29.4.2010 19:42
Zodiac (24.4.2010 19:37)
Suositelkaapa muita miehen teoksia?
Kuupalatsi ja Sattuman soittoa ovat yhtä hyviä kuin NY-trilogia. (edit:siis Kuun maisemissa)
»
Kirjallisuus & sarjakuvat » Mitä elitistit lukevat?
Mitä elitistit lukevat?
Kuupalatsi ja Sattuman soittoa ovat yhtä hyviä kuin NY-trilogia. (edit:siis Kuun maisemissa)
18.5.2010 20:56
Christopher Isherwood: Cabaret – jäähyväiset Berliinille
Lukemisen arvoinen
W.G. Sebald: Saturnuksen renkaat
Paitsi että on hyvin korkeatasoista tekstiä sopii kiireiselle nykyihmiselle, koska tästä saa samassa paketissa sekä kauno- että tietokirjallisuutta
25.5.2010 19:41
Seppo Heikinheimo : Mätämunan muistelmat
Mm. Helsingin sanomien kiisteltynä musiikkitoimittajana työskennelleen Heikinheimon postuumisti ilmestyneet muistelmat. Kirjassa käsitellään paljon klassiseen musiikkiin liittyviä henkilöitä ja tapahtumia mutta toki mukana on myös muitakin aiheita. Kirjaa lukee mielellään vaikka ei minulla ole mitään suurempaa sivystystä klassisen musiikin liittyen. Suurin osa kirjassa mainituista Neuvostosäveltäjistä ei sano minulle oikeastaan mitään ja Suomalaisetkin alan henkilöt muistan vain juuri ja juuri nimeltä ja ulkonäöltä. Silti kirja tempaa mukaan erilaisten juttujen ja henkilökuvausten myötä. Heikinheimo on koko ajan kriittinen ja kirjassa esiintyvät henkilöt eivät selviä useinkaan puhtain paperein Sepon käsittelystä. Osa kuittailusta jää hieman hämärän peittoon (esim. mitä Sepolla on niin suuresti Martti Ahtisaarta vastaan). Samaan syssyyn lukija saa tietysti muodostettua jonkinlaisen kuvan itse kirjailijasta. Heikinheimo osottautuu kohtuullisen huumorintajuiseksi, mutta eittämättä myös elitistiseksi jääräpääksi. Kirjan loppu on lukijalle aika isku. Heikinheimo päättelee ettei Jumalaa ole olemassa ja kertoo toteuttavansa itsemurhan (näin myös tapahtui). Syiksi hän luettelee mm. pesäpallo-otteluissa tauoilla soitetun mökämusiikin ja Martti Ahtisaaren.
Mm. Helsingin sanomien kiisteltynä musiikkitoimittajana työskennelleen Heikinheimon postuumisti ilmestyneet muistelmat. Kirjassa käsitellään paljon klassiseen musiikkiin liittyviä henkilöitä ja tapahtumia mutta toki mukana on myös muitakin aiheita. Kirjaa lukee mielellään vaikka ei minulla ole mitään suurempaa sivystystä klassisen musiikin liittyen. Suurin osa kirjassa mainituista Neuvostosäveltäjistä ei sano minulle oikeastaan mitään ja Suomalaisetkin alan henkilöt muistan vain juuri ja juuri nimeltä ja ulkonäöltä. Silti kirja tempaa mukaan erilaisten juttujen ja henkilökuvausten myötä. Heikinheimo on koko ajan kriittinen ja kirjassa esiintyvät henkilöt eivät selviä useinkaan puhtain paperein Sepon käsittelystä. Osa kuittailusta jää hieman hämärän peittoon (esim. mitä Sepolla on niin suuresti Martti Ahtisaarta vastaan). Samaan syssyyn lukija saa tietysti muodostettua jonkinlaisen kuvan itse kirjailijasta. Heikinheimo osottautuu kohtuullisen huumorintajuiseksi, mutta eittämättä myös elitistiseksi jääräpääksi. Kirjan loppu on lukijalle aika isku. Heikinheimo päättelee ettei Jumalaa ole olemassa ja kertoo toteuttavansa itsemurhan (näin myös tapahtui). Syiksi hän luettelee mm. pesäpallo-otteluissa tauoilla soitetun mökämusiikin ja Martti Ahtisaaren.
28.5.2010 23:35
Lukittu huone eli se New York ‑trilogian vika osa. Hyvä oli, palattiin taas asiaan ja jäi kiva fiilis koko trilogiasta, vaikka se toka osa ei napannutkaan.
Faïza Guène: Hällä väliä huomisella.
Oli matkalukemisena Pariisissa. Välähdyksen omainen vilkaisu lähiöelämään Pariisin kyljessä, kerrottuna 15 vuotiaan tytön näkökulmasta. Raikas teos. Olisi kiva osata ranskaa – sen verran hienosti tässä leikitään kielellä. Käännös ei vain voi tavoittaa sykettä täysin, vaikka ei siinä mitään suurta ongelmaa olekaan.
Faïza Guène: Hällä väliä huomisella.
Oli matkalukemisena Pariisissa. Välähdyksen omainen vilkaisu lähiöelämään Pariisin kyljessä, kerrottuna 15 vuotiaan tytön näkökulmasta. Raikas teos. Olisi kiva osata ranskaa – sen verran hienosti tässä leikitään kielellä. Käännös ei vain voi tavoittaa sykettä täysin, vaikka ei siinä mitään suurta ongelmaa olekaan.
4.6.2010 08:29
Mattiesko Hytönen – Rinnanympärys 106
Seppo Heikinheimon muistelmien jälkeen oli eräällä tapaa luontevaa jatkaa Hytösen muistelmilla, sillä molemmat olivat töissä Helsingin Sanomissa ja kertoivat osin samoista henkilöistä kirjoissaan. Hytönen mainitsee myös Heikinheimon omassa kirjassaan ja on omistanut hänelle yhden luvun. Muuten Rinnanympärys 106 kertoo Hytösen lapsuudesta, opiskeluajasta mutta keskittyy Helsingin Sanomien aikaiseen kauteen. Lopussa vielä kerrotaan miten Hytönen siirtyi erinäisten syiden takia Nelosen Päivän lööppi / Hytönen ohjelmaan.
Kirjassaan Hytönen kuvaa itsensä kovaa fyysistä treeniä harrastavaksi ja pintajulkkiksia ja ajan ilmiöitä ruotivaksi toimittajaksi, joka kiertää erinäisiä kinkereitä ja onkii pintaliitäjiltä lausuntoja, joita voi sitten myöhemmin pöyhiä kolumneissaan. Samalla Hytönen saa joukon vihamiehiä, joista höperöimmät soittavat läähätyspuheluita pitkin öitä tai kiusaavat Joonasta.
Yksi kirjan hienoimmista hetkistä on Timo T.A. Mikkosen ja Hytösen hermostuminen toisiinsa Hyvät, pahat ja rumat ohjelman lähetyksessä, jonka jälkipuintia meinattiin jatkaa nyrkein erään kuppilan tiloissa Rantalaisen valvomana, mutta Mikkosella meni pupu pöksyyn (tai vaihtoehtoisesti järki pelasi) ja hän kaartoi autollaan toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
Seppo Heikinheimon muistelmien jälkeen oli eräällä tapaa luontevaa jatkaa Hytösen muistelmilla, sillä molemmat olivat töissä Helsingin Sanomissa ja kertoivat osin samoista henkilöistä kirjoissaan. Hytönen mainitsee myös Heikinheimon omassa kirjassaan ja on omistanut hänelle yhden luvun. Muuten Rinnanympärys 106 kertoo Hytösen lapsuudesta, opiskeluajasta mutta keskittyy Helsingin Sanomien aikaiseen kauteen. Lopussa vielä kerrotaan miten Hytönen siirtyi erinäisten syiden takia Nelosen Päivän lööppi / Hytönen ohjelmaan.
Kirjassaan Hytönen kuvaa itsensä kovaa fyysistä treeniä harrastavaksi ja pintajulkkiksia ja ajan ilmiöitä ruotivaksi toimittajaksi, joka kiertää erinäisiä kinkereitä ja onkii pintaliitäjiltä lausuntoja, joita voi sitten myöhemmin pöyhiä kolumneissaan. Samalla Hytönen saa joukon vihamiehiä, joista höperöimmät soittavat läähätyspuheluita pitkin öitä tai kiusaavat Joonasta.
Yksi kirjan hienoimmista hetkistä on Timo T.A. Mikkosen ja Hytösen hermostuminen toisiinsa Hyvät, pahat ja rumat ohjelman lähetyksessä, jonka jälkipuintia meinattiin jatkaa nyrkein erään kuppilan tiloissa Rantalaisen valvomana, mutta Mikkosella meni pupu pöksyyn (tai vaihtoehtoisesti järki pelasi) ja hän kaartoi autollaan toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
4.6.2010 08:43
Jeremias Rahunen (Kirjassaan Hytönen osottautuu kovaa fyysistä treeniä harrastavaksi ja pintajulkkiksia ja ajan ilmiöitä ruotivaksi toimittajaksi, joka kiertää erinäisiä kinkereitä ja onkii pintaliitäjiltä lausuntoja, joita voi sitten myöhemmin pöyhiä kolumneissaan.
Tarvitseeko tämän osoittautumista varten lukea tuo kirja?
4.6.2010 09:15
k-mikko (Jeremias Rahunen (Kirjassaan Hytönen osottautuu kovaa fyysistä treeniä harrastavaksi ja pintajulkkiksia ja ajan ilmiöitä ruotivaksi toimittajaksi, joka kiertää erinäisiä kinkereitä ja onkii pintaliitäjiltä lausuntoja, joita voi sitten myöhemmin pöyhiä kolumneissaan.
Tarvitseeko tämän osoittautumista varten lukea tuo kirja?
Eipä toki, huono sananvalinta itseltäni.
29.6.2010 17:26
Kyllä tässä taas tuntee sivistävänsä itseään.
30.6.2010 09:29
Jari Tervo : Koljatti
Poliittinen satiiri Suomen poliittisesta johdosta, sosiaalisesta mediasta ja siitä miten media riepottelee nykyään politiikkojen yksityiselämää ja toisaalta siitä miten poliitikot yrittävät käyttää sosiaalista mediaa hyväksi omiin tarkoituksiinsa. Pääosassa pääministeri Vanhanen eli kirjassa nimellä Lahnanen (muut poliitikot esitetään omilla oikeilla nimillään) jonka elämä on kirjassa melko surrealistista. Tervo kirjoittaa varsin viihdyttävästi ja toisaalta myös keveästi. Kirjana siis helppolukuinen kesäkirja. Ei parasta Tervoa mutta ei toisaalta lähelläkään huonointa (eli Rautapäätä). Mennään jossain välimaastossa. Tervo onnistuu muutamassa paikassa oikein hyvin summaamaan aikaamme. Kirjan nostama kohu tuntuu lukemisen jälkeen liioitellulta, tosin Tervo on varmasti myhäillyt saadessaan varmaankin parasta ilmaista mainosta mitä kirjalle voi nykysuomessa saada. Tuntuu myös että toimittajat jotka väänsivät aikoinaan juttuja tästä ovat lukeneet kirjasta vain alun. Matti Vanhanen on luvannut lukea kirjan nyt juhannuksen jälkeen.
Poliittinen satiiri Suomen poliittisesta johdosta, sosiaalisesta mediasta ja siitä miten media riepottelee nykyään politiikkojen yksityiselämää ja toisaalta siitä miten poliitikot yrittävät käyttää sosiaalista mediaa hyväksi omiin tarkoituksiinsa. Pääosassa pääministeri Vanhanen eli kirjassa nimellä Lahnanen (muut poliitikot esitetään omilla oikeilla nimillään) jonka elämä on kirjassa melko surrealistista. Tervo kirjoittaa varsin viihdyttävästi ja toisaalta myös keveästi. Kirjana siis helppolukuinen kesäkirja. Ei parasta Tervoa mutta ei toisaalta lähelläkään huonointa (eli Rautapäätä). Mennään jossain välimaastossa. Tervo onnistuu muutamassa paikassa oikein hyvin summaamaan aikaamme. Kirjan nostama kohu tuntuu lukemisen jälkeen liioitellulta, tosin Tervo on varmasti myhäillyt saadessaan varmaankin parasta ilmaista mainosta mitä kirjalle voi nykysuomessa saada. Tuntuu myös että toimittajat jotka väänsivät aikoinaan juttuja tästä ovat lukeneet kirjasta vain alun. Matti Vanhanen on luvannut lukea kirjan nyt juhannuksen jälkeen.
24.7.2010 17:16
26.7.2010 12:20
Goodis:
Moon in the GutterNo jaah. Maineestaan huolimatta (tai sen takia?) snadi pettymys. Aika vähän on goodisia tullut luettua, mutta ei tämä niin hyvä synkistely ollut kuin esim. Wounded and Slain. Loppu on kyllä varsin hyvä.
Wade Miller: The Killer
Gold Medalin peruskamaa vuodelta 51. Kiva lukea mutta mitään suuria tunteita tämä ei saanut aikaan, muutamiin kohtauksiin on saatu aikaan vahva tunnelma. Tarina: "A professional hunter stalks the most dangerous beast... man."
Hyvän elokuvan tästä olisi kyllä aikanaan saanut, miksei nykyäänkin.
3.8.2010 21:43
Hannu Yli-Karjanmaa : Valtiot ja terrorismi
Olen v. 1961 syntynyt helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jonka mielenkiinnon kohteina ovat maailmanpolitiikka ja terrorismi. Kiinnostuin aiheesta v. 1999 alkaneen Tšetšenian sodan myötä. Venäjän kerrostaloräjäytykset paljastuivat nopeasti maan oman turvallisuuspalvelun junailemaksi provokaatioksi. 9/11 ‑iskuissa ja niiden hyödyntämisessä ilmeni samoja piirteitä ja jouduin kauhukseni huomaamaan, että terrorismi on myös muualla hyvin usein tiedustelupalvelujen manipuloimaa tai jopa itse toteuttamaa.
Terrorismin uhkakuvan varjolla länsimaissa viedään vähä vähältä eteenpäin itäblokin maista tuttua urkintaan ja valvontaan perustuvaa yhteiskuntamallia. Koska valtamedia ja terrorismin tutkimus eivät pääsääntöisesti halua käsitellä valtioitten ja terrorismin salattuja kytkentöjä, päätin itse laatia suomalaiselle lukijalle tietopaketin aiheesta.
Noin luonnehtii itseään kirjan kirjoittaja. Valtiot ja terrorismi on melkoinen kokemus. Rönsyilevä ja varsin. 'informatiivinen' teos suomen viralliselta 'WTC-asiantuntijalta'. Yli-Karjanmaa on siis se heppu joka ylläpitää WTC-sivuja. Kirja on ihan hyvin kirjoitettu ja se käsittelee melko laajalta skaalalta otsikon aihetta keskittyen lähinnä kulissien takaiseen valtapolitiikkaan ja valtioiden sikailu(teorioihin) . En ole oikein varma onko kirjan tarkoitus vakuuttaa salaliittojen olemassaolosta vai esitteleekö se myös teorioita ottamatta niihin itse kantaa. Kuitenkin välillä tulee hieman epäuskottava tunne kun mukaan tungetaan jenkkien new world order retoriikkaa ja laajoja teorioita väännetään yksittäisten (ja välillä vähäpätöisten) esimerkkien kautta. Koko ajan joutuu punnitsemaan sisältöä ja iso osa viitteistä johtaa erilaisille nettisivuille. Niiden sisältöä käsitellään yhtälailla faktana kuin kirjallisiakin tutkielmia. No joo, välillä viitataan yksittäisten 'paljastuskirjojen' teorioihin, eivät nekään niin uskottavia ole. On kirjassa toki yleisen historiankirjoituksen tunnustamiakin faktoja.
Kuten aina tälläisten syvästi asiaan uskovien ihmisten kanssa tulee se ongelma, että heille riittää kuinka vähäpätöinen 'todiste' tahansa, kunhan se vain tukee heidän omaa hypoteesiaan. Mitä enempi ihmisiä on vastaan sitä vakuuttavampi todiste on. Samalla kritiikillä Yli-Karjanmaa kritisoi mm. helsingin sanomia, ulkoministeriötä ja ylipäänsä journalisteja (paitsi itsensä kaltaisia 'tutkivia' journalisteja). Kaikilla asioilla tuntuu olevan isompi tarkoitusperä, esim. Abu Ghraibin vankilan nöyryytyskuvat paljastettiin hallituksen käskystä, koska sillä peiteltiin jotain muuta. Valtiolle negatiivisetkin paljastukset saadaan näyttämään propagandavoitoilta kun asiaa käännellään tarpeeksi pitkään. Jotkut jutut ovat vain niin övereitä, kuten heittona vedetty pohdinta siitä, räjähtikö balilla 2002 pienoisydinase. Mutta toisaalta juuri näitä kirjasta hainkin, vaikka asiallinen kirjoitusasu, jäsentely ja kirjan ulkoasu aluksi hieman hämäsikin.
WTC osio haukkaa kirjasta melkein puolet, sitä en jaksanut lähteä kahlaamaan vielä läpi. Vaatisi aikaa ja keskittymistä.
Olen v. 1961 syntynyt helsinkiläinen vapaa kirjoittaja, jonka mielenkiinnon kohteina ovat maailmanpolitiikka ja terrorismi. Kiinnostuin aiheesta v. 1999 alkaneen Tšetšenian sodan myötä. Venäjän kerrostaloräjäytykset paljastuivat nopeasti maan oman turvallisuuspalvelun junailemaksi provokaatioksi. 9/11 ‑iskuissa ja niiden hyödyntämisessä ilmeni samoja piirteitä ja jouduin kauhukseni huomaamaan, että terrorismi on myös muualla hyvin usein tiedustelupalvelujen manipuloimaa tai jopa itse toteuttamaa.
Terrorismin uhkakuvan varjolla länsimaissa viedään vähä vähältä eteenpäin itäblokin maista tuttua urkintaan ja valvontaan perustuvaa yhteiskuntamallia. Koska valtamedia ja terrorismin tutkimus eivät pääsääntöisesti halua käsitellä valtioitten ja terrorismin salattuja kytkentöjä, päätin itse laatia suomalaiselle lukijalle tietopaketin aiheesta.
Noin luonnehtii itseään kirjan kirjoittaja. Valtiot ja terrorismi on melkoinen kokemus. Rönsyilevä ja varsin. 'informatiivinen' teos suomen viralliselta 'WTC-asiantuntijalta'. Yli-Karjanmaa on siis se heppu joka ylläpitää WTC-sivuja. Kirja on ihan hyvin kirjoitettu ja se käsittelee melko laajalta skaalalta otsikon aihetta keskittyen lähinnä kulissien takaiseen valtapolitiikkaan ja valtioiden sikailu(teorioihin) . En ole oikein varma onko kirjan tarkoitus vakuuttaa salaliittojen olemassaolosta vai esitteleekö se myös teorioita ottamatta niihin itse kantaa. Kuitenkin välillä tulee hieman epäuskottava tunne kun mukaan tungetaan jenkkien new world order retoriikkaa ja laajoja teorioita väännetään yksittäisten (ja välillä vähäpätöisten) esimerkkien kautta. Koko ajan joutuu punnitsemaan sisältöä ja iso osa viitteistä johtaa erilaisille nettisivuille. Niiden sisältöä käsitellään yhtälailla faktana kuin kirjallisiakin tutkielmia. No joo, välillä viitataan yksittäisten 'paljastuskirjojen' teorioihin, eivät nekään niin uskottavia ole. On kirjassa toki yleisen historiankirjoituksen tunnustamiakin faktoja.
Kuten aina tälläisten syvästi asiaan uskovien ihmisten kanssa tulee se ongelma, että heille riittää kuinka vähäpätöinen 'todiste' tahansa, kunhan se vain tukee heidän omaa hypoteesiaan. Mitä enempi ihmisiä on vastaan sitä vakuuttavampi todiste on. Samalla kritiikillä Yli-Karjanmaa kritisoi mm. helsingin sanomia, ulkoministeriötä ja ylipäänsä journalisteja (paitsi itsensä kaltaisia 'tutkivia' journalisteja). Kaikilla asioilla tuntuu olevan isompi tarkoitusperä, esim. Abu Ghraibin vankilan nöyryytyskuvat paljastettiin hallituksen käskystä, koska sillä peiteltiin jotain muuta. Valtiolle negatiivisetkin paljastukset saadaan näyttämään propagandavoitoilta kun asiaa käännellään tarpeeksi pitkään. Jotkut jutut ovat vain niin övereitä, kuten heittona vedetty pohdinta siitä, räjähtikö balilla 2002 pienoisydinase. Mutta toisaalta juuri näitä kirjasta hainkin, vaikka asiallinen kirjoitusasu, jäsentely ja kirjan ulkoasu aluksi hieman hämäsikin.
WTC osio haukkaa kirjasta melkein puolet, sitä en jaksanut lähteä kahlaamaan vielä läpi. Vaatisi aikaa ja keskittymistä.
11.8.2010 12:45
David Morrell:
Rambo.Sairaalalukemisena. Aikamoista tuubaa, mutta toisaalta aika nopealukuinen ja kuitenkin viihdyttävä pläjäys. Tai ehkä dropit vaikutti asiaan? No joo, jos teos kertoisi jostain muusta kuin Rambosta, niin... en tiedä... olisiko jaksanut lukea loppuun.
Tietynläistä vanhan ajan pokkaripatinaa on jo siinä että käännös vaikuttaa erittäin huonolta (en usko että Morreall on noin paska kirjoittaja...) ja teksti on täynnä niin kirjoitus- kuin ladontavirheitäkin. First Blood on käsittääkseni varsin hyvä kirja, mutta tiedä häntä jaksaako tsekata tämän perusteella.
16.9.2010 13:58
Melkoisen harvoin tulee romaaneja luettua, mutta vähän elokuviin liittyen täytyy mainita Steve Altenin
Meg, jonka luin jo toistamiseen lähinnä etsien korvaavaa viihdettä edesmenneen suosikkikirjailijani Peter Benchleyn moneen kertaan luetuille teoksille. Elokuvasovitus on ollut jo pitkään vireillä ja saanut jo ainakin omissa silmissäni ikuisuusprojektin leiman. Jan De Bont luotsasi tätä eteenpäin ainakin ohjaajan ja tuottajan ominaisuuksissa jossain vaiheessa mutta nyt ollaan ilmeisesti taas nollapisteessä. Kirja on ilmeisesti saanut jo vaikka kuinka monta jatko-osaa, joihin en jaksa löytää kiinnostusta tutustua. Liekö Suomessa julkaistukaan vielä yhtään. Vaikuttaisivat synopsisten äkkisilmäilyn perusteella kaamealta rahastukselta, siinä missä tämä ensimmäinen on kaikessa ääliömäisyydessään mainion jännittävä turbo-versio Tappajahaista.Lukurintamalla kuitenkin menossa tällä hetkellä Richard Mathesonin Helvetin talo, jonka filmatisoinnista en liiemmin pitänyt mutta kirja lienee jonkinasteinen klassikko.
16.9.2010 14:44
Anthony Bourdain:
Bone In The ThroatBourdain paljastuikin hyvän kokin ja loistavan läpän heittäjän lisäksi erinomaiseksi rikoskirjailijaksi. Ravintolamaailmaan sijoittuvassa romaanissa yhdistyy mainiot mafiahenkilökuvat, asiantunteva ravintolaslangi ja erittäin nykiläinen atmosfääri. Tekstissä on älyttömän hieno flow koko ajan, Bone in The Throatia on sanalla sanoen ihana lukea. Kuin kuuntelisi 290 sivun ajan parin semi-wiseguyn heittävän läppää kulmilla. Hitto, ihme ettei tästä ole tehty elokuvaa. Kirjan rakennekin on valmiiksi aika elokuvamainen cross cutteineen ja erittäin elokuvallisine jaksoineen. 5/5