Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2012

[font="Times New Roman"][color="#000000"]36.

Skeleton Key (hd-dvd) **½ Voodoo/hoodoo- meiningistä plussaa, mutta muuten todella epäpelottava kauhuelokuvaksi. Turhia yllätyssäikyttelyjä kyllä viljeltiin, plääh. Vähän sellainen ”menetettyä potentiaalia”- fiilis jäi. Lopputwisti oli tyydyttävä, jos nyt ei mitenkään suuri yllätys.[/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"] [/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"]37. Maniac (dvd) **** Aukkojen paikkailua. Onhan tämä niin yleisesti hehkutettu, että odotukset on väkisinkin huipussaan. Ja kyllähän tämä myös toimittaa, jos pystyy ylenkatsomaan muutamat elokuvalliset juonelliset epäloogisuudet ja keskittyy Spinellin hahmoon ja kieltämättä vaikuttaviin murhiin. Spinell hikoilevana ja lihavana, tuijottavana ihmisrauniona, on kyllä vaikuttava. Siihen tosin liittyy se eniten kiusannut epäkohta: [/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"] [/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"]38. The Illusionist (tv) ** Sisarteostaan Prestigeä kyllä selvästi heikompi, vaikka kovasti yrittääkin. Olisin ehkä kaivannut jonkinmoista selitysta sille ”aave”-tempulle. Sinänsä lopputwisti oli ihan ansiokas, mutta jonkinmoinen ponnettomuus vaivaa koko elokuvaa. Ottaa itsensä vähän turhan vakavasti?[/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"] [/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"]39. Infestation (dvd) ** Anttilasta 2 eurolla tulee ostettua kaikenlaista, näköjään myös tällainen jättiötökkä-kevytkauhuilu. Ja omassa pienessä genressään täähän oli ihan ok, huumori toimi yllättävän hyvin ja aika kului mukavasti. Siis jos todella laittaa aivot narikkaan eikä mieti kovin syvällisesti juonen käänteitä..Ihan loppu oli kyllä todellinen keskisormen nosto katsojalle.[/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"] [/font]

[font="Times New Roman"][color="#000000"]40. Teeth (dvd) *** Joka pojan painajainen... odotin vähän kepeämpää otetta, tämähän vetelee välillä aika synkillä vesillä. Vastapainoksi on toki huumoriakin ihan riittämiin. Kyllä pidin ja välillä irvistelin.[/font]

130.

Krzysztof Kieslowski: Dekalog trzy (1989)



"Pyhitä lepopäivä"



Kolmas käsky vie katsoja puolalaiseen joulunviettoon, jossa perhe ja suku ovat tärkeimpiä. Tai niin ainakin pitäisi olla, mutta kun pääosassa oleva taksikuski tapaa entisen heilansa niin jouluyö kuluu hiukan toisella tavalla kuin mitä oli alkuun tarkoitus. Pääpari tasapainoilee kahden ajan luoman kuilun partaalla, jonka ylittämiseen kummallaan ei näytä olevan voimia. Hieno joskin jälleen kerran kovin surumielinen tarina.



131. Robert Florey: Murders in the Rue Morgue (1932)



Edgar Allan Poen kummallisesta gorilla-tarinasta avautumista klassisten hirviöelokuvien ketjussa.



132. Jason Friedberg & Aaron Seltzer: Meet the Spartans (2008)

Kun blu-ray löytyy Prisman alennuslaarista kahden ja puolen euron hinnalla on vaikea vastustaa houkutusta, siispä sinisäde talteen ja kotiin tutkimaan "aarretta".



Zack Snyderin kolmeasataa ryöstetään, silvotaan ja raiskataan, eikä jälki ole todellakaan aina kaunista, mutta pakkohan se on tunnustaa: kun kuningas Leonidas joukkoineen esittää I Will Survive ‑biisin nousee hymy väistämättä huulille. Kevin Sorbo kapteenin roolissa ja Carmen Electra ns. uskollisena kuningattarena – onhan siinä pari hyvää syytä pitää tästä törkyläjästä. Idioottimaista ja samlla niin riemastuttavan hauskaa.



133. Dominique Othenin-Girard: Halloween 5 (1989)

Tästä pitkä avautuminen kauhuelokuvasarjojen ketjussa.



134. Kyle Rankin: Infestation (2009)

Positiivisella tavalla puolivillainen ja runsaalla mustalla komedialla varustettu toimintarymistely, jossa ulkoavaruuden ötökät pistävät ihmiset ahtaalle. Genren klisheitä kierrätetään hauskasti etenkin elokuvan alussa, kun ns. johtajatyypit astuvat esiin. Samoin loppuratkaisussa on paljon aiemmin hiukan eri yhteyksissä nähtyä, mutta hei – kun homma toimii niin turha sitä on nillittää.



Mehukkaiden sivuosien golden boy, Ray Wise, saa omat hetkensä ja toinen tarinaa sivusta vahvistava linkki on Linda Park. Tässä elokuvassa ne pienet jutut ja hauskat pikku lisät muodostavatkin merkittävän osan koko paketista. Hauska ja sopivan typerä pläjäys.



135. Scott Sanders: Black Dynamite (2009)

Olipahan uskomattoman väkevää ja mean mf-settiä. 70-luvun hulppeita aikoja osattiin parodioida tyylillä ja kieli syvästi poskessa. Vietnam muisteluiden kohdalla pohja kolisi jo rantakiviin samoin kuin pakollisissa kug-fu kohtauksissa, mutta kun päästiin orpojen kotiin niin paatti pamautettiin oikein voimalla kallioihin. Enpä muista nauraneeni itsekseni näin paljon keskellä yötä taas vähään aikaan.



Ylinäyttely on parhaimmillaan taiteenlaji ja Michael Jai White jos kuka on tällä saralla todellinen taiteilija. Kiitokset vaan kahdelle elitistille mainiosta vinkistä!

Maaliskuu:

055. Killer Klowns From Outer Space (1988) ***

056. Wild Zero (2000) **

057. Hugo (2011) ***

058. Creepies 2 (2005) ***

059. Water and Power (1989) ****

060. Good Will Hunting (1997) ***

061. The Legacy (1978) **

062. 耳をすませば [Sydämen kuiskaus] (1995) ****

063. Intouchables (2011) ***

064. Casino (1995) ****

065. Dekalog, jede [Decalogue I] (1988) ****

066. Dekalog, dwa [Decalogue II] (1988) ****

067. Dekalog, trzy [Decalogue III] (1988) ***

068. Dekalog, cztery [Decalogue IV] (1988) ***

069. Dekalog, pięć [Decalogue V] (1988) ****

070. Werewolf In A Women's Prison (2006) *

071. Dekalog, sześć [Decalogue VI] (1988) ***

072. We Need to Talk About Kevin (2011) ***

073. Dekalog, siedem [Decalogue VII] (1988) ***

074. Dekalog, osiem [Decalogue VIII] (1988) **

075. Mortal Kombat: Annihilation (1997) * Uusintakatselu.

076. Dekalog, dziewięć [Decalogue IX] (1988) ***

077. Dekalog, dziesięć [Decalogue X] (1988) ***

078. Parasite (1982) ***

079. Phantom Of The Opera (1943) *** Uusintakatselu.

080. Network (1976) ****

081. The Climax (1944) *

082. Heat (1995) ****

083. Retrograde (2001) *

084. Live Evil (2009) ***

085. El secreto de sus ojos [Katseeseen kätketty] (2009) **

086. The Insider (1999) ****

087. Anatomy of a Murder (1959) ***

088. Son of Dracula (1943) **

089. Ghost Dog: The Way of the Samurai (1999) ***

090. TerrorVision (1986) ***

091. Dark Star (1974) **** Uusintakatselu.

Scream 4 * – jopa kolmosta huonompi

Pirates of the Caribbean – Vierailla vesillä *½ – edelleen sarjan huonoin

Avatar ** – enpä ymmärtänyt tämänkään hienoutta, silmäkarkin lisäksi ei muuta ollut tarjolla

Quantum of Solace **½ – lyhimpänä Bondina täytettä olisi kaivannut, liian paljon nopeita leikkauksia ja vain kohtauksista toiseen juoksemista, myös ehkä vähän liian "synkkä" Bondiksi mutta loppu vihjailee mielenkiintoisempaa jatkoa

Vain muutaman dollarin tähden ****½ – trilogian paras

Mattei: Hell of the Living Dead – Jälleen yksi aukko paikattu tällä zombi-kalkkunalla. Todella viihdyttävähän tämä on ja hauska kuin mikä. Jotenkin Dawn of the Deadin musan pölliminen ja ylikäyttäminen saa hykertelemään sympaattisesti.

***



Wan: Insidious – No jumalauta, ihan tosta vaan nappasin jotain ärrältä flunssan ratoksi ja kyllä nyt täytyy sanoa että nappivalinta. Yöunet meni takuuvarmasti ja taitavasti oli onnistuttu tekemään puoliksi riivaus- ja puoliksi kummitteluleffa yhdistelemällä genren toimivimpia kliseitä, mutta jättämällä turhat pois. Muutama Shyamalan-tyyppinen kohtaus ja tunnelmien rakentelukin toimivat hiuksia ja perskarvoja nostattavasti. Valtavirtapelottelun piristysruiske.

****

Sean S. Cunningham :

Friday The 13th (1980) ***

Ihan ok.



Renny Harlin : Die Hard 2 (1990) ***½

Harlinin paras tähän päivään menessä.



Abel Ferrara : Ms .45 (1981) ***½

Rujo vigilanteleffa mykästä naisesta joka raiskataan saman päivän aikana kahdesti ja joka lähtee kostamaan irstaille miehille. Jytäköitä ammuntakohtauksia ja välillä yllättävänkin taiteellisesti mietittyjä kuvakulmia, tunnelmaa yms. kun itse odotin köykäisempää eksploitaatiota. Siksi siis positiivinen yllätys ja voi suositella. Ferraran muista elokuvista tutulla tavalla tinkimätöntä kamaa.



Michael Sarne : Myra Breckinridge (1970) **

Voi hyvää päivää mitä menoa. Myron Breckinridge käväisi sukupuolenvaihdosleikkauksessa ja hänestä tuli nainen nimeltä Myra. Raquel Welch nimiroolissa matkaa Hollywoodiin setänsä (John Huston) omistamalle näyttelijästudiolle jossa alkaa hommata oikeusteitse hänelle omien sanojensa mukaan kuuluvan osan setänsä omaisuudesta. Samaisessa paikassa toimii myös Mae Westin esittämä kykyjenetsijä, joka etsii "miehiä pääosiin" joka tarkoittaa lähinnä miehiä tämän iäkkään rouvan seksileluiksi. Todella WTF-tason kokonaisuus joka on oikeastaan vain sekopäisten kohtausten flowta (Welch mm. raiskaa kiinnisidotun miehen) jossa on myös käytetty paljon inserttejä vanhoista Hollywoood-elokuvista. Ihan mielenkiinnon vuoksi voisi melkeinpä hommata Gore Vidalin romaanin luettavaksi johon tämä elokuva perustuu. Elokuvana kuitenkin sellainen sekamelskasoppa että ei tästä saa millään ehjää kokonaisuutta.

38.

Quantum Of Solace

En oikein imeytynyt missään vaiheessa mukaan, mutta toiminta oli mallikasta. Tunnelmankin puolesta about parasta bondagea ja varsin onnistunut miehityskin. Pitää antaa uusi mahdollisuus joskus, kun family-jutut veivät liian usein pois ruudun äärestä elokuvan aikana.



39. The Woman

Varsin synkkä katsaus amerikkalaisen ydinperheen pimeään sieluun. Kuin Solonz (tai joku) gornovaihteella.



40. Kahden miehen helvetti

Olipas hieno. Symbolinen elokuva sodasta kulttuurien välisen kommunikoinnin vaikeuden äärimmäisenä ilmentymänä. Puhdasta elokuvaa, jossa dialogia on vain pieneksi mausteeksi. Kaikki olennainen esitetään kuvan ja leikkauksen avulla, ja kerronta lainaa suvereenisti niin itäisistä kuin läntisistäkin esikuvista. Eikä Marvinia ja Mifunea parempi äijiä pääosiin voisi kuvitellakkaan. Ai että, kun olisi kiva nähdä tämä kankaalta.



41. Hills Have Eyes 2

Kehnon elokuvan kehno remake. Ensimmäinen HHE-remake kuuluu mielestäni 2000-luvun kauhuremakejen parhaimmistoon ja tiedä sitten miksi, mutta kyllä minä tämänkin jostain syystä varsin kivuttomasti katsoin. Oliko syynä varsin niljakkaan äklöttävät pahikset ja suhteellisen ärsyttävät ja typerät hyvikset? Lisäksi miljöönä pimeät tunnelit ja luolat saavat aina kaikupohjaa klaustrofobiaan taipuvaisessa sielussani. Joskus paskakin maistuu.



42. Black Dynamite

Haukotus. Johtuiko juuri nähdystä The Mackista vai mistä, mutta olin täysin eri aaltopituudella elokuvan kanssa. Ei naurattanut juuri kertaakaan, aika vähän edes viihdytti. Pelkkää tylsyyttä. Alkuperäisiä leffoja jäljittelevät kameran liikkeet, kuvakulmat, editointi jne. jaksoivat kyllä viehättää jonkin aikaa. Mutta jooh, Nyt-liitettä lainatakseni, olisi ehkä toiminut joten kuten suuressa ryhmässä tai humalassa katsottuna. Legendaarinen Haavikon laini sopii bläkkäreihin täydellisesti: "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse."

41.

Black Dynamite (2009) ****

On pakko olla tyytyväinen tähän komediapläjäykseen, vaikka alun puolituntinen ei vielä kovaa tykitystä tarjoakaan, niin pian tämän jälkeen homma alkaa luistaa oikein kunnolla, huutonauruilta ei siis vältytä. Kaikenkaikkiaan mainio blaxploitation parodia joka uppoaa niilekin jotka eivät ole genreen aiemin tutustuneet.



Ain't nothin' in the world get Black Dynamite more mad than some jive ass sucka dealin' smack to the kids!



42. Dial M For Murder (1954) ****

Jostain syystä tämä Hitchcock-klassikko oli jäänyt katsomatta. Jo alusta asti oli selvää miksi tämä kuuluu Hitchin kultakauden leffoihin. Erinomainen dialogi ottaa katsojan otteeseen heti alkuminuuteilla eikä päästä otteestaan kunnolla kuin vasta loppuratkaisun selvittyä, vaikka pientä suvantovaihetta koetaankin keskivaiheilla. Hitchcockin taidokkuus näkyy jälleen kerran mainiossa ohjauksessa, vaikka elokuva on kuvattu pääosin yhdessä huoneessa niin silti tunnelma läpi elokuvan pysyy tiiviinä. Näyttelijöiden suorituksissa ei ole pääosin mitään moitittavaa, erikoismaininnan annan Ray Millandille, mainio suoritus pääosassaan. Kaikenkaikkiaan Dial M on Hitchcock-klassikon asemansa ansainnut, joskin pidin samantyylisestä Ropesta hieman enemmän.



43. The Third Man (1949) ***½

Noir-topikissa lisää tästä.

Maaliskuu

Varjoja auringossa

‑Dostojevskin Rikos ja rangaistus sovitus.



Ystävättäreni poikaystävä

‑Rohmerin kepeä ihmissuhdedraama



Asfalttipeto

‑Sergio Corbuccin komediallinen toimintadraama kahdesta rekkakuskista. Episodimainen juoni sopii elokuvan teemaan, ohjaus on ensiluokkaista ja näyttelijät hyviä. Corbuccin viimeinen hyvä elokuva kenties?



Lapualaismorsian

‑Parhaimmillaan tämä oli kun kuvattiin nuorisoa hengailemassa rannalla kesäisissä tunnelmissa (eli kun oltiin samoissa tunnelmissa kuin Käpy selän alla elokuvassa) muuten hieman epätasainen leffa. Nuori Loiri laulamassa "Jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata Jumalaa!" on tietysti jotain uskomattoman hienoa.



Scott Pilgrim vs the World

‑Kummallisen sarjakuvan sekopäinen elokuvaversio. Yksi katselukerta ei oikein riitä tämän leffan kohdalla ja heti katsottua sen halusikin katsoa uudestaan. Lienee paras sarjakuvasta tehty leffa mitä olen nähnyt, ainakin se toimi monelta osin paljon paremmin kuin sarjakuva, jossa musiikkikohtaukset ja jatkuvat taistelukohtaukset eivät juurikaan toimi.



Mishima

‑Aihe oli kiinnostava mutta toteutus ei oikein iskenyt.



300

‑Tulipa viimein tämäkin katsottua. Kauheeta paskaa!



Komissaari

‑Hieno neuvostoelokuva naiskomissaarista joka sijoitetaan juutalaisperheen asuntoon synnyttämään.



Kahden miehen helvetti

‑minimalistinen sotaelokuva lähes ilman dialogia kahdella näyttelijällä.



Laulu tulipunaisesta kukasta

‑Niskasen tukkilaisleffa ei oikein napannut.



Mestizo

‑Myös Django does not Forgive nimellä tunnettu spaghetti western jossa ei tietenkään ole Djangoa vaan keskittyy intiaanisotaan hyvin perinteiseen western tyyliin.



Honeymoon Killers

‑Tositapahtumiin perustuva kulttielokuva murhaajapariskunnasta. Hyvä elokuva mutta sen verran groteski että kulttisuosio on ymmärrettävää.



Zorro il justiciero

‑Rafael Romero Marchentin Zorro ei käytä miekkaa tai veistele Z-merkkejä vaan seikkailee aika perinteiseen eurowestern tyyliin.



Shock Corridor

‑Mielisairaalaelokuvan klassikko. Komean synkkä elokuva vaikka osin elokuvan hullut ovat naurettavan seinähullua Napoleon-tyyppiä joka nakertaa uskottavuutta.





uudellen katsotut:



No Room to Die

Stand by Me

Pähkä hullu Suomi

Rocky Horror Picture Show

Grease

Amarcord



19 leffaa. Parhaat oli Scott Pilgrim ja Komissaari, eipä näitä kahta voi edes juuri verrata toisiinsa.

Nyt oli sitten tämmöinen teemavloppu – kaikki kolme Beverly Hills Kyttää putkeen (eri päivinä kuitenkin). Alkoiko Murphy vituttaa? Ehkä välillä ihan pikkuisen, ei niin paljon kuin odotin.

Brest: Beverly Hills Cop ****



Jälkikäteen sanoisin että kokonaisuutena ehein. Kasaritoimintaleffan ja kepposkomiikan tasapaino toimi pääosin hyvin. Murphyn hahmo ja huumori oli vielä enemmän ns. Poliisiopistotasoa ja jotkut väkivaltakohdat yllättivät jopa kylmäkiskoisuudellaan (kuten leffan aloittava Foleyn kaverin teloitus). Tämä oli vielä hengessä huomattavasti lähempänä Murphyn 48 Hrs:ia kuin jatko-osat ja Murphy tuntuikin tässä Reggie Hammondilta, jolla oli poliisilätkä.



Scott: Beverly Hills Cop II *** 1/2



Ohjaajan vaihtuminen Tony Scottiin näkyi helposti rahakkaammassa ilmeessä ja tyylitellymmässä toiminnassa. Perusjatko-osasäännö (kaikkea enemmän) vaikutti ainakin heti: Murphyn stand up-rutiini oli saanut huomattavasti dominoivamman osan ja joka jätkällä tuntui olevan pilottilasit. Ekan osan näyttelijäremmi oli lähes täysin mukana ja mukaan oli jopa raahattu sinänsä randomiin kohtaukseen ykkösen alussa Foleyn kanssa röökidiiliä käynyt jamppa, josta seurasikin yksi leffan hauskimpia sanailuja. Toisaalta sitten varsinainen rikosjuoni meinasi jälleen tapahtumineen valua ohi kaiken kohkaamisen seassa ja pahikset jäivät varsin statisteiksi; Brigitte Nielsen nyt toki erottui jo ulkonäkönsä puolesta, mutta Jürgen Prochnowin läsnäoloa tuskin huomasi. Lopputulitaistelu oli myös melko laimea. Nämä vähän pudottivat pojoja ja joidenkin kohtausten suora apinointi ekasta, muuten tämä olisi voinut olla jopa parempi.



Landis: Beverly Hills Cop III ***



Nyt alkoi tuntua kakkosta enemmän jo selkeästi vanhan lämmittelyltä. Ehdottomasti sarjan heikoin osa, mutta ei silti paska leffa itsellään. Leffaan oli ehkä ahdettu liikaa elementtejä ja lopputulos tuntui kahta edeltäjäänsä irrallisemmalta. Vähän kuin Landis-komedian ja huvipuisto-diehardin miksaus BHC:n hahmoilla. Huumori oli tosiaan erilaista ja ote jotenkin lapsiystävällisempi, vaikka leffassa nyt ammuttiinkin tuhottomasti porukkaa ja kiroiltiin; kahden aiemman strippibaarit loistivat ainakin poissaolollaan ja Foley oli hahmona jo selkeästi rehdimpi hyvä jätkä = tylsempi. Muutama omituinen ja hauska kohta leffasta kyllä löytyy (kuten alun chop shop-mekaanikkojen Glee-esitys), mutta osa huumorista on myös vaivaannuttavaa ja näyttelijät enemmän hukassa. Varsinkin ykkösessä pyörähtänyt homosidekick Serge oli muutettu ihan Brünoksi; jopa niin paljon että voin hyvin kuvitella Sacha Baron Cohenin ottaneen nootteja tästä. Sinänsä huvipuistoympäristö oli kiva ja huvipuistolaitteessa kiipeily oli stunttityönä jännittävä, vaikkakin kohtauksena turha.



No joo, selkeästi laskeva kaari arvosanoissa. Ei kuitenkaan yhtään sysipaskaa leffaa, vaikka kolmonen selvä tasonlasku olikin. Huomattavasti pidempi aikaväli kahteen ekaan vaikutti varmasti tunnelmaan, oltiin jo ysärillä ja originaalien viihdyttävä kasaritunnelma loisti poissaolollaan. Nyt ei kyllä tarvitse katsoa ihan heti yhtään Murphyn leffaa.

86. Mondo cane (Paolo Cavara, Gualtiero Jacopetti & Franco Prosperi, 1962)

Tästä alkoi vuoden 2012 suuri mondo-dokkareiden itsesivistämisohjelma, suoraan alan kantaisästä ja klassikosta...eikä mikään ole enää ennallaan. Välittömästi koukussa tyylilajiin, vaikka tämä ei mikään suvereeni mestariteos mielestäni ollutkaan.

50 vuotta kulunutta aikaa ei hirveästi rasita Mondo canea tai pehmennä sen tehoja. Tasaisen rauhallinen kertojanääni rääpii päätään hienostuneesti ja hädin tuskin piilotellen kaikille kulttuureille tasapuolisesti; mihin tahansa maailmassa menetkin, kohtaat ihmisen typeryyden muodossa tai toisessa. Epäuskoisen komiikan sekaan tärähtää yllättäviä shokkeja ja ajoittain myös varsin kauniita näkymiä; ainakin kerran lyhyesti toivoi että tuollaista vielä jossakin kolkkaa maailmaa olisi. Mikään eläinystävän elokuva Mondo cane ei kuvastoltaan ole, suuri osa kovimmista shokkilatauksista liittyy eläinten kohteluun. Ei ole toisaalta ihme, että samaa mondodokkari-tavaraa alettiin tahkota suht' villisti ja aina tarvittaessa lavastetuilla tilanteilla maustaen, sen verran outo imu Mondo canessa on koko ajan päällä. Ja punainen lanka siitä ehdottomasti löytyy, sujuvilla aasinsilloilla kun siirrytään paikasta ja kulttuurista toiseen. Mondo cane on hämmentävä paketti sensaationhakuista eksploitaatiota ja dokumentointia naiivin viattomista ja/tai sensaationhakuisista aiheista ja ihmisistä, sellaisista kuin meistä suuri osa eri kulttuureissa on, herättäen monenlaisia tunteita katsottaessa, aina yhtä äkkiväärästi. Kyllä se on jo itsessään saavutus.



87. The Black Room (Roy William Neill, 1935)

Myöhemmin Sherlock Holmes ‑saagan puikkoihin hypännyt ohjaaja on saanut työstettäväkseen kauhu-trilleri-pukudraama-hybridin ja Karloffin huomattavat lahjat. Näitä hyödynnetäänkin sangen tunnelmallisesti, kun kaksoisroolissa hyvänä ja pahana veljeksenä pyörivä Boris-herra päästetään irti. Jos itse elokuva olisi yhtä sujuva kuin Karloffin kaksoisrooli, tämä olisi yksi aikansa kiistattomia klassikkoja. Nyt Neill on saatavilla olevan materiaalin käsittelyssään välistä tuskastuttavan kömpelö, eikä käsis oikein kuljeta tarinaa sujuvasti, vaan välillä perässään hihnasta nykien. Yksittäisiä melko komeita hetkiä ja tunnelmallisia tuokioita tarjotaan kuitenkin katsojan rahan edestä, joten epäonnistumisesta ei voi puhua. Perushyvä muuten, erittäin näkemisen arvoinen Karloffin vuoksi.



88. First Blood (Ted Kotcheff, 1982)

Uusintakierros: siitä on törkeän pitkä aika kun on nähnyt First Bloodin viimeksi, ja tästä nautti kypsässä iässä enemmän kuin koskaan kersana. Stallonen näyttelijänlahjoja epäilevien on syytä mieluummin tsekata miehen ensimmäinen tulkinta Rambosta kuin mikään eksyneenä säkkinä haahuileva kyttä Cop Landista. Onhan tässä mukana oma annoksensa yhteiskuntakritiikkiä, mutta se jää isossa kuvassa jalkoihin pidäkkeettömässä survivalismitoiminnassa, kun automaattiaseistettu moderni Conan kohtaa sivistyksen pullamössökatraan ja panee pystyyn oman vainoharhojen, poljetun omanarvon tunteen ja traumaattisen menneisyyden ruokkiman sotansa yhteiskuntaa vastaan. Bonuksina komeat metsämaisemat ja yleinen epätoivon nihkeä fiilis mikä sateisista, mutaisista sävyistä ja maisemista välittyy. Tätä on toimistorotan eskapismi.



89. Before I Hang (Nick Grinde, 1940)

Boris Karloff hulluna tiedemiehenä muuttuu leppoisasta vanhuksesta viriiliksi ja fyysisesti nuoremmaksi, mutta myös synkkämielisemmäksi ja latentiksi himomurhaajaksi. Hyvin ja hyvällä maulla toteutettu, mutta varsin rutiinimainen pikku elokuva, jonka tarinassa on lupausta muttei juuri katetta. Karloffin hieno suoritus muodonmuutoksessa köpöttelevästä vanhuksesta nuorentuneeksi tohtoriksi on kokonaisuuden parasta antia, muuten jäädään tarinan kuljetuksessa ja tunnelmalatauksessa sangen rutiinitasolle.



90. Swordsman III: The East Is Red (Ching Siu-Tung & Raymond Lee, 1993)

Trilogian päätös. Tarkemmat lärinät tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien puolella.



91. She Freak (Byron Mabe, 1967)

Tiesinhän minä mihin ryhdyin, mutta oli tämä silti jopa yllättävän huono – mitä haettiinkin, vaan ei tällä tavalla. Karmea määrä kiertelevässä karnivaalissa kuvattua, sinällään puuduttavan tylsää taustamatskua ympätään teknisesti ja tarinallisesti todella heikkoon Freaks ‑lainaan. Remakesta ei kehtaa puhua näin kusisella suorituksella ja löyhillä asiayhteyksillä, vaikka pari kohtausta on ryöstetty suorastaan kuva kuvalta tästä hienosta klassikosta. Inspiroitunutta huonoutta, kuten myös todella matalamielistä eksploitaatiota, nähdään hyvin vähän. Hassua sinänsä, itse elokuva on todella yhdentekevä bore, dokumenttimaisesta tivolin hyörinästä 60-luvun omenapiirakkalandiasse sen sijaan on jotain saatavilla irti, jos vain kärsivällisyys riittää, ja siinä suunnilleen ainoa syy katsoa koko pätkä.



92. Roving Swordsman (Chor Yuen, 1980)

Martial world wuxia goes agent movies. Tarkemmin tuoreeltaan katsottujen aasialaisten elokuvien ketjussa.



93. Virgin Among the Living Dead (Jesus Franco, 1971)

Paluu ekan ikinä näkemäni Francon pariin, selvästi ehjempänä versiona elokuvasta ja eri ihmsienä itse. Herra ohjaajan omassa ketjussa tarkka ruotiminen.



94. Melancholia (Lars von Trier, 2011)

Nonni. Mikä von Trieriä vaivaa, kun pitää tehdä näin helkkarin hyviä elokuvia? Herra ohjaajajn omassa ketjussa lisää avautumista.

23. Lo:

Dragon Fist (1979) [dvd] **½

http://www.elitisti....post__p__190600



24. Argento: Giallo (2009) [hd-digivuokraus] **

http://www.elitisti....post__p__189953



25. Ortega: Michael Jackson's This Is It (2009) [tv/digitallenne] **

Pitäisi varmaan olla suurempi MJ-fani että olisi jaksanut innostua.



26. Scherfig: An Education [hd-digivuokraus] (2009) ***

Ihan kiva "laatudraama", joskin kärsii sekä arvattavuudesta että epäuskottavuudesta (etenkin vanhempien käytöksen osalta). Carey Mulliganin ihastuttavuus pelastaa paljon ja Sarsgaardkin on nappivalinta rooliinsa. Dominic Cooperin hahmo pukeutui tyylikkäästi.



27. Lang: Metropolis (1927) [digiprojektio/live-konsertti] ****½

Musiikkitalossa RSO:n konserttina Metropoliksen pitkä versio, johon palautettu juonellista järkeä. Leffassa on pöhköytensä ja Alfred Abel on ihan pihalla, mutta vastapainona niin paljon kaikkea järisyttävän hienoa, että mestariteoksen status on ansaittu. Kokemuksena epäilemättä elokuvavuoden huippukohtia.



28. Powell & Pressburger: Punaiset kengät (The Red Shoes,, 1948) [bd] ****

Ei ihan omia Archers-suosikkeja, vaan hanakala moitittavaa tästäkään on löytää. Criterionin sinisäteelle peukut pystyyn niin presentaation kuin ekstrojenkin osalta.



29. Mackendrick: Menestyksen huuma (Sweet Smell of Success, 1957) [bd] ****½

Aivan huikean terävä, tumma ja julma journalisti-noir-klassikko. Newyorkilaiset Lancaster & Curtis ovat täydellisiä täydellisinä paskiaisina, dialogi säkenöi ja audiovisuaalinen anti on mestarillista. Jätetään nyt vielä seuraavalle katselulle mahdollinen täysiin pisteisiin nostaminen. Futuren julkaisema tuoreehko suomi-dvd löytynee alelaareista edulliseti, mutta pakko suositella Criterionin blu-raytä, jonka lähes virheettömältä transferilta kuvaus pääsee todella oikeuksiinsa ja ääniraita toistaa hienon jazz-scoren ja dialogin erittäin puhtaasti. Mukana myös runsaasti kiinnostavaa ekstramateriaalia.



30. Pinkaew: Suklaa (Chocolate, 2008) [dvd] **

http://www.elitisti....post__p__190600



31. Noyce: Isku Kolumbiaan (Clear and Present Danger, 1994) [bd] **

Eipä tämän katsomisesta mitään kostunut, vaikka kaksi ja puoli tuntia soljahti sinänsä ohitse ihan kivuttomasti. Luulin että olin nämä Fordin Jack Ryan ‑elokuvat joskus nähnyt, mutta nyt en olekaan enää ihan varma – ja luultavasti tilanne on jälleen sama taas parin vuoden kuluttua. Alku lupaili vähän liikoja, kun kuvataan liehuvaa Yhdysvaltain lippua, James Hornerin musiikki pauhaa taustalla ja John Milius paljastetaan olevan yksi (kolmesta) käsikirjoittajasta. Toiminta etenkin on mälsää, kujahyökkäyskin vaikutti jotenkin kököltä.



32. Bertolucci: Viimeinen tango Pariisissa (Ultimo tango a Parigi, 1972) [bd] ***½

Sarjassa aukkojen paikkailua... Osittain maineensakin ansiosta ei ole ihmeemmin tätä huvittanut ikinä katsoa, mutta nyt kirjaston blu-ray oli mahdotonta jättää lainaamatta. Eihän tässä mitään pornografiaa ollut, seksiäkin vähäisenlaisesti. Usein uidaan tylsän taidepaskan lähettyvillä, mutta kokonaisuutena kuitenkin melko ainutlaatuisella tavalla vaikuttava ja mieleenjäävä filmi, joka antoi yllättävänkin paljon ajateltavaa. Brandon Paul on tietysti se kokemisen arvoinen luomus, eikä Storaron kuvauksestakaan haittaa ole. Pidin paljon myös Gato Barbierin scoresta. Pitääkin yrittää mahduttaa lisää Bertoluccia ohjelmistoon, Fasisti & 1900 nyt ainakin.

136.

Joe Chappelle: Halloween – The Curse of Michael Myers (1995)

Enpä muistanut kuinka uskomatonta schaissea tämä kuudes osa olikaan, lisää tästä kauhuelokuvasarjojen ketjussa.



137. Robert Young: Vampire Circus (1972)

Vampyyrit imevät ja kääppärit ovat ilkeitä, aiheesta lisää Hammerin omassa ketjussa.



138. Dario Argento: Il gatto a nove code / The Cat o' Nine Tails (1971)

Argenton perustavaraa joka ei juuri nouse esiin, mutta ei tarjoa myöskään mitään pahempia töyssyjä. Perusidea on periaatteessa ovela ja jouni olisi mahdollistanut rohkeammankin ilakoinnin, mutta syystä tai toisesta Dario ei lähde nyt revittelemään kunnolla. Paikoin juonenkuljetus on tiheää ja jotkin kohtaukset ovat esimerkillisesti eteenpäin vieviä, mutta sitten on niitä toisia hetkiä kun tarina ei kulje oikein mihinkään.



139. Renny Harlin: The Adventures of Ford Fairlane (1990)

Rennyn yritys komedian puolelle oli joskus parempi. Tästä lisää herran omassa ketjussa.



140. Krzysztof Kieslowski: Dekalog, cztery (1990)

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi"



Neljäs käsky olettaa meidän kunnioittavan vanhempiamme kyselemättä. Kieslowski ja hänen kirjoituskumppaninsa Piesiewicz ovat keittäneet kasaan ovelan ja pistävän tarinan, jossa äiditön tytär joutuu pistämään myös isänsä ahtaalle. Aihe on arka mutta sitä osataan käsitellä hienosti ja neljäs osa peittoaakin kevyesti kolmannen ja ehkä jopa toisenkin.



141. Leslie H. Martinson: Batman (1966)

Pyhä hedelmäkakku! Sehän on alkuperäinen, aito ja oikea Batman-elokuva. Sivuun siis Heath Ledger, Michael Keaton, Jim Carrey ja kumppanit. Kapow! Crash! Pow!



Amerikan parhain vastaus beatlemaniaan oli batmania, joka levisi maailmaan 60-luvun puolivälissä. Vaikea tässä on kuitenkaan kuvitella kuinka ihmeessä tämä elokuva kolisi suoraan läpi edes vajaa viisi vuosikymmnetä sitten, sen verran juustoisesta tarinasta tässä on kyse. United Underworld vastaan dynaaminen duomme – ja tietysti mukaan on saatu yhtä jos toista bat-vempainta. Joel Schumacherin Batman & Robin yritti jotain vastaavaa neljä vuosikymmentä myöhemminl, mutta eihän moinen voinut enää tuolloin mennä läpi. Harry Pottereissa voi olla lentäviä luutia, mutta nyt nähdään ihka oikeita lentäviä sateenvarjoja.



142. David Lynch: Eraserhead (1977)

No niin, nyt on aika sukeltaa oudon maailman ytimeen, eikä mukaan tälle lennolle todellakaan oteta laskuvarjoja.



Ns. luonnollinen maailma vanhoine lainalaisuuksineen on mennyttä ja uuden ajan kirotussa maailmassa elää päähenkilömme Henry, joka saa kokea vanhemmuuden siunauksen. Elämä ei kuitenkaan ole helppoa murretussa maailmassa, etenkään kun tyttöystävä, tämän perhe, ja erityisesti oma jälkikasvu tuntuvat olevan kuin toiselta planeetalta. Tai ehkä Henry onkin se ulkopuolinen, jonka kaikki tajuavat ja jota ei voi ymmärtää ns. normaalin arjen säännöin.



143. Peter Jackson: The Lord of the Rings – The Fellowship of the Ring (2001)

BD-päivitykset ovat edenneet nyt tähän saakka. Pitkä versio on tullut nähtyä jo aiemminkin, mutta bd-version myötä koko tarina sai vielä uudenlaista potkua. Tältähän se pitkalti näytti ja tuntui silloin teatterissa.

44.

Sleepaway Camp (1983) ***

Kauhuelokuvasarjat-topikissa lisää.



45. Highlander II: The Quickening (1991) *½

Nojoo, olihan tämä aikamoinen sekamelska alusta loppuun saakka. Jo alkumetreillä pöytään lyödään muutamia älyttömyyksiä juonen kannalta ja näitä ei saada korjattua missään vaiheessa, koko elokuvan yleisideakin on melkoisen hataralla pohjalla. Lisäksi leffan "pahikset" ovat lähinnä myötähäpeää aiheuttavaa katsottavaa ja erikoistehosteet ovat kaikkea keskinkertaisen ja huonon väliltä. Onhan mukana sentään pari kohtausta missä älyttiin käyttää Queenin musiikkia, mutta muuten soundtrack ei pysy yhtä hyvin kasassa kuin ensimmäisessä osassa. Muutamissa kohtauksissa Lambert ja Connery saavat suorituksillaan aikaan edes pientä toivon kipinää, mutta siihen se sitten jääkin. Kaikenkaikkiaan Highlander II on kuin varjo ensimmäisestä osasta, vaikka niin paljon halusinkin tältä osalta jotain parempaa. Lisäplussat vielä hienosta lopputekstimusiikista (The Lou Gramm Band – One Dream).



46. Friday the 13th (1980) ***

Kauhuelokuvasarjat-topikissa lisää.

144.

Ridley Scott: Blade Runner (1982)

145. Ridley Scott: "Blade Runner: The Final Cut (2007)

Blade Runner ‑ketjun innoittamana tuli katsottua sitten alkuperäinen teatteriversio sekä ohjaajan viimeinen versio. Jälkimmäinen on selvästi parempi, tästä lisää kyseisessä ketjussa.



146. Martin Scorsese: The Aviator (2004)

Hieno elokuva mutta Scorsese sortuu helmasyntiinsä ja venyttää elokuvan tarpeettoman pitkäksi. Howard Hughesin elämä oli kieltämättä melkoinen seikkailu, mutta tarinasta olisi kannattanut karsia hiukan enemmän niitä juonteita.



DiCaprio on roolissaan ihan ok, vaikka se todellinen terä jää puuttumaankin. Sivurooleja riittää pitkän mitan takia vaikka kuinka ja näistä etenkin Jude Lawn esittämä Errol Flynn jäi mieleen.



147. Coen Brothers: Blood Simple. (1984)

Veljesten ensimmäinen elokuva on melkoinen avaus hienolle leffojen sarjalle joka jatkuu edelleen.



148. Pierre Morel: Banlieue 13 (2004)

Olipahan korkeaoktaanista ja räiskyvää menoa. Tarinan loogisuus etenkin loppupuolella on aika huteraa, kun käännös seuraa toistaan, mutta jos/kun moiset pikku yskähtelyt osaa jättää huomiotta niin helppohan tästä action-paketista on nauttia.



149. Louis Malle: Zazie dans le métro (1960)

Hulvattoman riehakas ja parhaimmillaan jopa surrealistinen seikkailu Pariisissa. Takaa-ajokohtaukset ovat kuin ranskalaisia vastineita Benny Hillin loppukohtauksille ja mitä itse pikku tähtöseen tulee, niin tyttöhän on suoranainen luonnonlahjakkuus, harmi että Catherine Demongeot katosi kolmen roolin jälkeen elokuvamaailmasta.



150. Chester Erskine: Midnight (1934)

Varhaista film noiria puhtaimmillaan, tästä enemmän film noir ‑ketjussa.



151. Rick Bota: Hellraiser: Deader (2005)

Tästä myöhäisestä helmestä avautumista kauhuelokuvasarjojen ketjussa.



152. Erle C. Kenton: House of Dracula (1945)

Saaga jatkuu ja juonet ohenevat, kun Universalin hirviöillä on jälleen kokoontumisajot. Dracula, Frankensteinin hirviö ja Wolf Man saavat tosin tällä kertaa tasaisemmin vetovastuuta ja itse juoni on, pikku aukoistaan huolimatta, riittävän toimiva. Kummallinen juttu on tosin se, että Dracula on jälleen sliipattu kreivi, mutta