foorumit  »  Kirjallisuus & sarjakuvat  »  Mitä elitistit lukevat?

Mitä elitistit lukevat?

Marienbad 5.10.2006 23:05

J. D. Salinger: "Sieppari ruispellossa" – pelkästään slangi- ja puhekielellä kirjoitettu nuoren jenkin kasvukertomus 50-luvun New Yorkissa oman (olemattoman) tulevaisuutensa edessä. Alussa slangikieli arvelutti, mutta Saarikosken onnistunut suomennos paljastaa toimivuutensa hyvin pian. Kieli on legendaarisen autenttista, monitasoista ja traagisen hauskaa. Jokaisella on nuoruuden tai lapsuuden tuttuja, jotka eivät ole hyödyntäneet tiettyjä yleissivistyksellisiä koulutuksia elämässään, minkä johdosta kirjan päähenkilö omapäisellä asenteellaan pakottaa itsensä hyvin lähelle lukijaa. Pitkiä tilannekuvauksia jotka osaltaan kertovat Holdenin elämän "tyhjyydestä" ja "suunnattomuudesta" pikemminkin kuin kuvailtavasta tilanteesta itsestään. Sävy vaihtelee tarpeellisesti synkistä kuolema-aiheista optimistisempiin ja hyvin hienoihin kohtauksiin himassa pikkusiskon luona. Kirja on ehdotonta materiaalia kasvukertomusten ja myös ajankuvien lajityypeissä. Samanaikaisesti hauska, rankka ja takuulla aina ajankohtainen.





Friedrich Nietzsche: "Historian hyödystä ja haitasta elämälle" – N:n varhainen (1874) kirjoitus kattavista näkemyksistään historian merkityksestä ihmisille ja kulttuureille, N:n kohdalla etenkin "kaikille suurille kulttuureille." Perusnäkemys on tässä riittämättömästi tiivistettynä, että liiallinen historiallisuus johtaa degeneraatioon ja hengen/potentiaalin pilaantumiseen. Kirja alkaa hienosti N:n tulevasta tyylistä viestivällä vertauksella eläimestä, jonka elämä on korostetusti elämistä eikä menneisyyttä ja siihen liittyviä perustuksia ajattelussa ja toiminnassa. Myöhäisempään tyyliin verrattuna kirja on melko rauhallinen ja hillitty (ajoittain toki hyökätään korostuneemmin tiettyjä historioitsijoita vastaan), ja se toimii kytevänä lähtövalmisteluna siihen kokonaisuuteen, että eniten N vihasi ajatusta siitä, että ihminen suunnataan elämään ja ajattelemaan kuten on aikaisemminkin eletty ja ajateltu. N ei tietenkään tuomitse historiaa kokonaan, vaan yrittää löytää tavan hyödyntää sitä elämää edistävästi. Tämä kirja toimii osittain samalla tavalla ja samoissa aiheissa kuin esim. Adorno/Horkheimer/Marcusen Järjen kritiikki ‑teoksen historiaa ja valistusta käsittelevät/koettelevat luvut, ja kumpikaan kirja ei tunnu olevan mitään kertaluettavaa.
Alive 7.10.2006 20:30
QCine ( 29.9.2006 17:34)
Taannoin näin bussissa mainosplakaatteja, joissa mainostettiin ihanan kiinteää raejuustoa ja annettiin ymmärtää, että ihmisen suurin ongelma arkielämässä on se, kun raejuusto tipahtelee syliin.



Jos näin on, kannattaa lukea nyky-Venäjän ongelmista Anna Politkovskajan kirjasta Putinin Venäjä. Näyttäisi siltä, että itänaapurimme on vähän niinkuin rosvojen ja entisten KGB:n epäihmisten hallussa. Armeija ja oikeusjärjestelmä ovat enemmän rappiotilassa kuin koskaan, ja "terrorismin vastaisella sodalla" perustellaan käynnissä oleva järjstelmällinen tsetseenien vaino ja kansanmurha. Ihmisten näköisien shakaalien keskellä on muutama oikeamielinen ihminen, mutta he ja heidän perheensä tuppaavat saamaan kuulan kalloon, kun astuvat oligarkkien ja mafiosojen varpaille. Politkovskaja itse on yritetty myrkyttää lentokoneessa.



Kirja oli hieman yllättäen kuivan toteava, esim. tsetseeninaisen raiskanneen hullun ryssämajurin oikeudenkäyntiin ja sen pöytäkirjoihin uhrataan yllättävän monta sivua. Homma pysyy kuitenkin mielenkiintoisena, ja lukija huomaa varmasti moneen otteeseen puistelevansa päätään lukiessaan ja manailevansa notta eihelvetti, eihelvetti. Paha ei saa palkkaansa, ja totuutta saa etsiä vuosikaupalla. Maan ydinasearsenaaliakin sivutaan, ja arvannette miten.



Mielestäni tätä kirjaa ei kannata missään nimessä sivuuttaa. Me asumme tässä eläintarhan vieressä, ja mikäli homma siellä jatkuu tätä menoa, alkaa varmasti Suomessakin olla suurempaa murehdittavaa kuin ropiseva raejuusto. Kannattaa ruveta opettelemaan kyrillistä kirjaimistoa jo nyt...




http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id44759.html



Vetää vähän sanattomaksi.



edit. tää olikin jo huomioitu tuolla toisessa ketjussa.
QCine 7.10.2006 21:40
Alive ( 7.10.2006 20:31)
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id44759.html

Vetää vähän sanattomaksi.




Luvallanne täydennän, että vetää ihan vitun sanattomaksi. Olisi mukava uskotella itselle, että kyllä uusia politkovskajia tulee nyt kymmenen uutta tilalle, mutta kuka oikeasti uskaltaa enää sanoa mitään poikkipuolista siinä maassa?



Katseet ovat tällä hetkellä suuntautuneina Georgiaan. Saamme nähdä, miten Venäjä tällä kertaa "hoitaa homman kotiin".



Toivottavasti Suomi hoitaa idän ulkopolitiikkansa asiallisesti tulevaisuudessa, viime hetken tapahtumat huomioon ottaen.
JMustonen 10.10.2006 12:44

Tällä hetkellä menossa on Greg Kingin

Sharon Tate and the Manson Murders. Alku ainakin vaikuttaa miellyttävän tiiviisti kirjoitetulta ja hyvin etenevältä Taten henkilökuvaukselta. Palaan asiaan kunhan vajaat 400 sivua on kahlattu.



Umberto Ecolta kesken on miehen uusin teos Kuningatar Loanan arvoituksellinen liekki. Vaikuttaa, että Eco irrottaisi nyt jo vuosia mieltään askarruttaneen semiotiikan päähenkilönsä persoonasta ja rakentaisi merkkien ja merkitysten kautta uuden kuvan ihmisestä. Lähtökohtahan on jo niin huikea, että vaikeaa tästä kirjasta on olla nauttimatta. Miten paljon mielemme sopukoihin tallentuu pintakulttuurin ikoneita ja ajatusmalleja, jopa suoranaisia fraaseja, ja toisaalta miten syväkulttuuri vaikuttaa persoonaamme sekä käsitykseemme itsestämme.



Kesällä tuli luettua Mark Goodallin Sweet & Savage: The World Through the Shockumentaty Film Lens. Sinällään pätevä katsaus mondodokumenttien maailmaan. Kirjan taitto oli kuitenkin omaan makuuni turhan raskas. Fiilis oli usein sama kuin tenttikirjaa kahlatessa.
Marienbad 11.10.2006 00:13

Mel Thompson & Nigel Rodgers: "Huonosti käyttäytyvät filosofit" – kirjan lähtökohta on siis kuvata kahdeksan tärkeätä ajattelijaa heidän työnsä ja oman elämänsä kautta; kuinka usein filosofi on itse elänyt edes etäisesti oppiensa mukaisesti ja onko käytös vaikuttanut filosofiaan vain päinvastoin? Parasta tässä on se, että jokaisen kahdeksan herran (Rousseau, Schopenhauer, Nietzsche, Russell, Wittgenstein, Heidegger, Sartre, Foucault) filosofia esitellään tiivistettynä, eli ei pelkästään jäädä mässäilemään epäolennaisuuksilla ja idioottimaisilla dumausyrityksillä. Tässä paljastuu hienosti se, että on ilmeisesti mahdotonta olla "suurmies" (jollaiseksi jokaisen kirjan 8 miehestä voi laskea) ja samanaikaisesti "normaali", sillä yleensä ainakin filosofian suurmiehet juuri hyökkäävät haitalliseksi muuttunutta normaaliutta vastaan. Eniten opin Wittgensteinista, jonka en tiennyt olleen lähes kierkegaardmainen äärihahmo, jonka elämä oli kauhistuttavalla tavalla täynnä veljien kuolemia, itsemurha-ajatuksia ja vihaa. Russell on kiehtonut jo siitä syystä, että hän eli 98-vuotiaaksi, ja hänen yksityiselämästään, koulutusmetodeistaan, poliittisista seikkailuistaan ja panojutuistaan kirja kertoo ehkä kattavimmin. Äärimmäisen säväyttävä hahmo hänkin, ihmisenä. Heideggerin natsismiin "herääminen" kuvataan asiallisesti ja rehellisesti; mitään yksipuolista roistoa ei hänestä yritetä vihjata, vaan pikemminkin luvussa paljastuu, että tässä oli filosofi, jonka olisi pitänyt pysyä kaukana politiikasta. Heidegger huomasi melko pian, että homma natsien kanssa lähti ns. hanskasta, mutta siinä vaiheessa oli liian myöhäistä, ja seuraukset olivat hänellekin tuntuvat sodan jälkeen. Jos kyseiset hahmot kiinnostavat ihmisinä, kertoo tämä radikaaleimmat puolet heistä.

Galipula 12.10.2006 19:03

Jung, Symbolit – piilotajunnan kieli. Kerrassaan valaiseva opus ihmismielen toiminnasta ja symboolien merkityksestä arkielämästä alitajunnan syövereihin.

Marienbad 17.10.2006 20:16

Oliver Sacks: "Mies joka luuli vaimoaan hatuksi" – laajahko kokoelma amerikkalaisen neurologin sairaskertomuksia neljään osaan jaettuna. Ensimmäinen osa keskittyy neurologisiin puutoksiin ja sisältää myös kirjan ikävimmät tapaukset mm. nimikkeen vakavasti tunnistushäiriöisestä miehestä sekä etenkin naisesta, joka oli menettänyt täysin yhteyden ruumiiseensa, "Ruumiiton nainen." Toinen osa käsittelee näiden vastakohtia, kohtuuttomuuksia kuten Touretten syndroomaa hyvinkin yksityiskohtaisesti. Kolmannen ja neljännen osan alueita ovat "haltiotilat" ja "yksinkertaisten maailmat", etupäässä autistit ja heissä piilevät epätodelliset kyvyt mm. muistamiseen, päivämäärien tarkkaan laskemiseen 40 000 vuoden säteellä kumpaankin suuntaan tai suunnattomiin matemaattisiin lahjoihin, joiden takaa paljastuu odottamattomia rajoituksia/"logiikoita" itse sairaudesta johtuen. Evoluutioon läheisesti liittyvien neurologisten sairauksien kiehtova kuvaelma, jota kantaa professorin usko elämään ja ihmisen kykyyn sopeutua ja väsymättömästi pyrkiä vakiinnuttamaan identiteettinsä näinkin vakavissa sairauksissa.

Dani 14.12.2006 15:32

Richard Dawkinsin "Extended Phenotype" – jatkoa äijän kirjalle Geenin itsekkyys, helvetin siistejä on sosiaalisiin hyönteisiin liittyvät pätkät, erilaisista outlaw-geeneistä jne, esim Y-kromosomeissa vaikuttavista outlaw-geeneistä on hienoja testejä ja ajatusleikkejä yms, ja osiot evolutiivisesti stabiileista strategioista on sangen mielenkiintoisia.





Neal Stephenson – Snow Crash, odottaa seuraavaksi



Jonathan Weiner – Maapallon sata seuraavaa vuotta, ilmastonmuutosta käsittelevä kirja, vois lukea tän talven ratoksi.
JMustonen 14.12.2006 19:55
JMustonen ( 10.10.2006 13:45)
Tällä hetkellä menossa on Greg Kingin Sharon Tate and the Manson Murders. Alku ainakin vaikuttaa miellyttävän tiiviisti kirjoitetulta ja hyvin etenevältä Taten henkilökuvaukselta. Palaan asiaan kunhan vajaat 400 sivua on kahlattu.
No niin. Sainpahan tämän luettua. Tiivis ja hyvin kirjoitettu kirja. Itselleni uutena tietona tuli ettei Manson itse sinällään osallistunut varsinaisiin Tate-LaBianca murhiin muuta kuin suunnittelijana ja miten sekopäisiä hänen seuraajansa olivat, etenkin Atkins ja Watson. Kirja tarjosi pätevän elämänkerran Sharon Taten elämästä ja elokuvista sekä Mansonin "urasta". Myös Polanskin naisseikkailuja sivuttiin. Sanotaanko, että miehellä oli mielenkiintoinen libido. Samalla esiteltiin Hollywoodin huumepöllyistä elämää 60 ‑luvun loppupuolella. Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että 85% Hollywoodin kermasta vietti vapaa-aikansa kokaiinia niistäen.



Kirjan parasta antia oli kritiikki, jota esitettiin Mansonin ja median suhteesta. King ei tarjoa aiheesta mitenkään sysällistä analyysia, mutta sen verran jotta on helppoa nähdä kuinka sairaalloisesta Mansonista tuli myyttinen ja osittain palvottukin mediapersoona. Samalla ymmärtää miksi sarjamurhaajat valloittivat 70 ‑luvun valtakankaat Manson ‑myytin syntyessä yhä uudestaan lehtien sivuilla. Aiheesta löytyy varmasti parempiakin tutkielmia, mutta tämän pohjalta vaikuttaa, että ko. murhista muodostui vedenjakaja aika moneen yhteiskunnalliseen ilmiöön ja näkökantaan.
QCine 25.12.2006 14:21
Günter Grassin tunnetuin kirja Peltirumpu kannattaa periaatteessa ainakin kerran jokaisen lukea, vaikka Grassilla on häiritsevä taipumus jaarittelevaan, paikoin sietämättömään maalailevuuteen. Tarina pojasta, joka lopetti kasvamisen, ei ole mitenkään mahdottoman toimintarikas, suurimmat kirjalliset ansiot liittynevät Saksan ja polakkien kuvaamiseen ennen sotia ja hieman niiden jälkeen. Kuitenkin kurjuuden keskellä on mukana kääpiöitä, pervoilua, ilmestymisajankohdan (1959) huomioon ottaen mahd. rohkeaa seksualiteettia ja fantasiaelementtejä. Grassin paikoin ällöttämäänkin onnistuvat visiot ovat suht mielikuvituksekkaita, ja loppupuoliskon koittaessa kirjaan on jo helpohko tarttua. Itselleni Peltirumpu oli kymmenen viikon yllättävän vastentahtoinen urakka.



Aarno Peromiehen vanhan koulukunnan suomennos on nautittavaa. Viimeisessä luvussa päähenkilö käy vielä tarinansa läpi peräti synopsiksenomaisesti yhdessä kappaleessa, mikä on tahattoman koomista. Tai sitten Grass on kirjoittaessaankin ollut tietoinen siitä, että hänen tarinansa on tiivistettävissä muutamaan lauseeseen.



Ehkä myös sujuvan huumorin puute jarruttaa Peltirummun lukukokemusta. Veijarimaista, kuivaa saksalaista kepeyttä löytyy, mutta kovin on ankeaa muuten. Henkilöitä on paljon, mutta onneksi Grass auttaa lukijaansa käyttämällä nimien edessä ammattinimikkeitä.



Eiköhän Grassilla nykyään jo ole käytössä Word ja näppis, jossa del toimii. Toivotaan ainakin.
chachi 25.12.2006 15:26

Johnny Knigan julkaisema Pahkasika-kirja. "Kymmenen kirjainta joihin voit luottaa"

Artisan 25.12.2006 19:26

Seuraavaksi varmaan luetaan

Stephen Kingin Cell, jonka joulupukki toi.
Dotcom 25.12.2006 20:25

Sain mm. Joel Lehtosen Rakastunut Rampa, joten sen pariin pitäisi hyökätä heti kun saisi kaiken muun alta pois (niitä on ihan epärealistisen paljon.) Ei oo helppoo.

Antti Tohka 25.12.2006 21:21

Olen lukenut tuota synttärilahjaksi saamaani Choosing Deathia nyt paristaa sivua. Mielenkiintoista tietoa döödiksen synnyinajoilta.

Disco Studd 28.12.2006 01:06

Sain tulevalta anopilta joululahjaksi Ilkka Remeksen uusimman. Luin ekan luvun (kolme sivua) ja päätä särkee jo nyt.