Mitä elitistit lukevat?

Luin tämän nyt uudestaan kun ostin kyseisen läpykän rahapulaiselta frendiltä:

Mötley Crüe & Neill Strauss: Mötley Crüe / The Dirt – törkytehdas.

Aika sekavasti kasatun – kiinnostavan kollaashin sijaan pikemminkin sekava nippu muistiinpanoja – muistelmateoksen sivulla 162 hämmästyin Nikkin kirjallisen kiinnostuksen kohteita: "Huoneeni oli täynnä neuloja ja kirjoja. Lueskelin teatterin, politiikan ja kulttuurin keskinäisistä suhteista kertovia teoksia, aina muinaisista

viihdyttäjistä [...] kertovista opuksista uudempiin näkemyksiin, kuten Antonin Artaudin "Julmuuden teatteri"-esseeseen asti."



Kiinnostava aihe. Vaikka toki mainittu Artaud'n essee pistää miettimään onko Nikkin tulokulma politiikkaan ja esittämiseen samalla tavalla avantgarde-myönteisen traumataiteilijuuden ylistystä.

Ommo ( 6.8.2007 17:22)

"Huoneeni oli täynnä neuloja ja kirjoja. Lueskelin teatterin, politiikan ja kulttuurin keskinäisistä suhteista kertovia teoksia, aina muinaisista

viihdyttäjistä [...] kertovista opuksista uudempiin näkemyksiin, kuten Antonin Artaudin "Julmuuden teatteri"-esseeseen asti."



Kiinnostava aihe. Vaikka toki mainittu Artaud'n essee pistää miettimään onko Nikkin tulokulma politiikkaan ja esittämiseen samalla tavalla avantgarde-myönteisen traumataiteilijuuden ylistystä.

Voit sitten perehtyä aiheeseen lisää kunhan Sixxin Heroin Diaries tulee ulos...



aiheeseen:



Liekö taas kesä tai jotain mutta on kyllä kiva selailla Linnakosken Laulua tulipunaisesta kukasta. Tsygäillä jonnekin puistoon ja lukea rivi sieltä, luku täältä... ja fiilistellä.

Red Right Hand ( 9.8.2007 10:01)

Voit sitten perehtyä aiheeseen lisää kunhan Sixxin Heroin Diaries tulee ulos...

Tosiaan, ehkä tämä mysteeri ratkeaa sitten. Theatre of Painin (1985) sanoituksistakin taitaa saada jotain osviittaa asiaan. Onhan niissä vähäsen teatterimetaforia ja esittämiseen liittyvää sanastoa sekoitettuna väkivaltaan ja aggressioon. Levyn kannessakin taisi olla teatterimaskit.

Ommo ( 10.8.2007 08:19)

Red Right Hand ( 9.8.2007 10:01)

Voit sitten perehtyä aiheeseen lisää kunhan Sixxin Heroin Diaries tulee ulos...

Tosiaan, ehkä tämä mysteeri ratkeaa sitten. Theatre of Painin (1985) sanoituksistakin taitaa saada jotain osviittaa asiaan. Onhan niissä vähäsen teatterimetaforia ja esittämiseen liittyvää sanastoa sekoitettuna väkivaltaan ja aggressioon. Levyn kannessakin taisi olla teatterimaskit.

Kirja ilmestyy sopivasti syntymäpäiväksi. Tässä viihdeuutisista lainattua tekstiä.



Mötley Crüe oli yksi 80-luvun suurimmista heavy-yhtyeistä, ja yhtyeen keikoilla juhlittiin railakkaasti erinäisten päihteiden voimalla. Myös lakanoiden välissä tapahtui, ja nyt yhtyeen basisti Nikki Sixx on paljastanut kulissien takaisia tapahtumia.



Sixx kertoi, että yhtyeen jäsenet yllyttivät toisiaan mitä erikoisimpiin seksuaalisiin tempauksiin lyömällä vetoa rahasta. Yhtyeen kulta-aikaan bändin jäsenet halusivat keksiä ilta illan jälkeen erikoisempia tavoitteita.



– Yritimme aina asettaa toisillemme mitä typerämpiä tavoitteita ja katsoa, pääsemmekö niihin. Löimme esimerkiksi vetoa siitä, kuka saa lihavimman naisen sänkyynsä, Nikki Sixx muisteli Blender ‑lehden haastattelussa.



– Lopulta myös managerit olivat mukana kilpailussa. Yksi heistä lupasi 10.000 dollaria sille, joka saa ensimmäisenä hoideltua äidin ja tyttären. Pian siitä tuli liian helppoa ja tavoite nousi tytär-äiti-isoäiti ‑tiimiin.



Nikki Sixx kertoo lisää tarinoita kulissien takaisesta elämästään syyskuun 18. päivänä ilmestyvässä The Heroin Diaries kirjassaan.

Pahus, juuri kun ajattelin että luin rajun jätkän elämäkerran niin laitoitte peliin Motley Cruen.

Alex Kershaw:Sotaa ja samppanjaa – Robert Capan elämä



Berliini Hitlerin nousun aikaan, Espanjan sisällissota, London Blitz, Napoli ‑43, Normandian maihinnousu, Pariisin vapautus, astuu miinaan Vietnamissa kun Ranska on antautunut. Luulen että kukaan ei ehtinyt noin moneen pahaan paikkaan elämänsä aikana. Kiihkottomasti kirjoitettu kirja hurjasta tyypistä. Kuvia voisi olla enemmän mutta googlettamalla ne löytyy

Lämitään nyt tännekin pitkästä aikaa:

Joe Eszterhas: Hollywood Animal



Anekdootteja, sisäpiirijuoruja, itselleen vittuilevaa omakehua, vittuilua muille, lapsuutta ja helvetisti kiehtovia havaintoja Hollywoodista, elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta. Vetävästi kirjoitettu, sai halun katsoa Eszterhasin kynäilemät leffat uusiksi. Puhti hiipuu loppua kohden, mutta 700 sivun pituuden huomioiden ei mikään ihme.



J.K.Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows



Ihan kiva. Lopetus lievä antikliimaksi.



Erlend Loe: Supernaiivi



Hyvin pelkistettyä proosaa ja paikoin hauska. Lukee huomaamattoman nopeasti.



Kari Hotakainen: Huolimattomat



Parempi kuin Iisakin kirkko, mutta ei Hotakainen ole Bronksia ja etenkään Sydänkohtauksia onnistunut minulle ylittämään (on toki joitain lukematta).



Michael Blitz & Louise Krasniewicz: Why Arnold Matters: The Rise of a Cultural Icon



Tutkielma siitä miten ihminen ja ilmiö Schwarzenegger on pesiytynyt kaikkialle maailmaan kaikilla tavoin. Menee turhaksi listaamiseksi ja paikoin överiksi paskanjauhamiseksi.



Bill Zehme: Lost In the Funhouse: The Life and Mind of Andy Kaufman



Omintakeisesti kirjoitettu elämäkerta, hyvä pureutuminen Kaufmanin nerouteen ja hulluuteen.



Mark Parland: Taistelijana Supon varjossa



Omintakeisesti kirjoitettu omaelämäkerta, hyvä pureutuminen Parlandin nerouteen ja hulluuteen.



...nyt kesken Ray Lorigan Mies joka keksi Manhattanin.

Vuoden päräyttävin teos on ilmestynyt:

Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia

Ennala, Veikko – Liimatta, Tommi (toim.)

OVH: 36.00 €



"Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia. Legendaarisen, tabuja rääpineen erikoistoimittajan tanakimmat tekstit yksissä kansissa – lihassa säästämättä, hihhuleista ja itsemurhista tinkimättä."



http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/product&am...n=951-0-33306-9

Agatha Christie:

Endless Night

– Yksi Christien parhaista.



Ursula Le Guin: Atuanin Holvihaudat

– Verrattuna Eddingsiin, jota pystyin lukemaan kolme sivua ennen totaalista kyllästymistä, Le Guin luo mielenkiintoisen synkänpuoleisen tunnelman. En ole lukenut muita Maameren tarinoita, mutta tämän perusteessa kyseessä on tutustumisen arvoinen kokonaisuus.

Le Guinin vertaaminen Eddingsiin on vähän kuin sanoisi että olipas yllättävää kun tämä Bergmanin draama oli parempi kuin se eilen katsottu Koivusalo.

Patrick Süskind:

Parfyymi

Maailman parhampia romaaneja.

Luin elämäni ensimmäisen

Charles De Lintin kirjan, "Someplace to be Flying". Tiedän jannun kirjoittaneen muitakin kirjoja, osittain samoilla henkilöhahmoilla, tuohon samaan Newfordin kaupungissa. Tämän lisäksi kun vielä ainakin tämän böken kerronta oli henkilökuvauksessa ja useissa alateemoissa, eikä niinkään yhdessä eeppisessä tarinassa, niin sisäinen dramaturgini alkoi tältä istumalta prosessoida tästä televisio-sarjaa.

Kesän saldo:

Ballard: Crash

Ekat n. 30 sivua ehkä kirjallisuushistorian häiriintyneimmät.



Sahara – Palkkasoturi Per Andersson

Huippuviihdyttävä elämänkerta.



Burroughs: Punaisen yön kaupungit

Ekat 200 sivua helvetin hyvää menoa,

ja oma mielenkiintoni hieman nuupahti.



Hunter S. Thompson: Pelon valtakunta

Elämänkerralliset jutut kiinnostavia, poliittinen analyysi ei tarjonnut oikein mitään uutta. Jäi kesken.



Westlake:

Pankaa Parker lautoihin (The Hunter) ****

Loukku (The Jugger) ***+

Taidekaappaus (The Plunder Squad) ***+

Teurastajan kuu (Butcher's Moon) *****



Eli noi olivat kaikki Parker-sarjaa, Dortmunder-sarjan eka kirja Kuuma kivi vaikutti sen verran löperöltä että jätin kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen, onko jatko-osissa jotain lukemisen arvoista?

John F. Love:

Hampurilaisimperiumi ‑McDonald'sin menestystarina Kesken

Mielenkiinnolla odotan, että tuleeko tässä mitään kettutyttöjä vastaan, kun on alunperin vuodelta 1985.



Sinikka Tarvainen: Voodoo

Kaksi kaveriani ovat käyneet residenssissä Beninissä, mutta voodoosta heillä ei ollut juuri mitään kerrottavaa. Kirja tarjosi hyvin selkeän ja (aiheeltaan) tuoreen näkökulman uskonnollisuuteen. Kaikki mystisyys ei kaikkoa pienistä harhaluuloista kirjan luettuani, pikemmin päinvastoin tekisi mieli käydä kattelemassa meininkiä paikan päällä.



Hunter Thompson: Kingdom of Fear

Samoja tuntemuksia kuin Yotsuyalla, mutta lisäten tolkuttoman speedfriikkailun toiston rasittavuuden. Thompsonin arki(?)elämän törttöilyt mainioita, etenkin Grenada ja lopun "vedin koksuu ja pilvee, lättäsin rasittavaa ämmää päin näköö ja selvisin tuomioistuimesta kansan sankariksi". Poliittisen paatoksen haalea maku johtunee ajankohtaisuudesta ja siitä kuinka tämä kirja olisi pitänyt lukea viisi vuotta sitten.



+Albert Fishia Colin Wilsonin ja muun (ei muista nyt) Serial Killers ‑the psychology of violence:sta. Harvemmin tulee enää jamppaa vastaan joka käy läpi päivän askareet 27 neulaa perseessään.

Eastern Promises ‑elokuvassahan oli vor v zakonie rekrytointi-kohtaus. Vastaava initiaatioriittia vankilaoloissa kuvataan kirjassa

Kovács Ákos & Sztrés Erzsébet Venäjän alamaailma ja taide. Siihen liittyy muun muassa kokelaan rituaalinen pieksentä, käymäläastian suuteleminen ja sarja kysymyksiä, joihin oikein vastaamalla voi tulikokeesta päästä vähän helpommalla: esimerkiksi ainoastaan joutua hyppäämään silmät sidottuina ylimmältä laverilta lattialle johon on aseteltu teräviä esineitä.



Kuvien lisäksi suosittelen kirjasta myös kappaletta "Lait, lainrikkojat, oikeudenkäyttö" jossa kuvaillaan varkaiden sisäistä lakijärjestelmää: Käydään läpi rangaistusmenetelmät, kuten munuaispieksentä, tukahduttaminen, liottaminen, turkkilainen veistäminen, kurkun lävistäminen taltalla ja sellaisia lievempiä rangaistuksia kuten sokeuttaminen tai peräsuolen hitsaaminen kuumalla raudalla. Esimerkiksi rintakehän päälle hyppimistä käytettiin teloitustapana.



Huonon omantunnon omaavien vankien henkilökohtaiseen autohedonismiin kuuluivat sitten muun muassa omien silmäluomien ompeleminen yhteen ja kivespussien naulaaminen laveriin.



Kirjasta saa myös käytännön vinkkejä läntiseen työelämäänkin. Jos esimerkiksi haluaa saikkua, voi haavaansa hieroa hampaista raavittua tahnaa. Tulehtuu kuulemma hyvin nopeasti ja amputaatioon asti pääsee ihan vain odottelemalla.



Venäjä-aiheessa pysyäkseni luin tässä myös Andrei Tarkovskin Martyrologia – päiväkirjat 1970-1981. Kirjan löysin jo neljä vuotta sitten Mikkelistä, mutta pääsin nautiskelemaan vasta nyt. Kirjan sivulla 23 todetaan: "Mutta nyt ei ole valittelun ja vihoittelun aika. Valittaminen on typerää ja halpamaista. On pohdittava sitä miten eletään tästä eteenpäin." Luonnollisestikin tätä seuraa 321 sivua pelkkää valittamista, voivottelua ja maailmantuskailua. Aivan mahtavaa.



Tästä itsellenikin kokemuksellisesti tutusta merkinnästä voisin tehdä vaikka signatuurin:

"12. Heinäkuuta

Eilen sorruin ryypiskelemään. Ajoin viikseni pois."

Barry Miles: Frank Zappa

Ei tämä niin huono ole kuin seuraavasta vuodatuksestani voisi päätellä, mutta…

Hyvää on kirjan tekijän kriittinen ote kohteeseensa – sokeasti fanittavia kirjoituksia voi olla aavistuksen rasittavaa lukea – huonoa taas se, että Miles pyrkii tekemään jonkinlaista psykoanalyysia miehestä jota ei käsittääkseni edes tuntenut. Milesin persoonallisuusteoriat Zappasta osuvat varmasti paikoitellen kohdalleenkin, mutta väittäisin että aika usein on ollut ihan mahdotonta tietää mitä sen miehen päässä liikkui.

Ja vielä; alkuaikojen Mothers ‑tyyppejä lukuun ottamatta Zappan laaja soittaja- ja kanssahengailjakaarti vuosien varrelta käsitellään todella pintapuolisesti. Nimet eri kokoonpanoihin ilmestyvät vain jostakin, vaikka tarjolla olisi ollut todella hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita ja anekdootteja esim. koesoittotilaisuuksista ja varsinkin kiertueilta. No, vastapainoksi Frankin lapsuus- ja nuoruusvuodet sekä perheolot käydään läpi erittäin kattavasti.

Suurempi ongelma on Jorma-Veikko Sappisen käännös. Kirja ilmestyi suomeksi tänä vuonna, alkuteos muutama vuosi sitten. Siihen verrattuna tekstiin on päässyt aivan liikaa ajatusvirheitä ja käsittämättömiä suomennoksia. Myös silkoista kirjoitusvirheistä päätellen oikoluku on tehty puolihuolimattomasti tai sitten sitä ei ole tehty.

Ihan vain pari esimerkkiä lukuisten joukosta: ”Rap”-sanan suomentaminen (eli suomentamatta jättäminen) tässä kontekstissa ”rapiksi” on hassua kun tietää sanan etymologian ja sen mitä sanalla lähinnä nykyään Suomessakin käsitetään. Vapaamuotoiseen turinointiin ja välispiikkihölötyksiin viittaavat ”Zappan rapit” olisi ollut luontevampi vaikka ”Zappan läpät”-muodossa. Ja miksi populaarikulttuuriakin tunteva Sappinen kääntää Yksinäiseen ratsastajaan viittaavan ”Hi ho, Silver!” huudahduksen ruotsalaisittain kalskahtavasti ”Heijaa, Silver!” vaikka luonteva, jo käytössä oleva ”Matkaan, Hopea!” on keksitty.

Esa Kuloniemen kirjan loppuun pätevästi laatima osio Frankin Suomen vierailuista, ”Zappa ja Suomi”, puoltaa suomenkielisen laitoksen lukemista, muuten en ole ihan varma. Ei ehkä paras Zappa-kirja, mutta kannattaa silti lukea.



Paul Talbot: Bronson’s Loose!

”The Making of the Death Wish films”. Kaikkien sarjan viiden elokuvan taustoista sivumäärään nähden hämmästyttävän pikkutarkasti kertova kirja on nastaa luettavaa ja asiasta kiinnostuneille hauskaakin triviaa tarjoava ”pikku kirja”. Michael Winnerin, tuottajien, näyttelijöiden ja alkuperäisen romaanin kirjoittajan haastattelupätkät ovat valaisevia ja elokuvien täydelliset filmografiat ja diskografiat näyttävät juuri sellaisilta – täydellisiltä.

Kunnollisen Bronsonin elämäkertakirjan puutteessa olisi ollut mukava lukea näyttelijä Andrew Stevensin alkusanojen tapaisia juttuja enemmänkin; vaikka Paul Kersey onkin leffojen sankari, olisi yksityisyyttään varjelleesta Bronsonistakin lukenut enemmän näiden pienten luonteen valotuksien lisäksi.



Kesken on Tommi Liimatan Ennala-kokoelma ja jonkun suosittelema "Joogin omaelämäkerta". Jälkimmäinen ei ainakaan alkusivuillaan aiheuttanut mitään valaistumisoireita.