Mitä elitistit lukevat?

Disco Studd ( 28.12.2006 03:07)

Sain tulevalta anopilta joululahjaksi Ilkka Remeksen uusimman. Luin ekan luvun (kolme sivua) ja päätä särkee jo nyt.

Tästä tuli mieleen, että pitäisiköhän lukea Remeksen edellinen joskus loppuun....

Törkytehdas tuli pari vuotta myöhässä joululahjana, mutta ai että kyllä hyvää kannatti odottaa.

Vanhemmilta tarttui junaluettavaksi Dostojevskin Idiootti. Paksuin kirja minkä olen avannut sitten ala-asteikäisenä luetun Ronja Ryövärintyttären.

No niin,

Bukowski-neitsyys meni vasta nyt, ilmeisesti Postitoimisto oli ihan hyvä kirja aloittaa tutustuminen äijän hulvattomiin teksteihin. Miten minulla on semmoinen tunne, että nyt kun tämän vuoden aikana tulen innolla tutustumaan useampiinkin Bukowski-suomennoksiin, niin vastaan tulee kirja jos toinenkin, jossa ryypätään ja naidaan paljon.



Postitoimisto oli pohjimmiltaan juuri sitä, mutta samalla se oli myös tarkkaa, pisteliästä sivaltelua työstä, vapaudesta, perustarpeista ja ihmisen käyttäytymisestä. Tavalla, joka tuskin tavisdemareille menee perille. Eikä jaaritella turhaan: Bukowski oli kaikkien ecojen ja grassien jälkeen kertakaikkisen vapauttavaa luettavaa.

Eilen aloitin matkan Costa Ricaan kirjalla Cizia Zyke: Kultaa! ( Oro ).

Cizie Zyke on elävä todiste siitä, että mies voi olla kaikkia lakeja uhmaava rämäpää vielä 1980-luvulla. Hän on ollut salakuljettajana Afrikassa , huijarina ja hautarosvona Etelä-Amerikassa, "kummisetänä" Kanadassa, uhkapelurina Aasiassa. Tämän kaiken hän paljastaa tyynen rauhallisesti bestsellerissään Kultaa!

Nabokovin Lolitan lukemiseen tärväytyi ihan liian kauan, paikoitellen nerokkaasti kirjoitettua tekstiä, paikoitellen taas mun kirjallisuussivistystason omaavale ihmiselle vähän liian hämyä sisäpiirimasturbointia ja jopa jumistusta. Hämmentävä ja lukemisen arvoinen teos kuitenkin.

Nyt menossa todella mainio Rabbin katti ‑sarjisalbumikooste.

Jukka Koskelainen Atlantiksen perintö: Kirjailijoiden uusi alku

Todella tuoreesti kirjoitettuja ja viihdyttävän täysijärkisiä esseitä 1900-luvun kirjallisuuden eksotiikan etsijöistä ja kulttuurikriitikoista oikealta ja vasemmalta, voimahahmoista joista useimpia ei tule kuitenkaan ikinä luettua per se, tosin kiinnostus esim. Malcolm Lowryyn heräsi Koskelaisen ansiosta sen verran että aloitin eilen Tulivuoren juurella.



Simon Cowell I Don't Mean to Be Rude But...

Viihdyttävä omaelämäkerta ja ehdotonta lukemista Pop Idols/American Idol-fanille, jolle tuomari itketti kilpailijaa ‑lööpit ei riitä. Elokuvanharrastajia voi kiinnostaa, että Simon eli lapsuutensa Elstreessä talossa, jonka Stanley Kubrick myöhemmin osti ja Cowell seniorin mukaan pilasi rakentamalla kellariin yksityisen leffateatterin.

Gary Valentine Lachman:

Tajunnan alkemistit – Kuusikymmenluvun mystiikka ja vesimiehen ajan pimeä puoli



Mielenkiintoinen historiikki hippiaikojen merkittävimmistä happopäistä ja tapahtumista. Pitää tämä hyllyyn ostaa.

theremin ( 8.1.2007 22:51)

Gary Valentine Lachman: Tajunnan alkemistit – Kuusikymmenluvun mystiikka ja vesimiehen ajan pimeä puoli



Mielenkiintoinen historiikki hippiaikojen merkittävimmistä happopäistä ja tapahtumista. Pitää tämä hyllyyn ostaa.

Tää on ollut mulla kesken kesästä saakka. Ihan asiallista menoa,mutta asiallisin osuus on se Iken kirjoittama osuus Suomen okkulteista (Siitoin, Ves-Matti Loiri, etc.). Sen olen lukenut useasti.



edit: tän ansiosta muuten tiedän, kuka oli C.W. Leadbeater





Joululomalla luin tän suomennoksen. Erittäin viihdyttävä ja mielenkiintoinen kirja kaikille musiikkimeiningeistä kiinnostuneille (ei siis ainoastaan Death- ja Grind-fanaatikoille). Lukee muutamassa päivässä.

QCine ( 25.12.2006 14:22)

Günter Grassin tunnetuin kirja Peltirumpu kannattaa periaatteessa ainakin kerran jokaisen lukea, vaikka Grassilla on häiritsevä taipumus jaarittelevaan, paikoin sietämättömään maalailevuuteen. Tarina pojasta, joka lopetti kasvamisen, ei ole mitenkään mahdottoman toimintarikas, suurimmat kirjalliset ansiot liittynevät Saksan ja polakkien kuvaamiseen ennen sotia ja hieman niiden jälkeen. Kuitenkin kurjuuden keskellä on mukana kääpiöitä, pervoilua, ilmestymisajankohdan (1959) huomioon ottaen mahd. rohkeaa seksualiteettia ja fantasiaelementtejä. Grassin paikoin ällöttämäänkin onnistuvat visiot ovat suht mielikuvituksekkaita, ja loppupuoliskon koittaessa kirjaan on jo helpohko tarttua. Itselleni Peltirumpu oli kymmenen viikon yllättävän vastentahtoinen urakka.

Voi jösses, itse yritin lukea KAKSI kertaa Grassin Ravunkäyntiä, mutta en päässyt puusta pitkään. Koko ajan tuli sellanen fiilis että mitä vittua siinä nyt taas lukikaan... ja kappale alusta. Ei mun juttu.

Yoshua Ben Yosef ( 9.1.2007 00:09)

QCine ( 25.12.2006 14:22)

Günter Grassin tunnetuin kirja Peltirumpu kannattaa periaatteessa ainakin kerran jokaisen lukea, vaikka Grassilla on häiritsevä taipumus jaarittelevaan, paikoin sietämättömään maalailevuuteen. Tarina pojasta, joka lopetti kasvamisen, ei ole mitenkään mahdottoman toimintarikas, suurimmat kirjalliset ansiot liittynevät Saksan ja polakkien kuvaamiseen ennen sotia ja hieman niiden jälkeen. Kuitenkin kurjuuden keskellä on mukana kääpiöitä, pervoilua, ilmestymisajankohdan (1959) huomioon ottaen mahd. rohkeaa seksualiteettia ja fantasiaelementtejä. Grassin paikoin ällöttämäänkin onnistuvat visiot ovat suht mielikuvituksekkaita, ja loppupuoliskon koittaessa kirjaan on jo helpohko tarttua. Itselleni Peltirumpu oli kymmenen viikon yllättävän vastentahtoinen urakka.

Voi jösses, itse yritin lukea KAKSI kertaa Grassin Ravunkäyntiä, mutta en päässyt puusta pitkään. Koko ajan tuli sellanen fiilis että mitä vittua siinä nyt taas lukikaan... ja kappale alusta. Ei mun juttu.

hehheh, mä olen päässyt Peltirummun melkein loppuun. Muistaakseni jäi n. neljäsosa lukematta. Olisihan sen lopun pitänyt mennä pelkällä asenteella sitten, mutta silloin taisi kesken olla samaan aikaan Victor Hugon Kurjat. En kyllä sitäkään päässyt ikinä loppuun, mutta se on varmaan aika yleistä... vaikka viihdyttävä teos onkin.



Mannin Taikavuoren luin suosiolla hyppien edeten: aina jos tuntui että sama paska jatkuu tässäkin luvussa hyppäsin seuraavaan. Ehkä kaiken kaikkiaan luin lopulta n. kolmasosan luvuista. Hirveä kokemus se silti oli mutta kun kuului tenttiin vittu. Luulen että rankemmastikin lyhyempi versio olisi ajanut saman asian.

Sain uudenvuoden aattona luettua loppuun Paul Therouxin eli sen tv-spede Louis Therouxin faijan klassikon Suuri junamatka joka on ollut työn alla vaatimattomat puoli vuotta. Aikalailla kattava kirja junalla matkustamisesta ja reissunpäällä olemisesta jonka en usko edes kovasti vanhentuneen kolmessakymmenessä vuodessa. Ehdoton luettava kaikille joita kiinnostaa ajatus junamatkasta Lontoosta Tokioon ja Siperian kautta takaisin.

Gerard Jones: Men of Tomorrow – Geeks, Gangsters and the Birth of the Comic Book



Sitä mitä nimi lupaa, amerikkalaisen – pääasiassa supersankari – sarjakuvan ja sarjakuvateollisuuden synty. Alkaa 1800-luvun lopusta kun juutalainen siirtolaismassa saapuu Amerikkaan, josta päädytään lumpputeollisuuden, gangsterien, scifinörttien, muskelimiesten ja pulp-sankarien kautta Teräsmieheen. Tiheimmin käsitellään n. 50-luvulle asti, jonka jälkeen edetään koko ajan suuremmin vedoin 2000-luvulle saakka. Loistava kirja.

Bitnik ( 9.1.2007 15:43)

sen tv-spede Louis Therouxin

spede?!

Hermann Hesse – Siddharta

Tämä kirja muutti maailmankuvaani tavalla, johon aiemmin on pystynyt vain Nietzschen – Näin puhui Zarathustra. Tuntuu lähes mahdottomalta yrittää kirjasta selittää, kun sen kautta onnistuin kokemaan kaikkeuden. Sanat tuntuvat riittämättömiltä ja vääriltä. Huikea kokemus.