Mitä elitistit lukevat?

Ihmisyys – Jonathan Glover



Aika harvoin tulee luettua mitään, mutta suosituksien perusteella päätin tarttua aiheelta varsin mielenkiintoiseen opukseen. Filosofi Glover käsittelee ihmisen moraalia ja sen rajojen hämärtymistä sodassa. Esimerkkinä armeijan tapa kouluttaa sotilas tappamaan jopa viattomia siviiliuhreja. Natsit kuin toinen maailmansota ovat vahvasti esillä. Teksti on informatiivista ja ajatuksiaherättävää, joten ihan pelkkänä iltalukemisena sitä ei oikein tule napsittua.

Ihmisyys löytyy omastakin hyllystä, jostain kirja-alesta hommanneena, mutta en ole vielä ehtinyt sitä lukemaan.

Jeff Long : Tilinteon hetki

Periaatteessa tässä kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta jotenkin oli vain melko yhdentekevä. Ei mitään jakoa erinomaiseen helvetin piireihin tai vuosi nollaan.



Heikki Ylikangas: Härmän häjyt ja Kauhavan herra

Suhteellisen mielenkiintoinen selonteko 1800-luvun Steven Seagalien otteista härmän seutuvilla.



GÜNTER RALL : LENTOPÄIVÄKIRJANI Muistelmat 1938-2004



Kolmanneksi eniten vihollishävittäjiä tiputtaneen saksalaisässän muistelmat. Normaalista poiketen muistelmat jatkuivat aina eläkkeelle lähtöönasti, mutta kirja ei silti vetänyt vertoja Hartmanin tai Rudelin elämänkertoihin. Kirja keskittyi ehkä enemmän jonkinlaiseen yleiseen analysointiin kuin vastaavat.

Jakel ( 7.2.2006 16:05)

Jeff Long : Tilinteon hetki

Periaatteessa tässä kirjassa ei ollut mitään vikaa, mutta jotenkin oli vain melko yhdentekevä. Ei mitään jakoa erinomaiseen helvetin piireihin tai vuosi nollaan.

Mä luin kanssa tuon aivan vähän aikaa sitten ja olen aivan samaa mieltä (Jeff Longin fanituskin hieman laantui). Puuttuu kaikki eeppisyys ja uskonto/yhteiskuntakritiikki mitä Vuosi Nollassa ja Helvetin Piireissä oli. Mutta huomasipa sen myös sivumäärässä.



Vähän sitä ennen luin Lunar Parkin, jonka Ilja kiteyttikin aika hyvin eikä siitä sitten sen enempää.



Tälle hetkellä kesken Flicker, jota luenkin varmaan loppuvuoden.

Minä en ole jaksanut lukea mitään Longia Helvetin piirien jälkeen, vaikka se olikin ihan viihdyttävä. Ei tämä ainakaan tuo lisärohkaisua.

Sain juuri Jon Ronsonin Them – Adventures with Extremists ‑kirjan luettua. Osioista oli muutama aika tyhjänpäiväistä tekstiä eivätkä sopineet kovin hyvin muuhun kirjaan, mutta kokonaisuutena oikein suositeltava. Pitäisi varmaan hommata myös Ronsonin The Men Who Stare at Goats.

Jakel ( 7.2.2006 16:05)

kirja ei silti vetänyt vertoja Hartmanin tai Rudelin elämänkertoihin.

Mulla on just tuo Rudelin Stuka-lentäjä työn alla. Vaikuttaa kyllä kovin köykäiseltä kirjalta, vaikka Rudelin asenne on kyllä melkoisen "ei yleisesti hyväksytty", eli asiaa. Pitää nuo muut laittaa korvan taakse.



Alla myös China Mievillen Perdido street station joka vaikuttaa erinomaisen synkältä ja rähjääntynelta sci-filtä. Ei ole turhaan kehut menneet. Onkohan kukaan lukenut Scaria tai Iron councilia jotka Perdidon maailmassa pyörivät myös?



Alla lisäksi ON/OFF, eteerisen sähkömusiikin historia (cd mukana). Taatusti kiinnostava aihe ainakin omalla kohdalla.

Olen tässä viime aikoina lueskellut J.G. Ballardia ja hänestä on muotoutunut nopeasti yksi suosikkikirjailijoistani. Takana on kaikkien Cronenbergin elokuvaversiona tietämä erinomainen Crash ja henkilökohtaisesti vieläkin paremmin uponnut Tornitalo (High-Rise). Nyt on lukemisen alla Ballardin Super-Cannes, jota on kehuttu hänen kypsän kautensa mestariteokseksi, kirjahan voitti Tähtivaeltaja-palkinnonkin tuossa taannoin.

Nuo kaikki kolme kirjaahan ovat tavallaan luokiteltavissa scifiksi, mutta avaruusalusten ja muun high-tech ‑kikkailun sijaan (josta en pahemmin välitä) Ballard tarjoaa visioita erilaisiin lähitulevaisuuden dystopiohin. Crash kuvaa maailmaa, jossa ihminen on kyneväinen tuhoamaan itsensä luomallaan tekniikalla seksuaalisen tyydytyksen tarpeesta. Tornitalo ja Super-Cannes kuvaavat taas suljettuja keski- ja yläluokan yhteisöjä, joissa eristäytyneisyys ja ihmisen pohjimmaiset vaistot kääntävät evoluution devoluutioksi ja lopulta sosiaaliseen rappioon, aggressioon ja suoranaiseen barbarismiin.



Suositteluni.



Niin ja jos J.G. Ballard kuulostaa etäisesti tutulta kirjailijalta, mutta nuo yllämainitut eivät oikein soita kelloa niin hänhän kirjoitti aikanaan myös Auringon valtakunnan (Empire of the Sun) omien lapsuuskokemustensa perusteella. (Eli kyseessä on siis aivan erilaista materiaalia kuin nuo yllä kuvailemani teokset.) Itsellä tuon elokuvan katsomisesta on jo niin kauan, etten muista siitä paljon mitään ja kirjakin on vielä lukematta, mutta noihin molempiin tulee kyllä varmasti tartuttua tässä lähiaikoina.

Empire of the Sun on ihan ok kirja. Lapsen näkökulmasta kerrottuna Kiinan miehityksen julmuudet ja oleskelu internointileirillä eivät ole niin rajuja. Tietoinen ratkaisu, mutta sen vuoksi kirjassa on vähän disneymäinen huntu päällä suojaamassa lukijaa kaameuksilta.

Dremez ( 7.2.2006 20:34)

Nyt on lukemisen alla Ballardin Super-Cannes, jota on kehuttu hänen kypsän kautensa mestariteokseksi, kirjahan voitti Tähtivaeltaja-palkinnonkin tuossa taannoin.

Aivan helvetin loistava kirja olikin. Ballardin "mind sci-fi" kyllä kelpaa minulle aivan täysillä.



Siitä tuleekin mieleen tulee Ray Lorigan Tokio ei välitä meistä enää (joka myös voitti TV-palkinnon jos oikein muistan). Joka myös enemmän päänsisäistä tunnelmaa kuin avaruusoopperaa.

netzach ( 7.2.2006 20:38)

Dremez ( 7.2.2006 20:34)

Nyt on lukemisen alla Ballardin Super-Cannes, jota on kehuttu hänen kypsän kautensa mestariteokseksi, kirjahan voitti Tähtivaeltaja-palkinnonkin tuossa taannoin.

Aivan helvetin loistava kirja olikin. Ballardin "mind sci-fi" kyllä kelpaa minulle aivan täysillä.



Siitä tuleekin mieleen tulee Ray Lorigan Tokio ei välitä meistä enää (joka myös voitti TV-palkinnon jos oikein muistan). Joka myös enemmän päänsisäistä tunnelmaa kuin avaruusoopperaa.

Joo, tuo Tokio ei välitä meistä enää on erinomainen. Luin tuossa äskettäin myös Lorigan Kameleontin, mutta se on hyvin erilainen, lyhyt kuvaus yhden "sex, drugs and rock 'n' roll" ‑syöveriin kadonneen protagonistin tajunnanvirrasta. Lukemisen arvoinen, mutta voi tuottaa melkoisen pettymyksen joillekin "Tokion" lukeneille.

netzach ( 7.2.2006 20:38)

Siitä tuleekin mieleen tulee Ray Lorigan Tokio ei välitä meistä enää (joka myös voitti TV-palkinnon jos oikein muistan). Joka myös enemmän päänsisäistä tunnelmaa kuin avaruusoopperaa.

Heh, kai sitä noinkin voi luonnehtia, ottaen huomioon ettei siinä ole lainkaan mitään avaruusoopperaan viittaavaakaan. Sisäavaruus...jazzia? No, erittäin hyvä kirja joka tapauksessa, voitti tosiaan sen palkinnonkin.



Jos taas haluaa hyvää avaruusoopperaa niin viime ajoilta kannattaa testata ainakin Alastair Reynoldsin Ilmestysten avaruutta tai Charles Strossin Singularity Skyta. Banksin viimeisin The Algebraist on myös jees (ei Kulttuurin maailmaan sijoittuvaa scifiä).

Onkohan kukaan lukenut Scaria tai Iron councilia jotka Perdidon maailmassa pyörivät myös?

Scarissa mennään merellä ja Iron Council on sitten vähän hajanaisempi. Molemmat ovat kuitenkin hyviä, Scar jopa erittäin hyvä. Councilissa mättää lähinnä se, ettei Mieville tuo oikein enää uutta maailmaansa ja vaikka kirjoittaa tuttuun tapaan upeasti on ihmeeltä ehkä vähän kadonnut terä eivätkä hahmot jaksa kiinnostaa paria poikkeusta lukuun ottamatta. En kyllä lukenut sitä erityisen keskittyneesti, joten vika voi tässä tapauksessa olla vähän lukijassakin. Scar liittyy hyvin lievästi Perdidon tapahtumiin kun taas Council sijoittuu muutaman vuosikymmenen myöhempään aikaan. Kyllä Perdido lienee näistä paras, mutta se onkin sellainen idearäjähdys että huh huh. Mieville kuvaa toiseutta aivan saatanan hienosti.



Edit: ja joo, ei Lorigan muu suomennettu tuotanto (Kameleontti ja Kirkkaalta taivaalta) todellakaan vedä vertoja Tokiolle. Pienimuotoista ja vähän pointitonta.

netzach ( 7.2.2006 20:33)

Jakel ( 7.2.2006 16:05)

kirja ei silti vetänyt vertoja Hartmanin tai Rudelin elämänkertoihin.

Mulla on just tuo Rudelin Stuka-lentäjä työn alla. Vaikuttaa kyllä kovin köykäiseltä kirjalta, vaikka Rudelin asenne on kyllä melkoisen "ei yleisesti hyväksytty", eli asiaa. Pitää nuo muut laittaa korvan taakse.

Joo, tarkoitin lähinnä juuri tuollaista toimintapohjaista ja ideologista juttua, mitä Rudelinkin kirjassa on. Hartmann oli taas melko vaatimaton, mutta kirjan parasta antia on silti toiminta ilmassa ja äijän kymmenen vuoden vankireissu venäjällä. Gunther Rallin kirjan ongelma oli lähinnä se, että hänen huomionsa eivät olleet kovinkaan vallankumouksellisia tai analyyttisiä, mielenkiintoisia pikkudetaldeja kirjassa toki oli paljon. Lisäksi nuo länsi-saksan komentajana olovuodet ja yleinen länsi-saksan ilmavoimien historia ei ole kovinkaan kiinnostavaa. Rall selvisi sodasta kuitenkin melko 'helpolla', kun taas Rudelilla oli tuo ideologinen taakka ja Hartmanilla taas raskas vankireissu.



Muutamia muita mielenkiintoisia ilmailukirjoja :



Kun taivaalta satoi tulta

Yksittäisiä artikkeleita Saksan pommituksista.(jokin aika ilmestynyt kirja nimeltään suuri palo käsittelee kanssa tätä aihetta). Ihan mielenkiintoisia juttuja kuinka jenkeissä mm. rakennettiin saksan työläiskortteleita muistuttavia 'laboratorioita' euroopasta laivatusta puusta, kun testattiin tapoja synnyttää Dresdenin ja Hampurinkin tuhonnutta tulimyrskyä. Myös 44-45 vuonna mietityt tavat pudottaa kaasua saksan siviiliväestön päälle olivat suht erikoisia.



Kamikaze

Yllättävän hyvä kirja Japanin kamikaze organisaatiosta rekrytointeineen, taktiikkoineen ja lentäjineen. Korjasi kovasti sitä kuvitelmaa, joka minulla oli kamikaze-lentäjistä.





Sittenhän on vielä tuo Adolf Gallandin elämänkerta. En kyllä oikein edes tiedä, miksi luen näitä, minua kun ei tuo ilmailu nyt niin suuresti kiinnosta. Alunperin kai lukuinnostus lähti siitä, että yleensä näissä hävittäjä-ässien kirjoissa opereroidaan itä-rintamalla.

Jakel ( 7.2.2006 21:12)

En kyllä oikein edes tiedä, miksi luen näitä, minua kun ei tuo ilmailu nyt niin suuresti kiinnosta. Alunperin kai lukuinnostus lähti siitä, että yleensä näissä hävittäjä-ässien kirjoissa opereroidaan itä-rintamalla.

Itse taas kaverin kautta innostunut, tai no alussahan tässä vasta olen, kun hän on lueskellut noita paljon, harrastaa purjelentoa ja tottakai pelaa Illua. Ja kun Illuhan mainio peli on ja itsekin sen asentelen justiinsa niin pitäähän se vähän tietää ajan koneista jotain.

Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia

Kummisedän tekemisestä kertovat jaksot olivat paikoitellen melko viihdyttäviä, mutta siitä huolimatta aika mitäänsanomaton kirja.



Primo Levi: Aselepo

Holokausista kertovat kirjat keskittyvät yleensä keskitysleireihin ja tapahtumiin sodan keskellä. Levin Aselepo sen sijaan alkaa vapautuksen päivistä ja jatkuu siitä neovostoliittolaisille leireille, joilla Levi vietti melkein parin vuoden ajanjakson ennen kotiinpääsyään.

Lauri Pekuri : Spâlernajan sotavanki

Realistisen oloinen tarina kirjoittajan omista kokemuksista venäjän useissa vankileireissä. Kyseinen heppuhan oli hävittäjä ässä joka ammuttiin alas 1944 alkupuolella ja joutui venäläisten käsiin. Jatkuva kuolemanpelko ja siperiaan siirtäminen luovat oman jännityksensä ihan onnistuneesti joten tylsiä kohtia ei oikeastaan ole. Ihan kiinnostava kirja ja sen vieläpä luki kivuttomasti päivässä.