Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

105.

Salton Sea

TV:stä tutun D.J. Caruson ohjaama noirfiiliksellä höystetty huume /ja rikos-elokuva. Ihan jepa. Kilmer on hyvä pääosassa ja juonessa on juuri sopivasti mutkia jotta kiinnostavuus säilyy, mutta tarpeeksi hillitysti jottei homma mene ihan kikkailuksi.



106. Elektra

Uusintakatselu... Öööö, perusviihdettä, parempi kuin muistin ehkä. Eihän tässä toki oli sen oikean Elektran tutinaa ollenkaan. Ja onhan tää nyt aika kuraa. Silti välillä jopa tykkäsin. En tiedä.



107. Kadonneen maailman soturi

Erittäin viihdyttävä yhdistelmä kaikenlaista ihmeellistä ja hauskaa. Lokaatiot ovat hienot ja leffassa on kiva retrofuturistinen luukki, erityisesti tapahtumapaikoista puhuttaessa. Onnistuneen visuaalisen ilmeen oheella mieleen jäi aivot sulattavan typerä prätkäkompuutteri ja yleinen höperyys, tyyliin "ginty vastaan 1000 omegalaista". Sekä tietty nippu taakeja genrelärvejä: Ginty, Pleasance, Fred Williamson. Ja SuperDuper-tappajarekat lämmittävät aina mieltä. Elokuvaa katsellessa tulikin mieleen, että postapocalyptiset elokuvat ovat varmaan suosittuja mexikolaisten huumeloordien parissa?



108. Melancholia

Alun montaasijakson aikana mietin että mitäköhän paskaa sitä seuraavat kaksi tuntia saa katsella. No, sitten alkoi eka osa, "Justine". Jooooo-o kiikun kaakun mennään, välillä oivaltavan tarkkanäköistä porvariston hillityn charmin kuvausta, välillä snadisti Larsmaista absurdia huumoria, silloin tällöin sekaan heitetään pari intiimiä kutemiskohtausta ja sitten hieman yleistä pitkäveteisyyttä plus käsittämätön määrä hienoja näyttelijöitä. Vaan sitten alkaa toinen osa, joka puhdistaa pöydän.



Hieno elokuva, vaikka eka osa olikin kaikessa saippuaoopperamaisuudessaan välillä jopa tylsä. Nouseva kaari oli kuitenkin palkitseva eikä toka osa toimisi niin hyvin jos ensimmäinen osa ei olisi juuri sellainen kuin se oli.



Oikein alkoi vituttamaan rankemmanpuoleisesti, että Manderlay ja Antichrist ovat edelleen näkemättä vaikka pyörivät arkistossakin kevättalvella.

Red Right Hand ( 26.6.2011 23:30)

108. Melancholia

...

Oikein alkoi vituttamaan rankemmanpuoleisesti, että Manderlay ja Antichrist ovat edelleen näkemättä vaikka pyörivät arkistossakin kevättalvella.

Aiheesta. Mielestäni Antichrist on parempi ja päräyttävämpi kuin Melancholia. Lisäksi se melkein vaatii ison kankaan.

55.

Sensuela (1972) **

Huhhuh mikä leffakokemus, en silti tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa, ehkä molempia samaan aikaan? Uskomaton määrä absurdeja ja ylikoomisia kohtauksia kehissä, en uskaltanut odottaa tällaista edes vanhalta kotimaiselta elokuvalta. Tulipahan tämäkin pala suomalaista elokuvahistoriaa koettua.



56. Duel (1971) ****½

Spielbergin esikoistyö tarjoaa melkoisen kyydin heti alkuminuuteista loppuun saakka. Tunnelma pysyy pitkin leffaa tiiviinä jahtaavan rekan ja Dennis Weaverin näyttelemän päähahmon välillä, mikä on Spielbergiltä hyvä suoritus. Plussaa tulee loppua kohden paranevasta visuaalisesta ilmeestä ja ylipäätään siitä, että jahtaava hahmo pidetään tuntemattomana. Soundtrack olisi tosin voinut olla parempi.

Uh-huh, parin kolmen viikon ajalata muistikuvia...

35mm



17. X-Men: The First Class



Takuu varmaa viihdettä, parempi kuin Wolverine, huonompi kuin muut. Kevin Bacon oli mainio pahiksena, ei tule muita vastaavia rooleja herralta mieleen.



DVD:



54. Three Burials



Vähintäänkin yllättävä ja mieleenpainuva elokuva. Tommy Lee Jonesin hahmossa on sellaista särmää, jota harvemmin jenkkileffoihin eksyy.



55. This is it



Siinä ja siinä, voiko tätä edes kutsua dokumentiksi. Parasta antia ovat alun haastattelut, missä tanssipojat ja tytöt liiikuttuvat kyyneliin kun ovat päässeet mukaan Michael Jacksonin kiertueelle.



56. Garage Olimpo



Paras näkemäni argentiinan sotilasjuntan kepposista kertova elokuva. Intensiivinen ja raivonsekaista surua herättävä.



Digiboksi:



32. Black Dynamite



Ei oikein uponnut. Arvostan toki muutamia todella absurdeja kohtauksia ja pari kertaa nauratti (esim. armomurha). Ehkä mulla ei vaan ole huumorintajua.



33. Veren kirjat



Muutama pelottava kohtaus, muuten lähinnä helvetin nolo.



34. Napoleon Dynamite



Toinen leffa, joka saa epäilemään huumorintajuani. Ei naurattanut.



varmasti oli paljon muitakin, joita en nyt vain muista.

Jude ( 27.6.2011 15:03)

56. Duel (1971) ****½

Spielbergin esikoistyö tarjoaa melkoisen kyydin heti alkuminuuteista loppuun saakka. Tunnelma pysyy pitkin leffaa tiiviinä jahtaavan rekan ja Dennis Weaverin näyttelemän päähahmon välillä, mikä on Spielbergiltä hyvä suoritus. Plussaa tulee loppua kohden paranevasta visuaalisesta ilmeestä ja ylipäätään siitä, että jahtaava hahmo pidetään tuntemattomana. Soundtrack olisi tosin voinut olla parempi.

Saman katsoin myös, yksi lempielokuvista. Ja täysin samaa mieltä, hyvä leffa mutta äänipuolessa olisi ollut parantamisen varaa musiikin suhteen sekä studio-dubbaus oli aika kökkö.



Stand by Me – viimeinen kesä **

Hyvä idis mutta loppujen lopuksi koko elokuvan pääpointti vähän hölmö. Pari tuntia odotellaan että nähdään joku ruumis. Jännää.



Kadonneen maailman soturi **

Mad Max tapaa THX-1138:n. Hyvä musa ja asiameininki, mutta paljon tunnelmaa pilaavia kohtauksia. Lisäksi rauhalliset "come on" ‑dubbaukset keskellä taistelua naurattivat. Toimintakohtaukset olivat kököt ja lopun hippikohtaus kaikkine 30 vallankumouksellisineen tyhmä. Ei tämä mikään Mad Max 2 ole. Prätkän olisi voinut vaihtaa myös autoon mutta sitten olisi ollut varmaan jo liian selvä kopio. Ihan viihdyttävä kertakatsomiseksi.



Sheena – viidakon valtiatar *½

Pidin kuvaustyylistä ja oli siellä varmaan joku hyvä idea taustalla. Maisemien lisäksi Tanya Roberts oli myös kuvauksellinen. Harmi vain, että juoni oli hölmö eikä kukaan henkilöistä osannut näytellä.

Shocky ( 24.6.2011 13:27)

67. Karate-Robo Zaborgar **-

Tästä Iguchin selvästi parhaasta elokuvasta ( ) etusivulla piakkoin lisää. Keskinkertainen The Machine Girl ja kehno RoboGeisha tosiaan jo entuudestaan käsitelty

Shocky ( 24.6.2011 14:38)

81. Fast Five / Fast & Furious 5 *1/2

Tästä Fast & Furious sarjan parhaasta elokuvasta (okei, nelonen näkemättä) ei mitään etusivulla, mutta olihan tää nyt selvästi parempi kuin päänsärkyä aiheuttanut ykkönen tai mitäänsanomaton kolmonen. Noitten aimpien teinileffojen sijaan tässä oli jo oikeaa MIEHISYYTTÄ. Eli siis The Rock, nykyelokuvan musta jumala.

John Frankenheimer :

Ronin (1998) ***

Toimintajännäri jossa ryhmä erikoisojoukkojen ja tiedustelun miehiä on koottu yhteen suorittaakseen erään salkun varastamisen ja työnantajana toimii hämäräperäinen johtaja jonka identititeettiä ryhmä ei alussa tiedä. Kovalla castingillä mm. Robert De Niro, Jean Reno yms. varustettu elokuva, jota näkee nykyisin kehuttavan eniten autotakaa-ajokohtauksien vuoksi. Mielestäni varsin ok kokonaisuus mutta tarina on kuitenkin, kaikista käänteistään huolimatta, melkoisen tyypillistä tämän genren kauraa ja elokuvana ei sittenkään ihan osiensa summa. Mutta ei mitään suurta valittamistakaan ole.



Burt Reynolds : Sharky's Machine (1981) ***½

Hieno homma että kakkonen näytti tämän omalla ostoslistallakin olleen Reynolds-elokuvan. About vuosi sitten katsoin läjän miehen elokuvia, mutta tätä en silloin vielä omistanut. Toiminnallinen poliisielokuva, jossa Burtin esittämä Sharky saa alennuksen Vice ryhmään pieleen menneen poliisioperaation johdosta. Prostituutio, politiikka, huumepäinen murhamies ja muu kovan luokan rikollisuus yhdistyvät tarinassa, jossa joissakin kohdissa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa. Siitä huolimatta nousee Burt Reynolds-elokuvien kärkipäähän. Henry Silva on uskottava ja paikoin jopa pelottava pahis. Muutkin näyttelijät vetävät varsin hyvin ja elokuvan ammuntakohtaukset ovat tiukkoja ja melko graafisia.

DVD

64. First Blood ****½ Eipä tätä oikein edes vuodet syö. Todellinen metsäsurvival-klassikko, jossa perähikiän punaniskapoliisit saa ansionsa mukaan. Ja se aiemmin kiusaannuttanut Syltyn loppupuhekin on itseasiassa varsin toimiva ja jopa koskettava.



65. Rambo: First Blood Part II ***½ Nyt sitten leikitään sotaa jossa kranaatti voi räjähtää metrin päässä ja helikopterissa voi ampua singolla ilman että se aiheuttaa vahinkoa. Samaan aikaan kun ensimmäinen osa vielä jossain määrin meni realismin puolella, tätä joutuu katsomaan jo enemmän viidakkoseikkailuna, jossa sankaria ei voi sattua. Sääli, sillä vähän vähemmälläkin melskaamisella olisi pärjätty ja leffa olisi parempi. Näinkin kyllä yhä Vietnam-sotavanki-teeman parhaimmistoa, jos ei paras. Ah, mutta onpa tässä nostattava loppupuhe!



66. Rambo III ** Loogisesti nimetty jatko-osa. Siinä missä kaksi ekaa osaa on varmasti tullut 10-15-vuotiaana katsottua parikymmentä kertaa, tämän olen nähnyt vain kerran joltain kopion kopio-vhs:ltä joka oli varmasti myös leikattu. Tämän päivän poliittisessa maailmassa leffa on hämmentävä – onko nämä nyt niitä afgaaneja joita pitää kannustaa vai ei? Ja lapsisotilas sankarina! Itse elokuva on periaatteessa aika pitkälti samaa kuin kakkonen siirrettynä aavikolle ja luoliin ja itseasiassa parempi kuin muistin. Rambon ylivertaisuus on silmiinpistävää, sadannen kerran tehdään ”hyppy veden alta kk:n kanssa” ja paljon tulta ja verta. Jostain syystä Rambo alkaa myös heittää typeriä one-linereita ja koskettava loppupuhe puuttuu joten ne pudottaa pisteitä.



TV:



67. Kickboxer ** JCVD on niin hämmentyneen koiranpennun näköinen näytellessään että välillä naurattaa ja välillä raivostuttaa. Turhan paljon kaikkea muuta kuin matsaamista ja tietty se loppumatsi piti sitten vetää ihan överiksi. Tong Po on kyllä kova pahis! Tämä tietty kannattaa nähdä jo Dammen liikuttavan tanssikohtauksen vuoksi...



Blu-ray



68. Rambo ***** Epäilin voiko uusintakatselu toistaa sitä hurmiota minkä koin elokuvissa. Ilokseni huomasin että kyllä voi! Burman sotilasjuntan sotilaat ovat julmuudessaan kuin Vietkong potenssiin 10 ja tällä kertaa kranaatit tekee mitä ne oikeasti tekee – pistää ihmisen palasiksi. Suu loksahti taas auki, voiko tämä olla oikeasti näin gorea? Jo tutuksi käyneeseen ”vangit vapaaksi leiriltä”- teemaan on saatu lisätempoa kun mukana on ryhmä palkkasotureita. Ja kyllähän viidakko aina aavikkoa paremmin toimii taustana sotimiselle. Aivan täydellinen päätös Rambo-saagalle, Stallone olisi voinut samantien jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Kadonneen maailman soturi (Warrior of the Lost World) 1983 */*****



Eihän tätä nyt voi kukaan vakavissaan katsella ja yrittää löytää perusteluja tähtien määrälle. Täydellinen kalkkunaelokuva, joka kyllä viihdytti kuvastollaan ja synapimputuksellaan, mutta sisältö.... Voi voi.

Onkohan tämä oikeasti tehty vakavalla naamalla aikanaan, kun juoni jätettiin vielä avoimeksi mahdollista jatko-osaakin varten. Älkää tuomitko koko genren elokuvia tämän yksittäisen "mestariteoksen" vuoksi, sillä joukkoon mahtuu ihan hyvääkin kamaa.



A Serbian Film (Srpski film) 2010 ****½



No joo, saapa katsoa kuinka kauan tätäkin teosta kauppojemme tai vuokraamojemme hyllyiltä löytyy. Tarkastettuna VET:ssä ei menisi takuuvarmasti läpi ilman leikkauksia ja kun avainkohtaukset samalla katoaisivat tulisi juonestakin melko vaikea seurattavaksi. Itse pidin elokuvasta kovastikin, enkä olisi uskonut vielä ensimmäisen tunnin aikana, kuinka rankaksi elokuva vielä käykään. Tämä olisi ollut puhdas mestariteos, mikäli elokuva olisi päättynyt ennen viimeistä kohtaustaan. Siinä pahuuden määrä ja epäuskottavuus kokonaisjuonen kannalta heitti hieman volttia. No nyt on nähty Serbian Filmin making of, joten jäädäänpä odottamaan varsinaista elokuvaa:)

Jeremias Rahunen ( 1.7.2011 07:49)

Burt Reynolds : Sharky's Machine (1981) ***½

Hieno homma että kakkonen näytti tämän omalla ostoslistallakin olleen Reynolds-elokuvan. About vuosi sitten katsoin läjän miehen elokuvia, mutta tätä en silloin vielä omistanut. Toiminnallinen poliisielokuva, jossa Burtin esittämä Sharky saa alennuksen Vice ryhmään pieleen menneen poliisioperaation johdosta. Prostituutio, politiikka, huumepäinen murhamies ja muu kovan luokan rikollisuus yhdistyvät tarinassa, jossa joissakin kohdissa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa. Siitä huolimatta nousee Burt Reynolds-elokuvien kärkipäähän. Henry Silva on uskottava ja paikoin jopa pelottava pahis. Muutkin näyttelijät vetävät varsin hyvin ja elokuvan ammuntakohtaukset ovat tiukkoja ja melko graafisia.

Oliko tässä "pään räjähtäminen"? McCarthyn splatter movies ykkösessä puhutaan jotain tällaista ja toki tuossa sellainen kohtaus voisi ollakin, jossa haulikolla ammutaan oven läpi ihmistä päähän, mutta Suomi VHS:ltä ja jenkki-dvd:ltä tämä puuttuu.

Antti Tohka ( 1.7.2011 16:07)

Jeremias Rahunen ( 1.7.2011 07:49)

Burt Reynolds : Sharky's Machine (1981) ***½

Hieno homma että kakkonen näytti tämän omalla ostoslistallakin olleen Reynolds-elokuvan. About vuosi sitten katsoin läjän miehen elokuvia, mutta tätä en silloin vielä omistanut. Toiminnallinen poliisielokuva, jossa Burtin esittämä Sharky saa alennuksen Vice ryhmään pieleen menneen poliisioperaation johdosta. Prostituutio, politiikka, huumepäinen murhamies ja muu kovan luokan rikollisuus yhdistyvät tarinassa, jossa joissakin kohdissa olisi ollut hieman tiivistämisen varaa. Siitä huolimatta nousee Burt Reynolds-elokuvien kärkipäähän. Henry Silva on uskottava ja paikoin jopa pelottava pahis. Muutkin näyttelijät vetävät varsin hyvin ja elokuvan ammuntakohtaukset ovat tiukkoja ja melko graafisia.

Oliko tässä "pään räjähtäminen"? McCarthyn splatter movies ykkösessä puhutaan jotain tällaista ja toki tuossa sellainen kohtaus voisi ollakin, jossa haulikolla ammutaan oven läpi ihmistä päähän, mutta Suomi VHS:ltä ja jenkki-dvd:ltä tämä puuttuu.

Tuo oven läpi ampuminen oli mutta ei mitään pään räjähtämistä. Youtubessa sama versio:





http://www.youtube.com/watch?v=B0f4Wg-BeHc

129.

The French Connection (1971) ****

130. 御用牙　かみそり半蔵地獄責め [Hanzo the Razor: The Snare] (1973) ****

131. 御用牙　鬼の半蔵やわ肌小判 [Hanzo the Razor: Who's Got the Gold?] (1974) ***

VIIKKO 24

Viime viikko hieman myöhässä raportoituna, kun on kesälonmakiirettä pitänyt. Loppuu sekin surina, kun huomenna suunnistan takaisin suolakaivoksille...



Cannibal Man (Eloy de la Iglesia, 1972)

Työläisestetiikkaa helvetistä. Vallan mainio "sleeper" joka tuo rähjäisellä ulkoasullaan ja likaisenruskealla värimaailmallaan sekä tematiikallaan mieleen Combat Shockin, Henry: Portrait of a Serial Killerin ja Derangedin kaltaiset alaluokan / white trashin / ryysyköyhälistön lohduttomuuden ja ihmisen hulluuden kuvaukset. Vicente Parran Marcos on piruparka, joka joutuu kierteeseen josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Viittaukset latenttiin homoseksuaalisuuteen ja henkilön "olen vain köyhä, en ole mitään" ‑puheet kertovat miehen olevan hukassa niin tapahtumien kuin itsensä kanssa. Tykkäsin isosti.



Dr. Mabuse the Gambler (Fritz Lang, 1922)

Massiivinen noin neljä-ja-puolituntinen järkäle, jonka mestaroinnista ja kokoonpanosta yksin on nostettava Langille hattua: harva jässi saa näissä mitoissa kokonaisuuden toimimaan siten, ettei katsojalla keskittyminen herpaannu. Rehellisesti sanoen, silti pituudesta on valitettavan tietoinen, vaikka homma ei mene kellon vilkuiluksi, tarina kun ei kuitenkaan sinäkllään ole mitään rakettitiedettä... Joka tapauksessa Weimarin-saksan vuoristoratamainen, moraalittomaksi monasti tuomittu, kaikenlaisiin holtittomuuksiin taipuvainen maailmanlopun meininki välittyy jännitys- ja rikostarinassa erittäin hyvin, mikä on yhdessä kekseliään kuvauksen ja ohjauksen kanssa kiehtovaa katsottavaa. Ajattoman huima sekoitus pulp-viihdettä, realistista ajankuvaa ja silkkaa fantasiaa.



Eegah! (Arch Hall Sr. 1962)

Jumaliste... onhan sitä kaikenlaista paskaa tullut nähtyä, mutta tässä on käsissä monivammaisin cocktail kauhua, surffimusiikkia ja kotivaroiksi kuvatun oloista filmimatskua hetkeen. Jättimäisenä luolamiehenä horjuu itse Richard Kiel, joka tästä porukasta on armeliaasti ainoa isommissa piireissä oikeasti muistettava henkilö. Iskä-Hall on fiksuna jätkänä pistänyt pääosaan pallinaamaisen, torttutukkaisen poikansa, joka ilmeisesti yrittää pönkittää alkavaa (ja toivottavasti äkkiä loppuvaa) muusikonuraansa esiintymällä useammassakin saman parivaljakon halpiksessa. (Isi on näemmä jättänyt ohjaajan vastuun muissa produktioissaan toisiin käsiin. Ehkä ihan hyvä niin.) Ikimuistoisimmaksi lainiksi tällä istunnolla jää nuoren herran suusta pääsevä, taatusti 60-luvullakin todella liioitellulta kuulostava "Wowsy wow wow!" – Luoja armahda. Lisää huumoria voi repiä mitä hämmästyttävimmistä juonenkäänteistä, typerryttävästä dialogista ja terveen ihmisen logiikkaa uhmaavista tapahtumien kulun päättelyistä. Kokonaisuus ei sisällä Robot Monsterin tai useimman Ed Woodin elokuvan kaltaista totaalista päättömyyttä, mutta toteutus on niin kädetön, ettei sille voi olla nauramatta. Tavallaan sympaattista hortoilua kaikessa rasittavuudessaankin.



Fitzcarraldo (Werner Herzog, 1981)

Herzogin ja Kinskin toinen trippi Amazonin sademetsiin on yhtä lailla hulluutta säteilevä kuin edeltäjänsä Aguirre, mutta sävy on paljon valoisampi ja hahmona Fitcarraldon tarkoitusperät voisiko sanoa puhtaampia kuin Aguirren. Katselukokemuskin on helpompi ja valoisampi, ja kuvallisesti tarjotaan unohtumattomia luontohetkiä ja muita mieltäkääntäviä ihmetyksen aiheita, kuten höyrylaiva ylämäessä. Meni paremmin jakeluun kertaistunnolla kuin Aguirre lähimenneisyydessä. Tykkäsin tästä ehkä piirun Aguirrea enemmän, mutta semmoinen kutina on edelleen että taitaa uusintakierroksella Aguirre mennä tästä rinnanmitalla ohitse.



Human Beasts (Jacinto Molina, 1980) – Pau Nashcy ‑ketjussa



Motel Hell (Kevin Connor, 1980)

Mielipiteitä vahvasti jakava elokuva voitti minut lievästi puolelleen, vaikka käy paikka paikoin hitaahkosti eteenpäin. Meikäläisen makuun hyvä keitos absurdiutta, kipeilyä, huonoa makua ja perinteistä komediaa, kaikki toteutettuna kokonaisuuteen ja sisällön ideoihin nähden melko hillitysti. Maineeseensa nähden elokuva on myös graafisen väkivallan sisällöltään melko hillitty loppurymistystä lukuunottamatta. Muutoin kokonaisuuden yllä roikkuu lähes jatkuvasti häiriintyneisyyden ilmapiiri, mikä purkautuu pidäkkeettömästi käsistä viimeistään aina kun vieraillaan junttiparin mielenkiintoisella ihmisviljelmällä, jossa menetelmät muistuttavat vahvasti Ketonen & Myllyrinne ‑show'n luomuteurastaja-sketsiä. Motel Hellille kannattaa antaa mahdollisuus, jos se jostain vastaan kävelee.



Run and Kill (Billy Tang, 1993) – tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa



Running Man (Paul Michael Glaser, 1987)

Olin vakaasti sitä mieltä, ettei perinteinen suomalainen juhannus tapa tarpeeksi aivosoluja, ja siksipä ennen pyhiä piti itseään virkistää pitkästä aikaa Schwarzeneggerin mölinällä, 80-lukulaisen muovisella dystopia-kuvauksella ja käsittämättömällä trikoopelleilyllä. Tämä siis oli mielikuva ennen uusintakatselua. Rynkytyksen ollessa ohi huomasin yllättyväni sekä positiiviseti että negatiivisesti. Alun helikopterikohtauksen naurettavuuden jälkeen homma saadaan noin puoleksi tunniksi polkaistua aika mukaville dystopia-raiteille kunnon Isoveli valvoo ‑hengessä, unohtamatta aidosti hauskaa satiiria. Ajojahdin alkaessa piruillaan televisiolle ja tv-yleisölle jopa herkullisesti. Ja sitten kaikki mitä saatiin aikaiseksi vedetään perus-toimintahölmöilyllä ja ylivakavilla sävyillä vessasta alas. Ymmärrän hyvin, miksi tämä pentuna upposi meikäläiseen kuin moottorisaha Buzzsaw'n nivusiin – nyt alkupuoli osui, mutta loppupuoli upotti lähes koko hoidon. Ei ollut odotuksien mukainen kalkkunaleipä, vaan harmittomaksi osoittautunut aikansa tuote jossa olisi ollut lähtöpaukkuja isompiin saavutuksiin. Eikä tappanut aivosoluja kuin parin sysipaskan sivuosanäyttelijän verran.

109.

Viimeisellä rannalla

Kramerin ydintuhoelokuvassa odotellaan maailmanloppua lähenevän saastepilven muodossa. Liekö ollut von Trierin Melancholian esikuva? Sisältää voimakkaita kohtauksia, mutta on myös auttamattoman ylipitkä ja epätasainen. Pikkasen liikaa kaikkea, henkilöhahmoista lähtien. Perkins/Anderson pariskunta on kiinnostava, suurin osa muista ei ole. Gregory Peckiä vaatimattomimmillaan, Ava Gardner ryyppäävänä lutkana sen sijaan säväyttää. Tajusin myös että Avahan on amerikan Satu Silvo. <3



110. Ole luonani aina

Tulipas tämä vihdoin tuli nähtyä. Kylmäävän hieno elokuva. Osoittaa jälleen kerran todeksi sen ettei hyvä (ne parhaimmat) elokuva tarvitse oikeastaan kuin yhden toimivan idean ja sillä voidaan mennä pitkälle, jos tekijät osaavat hommansa. Moni asia natsaa tässä kohdalleen (esim about täydellinen cast), mutta se viimeinen askel jää sittenkin ottamatta.



111. Priest 3D

First things first: kolme-deen lisä elokuvan antiin oli tasan se yhden euron lisä lipun hinnassa. Mitään muuta ei 3D leffaan tuonut. Eli toistaiseksi turhin 3D mitä olen nähnyt. Vaan onneksi itse elokuva oli hyvä. Piristävän suoraviivainen genre-elokuva, ilman turhia mutkia. Ah, tässä oli niin paljon juttuja joista pidin:



1) Ryppyotsaisuus, joka yleensä saattaa näivettää genre-elokuvan, toimi tällä kertaa täydellisesti. Sanoikohan päähenkilö ehkä yhden vitsiksi luokiteltavan rivin koko elokuvan aikana?



2) Synkkä visuaalinen tyyli, joka yhdistää postapocalyptisiä visioita, kyberpunkmaista dystopiaa ja sarjakuvaimaisia asetelmia ja poseerausta. Välillä ollaan toki veitsen terällä korniuden suhteen, mutta mielestäni jalat pysyvät kuivina. Lainojen kohteet ovat ilmeiset aina Metropoliksesta ja Bladerunnerista lähtien.



3) Kirkko ja uskonto. Päheetä uskonnollista scifikuvastoa.



4) Elokuva väistää sarjakuvafilmatisointien yhden perusongelman eli sen että liikaa kamaa (liikaa tapahtumia, liikaa juonta ja liikaa henkilöitä) alkuperäisteoksesta yritetään laittaa yhteen elokuvaan. Yksinkertaisuus palkitaan. Priest on yksi viihdyttävimmistä genre-elokuvista mitä olen nähnyt pariin vuoteen ja lukematta sivuakaan alkuperäistä sarjista, yksi toimivimmista sarjisfilmatisoinneista.



5) Suoraviivaisuus. Elokuva ei eksy sivupoluille, eikä jumiudu turhaan jauhantaan. Nenä on koko ajan menosuuntaan. Aina tylsät ja väkinnäiset rakkauskuviot on myös jätetty heikompien leffojen täytteeksi. Tässä on kyse vampyyrien tappamisesta, muulla ei ole väliä. Halleluja!



6) Kaiken kruununa ne vampyyrit, joiden eläimellinen niljakkuus antaa katu-uskottavuutta edes pisaran takaisin koko 2000-luvun truebloodtwilight-teinnipissistelystä kärsineelle verenjanoiselle kansalle. Cgi on toki skeidaa, mutta niinhän se on about aina, joten ei siitä edes osaa välittää. Pääasia on se että vampyyrit ovat ilkeitä, pahoja ja saatanasta. Niin se on ja niin sen kuuluu olla.



7) Alun animaatiojakso. Tätä olisi katsonut pidempäänkin – jopa kokonaisen elokuvan verran.



112. Kolmetoista sotaherraa

Suhteellisen keskinkertainen wuxia. Aivan liikaa lähes puuduttavan tylsiä joukkomatseja. Keskeisten henkilöiden tylyt kohtalot onneksi piristivät ja onhan messissä sentään Ti Lung ja David Chiang, maailman kuulein jäbä.



113. Aeon Flux

Ööö, mitä tästä sanoisi? Hollywoodin scifi-elokuva, which usually nowadays means total crap. Ja sitähän tämä. En tiedä onko ohjaajalla joku musavideotausta, mutta siltä vaikutti: Muovista poseerauskuvastoa ja megalomaanisia epäloogisuuksia, naurettavia vaatteita ja vielä naurettavampia gadgetteja, eikä missään about mitään järkeä. Kaikki rimat alittavaa käsikirjoittamista: juuri kun tilanne näyttää tukalimmalta, kaivaa Theron jonkun vimpaimen korvastaan/korkokengästään ja päivä on pelastettu. Hohhoijaa.



Plussapuolella kuuuuuuma sankarittaremme telinevoimistelee elokuvan läpi tiukassa mustassa asussa, kuvattuna lähes aina snadisti alaviistossa, jotta sääret ja perse nähdään optimaalisesta näkökulmasta. Mainiota kesäillan popcornviihdettä siis.



114. Fahrenheit 451

Truffautin "huonoin elokuva" on edelleen yksi parhaimmista tieteiselokuvista, mitä on ikinä tehty. Ei siinä muuta.

Hung Fist ( 29.6.2011 16:14)

Shocky ( 24.6.2011 13:27)

67. Karate-Robo Zaborgar **-

Tästä Iguchin selvästi parhaasta elokuvasta ( ) etusivulla piakkoin lisää. Keskinkertainen The Machine Girl ja kehno RoboGeisha tosiaan jo entuudestaan käsitelty

Machine Girl oli melkoisen fokusoitunut kostoleffa lopulta, mutta mitä Zaborgar on? Sekoilua ja häröilyä josta ei jaksa piitata kun alkuviehätys alkaa haihtumaan puolen tunnin kohdalla. Robogeisha on samaa ongelmaa, mutta se TUNTUI kestävän Zaborgaria lyhyemmän aikaa ja on siten parempi.



Luettelen tähän leffoja, jotka ovat paskahkoja juuri sen takia, että niissä ei ole kunnollista tarinaa vaan ylipitkää sekoilua, mahdollisesti sietämättömät määrät cgi:tä ja fanservicea:

‑The Great Yokai War

‑Yatterman ("Miiken paras elokuva"? C'mon man!)

‑The Good, the Bad and the Weird

‑Zaborgar

‑Sukiyaki Western Django



Eli tällaisia leffoja en toivoisi enää näkeväni.

Shocky ( 24.6.2011 14:38)

81. Fast Five / Fast & Furious 5 *1/2

Tästä Fast & Furious sarjan parhaasta elokuvasta (okei, nelonen näkemättä) ei mitään etusivulla, mutta olihan tää nyt selvästi parempi kuin päänsärkyä aiheuttanut ykkönen tai mitäänsanomaton kolmonen. Noitten aimpien teinileffojen sijaan tässä oli jo oikeaa MIEHISYYTTÄ. Eli siis The Rock, nykyelokuvan musta jumala.

No tässä on kyllä taas aivan sama ongelma; ei olla tajuttu painaa stoppia ajoissa. Kolmonenhan se sarjan paras on, vaikka Sonny Chiba nyt nolaakin itsensä siinä. Tarina on helposti seurattava ja sympaattinen, vaikka toimintapuolella tämä uusin toki toimittaa eniten. Kaahauspuolella paras on varmaankin eka tai driftailun ystäville kolmonen. Miehisyyttä oli joo, aivan liikaa. Vin Dieselin aivokuolleen infantiilia hymyilmettä kuvattiin varmaan puoli tuntia elokuvan kestosta.



Ja sitten erä todella hyviä ja todella paskoja leffoja:



82. Warrior of the Lost World ****+

DICKHEADS, GEEKS, VEG OUTS! MITÄ HELVETTIÄ MINÄ JUURI KATSOIN.

Nyt viimeinkin selittäkää mulle miten Robert Ginty ikinä pääsi mihinkään leffaan esiintymään. Ei sillä että hän olisi tätäkään huonontanut – onhan harvinaista katsoa leffaa, jossa jokainen katsoja voi tuntea olevansa coolimpi kuin itse sankari. Superankeat dubbaukset vielä korostivat tätä. Tässä oli jotain hyvin transsendenttia. Vähän kuin She – Naarassoturi, muttei nyt tietenkään aivan sitä tasoa. TUBULAR!



83. Melancholia ****

Ensimmäinen osa (Justine) oli parempi, täynnä lupausta, legendaarisia naamoja ja pahaenteistä kuumotusta. Toinen osa laahasi hieman liikaa. Kirsten Dunstista miinusta, inhottava otus eikä osannut tulkita rooliaan siten kuin joku lahjakkaampi olisi osannut, vaikka toki ilmensi kohtuu hyvin mielisairautta. Hyvä, mutta ei lähelläkään Antichristin täydellisyyttä.



84. Pirates of the Crapbean 4 *

Niin.. vaikka halveksin ensimmäistä osaa, inhosin toista osaa ja VIHASIN kolmatta osaa, jotenkin päädyin katsomaan tämänkin. Ehkä salaa toivoin että ohjaajan vaihto olisi tuonut jotain ryhtiä tähän meininkiin. Näin ei ole, tyyli on täsmälleen sama kuin aiemmissakin, eli sekavaa häröilyä monella taholla ja vailla mitään valideja syy-seuraussuhteita. Johnny Deppin väsyneet maneerit ja todella paska dialogi eivät jaksaneet enää naurattaa edes tennarin degeneroituneimpia teinejä. Yksi tähti kuitenkin siitä että onhan nämä kohtuullisen näköisiä (soft spot viidakoille, saarille..) ja merenneitokohtauksesta, joka sekin olisi voinut tosin olla paljon parempi.



85. Podzemelye vedm / Witches’ Cave (1989) ****+

Hämmästyttävän tuntemattomaksi ansioihinsa nähden jäänyt venäläis-tsekkiläinen scifi outous, joka ulkoiselta tyyliltään on ilmiselvää kasari-italoa, mutta erotuksena niihin sankarina on jonkinlainen tarkovskilaisen lakoninen ajatteleva rambo ja juoni on kunnianhimoinen (perustuu Kir Bulychevin novelliin). Jostain syystä planeetta Ev-fur:ia (“evolutional furor”) asuttavat (Maapallon ja mitä ilmeisimmin muidenkin maailmojen) eri aikakausien oliot kuten primitiiviset ihmiset ja dinosaurukset. Avaruusaluksella saapuvien kosmonauttien etnografinen tutkimus muuttuu henkiinjäämistaisteluksi kun startrekkiläistä prime directiveä rikkovat tutkijat menevät yksinkertaisten natiivien ansaan. Sankari Andrei jää henkiin ja kohta jo heilutteleekin miekkaa ja taistelee dinosauruksia, robotteja ja barbaareja vastaan. Mystinen “noitien luola” tuntuu olevan lähde, josta barbaarit saavat jostain syystä metallisia aseita.



Leffa kestää vain 80 minuuttia ja on ängetty täyteen erittäin maittavaa post-apokalypse kuvastoa, barbaarimättöä jossa päät ja raajat saavat loman vartalosta, dinosauruksia, tappajakalaa, hirviöitä, sähköä hohkaavia “shadowlordeja”, robotteja, conan meininkiä, hassua romanssia: “You are my man. You are kind to me. You won't beat me.” -“No guarantees there.” ja ällöjä efektejä tyyliin Forbidden World. Tehosteet vaihtelevat todella näyttävistä maskeerauksista hieman kökköihin trikkikuviin. Loppu taisi olla vähän lussu, tosin murskauduin univelan alle ja aloin pilkkimään viime metreillä. Suositeltavaa katsottavaa erityisesti kaikille, jotka diggailivat vanhan 1999 – Tuntematon tulevaisuus sarjiksen scifitarinoita.



86. Transformers 3: Dark of the Moon *1/2

Michael Bay vihaa Transformersia. Noh, Deep Wang ‑jakso oli sentään asiallinen! Olihan tämä nyt 10 kertaa parempi kuin edellinen ‘formers, mutta sortui ihan samaan kuin ekakin: lopussa aivot turtuvat ja pakenevat apaattiseen koomaan kun salamaleikkauksia vilisevä täysin käsittämätön sekoilutoiminta jatkuu ja jatkuu ilman minkäänlaista rytmiä. Buzz Aldrin oli loistava veto, ja Malkovich toi pienen hengähdystauon siihen tuskaan mitä aiheutti pakko katsella joko Shia LeBöffin urpoa naamaa tai yhtä urpoja robotteja. John Turturron setti olisi normileffassa alkanut ärsyttämään, mutta tässä konkurssissa kelpasi hyvin, etenkin kun äijä alkaa muistuttamaan yhä enemmän Al Pacinoa. Megan Fox takaisin, tämä uusi tsubu ei ollut mitään, ei yhtään mitään. Originaalin animaatiosarjan legendaarinen Frank Welker puhuu taas Soundwaven ja Shockwaven äänet, mutta tärkein unohtui, eli rankat vocoder-efektit. Eivätkä ko. robotit muutenkaan päässeet pälisemään paljon mitään koska Mr. Bay mieluummin hehkuttaa merijalkaväen kaikkivoipaisuutta. Ja robot oli enivei pilattu tunnistamattomiksi kaikin tavoin (Shockwavella oli yksi silmä, siinä kaikki yhteys originaaliin). Toisaalta niinhän tässä oli kaikki Transformersin periaatteet rikottu, Optimus Prime teloittamassa petturia ja äh.. Kaksi puoli tuntia. 3D-lasit porautumassa nenän rustoihin. Nojoo, oli siinä pari hienoakin hetkeä ja kaikki respektit efektipojille.