Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

050. Gavin Hood:

X-Men Origins: Wolverine (2009) 4/10

Trilogian kolmatta osaa, Last Standia, lukuunottamatta X-Men supersankarielokuvasarja on ollut varsin kelvollista viihdettä. Wolverinen hahmon syntyhistoriaa valottava X-Men Origins: Wolverine kuuluu samaan kastiin kuin tuo trilogian päätösosa, eli se on ikävästi epäonnistunut. Ohjaaja Hoodilla ei ole tarjota minkäänlaista visiota tai panosta saagalle, vaan hän latoo käsikirjoituksen määrältään ylitsevuotavan materiaalin sekavaan pakettiin miettimättä sen kummemmin tarinaa tai sen rytmitystä. Tarjolla on mahtailevaa AD/HD ‑toimintaa vailla päätä tai häntää, tyylitajutonta sarjakuvaestetiikkaa, rumia digitaaliefektejä (erityisesti Wolverinen adamantiumkynsiin, jotka ovat häiritsevästi epäaidon näköiset) ja ehkä epäkeskittynein näkemäni romanttinen juonne.



Vaikka Hugh Jackman on karismaattinen Wolverine, eikä Leiv Schreiber Sapelihampaana jää pahemmin jälkeen, on heidän jälkeensä jokainen supersankari joko naurettava, korni, tai molempia. Will.i.am teleporttaavana John Wraithina, Dominic Monaghan (hobitti!!) sähkölaitteita manipuloivana Boltina ja Ryan Reynolds miekkoja heiluttelevana Wade Wilsonina muodostavat ehkä huonoimman yhdistelmän mitä supersankarielokuvien ystäville on koskaan tarjottu. Tähän voidaan vielä yhdistää Taylor Kitschin esittämä Gambit, jonka mutanttivoima liittyy punaisena hohtaviin mutanttivoimapelikortteihin.



Sen elokuvasta voi sanoa, että Wolverinen matka siksi supersankariksi minä hän myöhemmin näyttäytyy, on täynnä tuskaa ja alamäkeä. X-Men Origins: Wolverinen päätyttyä sankari on joutunut toteamaan että mutantti ei voi elää tavallista elämää, sillä kuolema tuntuu kohtaavan jokaista läheistä. Normaali maailma ei kestä yhteentörmäystä epänormaaliuden kanssa. Hieman samalla tavalla oma, jossain mielessä aikuisempi maailmani, ei kestä yhteentörmäystä tämän selkeästi teinipojille tai nuoremmille suunnatun fantasiamaailman kanssa.



Wolverinen hahmo taitaa pysyä hämärän rajamailla, koska Aronofsky jättäytyikin tulevasta projektista pois.



051. Hayao Miyazaki: Mononoke-hime – Prinsessa Mononoke (1997) 9/10

Elokuva täynnä erittäin voimakkaita, kauniita ja lumoavia hetkiä.

Michael Clayton 2007 ****

Hötkyilemätön draama hyvillä näyttelijöillä. Intensiteetti pysyi koko ajan korkealla, vaikka toimintaa ei ollut paljon yhtään. Tyylikkäitä kuvia täynnä ja pienillä jutuilla paljastettin paljon.



Hobo with a shotgun 2011 ****

Monessa mielessä edellisen vastakohta, mutta tykkäsin myös tästä. Sopivan älytön ja törkeä. Parhaimmillaan kaveriporukan ja muutaman kaljan kera. Pieksee mun mielestä esim. Macheten 6-0



Aliens vs. Predator 2 2007 *

Joo ei.

42.

Mannaja (1977) ***½

Ajoittain Mannaja on yllättävänkin hyvä joutsenlaulu italo-westerneille, vaikka tiettyä ennalta-arvattavuutta on havaittavissa, ja monissa aiemmissa spaguissa on toki käytetty samoja elementtejä. Mannajalle on kuitenkin pyritty luomaan joukosta erottuvia piirteitäkin kuten tappavat kirveet. Pidin myös musiikeista, vaikka Keoman tyyliä noudattavat biisien sanoitukset alkoivat loppupuolella käydäkin liian selviksi. Kelvollinen ja varsin viihdyttävä spagu silti.



43. Con Air (1997) ****

Aivot narikkaan ja menoksi! Con Air toimii yllättävänkin hyvin, oikeestaan voisin antaa neljä tähteä jo pelkästään Nicolas Cagen suorituksen takia, mies laukoo huikeita one-linereitä tavalla johon moni ei pysty. Sitten kun pakettiin lisätään esim. Buscemi, Malkovich tai vaikkapa Chappelle niin kyllä tämä kääntyy hyvän elokuvaviihteen puolelle.



"Well, hooray for the sounds of *fucking* silence!"

55.

Unrest ***½ Tulipa puskista. Kolkot sairaalakäytävät ja ikävännäköiset ruumiit ovat aina saaneet inhotusreaktioita aikaan, joten tämä osuu silleen heikkoon kohtaan. Jälkikäteen ajatellen ei tässä juonellisesti paljon (tai siis mitään) järkeä ole, mutta nuo mainitut tekijät, jatkuva sohvanreunalla pitävä ahdistusmusiikki ja suht sympaattinen päätähtönen tekevät tästä ihan katselun arvoisen säikyttelyelokuvan.



Sitten tuli katseltua Lostin vitoskausi pitkän tauon jälkeen loppuun. AIna vaan tyhmemmäksi menee, mutta kai se viimeinenkin kausi on joskus katsottava.

Jude ( 6.5.2011 00:27)

43. Con Air (1997) ****

Aivot narikkaan ja menoksi! Con Air toimii yllättävänkin hyvin, oikeestaan voisin antaa neljä tähteä jo pelkästään Nicolas Cagen suorituksen takia, mies laukoo huikeita one-linereitä tavalla johon moni ei pysty. Sitten kun pakettiin lisätään esim. Buscemi, Malkovich tai vaikkapa Chappelle niin kyllä tämä kääntyy hyvän elokuvaviihteen puolelle.



"Well, hooray for the sounds of *fucking* silence!"

Con Airissa on kyllä kieltämättä jotain kumman vangitsevaa. Aina kun se tulee teeveestä niin sitä vaan jää seuraamaan vaikka yrittääkin vakuuttaa itselleen että katon vaan siihen ja siihen repliikkiin asti ja vaihdan sitten kanavaa. Niin vain tuli koko leffa taas kerran katottua.

Jude ( 6.5.2011 00:27)

43. Con Air (1997) ****

Aivot narikkaan ja menoksi! Con Air toimii yllättävänkin hyvin, oikeestaan voisin antaa neljä tähteä jo pelkästään Nicolas Cagen suorituksen takia, mies laukoo huikeita one-linereitä tavalla johon moni ei pysty. Sitten kun pakettiin lisätään esim. Buscemi, Malkovich tai vaikkapa Chappelle niin kyllä tämä kääntyy hyvän elokuvaviihteen puolelle.

Ehkä jopa viisi tähteä? Paras Pruckenheim, IMO. Tosin varmaan ainoa jonka olen katsonut 3+ kertaa.

"Make a move and the bunny gets it."

Minusta The Rock oli pitkään Bruckheimerin paras elokuva, mutta olen sittemmin alkanut myös kallistua Con Airin kannalle. Viihtyvyysarvot ovat huomattavasti korkeammalla, kuin Rockissa, jossa Bayn möhkälemäinen ryppyotsaisuus tökkii pahasti, vaikka elokuvallisilta ja taiteellisilta arvoiltaan se on parempi kuin Con Air. Tässä patrioottinen paska kuitataan heti alussa pois – ja sitten esitellään maailman parhaimman ansakunnan tuottamat rikolliset – ja sitten vedetään leffa läpi hyvällä fiiliksellä, runsaalla testosteronilla ja kiitettävän vähällä machoilulla.

Tämän jälkeen JB ei ole sitten tehnytkään mitään hyvää. Tai jos nyt joku haluaa laskea Armageddonin ja Bad Boys II:n mukaan.



Härnäke on yksi nykyelokuvahistorian parhaimmista.

http://www.youtube.com/watch?v=Px8U9fx8TXw

Disco Studd ( 6.5.2011 11:32)

Tai jos nyt joku haluaa laskea Armageddonin ja Bad Boys II:n mukaan.

Hoo! Armageddon nyt on aivan omassa luokassaan, kun puhutaan näistä elokuvista. Tässä kaavassa on mukana kaikki voittavan paketin palat. Teos joka pystyy ärsyttämään loputtomalla jenkkihegemoniallaan, ja puistattamaan elämää suuremmilla sekäpuolikomediallisen pateettisilla kohtauksilla, joiden kaiketi pitäisi saada kyyneleet virtaamaan – muutenkin kuin naurusta. Bruce Willis muistetaan tästä elokuvasta, paskat mistään Die Hardeista! Kaikista ongelmista, ja vuorellisesta porsaanreikiä, huolimatta luodaan "uskottava" tarina, jonka vaahterasiirappisuus on, on... on... sanat eivät vain riitä kuvaamaan tätä kaikkea.



Armageddon ei ole hyvä tai huono elokuva perinteisessä merkitysessä, vaan jotain paljon suurempaa, mystisempää ja omenapiirakkaisempaa.

MiR ( 6.5.2011 12:00)

Armageddon ei ole hyvä tai huono elokuva perinteisessä merkitysessä, vaan jotain paljon suurempaa, mystisempää ja omenapiirakkaisempaa.

Hundred million billion percent samaa mieltä. Ugh.

Oma viikko:

Digiboksi:



10. Deep Blue Sea



Näin tämän viimeksi leffassa ja muistelinkin tämän olleen melko hyvä. No tämähän taitaa olla Harlinin paras leffa. Superälykkäät hait pistävät tuulemaan tutkimuslaitoksessa. Järjetön tapahtuma seuraa toista ja käsikirjoittajilla on selkeästi ollut hyvät aineet tukemassa kirjoitusprosessia. Huippuluokan näyttelijät kruunaavat homma. Käsikirjoittajien seuraava elokuva oli hieman samallainen kieli poskella tehty rymistely/parodia Valentine. Tämä elokuva on oikeastaan kaikkea sitä, minkä jonkun umpipaskan Snakes on the Planen olisi pitänyt olla.



11. Universal Soldier: Regeneration



Voi ziisus miten tylsää paskaa. Slobo-toiminta meets ärtsyily meets post-JVCD Damme. En ole noita kahta muuta jatko-osaa nähnyt, mutta pakkohan niiden on olla parempia.



12. Brooklyn's Finest



Mainettaan parempi kyttäleffa, jonka vakavimmat ongelmat ovat heppoinen dialogi ja naurettavan kliseiset henkilöhahmot. Mutten homma toimii melko hyvin, Fuqua onnistuu pari kertaa luomaan lähes Training Day ‑tasoisia kuumoituskohtauksia ja muutenkin elokuva rullaa viihdyttävästi alusta loppuun. Näyttijäkaarti on tämän tason käppäilyyn erittäin kova.

To-su välillä kaveriporukalla mökillä katsottua. Teemana oli 80-luvun teini/tissi/seksikomediat, teemasta lipsuttiin tavan mukaan jonkin verran vaan genren merkkiteoksia tuli kuitenkin katsottua:

Griffiths: Hardbodies 1 & 2 – Ensimmäinen osa on juoneltaan sopivan sleazya kamaa, tissejä on tarpeeksi ja peruskouhotusta riittävästi. Meininki pitää olla koko ajan hyvä ja biletystä on alusta loppuun saakka. Sympaattinen cowboy nousi omaksi suosikkihahmoksi, ja hänen säveltämä haikea countrylaulu Fossils toimi pirun hyvin. ****



Toinen osa onkin sitten joka osa-alueella paljon huonompi. Tosin tissejä näkyy varmaan puolet enemmän kuin ensimmäisessä, mutta niiden esittely on niin välinpitämätöntä ettei edes innosta katsojia hurraa-huutoihin. Raskas ja omituinen elokuva, eikä elokuvan "sankaritar" edes näytä tissejä. **





Heckerling: Fast Times at Ridgemont High • Jostain syystä nauttii klassikkostatusta ilmeisesti. Aika rasittavaa menoa alusta loppuun, varsinkin Sean Penn. Jennifer Jason Leigh esiintyy alasti kiitettävän paljon, joka nostaakin kiinnostusta elokuvan katsomista kohtaan. **



Lee: Ski School – Idiootit tekee idiootteja asioita hiihtokeskuksessa. Tissejä, kaljaa ja neonvärejä siinä määrin, että sanity pointsit tippui tässä vaiheessa uhkaavaa tahtia. Suomi-vhs tästä leffasta tuli vuokrattua penskana aika monesti, ja osan jutuista muisti vieläkin ulkoa. Ei mitään loistavaa viihdettä enää, ja päähenkilöiden idiotismi nostatti lähinnä raivoa. **½



Metter: Back To School – Rodney Dangerfieldin varaan rakennettu komedia toimii hyvin. Juttua tykitetään hyvällä tahdilla ja pitkästyä ei tarvitse missään vaiheessa. Huumori vaihtelee toimivan nokkelasta ihan perus "pieru perseestä"-osastoon. Juonen puolesta perushuttua, mutta Dangerfield on kyllä loukkauksien ja sutkautuksien nakkelijana aika hyvässä vedossa tässä. ****



Wiederhorn: King Frat – Jakoi mielipiteitä katsojaporukassa, mutta mielestäni tämä on ehdoton helmi. Huumorin kanssa mennään siitä mistä aita on matalin, mikä sopii tähän leffaan kuin nyrkki silmään. sikailu-aste on korkea ja turhaa korrektiutta vältellään loppuun asti. *****



Kaufman: When Nature Calls • Jos "Meno päällä, joka säällä" oli viedä järjen niin olen aika varma, että tämä sai aikaan jo pysyvää vahinkoa ajukopassa. Hyvässä nousuhumalassa tämä elokuva nautittiin ja ei voi kyllä sanoa oikein mitään järkevää tästä elokuvasta, kun tässä ei mitään järkeä ole. Kaikessa käsittämättömyydessään kuitenkin ihan viihdyttävää hulluutta. ***½



Lester: Showdown In Little Tokyo – Monia klassikkokohtauksia sisältävä hyvä toimintaelokuva. Ei turhaa tyhjäkäyntiä eikä tahtia höllätä missään vaiheessa. ****



Ziehl: Road House 2: Last Call – Voisi jopa sanoa, että positiivinen yllättäjä. Odotukset eivät todellakaan olleet korkealla. Hyviä tappelukohtauksia, ihan ok näyttelyä, genressään oikeastaan ihan hyvä yritys. ***



Maslak: Sworn to Justice – Rothrock vigilantena. Rothrock keikistelee leffan läpi lähes vesirajalla vilkkuvissa hamosissa, mikä viekin huomiota hyvin pois hänen ketunnaamastaan. Hän myös näyttää tissit ja persettäkin piisaa, joten ei ihan paskaa. Kaikin puolin kuitenkin hyvin väsähtänyttä menoa ja puolivälin tienoilla oli suuri kiusaus lopettaa katsominen kesken, mutta sitten tuli taas panokohtaus ja taas sai uutta virtaa katsoa elokuva loppuun. **½



Kesken jääneitä tai muuten vaan vahvan humalatilan vallitessa unohdettuja tapauksia olivat:



Lettich: Double Impact • Vaikutti hyvin sekavalta paskakasalta, saattaa silti olla, että pitää palata tämän pariin jossain vaiheessa.

Rollin: Le frisson des vampires – Tämäkin kuulemma jossain vaiheessa pyörinyt, ei mitään muistikuvia.

Ruben: The Pom Pom Girls – Nimen perusteella valittiin tämä, sietämättömän huono ja tylsä drive-inn ‑leffa. Jäi kesken n.30min jälkeen.

Yves Boisset:

Un Conde (1970) ****



Tiukka ja lakoninen poliisielokuva. Michel Bouquet oli todella kova pääosassa.



Prachya Pinkaew: Elephant White (2011) **½



Djimon Hounsou taistelee lapsiprostituutiota pyörittäviä rikollisjengejä vastaan Bangkokissa. Tykkäsin aika paljon vaikka ei tässä mitään erikoista ollut. Weerapon Poomatfonin koordinoimat stuntitkin olivat vaan sellaista peruskamaa.



Charles Kaufman: Mother´s Day (1980) **



Äitienpäivän kunniaksi tuli katsottua. Yllättävän laadukas Troma-elokuvaksi, mutta silti joutui vähän pikakelailemaan.



Thomas Cappelen Malling: Kommandor Treholt & ninjatroppen (2010) ***½



No niin, nyt oli norjanpojilla asiameininki. Hyvin omaperäistä ja kuivaa huumoria, ei ollenkaan sellaista kohellusta kuin voisi odottaa norjalaiselta ninjaelokuvalta.

Viikolla 18 kajahti puolet leffoista Hong Kongista, joten tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien threadissa käsitellään seuraavat katsotut taidepläjäykset:

Battle Wizard (Hsueh Li Pao, 1977)

Dragon Swamp (Lo Wei, 1969)

Shaolin Prince (Chia Tang, 1982)



Viikon muuta satoa:



The Exorcist (William Friedkin, 1973)

Friedkinin todella vaikuttavaan tulkintaan melkoisen keskinkertaisesta kirjasta pitää vain palata kerta kerran jälkeen. Katsoin leffasta tällä kertaa alkuperäisen leikkauksen, ja täytyy jälleen todeta "orkkiksen" ylivoimaisuus "ennennäkemättömään" versioon. Leikkaamon lattialle on 1973 jäänyt kuranttia ja voimakastakin tavaraa, kuten pidemmän version "rapukävely" todistaa, mutta Friedkinin alkuperäinen näkemys, jossa painopiste on hivenen enemmän psykologisen suunnassa efektiremellyksen sijaan (vaikka sitäkin toki riittää) tekee elokuvasta voimakkaamman ja ahdistavamman. Kokonaisuus on tiiviimpi ja sitä kautta tunnelma painostavampi. Erityisesti loppu jättää karvaamman maun suuhun, tarjoten pelkkää pelkoa tulevasta, kuoleman läsnäoloa ja epävarmuutta rikki revityn pienperheen selviämisestä jatkossa. Jos tuijotetaan pelkkiä järkytysefektejä ja kirouslitanioiden suoltamista, tulee katsojalle taatusti sellainen olo, että aika on elokuvan tehoa syönyt. Mutta Exorcistin todellinen vahvuus piilee syvemmällä, sen pohjimmiltaan vähäeleisessä tyylissä ja miljöön realistisessa kuvauksessa joka saa tapahtumapaikat ja hahmot tuntumaan hyvin kivuliaan todellisilta. Kaiken kaikkiaan voimakas teos, aiheuttaa säväreitä edelleen kuvastollaan ja ilmapiirillään.



Phantasm (Don Coscarelli, 1979)

Leffasarjan omaa keskustelua lueskellessa ja sinne kommentoidessa heräsi himo katsoa ikään kuin pohjiksi jatko-osia varten mulkaista eka osa uusiksi. Kierroksesta jäi n. 99% sama fiilis, ja kaikki olennainen tulikin jo siellä sanottua.



Voice of Terror (John Rawlins, 1942)

Klassisen Basil Rathbonen ja Nigel Brucen tähdittämän Sherlock Holmes ‑sarjan kolmas osa. Leffasarja hyppäsi tässä vaiheessa Foxilta Universalille, ja samalla parivaljakko Holmes ja Watson hyppäsivät 40-luvulle ja sotapropagandan käsikassaroiksi. Kuulostaa pahalta, mutta ei päädy vallan rumaksi asetelmaksi, vaikka moneen väliin ujutettu peittelemätön paasaus meinaa nykykatsojan hermoon vähän käydäkin. Vastineeksi on saatu viehkeän noir-tyyppistä tyylittelyä Lontoon alamaailmassa, ja Rathbone vetää roolinsa tylyn skarpisti ja kylmällä päättäväisyydellä. Käypää tavaraa, vaikkakin epätasainen ja hieman etäinen. Kiva pikkubonus: alkumetreillä bongattu pieni ote Universalin 30-luvun The Invisible Man ‑filmatisoinnista. Teki ihan mieli katsoa alkumetrejä tarkemminkin uudestaan, mitä muuta Universalin oman tuotannon kannibalisointia olisi löytynyt. Ehkä joskus...

93.

Johnny Got His Gun [Sotilaspoika] (1971) ***

Suureksi osaksi aika meh, välillä onnistuu.



94. Broken Flowers (2005) ***

Murray on mukava. Hyvää musiikkia. Hieno loppu. Silti jäi vähän niin ja näin.



95. Timestalkers (1987) **

Klaus Kinski matkustaa ajassa länkkäriksi pukeutuneena ja tekee jottain. Ei mitään järkeä, eikä läheskään yhtä siisti miltä kuulostaa.



96. Arvottomat (1982) ***

Ensimmäinen Mikan leffani, taidan pitää enemmän siitä toisesta Kaurismäestä. Ei huono, eipä siinä.



97. Arcade (1993) **

Välillä aivan siisti Full Moon ‑leffa.



98. GasLand (2010) **

Tylsä dokkari jossa kaikki oleellinen tulee melkeinpä ensimmäisen puolen tunnin aikana. Liikaa junnailua, enkä myöskään arvosta tätä että dokumenttiin tungetaan tekijää lapsuudesta lähtien ja motivaatiota leffan tekoon selitellään, ei voi kiinnostaa.



99. Long Weekend (1978) ***

100. American: The Bill Hicks Story (2009) ***



101. Vodkaa, komisario Palmu (1969) **

Aika tylsä, juoneltaankin. Lopussa itse Palmu jää aika paljon taka-alalle. Muita Palmuja en olekaan vielä nähnyt, täytyy hommata.

Mark Goldblatt: The Punisher – Rankaisija (1989) ***



Ah, tuli taas kultainen nuoruus mieleen, kun tämän kasariestetiikkaperseilyn sai jälleen katsella. Dolph Lundgrenin paras rooli, vaikka miehen englannin vääntäminen välillä korvaan särähtikin. Toimintakohtaukset olivat melko onnistuneita, mutta häiritsemään jäivät monet korostetut kohtaukset, joissa rikollinen hoidellaan esim. veitsellä pois päiviltä. Rytmitys ja leikkaus kusivat näissä, kun todellisuudessa tässä ajassa olisi jo kilpikonnakin väistänyt uhkaavan tilanteen, niin nyt tuijoteltiin kuolemaa silmiin useita sekunteja ja jämähdettiin paikoilleen, ei hyvä. Toinen naurettava kohtaus lopputaistelussa, jossa Castle ja mafiapomo Franco ampuvat gansterit siistiin pakettiin paperiseinien läpi konepistooleilla. Eihän tässä muuten mitään, mutta kun kaverit tekevät tämän ristiin, kumpikin omalta puoleltaan, mahtavat olla tarkkoja kavereita tähtäyksen suhteen, kun eivät toisiinsa osu, vaikkeivat mitään seinän läpi edes näe. MTV3:n vajakki mainosajastaja iski kolme mainoskatkoa 25 minuutin sisään, parhaan välillä oli vain 5 minuuttia. Laskin kokonaiskestoksi 1.25.25, eli olikohan snadisti leikattu, ei ainakaan niin, että tätä olisi huomannut. Vanhan 76 minuuttisen kasettiversion tämä pesi kuitenkin mennen tullen ja ikärajalla K-15.



Julian Jarrold: Red Riding – In the Year of Our Lord 1974 (2009) ***



Synkkä ja lohduton elokuva hyvässä mielessä. Joku tupakkayhtiö on varmaankin toiminut elokuvan päärahoittajana, päätellen leffassa vedetyn röökin määrästä Jopa kameran linssi oli ilmeisesti kellastunut nikotiinista, kun kuvaus oli läpi leffan melko kelmeästi valaistua:)