Mitä elitistit lukevat?

Tapaus

Kaari Utrio on kohdallani aina ollut hiukan pimennossa. Nainen on aina lokeroitu ja kiteytetty pelkäksi telaketjufeministiksi, ja that's it. Suosittelen kuitenkin erittäin lämpimästi hänen tuoreehkoa kolumnikokoelmaansa Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junalla. Se on Utriolle todella toimiva käyntikortti, joka valottaa hänen ajatuksiaan. Poikkeavien mielipiteiden logiikat ovat usein hätkähdyttävän hyviä, ja huomasin olevani pelottavan monessa asiassa samaa mieltä hänen kanssaan. Utrio puhuu sivistyksen, kulttuurin ja kirjojen lukemisen puolesta, ja naisasiakin on hyvää, faktoihin sekä historiaan perustuvaa.



Akilleenkantapäitäkin Utriolta löytyy. Etenkin vanhemmissa teksteissä on rankkojakin visioita, joiden mahdollinen sarkasmi ei välity. Utrio ei mielestäni hallitse ironiaa. Ja tämä on yksi syy, miksi Utriolla saattaa olla miesvihaajan maine. Lapsiseksi- ja vaimonhakkaaja-aiheisissa kohukolumneissa onkin sitten jo rankistelun makua, iän myötä kertynyt(?) katkeruus paistaa läpi. Välillä on myös ansioluettelon makua (yli)nöyryyteen tottuneelle lukijalle. Feministijutuissa olisin toivonut, että Utrio olisi peilannut enemmän myös naisten helmasyntejä: eivät hekään mitään enkeleitä ole.



Parhaimmillaan Utrio kuitenkin esittäytyy hauskana, terävänä pyyteettömyyden ja terveen yhteisöllisyyden puolestapuhujana. Hieno tasa-arvoon liittyvä yksityiskohta on myös käyttää omasta miehestä nimitystä "Isäntä". That's My Bitch!

Misha Glenny :

McMafia – matka kansainväliseen alamaailmaan



Kiinnostavia rikosjuttuja ympäri maailman, Kazakstanista Nigeriaan ja Dubaista Kanadaan. Glennyllä on laajat tiedot ja hän kirjoittaa asiallisesti. Informatiivinen ja yleissivistävä teos, kiitettävän nopeasti suomennettukin : huhtikuussa julkaistu englanniksi ja suomeksi siis jo nyt . Erinomainen isänpäiväkirja!

Daniil Harmsin uusin kokoelma Perinpohjainen tutkimus (Savukeidas, 2008) tuli hieman puun takaa. Eiköhän tämän myötä miehen tärkein tuotanto ole jo suomennettu. Julkaisu on oikein oiva, vaikka jo edellisen lastentekstikokoelman Ensiksikin ja toiseksi (Desura, 2002) myötä tuli tunne, että eiköhän ne napakimmat tekstit ole onnistuttu valitsemaan niihin Sattumiin (WSOY, 1988).



Harms on ehdottomasti parhaimmillaan lyhyissä tuokiokuvissa, joissa pöljät asiat vain tapahtuvat yksi toisensa jälkeen. Sadismia, lapsivihaa ja perversioita on nytkin tuttuun tapaan. Ennalta-arvattavasti kuitenkin lyhyet lastut saavat tehdä tilaa "näytelmille", jotka ainakin luettuina ovat suht sietämätöntä kamaa. Saattaa olla, että Harmsin Pietarissa esitetty näytelmä "Elisabeth Bang" toimisi jollain tasolla näyttämöllä, mutta tekstinä luetussa muodossa ei kyllä ollenkaan, mielestäni. Suomennos on onneksi antaumuksellista.



Kirjan loppupuoli valottaa Harmsin "elä kuten kirjoitat" ‑maailmankuvaa: mukana on hänen kirjoittamiaan kirjeitä, ja loppusanoissa kerrotaan 1925-1930 Pietarissa toimineesta oberiuttien vaihtoehtoisesta taiteilijaryhmästä. Osio jää hieman irralliseksi nimien luetteloinniksi: ehkä se olisi kannattanut julkaista mieluummin jossain mahdollisessa oberiutti-tekstikokoelmassa kuin Harmsin nimellä myytävässä opuksessa.



Eli tätä ilkeää suositella ainoastaan innokkaimmille, historiasta ja taustoista kiinnostuneille Harms-faneille. Noviiseille ostakaa lahjaksi edelleen se pokkari-Sattumia.

QCine ( 19.12.2008 13:45)

Daniil Harmsin uusin kokoelma Perinpohjainen tutkimus (Savukeidas, 2008) tuli hieman puun takaa. Eiköhän tämän myötä miehen tärkein tuotanto ole jo suomennettu. Julkaisu on oikein oiva, vaikka jo edellisen lastentekstikokoelman Ensiksikin ja toiseksi (Desura, 2002) myötä tuli tunne, että eiköhän ne napakimmat tekstit ole onnistuttu valitsemaan niihin Sattumiin (WSOY, 1988).



Harms on ehdottomasti parhaimmillaan lyhyissä tuokiokuvissa, joissa pöljät asiat vain tapahtuvat yksi toisensa jälkeen. Sadismia, lapsivihaa ja perversioita on nytkin tuttuun tapaan. Ennalta-arvattavasti kuitenkin lyhyet lastut saavat tehdä tilaa "näytelmille", jotka ainakin luettuina ovat suht sietämätöntä kamaa. Saattaa olla, että Harmsin Pietarissa esitetty näytelmä "Elisabeth Bang" toimisi jollain tasolla näyttämöllä, mutta tekstinä luetussa muodossa ei kyllä ollenkaan, mielestäni. Suomennos on onneksi antaumuksellista.



Kirjan loppupuoli valottaa Harmsin "elä kuten kirjoitat" ‑maailmankuvaa: mukana on hänen kirjoittamiaan kirjeitä, ja loppusanoissa kerrotaan 1925-1930 Pietarissa toimineesta oberiuttien vaihtoehtoisesta taiteilijaryhmästä. Osio jää hieman irralliseksi nimien luetteloinniksi: ehkä se olisi kannattanut julkaista mieluummin jossain mahdollisessa oberiutti-tekstikokoelmassa kuin Harmsin nimellä myytävässä opuksessa.



Eli tätä ilkeää suositella ainoastaan innokkaimmille, historiasta ja taustoista kiinnostuneille Harms-faneille. Noviiseille ostakaa lahjaksi edelleen se pokkari-Sattumia.

Periaatteessa samaa mieltä melkein kaikesta mutta olihan tässä muutama niin mahtava kohta että kannattaa lukea läpi tarinat ja kirjeet jos Harmsista tykkää.

Sattumia ei jaksa yhdeltä istumalta lukea, mutta pätkissä aivan mainio.

Nyt olisi tämä Kuvista teoiksi – Väkivaltapelien vaikutukset lapsiin ja nuoriin odottamassa lukemistaan. Paljon näytti olevan tilastoja ja matematiikkaa..

Marienbadille kiitokset kirjan "The Deep: The Extraordinary Creatures of the Abyss" suosittelemisesta. Ostin sen joululahjaksi. Kannatti.

Loma meni lukiessa. Monty Pythonin maailma ‑elämäkerran sketsien kirjoittamisprosessien kuvaukset saivat kaivelemaan pöytälaatikosta vanhoja revyy-kässäreitä ja Graham Chapmanin A Liar's Autobiography oli nautittavaa kielenkäyttöä. Näiden jälkeen oli pakko tapittaa eka tuotantokausi Lentävää sirkusta.



Rodleyn kirjat Cronenbergistä ja Lynchistä tuli luettua. Haastatteluvastauksia lukee mielellään vaikka kysymykset eivät aivan priimaa olisikaan, mutta toimittajan puolelta suoritettu keskeytyksetön haastateltavan suitsuttaminen ja jalustalle nostaminen tökkii aina. Vielä pahempaa tendenssimäisyyttä haluavien kannattaa tutustua lähinnä Edvard Radzinskin Stalin-elämäkertaan ("Gruusialaisten tapojen mukaan kolisteltiin lapsen syntymän aikaan kaikkea kolisevaa paholaisen pitämiseksi poissa, mutta eivätpä vanhat temput tepsineet tuona kohtalokkaana iltana 21.12.1879 kun Josef Vissarionovits Dzhugashvili syntyi.") tai Jari Litmasen Kultakenkä-elämäkertaan ("Eipä osannut äiti Heikki-Henriikka arvata vielä tuona sateisena ja kuulana syyskuun iltana kotia kohti kävellessään kuinka upeita juttuja se kohtalo sitten oikein olikaan hänen ja vielä syntymättömän poikansa varalle suunnitellut").



Stalinista tulikin vielä mieleen pukin kontista vaimolle tullut Klimowskin ja Schejbalin sarjakuvaversio Master i Margaritasta. Bulgakovin kirjan ylittämättömyys sekottaa arvostelukykyä, mutta ei tämä liian hyvä sarjakuvasovitus ole? Vähän kuin Bortkon telkkarisarja epätasaisesti kuvitettuna. Eikä ranskaksi ilmestynyt Akishinen ja Zaslavskin sarjakuvaversiokaan kuulemma breikkaa aissia partyillä.

Matti Erholtz ( 5.11.2008 18:15)

Misha Glenny : McMafia – matka kansainväliseen alamaailmaan

Komppaan. Välillä toimittaja kirjoittaa sellaisella vimmalla, yleistykselläkin ja vetelee kokoon käsittämättömiin laajuuksiin vieviä teorioita, että oksat pois. Kyse ei ole kuitenkaan mistään konservatiisesta opuksesta, vaan välillä kommentit ovat kovinkin liberaaleja. Erinomainen kirja jokatapauksessa.



Miksei tapeta niitä kaikkia?



Jonathan Gloverin uusi teos kansanmurhista. Mielenkiintoisia teorioita hallintomuodon ja ideologioiden vaikutuksista kansanmurhien todennäköisyyksiin.



Falcone, Giovanni – Cosa nostra : tuomari ja kunnian miehet



Falconen 90-luvun alussa kirjoittama lyhyehkö kirja mafian mekanismeista – vain vähän ennenkuin mafia paukautti miehen ja 300 metriä moottoritietä taivaan tuuliin. Suositeltavaa luettavaa ennen tv-sarja Corleone (Il capo dei capi) katsomista, jossa sivutaan samaa tarinaa.

Ommo ( 29.12.2008 11:46)

Marienbadille kiitokset kirjan "The Deep: The Extraordinary Creatures of the Abyss" suosittelemisesta. Ostin sen joululahjaksi. Kannatti.

Kiitos täältäkin suunnalta

Arto Paasilinna the Howling Miller:

http://www.nytimes.com/2008/12/28/books/re...;pagewanted=all



http://www.guardian.co.uk/books/2007/jul/1...uardianreview24

Everett Truen Hey ho let's go – Ramonesin tarina on miellyttävälukuinen kirja bändistä, joka "keksi" punkin. Varaukseton faniteksti sekoittuu erittäin luontevasti kriittiseen analyysiin, jossa kyseenalaistetaan tiettyjen asioiden todenmukaisuus. Mutta Ramonesin kohdalla faktojen kanssa ei taida ollakaan niin hirveän nuukaa, ja loppujen lopuksi bändikirjoissa kyse lieneekin vain siitä, miten paljon halutaan ylläpitää myyttejä, värittää totuutta.



Mielestäni nimikkeet "kirjailija", "taiteilija" ja "boheemi" ovat sellaisia, joita ei anneta itselle. Muut ihmiset kyllä ottavat nuo termit sinusta käyttöön, jos katsovat aiheelliseksi. Em. luetteloon liitettäköön nyt myös "Punk". Ramonesin punk ei ollut itsetietoista: Johnny Ramonekin hädin tuskin edes tajusi, mitä se punk oikein on, mikä käy ilmi hänen pihallaolevista speed metal ‑vertauslausunnoistaan. Olisiko bändin kohdalla "punk" nyt ainakin sitä, ettei mitään suurta hittiä koskaan tullut: Ramones joutui olemaan (tai sai olla) undergroundmainen live-ilmiö lähes loppuun saakka.



Nautittavimpia yksityiskohtia oli myös se, miten Dee Dee Ramonelle opastettiin mollisointujen käyttö – vasta 80-luvun puolessavälissä! Mitäpä noita teoria-asioita kiirehtimään: hauskanpidon täytyy olla etusijalla.



Ajoittaisista kusipäisistä tempauksista huolimatta Ramonesista jää sympaattinen, yllättäväkin kuva. Kirja vakuuttaa uskottavasti Ramonesin edelläkävijyyden ja sen, miten britti-anarkopunk Sex Pistolseineen tuli sittenkin askeleen perässä. Ainoa asia, jota jäin opuksesta kaipaamaan, oli ns. "pinhead" ‑ilmiön tarkempi selittäminen. Faneille ja Tod Browningin "Freaks":in nähneille pinheadismi lie itsestäänselvyys, mutta maallikolle asia ei valaistu. "Pinhead" on siis kääpiömäinen friikki, jonka pää on hiukan coneheadmainen, ylöspäin suippeneva.

Joululoman aikana tuli luettua kaksi kirjaa:

Vin Packer: Come Destroy Me

Paikoin nautittavan lakonista proosaa jossa tunkeudutaan kiitettävästi päähenkilön mieleen. Ihailla täytyy 50-luvun jenkkilän parhaimpia pokkarikirjailijoita jotka saattoivat parissa viikossa iskeä koneesta romaanin verran sykähdyttävintä tekstiä mitä on koskaan kirjoitettu. Teos kertoo siis 16 vuotiaasta murhaajasta joka tappaa rakastamansa naisen. Ikiaikainen aihe ja aina mielenkiintoista lukea uusia variaatioita vaikka kokonaisuutena teos ei ehkä huipputavaraa olekaan.



Victor Rosen: A Gun in His Hand

True crime ‑romaani kertoo murhaaja Francis "Two Gun" Crowleyn viimeisistä päivistä. Suhteellisen tylsää luettavaa, ikävä kyllä, vaikka sekä ajankuva että kirjoitusaika lisäävätkin kiinnostuskerrointa. Raportaasimaista proosaa on höystetty esim. otteilla henkilöiden kirjeistä, pöytäkirjoista, haastatteluista jne. Perusajatuksena on tapahtumien rekonstruoinnin ohella lähinnä vähätellä kaikenlaisia tieteellisiä ja rationaalisia näkökulmia ja malleja ja kertoa lukijalle että Crowley oli vain kusipää joka had what was coming to him eli sähkötuoliiiin Zzzzaaaap! Hyvän elokuvan tästä olisi saanut, back in the days. Nykyaikana yhden skouden suolaaminen tuskin on tarpeeksi kovaa kamaa elokuvan aiheeksi.

Novaja Gazeta 1, riippumatonta journalismia eläintarhasta nimeltä Venäjä. Ei meuhkaamista, ei kiihottamista, vaan neutraaleja, asiallisia raportteja sekä sairaskertomuksia itänaapurin todellisuudesta. Jotka silti maksavat toimittajien henkiä. Vakuuttavaa, joskaan ei mitään hyväntuulen settiä, jonka olen valmis myöntämään järjen ääneksi. Näitä juttuja lukiessa sitä vaan puistaa päätään ja ajattelee, miten tämmöinen piskuinen Suomi ja sen olemassaolo on yksi maailman suurimmista ihmeistä.



Pokkarin saa myös näemmä tilata postitse kotiin. En liene ainoa suomalainen, joka ei vain uskalla? Olisi naivia ajatella, että suomalaiset postituslistat olisivat jotenkin turvassa ja salassa idän sadismikoneistolta.

Sotahistorijoitsija

Nicholas Hobbesin Kaikki sodasta esittelee sotien mielenkiintoisimmat tilastot, mukaan on jälkikäteen lisätty myös jonkin verran Suomea koskevia tietoja. Korutont' on tietenkin kertomaa moinen julmuuden nippelitieto, mutta käänteismielessä tosin jossain määrin lohduttavaakin: tuntui, että rumimmat barbarismit ovat sentään suht kaukana menneisyydessä...



...mutta onneksi moista optimismia hämärtää Karl Shaw'n Hullut diktaattorit!. Se kertoo niin järisyttävistä toimenpiteistä vielä ihan viime vuosikymmeninä, ettei normaalikaan ihminen voi enää kuin nauraa. Niinpä on katsottu parhaaksi ottaa semmoinen hieman humoristis-ironinen lähestymistyyli, koska homma menisi muuten aivan liian raskaaksi. Tunnetuimmat vakiodiktaattorit ovat toki läsnä kahelismin kuvioissa, mutta mielenkiintoisinta on lukea näistä tuoreimmista älykääpiöistä (Ceausescu/Romania, Hoxha/Albania). Ja pahintahan on se, että niin moni kirjan ihmishirviöistä on saanut elää yli kuusikymppisiksi. Ehkä seuraavaan painokseen saadaan mukaan myös Mugabe, ja parhaat anekdootit Zimbabwesta...



Päiden katkominen ja kidutus on sen verran perussettiä, joten tyydyn siteeraamaan seuraavan, P-Korean Kim Jong Ilin harrastuksia kuvaavan pätkän:



"Kim Jong Il on Aasian merkittävin pornografian kerääjä. Pitää haaremia, johon kuuluu noin 2000 ulkomaita lennätettyä blondia ja aasialaisnaista. "Iloprikaatiin" kuuluu muun muassa seksuaalisia palveluja tarjoava "tyydytystiimi", hierontaa tekevä "onniryhmä" sekä yhdynnän jälkeiseen karaokeen ja tanssiesityksiin erikoistunut "tanssiryhmä".



"Yhdynnän jälkeinen karaoke"?!? Eikö diktaattorien mielenvikaisuudella ole mitään rajaa?

He ovat vain ihmisiä. Kuten sinä ja minä...

QCine ( 6.1.2009 14:57)

Pokkarin saa myös näemmä tilata postitse kotiin. En liene ainoa suomalainen, joka ei vain uskalla? Olisi naivia ajatella, että suomalaiset postituslistat olisivat jotenkin turvassa ja salassa idän sadismikoneistolta.

Ota rennosti. Lankomies on asunut kai 20 vuotta Ryssänmaalla ja sen mielestä siellä saa sanoa ja kirjoittaa juuri mitä huvittaa hallituksesta. Se on sitten ihan eri asia jos oikeasti tekee jotain mikä ei putinilaisia miellytä, silloin voi tulla kohtelias kutsu Lubjankaan. Mitään intressiä niillä ei ole tarkistaa mitä joku suomalainen lueskelee huvikseen.



Mutta kiitos vinkistä tuosta diktaattorikirjasta, meni lukulistalle. Frogmen I think is very good.