Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Vähän taukoa Mäkis-visasta.

Dwayne Carey-Hill : Futurama: Bender's Game (2008) **½

Jälleen "straight to dvd" Futurama elokuva. Eivätkä nämä oikein tunnu lähtevän elokuvakestossa. Jäikö tästä mitään mieleen? Eipä oikeastaan. Kohkaamista josta saa ehkä parit hymyt. Mutta kyllä (viimeistään) tässä vaiheessa alkaa näyttää siltä että Simpsonit voitti näiden kahden sarjan keskeisen paremmuustaiston.



Brian Koppelman, David Levien : Solitary Man (2009) ***½

Draamaelokuva Michael Douglasin esittämästä miehestä, joka toimi ennen menestyvänä autokauppiaana mutta sotki liiketoimintansa hämäräbisneksillä. Nyt hän joutuu lainaamaan rahaa lähipiiristään ja on vielä vaikean sairauden kalvama. Hän on eronnut vaimostaan, seurustelee uuden tyttöystävän kanssa ja hyppää vielä sänkyyn tämän tyttären kanssa. Kaiken takana ikäkriisi, valitsemisen vaikeus ja yleinen päämäärättömyys. Päältäpäin melko tasapaksu, mutta pidin elokuvan tavasta heittää hyviä pointteja suoraan ja rivien välistä. Myös aivan loppu jäi mielenkiintoisesti auki. Douglasin draamoista tasoltaan jonkin verran parempi kuin King of California mutta ei niin hyvä kuin Wonder Boys.

Pari komediaa vaihteeksi

Leffassa

82. Bridesmaids **** Tulipa naurettua. Sääli että on ylipitkä ja loppua kohti taso vähän laskee kun vitsit loppuu (tosin ihan viimeinen kohtaus onneksi pelastaa paljon), mutta sisältää pari sellaista klassikkokohtausta jotka tullaan muistamaan kyllä jonkinlaisina mainstream-komedian virstanpylväinä- varsinkin kun tekijöinä on naiset. Suositellaan deittileffaksi, omakin vaimo oli hämmästynyt innostani lähteä katsomaan ”hääelokuvaa”. Myötähäpeäkomediaa parhaasta päästä.



DVD

83. Tropic Thunder *** Heti perään piti katsoa mihin Stillerin kehuttu(?) TT yltää. Ja onhan tämäkin hyvä, vaikkei mikään ääneennaurattaja olekaan. Ehkä tämä on jo sen verran over-the-top- komediaa ettei ole samaistumisen vaaraa eikä sitämyötä kaikkia tehoja irtoa. Ja harmillisesti Downeyn hahmo ‑johon oli eniten odotuksia- on lopulta se vähiten hauska. Stillerin viimeaikaisten paremmasta päästä kuitenkin.

Caruso:

Disturbia ***

Omaa hetkensä ja Eventistä tuttu Sarah Roemer on aina ilo silmälle.



McNally: Coyote Ugly **

Paljon huonompi, kuin muistinkaan.



Seidelman: Puerto Vallarta Squeeze **1/2

Muutamat hyvät ammuskelut & kivikasvo Scott Glenn



Sivertson: I Know Who Killed Me **

Aivan turha.



Horman: Desert Flower ****

Mallimaailma kiehtoo aina ja muutoinkin elokuvan sanoma on väkevä.

Lewis Teague:

The Jewel of the Nile **

Vihreän timantin metsästys oli ihan ok pätkä, mutta tämä oli melkoista kärsimystä alusta loppuun. Väsyneitä vitsejä sekä tylsää toimintaa, Kathleen Turner oli ainoita harvoja valopilkkuja.



Mark Robson: The Seventh Victim ****

Nainen saapuu New Yorkiin etsimään saatananpalvojakulttiin liittynyttä sisartaan erittäin näyttävässä ja muutenkin toimivassa kauhistelussa. Val Lewton ‑boksin parhaimmistoa.



Benjamin Christensen: Mockery **½

Lon Chaney esittää venäläistä maanviljelijää kaikin puolin keskinkertaisessa draamassa. Vallankumouksen liekki ei pala tarinassa toivotulla tavalla, eivätkä näyttelijätkään jaksa innostua. Chaney-faneillehan tämä on tietysti pakkohankinta – tai ainakin pakko katsoa – mutta muille Mockery esittäytyy vain hyvänä esimerkkinä tylsästä mykkäelokuvasta.



Matti Kassila: Pariisilaissolmio ***½

Hienostuneen tyylikkäästi toteutettu komedia (?) pankkimiehestä, jonka avioliitto on ajautunut jo aikoja sitten karille, vaikka vaimon kanssa vielä saman katon alla eletäänkin. Nuori sihteeri herättää pankkimiehen innon ja pian hän onkin laittamassa elämäänsä uuteen uskoon. Ei mikään suuren suuri elokuva, mutta viihdyttävä ja toimiva pätkä.



Benjamin Christensen: Det hemmelighetsfulde X ***

Christensenin itsensä esittämä laivastoupseeri joutuu keskelle maanpetossyytteitä, kun hänen hallussaan olleen sotasuunnitelman tiedot päätyvä vääriin käsiin. Komean näköisiä valohämyjä ja varsin hillittyä näyttelemistä, mutta tarina ei potki aivan täydellä voimalla.



Lewis Milestone: All Quiet on the Western Front ***½

Piti katsoa uudelleen, kun tuli viimein luettue Remarquen kirja. Kyllähän tämä on varsin uskollinen alkuperäismateriaalille, mutta itse jäin kaipaamaan lisää intensiivisyyttä. Harmillisesti myös osa kirjassa hyvin todentuntuisista ja tutuiksi tulevista hahmoista jäivät leffaversiossa kovin vähälle huomiolle. Hyvä, mutta ei unohtumaton.



Robert Zemeckis: Back to the Future I – III ****

Fiilistelyä ja katsomattomien kiekkojen katsomista. Ykkösosa toimii aina erinomaisesti ollen sarjan selkeästi paras. Toinen osa taas pyrkii vesittämään ykkösosan hauskuuden tarjoamalla kaikkea liikaa ja kolmososa petraa kakkosesta selvästi, mutta loppuhuipennus on aina vaan hölmön oloinen. Ykkösosa tuli näytettyä siskontytölle, joka ei ollut nähnyt näistä ainuttakaan. Piti kovasti.



Cecil B. DeMille: The Cheat ****½

Kenties DeMillen paras mykkis ja miehen parhaita elokuvia muutenkin. Sessue Hayakawa on erinomainen pirullisen miljonäärin roolissa ja Fannie Ward komppaa häntä hienosti turhamaisena seurapiirinaisena, joka ajautuu Hayakawan asettamaan ansaan. Visuaalisestikin hieno, eikä DeMillen elokuvista tuttua laskemointia esiinny juuri lainkaan.

133.

Kiinassa syödään koiriakin

Ai kappas, tämähän oli varsin räävitön musta komedia. Kim Bodnia on vedossa, hyvää huumoria, reippaan irvokasta meininkiä. Pum Pum. Minkäslainen se jatko osa on?



134. Timber Falls

Viihdyttävää peruskauhua. Mitäs täs olikaan: nuoripari menee lomareissulle metsään, takapajuisia metsäläisiä, uskonnollisia kiihkoilijoita, pikkasen kidutusta. Jep jep, ei yhtään mitään uutta auringon alla, mutta pahis-motiivit ovat sentään kekseliäämmät (ainaskin piirun verran) kuin yleensä näissä banjo-kauhusteluissa.



135. Second In Command

Hyvän toimintaelokuvan kommentit Van Damme ‑ketjussa.



136. Rise of the planet of the Apes

Helvetin hyvä elokuva. Todennäköisesti vuoden paras Hollywood highconcept/efektipommi. Sekoitetaan viihdyttävästi klassisia teemoja ja aiheita: hulluja tiedemiehiä, vallankumouspuuhia, vankilaelokuvaa, animal attacksia. Ja paketti tarjoillaan loistavasti rullaavan tarinan siivin, hienoin näyttelijöin kuorrutettuna. Franco on hyvä (ylläri ylläri), mutta Lithgow tärkeässä sivuroolissaan on kerrassaan mahtava! Ja apinat sitten... uijjui. Viisi tähteä? Ainakin lähellä sitä. Parhautta. Ape shall never kill ape!



137. Nuoren pyövelin tapaus

Vei vähän fiilistä katsoa tämä n. neljässä osassa aamulla ja illalla. Ei oikein imeytynyt mukaan ja teatterikamaa nää absurduilut yleisesti ottaen ovat. Diggasin alun autokohtauksesta ja jäniksistä, muuten meni ohi.



138. Idioluutio

Kerrassaan loistava satiiri/dystopia. 2000-luvun parhaita komedioita ja osuvin ns. punaniska kuvaus – jep, voittaa 6-0 Apatow-factoryn Talladegat ja muut. Ei ihme että Fox yritti tuhota elokuvan vaikenemalla. Huhhuh.

Red Right Hand ( 14.8.2011 16:15)

133. Kiinassa syödään koiriakin

Ai kappas, tämähän oli varsin räävitön musta komedia. Kim Bodnia on vedossa, hyvää huumoria, reippaan irvokasta meininkiä. Pum Pum. Minkäslainen se jatko osa on?

Mun mielestäni jopa vähän parempi kuin eka. Yllättäen kyseessä on eräänlainen prequel, lopun tapahtumista kun olisi vähän paha suoraa jatkoa ruveta väsäämään. Ellei muisti petä, meno on astetta surkuhupaisampaa ja mustempaa kuin edeltäjässään. Varsin mainioita vetoja molemmat.

Nämä voi kyllä katsoa täysin sujuvasti itsenäisinä teoksina, ei ole juuri järjestyksellä väliä.

Red Right Hand ( 14.8.2011 16:15)

138. Idioluutio

Kerrassaan loistava satiiri/dystopia. 2000-luvun parhaita komedioita ja osuvin ns. punaniska kuvaus – jep, voittaa 6-0 Apatow-factoryn Talladegat ja muut. Ei ihme että Fox yritti tuhota elokuvan vaikenemalla. Huhhuh.

Sai naurahtamaan n. neljä kertaa ja aina kun kertojanääni tuli peliin tuli henkisesti paha olo.

Toihan oli satiiri. Nauroit suunnilleen yhtä paljon kuin meikäkin. Kertojaääni oli turha, niin kuin se aina on. No news there.

Pidemmästi Idioluutiosta.

Siis satiirille ei yleensä naureta? Onhan leffa paikoin kuvaava, mutta myös melko ilmiselvä ja loputtoman toistava (toki on sisäänrakennettu se, että SEN KUULUUKIN OLLA, mutta ei se paljon pelasta), vaikka aina välillä noustaan sieltä suosta. Kertojanäänipointti menee myös vähän ohi, siitä ei pitäisi välittää koska sellaista se nyt yleensä on? Toisaalta en ymmärrä Luke Wilsonin täydellisyyttäkään, joten saatamme olla kokonaisvaltaisesti eri akseleilla...

Makuasioitahan nämä.

Satiirille usein nauretaan, mutta satiiri ei välttämättä ole hauska – ja erittäin usein satiirin ei ole tarkoitus olla hauska: klassisena esimerkkinä vaikkapa jotkut Swiftin duunit, jotka ovat niin pistäviä että nauru kuolee kyllä nopeasti, jos sellaista edes ilmenee. Loistavia ne silti ovat. Eikä satiiri ole sitäpaitsi ainoa huumorin laji, jonka ei välttämättä tarvitse/ole tarkoitus olla hauska: musta huumori, absurdi, nonsense, (sarkasmi, jos sen haluaa laskea huumoriin kuuluvaksi).



Elokuvasatiirit toki painottuvat yleensä hauskan puolelle, mutta eivät nekään aina. Varsinkin itäeurooppalaiset tulevat mieleen. Mainio Thank You For Smoking ei todellakaan aina naurata, eikä myöskään Four Lions – kama on välillä liian traagista ja pistävää, jopa surullista. Myös Lord Of War on satiiri ja erittäin hyvä sellainen.



Näkemykseni mukaan myös Idioluutio satiiri, jonka painopiste on muualla kuin hauskassa. Tosin onhan siinä monia loistavia vitsejä, mutta pointti on kuitenkin muu kuin ha-ha-funny. Toisaalta, paikoin elokuvan karnevalistinen iloittelu on tarkoitettu puhtaasti hauskaksi ja satiiri saattaa jäädä hieman sen jalkoihin.

Bassett:

Solomon Kane **

Valtava pettymys.



Lawrence: Music and Lyrics ****

Hugh Grantin edellisen American Dreamzin jälkeen ei voinut paljoa odottaa mutta tässä äijä oli POP. Mulla ainakin oli fiilikset päällä läpi elokuvan ja hauskaa oli.



Huston: The Red Badge of Courage ***1/2

Lyhyestä virsi kaunis.



Lee: Undercover Brother **1/2

Mestarillisen Black Dynamiten jälkeen on kärsinyt huomattavaa inflaatiota.

94.

Blood Creek **1/2

Kohtuullinen romania-halpiskauhutuotanto Joel Schumacherilta. Michael Fassbender natsimystikkozombiena, why not. Ja lihaasyöviä zombiehevosia. Juoni on luokkaa “miksi toi..”, “miksei noi vaan...”, “EIHÄN TÄSSÄ OLE MITÄÄN JÄRKEÄ!!” Loppu petaa jopa kahdeksaa jatko-osaa.



95. [salainen elokuva] verta ja vinoja silmiä



96. [salainen elokuva] ihmistuhatjalkaisia



97. [salainen elokuva] vaikeita nimiä



98. The Last Dragon ***1/2

Ei ollut juuri huonontunut sitten kasaripäivien. SHO’NUFF!



99. Total Recall ******

Mitäs tää nyt oli. Kääpiöhuoramutantti ampuu konepistoolilla.

Shocky ( 17.8.2011 23:36)

99. Total Recall ******

Mitäs tää nyt oli. Kääpiöhuoramutantti ampuu konepistoolilla.

Disco Studd kesällä 2004 ( 1.1.1970 02:33)

Total Recall – unohda tai kuole (dvd) – perusasiat kunniaan. Tässä klassikossa on kaikkea, jopa konekiväärillä ampuva kääpiöhuora.

82- Andrei:

Un fiocco nero per Deborah (Black Ribbon for Deborah) (Musta Nauha) (VHS), Hidastempoinen ja todella huono, öö... draama? Tai jotain sinnepäin. Gialloa tää ei oo nähnykkään. Eipä oo kyl näin heikkoa teelmystä tullu aikoihin katottuakaan. *



83- Joku: Invincible from Hell (VHS), Taattua Joseph Lai- laatua, tällä kertaa kuitenkaan kyseessä ei ollu useammasta lähteestä parsittu kooste vaan ihan yhtenäinen periodi- kung fu mättö. Pääosan tuhti Master Lee takoo triadeja kumoon kamelinkarvapalsassa, ja huomattavan heikosti dubattu ärsyttävä ja jälkeenjääneen oloinen pikkuskidi taputtaa käsiään ja hihkuu vieressä. Todella huono, kyllä, mutta jollain kieroutuneella tavalla äärimmäisen sympaattinen leffa. **



84- Huston: Death Driver (VHS), Earl Owensbyn ja Jimmy Hustonin yhteistyö tuotti kaksi hienoa helmeä, Seabon ja Synkän Sunnuntain, ja niiden välissä valmistuneen Death Driverin soisi olevan samalla tasolla, mutta kun ei. Suurimpana syynä tähän on se, että nyt on tyylilajina komedia, mihin Owensbyn rahkeet ei todellakaan riitä yhtään enempää mitä Hustoninkaan. Yksittäisiä riemukkaita hetkiä mukaan mahtuu toki, mutta kokonaisuus on valitettavan laahaava ja innottoman tuntuinen. Lopun daredevil- autoshow tuntuu irralliselta eikä se yhdessä loppuratkaisun kanssa tunnu oikein sopivan edeltävään 80 minuuttiin. Pettymys. **



85- DeMartino: The Link (VHS), Alberto DeMartino se vaan jaksaa yllättää, oon diggaillu miehen tuotannosta genrestä riippumatta aina kun satunnaisesti miehen ohjauksia on käteen sattunut. Pitkän linjan pro jaksoi vielä 80-luvullakin panna parastaan, The Link on puutteineenkin aikakauden italoksi tyylikäs, hallittu ja jännittäväkin. Paljolti Michael Moriartyn kalsean karisman varassa etenevä euro-jännäri sisältää hyvää tunnelmaa, roimasti tissejä ja jotain sanoinkuvaamatonta jonka ydintä voisi tavoitella kuvauksella "DePalmamainen". Puutteitakin toki löytyy, mitään kovin omintakeista näytettavaa tai sanottavaa tässä ei tietenkään tarjoilla. Ja vaikka luultavasti katselin leikatun version, pidin. ***1/2



86- joku: Ilsa, The Tigress of Siberia (DVD), Positiivinen ylläri tämäkin, olin sellaisissa kuvitelmissa, että tää olis ihan paska. No, eihän tässä paljoa elokuvallisia arvoja ollut, vaikka kerronnan tahti onkin kiitettävän ripeetä kauttaaltaan, mutta ne muut lisäarvot riitti ihan passelisti. Mukavan sleazya meininkiä joka suhteessa ja tissejä tässäkin riittävästi. ***

076. Dome Karukoski:

Napapiirin Sankarit (2010) 7/10

Oli onnistunut, huumori ihan hyvää ja muutenkin kaikkea luontevan tuntuinen elokuva.



077. Rupert Wyatt: Rise of the Planet of the Apes (2011) 4/10

Epäonnistunut elokuva siitä, mikä toimi lähtölaukauksena apinoiden hallitsemalle planeetalle. Draama on vaivaannuttavaa ja kohtalokkaan tapahtumasarjan kuvaus kömpelö ja epäuskottava. CGI on sinällään mallikasta, mutta ei siitä vaan pääse mihinkään että varsinkin vauhdikkaammissa kohtauksissa tietokone-efektit häiritsevät ikävästi... ärsyynnyin jostain syystä loppukliimaksista, jonka zeniittipiste taittuu kun .



078. Mikkel Norsgaard: Klovn – Kyllä Nolottaa (2010) 9/10

Hauska kuin mikä, eikä pidäkkeetön huumori oikeastaan missään vaiheessa tuntunut teennäiseltä tai sensaatiohakuiselta. Tämänhenkiselle äijät-vauhdissa elokuvalle tekee oikein hyvää se, että tanskalaisilla ei ole sovinnaisuusesteitä rajoittamassa härskeimpiä (mutta kuitenkin aidon tuntuisia) mehiläispesän sohaisuja. Casparia lukuunottamatta päähenkilöihin oli kaiken lisäksi jostain syystä helppo samaistua.



Huorat olivat erittäin kuumia, ja pidin erityisesti ajellusta pimperosta ylösalaisin käännettynä.



Olettaisin, että Klovnin jälkeen on ainakin muutamia miehiä, jotka suurta huumorintajuaan osoittaen lahjoittavat rakkaalleen helmikaulakorun.