Mitä elitistit lukevat?

Stephen G. Michaud & Hugh Aynesworth: The Only Living Witness – The True Story of Serial Sex Killer Ted Bundy

Ted Bundyn tarina, osittain haastattelupätkissä miehen itsensä kertomana. Ted ei haastatteluissa suostunut myöntämään syyllisyyttään, mutta sitten haastattelijat keksivät, että mitä jos Ted "spekuloisi" kolmannessa persoonassa mitä murhaaja oli mahtanut tuntea ja miten murhat toteuttaa. Etenkin nämä pätkät ovat todella hyytävää kamaa. Jos true crime ‑kirjallisuus kiinnostaa niin tämä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos!

Marie Korpen toimittama, Freemuse-järjestöön kytköksissä oleva artikkelikokoelma Ampukaa artisti! – musiikkisensuuri nykypäivänä on vaikuttavaa luettavaa sensuurin olemuksesta. Myös sensorit pääsevät ääneen. Kukaanhan ei koskaan myönnä olevansa sensuroija: hyvin monessa tapauksessa esim. radiosensuuri on vaivihkaa jaettujen mustien listojen muodossa, jolloin sensuurille saadaan peitenimi "asemien oma itsekontrolli" tms.



Kirjan esseet kattavat koko maailman. Valistavinta settiä ovat näkökulmat islamin suhtautumisesta musiikkiin: niitä voi mm. aloitteleva opettaja käyttää taitavasti hyväksi hankalien "uskonto kieltää, uskonto kieltää" ‑maahanmuuttajaoppilaiden kanssa. Tunteita kuohuttaa eniten Afganistan-osuus ja Talibanin tylytysmeininki, soitinten järjestelmällinen tuhoaminen. Tärkeä kosketuspinta nykypäivään on kirjan lopussa, jossa kerrotaan ranskalaisen rapin synnystä ja motiiveista. Siellä päin ovat mustat pojat melko vihaisia nääs, syystäkin. USA:sta käsitellään mm. Ed Sullivan Show'ta sekä yleishysteriaa, jossa Lennonin Imagine menee heti kieltoon, kun joku näkee muslimin sytyttävän Manhattanilla tulitikun.



Ei tämän kirjan oikein tarvitsekaan porautua syvemmälle kunkin ongelmayhteiskunnan musiikkisensuuriin. Nämä informatiiviset pintaraapaisut ovat juuri sopivia, ja asia tulee selväksi. Oikein suositeltava opus.

Niihin harvoihin suomalaisiin ajattelijoihin lukeutuva

Leif Salmén on kirjoittanut julkipäiväkirjaansa Talvinen yksinpuhelu syksystä ‑86 vappuun ‑87, 35-vuotiaana. Mutta valehtelematta puolet tekstistä voisi olla kirjoitettu herranvuonna 2009. Olkoonkin, ettei ole vielä lamaa, ei Internetiä, ei kuohuvaa maahanmuuttajatilannetta. Tavallaan kirja on kylmäävä: epäkohtia, joita Salmén nostaa pöydälle, ei ole saatu korjattua, ja tuskin koskaan saadaankaan.



Salmén on entinen kommunisti ja vallankumouksellinen, joka on tienannut leipänsä toimittajuudella. Nykyiset kolmekymppiset muistanevat hänet lapsuudesta, juuri vuoden 1987 maalisvaalien pirun tiukkana vaalitenttijänä. Avoimesti hän myöntää moneen otteeseen olevansa "suurituloinen", mutta pyrkii silti pitämään työssäkäyvien ja vähäosaisten puolta. Salménin tekstin suurimmaksi miinukseksi luettakoot saksan-, ranskan- ja tiesminkämaankieliset sitaatit: on hieman arroganttia olettaa, että lukijat osaavat automaattisesti kymmentä eri "sivistys"kieltä. Alkuteoksensahan Salmén kirjoittaa ruotsiksi.



Talvisen yksinpuhelun kiintoisimmat kohdat ovat luonnollisesti ne, joissa on kytkös nykypäivään. Björn Wahlroosin Salmén nimeää "entiseksi ystäväkseen", jonka kanssa hän joskus suunnitteli vallankumousta. Nyt jäljellä oli enää luonnottoman rennosti käyttäytyvä juppi. Optiot, elinkeinoelämä ja rahavalta kummittelevat siellä täällä. Politiikan puolella Salmén tarjoaa suurimmat yllätykset: tasavallan presidentti Koivisto nähdään häikäilemättömänä Kekkos-wannabe:na, ja vastaavasti Paavo Väyrynen politiikan aliarvostettuna Mikko Alatalona, jota haukutaan tavan vuoksi. Ajattomia aiheita ovat myös Jumalan Teatteri ‑skandaali, Tsernobyl ja videolaki, jota Salmén tietenkin vastustaa.



Salménin kirjalliseen tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua, sen verran teräviä havaintoja tekee mies systeemistä, jossa joudumme elämään, demokratiasta, vapaudesta, you name it! Riviensä välistä Salmén tekee selväksi, että politiikka on kolmen suuren puolueen muodostama lumipallo, jonka vyörymiselle tavallinen ihminen ei voi yhtikäs mitään. Kovin tuntee itsensä taas pieneksi, tätäkin kirjaa lukiessa...

Eppu Salmisen päälleliimatun vonnegutistisesti nimetty Lasten ristiretki on Salmisen graduun kytköksissä oleva näkemys Teatterikorkeakoulun hulluista vuosista. Teos onnistui nostamaan jopa pientä kohunpoikasta, lähinnä siitä syystä, että Hesari antoi kirjan arvioitavaksi yhdelle sen "pääkonnalle", Timo Harakalle.



Teksti on pintatasolla liikkuvaa nimien pudottelua ja henkilökohtaisten tuntemusten tilityksiä. Alussa Salminen on mukana Mikko Niskasen "Mona ja palavan rakkauden aika" – kuvauksissa, ja myöhemmin mieleen tulee, että Salmisen oma tarinakin on kuin Niskasen ohjaama kömpelö kasvukertomus.



Toki esim. TeaK:in vuoden 1984 pääsykokeiden III vaiheen kuvaus on melkomoisen guantanamoa settiä, ja Jumalan Teatterin tempaukset jaksavat aiheena kiinnostaa. Show'n varastaa kuitenkin Salmisen oma (näyttelijänduunissa tietenkin tarvittava) narsismi, oletus siitä, että hänen urakehityksensä lähtökohtaisesti kiinnostaa lukijaa. Runsas kirosanojen viljely ei tietenkään ole kuolemansynti, mutta silti tässä tapauksessa tarpeetonta. Tarvittava nöyryys puuttuu, enkä usko, että palkkaisin Salmisen kaltaista näyttelijää, jos ohjaaja olisin.



Salmisen katkera tilitys näyttää tapahtumista vain kuvan. Puolestani Harakka tai vaikkapa Jari Halonen voisivat lisätä noihin historiallisiin teatterisekoiluihin myös kehykset. Ilmeisesti parempia kirjoja aiheesta on tehty, suositelkaapa, jos tiedätte.

Willeford:

The Machine In Ward Eleven



Ensipainos, jee. Hienoa kamaa vailla mitään tolkkua. Miten kaikki mitä tämän äijän kynästä tuli onkin niin täydellistä omassa sekopäisessä maailmassaan?

QCine ( 8.3.2009 17:56)

Salmisen katkera tilitys näyttää tapahtumista vain kuvan. Puolestani Harakka tai vaikkapa Jari Halonen voisivat lisätä noihin historiallisiin teatterisekoiluihin myös kehykset. Ilmeisesti parempia kirjoja aiheesta on tehty, suositelkaapa, jos tiedätte.

Edesmenneen Kari Kontion Kausi helvetissä ärsytti Jouko Turkkaa mutta on ainakin siinä mielessä suositeltava, että Kontio osasi kirjoittaa. Jussi Parviaisen raskassoutuinen tajunnanvirta Hybris sivuaa aihetta välillä osuvasti. Aiheesta on myös tieteellisempiä tutkimuksia Pentti Paavolaiselta ja muilta sekä Ville Virtasen "romaani" (=ihmisten nimet on muutettu) Menkää mielenhäiriöön. Suositeltavuus ei kuulu kirjan ominaisuuksiin.

Mulla on menossa Kurt Vonnegut ‑läpiluku-urakka. Taloudesta löytyy hieno täydellinen kokoelma suomenkielisiä ensipainoksia, joka houkutteli lukemaan. Osan olen toki lukenut aikaisemminkin, mutta kun kerran aloitin, tuntui siltä että luenpa saman tien koko pinon. Näitä kahlatessa Vonnegutin oma universumi, jossa iso osa ainakin näistä alkupään kirjoista tapahtuu, aukeaa ihan uudella tavalla eri kirjoissa ristiin esiintyvine hahmoineen ja paikkoineen. Puhumattakaan Kilgore Troutin laajasta tuotannosta.

Olen myös ihan innoissani näistä suomennoksista, ne on todella hyviä! Varsinkin Marjatta Kaparin kääntämissä kirjoissa Vonnegutin sekopäisyydet tuntuvat kääntyvän todella luontevasti ja hauskasti suomenkielelle. Mahtavaa kun suomentaja on selvästi jyvällä siitä mitä tekee ja ymmärtää ja osaa säilyttää alkutekstin oudon huumorin.



Aloitin ihan summamutikassa Mestareiden aamiaisesta ja yritän nyt luovia jotakuinkin tuotannon alusta loppuun päin. Lyhyt välitilinpäätös:



Mestareiden aamiainen Hämmentävä, hauska, melko sekava mutta täynnä oivalluksia.

Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater Paikoin todella hyvä, kokonaisuus jää vähän turhan sekavaksi. Tämä ja edellinen hyötyvät varmaan eniten siitä, että lukee useamman Vonnegutin putkeen.

Äiti Yö Aivan loistava, lukemistani koherentein ja varmaan siksi helpoiten lähestyttävä.

Teurastamo 5 Luin toista kertaa, aina yhtä koskettava aikatasoineen ja ufo-häröilyineen kaikkineen.

Kissan kehto Luin toista kertaa, alkupuoli huomattavasti kiinnostavampi kuin muistin, loppupuoli vähemmän hauska kuin muistin.

Galapagos Luin toista keraa, jälleen hämmentävä kokemus. Vonnegutin dystopia talouskriisistä alkunsa saavan kaaoksen takia sukupuuttoon kuolevasta ihmiskunnasta tuntuu juuri nyt pelottavan ajankohtaiselta.

Kalmasilmä Kesken, hyvältä vaikuttaa. Huvittavaa, että täälläkin toistuu Mestareiden aamiaisen henkilöt ja paikat.

Liisa_ ( 10.3.2009 11:59)

Mulla on menossa Kurt Vonnegut ‑läpiluku-urakka.

Kurt on paras. Oma suosikkini on Hokkus pokkus joka pitäisi lukea taas kerran.

Lauri Lehtinen ( 9.3.2009 16:50)

QCine ( 8.3.2009 17:56)

Salmisen katkera tilitys näyttää tapahtumista vain kuvan. Puolestani Harakka tai vaikkapa Jari Halonen voisivat lisätä noihin historiallisiin teatterisekoiluihin myös kehykset. Ilmeisesti parempia kirjoja aiheesta on tehty, suositelkaapa, jos tiedätte.

Edesmenneen Kari Kontion Kausi helvetissä ärsytti Jouko Turkkaa mutta on ainakin siinä mielessä suositeltava, että Kontio osasi kirjoittaa. Jussi Parviaisen raskassoutuinen tajunnanvirta Hybris sivuaa aihetta välillä osuvasti. Aiheesta on myös tieteellisempiä tutkimuksia Pentti Paavolaiselta ja muilta sekä *sensuroitu pois*

On tästä aiheesta viimeisen 10 vuoden aikana ollut useampi tieteellinen tutkimushankekin, mutta sellainen tervejärkisen laaja-alainen lähestysmistapa on vielä antanut odotuttaa itseään: lähinnä kirjoittajina on kai ollut wannabe-teatterilaisia tutkijoita tai sitten oman taiteensa hyvyyden sokeuttamia teatterilaisia. Ja se Turkkakin on vielä elossa ärsyyntymässä. Suunnilleen vuoden ajan olen nyt bissellä sittaillessani saanut kuulla väliaikatietoja eräästä tämän teatterisekoiluaiheesta meneillään olevasta projektista, josta – ehkä – voisi tulla jotain luettavaksi kelpaavaakin joskus.

Hieman o.t. mutta pitääpä kuitenkin tähän väliin hehkuttaa

The Book Depositoryn toimintaa. Tiistai-aamuna tilasin jälleen liikkeestä muutaman kirjan ja niistä ensimmäinen oli perillä jo tänään!

Petteri Borgman ( 13.3.2009 17:36)

Hieman o.t. mutta pitääpä kuitenkin tähän väliin hehkuttaa The Book Depositoryn toimintaa. Tiistai-aamuna tilasin jälleen liikkeestä muutaman kirjan ja niistä ensimmäinen oli perillä jo tänään!

Itse oon taas hieman vittuuntunut lähiaikoina Book Depositoryn toimintaan.



Esim. noin kuukausi sitten tilasin kaksi kirjaa, jotka olivat ymmärtääkseni In Stock koska piti lähteä 24 tunnin kuluessa. Suunnilleen viikon kuluttua tulee molemmista peruutusilmoitukset pahoitteluineen. Kuitenkin kun käyn sivuilla katsomassa, niin molemmat ovat edelleen "24 h"-lähtövalmiudessa mutta hintaa on tullut kumpaisellekin reilut 30% lisää! Muutenkin tuntuu että saa jatkuvasti päivätolkulla jännittää – varsinkin teosten kanssa joissa painos tuntuu olevan menossa loppuun – että lähteekö ne opukset ollenkaan vaikka sivustolla ilmoitetaan 24/48/72 h "usually" dispatch aika.

QCine ( 6.3.2009 20:11)

Salménin kirjalliseen tuotantoon kannattaa ehdottomasti tutustua, sen verran teräviä havaintoja tekee mies systeemistä, jossa joudumme elämään, demokratiasta, vapaudesta, you name it! Riviensä välistä Salmén tekee selväksi, että politiikka on kolmen suuren puolueen muodostama lumipallo, jonka vyörymiselle tavallinen ihminen ei voi yhtikäs mitään. Kovin tuntee itsensä taas pieneksi, tätäkin kirjaa lukiessa...

Lefan itsensä kanssa voi useimpina kellonaikoina jutella tossa Alppilan Paussi-Baarissa joka on työhuoneestani 7 metriä vasemmalle.

Young Hova ( 13.3.2009 16:57)

Lefan itsensä kanssa voi useimpina kellonaikoina jutella tossa Alppilan Paussi-Baarissa joka on työhuoneestani 7 metriä vasemmalle.

Juuri näiden vinkkien takia on internet. Kiitos. Onko itselläsi kenties jonkinlaista kolmannen yhteyttä Salméniin, pitääkö hänen kanssaan kommunikoida ruotsiksi? Pureeko?



---



Vuorisen Juoppohullun päiväkirja tuli kahlattua läpi vihdoin ja viimein. Mikäköhän tästä on "oikea" mielipide? Kyllähän rivien välistä näkyy, että Vuorinen on lukenut ja yleissivistynyt mies, ja mukana on pikkukivoja, hymähdyttäviä yksittäisideoita. Mutta että Vuorinen Kirjailijaliittoon? Mielestäni ei. Kun suurin osa tekstistä on yläasteaine-tasoista kusta, paskaa ja sekaisin olevia pakkeja, niin ei se ehkä kuitenkaan riitä "kirjallisiksi ansioiksi". Vai riittääkö? Tuntuupa vanhalta...

Onko muut elitistit pitäneet John Connollyn jännäreistä? Ei nämä minusta mitään kuolemattomia mestariteoksia ole mutta laadukasta ajanvietettä silti, Stephen King meets Raymond Chandler voisi olla ontuva mainoslause kuvaamaan sisältöä. Nyt on menossa The Killing Kind joka on kolmas osa Charlie Parker saagasta.

Clive Barkerin

Tortured Souls ‑novelli. Lupaava kertomus, paljon Hellraiserista tuttua kehon veristä muokkausta. Loppuu aivan kesken, joten täytyy toivoa, että mahdollisesti Barkerin ohjaama leffa tarinasta antaa sille tyylikkäämmän lopun.