Mitä elitisti-foorumin väki katsoo?

George Waggner: The Wolf Man (1941) – hiukan noloa mutta nyt vasta sain tämän Universal-kauhistelu katsottua, vaikka boksi on lojunut ikuisuuksia hyllyssä. Jos aletaan vertailemaan muihin Universal-hirviöihin niin Wolf Man on parempi kuin Lugosin Dracula mutta heikompi kuin Karloffin Frankenstein. Vaikka toisaalta onkin hyvä, että asiat saadaan tiivistettyä joskus kestoltaan lyhyeen muotoon, niin joskus sitä kaipaisi vähän lisää lihaan luiden ympärille. Wolf Man on vajaat tunti ja kymmenen minuuttia ja varsin kompakti paketti mutta tuli mieleen, että lievällä lisäpanostamisella hahmoihin olisi voitu saada kovempi ja koskettavampi tulos. Nyt Chaneyn hahmon kohtalo ei saa aikaiseksi sellaista traagista tunnelmaa kuin toivoisi ja samoin Talbotin ja Gwen Conliffen suhde jää aika haaleaksi. Ja pakkohan on toki myöntää, että susimiehen maski aiheuttaapi enempi hilpeyttä kuin minkäänlaista uhkaavuutta, vaikka aikanaan onkin varmasti ollut vaikuttava. Mutta kyllähän tämä varsin mainio leffa on. ***½



Amy Heckerling: Fast Times at Ridgemont High – enpä osaa sanoa kuinka mones katselukerta leffalla mutta kyllä niitä ainakin kymmenen paikkeilla on. Teinitisselyistä ehkä paras, etenkin jos ajatellaan ihan elokuvallisesti ja ainakin ns. vakavammista teinitisselyistä ykkönen. Toki Screwballseilla sun muilla on sitten omat arvonsa. Ei tämä nyt enää sellaisia naurunpyrskähdyksiä saa aikaan kuin aikaisemmin mutta todella viihdyttävää katseltavaa edelleen. Hahmot ovat heikkouksineen sympaattisia eikä varsinaisia ärsyttäviä tapauksia ole. Ja Phoebe Catesin tissit ovat ihan runkkaamisen arvoisia, miksei myös Jennifer Jason Leighn. Sean Pennin hörhöhahmoa katsellessa on aina hauska ajatella, että tää jätkä parin vuoden päästä bylsii Madonnaa ja on parinkymmenen vuoden päästä kaksinkertainen Oscar-voittaja. ****½

Nueraz ( 21.2.2011 13:34)

KCrimso ( 21.2.2011 08:53)

Antti Tohka ( 21.2.2011 08:18)

W. Ihan jees, yllättävän pienimuotoinen henkilökuva, jossa Stonen huumeongelma ei onneksi näkynyt. Ei mikään JFK, mutta ihan ok viihdettä.

Eikös noi Stonen leffat ole nykyisin juuri siksi niin valjuja kun hän EI enää käytä huumeita? No katsojan kannalta tämä voidaan toki laskea huumeongelmaksi.

Niin kai Stonellekin tuli raja vastaan ton pepsin vetämisen kanssa, kun 70-luvulta alkaen sitä ilmeisesti nuuskinut.. Tosin mieshän vielä 2005 maaliskuussa pidätettiin huumeiden takia.

Kyllähän se huumeiden käytön optimointi on se tilanne, joka johtaa parhaimpaan lopputulokseen. No joo, turha tässä on meikämannen spekuloida, kuinka stoned Stone on milloinkin ollut. Tuolla kommentilla tarkoitin lähinnä sitä, ettei leffassa ollut mitään "hyviä ideoita" tyyliin Anthony Hopkinsin kertojaääntä tms.

38. Dominik:

Chopper ****

Hieno elokuva. Hauska ja brutaali. Eric Bana sai roolistaan sympaattisen vaikka miehessä ei periaatteessa mitään pidettävää pitäisi olla.



39. Hutton: Kelly's Heroes ***½

Odotin toista Where Eagles Dare ‑napakymppiä Clintin ja Huttonin yhteistyöltä, mutta heikompi tämä on. Lähestymistapa toiseen maailmansotaan oli kuitenkin juuri sen verran erilainen että mielenkiinto pysyi yllä loppuun saakka. Panssarivaunutaistelut ovat aina mielenkiintoisia mutta tässä varottiin vähän liikaa aitojen pelien kanssa. Tiikerin torni oli liian edessä!



40. Raffill: Three *½

Harder They Come osoittautui paskaksi joten tähän piti sitten tuhlata "säästynyt" aika. Billy Zane on parasta tässä todella paskassa kolmiodraamassa autiolla saarella. Vastenmieliset hahmot tekevät typeriä asioita toisilleen.



41. Valerii: A Reason to Live, a Reason to Die **

Tylsä ja ruma westerni. Ei tästä oikein mitään hyvää jäänyt mieleen.



42. Scorsese: Shutter Island *** – ***½

Ihan ok ensikatselulla. Jotenkin katsoessa tuntui koko ajan ettei tämä tyylilaji sovi Scorseselle lainkaan, sujuvuus puuttui täysin. Erityisesti elokuvan alku oli jotenkin jakomielitautinen (hehe) sillä editointi ja musiikki pistivät silmään/korvaan pahasti väärällä tavalla. En sitten tiedä oliko tämä haettu efekti elokuvan ympäristön huomioon ottaen.

15.

Stuart Gordon: Re-Animator (1985) *****



uusintakatselu. Klassikko, josta ei välttämättä olisi tullut samanlaista kulttileffaa ilman Jeffrey Combsia.



16. Scott Charles Stewart: Legion (2000) *1/2



Arkkienkeli Mikael saapuu maahan toteuttamaan Jumalan määräystä ihmiskunnan tuhoamisesta, mutta muuttaakin mielensä ja haluaa pelastaa maailman, vastustaen siis pomonsa käskyä. Tämä on alkuasetelma. Filmi on puuduttavaa katselua alun YHDEN hyvän kohtauksen jälkeen, loppua kohden meininki muuttuu entistä nolommaksi, kun kaikki uskonnolliset kliseet ja muu höttö heitetään mukaan. Kannattaa välttää leffaa jos ei ole sitä tsekannut.



17: Todd Phillips: Road trip (2000)[/b] ****



uusintakatselu.kommentit hangover ketjussa.



18: Sam Raimi: Spiderman (2002): ***



viihdyttävä leffa, mutta ellei ole vannoutunut spiderman-fani, niin tuskin tästä mitään erityisiä kiksejä saa. Henkilöhahmot ja juoni pääosin toimivat mutta tehosteet näyttävät liian selkeästi tietokoneella tehdyiltä.



19. Todd Phillps: Starsky&Hutch (2004) **



Phillipsin muista leffoista poikkeava ja varmaan osittain siksi pettymys, mies ei ole ihan omalla tontillaan ohjaamassa tv-sarjaan perustuvaa leffaa. Vitsit ei naurattaneet ja muutenkin tekemällä tehtyä meininkiä.



20. Daniel Myrick: The Objective (2008) ***1/2



Positiivinen yllätys. Suhteellisen pienellä (4m) budjetilla tehty scifimeininkiä sisältävä leffa amerikkalaisista sotilaista, jotka lähetetään salaperäiselle tehtävällä Afganistassa. Yksinkertainen scripti joka kuitenkin toimii Myrickin ohjauksessa hyvin. Tarina etenee vähitellen kohti loppukliimaksi jolloin asioita alkaa selviämään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen.



21.Sylvester Stallone: The Expendables (2010) **1/2



Ei tästä oikein voi tykätä toisellakaan katselukerralla, vaikka kuinka haluaisi. Ihmetyttää vaan että miten Stallone loistavan Rambo-ohjauksen jälkeen hyytyi ja sai aikaan tälläisen pläjäyksen. Sekava meininki ja teennäinen bad-ass meininki ei vakuuta oikeastaan missään kohtaa. Paikoitellen kuitenkin ihan katsottava.



22. David O Russel: Fighter (2010) ****1/2



Parhaimpia leffoja mitä pitkästä aikaa leffassa nähnyt. Christian Balen parhaimpia, ellei paras rooli. Myös Whalberg tekee hienon roolisuorituksen veljensä aikaisemman "menestyksen" varjoon jäävänä nyrkkeilijänä. Jenkkiläinen white trash elämä, jota tv:n reality ohjelmissa ja talk-showssa on totuttu näkemään kuvataan tavalla joka nostaa hymyn monta kertaa huulille, tarinaltaan muuten vakavassa leffassa.





23. Ridley Scott: Alien (1979) ******



uusintakatselu.täydellinen scifihorror



24. James Cameron: Aliens (1986) *****



uusintakatselu. Cameronin paras.

Out For Blood (2004) – Richard Brandesin käsikirjoittama, tuottama ja ohjaama vampyyrikauhistelu, joka pyrkii kovasti olemaan omaperäinen, mutta joka auttamatta sortuu muutamaan klisheeseen. Mukaan on saatu muutama takavuosien täkynimi, kuten Lance Henriksen, Kevin Dillon ja Vanessa Angel, mutta muuta oikeasti merkittävää tämä ei anna. Lisämiinusta vuosikymmenen avuttomimmasta vampyyrimaskeerauksesta, joka tekee "mestarista" lähinnä surkuhupaisan mumisijan.



Roman Holiday (1953) – En ole mikään romanttisten komedioiden ystävä, mutta tyylilajin parhaat työt kyllä maistuvat. Mainittuun ryhmään kuuluu William Wylerin Roman Holiday, joka tyhjensi aikoinaan Oscar-pöydästä kymmenen pystiä, samoin palkintoja satoi muissa kisoissa – eikä syyttä. Nuori Audrey Hepburn ja ei-ihan-niin-nuori Gregory Peck hohtavat ja kun lopussa on pari aitoa yllätystä, niin meneehän tämä. Mustavalkoinen Rooma on kuin matkailumainos katukahviloiden, ravintoloiden ja pienten torien vilistessä taustalla. Eddie Albertin valokuvaaja-hahmo tuo mukavasti sivusta säpinää, etenkin yllättävässä joukkotappelukohtauksessa.

12- Zwigoff:

Ghost World (DVD), Tykkäsin kovastikin, etenee hienosti alusta loppuun hyvien suoritusten kannattelemien hahmojen puheliaana leikkinä. Pintapuolisen kepeyden ja komedian alla on kaiken aikaa mukava melankolinen alavire joka loppua kohti muuttuu hienosti painostavammaksi ja ahdistavaksikin tunnelmaksi lapsuuden/ viattomuuden verhon laskeutuessa (Thora Birchin tulkitseman) päähenkilön maailmankuvan edestä. Hieno oli. *****



13- Arcand: Les invasions barbares (DVD), Hieno tänäkin, jatko-osa Arcandin Le declin de l'empire americainille tuo takaisin samat hahmot vuosien vierittyä. Nokkelaa sanailua hieman woodyallenmaisilla teemoilla, mutta mustemmalla ja sarkastisemmalla otteella. Tää tuli mulle vähän puskista kun olin tän kattelua vältelly vuosikaudet kun en osannu odottaa näin räävitöntä menoa. Hyvin kirjoitettua hyvin näyteltyä laatukamaa. *****



14- Hawks/ Nyby: The Thing from Another World (Leffassa), Hyvin kirjoitettu ja etenkin hyvin näytelty tiivis scifikauhuklassikko ajalta jolloin Hollywoodista näitämei usein tullut. Loppukliimaksin suhteellista vaisuutta lukuunottamatta (nykykatsoja on tottunut pitkitetympiin ja intensiivisempiin loppukahinoihin) ei tästä juuri moitteen sijaa löydy. Laatutyötä. ****1/2



15- Truffaut: La peau douce (Leffassa), Erikoinen ja epätasainen hybridisekamelska joka ei oikein tiedä onko lintu vai kala. Alkaa tappavan tylsänä keskiluokkamelodraamana, muuttuu puolenvälin jälkeen mustaksi tragikomediaksi ja päättyy tarjoten... jotain ihan muuta. Nuorena nukkunut Francoise Dorleac on lentoemon osassaan hurmaava ja vetää pointsit kotiin, mutta muuten tämä kyllä jätti haavin aika levälleen kun ei oikein tienny leffasta poistuessa että pitikö vaiko eikö. Siksi: ***



16- Hawks: Man's Favorite Sport? (Miehen lempiurheilu) (Leffassa), hauska ja aika ajoin ääneenkin naurattanut, siis lol- tyypin, komedia Hawksin myöhäisvuosilta. Syntyaikansa komedioiden takaan tämäkin on varmasti ollut arvoiltaan aikaansa jäljessä, mutta näin jälkeenpäin katsottuna sitäkin suurempi synti on hutaistunoloinen tuotanto: lavastukset, kuvauspaikat ja muu rekvisiitta on "vähän sinnepäin", kuin myös vanhentuneelta tuntuva ja monin paikoin innoton screwball- henkinen dialogi. Kuten niin monet 60-luvun puolivälin komediat, tässäkin on jo siltaa vuoden ‑68 jälkeiseen New Hollywoodiin, naispääosassa sekoileva Paula Prentiss loisti myöhemmin mm. Pakulan mestarillisessa Parallax Viewissä. Parasta antia tässä olikin vanhan koulukunnan murisevan jermun Rock Hudsonin ja Prentissin mahtava kemia. Elokuvan loppupuolella muutamasta kuvakulmasta itsekseen muriseva Hudson muistuttaakin erehdyttävästi Stallonen Rocky Balboaa sarjan (toistaiseksi) viimeisimmässä osassa... ***

24.

The Warriors *******



25. Ninja (Isaac Florentine, Scott Adkins) ***-

Pettymys, paha pettymys. Ihan ok halpistoiminnaksi. Kohta lisää etusivulla.



26. Tokyo! ***

Michel Gondryn episodi ärsytti lievästi väkinäisyydellään, vaikka sisälsikin hienon, Leftfieldin Afrika Shox videota kopioivan jakson. Leos Caraxin episodi oli kirkkaasti paras. Vakiofriikki Dennis Lavant oli vielä normaaliakin enemmän kuin toisesta ulottuvuudesta. Koomisen alun synnyttämä hymy hyytyi lopullisesti, kun Carax heitti naamalle Nankingin verilöylyn trauman. Memories of Murder ‑ohjaaja Joon Ho-Bongin episodi oli heikoin. Käytin jo sanan väkinäinen, joten vedetään sitten tähän vaikka "turha". Hikikomori-aiheesta on tehty paaljon parempiakin leffoja, esim. Phobidilia (2009) ja All Night Long R (2002).



27. To Live And Die In L.A. *****+

Oli tosi huono olo, mutta tämä teos räjäytti sen pois. Aika vaan parantaa tätä!

Red Right Hand ( 20.2.2011 10:02)

38. Kova kuin kivi

Hyvä popcornleffa, ei sen enempää, ei sen vähempää. Ongelma on vain siinä että No country for old menin jälkeen odotukset olivat kuitenkin korkeammalla.



Elokuvassa on pari suurta ongelmaa jotka tiputtavat pisteitä armottomasti. Ensinnäkin elokuva on kovin tasapaksu. Se etenee samaa, välillä jopa puuduttavaa, polkua pitkin alusta loppuun. Ja ongelma on nimenomaan kuljetuksen, ei käsiksen tai tarinan. Genreen liittyvä todella suuri miinus tulee siitä ettei lopussa ole kunnollista kliimaksia, ja sehän olisi tällaisessa takaa-ajo länkkärissä enemmän kuin pakollinen. Loppua ei oikein pedata, se vain tulee ja on minuutissa ohi. Kunnollinen pateettinen nostatus pitäisi olla, hitto vie.

Ehkä kovempikin loppukliimaksi olisi voinut olla mutta onhan tuossa nyt selkeästi tiukempi loppuhuipennus kuin juuri No Countryssa, jossa ainakin olin valmistautunut kunnon loppuselvittelyyn ja yhden katsomiskerran jälkeen NCfOM:n loppu jätti valjun fiilarin. Kirjaa en ole näiden kummankaan kohdalla lukenut joten en osaa sanoa sen suhteen mitään. Eikä Damonin hahmossa ollut mitään vikaa.



Mutta muuten kyllä True Gritistä aika lailla samaa mieltä. Varsin mainio viihdelänkkäri mutta odotukset olivat kaiken hehkutuksen jälkeen tosiaankin korkealla. En nyt sanoisi kuitenkaan pettymykseksi. Coenit ovat kyllä erinomaisia luomaan oikeasti jännittäviä kohtauksia joissa katsoja on penkin reunalla kynsiä purren jännittämässä hahmon puolesta. Ei ainakaan itsellä kovin usein sellaista tunnetta nykyään tule mutta juuri TG ja NCfOM ovat saaneet tietyissä kohtauksissa tämän fiiliksen aikaan.



Kolme Oscar-kandidaattia nyt katsottu ja True Grit ja The Fighter ovat osoittautuneet oikein hyviksi, 127 Hours sen sihaan oli ainoastaan vain ok.

]Blu-ray:

28. Dumbo**** Onhan näissä vanhoissa Disneyssä jotain taikaa. Lapsetkin diggaa ihan kympillä, vaikka vaaleanpunaiset elefantit saattoi olla hieman hämmentäviä. Mieluummin näitä kuin jotain pokemoneja.



HD-DVD:



29. Lethal Weapon *** Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Juonellisesti ja ehkä myös elokuvallisesti aika paljon muistikuvia väsyneempi, mutta noin ajankuvana (salkku-puhelimet!) hieno. Ja kyllähän tätä pääpari tietysti kannattelee.



30. Pianist **** Vähän jäi (kovista) odotuksista. Ehkä tätä samaa sarjaa on kuitenkin jo nähty sen verran ettei tämä mitään kovin uutta genreensä tuonut. Mutta sujuva, realistinen ja Brody on kieltämättä tässä mies paikallaan. Eikä sisällä turhaa sentimentaalisuutta tai itkuraivareita kuten vaikka Schindlerin lista.



31. Jarhead **** Tästä taas yllättäen tykkäsin paljon odotuksia enemmän. Toisenlainen realistinen kuvaus aivan eri sodasta.



DVD



32. Frontier(s) *+ En oikein tajua mitä alun mellakoilla on tekemistä koko loppuelokuvan kanssa. Kai tässä vedetään jotain allegorioita nykyäärioikeistolaismeiningistä ihan niihin perusnatseihin. Mutta jatkossa katson mieluummin vaikka äksännen kerran TCM:n kuin tämän uudestaan.

Elokuvat 21-31

Wild Wild World of Jayne Mansfield



Seuraavista etusivulla joskus.

Frankenhooker ****

Faster Pussycat! Kill! Kill! ***



The Mack

Pettymys. Odotin tältä kuitenkin paljon, mutta vähän toimitti. Toki bläkkäreissä on aina hyvä miljöö ja sutenööri päähenkilönä mielenkiintoinen. Siksi jopa ***



2 Fast 2 Furious

Tätä taisin kommentoida toisaalla. **



Fargo

Coen-veljesten parhaimmistoa. Aikanaan tällä taisi olla todella kova arvostus, mitä en oikein ikinä ymmärtänyt. Sovelias katseltava tällaisena talvena. Ok juoni, hyvät hahmot. ****



Menace II Society

Vasta nyt ekan kerran. Tyly, todenmakuinen. ****



Misery

Edelleen erinomainen trilleri, jossa vastuu on erinomaisten näyttelijöiden harteilla. Varmaankin Kingin top-vitosessa, ainakin lähellä. Päätin näyttää "aikuisena" elokuvan sheriffiltä. ****



In Bruges

Pelkäsin Lock, Stock ‑apinointia, mutta sitähän tämä ei ollutkaan. Sävy oli kuitenkin niin vakava, että huumori ei oikein istunut sekaan. Farrell epäonnistuu roolissaan. ***



Reanimator

Ekan kerran kait kymmeneen vuoteen. Onhan tämä viihdyttävä, mutta tuskinpa tämä enää tämä päivänä saavuttaisi mainetta, mikä sillä on. ****



How to Kill a Judge

Mielenkiintoisen monitasoinen, mutta puheliaisuudessaan ja poliittisuudessaan raskas ja vaikea tällaisen pariin on varmaan toiste palata. Nero on mies paikallaan. ***

Clint Eastwood :

Breezy (1973) ***½

Eastwoodin ohjaama sympaattinen ja pienimuotoinen elokuva nuoresta hippitytöstä ja vanhemmasta konservatiivista joiden tiet kohtaavat ja heidän välille kehittyy suhde. William Holdenin esittämän vanhemman miehen suhde on juuri lopahtanut entisen vaimon kanssa ja elämä muuttunut lähinnä työntäytteiseksi ja jopa tylsäksi. Kohdattuaan itseään huomattavasti nuoremman hippitytön saa mies uutta ajattelemisen aihetta ja näyttää siltä että vastakohdat täydentävät toisiaan. Aiheensa puolesta tietyllä tavalla erilainen elokuva Eastwoodilta ja ihan kiinnostava kokonaisuus. Kun pari käy elokuvissa, tuijottaa tyttö High Plains Drifterin julistetta osoittavasti.



Joel Coen; Ethan Coen : Blood Simple. (1984) ****

Mustasukkainen jöröjukka palkkaa kovalla rahalla yksityisetsivän tappamaan vaimonsa ja tämän rakastajan. Ennakkoon yksinkertaiseksi oletettu juttu menee tietysti päälaelleen tyypilliseen Coeneitten tapaan. Yllättävän hyvä ja debyyttielokuvaksi kovatasoinen elokuva joka onnistuu luomaan jännitystä koko kestonsa verran. Tunnelmaa onnistutaan luomaan pienillä tehosteilla kuten kuvauksella ja leikkauksella.



Guy Green : The Magus (1968) **½

Hieman kahtiajakoinen mysteerijännäri englanninopettajasta joka saa paikan Kreikkalaisella saarella, kun siellä ennen opettajana toiminut henkilö on tehnyt itsemurhan. Pian tämä uusi opettaja tapaa saarella Kreikkalaisen miehen ja mystisen naisen, jotka tuntuvat pelaavan hämäriä pelejä uuden opettajan kanssa. Castingin puolesta ei valittamista löydy sillä pääosassa ovat Michael Caine ja Anthony Quinn, sekä kaunis Candice Bergen. Myös Kreikan maisemat ja kuvauspaikat ovat näyttävät. Ohjauksen puolesta olisi ollut toivomisen varaa, sillä nyt kokonaisuus kärsii tarinankerronnan heikkouksista ja joistakin omituisuuksista jotka tuntuvat aukoilta juonessa. Triviatieto tietää kertoa että Woody Allen on sanonut joskus, että jos hän saisi elää koko elämänsä uudelleen, hän tekisi kaiken minkä ennenkin paitsi ei kävisi katsomassa enää The Magusia.



Comedy Central Roast Of David Hasselhoff (2010) ***½

Ensi kuussa Suomessa Jimillä näytettävä David Hasselhoffin roastaus on ihan näkemisen arvoinen, joskin ehkä hieman aikaisemmin katsomalleni Shatnerin roastaukselle häviävä. Tilaisuuden juontaa Family Guyn "isä" Seth MacFarlane (jolle kuittaillaan että on varmaan hankala tehdä Roastia kun Simpsonit eivät ole tehneet sitä aikaisemmin). Roastaajina mm. Hulk Hogan, George Hamilton ja Pamela Anderson (joka sanoo että jokaisessa Roastissa täytyy olla se yksi tyhmä blondi jolla on isot tissit...ja sen takia Hulk Hogan on täällä ). Onhan tässä toki muitakin hyviä yksittäisi kuitteja ja

k-mikko ( 24.2.2011 21:09)

Elokuvat 21-31



In Bruges

Pelkäsin Lock, Stock ‑apinointia, mutta sitähän tämä ei ollutkaan. Sävy oli kuitenkin niin vakava, että huumori ei oikein istunut sekaan. Farrell epäonnistuu roolissaan. ***

Mun mielestä päinvastoin, musta huumori oli se juttu joka leffan dialogeihin toi sisältöä. Lopussa huumori ei toiminut enää samalla lailla, mutta mielestäni kokonaisuudessaan juuri mustan huumorin ja mustien aiheiden yhdistelmällä rakennettiin hahmojen persoonat ja vieläpä onnistuneesti. Mikään hilpeä rallatteluahan ei kyseessä ollut huumorielementeistä huolimatta, hyvä niin.

Hiljaisempi viikko:

40. The Phantom of Death

Positiivinen ylläri. Lupaava konserttipianisti sairastuu soluja rappeuttavaan vanhenemistautiin, ja alkaa ikääntyä silmissä. Elinaikaa ei paljoa ole, eikä mitään ole tehtävissä. Tai siis ei ole mitään MUUTA tehtävissä kuin tappaa vitusti jengiä ennen kuin kuolema koittaa!



Juonta ei elokuvassa ole kuin nimeksi, mutta Michael York katkerana ihmishirviönä on yksinkertaisesti loistava. Murhat ovat taattua Deodato-laatua. Shamelessin julkaisemat leffat ovat yleensä osoittatuneet snadeiksi pettymyksiksi, mutta tämän kohdalla tilanne on päinvastoin.



41. Happy Birthday To Me

J. Lee Thompsonin mukiin menevä kauhuveto, slasherin ja psykologisen trillerin yhdistelmä. Elokuvan ensimmäinen tunti kulkee hieman laiskasti, joskin tasavarman laadukkaasti. Juoni kertoo kymmenestä pienestä neekeripoj... eikun lukiolaisesta, jotka katoavat yksi toisensa jälkeen. Homman ytimessä näyttää olevan uusi tulokas Virginia. Loppua kohden kierrokset nousevat, pikkukaupungin salaisuudet paljastuvat ja veriteot seuraavat toistaan. Maittavan finaalin perinnetietoiset ylläripyllärit saavat hymyn suu pieleen, mutta hyvässä mielessä.



42. Awaydays

Ok.



43. Me And You And Everyone We Know

Mistä on hyvä indiedraama tehty? No, meillä on tyyppejä joiden vaatteet eivät istu, jotka kävelevät hassusti, jotka ovat töissä oudoissa duuneissa ja puhuvat höperöitä. Onhan tätä nähty, mutta kun homma toimii niin se toimii. Mukiinmenevä outouskudelma, nippu hyviä näyttelijöitä ja posket punaiseksi saavaa seksuaalista heräämistä. Olisi kaivannut lisää jotain varsinaista sisältöä, mutta ))><(( on kyllä ihan parasta ikinä!

Oma viikko:

35mm:



2. True Grit.



Tykkäsin tästä todella paljon. Hahmot, tunnelma, toiminta, draama, kaikki toimii.



3. Drive Angry (3D).



Todella nextillä levellillä olevaa sekoilua. Huh-huh!



DVD:



33. Education.



Keskinkertainen "laatuelokuva".



34. Soul Kitchen.



Ottaen huomioon, miten kovia klassikoita ohjaaja Akin on aiemmin tehnyt, niin tämä oli vähintäänkin valju. Melko omituista, että nyt on lähdetty yrittämään feel good movieta, joissa kaikki on melko siloiteltua.



35. Extremities.



Järkyttävän paska kostodraama/näytelmäfilmatisointi. En tykännyt Death and Maidenista, mutta tämän jälkeen kykenen arvostamaan sitä enemmän. Voi perkele.



36. Pathfinder.



Harmittavan epäonnistunut viikinkielokuva, jossa on kyllä komeita maisemia ja raakaa väkivaltaa, mutta silti hommassa ei ole mitään sisältöä

The Punisher : War Zone



Kylläpäs tämä olikin kova leffa. Olihan tämän Punisherin verisyydestä ollut puhetta mutta kyllä sen määrä silti hiukan yllätti. Positiivisesti siis. Tässä mentiin samalla kaliiberilla kuin viimeisimmässä Rambossa ja on varmaan sen ohella verisimpiä Hollywood-leffoja tällä vuosituhannella. Ennen loppuhuipennusta olin tulossa siihen tulokseen ettei tässä väkivallan paljoudesta huolimatta oikein saada kunnon hengennostatusta mutta kyllä sitä sitten löytyikin, vaikka ei tässä nyt ihan esim. Rambon henkisyyteen ja koskettavuuteen päästä. Turhaa huumoria välteltiin eikä liikoja tunteilujakaan ollut kehissä. Ray Stevenson oli hyvä Castlena (vaikka ehkä odotin vielä kovempaa suoritusta), Doug Hutchison ja Dominic West olivat mainioita kusipäitä ja ansaitsivat väkivaltaiset kuolemansa (oikeastaa Hutchison pääsi liian helpolla)! Loppupuolella saatiin tunnelmaa hiukan latistettua turhalla dialogilla mutta ei liiaksi... Lopetus oli sopivan tyly ja sarjakuvamainen. Jos jotain valitettavaa niin se muka-rankka musiikki on näissä leffoissa jo aika väsynyttä ja välillä ehkä turhan kikkailevaa kameratyöskentelyä mutta ei liian pahasti onneksi. Ja verenlennätykset ja muut suolestukset näytettiin juuri niin selkeästi kuin pitääkin. Tällaista olisi The Expendablesinkin väkivaltakin pitänyt olla.



Paras Punisher-leffa selkeästi. ****½



Sitten tää Hovan toisaalla kehuma indie-draama Me And You And Everyone We Know... Just joo. Taas tosi erikoisia persoonia jotka tekee kaikkee jännää ja tässä käsitellään tosi rohkeita aiheita kuten lapsen seksuaalisuutta ja mitä vielä, tosi tylsä suurimmaksi osaksi. Kun joku Happiness teki kaiken paljon kiinnostavammin ja rohkeammin. **½





Four Lions: Paikoitellen todella hauska, harvoin tulee nykyään ääneen naurettua mutta tämä onnistui siinäkin. Ei aivan kuitenkaan mikään täydellinen kokonaisuus mutta positiivisesti yllätti. ***½



True Grit : Samaa mieltä TOHKAN kanssa!!! ****