Mitä elitistit lukevat?

Flash ( 24.8.2009 23:03)

pseudonyymi ( 23.8.2009 20:20)

Luin markiisi de Saden Justinen ja katsoin muistin virkistykseksi Francon leffan aiheesta perään. Nyt vituttaa. Joku vois tehdä kirjalle uskollisen version tosta, jossa olis myös sitä sikailua ja kurmotusta mukana.

Sitä osastoa löytyy enemmän tästä:

http://www.play.com/DVD/DVD/4-/108560/Just...de/Product.html



Leffana tosin heikompi kuin Francon versio.

Thanks, pitänee tsekata. Vielä kun tekisivät hyvän sikailuleffan tuosta, niin ei tarvitsisi kiukutella.

pseudonyymi ( 23.8.2009 20:20)

Luin markiisi de Saden Justinen ja katsoin muistin virkistykseksi Francon leffan aiheesta perään. Nyt vituttaa. Joku vois tehdä kirjalle uskollisen version tosta, jossa olis myös sitä sikailua ja kurmotusta mukana.

No mikä nyt siitä olisi "uskollinen" versio. Suurin osa romaanistahan kun on kaikkea muuta kuin sikailua, lähinnä filosofista höpönlöpöä ja aikansa kertomakirjallisuudelle tyypillistä juonellista kehnoutta kuorrutettuna de Saden kielellisellä maalailulla. Pelkät sikailut jos otettaisiin messiin niin siitähän toki tulisi kova leffa... mutta uskollinen versio olisi kyllä tod.näk. armottoman pitkäveteinen ja tylsä – kuten filosofian luennotkin tuppaavat olemaan.



Jos aihe enemmänkin kiinnostaa, kantsii tutustua Timo Airaksisen Markiisi De Saden Filosofiaan. Yrityksessään selittää de Sadea, MDSF on about yhtä sekava ja rönsyilevä kuin de Saden omakin kama, mutta silti äärimmäisen kiinnostavaa lätinää.

Red Right Hand ( 25.8.2009 16:10)

pseudonyymi ( 23.8.2009 20:20)

Luin markiisi de Saden Justinen ja katsoin muistin virkistykseksi Francon leffan aiheesta perään. Nyt vituttaa. Joku vois tehdä kirjalle uskollisen version tosta, jossa olis myös sitä sikailua ja kurmotusta mukana.

No mikä nyt siitä olisi "uskollinen" versio. Suurin osa romaanistahan kun on kaikkea muuta kuin sikailua, lähinnä filosofista höpönlöpöä ja aikansa kertomakirjallisuudelle tyypillistä juonellista kehnoutta kuorrutettuna de Saden kielellisellä maalailulla. Pelkät sikailut jos otettaisiin messiin niin siitähän toki tulisi kova leffa... mutta uskollinen versio olisi kyllä tod.näk. armottoman pitkäveteinen ja tylsä – kuten filosofian luennotkin tuppaavat olemaan.

No joustetaan sen verran, että niitä pätkiä vois tiivistää. (Tai pikakelata.)

Red Right Hand

Jos aihe enemmänkin kiinnostaa, kantsii tutustua Timo Airaksisen Markiisi De Saden Filosofiaan. Yrityksessään selittää de Sadea, MDSF on about yhtä sekava ja rönsyilevä kuin de Saden omakin kama, mutta silti äärimmäisen kiinnostavaa lätinää.

Saattaa kiinnostaa, mutta lähestyvä syyskuu aiheuttaa ongelmia viihdelukemisen mahduttamisessa aikatauluun. Jos vaikka jouluna...

Red Right Hand ( 25.8.2009 16:10)

No mikä nyt siitä olisi "uskollinen" versio. Suurin osa romaanistahan kun on kaikkea muuta kuin sikailua, lähinnä filosofista höpönlöpöä ja aikansa kertomakirjallisuudelle tyypillistä juonellista kehnoutta kuorrutettuna de Saden kielellisellä maalailulla. Pelkät sikailut jos otettaisiin messiin niin siitähän toki tulisi kova leffa... mutta uskollinen versio olisi kyllä tod.näk. armottoman pitkäveteinen ja tylsä – kuten filosofian luennotkin tuppaavat olemaan.

Justine on tosiaan suurilta osin melkosta jorinaa. Tosin eipä vaikka Sodoman kliiniset luettelot tai Filosofia budoaarissa nekään pelkkää sikailua ole. Sade on välillä kuin lukisi hollanninkielistä alusvaatekataloogia. Jan Svankmajerin 2005 elokuva Šílení muuten ottaa hyvin kiinni Saden "uskollisesti versioinnista".



Riippuu tietysti mistä tykkää, mutta kyllä Leopold von Sacher-Masochin Venus turkiksissa (Venus im Pelz, 1870) kantsuu lukea kanssa Saden sidekickiksi. Jos ei muuta niin Velvet Underground alkaa ainakin soida päässä.

Jos aihe enemmänkin kiinnostaa, kantsii tutustua Timo Airaksisen Markiisi De Saden Filosofiaan. Yrityksessään selittää de Sadea, MDSF on about yhtä sekava ja rönsyilevä kuin de Saden omakin kama, mutta silti äärimmäisen kiinnostavaa lätinää.

Airaksisen kirja ei kummoinen ole, mutta ainakin ranskiksien Sade ‑wikikartikkelista löytyy jo hyvää kamaa.



Toisaalta jos ei kielet taivu niin Matti Nykänen on ehkä herkin suomalainen De Saden tulkitsija kautta aikain:



Huutoa ilman baanalla palelee, kuumaksi katseella yössä sut valelen

Kuiskaava käsky, lähde mun föliin, tuskani haluaisin työntää sun köliin

Paljasta piirtees, on mieleni herkin! Rintaasi sihautan polttomerkin!

Tuu mun rakkauden piikkimattoon, Sade myös piiskaa peltikattoon!



Ai jai jai, Markiisi mua sattuu!

Niinhän se on, mutta rakkauteeni tottuu.

Ai jai jai, aallot iskee hattuun!

Tuskissa teemme monta tiukkaa juttuu!



"Markiisi kun täräyttää, pakaroihin jälki jää!"

Haa haa haa, tänään kaikki saa, woo!



Lämmitä meitä ei normaali pettinki, nahkaamme paukkuu ruoska ja kettinki

Toteutan pyynnöstä pahimmat haaveet, niistä jo kuiskivat riemusta haaveen

Luopuisin sinusta en mistään hinnasta, kerjäät huumassa liikaakin kinnasta

Yhdessä panemme loistavan lyhdyn, ero jos koittaa sekoamaan ryhdyn!

Seppo Porvalin Kari Suomalaisesta kertova Kari – tasavallan hovinarri ei montaa sanaa ansaitse. Huonosti jäsennellystä tekstistä voi olla jopa hankala erottaa, puhuuko kirjoittaja vai Kari. Lisäksi tekstiä vaivaavat subjektiivisuus, epäolennaisuuksiin tarttuminen sekä seniorilukijoille suunnatut mukahauskat viittaukset. Hauskojen anekdoottien hakuisuus onnistuu ärsyttämään. Lähteiden määrään nähden Kari pääsee ääneen syntisen vähän, ja vasta puolivälistä eteenpäin. Tuntuu myös äärimmäisen typerältä lukea kymmenien pilapiirrosten sanoin selittämistä.



Välipalana menee tämä, mutta ei Karia näin olisi kannattanut käsitellä. Kuvat olisivat kertoneet enemmän kuin nämä tuhat sanaa.

Abbie Hoffman:

Varasta tämä kirja

Jäänyt pahasti ajan hampaisiin, mutta asenteen ja läpän puolesta mainiota luettavaa – siitä huolimatta että esim. ohjeet pienlehtien perustamiseksi tai jugurtin tekemiseen eivät aiheina olisikaan ihan tätä päivää. Miekkarivinkit voivat varmaan toimia nykyäänkin ja ainahan sitä on hyvä palauttaa mieleen kuinka se molotovin coctaili kannattaa tehdä.



Gil Brewer: A Killer Is Loose

eli Gold Medallion 380. Sanottu jopa Brewerin parhaimmaksi teokseksi ja kyllä. Ansaitsee kaiken kehunsa. 152 sivua tiukinta ja kylmäävintä kerrontaa ikinä, romskua on lähes mahdotonta laskea kädestä. Filmattukin näköjään 80-luvulla Jean Pierre Mockyn toimesta.

Red Right Hand ( 7.9.2009 20:11)

Gil Brewer: A Killer Is Loose

eli Gold Medallion 380. Sanottu jopa Brewerin parhaimmaksi teokseksi ja kyllä. Ansaitsee kaiken kehunsa. 152 sivua tiukinta ja kylmäävintä kerrontaa ikinä, romskua on lähes mahdotonta laskea kädestä. Filmattukin näköjään 80-luvulla Jean Pierre Mockyn toimesta.

Kiindoisaa. Nummelin kirjoittelikin jossain toisaalla, että Breweriltä on suomenettu lähinnä huonoimmat teokset. Jotain niitä löytyy. En oo kyllä lukenut.

Lazer ( 7.9.2009 21:19)

Red Right Hand ( 7.9.2009 20:11)

Gil Brewer: A Killer Is Loose

eli Gold Medallion 380. Sanottu jopa Brewerin parhaimmaksi teokseksi ja kyllä. Ansaitsee kaiken kehunsa. 152 sivua tiukinta ja kylmäävintä kerrontaa ikinä, romskua on lähes mahdotonta laskea kädestä. Filmattukin näköjään 80-luvulla Jean Pierre Mockyn toimesta.

Kiindoisaa. Nummelin kirjoittelikin jossain toisaalla, että Breweriltä on suomenettu lähinnä huonoimmat teokset. Jotain niitä löytyy. En oo kyllä lukenut.

Joo, näinhän se kirjoittaa. A Killer is Loosea ei käsittääkseni ole suomennettu, enkä tiedä onko menestyneintä teosta eli 13 French Streettiäkään. Lukemistani Brewereistä erittäin tiukka on Vengeful Virgin, joka on julkaistu uudestaan pari vuotta sitten Hard Crime ‑sarjassa.

Ommo ( 27.8.2009 06:15)

Riippuu tietysti mistä tykkää, mutta kyllä Leopold von Sacher-Masochin Venus turkiksissa (Venus im Pelz, 1870) kantsuu lukea kanssa Saden sidekickiksi.

Aika tylsää jorinaa on Sacher-Masochkin, mutta Suomen tunnetuimman masokistin Matti Mäkelän "Rakkausromaanin" rankkaan ainakin minä 2000-luvun kotimaisen proosan huippuihin!

Vin Packerin

The Twisted Ones on toistaiseksi paras lukemistani naisen teoksista. Varsin tutut Packer-ainekset tässäkin: tukahdutettu seksuaalisuus, tekopyhyys, sotien jälkeinen pahoinvointi, urbaani yksinäisyys, pikkukaupunkien pimeä puoli, väkivaltaisiin tekoihin purkautuva mielisairaus.



The Twisted Ones seuraa kolmen eri henkilön tarinaa. Yhdessä on neuroottisesti ulkonäköönsä suhtautuva ahdistunut kleptari, toisessa äitinsä uskonnollis-moralistisessa höyryssä keitetty änkyttäjä ja kolmannessa kahdeksan vuotias ihmelapsi joka tienaa vanhemmilleen fyrkkaa quiz showssa. Vaihtelu eri tarinoiden välillä toimii hyvin koska proosa on niin vetävää ja mukaansa tempaavaa, että tuli hotkaistua n. 150 sivua hetkessä. No, loppua kohden stooreja pakotetaan ehkä hieman väkinnäisesti yhteen. Se on tarpeetonta mutta ymmärrettävää, kokonaisuuden kannalta.



Henkilöhahmot ovat Packerin vahvuus ja niin tässäkin: kirjan tyyppejä rakastaa – ja rakastaa vihata. Heidän kohtalot kiinnostavat. Muutamalla vedolla Packer luo syvällisempiä henkilökuvia kuin nämä nykypäivän 1000-sivusten bestsellereiden pöpyläärikirjailijat.



Fyysisestä pienuudestaan huolimatta The Twisted Ones on fättiä kamaa ja lukemisen jälkeen otti päähän että se loppui. Seuraavaksi sitten Dark Don't Catch Me. (Pikkukaupunkien pimeää puolta, murhia, pahoinvointia – ja rotukysymys?)

Matti Erholtz ( 9.9.2009 19:30)

Suomen tunnetuimman masokistin Matti Mäkelän "Rakkausromaanin" rankkaan ainakin minä 2000-luvun kotimaisen proosan huippuihin!

Mäkelän kirjoista olen aina halunnut pitää enemmän, niistä on mielestäni puuttunut jokin tietty jälkikäteenkin pohtimaan paneva silaus. Tässä Mäkelä kuitenkin pakottaa ajattelemaan – raskaimman kautta. Hän malttaa pitää spermakavalkadinsa kiitettävän lyhyenä, muttei tarina enempää vaadikaan. Ahdistava, loppuun saakka kestävä armottomuus on toki yksiulotteista, ja olin jo tuomitsemassa kirjan huonoksi, mutta sitten puolivälissä tajusin, että hei: tämähän kertoo tossun alla olemisesta, silmät avaavan extremismin keinoin. Lenitat kiinnittävät tietenkin heti huomiota Mäkelän pelottavaan naiskuvaan, mutta "Rakkausromaanin" misogyniaksi tuomitseminen olisi mielestäni virhe.



"Tällaista ei tapahdu", lohduttaa kirjailija alkusanoissaan. Kyllä vain tapahtuu, ja ihan joka paikassa, vaikkei ihan tällä mittakaavalla.

QCine ( 15.9.2009 06:53)

Matti Erholtz ( 9.9.2009 19:30)

Suomen tunnetuimman masokistin Matti Mäkelän "Rakkausromaanin" rankkaan ainakin minä 2000-luvun kotimaisen proosan huippuihin!

Mäkelän kirjoista olen aina halunnut pitää enemmän, niistä on mielestäni puuttunut jokin tietty jälkikäteenkin pohtimaan paneva silaus. Tässä Mäkelä kuitenkin pakottaa ajattelemaan – raskaimman kautta. Hän malttaa pitää spermakavalkadinsa kiitettävän lyhyenä, muttei tarina enempää vaadikaan. Ahdistava, loppuun saakka kestävä armottomuus on toki yksiulotteista, ja olin jo tuomitsemassa kirjan huonoksi, mutta sitten puolivälissä tajusin, että hei: tämähän kertoo tossun alla olemisesta, silmät avaavan extremismin keinoin. Lenitat kiinnittävät tietenkin heti huomiota Mäkelän pelottavaan naiskuvaan, mutta "Rakkausromaanin" misogyniaksi tuomitseminen olisi mielestäni virhe.



"Tällaista ei tapahdu", lohduttaa kirjailija alkusanoissaan. Kyllä vain tapahtuu, ja ihan joka paikassa, vaikkei ihan tällä mittakaavalla.

Minä luin Rakkausromaanin ihan vain hellyttävän avomielisenä selontekona Mäkelän omista nöyryytysfantasioista ja lämminhenkisenä sadomasokistisen suhteen kuvauksena, mutta voihan sitä tietysti tulkita muutenkin. Mitään naisvihaa en kirjassa kyllä havainnut, päinvastoin!

Matti Erholtz ( 15.9.2009 17:40)

Minä luin Rakkausromaanin ihan vain hellyttävän avomielisenä selontekona Mäkelän omista nöyryytysfantasioista ja lämminhenkisenä sadomasokistisen suhteen kuvauksena, mutta voihan sitä tietysti tulkita muutenkin.

En ole tarkemmin selvillä teoksen julkaisun taustoista ja mahdollisista kohuista, mutta ovatko Mäkelän omat mieltymykset olleet jotenkin tapetilla, myöntääkö mies itse jossain kirjansa olevan jonkinlainen "tunnustus"? Mietin vain tuota "Suomen tunnetuin masokisti" ‑heittoasi...



"Rakkausromaaniin" nimittäin liittyy juuri tuo erityinen arvo, liittyen jokaisen kirjailijan pakolliseen ekshibitionismiin. Mikä merkitys on sillä, että kirjailija ulkoistaa omaa elämäänsä sekä ajatuksiansa henkilöidensä kautta? Olisiko se sittenkin olennainen tekijä juuri tätä teosta analysoidessa? Itse huomasin Mäkelän vapaaehtoisen mukaanheittäytymisen kirjailijahahmonsa "Lootin vaimot" ‑kirjan kautta, joka on selvä viittaus hänen itsensä "Kaksi vaimoa" ‑esseekirjaan. Vai syyllistynkö tirkistelyyn ja sensaatiohakuisuuteen, jos ajattelen lukiessa liikaa kirjailija Mäkelää? Mitä hän haluaa lukijaltaan?



Kyllä tähän verrattuna tuo tämänhetkinen jaritervo-"kohu" on silkkaa maitoilua. Siinä missä lukioaikoinani rohkeimmat uskalsivat äikäntunnilla esitellä Seppälän "Super Marketin", nykyään vastaava teos lienee tämä.

QCine ( 15.9.2009 15:00)

En ole tarkemmin selvillä teoksen julkaisun taustoista ja mahdollisista kohuista, mutta ovatko Mäkelän omat mieltymykset olleet jotenkin tapetilla, myöntääkö mies itse jossain kirjansa olevan jonkinlainen "tunnustus"?

Kyllä näin on. En muista oliko se "Synnynnäinen lähestymiskielto" vai "Ohitusleikkaus"-kirja, jossa Mäkelä sivumennen kertoili masokistisuudestaan ja paljasti että tulevassa romaanissa syvennytään aiheeseen tarkemmin.

Alice Sebold:

The Lovely Bones

Jostain alennusmyynnistä ostettu pokkari – tuli kiire lukea, kun näin trailerin/teaserin. Kirja oli aika paha pettymys. Elokuvan pitäisi parantaa huomattavasti, jotta sen voisi katsoa. Tai toisaalta, imelletty täysfiasko on todennäköisempi.

http://www.imdb.com/title/tt0380510/