Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

Todella hiljaista ollut koko touko-kesäkuu.

TV:



56. Prime ** Aavistuksen normi-romcomia kiinnostavampi jo muodikkaan puuma-asetelman takia. Mitään hirveän yllättävää tästä ei kyllä irtoa. Lopulta suurin syy seurata loppuun asti oli Uma joka oli jotenkin tolkuttoman viehättävä.



DVD:



57. The Matrix **** Aikoinaan tämä oli vähintäänkin pysäyttävä kokemus teatterissa katsottuna. Silloin HK-leffat olivat minulle vielä melko vieraita, joten taistelukohtauksetkin olivat ”uusia”. Nyttemmin on tietysti helppo nähdä aasia-vaikutteet, mutta kyllä tämä silti on oman genrensä merkkiteoksia. Keanu ei mitenkään ole mikään action-stara, mutta ehkä se kääntyy tässä eduksi. Nyt kun tämä kaikki on tehty sataan kertaan uudestaan, ei tästä tietysti enää sitä tuoreutta ja yllättävyyttä löydy, mutta viihdyttävä tämä yhä on.



Tarkoitus oli katsoa putkeen kaikki Matrixit, mutta viimein tapahtui se mitä olen pelännyt. Reloadedia irrottaessani aivan liian tiukasta pidikkeestä levy halkesi keskiöstä ulkoreunaan asti, kele. No, onneksi Playtradesta löytyi 2-dvd versio hintaan 2.69eur, joten ei mennyt paljon rahaa hukkaan.Palataan siis Matrixeihin kun posti on tehnyt tehtävänsä.



58. Hangover ***½ Kävin toukokuussa Vegasissa ja kotiin tultuani lähes jokainen tuttu kysyi ”menikö yhtä hyvin kuin Hangoverissa”. Joten oli pakko vuokrata ja katsoa. Ei kieltämättä mennyt ihan yhtä hyvin, tosin muisti kyllä pätkii paikoin. Hauska kaupunki, tehty palvelemaan kännääviä urpoja.



Elokuva oli silleen tasaisen hauska jossa oli yllättävän vähän myötähäpeäkohtauksia. Ei mikään räkätyskomedia, luulen että jutuista saattaa saada jopa enemmän irti toisella katselulla. Ja eikähän se kakkososakin mene katseluun.





Näiden lisäksi tuli katsottua tv-sarja Tabu. Poikkeuksellista ja hienoa kotimaista komediaa. Ja ajatonta.

102. Profondo Rosso [Verenpunainen kauhu] (1975) ***

Hyvää Argentoa, vähän turhan pitkä kestoltaan.



103. I predatori di Atlantide [Atlantis Interceptors] (1983) ***

Hyvää roskaa.



104. Crimewave (1985) *

Ärsyttävää paskaa Raimilta (en tosin katsonut kokonaan, mutta jaa-a)



105. 風の谷のナウシカ [Tuulen laakson Nausicaä] (1984) ***

Jostain syystä ei iskenyt yhtä hyvin kuin monet muut Miyazakit, vaikka tämä sisältää helvetisti siistiä settiä. Ehkä tuo juoni ei kääntynyt parhaimmalla tavalla mangan episodeista ja oli tässä aika paljon samaa kuin Mononokessa, josta pidin paljon enemmän. Ehkä mielentila ei ollut oikea.



106. Rumble Fish (1983) ***

107. Los olvidados [The Young and the Damned] (1950) ****

108. Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992) ****

109. Ordet [Sana] (1955) ****

110. Julianes Sturz in den Dschungel [Wings of Hope] (2000) ***

111. Humanoids from the Deep (1980) **

112. 4 mosche di velluto grigio [Four Flies on Grey Velvet] (1971) ***

113. Dreamscape (1984) ***

114. Miehen työ (2007) ***

115. Un condamné à mort s'est échappé ou Le vent souffle où il veut [Kuolemaantuomittu on karannut] (1956) ****



116. L'argent [Raha] (1983) ***

Eka Bresson joka puudutti, 80 minuutin kestostaan huolimatta. Silti hyvä.

Red Right Hand ( 5.6.2011 19:07)

98. He-Man and She-Ra: The Secret Of The Sword

Ja nyt tajusin kuka mulle on aina tullut He-Manista mieleen. John Saxon.

Oi kyllä! Nyt joutuu täysin komppaamaan.

Delitti **

Katsomisen arvoinen ‑80 luvun Giallo, toki löytyy vaan Italian kielellä mutta parempi kuin monet muut ‑80 luvun giallo leffat.



El espectro del terror *** 1/2

Suositelen, hyvä Espanja ‑70luvun kauhua.

Pari viikkoa:

35mm



15. Klovni



Törkein ikinä tehty roadmovie.



16. Marked for Death



Seagalin kultakauden b-sarjaa, mutta silti loistava elokuva.



16mm



8. Virus



Hieno leffa. Lyhennettynä versionakin synkkä tunnelma tekee vaikutuksen.



9. Death Smiles on a Murderer



Melkoinen psykotronia paukku aamuyöstä nautittuna.



10. Otley



Mielenkiintoinen, rullaavaksi kokonaisuudeksi leikattu agenttikomedia. Ymmärrän ihan hyvin Uncut-lehden hehkutukset, vaikkei tämä minusta mikään mestariteos ollutkaan.



Digiboksi:



Invictus



Kohtuullisen mielenkiintoinen kuvaus Etelä-Afrikan kansallisidentiteetin löytymisestä urheilun avulla.



26. Green Mile



Vankilaelokuvien Forest Gump.



27. She's Out of My League



Omituisella tapaa täysin epäonnistunut komedia lentokenttävirkailijasta, joka pähkäilee superhotin tyttöystävänsä motiiveja. Todella vaikea sanoa, mitä tässä on yritetty. En nauranut kertaakaan.



28. Date Night



Toinen vituiksi mennyt komedia, jossa aviopari joutuu kasarihenkisesti pakenemaan roistoja väärinkäsityksen johdosta. Ei uskoisi, että tällaisia elokuvia enää tehdään. Tän aikana sentään nauroin pari kertaa.



29. Hot Tub Time Machine



Lähes täysin onnistunut retrokomedia, jossa miesjoukko palaa kasarille. Lopussa meininki lepsuuntuu turhan paljon.



30. Daywalkers



Melko onnistunut ja kerrankin omaperäinen vampyyritarina. Tietyst True Blood on saattanut tämänkin ideointiin vaikuttaa. Plussaa vahvoista näyttelijäsuorituksista.



31. Dread



Jatkaa näitä "ihan jees"-tason Barker filmatisointeja. Suhteellisen vastenmielinen elokuva.

Surveillance

Tämä tuli katsottua jo jokin aika sitten, mutta en muistaakseni kommentoinut. Kovin on Twin Peaksmäinen alkuasetelma, ja epäilemättä tarkoituksella. Musta tää oli ihan kiva, ja oikeastaan ihan hyvä, että loppuyllätys ei ole pelkästään viime hetken twisti ja aiemmin arvattuvissa. Bill Pullmanin nykyulkomuodolla alettaisiin pääsemään Baldwinin veljessarjan niljakkuutteen. ***



Jennifer's Body

Kyllähän tämän kuitenkin mieluummin katsoo kuin Transformersin, jos haluaa kuolata Foxia. Aika turha silti. **



30 Days of Night

Periaatteessa tämä oli naurettavista vampyyreistaan huolimatta pitkään hyvä vaikkakin epäuskottavimpia elokuvia, mitä olen nähnyt aikoihin. Ulkoasustaan huolimatta mieleen tuli 70-luku. Ajan kulumista (olisi ollut syytä olla 30 Hours of Night) ei voinut havaita kuin teksteistä ja Hartnettin parrasta. Toivoin, että elokuvan lopussa herra olisi näyttänyt Billy Gibbonsilta. Ei näyttänyt. ***

49.

The Killing Zone (Soturi) * Heikko Pepin-Merhi-videotuotanto ajalta, kun herrojen budjetit olivat vielä nollaluokkaa.

50. Indio ** Katsottava, mutta hiukan laimea Margheriti-ekotoiminta.

51. Indio 2 *** 1/2 Edeltäjäänsä monin verroin parempi jatko-osa. Tylyä väkivaltaa ja näyttävää actionia massiivisine räjähdyksineen.

52. Zombie Flesh Eaters **** Edelleen erinomainen. Jotenkin tässä on vain kaikki kohdallaan.

53. Miesten vuoro **1/2 Ei nyt niin ihmeellinen. Loppulaulukin oli jo vähän...no joo.

54. Black Swan *** Oikeastaan aika huvittava leffa kaikessa ylidramaattisessa kohkaamisessaan. Juonikin oli aika peruskauraa käänteineen. Silti ihan mukavasti katsottava

55. Atlantiksen kostajat **** Ei aivan niin täydellinen b-leffa kuin muistin, mutta melkein.

56. The Breeders *** Lateksilimatehosteita, tissejä, äärikömpelöä näyttelyä ja dialogia. Mainio ö-luokan kasarikauhu.

57. Karibian kapinalliset * Tappavan tylsä vallankumousdraama Jess Francolta.

58. Iskuryhmä Africa ** Hyvin keskinkertainen kasariäksön. Cannon Filmsin välimallin tuotantoa.

59. Atlantin pikajuna ** Tylsänpuoleinen agenttijännäri.

60. Fortress 2 ** 1/2 Kömpelö ja halvan näköinen, silti kohtuuviihdyttävä jatko-osa.

61. Skyline ** Täydellisen keskinkertainen ja ideaköyhä alienit hyökkää ‑viritys. Enemmänkin tehostemaakarien "showreel" kuin varsinainen elokuva. Viimeisten minuuttien pönttöydelle sai kyllä nauraa ääneen.

62. Encounters in the Deep * Ed Wood ‑tasoinen italoscifi. Ei sisällä toimintaa, väkivaltaa tahi seksiä. Pari hassua pienoismalliefektiä ei pelasta tätä täydelliseltä yhdentekevyydeltä.

63. The Golden Triangle * Hyvin vähän kiinnostavaa toimintasähläystä.

64. Doomsdayer ** Aika kädettömästi ohjattu Bond-kopio. Toimintaa ja räjähdyksiä on kuitenkin yllättävän paljon ilmeisen pienestä budjetista huolimatta. Filippiineillä kuvatussa leffassa nähdään jopa Romano Kristoffin cameo!

65. Black Sunday **** Pirun tiukka ja jännittävä terrorismitrilleri. Loppuhuipennus on kerrankin todellinen huipennus.

66- Romero:

The Crazies (DVD), Taattua kultakauden Romeroa, hyvin kasassa pysyvä älykäs ja moniulotteinen panoraama suuren "onnettomuuden" jalkoihin joutuvasta pikkukaupungista, sen asukkaista ja miehitysjoukoista. ****



67- Cassavetes: Shadows (Leffassa), aukkojen paikkailua. Hieno, monella tapaa aikaansa edellä ollut jatsahtava tuokiokuva New Yorkin fiftarinuorista. Ja yksi hienoimpia esikoiselokuvia. Ei kuitenkaan pärjää pienimuotoisuudessaan miehen parhaille töille. Seuraavaksi pitänee kaivaa jostain esiin Faces. ****



68- Simon: Guerra sucia (Dirty War) (VHS), Kansi hämäs, luulin tätä sotahalpikseksi, mutta tämähän on enemmän krimiactionia, ja sellaisena ihan mukavaa euroroskaa. Ja olihan se odotettavissakin, harvemmin J-P Simon on pettänyt... Palkkatappajan viimeinen keikka- teemaa varioiden karismaattisen Frank Branan johdolla mennään kosmopoliittisesti ympäri Eurooppaa ja Ameriikkaakin ihan hyvällä intensiteetillä. Isona plussana parit kolmet hyvät tissit. ***



69- Saura: Cría cuervos (Korppi sylissä) (Leffassa), Restauroitudigi versio Sauran klassikosta pitää hyvin pintansa tänäkin päivänä. ****1/2



70- Miike: Sukiyaki Western Django (DVD), Ihan OK genrehybridi joka suihkii poukkoillen vähän ja ihan joka suuntaan ilman sen suurempaa vaikutusta. Kertakatsottavaa mäiskettä joka viihdyttää pinnallisella outoudellaan. **



71- Cavayé: À bout portant (Point Blank) (Leffassa), Ranskalaiset jaksaa vääntää laadukasta krimiä. Juoni tässä on ystävällisesti sanottuna "arkkityyppinen", joku saattaisi puhua kliseisestä. Pääpaino on kuitenkin siinä miten tapahtumien alettua vyörymään vastustamattomalla voimalla, on joko taisteltava ylivoimaisia voimia vastaan tai käperryttävä nurkkaan kuolemaan. Parasta tässä oli arkisuuden tuntu (vaikka itse tapahtumien ketju aika fantastinen onkin) ja kaiken tapahtuvan ylle laskeutuva pateettinen "mitään ei ole tehtävissä"- tunnelma jota tukee kauttaaltaan mukavan brutaali toiminta. Plussaa myös siitä, että dialogissa ei turhia selitellä eikä tunteista puhuta! Miinuspuolella hieman monotoniseksi tasoittuva (toki armoton) tempo ja yllättävän sovinnainen loppuratkaisu. Silti helposti ****

VIIKKO 23

Ristus, miten paljon voi olla ihmisellä aikaa katsoa elokuvia vaakatasossa, kun makailee pari päivää lihasrelaksanttien tahdottomana orjana kotisohvalla...



Aiheille omistetuissa omissa ketjuissaan:

The Devil's Rejects (Rob Zombie, 2005)

Female Prisoner #701 Scorpion: Beast Stable (Shunya Ito, 1973)

Phantasm II (Don Coscarelli, 1988)

Sword of Doom (Kihachi Okamoto, 1965) – tuoreeltaan katsotuissa aasialaisissa elokuvissa





Das Cabinet des Dr. Caligari (Robert Wiene, 1919)

Harvemmissa elokuvissa lavasteet ja design ovat niin vahvoja, että ne vievät simppeliä tarinaa kuin litran mittaa, ja lopputulos on palkitseva ja mieleenpainuva kokonaisuus. Toteutus menee eteenpäin hurmoksellisilla ylikierroksilla, missä "pienet" epäloogisuudet tai ylinäyttelyt eivät paljoa paina. Wienen muut elokuvat ilmeisesti floppasivat järjestään – en ole muistaakseni muuta kaverilta nähnyt kuin tämän, joten en osaa kommentoida, oliko ohjaaja pelkkä "one hit wonder" ihan syystä vai epäreilun dumauksen vuoksi. Jotenkin helppo uskoa, että kun teet ensimmäisenä leffanasi tällaisen, on aika pirun vaikea päästä eroon vertailusta esikoiseen kaikkien myöhempien teosten kohdalla. Katsotusta Eurekan DVD-versioista sen verran, että jousiorkestraatio oli huomattavasti miellyttävämpi kuin aiemmin näkemääni VHS:ää ryydittänyt vääristynyt tivolimusiikki (joka sopi pariin kohtaukseen loistavasti, muihin ei juurikaan), mutta tuli vähän ikävä samaisessa soundtrackissa olevia "Caligari!" ‑huokailuja. Kuvan yläreunassa tiuhaan vieraillut ihme häröraita taas pisti vähän vihaksi.



Compañeros (Sergio Corbucci, 1970)

Toimivaa seikkailullista spagetti-westerniä komiikalla höystettynä. Tähtikaarti on yksi komeimmista sarallaan, ja vaikka Milian ja Nero olivat kova pari, Jack Palance oli vielä kovempi. Kaikki ei ihan silti natsaa, sillä kahden tunnin pituus tuntuu ainakin miedosti liioitellulta.

Morriconen sävellys Nicolain orkestroimana pisti ihokarvamittariston väpättämään. Vamos a matar!



Dead Poets Society (Peter Weir, 1989)

Elokuvateknisesti Dead Poets Society ei tee perinteisellä kokoonpanollaan näin kypsemmällä iällä niin järisyttävää vaikutusta, mutta ajatustasolla sen sanoma ja ajatusmaailma on yhtä väkevä kuin ensimmäistä kertaa esiteininä nähtynä. Sisältää useita hienoja hetkiä, ja usein niin vastenmielisestä Robin Williamsistakin huomaa pitävänsä. Loppuratkaisut tarpovat mukavasti paatoksellisen korniuden ja aidon koskettavuuden hienonhienolla rajalla. Peter Weir on osannut hommansa.



Django Kill ...If You Live, Shoot! (Guilio Questi, 1967)

Edellä mainittuun Compañerosiin nähden tarjoillaan jotain aivan erilaista, vaikka genressä pysytäänkin. Lähestymistapa on kuitenkin aivan toiselta laidalta; harvemmin spaguihin tai westerneihin ylipäätään ängetään edes vähän mystiikkaa ja flirttailua yliluonnollisen kanssa, ja tässä sitä on tarjolla vähintään mausteeksi asti. Muita hengenheimolaisia Django Killille ei suorilta tule mieleen kuin Sergio Martinon Mannaja tai Clint Eastwoodin High Plains Drifter, sen verran hämärissä tunnelmissa liikutaan. Toteutusta ei voi täydelliseksi sanoa, sen verran paljon tavaraa on nyt yhteen elokuvaan ängetty, mutta kaikessa epätasaisuudessaankin ehdottomasti kiehtovaa katsottavaa.



Exterminating Angel (Luis Buñuel, 1962)

Arkiseen tuodaan yllättäen fantastinen ja surrealistinen vain siten kuin Buñuel osaa. Yläluokan kekkerit, joista kukaan ei pääse pois vaikka tahtoisikin, toimivat sekä Buñuelin herkuttelukenttänä porvarien suomimiselle että loistavana miljöönä hiljaa hiipivälle ahdistukselle ja painajaismaisen painostavalle ilmapiirille, silti komiikkaa unohtamatta. Leffa lataa silmien eteen outoa, absurdia symboliikkaa, joka suorastaan houkuttelee tekemään tulkintoja sanomasta, ja toimii silti enemmän zeniläisinä arvoituksina johon ei ole ainakaan yhtä oikeaa vastausta. Toistokin on tehokasta. Buñuel on ollut kyllä ihme perfektionisti, kun on pitänyt tätä suhteellisen epäonnistuneena teoksena... Ehkä se olisi voinut sisältää enemmän hänen mielestään, mutta kyllä tässäkin on enemmän kuin tarpeeksi.



Scream, Blacula, Scream! (Bob Kelljan, 1973)

Hieman yllättäen Blaculan jatko-osa ei maistu niin kalkkunaiselta kuin edeltäjänsä. Vaikka alku lupaa kohtuullista pannukakkua, käsiksen perushölmöyksiä lukuun ottamatta onnistutaan luomaan aitoa goottisävyistä tunnelmaa urbaaniin 70-luvun asfalttiviidakkoon. Iso osa ansioista lankeaa William Marshallille, joka prinssi Mamuwalden / Draculan roolissaan esittää osansa sen vaatimalla arvokkuudella. Voodoo-myytin sekoittaminen vampyyritarustoon pistää soppaan hyviä mausteita, ja voodoopapitar Pam Grierin yritys pelastaa kadonnut sielu tuo Blaculan hahmoon myös aitoa tragediaa. Loppupelistä katsomiskokemus päätyy samoihin miellyttävyyslukemiin kuin ensimmäisessä osassa, mutta eri syistä.

Kylläpäs tämä kesä menee edelleen vähillä filmeillä. Kun kaiken maailman minigolfit ja baarikierrokset ja perseiden bongaukset hietsussa jne. estävät harrastuksia.

101. Rock Star

Tylsästi keskinkertainen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Täydellistä ajanhukkaa. Oikein kun funtsii, niin on aika ihmeellistä kuinka vaikeata Hollywoodin on tehdä kliseisestä, huumeiden ja seksin täyteisestä rock-maailmasta hyviä fiktioelokuvia. Tämä yritelmä seilailee tyylillisesti jossain parodian ja draamakomedian välimaastossa. Lopputuloksena on sata minuuttia laimeita rocktemppuja ja hengetöntä tylsyyttä, kun Mark Wahlberg heiluu pitkässä tukassa ja nahkatakissa ja Jennifer Aniston heittää Jennifer Aniston ‑maneereita. Boooooring.



102. Insomnia

Alkuperäistä en ole harmikseni nähnyt, mutta tämä oli ihan kohtuullinen elokuva. Enemmän särmää, enemmän tarinaa, enemmän riskejä kaipasi. Pacino on aika yössä (pun intended.) Insomnia ‑teemaa ei kyllä hyödynnetä juuri millään tavalla ja sen olisi voinut dumpata kokonaan.

Leo Meller II ( 13.6.2011 14:00)

VIIKKO 23



Das Cabinet des Dr. Caligari (Robert Wiene, 1919)

Wienen muut elokuvat ilmeisesti floppasivat järjestään – en ole muistaakseni muuta kaverilta nähnyt kuin tämän, joten en osaa kommentoida, oliko ohjaaja pelkkä "one hit wonder" ihan syystä vai epäreilun dumauksen vuoksi. Jotenkin helppo uskoa, että kun teet ensimmäisenä leffanasi tällaisen, on aika pirun vaikea päästä eroon vertailusta esikoiseen kaikkien myöhempien teosten kohdalla.

Tarkennetaan sen verran että Wienehän oli pitkän linjan veteraaneja, aloittanut uransa ohjaajana jo vuonna 1913, joten ei Caligari suinkaan miehen ensimmäinen teos ollut. Itse olen nähnyt häneltä tämän lisäksi myös kauhuelokuvan Orlacs Hände, joka on varsin tunnelmallinen ja tyylikäs. Sen sijaan näkemäni pätkä Caligarin jälkeen valmistuneesta Genuinesta ei oikein vakuuttanut. Muita tunnettuja Wienen teoksia ovat ainakin jokin aika sitten löydetty I.N.R.I. sekä Raskolnikow, joka vaikuttaa kiinnostavalta ainakin näkemieni valokuvien perusteella.

Murnau ( 13.6.2011 20:55)

Leo Meller II ( 13.6.2011 14:00)

Das Cabinet des Dr. Caligari (Robert Wiene, 1919)

Wienen muut elokuvat ilmeisesti floppasivat järjestään – en ole muistaakseni muuta kaverilta nähnyt kuin tämän, joten en osaa kommentoida, oliko ohjaaja pelkkä "one hit wonder" ihan syystä vai epäreilun dumauksen vuoksi. Jotenkin helppo uskoa, että kun teet ensimmäisenä leffanasi tällaisen, on aika pirun vaikea päästä eroon vertailusta esikoiseen kaikkien myöhempien teosten kohdalla.

Tarkennetaan sen verran että Wienehän oli pitkän linjan veteraaneja, aloittanut uransa ohjaajana jo vuonna 1913, joten ei Caligari suinkaan miehen ensimmäinen teos ollut. Itse olen nähnyt häneltä tämän lisäksi myös kauhuelokuvan Orlacs Hände, joka on varsin tunnelmallinen ja tyylikäs. Sen sijaan näkemäni pätkä Caligarin jälkeen valmistuneesta Genuinesta ei oikein vakuuttanut. Muita tunnettuja Wienen teoksia ovat ainakin jokin aika sitten löydetty I.N.R.I. sekä Raskolnikow, joka vaikuttaa kiinnostavalta ainakin näkemieni valokuvien perusteella.

No perskules – sen siitä saa kun ulkomuistista asioita latelee, ja väärin. Minulla oli vahvasti sellainen muistikuva, että Caligari olisi Wienen esikoinen. Kiitokset Murnaulle oikaisusta.

Orlacs Händea en ole itse nähnyt, mutta se on roikkunut tulevaisuudessa katsottavien listalla siitä asti kun uudelleen löysin DVD:n kautta mykkäkauden kauhuelokuvien ilot muutamia vuosia sitten. En elokuvaa päässäni yhdistänytkään Caligarin ohjaajaan ennen kuin nyt.

53.

A Clockwork Orange (1971) ****

Ei tämä nyt ihan Kubrickin muiden kärkipään leffojen joukkoon omilla listoillani mennyt. Toki McDowell tekee hyvän roolin ja loppupuolella tietynlainen painajaismaisuus nostaa hyvin päätään, mutta ehkä alusta asti tämä ei ole viiden tähden leffa minulle.



54. Lost Highway (1997) *****

Niin siinä vain kävi että tämäkin Lynch-pätkä parani vaan toisella katselukerralla. Tiesin että Lost Highway on hieno leffakokemus, mutta oli silti mahtavaa miten leffa jaksoi yllättää jälleen kerran. Tuntuu että leffa kulkee tiiviisti loppuun saakka ilman heikkoa kohtausta, jälleen kerran Lynchin visuaalinen panos on huikeaa, ja siihen kun lisätään hieno soundtrack ja äänimaailma niin homma toimii pirun hyvin. Tapa millä Lynch luo painajaismaisia fiiliksiä valkokankaalle on ainutlaatuista, katsoja ei voi olla uppoutumatta elokuvan vietäväksi.



"Funny how secrets travel"

Kevin Reynolds :

The Beast of War aka The Beast (1988) ****

Sodan peto, (luullakseni) vähemmän tunnettu Afganistanin ja Neuvostoliiton välisestä sodasta kertova sotaelokuva, on yllättävänkin hyvä uusi tuttavuus itselleni. Tarina kertoo neuvostopanssarivaunun miehistöstä, joka tekee elokuvan alussa väkivaltaisen iskun Afgaanikylään, tappaen kylmäverisesti siviilejä, samalla kun se etsii kylissä lymyäviä kapinnallisia. Myöhemmin tankki ja sen miehistö eksyvät ja he saavat peräänsä panssarintorjuntaohjuksella ja sekalaisella muulla aseistuksella varustautuneen afgaanijoukon, joka on tietoinen tankin jäämisestä eristyksiin.



Samalla panssarivaunua komentava upseeri alkaa rakoilla henkisesti ja aiheuttaa ongelmia muulle miehistölle. Enemmänkin vahva henkilödraama kuin perinteinen sotaelokuva. Hyvää panssarivaunun toiminnan kuvausta ja hienoja roolisuorituksia, sekä tiukkoja hetkiä. Suositeltavaa katsottavaa.



Sam Raimi : A Simple Plan (1998) ****

Kolme miestä löytää vahingossa metsästä lumen keskeltä sinne pudonneen pienlentokoneen ja sen sisällä olevan setelisäkin. Rahaa olisi tarpeeksi kolmikon loppuelämän tarpeisiin, joten he päättävät salata löytönsä ja ottavat rahat itselleen. Samoihin aikoihin paljastuu että kone kuului rikollisille, ja setelit ovat huumerahoja. Samalla myös poliisi alkaa olla kiinnostunut tapauksesta ja alkuperäinen "simple plan" ei enää pysykään kolmikon käsissä.



Hieman Coen-veljesten tyylinen rikoselokuva, jossa täydelliseksi luultu rikos alkaakin hajota käsiin. Raimilta hieno ohjaus ja näyttelijät tekevät hyvää työtä. Menee valmistumisvuotensa parhaimpiin elokuviin.

117.

Pickpocket (1959) ***

118. Les anges du péché [Synnin enkelit] (1943) ***

119. Journal d'un curé de campagne [Papin päiväkirja] (1951) *****

120. Paul (2011) **

121. Au hasard Balthazar (1966) ****

122. Les dames du bois de Boulogne [Naisen kosto] (1945) **