Mitä elitistit lukevat?

Pitäisi jaksaa tänne kanssa vähän kirjoitella mitä tullut luettua. Aloitetaan vaikka näistä :

Suomennetut Arnold Swarzenegger kirjat

Laurence Leamer – Arnold Swarzenegger (2008)

Nelisen vuotta sitten ilmestynyt kirja on tyypillinen ulkopuolisen kirjoittajan tekele; siinä on paljon huhumaisia ‘faktoja’, teemat pyörii välillä oudoissakin ympyröissä ja epärelevanteissa henkilöissä. Erikoisiakin asioita kerrotaan, jos niistä on kertynyt jutunjuurta tarpeeksi. Leamerilla on ärsyttävä tapa vähätellä Schwarzeneggerin huonoja puolia, mokia tai muita tapahtumia selittämällä niitä itse parhaimmin päin. Kirjan hyviä puolia on kuitenkin monet elokuviin liittyvät tarinat ja erilaisten pseudomerkittävien tapahtumien raportointi, kuten vaikkapa Stallonen ja Schwarzeneggerin 80-luvun nokittelu. Tuollasia asioita käännellään juurta jaksain, toisin kuin Arnoldin omaelämänkerrassa missä ne korkeintaan kuivasti todetaan tapahtuneeksi.

Arnold Schwarzenegger & Peter Petre : Total Recall – Arnold Swarzenegger

Oikeastihan tämän nimi on Total Recall, mutta se erottuu vain kirjan kannesta, ei sivutekstistä

Tässä on jo elämänkerran makua ja kun on kyseessä Schwarzenegger niin asioita on tuhottamasti joita käydä läpi. Oikeastaan koko kirjan suurin yllätys on, mitä kaikkea äijä onkaan ehtinyt tehdä. Kirjassa on sivuja yli 650 ja silti tuntuu että moniin asioihin ehditään paneutua vain pintapuolisesti. Juoni etenee suhteellisen selkeästi saavutusten kautta eli aluksi painotus on elokuva-asioissa, mutta myöhemmin yhä enemmän muissa, uusissa asioissa. Schwarzeneggerin työetiikka hämmentää ja se kuinka hänellä on ollut aina energiaa keskittyä joka puolella täysin toisistaan poikkeaviinkin asioihin.

Mässäileviä paljastuksia kirjassa ei juurikaan ole, vaikka tekstistä sinällään kyllä välittyy kuva, että Arnold ei ole tyytynyt vain menestyksessään kakunpaloihin vaan vetänyt huiviinsa koko kakun. Schwarzenegger toteaa vain lakonisesti asioita sivulauseissa kuten vaikkapa lyhyestä suhteestaan Bridgette Nielseniin Red Sonja kuvausten aikaan. Alkuvuosien elokuvista, elokuva-alasta sekä näyttelemisestä puhutaan alussa paljon, mutta ei enää loppuvuosien ellei niissä ole saavutettu jotain suurta.

George P. Pelecanos: The Big Blowdown


Tämä äijä on mahtava. Mies tietää miten henkilöt luodaan, miten tarina kulkee luontevasti ja mitä on kovaksi keitetty, inhimillisiä tatseja unohtamatta. Parasta on, miten Washington D.C. sykkii henkilöiden kautta. Pelecanos tuntee myös elokuvat ja musiikin. Piti lukea heti putkeen King Suckerman uudestaan.


Nicholas Pileggi: The Wiseguy


Henry Hillin tarina, kuten se on monelle tuttu Scorsesen filmatisoinnin The Goodfellas kautta. Niin saamarin hyvä leffa kuin se onkin, pidin kirjasta vielä enemmän. Pileggin tyyli kirjoittaa on erittäin sujuva, informatiivinen ja helppolukuinen. Kertoo paljon, miten isoja paloja Hillin monologia on päätynyt leffaan sellaisenaan kuin Pileggi on sen kirjoittanut. Teksti sai Philip Carlon näyttämään / kuulostamaan halvalta paskadokumentilta jatkuvine toistoineen ja hehkutteluineen, vaikka Carlonkin true crime ‑kirjoista olen pitänyt. Elokuva uusintaan aika pian.

Antti Nylénin "Tunnustuskirja" on tärkeää, avartavaa luettavaa heille, jotka yhä 2010-luvulla jaksavat pitää silmiään auki. Miehen koherentein ja yleismaailmallisin kokonaisuus.

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. Heti lukemisen päälle tähän on vaikea mitään hienostunutta analyysiä heittää, kunhan halusin ilmoittaa lukeneeni ja päteä. Hetkittäisistä uuvuttavista kohtauksista huolimatta (toistasataasivuiset seurapiiri-illalliset joissa keskustellaan eri ruhtinaiden sukujuurista yms) lukukokemus oli kokonaisuutena kiehtova. Proust nostaa henkilöidensä tekoja, tunteita ja ajatuksia pikkutarkasti analysoidessaan esille monia yleismaailmallisia totuuksia joista lukija tunnistaa monia omastakin elämästään. Viimeinen osa nitoo kirjan teemat hämmästyttävän hienosti yhteen, henkilöhahmojen risteävät polut luovat kauniin kudelman kertojan menneisyyden ja nykyisyyden ympärille.

Petteri Borgman (16.6.2013 14:54)

Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. Heti lukemisen päälle tähän on vaikea mitään hienostunutta analyysiä heittää, kunhan halusin ilmoittaa lukeneeni ja päteä. Hetkittäisistä uuvuttavista kohtauksista huolimatta (toistasataasivuiset seurapiiri-illalliset joissa keskustellaan eri ruhtinaiden sukujuurista yms) lukukokemus oli kokonaisuutena kiehtova. Proust nostaa henkilöidensä tekoja, tunteita ja ajatuksia pikkutarkasti analysoidessaan esille monia yleismaailmallisia totuuksia joista lukija tunnistaa monia omastakin elämästään. Viimeinen osa nitoo kirjan teemat hämmästyttävän hienosti yhteen, henkilöhahmojen risteävät polut luovat kauniin kudelman kertojan menneisyyden ja nykyisyyden ympärille.

Kiinnostaisi tietää että kuinka kauan suoritukseen meni. Mulla on se viimeinen osa ollut vuosikausia puoliväliin luettuna, eikä millään tunnu saavan sitä lopetettua.

Matti Erholtz (16.6.2013 20:35)

Kiinnostaisi tietää että kuinka kauan suoritukseen meni. Mulla on se viimeinen osa ollut vuosikausia puoliväliin luettuna, eikä millään tunnu saavan sitä lopetettua.

Vähän vaille puoli vuotta, välissä tuli tosin luettua muutama muukin kirja ettei homma kävisi liian raskaaksi.

Viime aikoina luettua:


Don DeLillo: Cosmopolis

Don DeLillo: Mao II

Aika hyviä kirjoja molemmat, näiden perusteella DeLillo maalautuu kirjoihini hieman epätasaisena kirjoittana. Vakuuttava jälki on molemmissa ajoittaista. 

Milan Kundera: The Book of Laughter and Forgetting

Huikea ja nerokas kirja, arvostan. Yhtä aikaa sujektiivinen ja intiimi, ja oleellinen poliittinen kommentaari ajastaan; keskeisenä aiheena identiteetin ongelma, kun kotimaana on kommunistien dominoima tsekki (tsekkoslovakia). Sekä henkisesti raiskatussa kotimaassa että diasporassa eläminen aiheuttaa henkistä vereslihalle raapeutumista. 

Franz Fanon: Black Skin, White Masks

Fanon kirjoittaa vimmaisesti mustan subjektin identiteetistä ja alemmuuskompleksista suhteessa valkoiseen. Hieno ja inspiroitunut teos, kunhan Fanonia ei ota aivan liian kirjaimellisesti.

Pascal Mercier: Night Train to Lisbon

Matkustin yöjunalla Lissaboniin, joten teki mieli lukea kirja nimeltään "Yöjuna Lissaboniin". Filosofian professori kirjoittajana, mutta vaikka jälki on ihan sujuvaa ja kautta linjan ok, voi tästä huomata että filosofisten ajatusten pukeminen kaunokirjalliseen muotoon on hankalaa; Mercier ei aina onnistu olemaan kirjailija akateemikon sijasta: mutta tää nyt on makuasia, ei herra ole epäonnistunutkaan. Lopputulos on kuitenkin miellyttävää luettavaa, ja yhdistää varsin hyvin henkilökohtaisen identiteetin käsittelyn kansakunnan haavaumien tarkasteluun kontekstinaan Salazarin ajan Portugali. 

Ira B. Nadel: Various Position: A Life of Leonard Cohen
Nadel tekee tarkkaa ja monipuolisesti lähteistettyä elämänkertaa. Cohen itse oli sanonut, "varo etteivät faktat tule totuuden tielle", ja juuri näin tässä on käynyt. Elämänkerta on hyvä, mutta ei hengitä... se latoo faktoja mutta välttää tulkitsemista, ja näin monet tärkeät ja inhimilliset (faktat ovat faktoja, eivätkä välttämättä kerro ihmisenä olemisen ja elämisen ongelmallisuudesta mitään) teemat runoilija-laulajan elämässä jätetään varjoihin.

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby

Leonard Cohen: Beautiful Losers

60-luvun Quebeciin sijoittuva pakkomielteisen seksuaalinen ja patologinen kolmiodraama, joka sekoittuu nimettömän nimihenkilön fantasioihin 1600-luvulla eläneestä Mohawk-intiaani/katolinen käännynnäispyhimys Kateri Tekakwithasta.

Huhuh, vittu mitä settiä. Cohenin masennuksen, paastoamisen ja amfetamiinin tahdittamana työstämä hengästyttävä trippi. Liiallinen pakonomaisessa eroottisuudessaan, lyyrisyydessään, symbolisuudessaan, jne. Kirjassa on paljon jaksoja, joista en tajunnut yhtään mitään; mutta näidenkin kohtausten ydin nousee sanojen nimellisen merkitsevyyden yläpuolelle. Hämmentävyydessään, siitä huolimatta, hieno kokemus.

Yoshua Ben Yosef (28.6.2013 13:34)

Conradin Heart of Darkness on loistava, subjektiivinen trippi ihmisyyden pimeille reuna-alueille.

...Apocalypse Now onnistuu loistavasti, toisaalta vangitsemaan kirjan unenomaisen ja absurdin kokemuksellisuuden, ja toisaalta nostamaan elokuvan omaksi itsenäiseksi taideteokseksekseen, kiinnittyen omaan aikakauteensa, kyseisen ajan ja paikan kysymyksiin.

Kiitos tämän kommenttisi tuli vihdoin luettua jo pitkään todo-listalla ollut Heart of Darkness. Olen erittäin samaa mieltä tähän poimimieni aatostesi kanssa. Hieno teos tiiviissä paketissa, jolle Coppolan filmi tekee oikeutta kaikin tavoin.

http://www.mcfarlandpub.com/book-2.php?id=978-0-7864-6976-5

Meller (11.7.2013 18:06)

Yoshua Ben Yosef (28.6.2013 13:34)

Conradin Heart of Darkness on loistava, subjektiivinen trippi ihmisyyden pimeille reuna-alueille.

...Apocalypse Now onnistuu loistavasti, toisaalta vangitsemaan kirjan unenomaisen ja absurdin kokemuksellisuuden, ja toisaalta nostamaan elokuvan omaksi itsenäiseksi taideteokseksekseen, kiinnittyen omaan aikakauteensa, kyseisen ajan ja paikan kysymyksiin.

Kiitos tämän kommenttisi tuli vihdoin luettua jo pitkään todo-listalla ollut Heart of Darkness. Olen erittäin samaa mieltä tähän poimimieni aatostesi kanssa. Hieno teos tiiviissä paketissa, jolle Coppolan filmi tekee oikeutta kaikin tavoin.

Ah, joo... mukava kuulla että jaat tuntoni!

Conradin Secret Agentia olen myös lueskellut hitaanlaisesti eteenpäin. Siinä Conrad tarkastelee 1800-luvun lopun Euroopan poliittista sielunmaisemaa varsin ansiokkaasti. Teksti on erittäin tarkkanäköistä ja henkilöidensä sisäistä maailmaa luotaavaa, muutaman lauseen keskustelu ottaa aikaa, kun jokaisen sanan takana piilevät ristiriidat ja kulmien kurtistamisen merkitykset kartoitetaan. En voi muuta kuin kehua, mutta samalla haluan tuoda esille pienen varauksellisuuden; pidän Conradin muuta tuotantoa hieman ulkokohtaisena ja hengettömänä verrattuna mestariteos Heart of Darknessiin.

---

Luin myös jokin aika sitten suomalaisen Aino Kallaksen romaanin Sudenmorsian: Hiidenmaalainen Tarina vuodelta 1928. Kyseessä on käsittääkseni aika harvinaislaatuinen suomalainen kauhuromaani. Kirja kertoo virolaisesta metsänhoitaja Priidikistä, joka rakastuu tapaamaansa paimentyttöön Aaloon, tietämättömänä siitä, että nainen on jo syntymässään ollut itsensä Saatanan valittu. Nuori vaimo tuntee vetoa lähialueella lymyäviin susiin, ja muuntuu öisin ihmissuden muotoon juosten lauman mukana kauhua kylväen.

Romaani on lyhyt, hieman runomaiseen kertovaan tyyliin kerrottu ja vanhahtavalta kalskahtavalla suomenkielellä kirjoitettu (innoittajana on ollut Kallaksen rakastettu Eino Leino); kokonaisuus on yllättävänkin vetoava ja mystisen auran omaava teos, jonka lukemista suosittelen jo pelkästään sen vuoksi ettei siihen tarvitse uhrata kuin yksi ilta, sen verran nopealukuisesta kirjasta on kyse.

Itse en oikein tuosta Pimeyden Sydämestä saanut mitään vaikka se olikin matkalukemistona viitisten vuotta sitten Kambodzan-reisulla. Enemmän jäi mieleen Phnom Penhin Heart of Darkness yökerho/kapakka...

Ehkäpä kirjalle pitäisi antaa toinen mahdollisuus, koska en hirveästi muista sisällöstä enää. Sinällään kaikki kirjan ympärille kietoutuvat asiat sitten ovatkin äärimmäisen mielenkiintoisia aina epäillystä esikuvasta lähtien (kirjassa Kuningas Leopoldin haamu kerrotaan tästä).

Jakel (17.9.2013 13:28)

Itse en oikein tuosta Pimeyden Sydämestä saanut mitään vaikka se olikin matkalukemistona viitisten vuotta sitten Kambodzan-reisulla. Enemmän jäi mieleen Phnom Penhin Heart of Darkness yökerho/kapakka...


Ehkäpä kirjalle pitäisi antaa toinen mahdollisuus, koska en hirveästi muista sisällöstä enää. Sinällään kaikki kirjan ympärille kietoutuvat asiat sitten ovatkin äärimmäisen mielenkiintoisia aina epäillystä esikuvasta lähtien (kirjassa Kuningas Leopoldin haamu kerrotaan tästä).

Itse rakastan sen unenomaista ihmisyydestä vieraantumista, jota on omiaan korostamaan Conradin upea, tyylittelevä ja (ainakin itselleni harjaantumattomana lukijana) klassisen vanhakantaisen elegantti englanninkielen käyttö. Tuntuu jopa että kieleen itseensä uppoaa asteittain: ensiksi se tuntuu vaikealta tavoittaa, ja alkaa vähitellen imeä sisäänsä. En tiedä kuinka Conradin ei-natiivius englanninkielen käyttäjänä lisää kirjan utuiseen tunnelmaan.


Tottakai tällaiset kuvaukset ovat niin subjektiivisia, ettei niiden perusteella voi pyytää ketään lukemaan kirjaa uudelleen... itselleni taas Fitzgeraldin The Great Gatzby jäi aika tyhjäksi teokseksi, ainakin suhteessa sen rooliin eräänä suurimmista 1900-luvun kirjallisista tuotoksista.

Patricia Highsmith: Edithin päiväkirja

Mainio sekiksien ihmiskuvaus. Arvostelu löytyy Ruumiin kulttuuri 3/2013:sta.


Daniel Woodrell: The Maid's Version

Woodrellin kesällä ilmestynyt fragmentaarinen historiallinen romaani ei aivan yllä kirjailijan parhaiden duunien tasolle. Selvitellään pikkukaupungissa 30-luvulla tanssiaisissa tapahtuneen murhaavan räjähdyksen syitä. Henkilöitä ja aikatasoja on vain liikaa ja juttu vähän leviää käsistä. Onneksi useimmat fragmenteista toimivat kyllä omina stooreinaan mahtavasti ja tietenkin myös kirjailijan tyylin puolesta tätä herkkua jaksaa nauttia täysin siemauksin.

Daniel Woodrell: The Woe To Live On

Okei. Tiesin etukäteen että this is THE shit. Ja romaanin filmatisointi, eli Ang Leen hieno Ride With The Devilkin on nähty useaan otteeseen. Mutta silti. Aivan uskomattoman hieno, julma, verinen ja hiekan makuinen sisällissotaromaani. Nyt on kaikki Woodrellit luettu, pitää kait aloittaa kierros alusta kun kirjailjian julkaisutahti on sen verran hidas.

Multa jäi Pimeyden sydän kesken. Trippi oli vähän liiankin subjetkiivinen ja menetin mielenkiintoni kerrontaan totaalisesti puolessa välissä vaikka ekat 30 sivua olin ollut aivan fiiliksissä. Conradin Pyörremyrsky sen sijaan oli oikein mainio.

Onko kukaan ajatellut hankkia Roberto Curtin kirjoittamaa Italian Crime Filmography, 1968-1980 ‑kirjaa? Olen itselleni miettinyt sitä joululahjaksi, mutta ei montaa kymppiä viitsi tuhlata täysin turhaan. Olisiko tämä kuitenkin tähän mennessä laajin koko genren kokoava teos englanniksi?