»
Kirjallisuus & sarjakuvat » Mitä elitistit lukevat?
Ihan OK:lta tuo vaikuttaa. Lyhyesti historia, filmografia vuosilta 68-80 elokuvittain, tiivistelmä 80-2013 kehityksestä ja tärkeimmät näyttelijät ja ohjaajat esiteltynä.
Tuollainen lähdeteosmainen, joissa elokuva/ohjaaja/näyttelijä tasolla kerrottu. Elokuvien teksti jakaantuu tekijätietoihin, juoneen ja muuhun tietoon/analyysiin, jonka pituus vaihtelee elokuvan merkittävyydestä riippuen.
Jakel (23.11.2013 19:49)Ihan OK:lta tuo vaikuttaa. Lyhyesti historia, filmografia vuosilta 68-80 elokuvittain, tiivistelmä 80-2013 kehityksestä ja tärkeimmät näyttelijät ja ohjaajat esiteltynä.
Tuollainen lähdeteosmainen, joissa elokuva/ohjaaja/näyttelijä tasolla kerrottu. Elokuvien teksti jakaantuu tekijätietoihin, juoneen ja muuhun tietoon/analyysiin, jonka pituus vaihtelee elokuvan merkittävyydestä riippuen.
Kuullostaa siltä, että on verrattavissa giallogenren legendaariseen The Blood and Black Lace ‑kirjaseen. Jotenkin vain tuntuu, että aika on ajanut ohi näistä lähdeteoskirjoista kun nykyään netti on saatavilla jatkuvasti ja sieltä löytyy tiedot.
Totta, että kirja ei välttämättä ole niin merkittävä kuin olisi joskus ollut, mutta onhan näiden kaivelu netistäkin aika työlästä, ainakin jos etsii hieman tarkempaa tietoa. Kirjan ehkä paras puoli on se, että Kirjoittajan kommentit ja lisätiedot vaikuttaa olevan monesti otettu italiankielisistä teoksista. Mutta en ole ehtinyt lukea tarkemmin vielä, että osaisin sanoa, onko sisällössä paljonkin uutta.
Blood and Black Lacen tyyppinen kirja tämä tosiaan on.
Petri Tammisen tuotanto luettu, mikä ei harmita yhtään. Pakko suositella lämpimästi elitisteillekin. Tiivistämisen ja lakonisen huumorin ystävät tuskin voivat olla lämpiämättä tälle suomalaisen kirjallisuuden introvertille woodyallenille, joka jatkaa Juha Seppälän kultakautta (=ennen siirtymistä aikatasoilla lutrailuun ja epäselviin minähahmoihin). Kannattaa aloittaa vaikkapa Piiloutujan maasta tai Miehen ikävästä.
Antti Hurskainen: Tapan sut – esseitä populaarikulttuurin vaikutusvallasta
Tämä nyt on melkein mainostamista, kun kirjoittaja on tuttu toisista yhteyksistä, mutta väitän käsi sydämellä että teos on rummunlyönnin arvoinen. Hurskainen käy kirjassaan läpi enemmänkin musiikin aiheuttamia reaktioita itsessään ja lähipiirissään, mutta osansa saavat myös tv ja pienemmässä mittakaavassa elokuvat. Ei mitään riippukeinuluettavaa, mutta paikoin hyvinkin palkitsevaa.
Marko Turusen Siirtomaan Aave – Tappelun Taikaa kirja kannattaa lukaista.
Paljon hyviä juttuja: Fu-Manchu, ninjoja, Yeti ja löpinää 80-luvun videokaseteista...
Johnny Cashin uusi elämäkerta, jonka Robert Hilburn on kirjoittanut, on tutustumisen arvoinen tapaus. Aiemmin pidin Jouni Käteistä lähinnä viimeisinä vuosinaan uskontoon hurahtaneena tapauksena, mutta ukkohan on – tämän opuksen perusteella ainakin – kuin se kuuluisa sipuli. Mitä enemmän kerroksia lähtee pinnasta, sitä enemmän myös kyyneliä valuu. Ja jos ei nyt ihan kyyneliä, niin olihan miehellä kaikesta huolimatta kova elämä.
Paul Auster: New York Trilogia
Kolme lyhyttä tarinaa, kasattu yhdeksi niteeksi joskus kasarilla. Ensimmäisessä tarinassa (City of Glass) salanimellä dekkareita kirjoittava kirjailija Quinn saa puhelun keskellä yötä: häntä luullaan oikeaksi etsiväksi nimeltään Paul Auster. Tyhjää elämää viettävä Quinn suostuu Austeriksi ja sotkeutuu erikoiseen tapaukseen. Toisessa tarinassa (Ghosts) salaperäinen White palkkaa yksityisetsivä Bluen varjostamaan miestä nimeltään Black; harmi vain että Black ei tunnu koskaan tekevän yhtään mitään. Kolmannessa tarinassa (The Locked Room) kirjailijan urasta haaveileva reportteri kuulee ensi kertaa 10 vuoteen lapsuusaikansa parhaasta ystävästä Fanshawesta, kun tämän vaimo ilmoittaa miehen olevan kadonnut johonkin ja luultavasti kuollut. Vaimo kertoo Fanshawen pyynnöstä: voisiko ystävä katsoa tämän kirjoittamia kirjoja ja runoja, ja julkaista ne mikäli katsoo ne kelvollisiksi. Ne osoittautuvat erinomaisiksi ja niistä tulee välittömästi menestyksiä, ja pian mies huomaa että kuolleen Fanshawen elämästä on tulossa hänen elämänsä sisältöä.
Kaikki tarinat ovat omanlaisiaan anti-dekkareita, joista jokaisessa on kieltämättä kutkuttava lähtökohta. Tämän jälkeen ne alkavat ottaa erikoisempia suuntia: tarinoiden päähenkilöt huomaavat oman identiteettinsä olevan panoksena. Lopuksi tarinat hajoavat melko hankalasti käsitettäviksi lopetuksiksi, kun hahmot kadottavat "itsensä". Suosikkini oli trilogian päättävä The Locked Room, ehkä siksi että siinä tarinan päähenkilö oli lähtökohtaisesti inhimillisin. Kun tämän identiteetti alkaa olla uhattuna, kun tietty eksistentiaalinen kauhu hiipuu tarinaan, se tunttuu aidoimmin ahdistavalta ja imee mukaansa; hänelle piirtyy selkein "minä", josta käsin sen järkkyminen koetaan.
Milan Kundera: The Unbearable Lightness of Being (Olemisen Sietämätön Keveys)
Luin legendaarisen Michael Henry Heimin kehuttua käännöstä, kun oletin sen olevan automaattisesti parempi vaihtoehto kuin suomennoksen. Kirjasta jäi tosin hieman irtonainen olo, koska lukeminen kesti n. 6kk. Siis liikaa.
Joka tapauksessa tuttua upeaa Kunderaa, mutta Joken ja Book of Laughter and Forgettingin jälkeen jopa liian tuttua. Kundera kirjoittaa vuorotellen eri päähenkilöiden näkökulmista, aikaa ja paikkaa vaihtaen. Tekstiä puhkoo poliittis-filosofinen pohdinta ja neuvostovallan turruttaman Tsekkoslovakian yhteiskunnan läpitunkeva läsnäolo, jotka limittyvät henkiöiden tragikoomisiin (usein katkeriin, harvoin suloisiin) elämänkohtaloihin.
edit. sama lause muutamaan kertaan.
Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin mainio ”Valonkantajat” kirja alkaa olla loppumetreillä. Suositeltavaa luettavaa jos haluat tietää mikä yhdistää Jukka Kuoppamäen ja Jodorowskin tai Vesa-Matti Loirin ja Pekka Siitoin tai vaikka Tabe Slioorin ja Anton Szandor LaVeyn.
Vihje no: 1:
Samaan aihealueeseen liittyen kannattaa mainita myöskin juuri ilmestynyt ja Liken niinikään kustantama
Aleister Crowley. Dekadenssia luettavaa ainakin tälläiselle, jolle ihan kaikki likaiset yksityiskohdat miehen touhuista ei ollut tuttuja... Kirjan on kirjoittanut Gary Lachman, jonka edellinen suomennettu kirja Tajunnan alkemistit on yksi parhaimmista 60-lukua käsittelevistä teoksista.Jakel (18.4.2015 14:53)Samaan aihealueeseen liittyen kannattaa mainita myöskin juuri ilmestynyt ja Liken niinikään kustantama Aleister Crowley. Dekadenssia luettavaa ainakin tälläiselle, jolle ihan kaikki likaiset yksityiskohdat miehen touhuista ei ollut tuttuja... Kirjan on kirjoittanut Gary Lachman, jonka edellinen suomennettu kirja Tajunnan alkemistit on yksi parhaimmista 60-lukua käsittelevistä teoksista.
Jep jep, Tajunnan alkemistit on kyllä loistava kirja. Pitää ottaa Crowley lukuun seuraavaksi 
Komppaan. Molemmat Lachmanit ja P. Häkkisen Valonkantajat kuuluvat elitistin kirjahyllyyn. Myös Aldous Huxleyn legendaarinen Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti kannattaa ostaa talteen.
Vastikään suomennettu kokoelma Jacques Prévertin (proosa)runoja (Paroles/Sanoja) on aika veikeä. Monet runoista ovat aivan kreisejä, ja on selvästi nähtävissä, että Prévert kuului surrealistien lähipiiriin.
Suomentaminen (A. Nylén) on taatusti ollut jälleen riemukasta. Prévert leikittelee yhdyssanoilla ja erilaisilla sana-kirjainyhdistelmillä tavalla, jota ei monesti varmaan edes voi kääntää muille kielille. Silti se, mikä on kääntynyt suomeksi, on loisteliasta trippailua ylitodellisuuden maille... ja beyond!
Prévert liittyy elokuvaankin: hän käsikirjoitti useita Marcel Carnén elokuvia kuten Sumujen laituri, Paratiisin lapset, Yön portit jne.
Maailmoista, tyylistä ja huumorista tulee toisinaan mieleen kaurismäkeläinen dialogi (huomatkaa kustantaja), toisinaan taas svankmajerilainen tinkimätön surrealismi. Neroutta.
Juhlasaatto
Sekä kultainen vanhus että murheellinen kello
Sekä työn raskaan kuningatar että Englannin raataja
Ja sekä järjestyskävijät että merenpoliisit
Sekä kärsivä husaari että kuoleman osapuoli
Sekä kahvikäärme että silmälasimylly
Sekä nuorallaetsijä että kykyjentanssija
Sekä merenvahamarsalkka että eläköitynyt piippu
Sekä mukula tummassa puvussa että herrasmies kapaloissa
Sekä suursäveltäjä että taidemusiikin rikollinen
Sekä oppikerääjä että tupakantumppien isä
Sekä saksien amiraali että Colignyn teroittaja
Sekä Bengalin pikkusisar että Pyhän Vincentius Paulilaisen tiikeri
Sekä posliiniesineiden professori että filosofian korjaaja
Sekä pyöreän pöydän tarkastaja että Pariisin kaasuyhtiön ritarit
Sekä ankkaa Saint Helenalla että Napoleon appelsiinikastikkeessa
Sekä Samothraken hoitaja että hautausmaan voitonjumalatar
Sekä suurperheen hinaaja että avomeri-isä
Sekä Ranskan akatemian liikakasvu että eturauhasen jäsen
Sekä titulaarihevonen että sirkuspiispa
Sekä bussin laulaja että lapsikuoron kuljettaja
Sekä kauhukirurgi että suukakara
Sekä osterien kenraali että jesuiittojen avaaja.
Katkelma pidemmästä tarinasta "Sukukalleuksia eli vanginvartijaenkeli":
-Yrittäkää käsittää, lapsukaiset, tietäkää miten maailma makaa, laittaa kaulusnapin hiekalle, nappi kimaltaa ja neekeri on siinä.
-Neekeri kumartaa ja sen selkään isketään krusifiksi tai trikolori.
-Minä sanon teille, olin aivan yksin, kuin uimari mekaanisessa taikinatiinussa, ypöyksin strutsien kanssa.
-On helppoa (sanotaan) saada selville mitä kello on: puhaltakaa niitä silmiin.
-Sepä murjoo jalkasi potkaisemalla kintullaan ja heti kun pääsee lähietäisyydelle, niin strutsi tulee päin tai karkaa kauemmas, ja yksi niistä nieli herätyskelloja, se pirisi pelottavasti.
-Nuorena kloppina minun oli kuitenkin vaikea hillitä itseäni; työnsin vääpelin pään laskiämpäriin ja aina kun hän haukkasi henkeä tein kunniaa.
-Sain kovan kakun, kymmenen vuotta! Mutta mikäpä siellä oli ollessa, rattoisaa kuin rattopojalla, pyykkini pestiin ja pihvini pureksittiin.
-Kun pääsin pois, tapasin teidän äitinne ollessani kerjuulla kahviloiden terasseilla vanhan lättänän hattuni kanssa, se oli menoa saman tien, ja pidin kaikessa hiljaisuudessa kiinni aarteestani.
‑Siinä sitä sitten, oltiin, siunatulla leivällä, sain haltuuni teidät, lapsukaiset, talo se vuoti kuin seula ja lautaset tanssivat.
"...Luin kirjeen ääneen: ”Hyvät lapseni, voitte ajatella olevanne orpoja aina erittäin epätodennäköiseen paluuseeni saakka. Ludovic.”
"Maailmoista, tyylistä ja huumorista tulee toisinaan mieleen kaurismäkeläinen dialogi"
https://www.youtube.com/watch?v=zXW7EWKh6LQ
Heh. wow!
Nyt voisi viimein olla sopiva aika lukea myös Henri Murgerin Boheemielämää, jonka Kaurismäki-sovitus on vuoden 1992 kovimpia, taatusti. "Kovempi" kuin Reservoir Dogs.