Mitä elitistit lukevat?

k-mikko ( 30.12.2005 14:07)

Pari elämänkertaa tms. Eli Lena von Martensin Elämäni roolit ja Cicciolinan Paljastuksia. Ensimmäinen olisi voinut olla pidempikin, etenkin elokuvaosuus oli lyhyehkö. Jälkimmäinen huonosti kirjoitettu, mutta ihan mielenkiintoinen. Jos jotakuta kiinnostaa, voin luopua kummastakin postittamisen vaivan palkkaa vastaan.

Käykö käteen ojennus?

Lazer ( 30.12.2005 14:13)

k-mikko ( 30.12.2005 14:07)

Pari elämänkertaa tms. Eli Lena von Martensin Elämäni roolit ja Cicciolinan Paljastuksia. Ensimmäinen olisi voinut olla pidempikin, etenkin elokuvaosuus oli lyhyehkö. Jälkimmäinen huonosti kirjoitettu, mutta ihan mielenkiintoinen. Jos jotakuta kiinnostaa, voin luopua kummastakin postittamisen vaivan palkkaa vastaan.

Käykö käteen ojennus?

Special price, just for you.

Ei nyt varsinaisesti kuulu tänne mutta en viitsi aloittaa uutta otsikkoa eli Suomalaisen kirjakaupan elekirjoja voi jo tilata

http://www.suomalainen.com/sk/



Ei mitään superpäräyttävää mutta äkkivilkaisulla mielipuoliset kultit, Waffen-SS ja Grateful Dead on sellaisia aiheita että saatan harkita noiden ostamista. The Dead teki musta tylsää amerikanrokkia joka ei ole ikinä avautunut mutta toi kirja on kuulemma aika mielenkiintoinen kun niillä oli kaikennäköistä oheistoimintaa musiikin lisäksi niillä kiertueilla

Korson Antti ( 30.12.2005 20:09)

Ei mitään superpäräyttävää mutta äkkivilkaisulla mielipuoliset kultit, Waffen-SS ja Grateful Dead on sellaisia aiheita että saatan harkita noiden ostamista.

Waffen-SS on aika peruskauraa, melko väritön historiikki. Varmasti kuitenkin tuon hinnan arvoinen. Suomalaisen kirjakaupan mainoslehtisessä oli muuten aika paljon teoksia, joita tuolta nettisivuilta ei löydy.

No se putosi sitten listalta, ikävän monesti noi mitä käännetään suomeksi ei ole kovinkaan kiinnostavia

edit. siis nimenomaan sotakirjoista, en mä esimerkiksi jotain Liken politiikkaa halua yhtään mollata

Joulukuussa luettuja:

Irving Stone: Sigmund Freud

Peter Gay: Freud (n. 150 sivua)

Kaksi Freudin elämää käsittelevää kirjaa putkeen oli vähän liikaa, joten jälkimmäinen jäi kesken, vaikka se joiltakin osiltaan on Stonen teosta pätevämpi. Stonen eduksi on laskettava parempi ajankuva sekä mielenkiintoisempi tyyli, kun taas Gayn kirja vaikutti alun perusteella olevan ansiokkaampi kriittisemmällä asenteella sekä syvemmillä Freudin teosten tulkinnoilla. Pitää ottaa loppu lähiaikoina uudelleen käsittelyyn.



Francis Wheen: Karl Marx

Öhm, viime ajoilta:

Alan Moore/J.H. Williams: Promethea, eka kokoelma. Vaikuttaa aika hyvältä, Moore käsittelee taas vaihteeksi melko monitasoisia juttuja magiasta ja mielikuvituksesta.



Viktor Pelevin: Kauhukypärä



Vihdoinkin uusi Pelevin, minotauros-myytin päivitys kerrottuna kokonaan chattikeskustelun kautta. Kuulostaa pöljältä mutta toimii erittäin hyvin koska Pelevin on Nero.



Ian R. McLeod: The House of Storms



N. 100 vuotta McLeodin The Light Agesin jälkeen tapahtuva, vaihtoehtoiseen Englantiin sijoittuva, historiafantasia. Toimivaa kamaa.



Guy Gavriel Kay: The Last Light of the Sun



Sainpas vihdoin luettua, minulla oli tämä jo kaksi kertaa muistaakseni joskus kirjastosta lainassa ja aina siitä oli varauksia ja minulla liikaa muuta luettavaa. Niin kyllä nytkin, mutta päätin että se on jo pakko ostaa jos ei tällä kertaa onnistu.

Hyvin tuttua Kayta, sijoittuu samaan n.1000 vuoden takaista Eurooppaa kovin muistuttavaan fantasiamaailmaan kuin Lions of Al-Rassan ja Sarantine Mosaic-teokset. Tällä kertaa seikkaillaan anglosaksien, kelttien ja viikinkien alueilla, varsin ansiokkaasti. Kay on ehkä hieman uudistanut tyyliään, en ainakaan muista että hän olisi aiemmin kirjoittanut näin riisutusti, kuin tiivistäen joka lauseen olennaisimpaan. Hahmot ovat jälleen kerran erittäin hyvin luotuja, päähenkilöt (kuten aina) osa barbaarista maailmaa, mutta viisaaita tai viisauteen heräämässä. Kay vaihtelee tehokkaasti näkökulmia ja eräänlaisena kliimaksina toimii miekkakaksintaistelu, ei tosin yhtä tunteilla ladattu kuin Al-Rassanin vastaava. Samalla valotetaan maailmanmenoa, naisten asemaa ja elämän jatkuvaa etenemistä ja muuttumista varsin onnistuneesti.

Ainoa outo puoli oli ainokaisen pelkästään pahan hahmon tekeminen kyttyräalbiinoksi, joka vain vihaa kaikkia ja kaikkea. Sitten vielä kommentoidaan että "kieroutunut keho ja mieli kulkevat aina yhdessä". Outo veto Kaylta, etenkin ottaen huomioon muuten niin vivahteikkaan henkilökuvauksen. Vai onko tämä tyyppi vedetty suoraan jostain saagasta tms.? Hämäävää.



Seuraavaksi olisi suunnitelmissa M. John Harrisonin kaksi romaania sisältävä Anima, jonka jälkeen olen päässyt eroon kirjastokamasta ja voin vihdoin tarttua Bret Easton Ellisin Lunar Parkiin.

Viime aikoina on mennyt kaksi kappaletta bändihistoriikkeja, jotka saavat tältä erää riittää taas vähäksi ajaksi.

Mötley Crüen kovasti kehuttu Dirt – Törkytehdas ei ollut niin kova teos kuin mitä loppujen lopuksi odotin. Alku oli tietysti railakas, mutta kun sisältönä ei ollut oikeastaan muuta kuin jatkuvaa hölmöilyä, joka alkoi ennen pitkää toistaa itseään, niin loppu meni puutumuksessa kahlaten. Eli tässä on vähän samaa vikaa kuin Kinskin köyrimismuistelmissa. Olihan joukossa sentään ihan kiinnostaviakin episodeja ja selvisipä syy siihenkin, minkä takia kiinnostukseni bändin musiikkiin tappanut Theatre of Pain oli jo ilmestyessään täysin ala-arvoinen levy.



Heti perään luettu The Cure ‑biografia Never Enough jatkoi pitkälti samoilla linjoilla, sillä pidättyväiset englantilaisetkin olivat lähes koko ajan pää sekaisin. Tirkistelykirjana Never Enough on edellistä tylsempi, mutta hahmoina Smith ja kumppanit ovat huomattavasti kiinnostavampia kuin Mötley Crüen urpot, joten kyllähän tämän luki ihan sujuvasti, vaikka kirjassa olisi ollut vielä hiomista. Toimittaja Jeff Apter käsittelee bändin saavutuksia varsin kritiikittömästi, ja kokonaisuus on rock-kirjoille tyypillisen epätasapainoinen alkuvuosien yksityiskohtaisen selvityksen muuttuessa tasaisesti suurpiirteisemmäksi "tehtiin levy, mentiin kiertueelle, vedettiin viinaa ja huumeita, joku sai kenkää" ‑syklissä kulkevan tarinan edetessä. Etenkin Disintegrationin jälkeisen ajan vikkelästä kertauksesta jää vähän maku, että Apterin motivaatio on hiipunut urakan aikana, tai sitten kirja on pitänyt saada äkkiä valmiiksi deadlinen kolkutellessa.

Peter Gay: Freud (n. 150 sivua)

Kaksi Freudin elämää käsittelevää kirjaa putkeen oli vähän liikaa, joten jälkimmäinen jäi kesken, vaikka se joiltakin osiltaan on Stonen teosta pätevämpi. Stonen eduksi on laskettava parempi ajankuva sekä mielenkiintoisempi tyyli, kun taas Gayn kirja vaikutti alun perusteella olevan ansiokkaampi kriittisemmällä asenteella sekä syvemmillä Freudin teosten tulkinnoilla. Pitää ottaa loppu lähiaikoina uudelleen käsittelyyn.

Kannattaa lukea loppuun.



Itse lopetin juuri Flickerin. Erittäin hyvä.

The Mammoth Book of Jack the Ripper edited by Maxim Jakubowski and Nathan Braund.

‑Todella mainio kirja, johon on koottu eri "ripperologien" teorioita ja tekstejä. Eniten tekstejä on Maybrickin päiväkirjasta, mikä onkin ihan mielenkiintoista luettavaa, vaikka en itse kirjan aitouteen uskokaan. Kirjassa esitellään paljon kiinnostavia viiltäjäehdokkaita (Thomas Cutbush, James Kelly, William Bury) sekä naurettavia teorioita (Royal Conspiracy, vapaamuurarit) että täysiä vitsejä (Frederick Charrington).

Kirjan pohjalta on hyvä lähteä hakemaan jatkoluettavaa kiinnostavista aiheista.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla

Tämä teos on ollut hyllyssä odottamassa lukemistaan varmaan jo kolmen vuoden ajan ja vihdoin sain sen napattua sieltä käsiini. Lyhyesti tiivistäen: helvetin hyvä kirja (tai oikeastaan kolme). Kokonaisuutena erinomainen ja yksittäisinä osina etenkin ensimmäinen ja toinen kirja ovat loisteliaita. Kolmaskin kirja yltäisi muuten kahden muun tasolle, mutta sen ajallinen hajanaisuus sekä se, ettei siinä oikeastaan ole kahden muun kirjan tavoin selkeää päähenkilöä, laskevat aavistuksen verran sen arvostusta.



Yrjö Varpio: Pentinkulma ja maailma – Tutkimus Väinö Linnan teosten kääntämisestä, julkaisemisesta ja vastaanotosta maailmalla

Kirjan alaotsikko antaakin varsin selkeästi tietoa, mitä teos pitää sisällään. Erityisesti keskitytään kolmeen eri alueeseen eli Skandinaviaan, läntiseen maailmaan (lähinnä Eurooppaan) sekä sosialistisiin valtioihin. Varpion kirja valottaa niitä vaikeuksia, mitä Linnan teosten kääntäminen etenkin murresanaston osalta pitää sisällään sekä suhtautumisesta ja teoksien analysoinneista eri maissa niin esteettiseltä kuin yhteiskunnalliselta kannalta katsottuna. Varpion kirja on julkaistu jo 30-40 vuotta sitten, joten olisi mielenkiintoista nähdä aiheesta hieman uudempaakin tietoa.



Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna – Kirjailijan tie ja teokset

Stormbomin kirja tutustuttaa Väinö Linnan taustoihin henkilönä, mutta myös hänen kirjalliseen tuotantoon Päämäärästä alkaen ja jatkuen pääteosten kautta esseisiin. Kyseessä on muuten ihan asiallinen teos, mutta näkökulma ei ole aina kovinkaan objektiivinen (toisin sanoen se on paikoitellen Linnaa voimakkaasti puolusteleva), mikä johtunee osittain siitä että kirja on ilmestynyt melko pian Täällä pohjantähden alla –trilogian julkaisemisen jälkeen keskellä siitä käytyä keskustelua.



Noiden lisäksi on tullut luettua Anton Tsehovin noin viidentoista sivun mittainen novelli Onni ja kesken on tällä hetkellä Maiju Lassilan kirja Kuolleista herännyt

Ostin alesta Neal Stephensonin järkälemäisen Cryptonomiconin, onko joku lukenut? About tuhat sivua pistää miettimään että viitsiikö tätä ikinä aloittaakaan mutta tulipahan ostettua. Takakannessa verrataan DeLillon Underworldiin, sitä en ole sentään sortunut (vielä) ostamaan hyllyntäytteeksi. Voisiko joku samalla kertoa että mikä tekee siitä niin loistavan vai onko sekin vain jotain tekofiksua näennäisnäppäryyttä

Amadeus ( 21.1.2006 20:48)

...ja kesken on tällä hetkellä Maiju Lassilan kirja Kuolleista herännyt

On muuten varsin hilpeä kirja. Jönni jätkä kun lähtee miljoonaa keräämään, niin siinä ennätetään kuolla ja herätä henkiin useaan kertaan.



Tällä hetkellä kesken on Pentti Haanpään Isännät ja isäntien varjot sekä Dostojevskin Rikos ja rangaistus, joita tulee lueskeltua rinnakkain.

Bret Easton Ellis: Lunar Park

Todellisuus tietysti on subjektiivista, mutta harva tätä seikkaa kuvaa niin hyvin kuin Ellis. Omassa maailmassaan haahuilevia, katkonaisia päähenkilöitä on riittänyt, eikä oman itsensä nostaminen tähän asemaan muuta näemmä tilannetta. Isäsuhteestaan ja fiktiivisestä perheestään avautuva Bret Easton Ellis on tässä romaanissa aika säälittävä ihmisraunio, joka koettaa yhä keski-ikäisenä elää nuoruuttaan samalla hapuillen tiensä läpi perhe-elämän arjen. Mukaan on sekoitettu aika läjä genretietoisia kauhuelementtejä ja todellisuus hajoaa hienosti käsiin.



Seitsemän vuoden väli edellisestä teoksesta ei ainakaan näytä heikentäneen kirjailijanlahjoja. Jos tämä eroaa jotenkin aiemmasta tuotannosta, on se lähinnä siinä, ettei Lunar Parkista tullut henkisesti paha olo sen loppuun luettuani. Lopussa saavutetaan tietynlainen ymmärrys, eheys ja toiveikkuus. Odotan innolla seuraavaa teosta, tästä Ellis voi nimittäin lähteä mihin suuntaan tahansa.



Nyt kesken Kingin ´Salem´s Lot ja Bill Hicksin rutiineja, tekstejä, kirjeitä ja haastatteluja kokoava Love All the People. Hienoa kamaa; "They´re saying, ´We didn´t come to comedy to think!´ All right, so where do you go to think? I´ll meet you there! We don´t have to do this here."

Van der Graaf Generator – The Book : Jim Christopulos & Phil Smart



Massiivinen ja hienosti kuvitettu kirja yhdestä kaikkien aikojen kovimmista progebändeistä. Massiivisella tarkoitan lähinnä kirjan "kahvipöytä"-formaattia. Sivuja on noin 300. Bändin vaiheet käydään läpi huolellisesti alusta alkaen vuoteen 1978 asti. Myös Peter Hammillin sooloja tuolta ajalta sivutaan aika mukavasti. Hieman ennen kirjan valmistumista tapahtunut reunioni kuitataan lyhyesti jälkipuheessa. Hammillia lukuunottamatta muut bändin jäsenet ovat avustaneet kirjan teossa aktiivisesti. Hammillia toki siteerataan ahkerasti vanhoista lähteistä. Erittäin suositeltava hankinta bändin ystäville ja ehdottomasti sieltä paremmasta päästä rock-kirjoja.



Negatiivisena puolena epäluettava ja typerän näköinen fontti leipätekstissä.