Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

35mm/digiprojektio/mikä lie

18. Transformers 3D



Vaikken olekaan CGI-roboottimatsien ylin ystävä, on Bay tunkenut tämän täyteen todella herkullista tavaraa. Sarjan paras jakso, vaikka päämisu ole ikävä kyllä vaihtunut.



19. Source Code



"David Bowien pojan" toinen täyspitkä. E ehkä yhtä erikoinen kokonaisuus kuin Moon, mutta ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen.



Digiprojektio:



La passion de Jeanne d'Arc



Adrian Utleyn (Portishead) ja Will Gregoryn (Goldfrapp) säveltämän musiikin ja varmaan 30 henkisen "yhtyeen" esittämän musiikin säestämänä tämä oli tietysti mahtava kokemus.



http://www.atpfestiv.../1103081438.php

Kesällä on ollut hiljaista – Orionkin on heinäkuun suljettuna – mutta ehkä tässä viimeisellä lomaviikolla ehtii.

David Lean: The Bridge on the River Kwai



Aikanaan Oscareita keränneessä elokuvassa Alec Guinnessin komentama brittipataljoona pääsee rakentamaan rautatiesiltaa Sessue Hayakawan esittämän kovaotteisen eversti Saiton alaisuudessa. Minun mielestäni oman aikansa näköinen, sotaleffaksi aika tyypillinen, ympäripyöreästi voisi sanoa että omassa genressään hyvää keskitasoa. 7/10



Ensimmäinen näkemäni Lean-leffa, jatkoa seuraa.

Hmm, kesti taas turhan kauan saada 5 katsottua jonoon... Enkä usko että tahti tästä mihinkään muuttuu.

77- Greene: I Start Counting (Leffassa), sympaattinen mutta epätasainen teinitytön kasvukertomus/ murhamysteeri. Pääosassa Jenny Agutter juuri ennen Walkaboutia. Miljöö (suuren muutoksen alla kituva Bracknell) toimii kyllä hyvin (sielun)maisemana, mutta jännärin ja psykologisen draaman välissä poukkoileva käsikirjoitus ei anna eväitä kovin pitkälle. Ajankuvana ja kuriona kiinnostava, elokuvana vähemmän. SInänsä harmi, sillä murha- puoli toimii niinkin hyvin, että jos se siirtymäriitti- jaaritus olis jätetty vähän vähemmälle niin tässähän olis ollu mainio britti- giallo. Vaan kun ei. ***



78- joku: Megapiranha (DVD), Tuli sitten vihdoin tsekattua "mockbuster" lafka Asylumiltakin eka tuotos, Piranha 3D:n vanavedessä vesille laskettu Megapiranha. Aika vaikee tästä oli mitään positiivista kyllä löytää, no... Tiffany oli yllättävän luonteva. Mikä ei hyvää kerro leffan muusta näyttelijäkaartista. "Tehosteet" oli aika krouvit, en oo paljoa alan softia käytelly, mutta viikonlopussa lupaan tehdä paremmat fisut! *



79- Baldi: Duel of Champions (Orazi e Curiazi) (VHS), hupaisa pre- imperiumi Rooma- "spektaakkeli" joka kaatuu teatraaliseen puheliasuuteensa. Alan Ladd pääosassa vaikuttaa hieman leipääntyneeltä ja sivuosissa ainoa sallittu tunnerekisteri on paatos. Silti, ihan kevyesti kertakatsottavaa sandaalimeininkiä. **



80- Laughton: The Night of the Hunter (Räsynukke) (Leffassa), Ihan mielettömän kova edelleen, nyt (muistaakseni) ekaa kertaa kankaalta. Uniikki karhea timantti joka olisi särmiä hiomalla vaan huonontunut. Miten Peter Graves voikin näytellä noin karmean huonosti... Tällä katsomiskerralla, eikä vähiten Stanley Cortezin sangen ekspressionistisen kuvauksen ansiosta, mieleen tuli miten paljon tää on kaiken kaikkiaan velkaa mykkäleffoille. Mikä tavallaan saattaa selittaa Räsynukkea leimaavaa (ja nyt en halua mainita sanaa ylinäytteleminen) roolien kärjistettyä tulkintaa. *****



81- Resnais: Mélo (Leffassa), syyllisen omatunnon soimaamana piti sitten tänään raahautua BFI:lle tsekkaamaan edes 1 Resnais. No, alunperin suunnitelmissa oli tsekata Mélon ohella Stavisky mutta se lurjus nyt pääsi livahtamaan karkuun tällä kertaa. Mélo on sangen intensiivinen ja tiukasti olennaisessa pysyvä näytelmäfilmatisointi. Ja tuossahan tulikin ne hyvät ja huonot puolet... Parasta siis suuren kaaren tiivistäminen olennaisimpaansa ja intensiiviset roolisuoritukset, huonointa se, että Resnaisille se olennaisin tässä oli 2-3 ihmistä haastamassa paskaa sisätiloissa. Jotenkin tuli semmonen olo, että mieluummin olisin kokenut tän teatterissa, kamera ei kyllä tuonut tähän tarinaan mitään lisäarvoa. ***



Seuraavat 5 ehkä Lokakuussa...

141.

Pink Flamingos (1972) **

Pelkällä shokkiarvolla ja parilla hauskemmalla kohdalla ei pitkälle pötkitä kun tämä muuten tuntuu niin armottoman amatöörimäiseltä, tylsältä ja ärsyttävältä suuren osan ajastaan.



142. Duck Soup [Neljä naurettavaa naapuria] (1933) ***

Ei lähellekään niin hauska kuin odotin, mutta hymyilytti reippaasti ja pakkohan tällaista vitsitykitystä on ihailla.



143. 妖獸都市 [Wicked City] (1992) ***

144. Parents (1989) ***

145. Super (2010) ***



146. Source Code (2011) ***

Eihän tämä nyt yhtään looginen ollut, mutta viihdyttävä ja todella hyvä idea.



147. Boogie Nights (1997) ****

Paljon kovia näyttelijöitä + Paul Thomas Anderson + Heather Grahamin ja Julianne Mooren tissit.



148. L'isola degli uomini pesce [The Island of the Fishmen] (1979) **

Aika perus italoroskaa suuremmalla keskittymisellä juoneen ja pienemmällä keskittymisellä exploitaatioon/väkivaltaan, jota ei ollut juuri ollenkaan. Meh meh.



149. Blue (1993) ****

150. Autobonus (2001) ****

On mennyt aika pitkälle reissun päällä (kotimaassa ja valtameren takana) tämä kesä joten elokuvia on tullut katsottua aika vähän. Toisaalta kyllä hyvä tehdä välillä muutakin kuin vain istua neljän seinän sisällä. Ehtii sitä sitten taas kun illat pitenee.

Jotain uusimpia on tullut katottua teattereissa.



Rango ****

Tarina on ihan jees, mutta melkeinpä parhaimman näköistä tietokoneanimaatiota mitä oon nähnyt. Hyvät musat myös. Hahmot, konsepti ja tunnelma ylipäätään pitivät homman enemmän kuuin paremmin kasassa. Haastetta Pixarille vaihteeksi.



Super 8 *** 1/2

Paljon samaa kun Rare Exportissa, mutta pakko myöntää että pidin tästä enemmän. Oli RE toki persoonallisempi, mutta tämän puolesta puhui paremmat lapsinäyttelijät ja paremmin kasassa pysyvä juoni. Ja tietty se Production Value



Hanna ***

Erinoimaisen alun jälkeen latistuu kyllä yllättävän pahasti. Parasta oli Suomessa kuvattu osuus, mutta tukikohdasta pakenemisen jälkeen punainen lanka vähän katos. Odotuksiin nähden pettymys. Saoirse Ronan teki toki hienon roolin.

Eilen tuli neloselta katsottua takavuosien japanilaisen kummituskauhubuumin kulmakiviä edustava Kauna ja Kauna 2. Siis tosin nämä Takashi Shimizun ohjaamat omat jenkki remaket.

Kauna

Alkuperäisen Ju-On: The Grudgen näkemisestä on jo jokunen vuosi, mutta muistaakseni jenkki versio seuraa varsin tarkasti alkuperäistä elokuvaa, niin tarinallisesti kuin tunnelmapuolellakin. Toisaalta ei mikään ihme koska ohjaaja Shimizu on puikoissa niin alkuperäisessä kuin tässäkin. Hyvin episodimaiseksi pilkottu tarina ei oikein ota mukaansa. Henkiköihin ei ehdi missään vaiheessa kiintyä millään tavalla ja Sarah Michelle Gellar ei esiinny pääroolissa mitenkään edukseen. Myös kummitusten kaikkivoipaisuus vie elokuvalta pohjaa. Jokainen joka menee taloon kuolee, paitsi jotkut jotka vain säikähtävät??? Mitään heikkouksia tai mahdollisuuksia edes niitten päihittämiseen ei esiinny. Sinänsä Shimizu on taitava tunnelmanluoja, mutta sortuu jatkuvasti umpikliseisiin säikyttelyihin. Valot vilkkuvat ja erilaisista pinnoista heijastuvat kummitukset, kunnes pienen säikähtämisen jälkeen ei olekkaan mitään. Plaah....Siinä kissamaisesti maukuvassa pikkupojassa ja kurisevassa naisessa on omat jännityksenä, mutta nämäkin pelotteluefektit käytetään hyvin nopeasti loppuun ja aivan tylsistymiseen saakka. Henkilö esiintyy pari minuuttia menee taloon ja kuolee, sitten sama rumba toisen henkilön kohdalla heti perään. Liekö yllätys että tämä rupeaa tylsyyttämään melko pian. Takaumilla ja rikotulla kerronnalla etenevä juoni on muutenkin vähän tekonäppärä, varsinkin kun loppuratkaisu ei oikeasti tarjoa mitään kiinnostavaa. Pitäisi varmaan katsoa Shimizun alkuperäinen joku päivä uudestaan, olisiko se ollut yhtään sen parempi. Vahvasti muistelen että ei.



Kauna 2

Hieman yllättäen edeltäjäänsä hitusen toimivampi elokuva. Takashi Shimizu puikoissa jälleen ja jälki onkin hyvin samanlaista kuin edeltäjässään, jopa liiaksikin. Tälläkertaa tosin Kayakon hahmoa käytetään huomattavasti enemmän kuin sitä vinkuvaa poikaa. En osaa sanoa onko tämä sen toimivampi ratkaisu. Oikeasti oleva tarina sen sijaan on. Tietty episodimaisuus vaivaa vieläkin, mutta kolmea tarinaa vuorotellen esittelevä elokuva on juonellisesti edeltäjäänsä paljon parempi. Jenkkiperheen tarina vaikuttaa varsinkin alussa selvästi mielenkiintoisimmalle. Edellistä elokuvaa jatkava tarina ja se koulu juttu tuntuvat jo niin nähdyiltä ja ainoastaan Aubreyn seikkailut Kayakon äidinluona tuovat hieman jotain uutta. Koulutyttöjen tarina tarjoaa muutamat ihan suht toimivat säikyttelyt (varsinkin se loppu koulukuraattorin luona), mutta on muuten kolmikosta selvästi heikoin. Jenkkiperheen tarina menee lopussa huomattavasti tylsemmäksi ja se "loppuyllärinäkin" toimiva aasinsilta tarinoiden välillä on varsin ennalta-arvattavissa. Amber Tamblyn on roolissaan lähinnä ärsyttävä ja näyttelijätyö on muutenkin kauttaaltaan suhteellisen huonoa. Shimizu lypsää samoja kauhukikkoja loputtomiin ja vie itse niiltä pohjan paljon ennenkuin elokuva on edes loppusuoralla. Kaikesta huolimatta Kauna 2 on edeltäjäänsä mielenkiintoisempi, nimenomaan oikean juonen kannalta.



Näköjään Kauna 3:kin on jo jokunen vuosi sitten ilmestynyt, mutta taitaa jäädä nyt meikäläiseltä väliin.

Vähän hiljaisempi pariviikkoinen takana. Kesä ja kärpäset estävät harrastustoimintaa.

124. A Complete History of My Sexual Failures

Epätasainen, mutta paikoinen ältsin viihdyttävä yhdistelmä myötähäpeädokkaria ja intiimiä ongelmien tilitystä. 90-luvun alkuun jämähtänyt slacker-päähenkilö Chris on skitsofreenisella tavalla samanaikaisesti erittäin ärsyttävä että erittäin symppis. Ei ihme että tyttöystäviä on kyllä riittänyt, mutta mikään suhde ei ole lopulta kestänyt. Jotkut järkätyt kohtaukset ovat täysin turhia, joskin usein hauskoja. Viagra/kännisekoilu on jo sellaista gonzoa että oksat pois.



125. Öljyinen raivohullu

Kökkö öljypuku ja muut vanhentuneet fektit peittävät snadisti sen tosiseikan että Meng Hua Ho ohjaa tiukasti ja elokuva rullaa sähäkästi finaaliin asti. Vahvistaa asemaansa jopa suosikki SB-ohjaajana meikän silmissä.



126. X-Miehet ja viimeinen seisokki

Kahden ekan osan jälkeen tää oli jotenkin pettymys ja on sitä edelleen. Hirveästi melskausta lopussa mutta en tiedä, ei jotenkin lämpene. Magnetosta on myös tehty ehkä väärällä tavalla paha. Eihän se nyt hylkäisi Mystikkoa tuolla tavalla.



127. Blind Fury

Vaikka Hauerin sokeus-ilme saa herran toisinaan näyttämään vajakilta, on elokuva suurimmaksi osaksi ihan mukiinmenevää blindsploitationia. Mutta aika kultaa muistot, eihän tämä niin hyvä ollut kuin teini-ikäisenä. Pikkasen liikaa hönöä huumoriakin.



128. Ammatti: Reportteri

Hieno elokuva. Kiva katella pitkästä aikaa eli n. 15 vuoden jälkeen. Kaikki Antonionit eivät toimi himassa katsottuna, mutta tämä kyllä.

87.

Napoleon Dynamite ***

Alkupuolen perusnörttäily viihdytti, mutta ND hyytyi loppua kohti. En myöskään halua mitään onnellisia loppuja tällaisiin komedioihin.



88. The Goonies ***1/2

Loistava lastenleffa, aikuisille... not so much. Eli jos näit tämän SILLOIN, ei kannata katsoa ikinä uudestaan.



89. Awaydays ***1/2

Nostalginen futishuligaanidraama, josta kohta lisää etusivulla.



90. Martyrs *****

Ei ollut hyvä deittileffa tämä.



91. The Sore Losers ****

Transkendenttista roskaa. Strippareita, palkkatappajia, ufoja, zombeja, silmälasereita, tissejä, baareja, amerikanrauta jossa KITT-valo, Guitar Wolf ‑bändi intergalaktisina murhamiehinä “ultraconservatives.. they look asian”. Kuulostaa jollain tapaa tutulta – jep, tämä on jonkinlainen Wild Zeron esikuva. Muuten kuin Buckaroo Banzai John Watersin ohjaamana, kaikesta päätellen parin tontun budjetilla. David F. Friedman (R.I.P.) näyttelemässä (olikohan hän nyt joku “elder from the low frequency”), lisäksi tässä on Princeltä cooleimman lookin varastanut ja sitä eteenpäin jalostanut jäbä (Mike Maker). Guitar Wolfhan oli keikalla hiljattain stadissa, ja Drum Wolf eli “Toru the 56 tattooed motherfucker” nauroi kun selitin hänelle The Sore Losersista ja väitti että leffa on täyttä kräppiä – kuinka totta!



92. Slumdog Millionaire ***1/2

Itse olisin ansainnut aika monta rupiaa visassa. Ei vaan tää rakenne nyt oikein jaksanut toimia täysillä.



93. [salainen elokuva]

067. Fritz Lang:

The Woman in the Window (1944) 7/10

Hyvää noiria. Moraalinen muistutus keski-ikäisille miehille: ei kannata lähteä hakemaan jännitystä elämään nuoremmista naisista tai muista kaiuista vuosien takaa nuoruudesta, se kolahtaa helposti omaan nilkkaan. Aluksi ehkä viettelevän kiehtovalta vaikuttava loikka johtaa helposti ojasta allikkoon, ja saa pian arvostamaan oman elämän harmaaseen vivahtavaa arkisuutta.



Lang osaa hommansa ja silmukka tuntuu kiristyvän koko ajan, ja samoin lisääntyy pieni myötäelävä säälin tunne päähenkilöä (mainio Edward G. Robinson) kohtaan, kun kaikki mahdollinen tuntuu menevän pieleen. Ilmeisesti sensuurin paineissa toteutettu loppuratkaisu on aika rankka antikliimaksi, mutta ehkä se pitää antaa anteeksi olosuhteet huomioon ottaen. Ja jos lopetus on moraalisensuurin satoa, niin ihmetyttää kuinka läpi on mennyt pitkä kohtaus, jossa sensuelli (anti)sankaritar Joan Bennet keikistelee eroottisesti rinnat paljastavassa, läpinäkyvässä hepenessä. Kohtauksen on täytynyt nostaa aikalaismiesten pulssia vaarallisiin lukemiin, ja onhan se näkemisen arvoista tänäkin päivänä.



068. Jennifer Yuh: Kung Fu Panda 2 (2011) 4/10 (pikkusiskon kanssa leffassa)

Ei huono, mutta ei hyväkään… naurahdin useasti. 3D oli ok.



069. David Yates: Harry Potter and the Deathly Hollows: Part 2 (2011) 5/10 (kummitytön kanssa leffassa)

Hyvä valita ensikosketukseksi Potter-saagaan, en ole lukenut kirjoja tai katsonut aiempia elokuvia. Toisin sanottuna hankala sanoa sen ihmeempiä, kuin että olin positiivisesti yllättynyt tarinan otteesta: hyvällä asenteella toteutettua ja yritteliästä elokuvaa. Tosin kirjan runsaan materiaalin siirtäminen elokuvaksi on ollut haastavaa ja tulos on jokseenkin hektistä juoksentelua paikasta toiseen, tapahtumien rytmitys on aika persiistä, ei ole aikaa. 3D:tä en olisi edes huomannut, elleivät lasit olisi välillä ärsyttäneet nenänvartta.



070. John Huston: Maltese Falcon (1941)

Toinen katselukerta ei ollut yhtä upea kuin ensimmäinen, en taida katsoa enää kolmatta kertaa.



071. Tony Krantz: Diamond Job, aka The Big Bang (2011) 2/10

Vankilasta vapautunut Frankenstein-tason (sekä kokonsa että älynsä puolesta) ex-nyrkkeilijä Anton Protopov palkkaa yksityisetsivä Ned Cruzin (Antonio Banderas) selvittämään mystisesti kadonneen kirjekaveri-/stripparityttöystävänsä Lexie Persimmonin olinpaikkaa. Dorka Anton, joka ei edes ole koskaan tavannut mielitiettyään tosielämässä, on rakkaudentunnossaan paljastanut naiselle 30 miljoonan arvoisen timanttikätkönsä sijainnin, ja tuon aarteen vuoksi moni muukin tuntuu olevan kiinnostunut etärakastavaisten kohtalosta. Ned alkaa seurata johtolankoja, ja mystisen Lexien löytämisestä muodostuu hänelle pakkomielteenomainen tavoite.



Ei liene liikaa paljastettu, jos paljastaa että noirimaisena Femme Fatale –tarinana alkava Diamond Job alkaa pian trippailemaan pahasti viimeistään, kun kuviin astuu kahjo miljardööri. Hän on rakentanut maan alle jättimäisen hiukkaskiihdyttimen, jonka avulla olisi tarkoitus luoda alkuräjähdyksen esihiukkanen. Harmi vain että epäonnistuminen saattaisi synnyttää elämän tuhoavan mustan aukon. Isoksi teemaksi nousee näin fysiikanfilosofinen mussutus, jonka kuunteleminen alkaa pian särkeä päätä. Elokuvan virallinen sexikohtauskin pilataan kun Antonion kuuma panokumppani ähisee kiihottuneena atomien rakenteesta… joka on myös tatuoitu hänen kehoonsa.



Krantz on pyrkinyt kumartamaan klassisten film noirien suuntaan, mutta homma kusee pahasti. Ahdistavaa katsoa, kun tekijät pyrkivät ilmaisun tasoon, jolle ei yksinkertaisesti ole rahkeita. Sekä värimaailma että valaistus, koko esteettinen ohjaus, on karmealla tavalla luonnotonta, eikä ainakaan tee kunniaa esikuvilleen. Käsikirjoitus on täynnä vittumaisia mukanokkelia puneja ja kikkoja; Koko ajan tekisi mieli pikakelata, mutta jatkuvana aistimiin tulviva ja ympäriinsä poukkoileva juonijööti ei suo siihen mahdollisuuksia.



Antonio Banderaksen espanjaan särähtävä aksentti on kaiken kukkuraksi raskasta kuunneltavaa.



071. Greg Mclean: Rogue (2007) 8/10

Sekalainen joukkio turisteja osallistuu Kate Ryanin suistokrokotiilikierrokselle Pohjoisterritorion lumoavan kauniissa jokimaisemissa, mutta etäältä ihasteltavaksi ajateltu luonto kääntää pian asetelman ylösalaisin. Ryhmä matkaa hieman sivuun normaalilta reitiltä ja ajautuu suoraan bad-motherfucker-7m-krokotiilin reviirille.



Propsit Mcleanille. Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja on saanut aikaan erittäin toimivan ja suht tyylikkään krokotiilikauhistelun, joka ottaa itsensä niin tosissaan kuin mahdollista: hommaa ei siis laiteta lekkeriksi tai viedä tarkoituksellisen perseilyn puolelle. Ohjaajalla on myös hyvä kosketus elokuvansa henkilöhahmoihin, jotka muodostuvat miellyttävän aidoiksi tapauksiksi, tietenkin genren asettamissa rajoissa. Pelkkää krokotiilinruokaa elävämmiksi osoittautuvat henkilöt tukevat pyrkimystä panostaa enemmän painostavan odottavaan tunnelmaan verellä goreilun sijaan. Alussa ahdistusta aiheuttaa krokotiilihyökkäyksen odottelun lisäksi oksettava massaturistifiilis, joka jokiristeilyllä vallitsee, oikein pala nousee kurkkuun kun ajattelee että saattaisi itsekin joutua rajattuun tilaan kyseisen apinalauman kanssa. Mclean antaa suuren roolin myös Australian auringossa kylpevälle luonnolle, jonka keskellä kauhu pääsee valloilleen. Elokuva tulvii Avara Luonto –tason kuvastoa eksoottisista eläinlajeista, synnyttäen välillä pienen Walkabout-fiiliksen, mikä on tietenkin mukavaa.



Hyvä elokuva, harmi että se taisi jäädä aika pahasti tappiolle(?), 25 miljoonan dollarin budjetilla 5 miljoonan tuotot lippuluukuilla.



072. J.J. Abrams: Super 8 (2011) 8/10

Yllättävän kovaa settiä, Abrams on Spielbergin mentoroinnissa ohjannut oman Gooniensinsa, joka upposi ainakin itseeni kuin häkä. Vaikka Spielberg-touch näkyy, on Abramsin eduksi sanottava, että hän osaa rakentaa tarinansa siten, että se pysyy jatkuvasti tuoreena ja tiputtelee pieniä tiedonmurusia aina tarpeen ilmaantuessa.



Voin kuvitella, että tän voi kokea tyhjänpäiväiseksi, lapselliseksi ja ärsyttäväksi, mutta toisaalta itse nautin lähes joka hetkestä, myös niistä lapsellisimmista käänteistä. Pointti on kuitenkin se, että paketti pysyy kasassa eikä Abrams koskaan anna touhun lipsua liikaa käsistä (keikkuu onnistuneesti veitsen terällä). Lapsisankaritkin ovat sympaattisia ja hoitavat leiviskänsä asiallisesti. Yhtä lukuunottamatta lapset eivät ole juurikaan rasittavia, ja aika hauskojakin juttuja heille on kirjoitettu.



073. Robert Houston: Shogun Assassin (1980) 9/10

Erittäin hyvä tunnelma ja surrealistista menoa. Surkastunut tarina vaikuttaa täysin toissijaiselta seikalta, kun yksinäisen suden ja pennun seuraaminen pysyy alusta alkaen yliluonnollisen vetoavana.

151.

Spellcaster (1992) *

Tylsää ja erittäin mitäänsanomatonta ja mielikuvituksetonta Empire Pictures roskaa.



152. Breeders (1986) **

Hyviä tissikohtauksia, muuten paskaa. Kalkkuna-arvosta vähän plussaa, mutta ei oikein sitäkään osannut täysillä arvostaa väärässä mielentilassa. (lue: selvinpäin)



153. Komisario Palmun erehdys (1960) ***

Perushyvä dekkari, mutta odotin vähän parempaakin. Kai se suomalaisuus hypetyttää vähän.



154. Kaasua, komisario Palmu! (1961) ***

Samaa settiä kuin eka osa.



155. The Beast Within (1982) **

Todella perus ihmissusehko-hommeli, meh.



156. Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) ***

Samaa enemmällä huumorilla.



157. Nuovo Cinema Paradiso (1988) **

Yli-imelää höllöilyä, vähän turhan pitkä (kolmen tunnin director's cut olisi jo todella paha) ja keskinkertainen tarina täynnä kliseitä. Hienoja kohtauksia on muutamia, mutta aika tylsä tämä oli silti. Päähenkilö ei jaksa kiinnosta missään iässä, vähiten rasittavana ja yliromanttisena teinihouhottajana. Todella ärsyttävä äänimaailma; ekalla puoliskolla joku/jotku (lähinnä vanhat miehet ja lapset) jatkuvasti huutavat (tai itkevät). Morriconen harvinaisen siirappiset musiikit eivät juurikaan auta, vaikka pari hyvää melodiaa olikin. Ihan kiva, mutta yrittää olla liian kiva, vaikka rahkeet eivät riitä.



158. Natural Born Killers (1994) *

Kamalaa oksennusta. Ennen alkutekstejä alkoi jo ärsyttämään pahasti yli-kikkailevalla ripulikuvauksellaan ja puoleen väliin päästäessä vitutti jo todella kovaa. Tekopyhä satiirikaan ei toimi, leffahan on itseasiassa juurikin sitä mitä se yrittää (huonosti ja helvetin räikeästi) kritisoida. Hyi, tulee mieleen joku Boondock Saintsin paskimmat kohtaukset, mutta saatan muistaa väärinkin koska eihän sitä mielellään muista. Oli kyllä pahin pettymys aikoihin, kun tästä jotkut niin paljon pitävät ja onhan tässä hyviä näyttelijöitä, muuta hyvää en voikaan sanoa.

Namfoodle ( 3.8.2011 10:22)

158. Natural Born Killers (1994) *

Natural Born Killers oli aikanaan yksi suosikkielokuvistani, mutta kun hiljattain katsoin sen useamman vuoden tauon jälkeen, NBK tuntuikin ainoastaan kömpelöltä ja teennäiseltä. Ilmeisesti tässä on jotenkin maku muuttunut ajan myötä.

NBK:n R-version ja director's cutin ero on valtava. R on todella teennäinen, kun väkivaltasatiirin hampaat on katkottu. Stonen versio on ainakin neljän tähden elokuva, vaikka tuntuu tavallaan kuuluvan 90-luvulle.

Tobe Hooper:

Lifeforce (1985)



"Now can this madness end", just niin.



Matthew Hope: The Veteran (2011) **½



Irakin sodan veteraanin sota jatkuu Lontoossa. Ei aivan toivoton salaliitto-trilleri.



Sameer Malkan: Main Khiladi Tu Anari (1994) ***



Tyttömäinen näyttelijä (Saif Ali Khan) tuppautuu karskin poliisin (Akshay Kumar) oppipojaksi hauskassa ja homoeroottisessa "The Hard Way"-versiossa.



Jacques Deray: Borsalino (1970) ***



Belmondo ja Delon ottavat 30-luvun Marseillen alamaailman haltuun, ihan viihdyttävää hattuilua.

Leigh:

Another Year **** Leigh on Leigh.



Aronofsky: Black Swan **** Vahvahan tämä oli, mutta ei noilta häiritseviltä Repulsion-mielikuvilta vain pääse pakoon. Ne kaksi kohtausta taitavat netin porntubeissa hoitaa trailerin tehtävää paremmin kuin itse traileri.



Dreyer: Prästänkan **** Ehkä olemme länsinaapuria parempia synkistelijöitä, mutta kun synkistely siirretään valkokankaalle, jostain kumman syystä svedut päihittävät meidät 100-0. Tämä 1920 valmistunut mykkis on mahdollista nähdä syyskuun alussa kankaalta Forssassa.



Heslov: The Men Who Stare at Goats *** Clooney on aina karismaattinen kuin perkele, mutta mm. jälkihipahtava LSD-huumori on yksinomaan väsähtänyttä. Pseudoälykästä wesanderson-osastoa.



Kaufman: Synecdoche, New York *** Ilmeisesti jos tämän katsoo uudelleen, syntyy jotain sanoinkuvaamattoman älykästä. En kuitenkaan siedä palapelielokuvia, jotka pakottavat katsomaan itsensä uudelleen, joten brainfuck-sillisalaatiksi jäi.



Spasojevic: Srpski film / Serbian Film *** Aha.

Philip G. Atwell:

Rogue Assassin (War) (2007) **½

Luoja kun voikin elokuva olla paskasti leikattu; 13 leikkausta sekunnissa ja siihen vielä päälle visuaalisia kikkoja aina kuvan välkkymisestä alkaen. No, loppua kohden onneksi rauhoitetaan niin, että alkaa toimintakohtauksissakin saada hieman selvää mitä tapahtuu. Leikkaustunaroinnit antaa miltei anteeksi, sillä casting on todella asiallinen: Jet Li, Jason Statham, Luis Guzman, Ryo Ishibashi, Sung Kang, Kane Kosugi, ja pari muutakin. Etenkin Li on aivan nappivalinta vähäeleisen ja kylmäverisen tappajan rooliin. Sankari-rooleissa Li ei ole koskaan ollut puoliksikaan yhtä pätevä. Mutta, miksi vitussa Devon Aoki on laitettu esittämään syntyperäistä japanilaista? Jason Stathamkin puhuu parempaa japania kuin hän (ja näyttää paremmalta). Muutoinkin elokuvassa hieman huvittaa se, miten huonoa japania puolet sen japanilaista hahmoista puhuvat. No, mikäs siinä. Ihan asia-leffa loppupelissä, vaikka voisi ollakin paljon parempi pelkällä uudelleeneditoinnilla.