Mitä elitistit lukevat?

Haruki Murakami – Tony Takitani

Sain eilen luettua ensimmäisen Mooreni, eli Watchmenin. Onko suosituksia muuta herralta kannattaa lukea? V for Vendetta varmaan kuuluu ainakin yleissivistykseen? Killing Joke ehkä?

Vendetta ja From Hell ovat Watchmenin ohella nyt ainakin ne pakkoluettavat. Killing Joke on Batmaniksi aika hyvä ja kiero.

Kiitos muuten Laasaselle tuosta Murakami-linkistä.

V For Vendetta (V niinkuin verikosto) on ilmestynyt juuri äskettäin poikkeuksellisen tyylikkäänä kovakantisena julkaisuna. Hinta onkin sitten aivan omaa luokkaansa.

Hmmm. Jotain:

joku: Weirdsville, U.S.A



Kirja Lynchistä, ihan viihdyttävää taukoluettavaa R&A: ssa. Ei mitään mullistavaa.



joku toinen: Oliver Stone



Samoin.



Jasper Fforde: The Big Over Easy



Fforden ensimmäinen sekoilu ilman vakiopäähahmoa Thursday Next. Tyyris Tyllerö murhataan, with hilarious consequences. Ihan ok.



Neil Gaiman: Anansi Boys



Samaa maailmaa kuin American Godsissa, mutta täysin erilainen kirja eri hahmoilla. Hämähäkkijumala Anansi kuolee ja hänen nyhvöpoikansa Fat Charlie saa tietää verenperimästään. Kepeän komediallista kauhufantasiaa. Ei Gaimanin parhaita, mutta erittäin luettava.



Dan Simmons: Olympos



Jatkoa Iliumille. Simmons on positiivisella tavalla kajahtanut, ei tulisi itselle heti mieleen yhdistää Troijan sota ja Shakespeare tuhansia vuosia tulevaisuuteen sijoittuvaan todellisuustasoilla leikkivään massiiviseen tieteiskertomukseen. Kliimaksi jäi vähän latteaksi, mutta kyllä tämä vuoden parhaita oli.



Peter Biskind: Down and Dirty Pictures



Amerikkalaisen independent-elokuvan nousu ja tuho (?). Miramax ja Redfordin Sundance-sekoilut saavat päähuomion suuressa kaaressa. Samaa kamaa kuin Easy Riders, Raging Bulls, historiaa ja juoruja, ihan helvetin kiinnostavaa. Vaikka vain puolet olisi totta ja puolet siitä liioiteltua, olisi Harvey Weinstein hirviö ja Redford epämääräisyyksiinsä hajoava tollo.



Ursula K. LeGuin: Näkemisen lahja



Hyvä fantasiakasvutarina.



Alastair Reynolds: Timanttikoirat, turkoosit päivät



Kaksi n. 100 sivun pienoisromaania, molemmat käsittelevät omalla tavallaan vieraan elämän kohtaamista. Jossain määrin nautin tästä osittain enemmän kuin Reynoldsin Revelation Spacesta.



Charlotte Chandler: Nobody´s Perfect



Billy Wilder-elämänkerta, jossa Wilder puhuu paljon itse, samoin yhteistyökumppanit. Ihan valaiseva.



Nyt kesken uusin Harry Potter.

psilocybianth (3.10.2005 11:17)

Sain eilen luettua ensimmäisen Mooreni, eli Watchmenin. Onko suosituksia muuta herralta kannattaa lukea? V for Vendetta varmaan kuuluu ainakin yleissivistykseen? Killing Joke ehkä?

From Hell ja Killing Joke ehdottomasti, V for Vendettaa en ole vielä itsekään lukenut mutta hyvä vissiin sekin. Swamp Thingiä on myös kehuttu jos sitä jostain saa käsiinsä.

psilocybianth (3.10.2005 13:17)

Sain eilen luettua ensimmäisen Mooreni, eli Watchmenin. Onko suosituksia muuta herralta kannattaa lukea?

Lue Watchmen uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan...

Luin eilen pienoiskirjan (siis sellaisen kooltaan n. 6 x 6 cm mittaisen) Feng Shuin ihmeellisestä maailmasta. Nytpä ainakin tiedän että makuuhuoneessa ei saa olla kukkia ja ulko-ovikin pitäisi maalata punaiseksi oikeiden energiavirtojen nimissä. Onneksi sentään istun oikein päin töissä, enkä jää näin työpaikan valtapelissä heikoille.

Triffidien kapina. Kirjoitusajankohtaan nähden yllättävän tiukkaa ja raadollista pre-zombie survivalhorroria, suositellaan genren ystäville. Jonkinasteinen realismi ilahdutti suhteessa viimeaikojen 28 Days Later/Land of the Dead ‑skeidaan.

Hannele Klemettilä: Ritari Siniparta – Gilles de Rais´n tarina

Alkuun pieni elämäkerran tiivistelmä, joten spoilerivaroitus on varmaan paikoillaan.



Ritari Siniparran legendaan yhdistetty de Rais oli mm. äärettömän vauras niin omaisuudeltaan kuin valtaoikeuksiltaan, hän oli myös sotasankari joka taisteli Jeanne d´Arcin rinnalla ja sai kunniakseen marsalkan arvonimen. Myöhemmin hän eksyi puuhastelemaan magian ja alkemismin parissa sekä käytti usean vuoden ajan sadistisesti nuoria poikia hyväksi seksuaalisesti ja/tai tappamalla heidät. Taustalla säilyi kuitenkin koko ajan voimakas uskonnollisuus ja katumus, mikä muodosti de Rais´ssa varsin paradoksaalisen kokonaisuuden. Hänen kohtalonaan oli kuolla hirtettynä, minkä jälkeen hänen ruumiinsa osittain poltettiin.



Itse kirjaa vaivaa hieman aineiston vähyys, mikä näkyy esimerkiksi niin, että teoksen kirjoittaja eksyy käymään läpi keskiajan elämää ja unohtaa melko usein itse päähenkilön. Tällä kertaa perustietojen kertaaminen ei varsinaisesti haitannut, kun viime aikoina historiaan liittyvien teosten lukeminen on ollut vähemmällä, mutta muuten en välttämättä haluaisi lukea jokaisesta kirjasta erikseen samoja pohjatietoja. Klemettilän tyyli on melko populaaria eli luettavuus on melko miellyttävää vailla akateemista kuivakkuutta. Gilles de Rais on näin jälkeenpäin tarkastellen sen verran kiinnostava henkilö, että kirja on vajavaisine aineistoineenkin mielenkiintoinen lukukokemus.



John Kobler: Al Capone – Al Caponen elämä ja maailma



Noin sata sivua luettuna ja vaikuttaisi, että kyseessä on varsin pätevä gangsterimaailman kuvaus.

Batman – Musta ja Valkoinen osa. II loistavaa taidetta, suosittelen.

joku suomalainen : Tehtävä Stalingradissa (sarjakuva albumi) todella loistava piti oikein lukea 2 kertaa.

Mannfred Gregor – Silta varmaan yksi parhaista sotakirjoista.

Niin ja läjä suomalaisia ja saksalaisia sotakirjoja. Hyllyssä varmaan yli 100 kpl kyseistä matskua, Ei kyllästytä.

Murasami ( 5.11.2005 13:17)

Batman – Musta ja Valkoinen osa. II loistavaa taidetta, suosittelen.

joku suomalainen : Tehtävä Stalingradissa (sarjakuva albumi) todella loistava piti oikein lukea 2 kertaa.

Mannfred Gregor – Silta varmaan yksi parhaista sotakirjoista.

Niin ja läjä suomalaisia ja saksalaisia sotakirjoja. Hyllyssä varmaan yli 100 kpl kyseistä matskua, Ei kyllästytä.

Paul Carell: Poltettu maa

Hienoja esimerkkejä Hitlerin kyvyttömyydestä johtaa sotaa, kirjan kerronta on paikoin korkkari henkistä, välillä loputtomia divisioona luetteloita. Luettava pienin varauksin.

Oho, joku muukin lukenut Paul Carellia. Nuissa toista maailmansotaa käsittelevissä historiikeissä on jotain kiehtovaa. Carell ei kyllä pelkästään kritisoinut Hitleriä, aina välillä tuli ylistystäkin 'führerille'.

Vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta menee hankintalistalle

Paul Carelin kirjoissa on välillä lapsenomaista hypetystä, saarnaa ja puolueellista osoittelua. Carell myös usein eksyy kertoilemaan pikkudetaljeja joistain tapahtumista, mutta näistä yleensä löytyykin ne makeimmat jutut. Täytyy sanoa, että Carelin juttuihin kyllä suhtaudun kriittisemmin kuin monien muiden historioitsoijen ja se johtuu yksinomaan kirjoitustyylistä.