Mitä elitistit lukevat?

Ellis: Lunar Park

WTF! No joo, kai tää avautuisi paremmin jos jaksaisi pohtia, mutta Ellis itse päähenkilönä on niin vastenmielinen ettei oikein edes huvita. Muutamia hyviä jaksoja mutta kauaksi jää esim. Glamoramasta.

Natsihuumorintaju on kovilla, kun lukee

Shlomo Venezian tilitystä Like-kustantamon kulttuuriteossa Sonderkommando – tarinani Auschwitzista. Sonderkommandothan olivat hieman parempikuntoisia juutalaisvankeja, jotka pestattiin keskitysleirillä tekemään todella likaiset työt – kuskaamaan ruumiita, leikkaamaan hiuksia, poistamaan kultahampaita... aikansa palveltuaan saivat tietenkin kuulan tahi kaasua itsekin.



"We are animals, nothing more", tiivisti Shield ‑poliisisarjan Dutch, eikä välttämättä ole aivan väärässä. Kirja on ultimaattinen inhimillisyyden katoamisen kuvaus, järjettömän väkivaltakoneiston alla ihmisten täytyy tukahduttaa aivan kaikki ajatuksensa, jottei kilahda täysin. Venezia painottaa kertovansa tasan tarkkaan sen, minkä on itse nähnyt, siihen mitään lisäämättä, ja huhuja kommentoimatta. Tuloksena on odotetusti raskas lukukokemus saksalaisen tehokkuuden kääntöpuolesta. Mutta myös tärkeä, koska se opettaa maailmasta enemmän kuin esim. 99% Raamatusta.



Kirjan lopusta löytyy vielä virallinen historiaosio, jossa Veneziaa sivuavat sotahistorian tapahtumat kerrotaan tiivistetysti.



30-luvun Saksa luokitteli ennen pitkää kansakunnalle haitallisiksi henkilöiksi seuraavat: siviilioikeudessa tuomitut rikolliset, työssä niskoitelleet, tartuntatauteja (erityisesti sukupuolitauteja) kantaneet, prostituoidut, homoseksuaalit, kiertolaiset, alkoholistit, psykopaatit, yhteiskuntarauhan rikkojat (jopa vastuuttomat autoilijat). Näitä kaikkia pidettiin "epäsosiaalisina". Lisäksi haitallisiksi luettiin jehovantodistajat sekä romanit, joita kutsuttiin "kansakunnan loisiksi" (Volksschädlinge).



Eipä ihme, että vankiloita ja keskitysleirejä tarvitsi rakentaa kosolti. Eihän tuosta puutu kuin tupakoitsijat ja ylipainoiset. Väittäisin, että kunnolla masinoituna vastaava systeemi on edelleen täysin mahdollista muodostaa missä tahansa maassa. Asioista vain puhuttaisiin hieman eri nimillä. Kun jengille luvattaisiin nokian kännykkä käteen, kokolihaa lautaselle ja toyota pihaan, niin hetikohta olisi popula kädet kohti taivasta.



Ongelma on vaan nykyään myös se, ettei natseja saa enää mainita. Nettipeelot nimittäin ovat päättäneet, että natseihin vertaaminen on ns. argumentaatiovirhe, jonka tehtyään on hävinnyt väittelyn. Tottakai on yleensä kohtuutonta verrata 1940-luvun kylmää kyytiä 2000-luvun pullamössöongelmiin, mutta välillä ne on hyvä muistaa, natsit. Unohtaminen saattaa nimittäin olla pirun kohtalokasta, koska we are animals, nothing more.



Kiehtovaa on myös pohtia sitä, että mikäli natseja ja leirejä ei olisi ollut, olisivatko ne tulleet ennen pitkää jonkun muun toimesta? Oliko tuon kaiken tavallaan "pakko" tapahtua, kantapään kautta tapahtuneen opetuksen ihmiskunnalle?

QCine ( 14.4.2008 11:03)

Kiehtovaa on myös pohtia sitä, että mikäli natseja ja leirejä ei olisi ollut, olisivatko ne tulleet ennen pitkää jonkun muun toimesta? Oliko tuon kaiken tavallaan "pakko" tapahtua, kantapään kautta tapahtuneen opetuksen ihmiskunnalle?

Olisivat tulleet. Ja itse asiassa tulivatkin.



Sillä se mitä natsit tekivät Euroopassa oli vain kaikkien näkyvin ja historiaan jäänyt jäävuoren huippu maailmankatsomuksesta joka alkoi jo 1800-luvulla. Eugeniikka, rotupuhtausoppi ja tieteellinen rasismi loivat pohjan ajattelumallille, jossa ihanteena on ideologisesti ja rodullisesti puhdas yhteiskunta. Mukaan sotkettiin darwinistista luonnonvalintaa, ja moderni me vs. ne ‑ajattelumalli sai oman aikansa tieteellisen ja yhteiskunnallisen hyväksynnän.



Amerikkalaiset alkoivat rajoittaa maahanmuuttoa ja köyhyyttä estämällä rotujen sekoittumisen.

Intiassa raivosi nälänhätä 1800-luvun loppuvuosina. Silloinen varakuningas päätti, että koska alempirotuiset intialaiset kuolevat kuitenkin evoluution seurauksena niin antaa kuolla vaan. Ja 4.5 miljoonaa kuolikin.

Ruotsissa steriloitiin 62 000 kansalaista.

Ja mitä tapahtui Suomessa vuosina 1918-20...



Esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Tänä päivänä jokaiselle lapselle opetetaan koulussa historiantunneilla natsien hirmutöistä mikä on tietenkin ihan oikein. Mutta harva tietää näistä muista tapauksista. Historia on unohtanut ne.



Onko siis niin, että natsikorttia pelataan jatkuvasti, jotta emme näkisi malkaa omassa silmässä?



http://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka

http://www.crichton-official.com/essay-sta...sdangerous.html

Noin uutena tietona kiinnostavinta Sonderkommandossa oli alkupuolen kuvaus Kreikkaan muuttaneista italian-juutalaisista Mussolinin hallinnon suojeluksen ja natsimiehtityksen uhan harmaalla alueella.

Huuto.netissä hetken toilailtua tuli hyvä tarjous vastaan, ja syttyi into tarkistaa, millainen julkaisu on Men Only 2000-luvulla. Ostinpa 25 kpl tämän vuosikymmenen Men Onlyjä, ja ne on nyt

luettu.



Ko. lehti on aina tarjonnut huippulaadukkailla naarailla kuvitusta hieman puuduttavien novellien oheen, ja mikä ettei nykyäänkin. Linja on semmoinen hieman jeesustelevan brittiläinen: pippeleitä ei äijillä näy, eikä elinten kohtaamisia. Ilmeisesti netistä löytyy eksplisiittisempi matsku, lehden sivuilta löytyvien linkkien perusteella, lisämaksusta, oletan. Erityishuomion ansaitsee se, ettei MO:ssa ole "muita juttuja" kuin ehkä pari sivua, ja nekin saattavat parhaimmillaan käsitellä esim. Russ Meyeriä!



Kaikki varmaan myös tietävät, että kuvia retusoidaan. En tiedä, paljonko, ja onko se pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Kun on plärännyt n.kymmenennen lehden, alkaa jo kaivata jotain persoonallista rosoa, vaikka edes syntymämerkkejä, niitten kaikkien geneerisiksi muokattujen kiiltohuulien ja sheivattujen kolmioiden sekaan. Men Only näyttäisi olevan nykyisellään(kin) jonkinlainen Playboyn ja Hustlerin välimuoto, ihan tyylikäs sellainen. Mainossivujen määrä ylittää edelleen ärsytyskynnyksen, minkä vuoksi suosittelen lämpimästi niitä paksumpia best of ‑lehtiä, joissa mainoksia on rutkasti vähemmän.



Onhan se nainen nätti olento.

Charles Bukowski: Women (1978) *****

Mikäs tätä lukiessa ja samalla tirskuessa. Yksinkertainen juonikuvio: Chinaski (= Bukowski) dokaa ja nai. Saksalaisia opiskelijatyttöjä, white trash ‑naisia ympäri Amerikkaa, aika paljon pähkähulluja eukkoja. Lukee se myös runoja, käy raviradoilla pelaamassa, lentelee ristiin rastiin Jenkeissä ja oksentelee pusikkoihin. Lopussa Bukowskin itseinho ja katumustuskat tunkevat esiin loputtomien panokeikkojen alta. Kirjailijan sana on sen verran hyvin hallussa, ettei 340-sivuinen puuduta missään vaiheessa, vaikka tapahtumat kieltämättä ovat päivästä toiseen samanlaisia.

Perussuomalaisten puheenjohtaja

Timo Soini kertoo elämänsä kiintopisteistä kirjassa Maisterisjätkä. Harmillisesti kirja kuitenkin on mielenkiintoisimmillaan silloin, kun hän kertoo muista, esim. SMP:n hajoamisprosessin ja Tony Halme-jupakoiden yhteydessä. Nimiluettelot ja eri vaalien äänimäärät tuppaavat hyppimään silmille, kun lukija ehkä sittenkin haluaisi jotain "syvempää" tältä mystiseltä, Espoon Iivisniemen lähiöstä lähtöisin olevalta mieheltä, jota politiikka on kiinnostanut koko ikänsä. Hienoisena yllätyksenä tuli Soinin ikä: hän on syntynyt vasta vuonna 1962.



Soini on suorapuheinen, konservatiivi, katolinen, raviurheilua rakastava ja EU:ta, aborttia sekä naisappeutta vastustava Millwall-futisjoukkueen kannattaja, joka tekee duunia aina siihen saakka, kunnes keuhkokuume iskee. Ei tämä kirja hänen kannatusluvuilleen hallaa tee, mutta se olisi ankeleetisti tarvinnut menneisyyden ja nykyhetken toteamisen lisäksi pohdintaa tulevaisuudesta, esimerkiksi lähitulevaisuuden massiivisista muuttoliikkeistä. Pintapuolisella tasolla liikutaan koko ajan, pienyrittäjyyttä ja ‑viljelyyttä kannatetaan, mutta käytännön toteutustavoista olisi ollut myös mukava lukea. Kulttuuria Soini sivuaa tasan yhdessä lauseessa mainitessaan, että luovan työn tekijät ovat alipalkattuja.



Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä lievässä nousujohteessa, koska Soinilla on taito yksinkertaistaa, kansanomaistaa: "Kukaan ei voi olla kenenkään kanssa kaikesta samaa mieltä. Se ei loppujen lopuksi ole ratkaisevaa vaan se, että yleensä on jotain mieltä. Nykymaailma on täynnä toisaalta ja toisaalta ‑ihmisiä, jotka eivät kritiikin pelossa uskalla sanoa yhtään mitään".



Tuo lause särähti eniten silmään, koska Soini ei tuohonkaan ikään mennessä näytä oppineen sitä, ettei kaikesta tarvitse olla jotain mieltä. Maailma on täynnä harmaasävyjä – mahtaakohan Soini yhä pitää Israelin puolta Lähi-Itä ‑kysymyksessä? Toisaalta, ei hänelle voi olla vihainen, jos hän yhteiskunnan, rahan ja ihmisen kolminaisuudesta valitsee epäröimättä viimeksimainitun. Kyllä hän selvästi yhteiseen hyvään pyrkii, ja hänen rehellisyyteen pyrkimisensä on kieltämättä keskivertopoliitikkoa uskottavampaa, mutta ovatko hänen keinonsa sittenkään realistisia, saati tehokkaita?



Suosittelen tätä kirjaa puutteistaankin huolimatta. SMP:n töykeän reliikin Veikko Vennamon kuvaukset ovat hykerryttävää luettavaa, ja onpa mukana myös kohtia, jotka ovat saaneet lisämerkityksiä kirjan julkaisemisen jälkeenkin: "Jäätteenmäen tilalle pääministeriksi istutettiin Matti Vanhanen, 'rehelllisin mies, joka keskustasta löytyy', niin kuin ryhmäpuheenjohtaja Timo Kalli asian ilmaisi".

Eilen tarttui mukaan HESYn "kirjamarkkinoilta" 1/3 eurolla Rambo. Onko kukaan lukenut? Eli kantsiiko vai laitanko suosiolla kirjahyllyyn muiden aarteiden sekaan statusta nostamaan?

Red Right Hand ( 23.5.2008 16:03)

Eilen tarttui mukaan HESYn "kirjamarkkinoilta" 1/3 eurolla Rambo. Onko kukaan lukenut? Eli kantsiiko vai laitanko suosiolla kirjahyllyyn muiden aarteiden sekaan statusta nostamaan?

Niin siis se First blood part two- rambo? Luin silloin 80-luvulla ja siinä 12-13 vuoden herkässä iässä oli mielestäni kovaa menoa. Että suosittelen, kidutuskohtauksista (luulen) muistavani vieläkin jotain. Oikeista kirjallisista ansioista en tiedä...

Alive ( 24.5.2008 09:41)

kidutuskohtauksista (luulen) muistavani vieläkin jotain.

Muistan että lietekuoppaan upotettaessa iilimato liimautui Rambon posken sisäpintaan tms.

Yotsuya ( 24.5.2008 11:14)

Alive ( 24.5.2008 09:41)

kidutuskohtauksista (luulen) muistavani vieläkin jotain.

Muistan että lietekuoppaan upotettaessa iilimato liimautui Rambon posken sisäpintaan tms.

No just tää lietekuoppajuttu iilimatoineen. Vaikken posken sisäpintaa muistakaan.

Mia Farrow: Helmikuun perhonen

Ystävällinen antikvariaatinpitäjä Harjutorilla oli pitänyt tätä mulle varmaan kuukauden päivät sivussa kun kerran poikkesin käymään ilman käteistä. Viime maanantaina kävin hakemassa pois ja luin yhdeltä istumalta.

Farrown elämäntarina on aika uskomaton: isä on elokuvaohjaaja, äiti "Tarzanin Jane" Maureen O'Sullivan, meni 19-vuotiaana naimisiin Frank Sinatran (!) kanssa, parhaana ystävänä Salvador Dali, 14 omaa ja adoptoitua lasta yhdessä toisen aviomiehen, säveltäjä André Previnin ja Woody Allenin kanssa ja lopulta tietysti koko Allen & Soon-Yi ‑kohu. Yllättäviä käänteitä, erikoisia tapauksia ja kummallista sisäpiirintietoa kulttuuri-ikoneista ei siis kirjasta puutu.

Farrowin tyyli kirjoittaa on hieman samankaltainen kuin hänen tyylinsä näytellä: erikoinen yhdistelmä tiettyä lapsekasta sulokkuutta, juuri sen kriittisen vaaksan päässä naiviudesta, ja kaikki kanavat auki kääntävää rehellisyyttä ja avoimuutta. Farrow on selvästi päättänyt puhua suunsa puhtaaksi ja kirjoittaa estottomasti niin ensimmäisestä avioliitostaan Sinatran teinivaimona kuin boheemista city-seurustelusta ensin tuskalliseksi riippuvuussuhteeksi ja lopulta kauheaksi kriisiksi muuttuvasta suhteestaan Alleniin. Farrowin runotyttötyyli ja takakannessa yhä viisikymppisenäkin lapsekkaat kasvot saavat lukijan toisinaan tuskastumaan: miten joku voi olla noin sinisilmäinen, ylikiltti ja läheisyysriippuvainen antautuakseen tuollaiselle kohtelulle kerrasta toiseen? Seuraavassa hetkessä Farrow kuitenkin taas osoittaa todellisuudessa olevansa vahvempi kuin moni muu ja voittaa ymmärryksen puolelleen. Hänen hauras posliinikuorensa hakataan säpäleiksi kerran toisensa jälkeen, ja kerran toisensa jälkeen hän lähtee hakemaan kotiin uutta adoptiolasta, jolle on valmis antamaan uuden elämän ja paljon rakkautta.

Kirjan loppupuoli käsittelee kokonaisuudessaan Farrown suhdetta Alleniin, heidän yhteisiä vuosiaan ja lapsiaan sekä katastrofia, joka hajotti perheen. Farrow kuvaa kylmän yksityiskohtaisesti Allenin käyttäytymistä ja omien lastensa hyväksikäyttöä, romuttaen sen julkisen kuvan, jota rakentamalla Allen on yrittänyt ja osin myös onnistunut myöhemmin sovittelemaan omituista avioliittoaan entiseen ottotyttäreensä. Farrowin tekstissä Allen on melkoinen ihmishirviö, eikä jää juurikaan syitä epäillä, etteikö kuvaus olisi lähellä totuutta.

Farrown kirja on jälleen hyvä todiste siitä, että todellisuus on usein uskomattomampaa kuin fiktio. Romaanihenkilönä hänen elämäntarinansa tuskin olisi uskottava. Elitistien ei kannata jättää kirjaa lukematta liikojen perhosten pelossa, koska sokerisimpienkin kohtien lomasta löytyy kiinnostavia tarinoita.

Parhaillaan menossa:

Antal Szerb: Pendragonin legenda

Unkarilaisen Szerbin 1934 kirjoittama humoristinen salatieteellis-historiallisia teemoja ja vapaamuurari/ruusuristirituaaleja pursuava Wallace-tyylinen goottilainen kartanomysteeri joka vaan paranee loppua kohden. Vuoden 2008 todennäköisesti elitistisin suomennos.



sekä



Hunter S. Thompson: Helvetin Enkelit

Aivan helvetin tiukkaa tekstiä ja tietenkin myös kiinnostava historiikki. Törkeän hyvää hehkutusta Enkelien jurpoutta yhtään väheksymättä. 2007 elitistisin suomennos?



Kevään mittaan on tullut myös luettua:



Donald Westlake: Maffia (Outfit) ja Kostaja (Mourner)

Kovaa menoa, suositellaan keikkaleffoista diggaaville niin kuin melkein kaikkia muitakin Parker-kirjoja.



Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Ihan loppu vähän kusi mutta muuten yllättävän hieno vaikka katkonainen kerronta hetkittäin häiritsi. Pitää lukea vanhoja novelleja uusiksi.



H. G. Wells: Tri Moreaun saari

Kovan luokan klassikko!



Suosituksia kaivataan:

‑70-80 lukujen ajankuvaa ja kaupunkikuvausta tyyliin King Suckerman ja American Psyko

‑Philip K. Dickiltä jotain suomennettua mikä ei keskyttyisi niinkään huumeparanoidiin todellisuuden kysenalaistamiseen tms. mind fuckiin vaan teemat voisivat olla Blade Runnerin tapaan vähän yleisinhimillisempiä

Yotsuya ( 24.5.2008 19:12)

-Philip K. Dickiltä jotain suomennettua mikä ei keskyttyisi niinkään huumeparanoidiin todellisuuden kysenalaistamiseen tms. mind fuckiin vaan teemat voisivat olla Blade Runnerin tapaan vähän yleisinhimillisempiä

Miksi? Dick on noissa just heikoimmillaan.

JaJa ( 24.5.2008 20:21)

Yotsuya ( 24.5.2008 19:12)

-Philip K. Dickiltä jotain suomennettua mikä ei keskyttyisi niinkään huumeparanoidiin todellisuuden kysenalaistamiseen tms. mind fuckiin vaan teemat voisivat olla Blade Runnerin tapaan vähän yleisinhimillisempiä

Miksi? Dick on noissa just heikoimmillaan.

Blade Runner oli kyllä todella hyvä eli Luulisi että Dick olisi muitakin hyviä ton tyyppisiä kirjoittanut. Noi paranoia mind fuckit vaan aikoinaan alkoivat kypsyttää mut toisaalta ehkä pitkän tauon jälkeen taas jaksaisi.