13.6.2006 14:22
Viimeisimmät luetut:
Tapio Tamminen: "Pahan viehätys – natsismin ja terrorin lähteillä"
Luin nyt toistamiseen ja edelleen pidän kirjasta enkä löydä siitä niin paljon puolueellisuutta ja latteuksia kuin eräs elitisti (Alien Sunin lisäksi) muutama vuosi sitten väitti. On totta että Tamminen letkauttaa muutaman nazzin ajatukset Hitleristä Antarktiksen jään alla "älyvapaiksi" tai "jutuiksi joita voisi kuulla hullujenhuoneella", mutta nuo jäävät vain muutamaan esimerkkitapaukseen. Muilta osin Tamminen pysyy neutraalina kertoessaan niin natsihirmujen tekosista kuin surullisista historian tapauksista, joissa uskonnon nimissä on tapettu joko itsensä tai toiset. Parasta antia kirjassa ovat kauas historiaan vievät kuvaukset myyttien synnystä, merkityksestä ja pelottavasta manipulaatiovoimasta ihmisyhteisöissä. Tästä natsismi arjalaismyytteineen on vain yksi esimerkki, mutta meille ajallisesti läheisimpänä kirja keskittyy painokkaimmin juuri Saksan tapahtumiin 1900-luvun alussa kertoen myös nuoren Hitlerin vaiheet Itävallan taidekoulujen pääsykokeista takaisin Saksaan ja politiikkaan. Paraguayhin uutta arjalaista siirtokuntaa perustamaan matkanneiden Berhard Försterin ja Nietzschen Elizabeth-sisaren edesottamukset jäivät mieleen jo ensimmäisellä lukemisella; vuoden 1886 rasistinen ja utopistinen hanke on kylmäävä esimerkki niistä myyteistä, joita kirja käsittelee.
Kari Enqvist: "Suhteellisuusteoriaa runoilijoille"
Erittäin helppolukuinen arkijärjelle usein liian hankalaksi pidetyn Einsteinin suhteellisuusteorian kiteytys humoristisella asenteella. Kirja sisältää parisensataa sivua ja jokainen aukeama on otsikoitu, ideana siis tiivistää kunkin otsikon sisältö max. yhteen aukeamaan. Tämä jättää muutamia kiinnostavimpia asioita hieman vajaiksi, kun kaikkia fysiikan tapahtumia ei "ehdi" aukeamassa selittää, ainoastaan todeta. Valon nopeuteen liittyviin suhteellisuuksiin ja aikadilataatioon syvennytään tarkimmin, ja koko teosta kantaa aito innostus ja kutsumus tehdä hankala tieteellinen teoria ymmärrettävämmäksi ilman pitkiä matematiikan luentoja.
Kari Enqvist: "Kosmoksen hahmo"
Hieno ja laajahko kuvaus tieteenä melko nuoren kosmologian syntyvaiheista ja jalostumisesta tähtitieteestä erilleen ja siitä hiukkasfysiikkaan ja alkuräjähdyksen kunnianhimoiseen tutkimiseen. Kosmologi Enqvistin järkälemäinen ja varma kirjoitustyyli on vakuuttava olematta kuitenkaan kuiva tai itsetarkoituksellinen. Pelissä ovat vain kylmät faktat äärimmäisen kiehtovasti esitettyinä. Puolenvälin jälkeen syvennytään kvanttifysiikkaan ja alkeishiukkasiin, sekä niiden oleelliseen merkitykseen singulariteettiteoriassa ja liki 14 miljardia vuotta vanhassa kosmoksessa. Lopussa Enqvist kuvailee pitkähkösti tieteen ja uskonnon suhdetta ja näiden täysin vastakkaisia lähtökohtia ajattelulle ja luonnon kunnioitukselle.
Friedrich Nietzsche: "Ecce homo"
Filosofi käy läpi oman elämänsä ja uransa kirja kirjalta. Tässä teoksessa Nietzschen salamoiva ja maita järisyttävä ajattelu on kiteytettynä äärimmilleen; Nietzschen suurenmoinen kyky luoda aforismeja, tiiviitä päätelmiä ja toteamuksia on tässä aivan huipussaan etenkin kirjan lopussa, jolloin hän vielä viimeisen kerran kuvaa yli-ihmisen ja dekadenssin. Saksalaisiin kohdistuva pilkkaava huumori ja irvailu ovat myös riemastuttavasti esillä. Jälleen kerran näkyy mikä erottaa hyvän vittuilun huonosta. On myös totta mitä Unio Mystica ‑painoksen takakannessa kirjoitetaan liittyen Nietzschen epäilyihin ymmärretyksi tulemisestaan. Kautta uransahan Nietzsche kirjoitti ja painotti olevansa epäajankohtainen ja elävänsä kauan ennen lukijoitaan, mutta Ecce homossa välittyy tuntu siitä että hyvin pian henkisesti romahtavaa filosofia vaivasi aavistus siitä, tullaanko hänen näkemyksensä tulkitsemaan oikein. Muutamat Ecce homon sivut avautuvat täten jopa ahdistavina suhteessa siihen kuinka paljon Nietzscheä pitää arvossa.
