J. D. Salinger: "Sieppari ruispellossa" – pelkästään slangi- ja puhekielellä kirjoitettu nuoren jenkin kasvukertomus 50-luvun New Yorkissa oman (olemattoman) tulevaisuutensa edessä. Alussa slangikieli arvelutti, mutta Saarikosken onnistunut suomennos paljastaa toimivuutensa hyvin pian. Kieli on legendaarisen autenttista, monitasoista ja traagisen hauskaa. Jokaisella on nuoruuden tai lapsuuden tuttuja, jotka eivät ole hyödyntäneet tiettyjä yleissivistyksellisiä koulutuksia elämässään, minkä johdosta kirjan päähenkilö omapäisellä asenteellaan pakottaa itsensä hyvin lähelle lukijaa. Pitkiä tilannekuvauksia jotka osaltaan kertovat Holdenin elämän "tyhjyydestä" ja "suunnattomuudesta" pikemminkin kuin kuvailtavasta tilanteesta itsestään. Sävy vaihtelee tarpeellisesti synkistä kuolema-aiheista optimistisempiin ja hyvin hienoihin kohtauksiin himassa pikkusiskon luona. Kirja on ehdotonta materiaalia kasvukertomusten ja myös ajankuvien lajityypeissä. Samanaikaisesti hauska, rankka ja takuulla aina ajankohtainen.
Friedrich Nietzsche: "Historian hyödystä ja haitasta elämälle" – N:n varhainen (1874) kirjoitus kattavista näkemyksistään historian merkityksestä ihmisille ja kulttuureille, N:n kohdalla etenkin "kaikille suurille kulttuureille." Perusnäkemys on tässä riittämättömästi tiivistettynä, että liiallinen historiallisuus johtaa degeneraatioon ja hengen/potentiaalin pilaantumiseen. Kirja alkaa hienosti N:n tulevasta tyylistä viestivällä vertauksella eläimestä, jonka elämä on korostetusti elämistä eikä menneisyyttä ja siihen liittyviä perustuksia ajattelussa ja toiminnassa. Myöhäisempään tyyliin verrattuna kirja on melko rauhallinen ja hillitty (ajoittain toki hyökätään korostuneemmin tiettyjä historioitsijoita vastaan), ja se toimii kytevänä lähtövalmisteluna siihen kokonaisuuteen, että eniten N vihasi ajatusta siitä, että ihminen suunnataan elämään ja ajattelemaan kuten on aikaisemminkin eletty ja ajateltu. N ei tietenkään tuomitse historiaa kokonaan, vaan yrittää löytää tavan hyödyntää sitä elämää edistävästi. Tämä kirja toimii osittain samalla tavalla ja samoissa aiheissa kuin esim. Adorno/Horkheimer/Marcusen Järjen kritiikki ‑teoksen historiaa ja valistusta käsittelevät/koettelevat luvut, ja kumpikaan kirja ei tunnu olevan mitään kertaluettavaa.