkeatasoisen festarin päätti rokumentti maailman rokeimmasta miehestä. Helvetin hyvä ja hauska elokuva helvetin hauskasta jäbästä. Tämän parissa oli viihtynyt pidempäänkin ja rommikola maistui erityisen hyvältä Lemmyn juttuja kuunnellessa. Tulipas todettua kuinka poikasia nämä Metallicat, Grohlit, Jarvis Cockerit ja muut nevöhööd-muusikot ovatkaan Lemmyyn verrattuna. Siistejä virkamiesrokkareita. Pikkupoikia.



Ja se tärkein: Elokuvan lopputeksteissä kiitokset sai myös Michael Monroe.

Pari viikkoa

12. Bava: Verta ja mustaa pitsiä (Sei donne per l'assassino, 1964) [35mm]

Harmi että oli leikelty, mutta mieluummin niin ja näin kauniilta printiltä kuin toisinpäin. (Harvinaisen laiska suomentaja ollut – olikohan alle puolet dialogista viitsitty tekstittää.) Aikoinaan olen näemmä lyönyt pisteiksi peräti ****½ mikä varmaan ainakin osittain johtui siitä, että tämä taisi olla ensimmäisiä nähtyjä italialaisia genre-elokuvia (joidenkin spagujen jälkeen). Ei nyt oikeastaan syytä laskeakaan pistetytyksiä, vaikkei ihan samaa impaktia säilyttänytkään. Toisaalta sisälsi jopa hienompia visuaalisia juttuja kuin mitä muistin. Saatana vaan kun alkoi nukuttamaan ja missasin viimeiset n. 15 minsaa.



13. Grou: 7 Days (Les sept jours du talion, 2010) [bd] ***

Taidokkaasti näytelty ja toteutettu kostodraama, josta lienee antoisinta tietää mahdollisimman vähän ennen katselua. Elitistin arviossakin kehuttu teos ei mielestäni kuitenkaan tarjonnut merkittävästi uutta pureskeltavaa oman käden oikeuden tematiikkaa, ja jätti tunnetasolla yllättävän kylmäksi. Tämän markkinoiminen verisyydellä/gorella (mm. brittijulkaisu) on täysin naurettavaa, ja antaa ihan väärän kuvan hitaan ja raskaan kertomusen luonteesta. Kanadalainen blu-ray on laadukas ja sisältää engantitekstit, mutta on lukittu alueelle A.



14. Pasolini: Sikolätti (Porcile, 1969) [dvd] ***+

Pasolini-sivistyksen paikkailua. Komean näköinen ja sisältää vaikka mitä mielenkiintoisia (poliittisia) aineksia, mutta en lopulta saanut ihan hirveästi irti, vaikka teos jäikin mieleen kummittelemaan.



15. Dobkin: Shanghai Knights (2003) [tv/digiboksi] **-

Ykkönen oli aikoinaan varsin positiivinen kokemus, mutta tämä oli jopa melko raskas saada katsottua loppuun (katsoin pätkissä boksilta varmaan n. puolen vuoden aikana). Owen Wilson ärsytti tällä kertaa enemmän kuin huvitti, ja monet briteille piruilevat vitsit ja historialliset referenssit ovat suorastaan noloja. Kuitenkin periaatteessa sellainen rooli ja sellaista toimintaa, joka sopii hyvin ikääntyneelle Jackielle. (Jackien ylivoimaisesti paras ja monitahoisin jenkkiroolihan on uudessa The Karate Kidissä, joka on ilman muuta katsomisen arvoinen jo sen takia.) Iso miinus vielä kammottavimmasta scoresta moneen aikaan, kaikkea ylikorostava ja paisutteleva fiasko pilaa monet kohtaukset.



16. Meyer: Star Trek II: Khanin viha (Star Trek: The Wrath of Khan, 1982) [bd] **

Junnuna muutama Star Trek ‑intoilija aiheutti sellaiset allergiat koko franchisea kohtaan, että en ole yhtäkään elokuvaa tai sarjan jaksoa ST:tä pystynyt katsomaan. Kirjastosta tuli nyt kuitenkin yleissivistyksellisesti lainattua Star Trek Motion Picture Trilogy ‑blu-ray ‑boksi, joka mielenkiintoisesti sisältää kuitenkin elokuvat 2-4. Ja tämän pitäisi olla paras Star Trek ‑leffa? Aivan täyspöhköä menoa, kuten toki tuli odotettuakin, mutta kaikin puolin heikompi ja köyhempi kuin mitä maineen perusteella pitäisi. Jonkin verran hupia irtosi sentään näyttelemisestä, ja keski-iän kriisissä painivat kalkkikset tälläisen lapsellisen seikkailun päähenkilöinä nykyvinkkelistä varsin virkistävä veto. Muistelen että ST bd:iden kuvanlaatuja olisi haukuttu ylisiloitelluiksi, mutta ainakin tämä oli omiin silmiini erinomaisesti restauroitu.



17. Castellari: The Heroin Busters (La via della droga, 1977) [dvd] ***

Puitteet ovat yhtä komeasti kunnossa kuin edeltäjissään High Crimesta The Big Racketiin, mutta etenkin hahmot pinnallisiksi jättävä puuttellinen käsikirjoitus jättää elokuvan "vain" nautittavaksi italopaukutteluksi. Fabio Testi vetää hyvin vaikka puvustaja olisi vielä voinut miettiä ratkaisujaan uusiksi. Hemmingsin hahmosta saa aika mulkvistin vaikutelman, eikä mies ole ihan kotonaan tässä tuotannossa.



18. Castellari: Cobra – vaarallinen mies (Il giorno del Cobra, 1980) [dvd-r] **

80-luvulle tultaessa Enskan vimmaisuus näyttää pahasti hyytyneen ja kutistuneen budjetin ansiosta elokuvaa leimaa myös tyylillinen ankeus. Mainion Franco Neron ansiosta tämän jaksaa kuitenkin kertaallen katsella.

Antti Tohka ( 31.1.2011 06:28)

Oma viikko:



Oliko siinä kirjassa todella puutarhapensailla samallainen rooli kuin tässä

Valitettavasti oli ja olikin kirjan heikointa antia. Vaivaannuttavaa kökköä koko pensaseläinvouhkaus.

6.

Brett Leonard: The Lawnmowerman (1992) ****



Uusintakatselu. Klassikkohan tämä on mutta jos jotain negaa pitää löytää niin miinuksina paikoitellen liian kliseinen juoni(?!), ja toisinaan kököt tehosteet (esim ihmisen hajoaminen atomeiksi näytti vaan tyhmältä). Toisaalta taas esim loppupuolella oleva "virtuaalimaailmassa" tapahtuva uhittelukohtaus oli jollain kieroutuneella tavalla hyvinkin puoleensavetävää katsottavaa, unohtamatta tietenkään aivoja harvestavaa ruohonleikkuria. Pienistä miinuksista huolimatta hieno elokuva, jota jaksaa tapittaa kerta kerran jälkeen.



7. Christian Duguay: Screamers (1995) *** 1/2



Alienista ja Blade Runnerista vaikutteensa saanut hieno scifileffa. Leffa kannattaa luonnollisesti katsoa sopivassa horkkakrapulassa jolloin screamerssit saavat jo ihan suloisen äänensä takia erityisen creepin merkityksen.



8. Barry Levinson: Sphere (1998) ****



Uusintakatselu. Tutkimusryhmä lähetetään selvittämään 300-vuotta sitten uponneen avaruusaluksen kohtaloa. Sphere nimi viittaa täydellisen pyöreään palloon johon tutkimusryhmä alusta tutkiessa törmää. Levisonin ansioita ohjaajana ei voi vähätellä. Tälläkin kertaa kyseessä on varsin onnistunut tieteiselokuva, joka yhdistelee scifiä ja ihmismielen syvyyksiä.



9. Walter Hill:Supernova (I) (2000) ****



Uusintakatselu. Aliens tuottajan Walter Hillin ohjaustyö todistaa että kyllä hyvää scifiä voidaan tehdä 2000-luvullakin. Tarinan juoni on aika perusscifiä, mutta toimii: avaruusalus saa hätäkutsun ja löytää erikoiselta vaikuttavan nuorukaisen. Sen jälkeen kaikki alkaakin mennä päin persettä. Actionia, jännitystä ja hienoa visuaalista meininkiä on tarjolla.



10. Todd Phillips: Old School – jengi koossa (2003) ****



kommentit Hangover-ketjussa. Phillipsin leffoista olen kaikista tykännyt.



11. Jonathan Levine: All the Boys Love Mandy Lane (2006) ***



Kommentit teinilasher-ketjussa. Oma mielipide siinä Tohkan ja Bogartin arvioiden välimaastossa. Viihdyttävä leffa.



12. Charles Ferguson: Inside Job (2010): ***



Sairastelun takia ainut Docpoint filmi jonka pääsin tsekkaamaan. Painavaa asiaahan tämä filmi toi esille, ei tosin välttämättä mitään kovin uutta taloutta seuraaville ihmisille. Loppuun asti Mooremaiset haastattelujen pikaleikkaukset, joissa haasteteltavien vastaukset asetellaan sopivasti kuhunkin clippiin stemmaavaksi, eivät jaksaneet kuitenkaan naurattaa ja dokkari alkoikin toistamaan liikaa itseään. Kuitenkin kokonaisuudessaan viihdyttävä ja hyvin tehty filmi, jossa onneksi oli paljon vähemmän foliohattuilua kuin esim Zeitgeistissa.



ekstrat:



13. Ere Kokkonen: Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998) **



Ei ole uunotkaan enään kuin ennen, aika tylsä oli. Yksi hauska porsastelukohtaus taisi olla. Kriitikkovitsit hieman hymyilittävät.



14. Ere Kokkonen: This is My life: (2004) *1/2



Vielä huonompi. Tulee kyllä ikävä "jodlaava matikkakoira" tyyppisiä kohtauksia kun näitä uudempi Uunoja katselee.

Steven R. Monroe:

I Spit On Your Grave (2010) ***



Hyvä! Taas oli remake parempi kuin alkuperäinen.



Todd Phillips: The Hangover (2009) **½



Ei naurattanut.



Clarence Brown: Anna Karenina (1935) ***½



Ihan hyvin oli Tolstoin jaarittelut saatu tiivistettyä alle puoleentoista tuntiin.



Apichatpong Weerasethakul: Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (2010) ***½



Kieltämättä omaperäinen visio tällä hepulla.



Eric Tsang: Little Cop (1989) **½



Eric Tsang on lyhyt poliisi, siinäpä se juoni olikin. Irrallisten sketsien sikermä huvitti yllättävän paljon, harmittavasti huonoimmat jutut oli säästetty loppuun eli homma vähän

lässähti.



Gopichand Malineni: Don Seenu (2010) ***



Bachchanin Don-elokuvaan lapsena hurahtanut Ravi Teja haluaa päästä Doniksi Donin paikalle, viihdyttävin seuraamuksin. Mukiinmenevää genre-kamaa.